Herkkusuille

Mä olen nyt kovin innostunut vähän terveellisemmästä leivonnasta ja valitettavasti tekin saatte siitä osanne 😀 Olen värkkäilyt gluteenittomia ja sokerittomia herkkuja päivänä jos toisenakin tai vähintään etsinyt uusia reseptejä testattavaksi. Nyt saatte parin varsin helpon jälkiruuan ohjeen ja lisäksi erinomaisten viljattomien tortillojen ohjeen!

kuvia 018Banaani on naurettavan hyvä raaka-aine terveellisessä leivonnassa ja siitä saa helposti taiottua vaikka mitä! Eniten käytän banaania smoothieissa sekä riisikakkujen päällä ennen treeniä, mutta kyllä siitä saa myös erinomaisen jälkiruuankin!

Banaani-suklaajäätelo (2 annosta)

  • 2 viipaloitua ja pakastettua banaani
  • loraus maitoa/mantelimaitoa
  • 1-2 rkl (raaka)kaakaojauhetta
  • päälle raastettua tummaa suklaata

Nosta banaanit sulamaan hetkeksi ennen jäätelön tekoa pakastimesta. Laita kaikki ainekset sekaisin blenderiin ja surauta tasaiseksi jääteömäiseksi massaksi. Raasta tummaa suklaata päälle ja nautiskele 🙂

C360_2014-09-17-20-40-27-864

Näitä pieniä suklaisia herkkuja tein jääkaappiin jähmettymään keskiviikkona ennen töihin lähtöä. Ovat nopeita ja helppoja tehdä ja todella herkullisia! Ei siis kannata tehdä kovin suurta satsia kerralla, koska tulet syömään kaiken kerralla…

Täytetyt suklaataatelit

  • pehmeitä kivettömiä taateleita
  • pekaanipähkinöitä
  • tummaa suklaata (itse käytin Lidlin 81%)

Tee taateleihin keskelle viillot veitsellä ja ujuta taatelin sisään yksi pekaanipähkinä. Sulata tumma suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Kasta täytetyt taatelit sulaan suklaaseen ja asettele ne leivinpaperille ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Nautiskele hyvän televisiosarjan kera lämpöisen villapeiton alla 🙂

C360_2014-09-17-18-17-51-912

Laita ensin suklaata touiseen lusikkaan.
Laita ensin suklaata touiseen lusikkaan.
Nosta pähkinällä täytetty taateli sulan suklaan päälle lusikkaan.
Nosta pähkinällä täytetty taateli sulan suklaan päälle lusikkaan.
Valuta toisella lusikalla sulaa suklaata taatelin päälle.
Valuta toisella lusikalla sulaa suklaata taatelin päälle.
Asettele leivinpaperille lautasen päälle.
Asettele leivinpaperille lautasen päälle.
Nosta jähmettymään jääkaappiin!
Nosta jähmettymään jääkaappiin!

Pari päivää sitten innostuin treenin jälkeen tekemään viljattomia tortilloja. En tiedä mistä se ajatus lähti, mutta kaikki ainekset löytyivät kaapista joten oli helppoa lähteä testaamaan reseptiä. Reseptin olen löytänyt Pinterestin kautta täältä. Ohjeeseen on käytetty Arrowroot-jauhoa jota tilasin joskus Iherbistä. En tiedä saako sitä mistään Suomesta ostettua? Tulipahan nyt käyttöä sillekin jauholle 🙂

IMG_20140916_213619

Viljattomat tortillat

  • 2 kananmunaa
  • 1 tl sulatettua kookosöljyä
  • 1 rkl vettä
  • 0,5 dl arrowroot-jauhoja
  • 1 tl kookosjauhoja
  • ripaus suolaa

Vatkaa munat, sulatettu kookosljy ja vesi sekaisian kipossa. Lisää kuivat aineet ja sekoita kunnolla.

C360_2014-09-17-18-22-31-829

C360_2014-09-17-18-21-43-704

Paista kestolämmöllä noin 1/3 taikinasta kerrallaan. Kaada taikina pannulle ja käännä tortilla ympäri noin 5 sekunnin kuluttua! Palavat kiinni pannun todella nopeasti jos et muista kääntää nopeasti. Paista tortilloja noin minuutti per puoli.

C360_2014-09-17-18-21-02-063Täytä haluamillasi täytteillä. Itse täytin tortillat jauhelihakastikkeen jämällä, avocadolla ja vihanneksilla 🙂 nämä viljattomat tortillat ovat erittäin hyvä vaihtoehto perinteisille kaupasta saataville vehnätortilloille!

C360_2014-09-18-12-39-37-463Mukavia herkkuhetkiä!

<3:lla Jonna

Jonna

16 vastausta artikkeliin “Herkkusuille”

  1. Hmmm..näyttää kyllä namilta, mutta osaatko yhtään sanoa millä jauholla tota uskaltais korvaa ettei mene plörinäks? Onko toi arrow gluteenitonta viljaa? Varmaan täytyy vaan kokeilla, löytyy provenan kaurajauhoa, tiikeripähkinäjauhoa. Maissijauholla vois tulla kans ihan kivan makuisia 🙂
    Ja oikein mahtavaa reissua Jonna!! 🙂

  2. Mun mielestä monet tekee myös mmantelijauhoista. Pääasia ettei tule liian jäykkiä jolloin tortillat hajoaa käsiin. Arrow on eräänlaista tärkkelystä, sellaista jännää puuterimaista!

  3. Tortillat kuulostavat jänniltä, pakko varmasti kokeilla 🙂 Banskujäde onkin supernamia. Itse teen sitä usein mansikan kera. Kaveri kertoi maistaneensa sitä maapähkinävoilla maustettuna, oli kuulema kuin olisi snickerssiä syönyt. Mä en välttämättä uskalla kokeilla, koska se vaatisi maapähkinävoin ostamista.. ja mähän söisin sen voin sitten lusikalla purkista.

    • Oo, maapähkinävoi toimii varmasti! Täytyy kokeilla kunhan kotiudutaan 🙂

  4. Näitä pitää kyllä kokeilla! Etenkin tota banaanijäde herkkua, slurps! :p Sulta saa aina hyviä ja kokeilunarvosia reseptejä. 🙂

  5. Arrowjuuren voisi tortilloissa korvata ehkä maissijauholla tai perunajauholla, kun ne on kaikki tärkkelystä. Täytyykin kokeilla joskus. 🙂 Nuo ainakin näyttää just hyvältä koostumuksensa puolesta. Ja täytetyt taatelit, omnomnom… 😛 Ostinkin just sopivasti taateleita.

  6. Huippua oli tuo banaanijäde! Myös maitoallerginen 5v. oli onnesta soikeana. Tämä resepti pelastaa kyllä herkkuhimossa 🙂 Taatelireseptiäkin on vielä pakko kokeilla jahka keksin, mitä laitan pähkinöiden tilalle (oon niille allerginen)…

    • Meillä kans tyttö tykkäs banskujädestä tosi paljon! Älä laita mitään pähkinöiden tilalle 😉 tummasuklaa taatelitkin on tosi hyviä!

  7. Oi nam nuo taatelit! <3 Taatelit kuuluu keittiön vakkareihin ja pekaanipähkinät on minun ikisuosikkeja ja suklaa, no sekin on erittäin rakas maku 😀 Toimii hyvin leffasnäkkeinä vaikka tuoreiden marjojen/hedelmien/kasvistikkujen kaverina 🙂

    • Noiden jälkeen ei kyllä mitään irtareita kaipaa, ovat sen verran makeita ja täyteläisiä 😉

  8. Vau, mikä kroppa! Oo ylpee työstäs:) Luin viime yövuoros sun blogia pitkän matkaa, erityisesti kiinnittäen huomiota sun syömiseen; Siihen suora kysymys Miten monta herkkupäivää pidät viikos/kuukaudes? Kestääkö herkkupäivä koko päivän vai syötkö jotain pientä muun terveellisemmän ruoan yhteydes?:)
    Ja.. Käyt crossfit treeneissä, treenaatko muuta sen ohella? Lenkkejä, salia? Anteeksi tämä kysely tulva! Äärettömän koukuttava Blogi joka tapauksessa:)

    • Mulla on yleensä lauantai herkkupäivä lauantaina ja syön niin paljon tai vähän kun sattuu maistumaan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän 🙂 nyt yritän vähentää sokerihöttöjä ja panostan enemmän terveellisimpiin leivonnaisiin, herkkuihin ym.

      Aika vähän oon muuta jaksanut crossfitin ohella treenata. Lenkkejä yritän nyt myös lisäillä ohjelmaan! 1-2 krt viikossa muiden treenien ohessa olis aika bueno määrä 🙂

      Kiva jos tykkäät blogista! Kysymyksiä ja kommentteja saa heittää aina kun tulee jotain mieleen 🙂

  9. Testaappa taateleihin vielä et laitat vähän (maa)pähkinävoita ja suolaa himppusen ja sitten pähkinä ja vaikka veilä se suklaa. Ihan ku snickers!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta