Inhottava selkäkipu

*Sisältää mainoslinkkejä

inhottava selkäkipu

Nyt mulla tuli mitta täyteen tämän selän kanssa. On se vaan niin kummallinen ja inhottava selkäkipu päällä koko ajan. Ei ole auttanut lomailu eli nyt ei ole työasennoista kyse. Omituisinta tässä on se, että liikkeessä asettuu, mutta ennen ja jälkeen treenin koskee. Ja kun kyse ei ole edes varsinaisesta kivusta (ellen istu pitkää aikaa huonossa asennossa) vaan ennemminkin kova paineen tuntu alaselässä. Syynä tuohon tunteeseen on mun selkäranka, joka on jostain syystä jäykistynyt eikä anna yhtään periksi. Muistelen, että nämä tunteet alkoivat vähän sen jälkeen kun aloitin uuden voimaohjelmani.

Voimaohjemaan on kuulunut kyykky pari kertaa viikossa, maastaveto kerran viikossa ja lisäksi tempaus- ja leuanvetotreeniä. Aika alussa jo pidensin mavepäivien väliä ja sittemmin olen kyykännytkin vain kerran viikossa. Viime keskiviikon kehonhuoltotunnilla huomasin että olen jäykistynyt todella paljon. En esimerkiksi pääse enää edes kunnolla kyykkyyn ilman kenkiä ja jalkaterien kääntämistä sivuille. Ennen ei ollut mitään ongelmia. Liikkuvuustreeniä olen viime aikoina tehnyt myös aika paljon, mutta silti kroppa on jäykistynyt paljon. Crossfit on hemmetin hyvä laji pitämään kropan vetreänä ja kunnossa, mutta pelkkiin voimatreeneihin keskittyminen taas jäykistää ellei tee kauheita määriä liikkuvuutta päivittäin. Näin ainakin mun kroppa toimii.

inhottava selkäkipu

inhottava selkäkipu
Hyvä liike lantion ja pakaran venyttämiseen! Mitä enemmän nojaat eteenpäin sitä enemmän venytys käy pakaraan.

Milläs tämä inhottava selkäkipu sitten saadaan pois? Jaa-a. Kävin tänään kyykkäämässä Origymillä ja kyykky kulki oikein mainiosti. Otin liikkeestä videon enkä näe siinä mitään vikaa. Takaosasto ei kippaa liikkeen missään vaiheessa eikä alaselkä pyöristy. En siis usko kivun johtuvan mistään tekniikkaan liittyvistä asioista. Vika on nyt jossain muualla. Fyssari ehdotti, että ottaisin enemmän ohjelmaan vatsatreeniä ja sekä pakara-aktivaatiota ja aion tarttua tähän ehdotukseen. Taidan jättää nyt vähäksi aikaa kyykyt ja maastavedot pois, koska tuskin ne ainakaan hyvää tekee. Panostan ihan peruscrossfittiin ja haen lähinnä hikeä ja liikkuvuutta takaisin kroppaan. Lisäksi teen paljon vatsa- ja pakaratreeniä. Myös hierojalla on käytävä ja möyhittävä alakerta kuntoon. Voihan sielläkin olla joku perustavanlaatuinen jumi, joka säteilee alaselkään. Ainakin lantionseutu kiristää selkeästi lihashuoltoa tehdessä.

inhottava selkäkipu

inhottava selkäkipu
Takareiden venytys.

Mua niin rassaa tällaiset vaivat! Selkäkipu on vielä siitä inhottava, että se on aina niin kokonaisvaltaista. Se vaikuttaa koko kropan toimintakykyyn. Meillä on koko lähisuku isää lukuunottamatta todella heikkoselkäistä ja pullistumaa on ollut itse kullakin. Mutsin selkä on leikattu neljästi eikä se ole vieläkään kunnossa. Pelkään yli kaiken, että selkä prakaa niin pahasti että joudun leikkauspöydälle, joten nyt on aika ottaa järki käteen ja hoitaa tuo pirulainen kuntoon. Olen nuorempaan kärsinyt todella pahoista issias-oireista enkä välitä sellaisia itselleni ottaa enää ikinä. Enkä kyllä mitään muitakaan oireita tai vaivoja! Älkääkä sanoko, että nyt vain lepoa, koska pelkkä oleminen vain pahentaa tätä! Pahinta on paikallaan oleminen, seisominen ja istuminen. Liikkeessä ja maatessa paine hellittää… Paitsi liika makaaminenkaan ei ole hyväksi 😀

Inhottava selkäkipu – Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia selän kanssa?

Ps. Nyt saatte Ellokselta -30% tilauksen kalleimmasta tuotteesta koodilla 365402, voimassa 17.7.2017 asti! Valikoimaa selaamaan pääset tästä*.

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä,
asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 17.7.2017 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi
yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin,
elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä tuotemerkkeihin Odd Molly, Vagabond, UGG, Odd Molly Home, Spanx, Morris ja Marimekko.

Jonna

15 vastausta artikkeliin “Inhottava selkäkipu”

  1. onko sul tutkittu ettei ole skolioosia tai kulumia nikamissa? kuulostaa nimittäin erittäin tutulta moiset kivut. itsellä sen paineentunteen tosin aiheuttaa aina pullistumat ja kulumat ja tilanne pahenee jos makoilee,istuu,seisoo pitkään paikoillaan tai on muutaman päivän tauko liikunnasta. selkäkipu on kyl veemäinen tosissaan ku se lamauttaa aika pahasti. toivottavasti löytyy joku hyvä apu vaivaasi! suosittelen kyllä pelkkien syvien vatsojen treeniä, jättää kaikki isot vatsaliikkeet pois ja hioo korsetin kuntoon sisältä päin,se on ollu pelastus itselle 🙂

    • Lievä skolioosi on todettu ja pikkusen liian väljät nikamavälit. Raskausaika oli yhtä helvettiä, koska väljät nikamat löystyi entisestään ja selkäkivut oli välillä aivan käsittämättömät. Silloin issiaskin oireili ihan jatkuvasti! Nyt tämä on vain tällaista ärsyttävää painetta, joka välillä ärtyy ihan kivuksi. Syvien vatsojen treenaamista ajattelin itsekin. Pilateskaan tuskin olisi huono juttu!

  2. Voisi tosiaan kuvitella, että täyden tekemättömyyden/levon sijaan oikeanlainen liike olisi paras lääke!

    Yin jooga (olen tainnut sitä sinulle aiemminkin suositella) on lempeä liikuntamuoto alaselkä- ja lantiokivuille. Yin jooga on samalla sekä henkinen että fyysinen harjoitus, alaselkä ja lantio ovat myös aikamoisia ”stressinkerääjiä”.

    • Se vielä unohtui, että joskus vähemmän on enemmän ja se pätee hienovaraiseen yin joogaan.

    • Hitsi vie, pitäisiköhän mun ottaa taas jakso yoogaialla. Siellä olis sekä yin joogaa että pilatesta!

  3. Ootko kokeillut nivelten manipulaatiota tai mobilisointia vaivoihisi? Mä olen käynyt mobilisoivalla hierojalla säännöllisesti sen jälkeen kun sain hankalan nivusvaivan. Auttaa paljon selän jumeihin ja tuo nivusvaivakin on nyt historiaa. Hän hoitaa mobilisoiden aina lonkkien liikkuvuutta joka suuntaan ja tekee rangalle niksauttelut.

    • Joo! Käyn osteopaatilla säännöllisesti ja mun fyssarikin tekee jonkin verran mobilisointia. Maanantaina on taas aika hänelle ja osteopaatille menen heti kun vain saan ajan. Mulla vika on nyt selkärangassa, joka on jostain kumman syystä jäykistynyt. Sinne pitäisi saada liikettä ja mobilisointi voisi nimenomaan olla nyt paikallaan 🙂

  4. Minulla tuntui alaselässä sellaista paineenomaista kipua, alkuun molemmin puolin selkärankaa. Kerran maven jälkeen tuntui sellainen viiltävä kipu, ja pelkäsin jo että välilevy on mennyt. Sitten kuitenkin jätin kyykyn ja maven pois ohjelmosta. Selkää ja jalkoja hierottiin kunolla. Loppu peleissä jumi johtui jonkun pikkulihaksen (varmaan m.piriformis) kirraamisesta. Hieronnoilla aukesi ja nyt pelittää, mutta alkuun oli korvattava takakyykky etukyykyllä. Huomasin, että niihin aikoihin kun jumi alkoi, ”ei ollut aikaa” kehonhuoltoon ja lämmittelytkin oli ”sinne päin”. Eipä siinä sit muuta tarviikaan tollasten kokovartoaloa kuormittavien liikkeiden (esim.ne mave ja kyykky) lisäksi. Eli liputan kehonhuollolle, kunnon lämmittelylle ja hieronnalle 🙂 Tsemppiä paranemiseen!

    • Hieronta tekisi kyllä varmasti taas poikaa, varsinkaan kun alakertaa ei ole hierottu ties kuinka pitkään aikaan. Lihashuoltoa teen muuten todella paljon ja lämmittelen aina huolellisesti. Toivon itsekin, että kyse olisi vain jostain pakaralihaksen jumista tms.

  5. Hei, heittäisin ideana selkäkipujen helpottajaksi kalevalaista jäsenkorjaajaa. Se nimenomaan auttaa liikkuvuuteen avaamalla jymähtäneitä niveliä. Nimestä huolimatta ei todellakaan ole mitään huuhaata! Parhaassa tapauksessa jo kertakäynti voi helpottaa vaivoja paremmin kuin viiden kerran klassinen hieronta. Itse ainakin sain suuren avun vuosia vaivanneeseen alaselän ja lonkan kipuiluun jo yhdellä hoitokerralla, niin uskomattomalta kuin se edelleen kuulostaakin. Suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan ja ottamaan selvää kalevalaisesta jäsenkorjauksesta mikäli on ennestään ihan outo hoitomuoto.
    Pikaista toipumista jokatapauksessa! 😊

    • Ah, kalevalainen jäsenkorjaus on ihanaa! Vaikuttaa samalla tavalla kuin yin jooga eli ovat hyvä yhdistelmä.

    • Mulla on pari kaveria kovasti kehuneet kalevalaista! Itse tykkään kuitenkin enemmän osteopatiasta ja mulla on niin törkeän hyvä osteopaatti että menen hänelle kunhan vain saan ajan. Mutta ei ole huono vaihtoehto kalevalainenkaan 😉

  6. Minä myös liputan kalevalaisen jäsenkorjauksen puolesta! Pitkään ajattelin sitä huuhaaksi mutta kun kerran kokeilin niin en ole enää vuosiin käynyt perinteisellä hierojalla. Samalla kun aukaistaan lihasjumit niin myös korjataan virheasennot, jos näitä on. Tehosta kertoo omalla kohdalla se, että kun selkä oireilee ja joskus pahimmillaan kaataa petiin niin jo kertahoidon jälkeen pääsen liikkumaan. Tämä paikallinen jäsenkorjaaja tulee kotiin, joka on iso plussa silloin kun on tosi kipeänä.

    • No toihan on hyvää palvelua, että kotiin tulee! Täytyypä pitää mielessä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta