Sadepäivä – kaikille pullaa!

sadepäivä

Sadepäivä. Pakko olla sisällä. Yö nukuttu taas huonosti selän kanssa. Heräsin ensimmäisen kerran 4.30, kun kissa raapi käsivartta päästäkseen peiton alle ja appiukko kolisteli keittiössä. Sain unenpäästä kiinni ja heräsin vaihteeksi väsyneenä. Ei pitäisi ikinä jatkaa unia kun herää virkeänä. Miehet lähtivät aamulla kalaan ja me jäätiin tytön kanssa mökkihöperöitymään sisälle. Pelattiin afrikan tähteä ja fortunaa ja oltiin vaan. En jaksaisi kovin montaa päivää vain olla sisällä. Kaipaan pihalla kuljeskelua ja kasvimaalla kyykkimistä!

Päätin ilahduttaa koko porukan pullantuoksuisella mökillä. Appiukko tykkää pullapitkosta ja mies voisilmäpullista. Tein molempia. Laittelen ohjeen tänne blogiin myöhemmin. Pullia tehdessä menikin helposti pari tunteroista ja siinä välissä siivoilin ja järjestelin paikkoja. Huomasin jo kaipaavani kotiin. Toisaalta olisi mahtavaa, jos joskus olisi varaa pitää vähän ylimääräistä lomaa, mutta toisaalta kaipaan myös normaaleja arkirutiineja. Kotona ruokailut, treenit ja taloudenpito sujuu huomattavasti tehokkaammin kuin täällä mökillä. Täällä on ollut melkoisen paljon aikaa ajatella tulevaa syksyä eikä sekään ole huono juttu! Olen tehnyt monia suunnitelmia tulevaa ajatellen ja tavoitteena olisi saada normaalisäästämisen lisäksi säästöön sen verran rahaa, että ensi kesänä olisi varaa pitää vähän ylimääräistä lomaa. Tulen varmasti näistä jutuista kertomaan myöhemmin, mutta tiedättepähän ainakin mitä suunnittelen! Helppo urakkahan se ei tule olemaan ja vaatii ylimääräistä hommaa ja uhrauksiakin, mutta olisihan se varmasti sen arvoista!

sadepäivä

Ollaan täällä suunniteltu myös syksyn reissua. Ollaan vähän kallistuttu Turkkiin allinclusive-reissuun. Olisihan sekin vaihtelua, kun kaikki tulisi nenän eteen kuin Manulle illallinen. Turkki ei maana kiehdo minua yhtään, mutta tällä hetkellä on pääasia että meillä on varaa reissuun ja että on lämmintä. Juuri muulla ei ole nyt väliä. Meillä oli suunnitelmissa Kreikka, mutta miehen väännellessä ja käännellessä asiaa matkat kallistuivat noin 300 euroa! Mutta katsotaan mihin päädytään. Onneksi on syksylle vielä 2 viikkoa lomaa jäljellä 😉

Sadepäivä, näin se täällä menee. Nyt alkaa itseasiassa vähän jo kirkastumaan ja päästään kohta pihalle. Vihdoinkin! Nyt alan miettimään jooga- ja pilatesasioita teidän suosituksesta 🙂 Mukavaa pikkulauantaita!

Jonna

4 vastausta artikkeliin “Sadepäivä – kaikille pullaa!”

  1. Moi!
    Oltiin just Turkissa viikko allinclusive lomalla ja täytyy sanoa, että hintaan nähden oli pettymys. Hotelli oli Club Falcon Antalyassa ja en voi suositella. Huone oli kylppärikopista ihan umpihomeessa ja ei auttanut huoneen vaihto, samanlainen oli myös seuraava. Hotellin kansainvälinen suositus oli 4 tähteä, mutta huoneet eivät yltäneet sinne lähimainkaan. Allinclusive ateriat olivat koko viikon käytännössä samat ja kyllä tuli jo viikossa mitta täyteen, vaikka ruoka oli pääpiirteissään ihan ok. Lämmintä kyllä oli +36-40 ja merivesi oli tosi lämmintä, syksyllä varmasti pikkuisen mukavampi ilma, kun ei ome ihan niin tukalaa enää. Hotelli kannattaa valita tarkkaan, meillä meni pikkuisen myöhäiseksi äkkilähtöhomnaksi, ja parhaat meni nenän edestä. Tietysti mukavaa oli se, että viikon sai vaan olla ilman kotitöitä ja vaan rentoutua.

    • Meillä oli kans ekalla Turkin matkalla äkkilähtö ja hotelli oli aika perus. Ei todellakaan mikään ihmeellinen, mutta matkakin oli halpa. Ollaan nyt katseltu Sidestä hotelleja ja ykkösenä on tällä hetkellä Sunwing side beach. Oltiin Kreetalla kans Sunwing-hotellissa ja ainakin siellä oli todella laadukas ja hyvä hotska! Ja onhan tämä Turkinkin hotelli saanut 4,5/5 pointsia arvostelijoilta. Matkajokeria en ehkä pienen lapsen kanssa uskaltais ottaa koskaan, vaikka halpahan sekin olisi. Mä en varmaan kykenisi astman takia edes olemaan homehotellissa…. Ihan hanurista kyllä tuollainen! Matkaa odottaa aina niin kovasti ja sitten kun kohdalle osuu vielä kunnon pommi 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 6
Tykkää jutusta