Ei mikään lintukoto

lintukoto

Me asutaan ihanassa ja rauhallisessa lähiössä Helsingissä. Ympärillä on ihmisiä koko ajan, mutta metsän ja luonnon rauhaan ei ole kovinkaan pitkä matka. Viihdyn ihmisvilinässä todella hyvin ja vaikka alkuaikoina pelotti miten sopeudun, nyt en vois lähteä Helsingistä mihinkään. Meidän pihapiirissä on paljon pariskuntia, joilla on saman ikäisiä lapsia kuin meillä. Istutaan usein porukalla ulkona lasten melskatessa hiekkalaatikolla ja liukumäessä. Tytöllä on useampi kaveri, jotka vierailevat meillä ja hän muiden kodeissa. Juuri viikonloppuna oli naapurin tyttö meillä ensimmäistä kertaa yökylässä. Kirjoittelin vähän aikaa sitten kuinka meidän lintukotoa varjostaa nyt pieni pelko, koska alueelle on muuttanut vaarallinen ihminen. En ehkä itse enää pelkää niin paljon kuin silloin. Elämä on jatkunut melko lailla normaalina, mutta huomaan koko ajan olevani hieman varpaillani ulkona liikkuessa. Myös mielikuvitus on ottanut useammin vallan kuin normaalisti, mutta se kuuluu varmasti asiaan. Ehkä tämä tästä vielä!

Alla teille eilen julkaisemani video. Toivottavasti tykkäätte! Jos video näkyy hassusti, pääset katsomaan sen myös tästä. Muista tilata kanava 😉

Mukavaa tiistaita!

Jonna

2 vastausta artikkeliin “Ei mikään lintukoto”

  1. Kyllä tuon tyypin pitäisi olla lukkojen takana koko loppuelämänsä. Niinkuin Suomen tunnetuin pedofiilikin oli hoidossa kuolemaansa saakka. Maksaa mitä maksaa yhteiskunnalle mutta ihmisten pitää saada olla rauhassa varsinkin lasten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 6
Tykkää jutusta