Nyt mulle alkaa riittämään

nyt mulle alkaa riittämään

Tiedättekö, kun välillä on niitä asioita joita venyttää ja venyttää ja jossain vaiheessa tule mitta täyteen? Silloin kun mitta tulee täyteen, alkaa tapahtua. Mulla on nyt juuri sellainen tilanne päällä ja tilanne liittyy täysin treenaamiseen. Olen taas melkein kaksi viikkoa ollut poissa treeneistä, koska ranne kipeytyi erään treenin jälkeen ja on edelleen niin kipeä ettei edes kyykkytangon alle ole asiaa. Viime päivinä en ole kyennyt paistinpannuakaan kannattelemaan vasemmalla kädellä saati tehnyt mitään muutakaan. Ranne ei kestä yhtään painoa. Ennen ranteen kipeytymistä ehdin treenata kaksi viikkoa ja sitä ennen podinkin selkääni kaksi kuukautta. Urheilija ei tervettä päivää näe vai miten se meni?

Vaikka minä crossfitistä kovin pidänkin niin nyt olen alkanut miettiä, että pitäisiköhän ihan oikeasti vaihtaa lajia. Ei tässä ole enää mitään tolkkua kun koko ajan on joku paikka *askana. Olen tätä miettinyt jo aiemminkin, mutta aina ajatellut että jos vielä kerrankin sattuu jotain niin sitten lopetan. Enkä ole lopettanut. Aina tulee se ”jos vielä…”. Mulla on niin kova pää etten haluaisi luovuttaa. Laji on mulle rakas ja ihmiset sen parissa ja meidän salilla niin mahtavia tyyppejä etten haluaisi lähteä sieltä pois. Koen olevani luuseri jos luovutan. Järjellä kun ajattelee niin ennemmin sen on luuseriutta olla kuuntelematta kroppaansa ja hajottaa itsensä kerta kerran jälkeen. Treenata pari viikkoa ja olla taas poissa monta viikkoa. Kuulostaako järkevältä? Ei minunkaan mielestäni. Ihmetyttää vain mikä tässä mun kropassa on vikana, kun on näin loukkaantumisherkkä? Teen paljon lihashuoltoakin, joten siitä ei pitäisi olla kiinni. Ehkä se on tämä ikä, koska ei näitä vaivoja muutama vuosi sitten ollut.

Eniten tulisin kaipaamaan ihmisiä ja yhteisöllisyyttä. Salilla yksin puurtaessa kaipaan ihmiskontakteja, mutta kuntosalilla kaikki hiihtelee menemään luurit korvissa. Voimatreeni on kuitenkin se mun juttu eli jos päädyn crossfitin lopettamaan niin siirryn kuntosalille treenaamaan. Myös jooga on tullut jäädäkseen ja olen tälläkin viikolla joogannut useampana päivänä! Siinä touhussa ei ainakaan paikat hajoa. Tai ehkä alan treenaamaan vain kotona kehonpainolla? Ääh, en tiedä. Hemmetin vaikea tilanne. Haluaisit tehdä jotain mitä et pysty, mutta et haluaisi luopuakaan siitä. Mietin jo, että lopettaisin vain treenamisen vähäksi aikaa ja odottelisin aikaa, kun tiedän mitä tehdä. Olisin vain vähän aikaa ja tekisin kotijuttuja. Olisin lapsen kanssa ja laittelisin ruokaa. Ei kuulosta huonolta sekään, mutta itseni tuntien, kaipaisin urheilua. Vaikeaa!

Mikä siis neuvoksi?

Jonna

10 vastausta artikkeliin “Nyt mulle alkaa riittämään”

  1. Terveys on tärkein. Ehkä voisikin tehdä ihan hyvää ottaa pieni aikalisä ja touhuta noita kotijuttuja, kuten olit jo miettinytkin? Joogaa ja muuta kehonhuoltoahan voi ja kannattaakin jatkaa ja voihan kotona tehdä kehonpainotreeniäkin kroppaa kuunnellen. Itseään ei kannata hajottaa. Eikä liikaa tuskailla treenien takia. Jos jokin laji ei enää sovikaan kropalle niin eikun uutta sopivaa komboa etsimään. Pääasia että liikunta pysyy mukana elämässä.

    • Kyllä! Samoilla linjoilla täysin. Olenkin nyt parina päivänä käynyt ihan kuntosalilla ja nauttinut vapaudesta tehdä juuri sitä mitä huvittaa 🙂

  2. samalla linjalla terveys ja kropan toiminta ensin, tosi hyvin olet pohtinut asiaa. vaikka pitäisit taukoa voit aina palata lajiin uudestaan kun keho antaa periksi. jooga on kyllä tosi hyvä ja kotitreenit myös vaativat vaan viitseliäisyyttä. mieti mistä lajista pitäisit ja mikä olisi tavoitteisiisi sopiva. minä jouduin myöntämään ranteen kanssa saman jutun kahvakuulan kanssa, ei onnistunut ja ei ollut kiva olla kipeänä sen jälkeen. samoin sulkapallo. yliliikkuvat nivelet estävät. hotjoogaa rakastin mutta alhainen verenpaine ei tykännyt, meinasin pyörtyä ja olo oli kuin vatsataudissa. joskus joutuu myöntämään ettei oma keho ole lajiin sopiva. se tulee vain hyväksyä. on niin paljon muita lajeja. vaikka kuinka rakastaisi ja haluaisi ei onnistu joko keho ei sopeudu siihen tai sitten siitä ei pidä. Minulle kävi niin hophopin kanssa. Innokkaana lähdin kurssille ajattelin tässä mun juttu mutta ei se ollutkaan niin kivaa enkä oikeastaan nauttinutkaan siitä. Rohkeasti vain kokeilemaan. Mites ratsastus? Sitä olit vissiin harrastanut?

    • Kyllä voimajutut on se mun ”juttu”. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Salille jo rantauduin, mutta hyvin löyhin suunnitelmin. En mieti etukäteen mitä teen minäkin päivänä, vaan menen fiiliksen mukaan. Joogasta tykkään ja se kyllä jää kuvioihin. Ratsastus olisi kyllä kivaa, mutta on sikakallista. Täällä noin 40 euroa/tunti…

  3. Kiipeily voisi olla myös kiva😁 terveys aina edelle sillä olet kuitenkin vielä nuori niin kannata tässä vaihessa joka paikkaa rikkoa kun vanhanakin ehtii vielä vammoja saamaan. Mukavaa viikonloppua sinne!

    • Oi, kiipeily! Sinäpä sen sanoit! Käytiin työporukalla pari kuukautta sitten kiipeilemässä ja se oli hauskaa. Kiipeilypaikkakin olisi suht lähellä 🙂

  4. Polvi rupesi kiukuttelee alkukesästä ja nyt oon kolme kuukautta joutunu olee poissa tatamilta. Kova pala, mutta pahempi pala olis se ettei pysty liikkumaan. Surkuteltua aikani (sitäkin on hyvä tehä hetken), niin olen löytänyt uusia lajeja ja harjoitteita, joita pystyn harrastamaan! Yleensä kroppa on niin sökö, ettei siinä hirveesti tehä mitään lihaskuntoa. Nyt olen löytänyt joogan, porrastreenit, hiitit jne. Sinänsä on ihan virkistävää ettei jotakin paikkaa kivistä vaan voi tehä asioita irvistelemättä joka askeleella. Ehkä se pointti on, että kehosi kaipaa liikkuvuutta nyt enemmän kuin voimaa, ja onneksi tässä maailmassa riittää liikuntalajeja kokeiltavaksi!

    • mä tykkään älyttömän paljon kaikista liikkuvuustreeneistä ja voisinkin alkaa niihin etsimään enemmän juttuja…Kyllähän tämä treenaaminen on hauskempaa terveellä kropalla kuin jyrän alle jääneellä 😉

  5. Hei Jonna ! Olet vielä nuori ja crosfitin suhteen ovet on auki. oletko treenannut liian kovaa ja korkealta, silloinhan ne paikat hajoaa. Mitä jos et jättäisi rakasta lajiasi vaan treenat ainakin toistaiseksi hieman vähemmällä teholla ja jerkulla. Anna itsellesi aikaa ja armoa, vähemmän on enemmän ja aina ei tarvitse olla tehokas. Kukaan meistä ei ole kone ja välillä kone hyytyy. Itse olen tällähetkellä taas selkäpotilas ja sitä armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan saa käytännössä toteuttaa. Elämä on – aaltoliikettä

    • Nythän olen nimenomaan himmannut sekä treenimääriä (2-3 krt/vko) ja treenitehoja. Ranne meni siis ihan perus etukyykyissä ja burpeissa. Mutta! En aio jäsenyyttäni katkaista kokonaan, vaan otin kuukausijäsenyyden tilalle kortin, jolla voin käydä silloin tällöin. Kaipaan selkeästi nyt myös vaihtelua ja aikataulutonta elämää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 11
Tykkää jutusta