Viikon 41 ruokapäiväkirja – hyvin menee (mutta menköön)!

*Sisältää mainoslinkkejä

viikon 41 ruokapäiväkirja

Viime viikon ruokailut sujuivat kohtuullisen hyvin ja tässä teille nähtäväksi siis viikon 41 ruokapäiväkirja. Alkuviikko rullasi melko mainiosti, mutta loppuviikostahan minä sitten sairastuin. Vaihteeksi. Juon joka päivä inkivääri-kurkumajuomaa (ei ole merkittynä erikseen päiväkirjaan) syön d-vitamiinia, monivitamiinia, sinkkiä jne, mutta siitä huolimatta flunssat tuntuvat oikein jahtaavan minua! Syytän tästä täysin syksyä ja tätä hiivatin astmaa, joka 9 kk hyvän jakson jälkeen alkoi kiusaamaan minua ihan urakalla. No, eipä auta kuin taistella vastaan ja pysyä positiivisena. Flunssasta huolimatta mun ruokavalio oli ja pysyi kunnossa. Nyt oli huomattavasti helpompaa pitää siitä kiinni, kun on joku tavoite tiedossa. Ennen söin flunssassa lähinnä leipää ja jäätelöä. Kyllähän se toki paransi mieltä, mutta tuskin auttoi taudin kanssa. Treenaamaan pääsin kaksi kertaa viikon aikana ja torstaina teinkin historiallisen aamutreenin ennen töitä. Ei ole muuten ihan hetkeen samanlaista vahinkoa sattunut!

Tässäpä teille viikon 41 ruokapäiväkirja ihmeteltäväksi, olkaapa hyvät 🙂

MAANANTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

Töissä 10-18

7.00 munia, vihanneksia ja teetä kookosöljyllä

11.30 puuroa, maapähkinävoita ja mustaherukoita

16.00 hera ja banaani

19.00 perunaa, jauhelihaa, punakaalia, tomaatti, kurkkua ja paprikaa

21.30 riisikakkuja ja kalkkunaleikettä

TIISTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15

5.20 munia, vihanneksia ja teetä kookosöljyllä

9.00 teetä ja vettä

11.00 puuroa, mansikoita ja manteleita

14.15 hera ja banaani

salilla 15.30-17.30: työntävät lihasryhmät

treenin aikana malto 20g + bcaa 5g ja treenin jälkeen palkkari

18.45 riisiä, jauhelihaa ja vihanneksia

21.00 kalkkunaleikettä ja riisikakkuja

 

 

KESKIVIIKKO

viikon 41 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15.00

5.20 munia ja tomaattia + teetä kookosöljyllä

11.00 puuroa, mustaviinimarjoja ja maapähkinävoita

14.30 hera ja banaani

osteopaatti 15.45-16.45

18.00 riisiä, jauhelihaa ja vihanneksia

21.00 kalkkunaleikettä ja riisikakkuja

TORSTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

Töissä 10-18

6.00 heraa, banaani ja pari riisikakkua

7-9 salilla vetävät lihasryhmät

treenin aikana malto 20g + bcaa 5g ja treenin jälkeen palkkari

11.00 riisiä, kanaa ja vihanneksia

16.00 puuroa, mansikoita ja kalkkunaleikettä

20.00 4 kokonaista kananmunaa ja vihanneksia

PERJANTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15

5.40 munia ja vihanneksia sekä teetä kookosöljyllä

11.00 puuroa mansikoilla, mustaviinimarjoilla ja manteleilla

13.30 teetä

15.30 hera ja banaani junassa

19.00 mökillä riisiä ja jauhelihapihviä sekä vihanneksia

21.30 kalkkunaleikettä ja riisikakkuja

LAUANTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

9.30 munia ja vihanneksia

12.00 omena

14.00 tortilloja, nam! välissä kanaa, creme fraichea, vihanneksia, salsaaa, avocadoa, sipulia, juustokastiketta ja juustoraastetta

jälkiruuaksi ainakin puoli pussia lakuja, parhautta!

päiväunet

17.00 kalkkunaleikettä ja riisikakkuja

19.30 tortilloista jäänyttä kanaa ja vihanneksia iso kulhollinen

koko päivän olo oli todella huono ja flunssainen…

SUNNUNTAI

viikon 41 ruokapäiväkirja

9.30 keitettyjä munia ja vihanneksia + teetä kookosöljyllä

13.30 hernekeittoa, jonka sekaan heitin jauhelihan jämät

17.30 kotona puuroa, mustikoita ja maapähkinävoita

20.00 kalkkunaleikettä ja riisikakkuja

Koko päivä sujui kovan flunssan kourissa….

Loppuviikko oli kyllä todella surkea taudin takia. Viikonloppu sujui tahdon voimalla ja harmitti suunnattomasti kun tortillat ja lakut eivät maistuneet ihan niin hyviltä kuin normaalisti. Mikään ei maistunut! Iltaruuilla lorautin ruuan sekaan oliiviölyä. Sitä en merkannut listaan. Oon huomannut ettei mun todellakaan tarvitsee enää syödä tarkasti 3-4 tunnin välein. Välillä ruokalut saattavat venyä viiteen jopa kuuteenkin tuntiin, mutta se ei vaikuta millään tavalla mun jaksamiseen. Turha mättää liian usein sapuskaa, jos kroppa ei sitä selvästi huuda tai nälkä tule, mutta kyllähän mulle toki ruoka maistuu! Mikäpä olisi mukavempaa kuin syöminen!?

Miltäs viikon 41 ruokapäiväkirja näyttää?

Hei, fitnesstukulla Star Nutritioinin tuotteita viikonlopun ajan jopa -50%!!! Suosittelen lämpimästi Whey-100:sta maussa suklaa-maapähkinävoi ja onhan siellä vitamiineja ym tarjouksessa! Kannattaa tsekata 🙂

Jonna

18 vastausta artikkeliin “Viikon 41 ruokapäiväkirja – hyvin menee (mutta menköön)!”

  1. Hyvin menee Jonna toivottavasti myös ensi viikolla. Harmi tuo flunssa, silti pystyit hyvin syömään silloin keitot on hyviä. + säännöllinen ateriarytmi ja rutiinit(aika samaan aikaan) + paljon marjoja tällä kertaa jees + perusruokaa ei eineksiä + ei herkkuja (tosin jäitkö kaipaamaan puddingeja karkkia jäätelöä? makeahimo pärjäätkö?) + ei ravintolaruokaa(säästyy rahaa?)- kalaa? – iltapalan riisikakuille kasvista edes värin vuoksi söitkö su 5munaa se jäi hämäämään? sanoisin aika loistava setti eikä paljon moitittavaa. se mikä toimii ei tarvitse muuttaa? Onnittelut aamutreenistä tulisiko tapa? Lopuksi kiitos; uskalsin crossfit tunnille sinun inspiroivana kun olet sitä hehkuttanut ja pidin! tosin olin porukan heikoin mutta tunti oli hyvä.

    • Meillä tyttö itse asiassa pyysi, että tehdään keitto ja huomenna todennäköisesti keittoa listalla! Ei mulla ole ollut mitään mielitekoja. Ei puddingeista, karkeista tai muustakaan. On niin paljon syömistä muutenkin 😀

      Kalaa pitäis taas laittaa ja oon suunnitellut sitäkin viimeisen viikon. Täytyy ehdottomasti toteuttaa! Riisikakuille laitan aina välilläa salaatit ja vihannekset. Näihin en näköjään eikä kipeenä juuri maistukaan, vaikka olis kyllä hyvä….Syön joka aamu 5 munaa, mutta niistä 3 kokonaista munaa + 2 valkuaista.

      Aamutreenit olis kivoja, mutta aiheuttaa vähän päänvaivaa päiväkotiin viennin kanssa ym. Toi kerta oli helppo kun mies ja tyttö olivat mökillä. Mutta eihän se muuta vaatisi kuin vähän suunnittelua! Vitsi miten mahtavaa että tykkäsit crossfitistä! Siellä kasvaa nopeasti voimat ja kunto, ei muuta kuin mukaan vaan 😉

  2. Kovin on yksipuolinen ja aneeminen tuo dieettisi jälleen kerran. En yhtään ihmettele miksi olet jatkuvasti kipeä. Syöhän monipuolisemmin ja relaa noiden touhujesi kanssa.

    • En tiedä mitä yksipuolista ja aneemista noissa ruuissa muka on? 😀 itse ainakin pitkälti syön samoja ruoka-aineita kun Jonnan ruokapäiväkirjassa on, ja olen kipeänä ehkä kerran vuodessa. Paljon kasviksia, marjoja ja puhtaita ruoka- aineita, mun mielestä näyttää ainakin hyvältä! 🙂

    • No en mäkään ymmärrä 😀 Ihan samoja ruokia kuin söin ennenkin, mutta toki söin myös ihan peruskotiruokaakin mutta pitkälti miten ja mitä sattuu…

      Flunssien tarttumisessakin on aika monta tekijää: perussairaudet, työpaikka, vastustuskyky, toki ruokavalio, päiväkoti jne…

    • No tämä homma ei juuri tämän rennommaksi voi mennä! Et vaikuta olevan kovin hyvin perillä mun tilanteesta, joten jätän tämän ihan omaan arvoonsa.

  3. Sun ruokapäiväkirjat on tosi hyviä! Hassua että miten joku voi sanoa että ruuat näyttäisivät yksipuolisilta ja aneemisilta, mun mielestä tätä lukiessa ei ”uskoisi” että syöt dieettiruokavaliolla.

    Syöt ilmeisesti päivän toisena lämpimänä ateriana puuron? Itsekin tulee aika usein syötyä, mutta puuro ei tunnu pitävän nälkää kovin kauaa poissa. Laitatko kuinka paljon kaurahiutaleita jne. puuroon ja käytätkö esim. kananmunanvalkuaisia tai heraa puuron seassa?

    Kiitos vielä tosi hyvästä blogista! Oon jo pidemmän aikaa lukenut sun tekstejä, mutta jostain syystä tää kommentointi aina unohtuu…

    • Joo, puuro on mun lounas ja laitan aina 100g kuivapainona hiutaleita. Sillä kyllä nälkä pysyy mulla kauan poissa vaikken laitakaan mitään protskua sekaan. En siis laita valkuaisia tai heraa!

      Hei tosi kiva kun kommentoit ja tuhannesti kiitos palautteesta <3

  4. Itseäni kiinnostais kans hirveesti et joku tekis valmiin ruokavalion mitä vaan noudattais.. Elämä vaan niin epäsäännöllistä että en tiedä miten käytännössä sais sen toteutettua.. Tiedän kyllä sanomattakin että syön liian vähän kulutukseen nähden.

    • Kyllä sitä saa noudatettua kun vaan vähän suunnittelee ja asennoituu noudattamaan sitä. Tein itsekin nuorempana kisadieetillä ollessani yötyötä ja opiskelin siihen lisäksi. En ymmärrä miten sain paletin pidettyä kasassa silloin, mutta toisaalta ei ollut muita huollettavana…

    • Höh, mun vastaus sulle ei ole näköjään tullut perille…mut kävin ostamassa just tuota suosittelemaasi viherjauhetta! Harvinaisen hyvän makuista 😊

  5. Moi Jonna!
    Mua kiinnostaa kysyä tuosta riisi+jauheliha ruoasta, että eikö se ole kamalan kuivaa!
    Olen itse dieetillä ja mulle on tehtynä ruokavalio, päivällinen on just tyyliin ”Kanaa/Lihaa jne X määrä ja sitten hiilarit (riisi/peruna/pasta jne. X määrä) Mutta kertaakaan en oo tehnyt pelkästään esim. paistettua jauhelihaa ja keitettyä riisiä, vaan olen tehnyt ihan ”oikeita” (äh hankala valita hyvä sanavalinta) ruokia jotka sisältävät nuo ruoka-aineet oikeilla määrillä. En tarkoita, et tekisin jotain kermasotkuja kauheilla juustokuorrutteilla vaan ihan normaaleja terveellisiä ruokia.

    Oonkin miettinyt et oonko mä ymmärtänyt tän ruokavalion väärin, et tarkottaako se oikeesti sitä et mun ruoka tulis olla kuivaa jauhelihaa ja riisiä vai johtuuko noi yksinkertaiset ruoat monilla dieetillä olevilla vain siitä ettei jaksa kokata mitään erikoisempaa? Itse rakastan laittaa ruokaa, joten jaksan aina nähdä sen eteen vaivaa.
    Eikä tää ollu tarkoitus olla mitenkään ilkeä kommentti vaan oon ihmetellyt tätä asiaa jo pidempään monienkin ihmisten kohdalla et johtuuko se ”tylsä” ruoka vaan jaksamisesta/ajanpuutteesta kokata?

    • Moi!

      Siis musta toi ei ole yhtään kuivaa! Miten sä laitat esim. Jauhelihan ja riisin? Kiinnostaa aina kovasti paremmat ja makoisammat vaihtoehdot! Mä jätän riisin aina melko kosteaksi ja käytän melkeinpä aina jasmiini- tai basmatiriisiä. Välillä kyllä teen soosin tomaattimurskasta, mutta en aina.

      Mä rakastan myös ruuanlaittoa mutta arki-iltoina aika on usein kortilla ja sillon meen kyllä sieltä mistä aita on matalin. Varmasti useimmilla ruokien tylsyys johtuu nimenomaan ajanpuutteesta ja viitsimättömyydestä. Mut laita hei ihmeessä vinkkejä miten itse teet! Monestikaan ei kovin kummoisia tarvita kun saa ihan perusruuan maistumaan ihan erilaiselta kuin ennen 😊

  6. Kiitti vastauksesta! 🙂
    Jos teen iha perus jauheliha+riisin niin yleensä paistan jauhelihan joukossa sipulia, valkosipulia, miniluumutomaatteja (=tekee vähän ”kastikkeen” omaisen siitä), jotain muita kasviksia ja maustan vahvasti viskomalla kaikkea joukkoon 😀 Mutta täytyy myöntää et yleensä teen jonkun ruoan, esim jauheliha + makaronit muuntuu vaikka makaronilaatikoksi (ilman juustoa…) 🙂

    Tai sitten teen usein tomaattikastikkeen ja annan jauhelihan hautua siinä kunnolla ja pitkään. Hyvät yrtit sekaan ja muut mausteet niin nam. Tai teen jauhelihat lihapulliksi, samalla tavalla kastikkeessa hauduttaminen tai kylkeen uunissa itsetehdyt rosmariinilohkoperunat, kaapissa mulla on nyt ollut pihlajanmarjahyytelöä niin maistuu tosi hyvältä lihan kanssa. Jos teen kanaa niin haudutan sitä tomaattikastikkeessa tai sitten marinoin sen kunnolla aasialaisittain (tilkka soijaa, inkivääriä, chiliä jne.) Samoin broiskunjauhelihasta saa ihania aasialaisia lihapullia.
    Näin jossakin videolla itsetehdyn tomaattikastikkeen silleen et heitettiin blenderiin punasipuli, tomaatteja, paprikaa ja ehkä yrttejä ja surruuteltiin mössöksi. Tätä en oo vielä kokeillut mut mietin et vois olla hyvää, esim hauduttaa kanaa tollasessa. Tietty jos on tosi tarkka dieetti niin onhan lihapullissa sitten korppujauhoja ja kananmunia ns. ylimääräisenä.

    Aamupalaksi oon tehnyt aamupalakeksejä, niihin oon laitanu muussattua banaania, kaurahiutaleita, protskujauhetta ja jotain valinnaisia mausteita (pähkinät, vanilja, kaneli, kuivatut hedelmät) ja paistanut 15 minuuttia 180 asteessa. Tällasen oon keksinyt kun välillä tympii puurot tai smoothiet. Ja tossakin on kaikki ruoka-aineet mitä ruokavalioon menee! Ei ne ehkä oo niin rapeita kun keksit mutta.. 😀 Melkein! 🙂

    • Mä luulen, että monilla on ehkä se ongelma etteivät halua kuluttaa päivän kaloreita mihinkään ”turhaan”, kuten juuri korppujauhoihin. Nää sun esimerkit on kyllä toooosi hyviä! Lohkopottuja on pitänyt tehdä jo pitkään, samoin kasvissosekeittoa. Tomaattimurskasta teen kyllä kastikkeita ja tänään ajattelin tehdä kanakastiketta ihan ruokakermasta. Ei oo onneks niin tiukkaa ja vakavaa tämä mun homma 🙂 Mun täytyy ruokaa laittaessa ja raaka-aineita punnitessa miettiä myös lapsen ruuat. Punnitsen kyllä kaiken, mutta mietin aina siinä samalla mikä osa menee lapselle ja mikä mulle. Tämä vähän hankaloittaa asiaa, mutta ei paljon 😉

    • No joo siitä se saattaa johtua mut aika yksipuoliseksi käy jos ihan tarkalleen menee, mut tottakai ihmisillä on erilaisia tavoitteita ja kisadieetillä tuleekin olla tarkkaa. Multa kyllä lipsuis ja pahasti! 😀
      Ainiin ja yks hyvä mikä vielä tuli mieleen tosta riisistä niin mähän toisinaan paistan sen pannulla, vähänku kiinalaisessa saa paistettua riisiä!

      Joo lapsilla tietysti kans vaikutusta, niitä odotellessa 🙂

      Kiitos kun vastasit, kivaa alkanutta viikkoa! 🙂

    • Oi, paistettu riisi voi olla kova! Ja nuudelit…eilen tein just lohkopottuja ja ne oli niin hyviä! Saatanpa tehdä tänään uudestaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 12
Tykkää jutusta