Miten pääsisin eroon stressistä!?

miten pääsisin eroon stressistä

Mä olen aina ollut todella helposti sressaantuvaa tyyppiä. Itseni tuntien voisin olla se henkilö, joka vetää itsensä burn outiin töiden vuoksi sillä en osaa aina kanavoida asioita oikein. Mietin liikaa ja teen liikaa. Murehdin sitä että mietin liikaa ja sitä etten tee riittävästi. En tiedä kauanko tätä on jo jatkunut, mutta nyt huomaan että käyn jotenkin ylikierroksilla ihan koko ajan. Ihan kuin verenpaineet olisivat todella korkealla vaikka ne eivät ole. Päässä suhisee ja olo on hermostunut.

Mikä mua sitten stressaa? Elämä. Työt, koti ja vapaa-aika. Aamut ja illat. Yötkin välillä. Aamulla kun herään, tuntuu ettei pakka pysy käsissä ja koko ajan on kiire. Aina ollaan kuitenkin ajallaan päiväkodilla ja töissä. Meillä ei ole minuuttiaikataulu, mutta silti paniikki on päällä koko ajan. Murehdin jo valmiiksi aikaa, kun täytyy alkaa kulkemaan bussilla ja herätä taas aikaisemmin. Töissä painetaan satalasissa koko päivä. On tuhat ja sata asiaa hoidettavana ja langat täytyy pitää käsissä koko ajan. Ei ole aikaa pysähtyä. Töiden jälkeen ainoa päivän huokaisuhetki on treeni. Siellä ei tarvitse miettiä mitään ja salilla saan rentoutua. Keskittyä vain itseeni. Kukaan ei vaadi mitään eikä kysele mitään. Teen mitä haluan ja nautin siitä. Sitten alkaa kotirumba. Pyykit, ruoka, siivoukset, seuraavan päivän kamat, iltapesut- ja sadut. Aika ei millään riitä kaikkeen ja mietin koko ajan, että tuo pitäisi tehdä vielä ja tuo ja tuo. Kun pysähdyn istumaan ja syömään päässä jyskyttää koko ajan ettei saa pysähtyä, koska hommia on tehtävänä. Ja nukkuakin pitäisi ehtiä. Nukun liian vähän ja teen liian paljon. Ja usein käy niin, että vaikka teen, en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Ja seuraavana aamuna ralli alkaa alusta. Viikonloput eivät ole sen helpompia. Pitäisi tehdä kaikkea kivaa. Pitäisi tehdä myös ne asiat mitä ei ehdi viikolla. Pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei voi pysähtyä ja olla vain. Aina on jotain kesken.

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

Tämä on varmasti tyypillistä ruuhkavuosia elävälle perheelliselle. Elämässä on vain liikaa kaikkea ja tällä hetkellä tuntuu ettei langat ole enää mun käsissä. Räjähdän hetkenä minä hyvänsä ja kaikki leviää käsiin. Tämä olotila on oikeasti kammottava enkä tiedä miten siitä pääsee eroon. Miten voisin rentoutua iltaisin sen verran, ettei elämä olisi vain suorittamista. Millä saan tämän hermostuneisuuden pois? On turha sanoa ”no älä vain stressaa, älä mieti”. Voin sanoa ettei tepsi. Yritetty on. Aivoja ei noin vain pistetä pois päältä. En tiedä. Pitääkö opetella meditomaan tai jotain? Mutta millä ajalla? Otin töissä jo puheeksi, että lyhentäisin mun työviikkoa, mutta todennäköisesti se ei onnistu. Päätin kuitenkin heti, että jos tässä on pakko valita oman terveyden ja työpaikan väliltä niin valitsen ensimmäisen. Onhan noita töitä tekevälle. Täytyy ottaa asia puheeksi vähän vakavemmalla sävyllä. Kun nyt vain tuntuu etten jaksaisi tätä hullunmyllyä enää kovin kauan. Jostain päästä on pakko hiljentää tahtia tai minä olen kohta aivan loppu. Ei ihme, että olen koko ajan kipeänä kun elämä on koko ajan tällaista…

Onko teistä joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Mikä tähän auttaa? Miten pääsisin eroon stressistä?

Kuvat ihan randomräpsyjä viime viikonlopulta, kun piti vähän testailla uutta kameraa.

Jonna

28 vastausta artikkeliin “Miten pääsisin eroon stressistä!?”

  1. Huuuh, kuulostaa niin tutulta. Miten sitä näin äkkiä unohtaakin millasta arki voi olla. Todellakin on olo että i feel you ❤️ Mä pääsin tosta eroon hyppäämällä tuntemattomaan, mutta se kannatti. Ryhdyin siis yrittäjäksi ja sitä kautta tekemään verkostomarkkinointia. Enää en ikipäivänä luopuisi tästä vapaudesta ja toivon että kaikki uskaltaisi tehdä rohkeita päätöksiä elämässä koska me eletään täällä vaan kerran ja uskon että tasapainoinen ja tyyni elämä on onnellisempi ja siitä on loppupeleissä kiitollisempi kuin siitä että niska limassa paino menemään päivästä toiseen vaan odottaen parempaa jota ei tullutkaan.

    • Huh, mulle ei yrittäjyys sopisi ollenkaan. Olisin vieläkin stressaantuneempi! Mullahan oli pari vuotta sitten oma toiminimi, mutta senkin pyörittämisessä meni hermot totaalisesti, joten pistin sen jäihin ja siirryin laskuttamaan sivutulokortilla. Nyt olen kyllä pohtinut kevytyrittäjyyttä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan 🙂

  2. Minullakaan ei ole mitään viisasten kiveä tähän tarjota vaan ainoastaan vertaistukea. Tiedän täysin mistä puhut. Olen itse todella helposti stressaavaa tyyppiä ja luulen, että ehkä meistä osa valitettavasti on tällaisia herkemmin kuin toiset. Viimeisen 7 vuoden aikana olen vetänyt itseni kolme kertaa niin lähelle burn outia, että paljoa ei olisi siihen viimeiseen pisaraan vaadittu.

    Olen ollut esim. siinä jamassa, että näen öisin vain työpainajaisia, jos ylipäätään saan stressiltä viikkokausiin nukuttua, ja olen itkenyt viikonloput yksin vessassa, koska en jaksa mitään. (Tai sitten olen jäänyt kotipihaan autoon itkemään, koska en halua nähdä edes perhettäni kaikelta väsymykseltä.) Pari vuotta myöhemmin 33-vuotiaana minulla todettiin todella kuormittavan talven ja kevään jälkeen vaarallisen korkea verenpaine ja sain siihen lääkityksen. Taustalla siis ikänsä urheillut, hyvin terveellisesti syövä ihminen, joka ei tupakoi tai juo pisaraakaan alkoholia. Ei ollut mitään elintapoja, joita voisi syyttää – paitsi toki kiireinen ja stressaava elämä. Mutta eipä noista kumpikaan ole riittänyt avaamaan silmiäni tilanteelle tarpeeksi. Viime keväänä ja kesänä koin sitten sellaisen sarjan niin pahoja terveysongelmia ilman mitään näkyvää syytä, että toivottavasti vihdoin opin läksyni.

    Lapset on nyt 12- ja 10-vuotiaat eikä tämä arki ole helpottanut yhtään, vaikka lapset kasvavat – kiire vain tulee eri asioista. Olen karsinut kaikki omat menoni minimiin, koska aikaa ei vain ole, omat harrastukset on välillä tekalla useita kuukausia, jotta en vain rasittaisi itseäni liikaa, ja kuitenkin olen melkoinen zombie kotona arkea pyörittäessä. Olen surukseni juuri sitä tyyppiä, joka vain odottaa viikonloppua/ lomaa/ joulunpyhiä/ mitä tahansa jolloin saisi edes hetken hengähtää. Toisinaan arki rullaa varsin mukavasti, mutta liian usein siitä tulee vain loputon sarja velvollisuuksia ja kiire painaa niskassa non stop.

    Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka paljon, mutta tämä ei ole minun blogini vaan sinun 🙂 . Tämän vuodatuksen myötä haluan vain sanoa, että tee asialle jotain ennen kuin päädyt samaan oravanpyörään kuin minä!! Älä missään nimessä pidä yllä kulissia, että jaksat kyllä kaiken vaan puhu läheisille avoimesti, miltä tuntuu. Se voisi jo helpottaa ensi hätään siihen pahimpaan ahdistuksen tunteeseen. Jos omassa arjessasi pystyt, tee jokin ”lukujärjestys” eri asioille, mitä teet tiettyinä iltoina niin sitten ei joka ilta tarvitse tehdä joka juttua. Ja ajatuksesi lyhyemmästä työajasta on tosi hyvä, kunpa se onnistuisi! Muuten en osaa juurikaan neuvoa, miten stressistä pääsee eroon 🙁 . Lähetän paljon lämpimiä halauksia suuntaasi!

    • Kuulostaa niin tutulta! Me ollaan varmasti molemmat juuri sitä tyyppiä, jotka vain stressaantuu helpommin kuin monet muut. Ei mun mies streessaa ikinä mistään. Se osaa ottaa niin lungisti kaiken. Itsekin huomaan aina odottavani viikonloppua/ylimääräisiä pyhiä/lomia. Elän suorastaan niitä varten!

      Nämä teidän kommentit sai ajattelemaan asiaa tosissaan. Mun ei pidä jaksaa kaikkea yksin eikä kaikkea tarvitse tehdä itse. Asioita voi jättää roikkumaan, jo ne eivät ole tärkeitä. Projekti lyhennetty työaika on laitettu aluilleen 😉

  3. Mindfulness ja erityisesti hyväksynnän harjoittelu. Päätä ei voi eikä tarvi tyhjentää ajatuksista, mitä enemmän yrittää sitä sitkeämmin ajatukset pyörivät mielessä. Mutta läsnäolo- ja hyväksyntäharjoittelussa on tärkeää, ettei sitä tee tavoitteena saavuttaa tyynempi mieli, vaan keskittyä vaan jokaiseen hetkeen muutama sekunti kerrallaan. Itsellä meni lähemmän vuosi päivittäistä harjoittelua, että oivalsin tämän paradoksin ja edelleen vaatii säännöllistä treeniä (joka päivä) ettei elä täysin autopilotilla pitkiä aikoja putkeen, eli mikään nopea ratkaisu tämä ei todellakaan ainakaan mulle ole ollut, mutta sitäkin opettavaisempi!

    • Noista voisi kyllä olla apua! Täytyy ottaa enemmän asiasta selvää. Yogaialla taitaakin olla mindfulness-tunteja tarjolla, joten ehkä sieltä olisi hyvä aloittaa? Joogan jatkaminen voisi myös olla kova juttu.

  4. Minä sain stressin hallintaan luettuani kirjan Joustava mieli (Pietikäinen, 2009). Suosittelen, jos kirjoja tykkäät lukea.

    Isona asiana minulla on ollut stressiin liittyvien tunteiden hyväksyminen. Kun en blokkaa niitä pois, ne eivät jää päähän ”kiertämään kehää”.

    • Tykkään kirjoista valtavan paljon! Täytyy laittaa tuo etsintään välittömästi, kiitos 🙂

  5. Kyllä on, sairastuin sen takia henkisesti. 🙁 Voitko päästä työterveyden kautta puhumaan työterveyspsykologille? Joskus ulkopuolinen apu ja näkökulma voi auttaa kirkastamaan omat ajatukset.

    Sairastumiseen myötä olen opetellut pois siitö ajattelusta, että asioita pitää tehdä ja suorittaa. Miksi niitä pitää tehdä? Kenen takia niitä pitää tehdä?

    Jos olen ollut työpäivän jälkeen aivan uupunut, en todellakaan siivoa vaan huolehdin omasta jaksamisestani esimerkiksi meditoimalla. Ja juuri silloin kun tuntuu, että ”ei ole aikaa meditoida” se saattaakin olla juuri se asia mitä tarvitsee. Ei se ole laiskuutta, se on itsestään huolehtimista.

    • Ja kun vielä mietit, että mitä siitä seuraa kun et tee asiaa x, y tai z, joka ”pitää”/pitäisi”? Sinä voit valita, sinä voit päättää. Ovatko valinnat ja päätökset omiasi vai jostain ulkopuolelta tulevan paineen ohjaamia?

    • Eikä aina tarvitse jaksaa. <3 Sinulla on vaativa työ, ansaitset lepoa ja palautumista.

    • Sepä se, miksi asioita pitää tehdä? Tästä mun on päästävä eroon! Nyt olen yrittänyt suunnitelmallisesti muuttaa ajatustapaa eli ”voisin tehdä tuon kun on aikaa”. Ei jyskytä takaraivossa läheskään niin paljon kuin pitää tehdä. Niin, aikaa omalle hyvinvoinnille täytyy järjestää ja erityisesti priorisoida asioita. Rauhoittua ennemmin kuin hangata tiskipöytää puhtaaksi…

  6. Oletko miettinyt stressin- ja elämänhallintaan liittyviä valmennuksia? Itselläni ei valitettavasti ole näistä kokemusta ja voi kuulostaa huuhaalle, mutta joskus ulkopuolinen voi olla asiassa avuksi. Kuten totesit, sitä on turha vain hokea itselleen että älä nyt ressaa.

    Löytyisikö arkeen muita helpottavia tekijöitä? Voisiko esim. tyttö olla kerran viikkoon jossakin ip-kerhossa tai hoidossa, jolloin jäisi aikaa tehdä muuta tai vain relata? Voisitteko sopia yhdessä miehen kanssa arkisista asioista, kuten kodin siisteydestä ja jakaa kotitöitä tasapuolisemmin? Aikaisemmin vinkattu lukujärjestys voisi auttaa, jossa olisi listattu arkiset askareet ja muut menot sekä merkitty ajat, joihin ei buukata yhtikäs mitään.

    On hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia mistä asioista oikeasti itse nauttii ja mitkä asiat tekevät onnelliseksi. Itse olen karsinut kaikenlaiset turhat menot, joista en oikeasti nauti.

    Oikotietä onneen ei ole, eikä se varmasti paljon mieltä lämmitä että kohtalontovereita löytyy. Se on jo ensiaskel, että olet tietoinen tilanteesta. Toivon, että joku päivä tämä tilanne on muisto vain!

    • Olen miettinyt myös noita valmennuksia ja itse asiassa jo netistä vähän selaillut niitä. Lukujärjestys voisi olla meillä hyvä systeemi! Mies on jo ottanut enemmän vastuuta kotitöistä ja se helpottaa hommaa kovasti. Viikonloppuna otin vain rennosti. Tein jonkun ihan pienen askareen, mutta muuten keskityin vain tekemään niitä asioita joita aidosti halusin. Juuri tällaista olen kaivannut ja tarvinnut.

      Kyllä tämä tästä! On jo helpottanut kummasti kun avasin suuni ja sain teiltä todella hyviä vinkkejä <3

  7. Stressi tuntuu samalta taallakin. 7, 9, ja 15v lapset, vaativa tyo, talo, vapaaehtoistyo, mies joka ei ehdi paljoo osallistumaan. Ei jaa omaa aikaa paivisin joten nipistan sita illasta enka sitten nuku tarpeeksi. Liikkumaan ehdin yhtena tai kahtena paivana viikossa, enka sitakaan joka viikko. Valilla on niin kiire ettei ehdi syomaan terveellisesti. Tuntuu terveydessa. Pahin menee ohi hengittamalla, minuutin parin pysahtymismeditoinnilla. Koitan myos listata paassani ajatuksia joista olen kiitollinen. Ulkoistan mahd paljon lastenhoitoa, siivousta, pyykinpesua, jne. En osaa sen ihmeemmin neuvoa kun tunnen itsekin olevani neuvojen tarpeessa.

    • Pahinta on juuri tuo, että nipistetään nukkumisesta. Teen sitä itsekin. Viime viikolla otin tehtäväksi mennä iltaisin aikaisemmin nukkumaan. Kaikkina iltoina en onnistunut, mutta suurimmaksi osaksi kyllä! Sekin jo helpottaa kun ei ole jatkuvasti univajetta. Ja nuo muutaman minuutin totaalipysähdykset auttavat kummasti! Tsemppiä sullekin, toivottavasti tilanne ratkeaa <3

  8. Itsellä lapset 7 ja 2. Kolmas tulossa. 75% työaika on helpottanut itsellä arjen pyöritystä ja luopumalla asioista/tekemisistä jotka ei ole nyt tärkeitä. Teen kolmivuorotyötä joka hieman sekoittaa pakkaa mutta tuo myös hyviä asioita arkeen. Vähemmän hoitopäiviä ja viikolla saan olla enemmän läsnä kotona myös koululaiselle. Tietynlainen itsekkyys myös oltava ja osattava sanoa ei. En voisi kuvitella tekeväni 100% työaikaa, luulen että uuvahtaisin alta aika yksikön..

    • Tuota lyhyempää työaikaa yritän itsekin ajaa läpi. Katselin jo lakipykäliäkin minkä nojalla sen pitäisi onnistua. Toivottavasti työantaja suostuu…

  9. Kun oma tilanteeni alkoi olla aivan toivoton eli aikalailla sama kuin sinulla, teimme miehen kanssa ratkaisun, että lyhennän työpäiviä. Stressi ei ehkä vähentynyt (ainakaan vielä, 1kk takana) eikä aikakaan tuntuu riittävän paljoa paremmin. Mutta silti koen, että jaksan jo vähän paremmin. Lisäksi olen miettinyt sitä, että elämää ei saa takaisin. Jos tuntuu, ettei tämän hetkinen elämä tunnu ”omalta” tai muuten tuntuu, että asiat on ”huonosti”, niin silloin on mielestäni muutoksen aika. Tsemppiä sulle! Kyllä sä löydät sen tien, joka on sulle vähän tasaisempi ja mukavampi kulkea.

    • Juurikin noin tunnen: ettei elämä ole nyt ihan sitä mitä sen pitäisi olla. Jotain on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä…Ei perusarjen kuulu olla näin raskasta ja kuluttavaa. En edes tiedä milloin siitä tuli tällaista. Pikku hiljaa kai?

  10. Suurin osa ihmisen omaksumista velvollisuuksista on pakkoja vain siinä omassa määrittelyssä.

    Joskus käy niin, että tämän oppii jonkun traagisen tapahtuman seurauksena – jos vaikka tulee vakava sairaus, niin sitä kummasti päätyy huomaamaan, miten vähän onkaan pakko, kun ei vain pysty. Mun lähipiirissäni useammallekin ihmiselle on käynyt juuri näin.

    Miten esim. nuo sukuloinnit? Antaako ne enemmän kuin ottaa, ja koetko ne pakoksi, koska mikään pakkohan jokaviikkoinen anoppilointi ei ole? Tai kotityöt – vaaditko kenties itseltäsi enemmän ”koska muut ei tee”, vai olisiko mahdollisuus laskea rimaa jos muut ei tee?

    Lisäksi monella meistä aika silppuuntuu kovasti, ja se lisää tosi paljon stressiä. Siis tarkoittaen, että jos tekee asiat ABC samassa kokonaisajassa, niin on vähemmän stressaavaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan kuin tehdä ensin vähän A:ta ja sitten B:tä. Ongelma vain on, että nykyinen teknologiayhteiskunta ruokkii hirveästi tuota pätkittäisyyttä, eli on vaikeaa keskittyä vaikka tekemään edes tiettyä siivoushommaa tai kokkaushommaa kerralla kokonaan, ja vilkuilematta esimerkiksi lainkaan somea tms. siinä kohdin. Mutta tästä ”yhtäaikaatekemisestä” ja jatkuvasta tekemisen vaihtamisesta poisoppiminen rauhoittaa mieltä valtavasti. Tässä suhteessa tietysti lapsi on sellainen lisähaaste, jota ei voi hallita ihan samaan tapaan kuin omia tekemisiään, mutta asiaan voi kiinnittää huomiota aina kun lapsi on muualla tai nukkuu.

    Jatkuva teknisten laitteiden vilkuilu on sellainen jonka toteaminen kuulostaa ehkä rasittavalta, mutta tosi monella on nykyään tämä käyttäytymismalli. Kännykän voi hyvin jättää välillä pois matkasta tai laittaa äänettömälle, ja ennen kaikkea tietty oppia että ”minuutin joutohetki” ei tarkoita somen vilkaisua vaan oikeasti aivoille hetkeä hengähtää. Tietysti voi olla että sulla tätä ongelmaa ei ole. 🙂

    Stressiä aiheuttavien asioiden vähentämisen lisäksi on tietysti niiden rauhoittavien asioiden lisääminen. Luonnossa käyminen edes vähän aikaa kerrallaan on tutkitusti tosi rauhoittavaa. Voisitteko tehdä enemmän luontokävelyitä vaikka tytön kanssa? Myös esimerkiksi sopiva musiikki, laulaminen (taidoista viis) ja lyhyetkin mindfulness-harjoitukset sekä tuo hyväksymisen taidon opettelu ovat itsessään rauhoittavia asioita. Näiden lisäksi luontaistuotepuolella teaniinista voi olla merkittävä apu, eikä se väsytä.

    Ei ole tarkoitus kuulostaa tässä mitenkään tunteettomalta tai muuta, halusin vain koittaa listata tiiviisti mua ja mun tuttavapiiriäni auttaneita asioita. Usein ne myös tuli aluksi sivuutettua olankohautuksella ”joojoo olen jo tota miettinyt”, mutta kun oppi itseltään kysymään onko todella niin, muutosta alkoi pikkuhiljaa tulla. Voimia sulle tilanteeseen ja sen ratkaisemiseen, mä uskon että sulla on hyvät mahdollisuudet päästä hyvinvointisi rakentajaksi koska olet määrätietoinen ja ratkaisukeskeinen ihminen.

    • Tässä tulikin paljon hyvää asiaa! Anopilla käynti antaa enemmän kuin ottaa. On aina yhtä ihanaa mennä valmiiseen pöytään syömään ja sen jälkeen saa aina hetken vain olla. Tyttö leikkii serkkunsa kanssa ja me aikuiset saadaan jutella ihan niitä näitä kaalinpäitä.

      Tuo asioiden silppuuntuminen on juuri minua. Tätä olen yrittänyt opetella jo jonkin aikaa. Jos saisin tehtyä asiat kerralla ja nopeasti ei tarvitsisi enää palata niihin. Mutta kun. Alan tekemään yhtä asiaa, josta siirrynkin kohta toiseen ja kolmanteen. Lopputuloksena on se että mulla on kolme keskeneräistä asiaa.

      Mindfulness ja luonto voisivat olla mulla ne parhaimmat rauhoittumiskeinot. Jooga myös. Nyt vain toteuttamaan niitä! Kiitos sulle mielettömän hyvästä kommentista <3

  11. Kuulostaa tutulta mutta keinoja löytyy. Meillä on samanikäiset tytöt, lisäksi omistan koiran ja joudun arkityönnlisäksi päivystämään. Vaikutat Jonna nykyään hirveen vaativalta ja perfektionistilta. Et anna itelles yhtään armoa, löysää. Hoidat kaiken tip top,, pitää treenata kovaa ja dieetata ton kaiken kukkuraksi. Otahan sie nyt ekaksi rennommin, laske rimaa ja karsi kaikki ylimääräinen. Itse jaksan hyvin kun priorisoin asiat ja kaikki turha jäänyt. Teen työt hyvin, olen paljon likan kanssa ja touhua mitä touhua, liikun jos jaksan ja kovat treenit olen jättänyt. Kun työssä on jatkuva kiire, paine ja vastuu vapaalla haluan höllätä. Ja meillä ei stressata siivouksesta jne. Syödään hyvää ruokaa, herkutellaan ja nautitaan omasta arjesta. kesän jälkeen blogistasi on tullut suorittajan blogi. Nyt muutosta tai oikeasti sairastut.

    • Sä olet niin oikeassa! Minusta on tullut suorittaja vaikken itseäni ihan perfektionistiksi luokittelekaan. Mutta suoritan asioita liikaa eikä asioiden tekeminen enää tuota iloa niin kuin enenn. Kiitos tästä muistutuksesta!

  12. Voiko työnantaja kieltäytyä lyhennetyn työajan myöntämisestä, kun perheessä pieni lapsi? Itselläni ei kokemusta asiasta, mutta luulin, että se on joku lakisääteinen juttu.

    • Työaikalajin nojalla mun tietääkseni ei voi kun on kyse työntekijän jaksamisesta. Kun tyttö menee kouluun niin silloin saa ihan virallisesti tehdä lyhyempää työaikaa, mutta tällä hetkellä osittainen hoitovapaa ei koske meitä.

  13. Hei, jäin pitkäksi aikaa miettimään kirjoitustasi. Meillä monilla ruuhkavuosia viettävällä äidillä on samanlaista ongelmaa. Niin minullakin. Vaatimustaso töissä on kova ja tunnollisina suorittajina teemme niinkuin toivotaan. Itse kuitenkin nostamme riman korkealle ( kirkeammalle kuin ehkä on oikeadt tarve) ja sama juttu jatkuu kotona. Treeneissäkin pitäisi saada tehot irti 😀. Kehon stressitasot ovat koko ajan korkealla. Ehtivätkö ne palautua yön aikana?!?! Aloitammeko seuraavan aamun jo valmiiksi kohonneella stressihormonitasolla?! Keho koittaa viestä levon tarpeesta kivuilla, flunssalla, vatsaoireilla ja ties millä. On tyytymättömyyttä, ahdistusta, väsymystä ja masentaa… Aina kovemmilla keinoilla ihan totaaliseen burn outiin tai johonkin vakavampaan sairauteen asti. Usein unohdamme itsemme ja sen, että mieli ja keho ovat niin erottamattomat. Sitä tyytymättömyyttämme itseämme kohtaan sitten teemme kakenlaisia asioita. Esimerkiksi juuri syöminen on hyvä esimerkki. Kaloritietoiset dieetit sekä kovatehoinen harjoittelu ovat kuitenkin iso stressin aiheuttaja meille. Jos vielä on mukana työn ja muun arjen aiheuttamaa kuormitusta. (Itse tämän tien kulkeneena tiedän mistä kirjoitan) Vaikka olo olisikin hyvä ja parempi ulkomuoto tuo lisää tyydytystä ja treenitki kulkee mukavasti, niin jo valmiiksi stressaantuneen keho saa lisää stressiä ja kierre on aika mahdoton. Milloin on aikaa palautua ja levätä? Mielestäni fysiokautto tiivist treeniin ja lepooni liittyvää asiaa hienosti instatilillään.
    Eräässä koulutuksessa myös törmäsin kysymykseen ”oletko touhuaddikti?” – kolahti muuten aika lujaa 😁. Tuleeko levoton olo helpist, jos ei teekään mitään? Mieleen putkahtaa niitä pitäisi – juttuja, onko mieli levoton, jos jotain jääkin tekemättä? Samassa koulutuksessa tuli esille myös termi työn ja kodin touhuloukoista, eli tehtävistä, joita pyörittää ilman, että ne kunnolla valmistuu tai vievät paljon aikaa, eivätkä juurikaan anna tyydytystä. Pystyisikö näihin asioihin vaikuttamaan, jakamaan, vähentämään tai järkeistää? Pystyykö töissä järkeistämään omaa työnkuvaa? Aika paljon kysymyksiä😀 ja vähän vastauksia, mutta kannattaa miettiä ja löytää oivalluksia. Sinulle toimivat jutut voi olla eri juttuja kuin minulla tai jollain muulla. Mutta hidastaminen sekä armollisuus itseä kohtaan varmasti kannattaa. Jooga ja meditaatio ovat hyviä keinoja. Eräs blogisti kirjoitti, että heillä käsityöt menevät kotitöiden edelle! Itselle myös ruokavalio ja suoliston vahvistaminen ovat myös auttaneet.

    • Touhuaddikti – se mä todellakin olen!!! En osaa olla paikallaan, koko ajan täytyy tehdä jotain. Jos olen paikoillani mieti pitäisikö tässä tehdä jotain. Paaaaljon hyviä kysymyksiä! Näissä riittääkin pohdittavaa hetkeksi. Kiitos näistä mielettömästi!!! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 10
Tykkää jutusta