Miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun?

miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun

Kaikki tai ei mitään, vai vähän kuitenkin?

Kuten teistä jo suurin osa tietääkin, aloitin tammikuun alussa sokerittoman jakson. Olen näitä ottanut aina silloin tällöin. Tarkoituksena oli tällä kertaa päästä eroon sokerinhimosta, joka vaivasi minua viikottain. Pahimmat himot alkoivat viikonlopun koittaessa ja vaikka kuinka vannoin etten syö karkkia, niin löysin itseni aina makoilemasta kera ison namipussin. Tiesin, että kyseessä on vain mieliteko, ei kehon tarve, mutta niin sitä vain ihminen on heikko mielitekojen alla. Mulla vaikutti varmasti myös käynnissä ollut dieetti, jolloin söin viikolla hyvin tarkasti, mutta hölläsin viikonlopuksi. Ehkä tämänkin takia viikonloppuna oli todellinen ”sokka auki” -fiilis, joskin sokerin kanssa.

Kun tein päätöksen olla syömättä sokeria, tiesin että pystyn siihen paremmin kuin vain vähentämällä sen käyttöä. Mulle toimii aina parhaiten kaikki tai ei mitään -ajattelutapa. Tiesin myös sen, että elämässä tulee eteen tilanteita, jolloin sitä myös söisin, mutta se ei tulisi kaatamaan mun projektia. Viime viikolla kävin esimerkiksi Georgian Housessa syömässä ja menuun kuului myös jälkiruoka. Seuraavana päivänä söin myös töissä laskiaispullan ihan vain koska niitä oli tarjolla (ja olin tosi väsynyt). Tiesin ettei homma kaadu noihin, vaan jatkaisin vanhaan malliin. Viikonloppuna en sitten syönytkään mitään sokerinamuja tai mitään muutakaan. Mun ajatuksena on ihan oikeasti lopettaa sokerin syöminen pidemmäksi aikaa. En voi sanoa, että loppuelämäksi, koska kuka tietää mitä elämä tuo eteen, mutta yritys on ainakin.

miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun

miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun

Miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun?

Sokerin käytön huonot puolet huomaa vasta kun sen lopettaa kokonaan. Enää himot ei vaivaa viikonloppuisin, vaan syön ihan normaalia ruokaa. Toki olen tehnyt niitä vähän terveellisempiä herkkuja, mutta niitäkään ei oikeastaan olisi mikään pakko tehdä. Mun ei tee yhtään pahaa, vaikka muu perhe söisi jäätelöä tai karkkia vieressä. Ei hetkauta pätkääkään. Ennen olisin ollut käsi ojossa kahmimassa niitä itselleni. Ehkä tärkein asia minkä olen huomannut, on unenlaatu. Aikaisemmin nukuin viikonloppuisin pitkiä unia, mutta heräsin kuitenkin väsyneenä. Viime viikonloppuna heräsin molempina aamuina virkeänä jo seitsemän aikaan! Eikä ole enää sunnuntaisin silmät ja vatsa turvoksissa ja suussa paha maku. Mun mielestä varsin hyviä syitä olla syömättä sokeria!

En silti aio olla absoluuttinen tämän asian kanssa. Jos on juhlat, jossa tarjolla kakkua ja muita herkkuja, aion todellakin nauttia niistä. Jos ollaan ravintolassa ja tekee mieli jälkiruokaa, niin todellakin aion ottaa sitä! Absoluuttisella ehdottomuudella saadaan harvoin onnistumisia aikaiseksi. Aina pitää olla vähän varaa joustaa. Elämästä nauttiminen on kuitenkin se tärkein asia, ei henkilökohtaisten kieltolistojen tekeminen. Aion jatkossakin nauttia viikonloppuisinTällä tiellä kuitenkin jatketaan, koska olotila ja unenlaatu sen verran hyvää tällä hetkellä!

Mites te muut sokerittomat, oletteko huomanneet samat positiiviset vaikutukset?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Miten tähän on tultu?

Jonna

6 vastausta artikkeliin “Miten sokeriton ajanjakso on vaikuttanut minuun?”

  1. Mitä kauemmin olen syömättä herkkuja, sitä vähemmän niitä tekee kyllä mieli. Tai ainakin pitää syödä vatsa täyteen terveellistä ruokaa, jolloin se herkun määrä jää aika vähäiseksi.

    Viikonloppuna olin vähän kipeä ja mies toi paljon herkkuja kotiin. Sorruin siis. Ja sen kyllä huomasin heti eilen ja tänään töissä, teki koko ajan mieli jotain hyvää. Hoin vaan itselleni, että ”juo vettä ja odota lounasaikaan”, ja pärjäsinkin melko hyvin muutamaa tarjolla ollutta macarons-keksiä lukuunottamatta.

    Yritän löytää itselleni sitä kultaista keskitietä,eli ensisijaisesti herkutonta ja terveellistä ruokaa, mutta välillä saa hyvällä omalla tunnolla herkutella. Kunhan se ei jää päälle se herkuttelu.

    En tiedä huomasinko kahden viikon aikana mitään erityistä, paitsi ei väsyttänyt niin paljoa. Täytyy testata uusi jakso miten paljon sokeri/sokerittomuus vaikuttaa väsymykseen.

    • Kipeänä olo onkin tämän kannalta paha juttu, mutta ei siitäkään kannata stressata. Kipeänä vedän itsekin nassuun kaiken mitä mieli tekee. Ei silloin jaksa alkaa mitään salaatteja ja smoothie bowleja vääntämään. Aina voi jatkaa seuraavana päivänä siitä mihin jäi ennen sairastumista 😉

    • Siinä on banaani, lehtikaalia, avocadoa, päärynää, vaniljaheraa ja kauramaitoa 🙂 Päällä päärynää, chiasiemeniä, kookoslastuja ja cashewpähkinöitä.

  2. olin kans pitkästä aikaa viime vkl ilman mitään sokeriherkkuja ja oli ihana herätä pirteenä sunnuntai aamuan töihin ilman sokerikrapulaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta