Viikon 14 ruokapäiväkirja – Välillä on kauhea nälkä

*Sisältää mainoslinkkejä

viikon 14 ruokapäiväkirja

Hola, se olis taas perjantai ja aika laittaa teille ihmeteltäväksi viikon 14 ruokapäiväkirja. Aiheena tällä kertaa on ”välillä on kauhea nälkä”. Olen koventanut hieman treenejä tai no, löytänyt oikeastaan entistä paremman tuntuman lihaksiin. Kiitos tästä kuuluu herralle, josta kerroinkin jo tässä postauksessa. Hänen oppiensa mukaan olen alkanut miettimään liikkeessä kuin liikkeessä miten sen saisi menemään paremmin perille. Tuntuma on parantunut ja treenit vieneet entistä tehokkaammin mehut tästä mammasta. Tästä seurauksena välillä järjetön nälkä, jota olen pienentänyt suuremmilla ruokamäärillä. Olen taas syönyt enemmän hiilaria viikolla mikä on taas saanut vatsan turpoamaan niin kuin olisin 5 kk raskaana. Olo ei ole mitä mukavin, joten joku balanssi tähän täytyy löytää. Lounaalla vedän 100g puuroa (kuivapaino) ja treenin jälkeen 100g riisiä/pastaa (kuivapaino) tai 500g perunaa. Siihen lisäksi toki hedelmiä, leipää, pähkinöitä, avocadoa, vihanneksia….Testailen vähän, että alkaako kroppa imeä ruokaa paremmin vai paisunko kuin pullataikina. Eihän sitä tiedä ellei kokeile. Pääasia olisi ettei nälkä olisi kiljuva ja että treenit kulkisivat.

Moni teistä sanoo, että syön liian vähän. Yrittäkää muistaa kuitenkin, että kuvat hämäävät aina. Kananmunat syön aina kokonaisina, avocadot kokonaisina ja pähkinöitäkin uppoaa helposti puoli pussillista (n. 70-100g) kerralla. Kertyyhän niistä kaloreita. Välipäivinä syön ihan tarkoituksella hieman vähemmän kuin treenipäivinä eikä mulla lepopäivinä nälkä oikeastaan vaivaa koko päivänä. Kertoohan sekin jo jotain. Mutta mennäänpä sitten tsekkaamaan viikon 14 ruokapäiväkirja 🙂

MAANANTAI

viikon 14 ruokapäiväkirja

9.30 cashew-karpalosämpylän molemmat puolet + puolikas kauraleivästä. Päällä kinkkua, juustoa, kurkkua ja paprikaa. Teetä gheellä kylkeen.

12-13.30 salitreeni: työntävät lihasryhmät. Heilurihackia, smith-kyykkyä, vinopenkkiä käsipainoilla, dippi, sivuviparit koneessa, ojentajat taljassa superina ranskalaisen kanssa.

Treenin aikana malto + intrazone ja treenin jälkeen palkkari

14.30 miehen enon synttäreillä kinkkupiirakkaa, pashaa ja pätkiskakkua

18.00 puuroa marjoilla, kiivillä ja maapähkinävoilla

21.00 kauraleipää avocadolla ja vihanneksilla + turkkilaista jogurttia marjoilla ja pähkinöillä

TIISTAI

viikon 14 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15.30

5.20 kauraleipää juustolla ja vihanneksilla, prodevanukas marjoilla ja teetä gheellä

9.00 teetä ja pähkinöitä

11.15 puuroa marjoilla ja maapähkinävoilla

14.30 hera ja banaani

16-17.30 treeni salilla: vedot hex-barilla, takareidet maaten, t-kulmasoutu, alatalja leveällä, hauikset scottissa superina vinopenkillä käsipainoilla kanssa

treenin aikana malto + intrazone ja jälkeen palkkari

19.00 Taco-kanapastaa ja avocadoa

21.15 hapankorppuja avocadolla ja vihanneksilla

KESKIVIIKKO

viikon 14 ruokapäiväkirjaTöissä 9-17

6.00 kauraleipää juustolla ja keitetyllä kananmunalla, omenaa ja teetä gheellä

9.00 teetä ja pähkinöitä

12.00 lohisalaatti, johon lisätty myös tomaatteja sekä avocadoa

15.30 hera ja pähkinöitä

19.00 puuroa marjoilla ja maapähkinävoilla

21.15 omena

TORSTAI

viikon 14 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15.30

5.20 kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla + teetä gheellä

9.00 teetä ja pähkinöitä

11.15 puuroa marjoilla ja maapähkinävoilla

jälkkäriksi Star Nutritionin protskupatukka

14.30 hera ja banaani

16-17.30 olkapäätreeni Tomi Takamaan kanssa + kyykyt wendlerin voimaohjelman mukaan

treenin aikana malto + intrazone ja treenin jälkeen palkkari

19.00 Taco-kanapastaa, avocadoa ja juuston jämät

jälkkäriksi Omar-jäätelö

21.15 masterchefiä katsellessa pari hapankorppua kinkulla, banaani ja puoli pussia pähkinä-hedelmäsekoitusta

PERJANTAI

viikon 14 ruokapäiväkirjaTöissä 10-18

7.30 kauraleipää avocadolla, kinkula ja kurkulla, kiiviä ja teetä gheellä

10.00 teetä ja pähkinöitä

12.15 Taco-kanapastaa ja vihanneksia

16.00 ärrän kvinoa-mangovanukas, Smiling cashew-kookos-inkiväärisekoitusta (sairaan hyvää!) ja bcaa-juoma

19.00 kauraleipää kinkulla ja kurkulla ja jämät taco-kanapastasta

21.30 omena ja maapähkinävoita

LAUANTAI

viikon 14 ruokapäiväkirja9.15 kauraleipää juustolla ja kananmunalla, mustaviinimarjoja, elovena-välipalakeksi ja teetä gheellä

12.30 Fukussa sushia, ehkä 20 palaa meni

jälkkäriksi Maraboun joku uusi jäde

15-16.30 Hoplop-synttäreillä pari palaa appelsiinia ja puoli kourallista karkkia

19.00 itse tehty nacho plate (tästä tulossa ohje blogiin)

jälkkäriksi vadelma smoothie -jadea (oli hyvää!)

SUNNUNTAI

viikon 14 ruokapäiväkirja

7.00 kauraleipää päällisillä ja teetä gheellä

9-11 treeni ja hyvät lihashuollot salilla: takareidet maaten, suorinjaloin mave, leuat, ylätaljaa lapiokahvalla ja kapealla kahvalla, hauiksia vinopenkillä käsipainoilla ja hammerina käsipainoilla, takaolkapäille pari liikettä

treenin aikana malto + intrazone ja jälkeen palkkari

13.00 anoppilassa perunaa, lihakastiketta, parsakaalia ja salaattia

16.00 teen kanssa Ainon mansikka- ja suklaajädeä

18-19 kävelylenkki

19.15 miehen tekemiä fuusiotortilloja (meksiko ja intia :D): broiskunjauhelihaa hyvin maustettuna, turkkilaista jogurttiasalsakastiketta ja vihanneksia

naposteltavaksi lehtikaalispisejä (miehen tekemiä)

21.30 turkkilaista jogurttia, marjoja ja pähkinöitä

Tällä viikolla söin taas selkeästi enemmän leipää ja sitä upposi mm. aamupalaksi. Tykkään vaihdella aamupaloja: yhdellä viikolla puuroa, toisella leipää, kolmannella munia tai vaikkapa smoothie. Fiiliksen mukaan mennään. Maanantaina päästin herkuttelemaan miehen enon luokse ja salin jälkeen maistuikin isot satsit kinkkupiirakkaa ja muita herkkuja. Voisi itsekin tehdä pitkästä aikaa kinkkupiirakkaa vaikka viikonlopuksi. Tai jotain muuta hyvää suolaista piirakkaa.

Torstai mulla oli melkoinen syömäripäivä. Tomin vetämän treenin jälkeen tein vielä viikon voimakyykyt ja loppuilta menikin lähinnä syödessä. Lauantaina sen sijaan ruokailuvälit venyivät pitkiksi, koska oltiin koko päivä menossa eikä ollut niin kauhea nälkäkään. Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa sushilla Itiksen Fukussa tytön ollessa kaverisynttäreillä. Parisuhdeaikaa parhaimmillaan: kumpikin istuu hiljaa ja nauttii ruuasta 😀 Näin meillä melkeinpä aina, kun mennään kahdestaan jonnekin syömään. Voisi käydä useamminkin. Olisipa kivaa olla joku Helsingin ruokavaikuttaja, jolle satelee kutsuja ravintoloihin. Tykkäisin 😀 Mies yllätti sunnuntaina tekemällä oman versionsa intialais-meksikolaisista tortilloista, jotka olivatkin ihan sikahyviä! Lisäksi hän oli loihtinut meille lehtikaalisipsejä, joita tyttökin veti kaksin käsin. Lapsi, joka ei todellakaan pidä lehtikaalista.

No semmosta tällä erää. Miltäs viikon 14 ruokapäiväkirja näyttää?

Edellinen postaus: Kauhea matkakuume! Mihin reissuun tänä vuonna?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Jonna

10 vastausta artikkeliin “Viikon 14 ruokapäiväkirja – Välillä on kauhea nälkä”

  1. Hei iso peukku hiilareille! Ja kiva kuulla määriä – saa vähän kuvaa mitä vevdät, ja hyvältä kuulostaa! Luota siihen että kroppa tottuu, kyllä tottuu, varmasti 🙂 . JA sittenkun on tottunut, niin aina vaan paranee!

    Mitä tollaseen hurjaan nälkään tulee – tiedän tunteen. Joka toinen päivä nälättää ja joka toinen ei maistu :D. Sanoisin neuvoksi, että älä kauheasti nipistele välipäivinä. Silloinhan sitä nimenomaan palautellaan kroppaa ja kasvatetaan ja valmistellaan taas. Rohkeesti vaan samaa settiä sillonkin :).

    Nää on kyllä kivoja postauksia :).

    • Joo, täytyy nyt maltillisesti seurailla tilannetta eikä heti hätääntyä. Syöminen on kuitenkin harvinaisen mukavaa puuhaa 😀

    • Oli! Tykkäsin itse kovasti. Olen itseasiassa ostanut tuon jälkeenkin 🙂

  2. kunnon treenit vaatii kunnon eväät huomaa kyl hiilareiden lisääntymisen mut ilman sitä ei kehitystä ja palautumista tapahdu?huh puol kiloo perunaa 100g pähkinöitä 20sushia hatunnosto itse en pärjäisi kuvat tosiaan hämää ja eihän me tiedetä esim lautasen kokoa.turvotus ohimenevää ja varmaan tasaantuu ja johtuu esim kuidusta ja nesteestä hyvä muistaa monet kun ajattelee sitä heti rasvana.rasvaakin näytti olevan reippaammin ja hyviä sellaisia kiva kun kalaa kerrankin. samoin munia enemmän kun aiemmin mut kuten sanoit fiiliksen mukaan nuo puurokuvat on kyl ihania..muistan vaan et joku vko sitten sanoit vähentäväsi leipää?miten kotijooga?oliko tomin treeni hyvä?itsekin tekis mieli ottaa ohjattu treeni mut kallista.mikä on Hex bar?ti ja la melkein vegepvä ja ilahdutti.uusia ideoita saan aina näistä siis kvinoavanukas ja omar jäätelö.oliko hyvää?la ruokarytmi tosiaan pitkät välit kuten mainitsit samoin vähän su aamupvä.herkuttelu taas la su ja tietty ma pääsiäisen kunniaksi.ei muuta kun koneeseen apetta ja treeniloa ensi viikkoon.paleo porkkanakakkua tekemään.ja tee ihmees kinkkupiirakkaa.kätevä sit pakastaa vain loput jos jää yli.

    • Puoli kiloa perunoita lohkopottuina on just sopiva määrä 😀 Leivän kanssa en ole nyt stressannut. Olen sitäkin syönyt jos mieli tekee, mutta päällisiin voisin kyllä kiinnittää enemmän huomiota. Vähemmän leikkelettä ja juustoa ja enemmän vihanneksia, avocadoa ja vaikka lohta tai kananmunaa. Lihashuoltoa olen nyt tehnyt romwodin mukaan. Se pohjautuu yinjoogaan. Sitä tulee 3-4 kertaa viikossa.

      Tomin treeni oli aivan huippu! Odotan innolla seuraavaa. Viime viikolla tein itsenäisesti saman treenin ja osui ja upposi. Tuli siis todella hyvät neuvot 🙂 Hex bar kannattaa melkein googlettaa. Se on sellainen tankohärveli, hankala selittää. Omar jäätelö oli todella hyvää! Kannattaa maistaa.

  3. Ootko varma, että turvotus tulee hiilareista? Voisi johtua myös avokadosta, sehän on high fodmap ja aiheuttaa ainakin mulla just monena päivänä peräkkäin syötynä tollasta 5kk raskaana turvotusta mahaan.

    Hitsi puuro olis hyvä ja halpa lounas, mutta ei kyllä pidä nälkää juurikaan. Tosin en oo koskaan kokeillut 100 g eli ehkä johtuu vaan määrästä. Täytyypä testailla 🙂

    • Hmm..voisikohan olla? Muistan etten tuona kyseisenä päivänä syönyt avocadoa, mutta edellisinä kyllä. Täytyypä tarkastella asiaa, kiitos vinkistä! Ota puuron kylkeen jotain prodea niin pysyy nälkä 😉

    • REvit vaan sopivan kokoisia paloja leivinpaperin päälle, pirskottelet oliiviöljyä ja suolaa. Uuniin 150 astetta ja 20-25 minsaa. Kannattaa loppuajasta tarkastella niitä useasti etteivät pala 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 20
Tykkää jutusta