Ota hetki itsellesi

Ota hetki itsellesi

Elämä on välillä yhtä paikasta toiseen juoksemista. Aamulla herätys ja aamutoimet, lapsi päiväkotiin ja itse töihin. Töiden jälkeen ruuanlaittoa, treenaamista, pyykinpesua, kaupassa käyntiä, suihkut ja pesut. Koko ajan mielessä vilistää tuhat ja yksi juttua. Samalla kun teet yhtä, suunnittelet jo toista. Tuntuu, että vuorokauden tunnit loppuvat kerta kaikkiaan kesken. Vaikka nautin meidän arjesta suunnattomasti, välillä mietin että vähempikin riittäisi. Tähtään koko ajan rauhallisempaan arkeen ja yritän muuttaa rutiineja niin, että arjessa olisi vähemmän pakollisia asioita tehtävänä. Enemmän hetkiä kun vain saa olla ja rentoutua. Lukea kirjaa ja pelata pelejä. Kutoa sukkia ja ommella vaatteita. Piirtää ja maalta. Askarrella ja tehdä käsillä.

Eilen olin koko päivän normaaliin tapaan töissä. Iltapäivällä menin Vaasankadulle Rootsiin Syötävän hyvät -kirjan julkkareihin. Oli ihanaa vain olla ja nautiskella hetki. Ottaa aikaa mulle itselleni ilman että joku oli koko ajan vaatimassa jotakin. Olin suunnitellut illalle pitkän listan tekemistä, jotka olisi kiva saada tehtyä alta pois ennen viikonloppua. Silloinkaan ei nimittäin ole kivaa hoitaa pakollisia arjen juttuja. Viikonloppuisin mieluiten lepäisin ja tekisin vain kivoja juttuja! Jossain vaiheessa kotona tohinan keskellä tuli olo, että nyt riittää. Nyt kaipaan oikeasti rauhoittumista. Mieli kaipaa lepoa ja hiljaisuutta ja keho rentoutumista. Niinpä unohdin kotityöt, etsin YouTubesta joogavideon ja kävin matolle. Vaikka mies ja lapsi keskeyttikin minut monta kertaa, olo oli joogan jälkeen levännyt ja rento.

Nyt haluaisin muistuttaa juuri sinua arjen askareiden ja kiireen keskellä: ota hetki itsellesi. Käy kävelyllä, kuuntele musiikkia silmät kiinni, joogaa, meditoi, lue kirjaa, maalaa tai mikä ikinä saa olosi rennoksi ja levänneeksi. Tee se. Jo pienikin oma hetki tekee ihmeitä. Muistan kun tyttö oli ihan pieni, miten ihanaa oli käydä yksinään suihkussa tai ihan vain viemässä roskat ja kiertää vähän pidempää reittiä takaisin kotiin. Rauhoittumiseen riitti ihan pieni oma hetki. Toki treenaaminenkin on omaa aikaa, mutta ei se rauhoita samalla tavalla kuin kävely metsässä tai jooga. Joskus tarvitaan myös lempeää rauhoittumista. Huomaan usein kaipaavani juuri lempeää rauhoittumista, kun olen mennyt useamman päivän tukka putkella. Ehkä voisin taas palauttaa joogan ohjelmistoon ja ottaa sen rutiiniksi 😉

Millä tavalla sinä rauhoitut kiireisten päivien keskellä?

Edellinen postaus: Testissä Joosua Visurin vatsatreeni

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Jonna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta