Elämäni ensimmäinen kasvislasagne!

kasvislasagne

Muistan joskus vuosia sitten, kun söin aivan jumalallisen hyvää kasvislasagnea. Mietin jo silloin, että pitäisi kokeilla itsekin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Meille tuli viime viikolla ensimmäistä kertaa Sannan ruokakassilta lasten suosikkikassi. Yllätyksekseni siinä oli kasvislasagnea ja suorastaan hypin riemusta, koska pääsisin tekemään sitä ensimmäistä kertaa! Kassin raaka-aineet oli tosi laadukkaat ja me kokattiin aineksista tämän kasvislasagnen lisäksi kanafajitaksia ja jauhelihakepakoita kermakastikkeessa. Kaikki ruuat oli todella onnistuneita. Tytön suosikiksi nousi kanafajitakset, kasvislasagnesta hän ei juuri pitänyt. Sainpa sitten ihan yksikseni syödä melkein koko lasagnen. Harmi 😀

Ruokakasseja on meille tilattu aikaisemminkin. Olen tilannut useamman kerran Anton & Antonin kassia sekä Makuviikon ruokaboksi. Olen tykännyt kaikista kovasti joka kerta ja ihan varmasti silloin tällöin tilaan jatkossakin! Mikäli innostun pidempään vegaanisella ruokavaliolla elelemään, niin kassihan valitaan sitten sen mukaan. Kätevintä näissä kasseissa on se, että joku muu on miettinyt valmiiksi kolme ateriaa, minun ei tarvitse kuin tehdä. Raaka-aineet kannetaan kotiin valmiiksi, mutta joitain perustarvikkeita täytyy olla myös omassa kaapissa, kuten mausteita.

Lasagnessa on babypinaatti-porkkanatäyte ja se kyllä sopi lasagneen todella hyvin! Lasagne ei siis ole vegaaninen, sillä siinä on käytetty maitotuotteita. Pienellä viilauksella siitä toki saa helposti täysin vegaanisenkin.

kasvislasagne

Kasvislasagne babypinaatti-porkkanatäytteellä

  • 1 rasia babypinaattia
  • 250g porkkanoita
  • 1 sitruuna
  • 200g raejuustoa
  • lasagnelevyjä
  • 1/2 punasipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 prk pizzakastiketta
  • 1/2 pkt Kolmen juuston ruokakermaa (valio)
  • 1 prk borlottipapuja
  • n. 50g juustoraastetta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl maitoa
  • 1 kasvisliemikuutio
  • suolaa ja mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Viipaloi ohuesti punasipuli ja valkosipulit. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Kuumenna oliiviöljy tilavassa paistinpannussa ja kuullota sipuleita ja porkkanoita 3-4 minuuttia, kunnes pehmenevät. Lisää pannulle rasiallinen huuhdeltuja pinaatteja sekä purkillinen borlottipapuja ja kuullota vielä noin 3 minuuttia, kunnes pinaatti on painunut kasaan.

Lisää joukkoon puolikkaan sitruunan hienoksi raastettu kuori, 1/2 prk ruokakermaa, 1 dl maitoa, 1 kasvisliemikuutio (murustettuna) ja ripaus suolaa. Anna hautua 2-3 minuuttia.

Sekoita joukkoon raejuusto ja lisää ripaus suolaa ja mustapippuria mukaan.

Voitele noin 20 x 30 cm uunivuoka. Levitä ensin pohjalle pinaattiseosta, sitten kerros lasagnelevyjä ja päälle pizzakastiketta. Sitten toinen kerros pinaattiseosta jne Levitä päällimäiseksi kerros pizzakastiketta ja ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista lasagnea uunin keskiosassa 20-25 minuuttia tai kunnes se on saanut kauniin värin.

Tarjoile esimerkiksi raikkaan salaatin ja patongin kera!

* Sannan ruokakassi saatu blogiin testattavaksi.

 

Jonna

2 vastausta artikkeliin “Elämäni ensimmäinen kasvislasagne!”

  1. kasvislasagne on hyvää, suosittelen vaihtaa valion ruokakermat-> plantin kaurakermoihin, maistuvatkin paremmilta! raejuusto samoin pois, hyvää on ilmankin!

    • Tätä voisi helposti tehdä vegaanisena versiona juurikin ehdottamillasi ratkaisuilla + juustoraasteen vaihtaa vegaaniseen. Voisipa muuten tehdä uudemmankin kerran!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 8
Tykkää jutusta