Nettiheitterit ja heidän erikoinen sielunelämänsä

nettiheitterit

Nettiheitterit – helppo huudella anonyyminä!

Ei ollut nettiheittereitä kun minä olin nuori, koska ei ollut someja eikä älylaitteitakaan. Silloin sai olla aika lailla rauhassa ja paskan jauhaminen hoidettiin tyylikkäästi selän takana, mutta omalla naamalla kuitenkin. Nykyään ihmiset piiloutuvat netin syövereihin jos jonkinlaisiin keksittyihin nimimerkkeihin ja sähköpostiosoitteisiin. Ihmisillä ei ole pokkaa enää julkaista törkykommentteja omalla nimellä ja naamalla. Vauva-palstalla ruoditaan milloin kenenkin elämää, anonyyminä tietenkin. Suurin osa ihmisistä tuskin uskaltaisi laukoa samoja kommentteja päin naamaa vai mitä luulette?

Tänään oli se päivä

Meillä pidetään täällä Fitfashionilla nollatoleranssia mitä tulee viha- ja törkykommentteihin. Mitään skeidaa ei julkaista. En ole blogiurani aikana kauheasti kuraa saanut osakseni, mutta silloin tällöin joku ärsyyntyy olemuksestani tai sanomisistani ja alkaa pommittaa minua ihan pimeillä ja sekopäisillä jutuilla. Nämä saan aina hiljennettyä ignooraamalla heidät. Youtube-kanavani kanssa mietin vielä omaa linjaani. Toiset jättävät näkyviin ihan jokaisen kommentin ja toiset poistavat turhanpäiväiset haukkumiset ja urpoilut. Päätin, että vedän linjaukseni sitten kun näitä kommentteja alkaa tulla. Tänään oli se päivä. Aamulla herätessäni minua odotti kirjoitusvirheillä varustettu viesti kanavallani: kuole vitun läski huora dislike!Aha. Siellä joku reppana ei ole keksinyt mitään muuta sanottavaa. Samaisen nimimerkin olen tavannut muuallakin huutelevan ihan yhtä älyvapaata tekstiä. Poistin kommentin ja vedin samalla oman linjaukseni kommentointiin. En hyväksy myöskään youtubessa mitään rienaamista. Kritiikkiä saa ja pitääkin antaa, kunhan se tehdään asiallisesti. Tässä kommentissa ei ollut mitään asiallista, päinvastoin. Kirjoitusausta päätellen asialla on joku 9-13 -vuotias rassukka, joka hakee huomiota ja luulee olevansa jotenkin mahtava, kun laukoo tällaisia kommentteja aikuisille ihmisille. Minua lähinnä huvitti.

Nettiheitterit ja heidän vinksahtanut ajatusmaailmansa

Jäin jälleen kerran miettimään tällaisten ihmisten sielunelämää. Mikä siellä on niin vinksahtanutta, että täytyy purkaa pahaa oloansa toisiin ihmisiin ja anonyyminä vieläpä? Nettiheittereihin kuuluu sekä nuoria että vanhoja, ja nuoret ehkä vielä jotenkin ymmärrän. Heillä ei ole elämästä saati käytöstavoista mitään ymmärrystä. Päässä ei vain yksinkertaisesti oli riittävästi vielä järkeä käyttäytyä elämän normaalinormien mukaisesti. Ehkä heitteröinti on heidän mielestään jopa hauskaa ajanvietettä. Yritetään saada ihmiset reagoimaan, mutta he eivät kuitenkaan ymmärrä sitä, että loppupeleissä he itse näyttävät idiooteilta. Entäs aikuiset nettiheitterit sitten? Se onkin mielenkiintoista! Mikä tekee heistä olevinaan parempia ihmisiä? Niin paljon parempia että he kokevat oikeudekseen haukkua muita? Mun mielestä todella lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä huudella törkeyksiä anonyymin nimimerkin takaa. Säälittävää. Ehkä taustalla on kateutta, epäonnistumisia ja yritys paeta omaa surkeaa elämäänsä. Mene ja tiedä. Idiottimaista puuhaa sen on selittelyistä huolimatta.

Mitä ajatuksia nettiheitterit herättää teissä?

Ei mitään sanottavaa

Se aika kuusta, kun aivot on sumussa ja järki ei juokse. Koko kroppa päästä jalkoihin on aivan turta eikä toimi vaikka kuinka käskee. Aamulla on vaikeaa nousta. Väsyttää kahdeksan tunnin yöunista huolimatta. Töihin ei huvita mennä, mutta on pakko. Jokainen hetki on yhtä tuskaa ja vilkuilen kelloa aivan liian usein. En meinaa pysyä hereillä ja joudun miettimään kaiken tarkasti mitä teen, koska pää ei ole yhtään tässä hetkessä mukana. Tuntuu taas helvetin vaikealta olla nainen. Kerran kuussa kaikki on silkkaa paskaa enkä jaksaisi ihmisiä saati itseäni ollenkaan. Voi kun voisi vaan mönkiä peiton alle ja herätä viikon päästä. Tällaisia ajatuksia pyörittelin päässäni koko aamupäivän.

Sitten tuli puolipäivä, jota olin jännittänyt ja stressannut koko aamun. Tiedossa oli tilanne töissä, josta en välttämättä selviäisi ihan kunnialla. Vaikka tiedän olevani hyvä työssäni, on asioita ja asiakkaita, joiden kanssa ammattitaito toden teolla testataan ja tänään oli yksi niistä hetkistä. Ei ihme, että vähän stressasi. Kaikki sujui kuitenkin todella hyvin. Paremmin kuin koskaan ennen. Olin jopa itsekin yllättynyt tilanteesta ja se jos mikä piristi mieltä. Ehkä tämä ei olekaan niin huono päivä?

Asiakkaat ovat ihan parasta työssäni ja kun tätä duunia tekee päivästä toiseen viitenä päivänä viikosta, on tästä pakko tykätä. Ihmisistä on pakko tykätä. Huonoinakin päivinä ihmisten takia tätä työtä jaksaa tehdä ja heistä saa positiivista energiaa päivään. Keskusteltiin erään asiakkaan kanssa siitä miksi jotkut asiakaspalvelutyössä olevat vaikuttavat ennemminkin ihmisvihaajilta kuin halukkailta tekemään työtään. Näitä ihmisiä löytyy ihan jokaisesta ammattiryhmästä. Itse olen aina miettinyt miksi 90% bussikuskeista on niin nyreitä? Vaikka toivottaa hyvää huomenta, kuski ei edes käännä päätään minua kohti. Mikä siinäkin olisi niin vaikeaa vastata? En ymmärrä.

Ei mitään sanottavaa? Taisi kuitenkin jotain olla tällekin päivälle! Mukavaa torstaita tyypit! Joskus on huonoja päiviä, mutta niistäkin löytyy aina jotain hyvää 🙂