Ärsyttävä asia x 8

*Sisältää mainoslinkkejä

ärsyttävä asia x 8

Aargh! Ärsyttää! Päivästä toiseen huomaan, että samankaltaiset asiat ottaa pattiin, mutta silti niitä vain tapahtuu. Olen luonteeltani kohtuullisen aikaansaava ihminen, jolle sattuu arjessa kaikkea pientä ja välillä vähän isompaakin. Milloin jää avaimet sisälle, millon unohdan bussikortin matkasta ja millon jätän puolet ostoksista kaupan kassalle. Jos ei ihan joka päivä satu jotain niin ainakin pari kertaa viikossa. Vaikka näiden tapahtumien hetkellä ärsyttää, niin kyllä niistä saa pitkään revittyä huumoria. Ainakin mies saa 😀 Olen kuulemma aivan toivoton tapaus. Hänellä onkin nykyään tapana varmistella minun jäljiltäni asioita. Lähdön hetkellä hän mm. kysyy monta kertaa, että onhan avaimet varmasti matkassa? On on. No eipä olleetkaan. Sattuuhan sitä tekevälle kaikenlaista 😀

Alla ärsyttävä asia x 8!

Kun vaihdat puhtaan päiväpeitteen, käännät selkäsi ja huomaat kissan oksentavan peitolle (käynyt parhaillaan kolmena päivänä peräkkäin…)

Kun aamulla lähtiessäsi ovesta mietit, että mikähän jäi ja työpaikan ovella huomaat, että eväiden lisäksi myös avaimet ovat edelleen kotona…(viime viikolla)

Kun alat nälkäisenä tekemään uuniruokaa ja huomaat, että leivinpaperi on loppu.

Kun puet lapsesi talvipakkasella toppapukua myöten ja hän toteaa, että pikkarit tuntuvat inhottavalta eikä niitä voi käyttää. Riisut ja puet lapsen uudelleen…Sama pätee myös pissa/kakkahädän kanssa. Aina, kun on saatu kaikki miljoona vaatekappaletta puettua. Aina. (Tällä viikolla)

Kun menet tapaamiseen ja paikan päälle saavuttuasi tajuat, että olet oikeassa paikassa, mutta aivan väärään aikaan.

Kun unohdat pankkikortin tunnusluvun kaupan kassalla.

Kun käyt ruokakaupassa ja kotimatkalla muistat, että se kaikista tärkein jäi kauppaan.(Melkein joka kerta..)

Kun päätät ettet enää maksa muovipusseista, vaan kuljetat aina matkassa kestokassia, ja kaupan kassalla tajuat kestokassin olevan edelleen kotona. (opettelen kantapään kautta)

Tapahtuuko teille yllä olevia asioita usein?

Ps. House of Brandonilla Vilan, Onlyn, Noisy Mayn ja Vero Modan tuotteet -20% koodilla BRAND1! Tsekkaa valikoima täältä.

ärsyttävä asia x 8

Lue myös:

Kummasti mun elämä ärsyttää taas & Puhelinmyyjien uhri

Edellinen postaus: Sunnuntain vetävien lihasryhmien treeni

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka