Ei mitään sanottavaa

Se aika kuusta, kun aivot on sumussa ja järki ei juokse. Koko kroppa päästä jalkoihin on aivan turta eikä toimi vaikka kuinka käskee. Aamulla on vaikeaa nousta. Väsyttää kahdeksan tunnin yöunista huolimatta. Töihin ei huvita mennä, mutta on pakko. Jokainen hetki on yhtä tuskaa ja vilkuilen kelloa aivan liian usein. En meinaa pysyä hereillä ja joudun miettimään kaiken tarkasti mitä teen, koska pää ei ole yhtään tässä hetkessä mukana. Tuntuu taas helvetin vaikealta olla nainen. Kerran kuussa kaikki on silkkaa paskaa enkä jaksaisi ihmisiä saati itseäni ollenkaan. Voi kun voisi vaan mönkiä peiton alle ja herätä viikon päästä. Tällaisia ajatuksia pyörittelin päässäni koko aamupäivän.

Sitten tuli puolipäivä, jota olin jännittänyt ja stressannut koko aamun. Tiedossa oli tilanne töissä, josta en välttämättä selviäisi ihan kunnialla. Vaikka tiedän olevani hyvä työssäni, on asioita ja asiakkaita, joiden kanssa ammattitaito toden teolla testataan ja tänään oli yksi niistä hetkistä. Ei ihme, että vähän stressasi. Kaikki sujui kuitenkin todella hyvin. Paremmin kuin koskaan ennen. Olin jopa itsekin yllättynyt tilanteesta ja se jos mikä piristi mieltä. Ehkä tämä ei olekaan niin huono päivä?

Asiakkaat ovat ihan parasta työssäni ja kun tätä duunia tekee päivästä toiseen viitenä päivänä viikosta, on tästä pakko tykätä. Ihmisistä on pakko tykätä. Huonoinakin päivinä ihmisten takia tätä työtä jaksaa tehdä ja heistä saa positiivista energiaa päivään. Keskusteltiin erään asiakkaan kanssa siitä miksi jotkut asiakaspalvelutyössä olevat vaikuttavat ennemminkin ihmisvihaajilta kuin halukkailta tekemään työtään. Näitä ihmisiä löytyy ihan jokaisesta ammattiryhmästä. Itse olen aina miettinyt miksi 90% bussikuskeista on niin nyreitä? Vaikka toivottaa hyvää huomenta, kuski ei edes käännä päätään minua kohti. Mikä siinäkin olisi niin vaikeaa vastata? En ymmärrä.

Ei mitään sanottavaa? Taisi kuitenkin jotain olla tällekin päivälle! Mukavaa torstaita tyypit! Joskus on huonoja päiviä, mutta niistäkin löytyy aina jotain hyvää 🙂

Hyvä palkka vai onnellisuus – kumpi on tärkeämpää?

Opiskeluaikana olin varma etten koskaan tule työskentelemään asiakaspalvelussa. Olin sisäänpäin kääntynyt juro, joka ei juuri välittänyt uusien ihmisten tapaamisesta. Olin mieluummin yksin ja tein sitä omaa hommaani hiljaa ja muiden huomaamatta. Haaveilin tutkimustyöstä ja päätin hakeutua mikrobiologian, hematologian tai patologian labraan töihin, koska niissä saisin vain olla ja tehdä sitä omaa juttuani. Kuinkas sitten kävikään? Täällä minä olen työssä, jossa kohtaan monia kymmeniä ihmisiä päivässä ja rakastan sitä!

Asiakaspalvelussa parasta on juuri ihmiset. Näen päivän aikana todella monenlaisia persoonia, joista osa jää mieleen ja osa ei. Toisten kanssa juttua riittää vaikka kuinka, kun taas toiset haluavat olla hiljaa ja se on ihan okei. Mahtavinta tässä kaikessa on ne kaikki lukuisat elämäntarinat, joita kuulen päivittäin. Ihmisille tapahtuu kummallisia asioita. Toiset tarinat ovat rankkoja ja toiset taas iloisia. Molemmista saa perspektiiviä omaan elämään sekä paljon ajattelun aihetta. Tässä iässä ajatukset eivät ole enää kääntyneet oman navan sisään, vaan elämä tuntuu kiinnostavalta ja asioita jakaa mielellään myös ventovieraiden kanssa. Sitä kautta voi saada vertaistukea omaan elämään. Huomaa ettei ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa.

Viime viikolla kohtasin eräänä päivänä asiakkaan, jonka kanssa minulla ei päällisin puolin ole mitään yhteistä. Olemme aivan eri ikäisiä, eri ammateissa ja erilaisessa elämäntilanteessa. Silti tämä henkilö oli mielenkiintoisin ihminen aikoihin. Huomasin heti, että hänellä on sellainen elämänasenne, joka meillä kaikilla pitäisi olla. Elämä ei aina meni niin kuin suunnittelee, mutta sen ei pidä antaa lannistaa. Kaikesta huonosta vai löytyä myös hyvääkin, jos oikein jaksaa kaivaa. Tämä henkilö oli ollut ennen kovapalkkaisessa työssä, mutta työ oli armottoman stressaavaa ja hänellä oli enemmän vastuuta kuin toimenkuvaan oikeastaan kuuluikaan. Illat ja yöt meni murehtiessa työasioita. Sitten tuli yt:t ja hänen työsuhteensa irtisanottiin. Ensin tuli paniikki, mutta pian sen jälkeen ymmärrys että näin tämän piti mennäkin. Nyt hän saa puolet vähemmän palkkaa, mutta työ ei stressaa eikä vie yöunia. Työasiat voi unohtaa samalla kun painaa työpaikan oven takanaan kiinni. Ei huolta eikä murhetta. Hän kertoi olevansa onnellisempi kuin aikoihin, vaikka palkka on pienempi.

Nämä elämäntarinat on mun työni parasta antia. Ne valavat minuun itseenikin uskoa, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät parhain päin. Huonot ja ikävät asiat voivat muuttua hyviksi ja tehdä elämästä paremman. Raha ei todellakaan tuo onnea, vaikka se elämää helpottaakin. Ihminen tulee toimeen loppujen lopuksi aika vähällä. Tällaiset ajatukset on viime aikoina pyörineet mun päässä ja ihan aiheestakin. Meilläkin on todennäköisesti tulossa jossain vaiheessa yt:t eikä koskaan voi olla varma tuleeko lähtö vai ei. Mutta jos tulee niin edessä voi olla jotain paljon parempaa!

Kumpi on sinun mielestäsi tärkeämpää: hyvä palkka vai onnellisuus?