Viikon 22 ruokapäiväkirja – ongelmien äärellä

*Sisältää mainoslinkkejä

viikon 22 ruokapäiväkirja

Viikon 22 ruokapäiväkirja pukkaa perinteiseen keskiviikkoiseen tapaan! Viime viikolla loppui meidän herkuton toukokuu sopivasti, koska lauantaina oli pakko käydä tuhoamassa mun arvonnasta voittama lahjakortti Kakkugallerian kakkubuffaan ja samalle päivällä sattui myös miehen siskontytön synttärit. Syötiin kakkua sitten oikein urakalla! Kertoilinkin jo fiiliksiä herkuttoman jälkeisestä ajasta ja sokerinsyönnistä täällä, joten ei mennä siihen aiheeseen tämän enempää. Mä olen viime aikoina ollut vähän retuperällä ruokalistan suunnittelun osalta. Viime viikolla taisin kokkailla kuta kuinkin joka päivä ja se ei ole muutenkin täyteen ahdetussa arjessa kovin optimaalinen ratkaisu. Haluaisin myös itse tehdä jotain vähän erilaisempia ruokia, mutta tyttö on alkanut nirsoilla eikä suostu syömään mitään vähänkään normaalista poikkeavaa. Ei edes bataatti maistu! Tämäkin asia stressaa suunnattomasti, koska en itse jaksa nyt syödä samoja asioita päivästä toiseen enkä kyllä halua tehdä montaa eri ruokaakaan. Luin, että joissain perheissä lapset päättävät osan viikon ruokalistasta ja aikuiset osan. Täytynee kokeilla tätä systeemiä vai olisiko teillä hyviä ehdotuksia? Ruokien tarkempi suunnittelu täytyy ottaa taas käyttöön, koska en tosiaankaan jaksa enkä ehdi viettää joka päivä aikaa hellan ääressä.

Noh, mennäänpä sitten tsekkaamaan viikon 22 ruokapäiväkirja!

MAANANTAI

viikon 22 ruokapäiväkirja

Töissä 7.30-15.30

5.20 kauraleipää päällisillä, smoothielasillinen ja teetä

9.00 teetä

11.15 kana-cesarsalaatti

15.40 omena matkalla fyssarille

18.00 Kokkikartanon kinkku-ananaspasta ja kauraleipä höysteillä

21.00 Vihersmoothie: banaania, pinaattia, lehtikaalia, kauramaitoa, vaniljaheraa, puolikas avocado

TIISTAI

VIIKON 22 RUOKAPÄIVÄKIRJATöissä 7.30-15.30

5.20 kauraleipää päällisillä, edellisen päivän vihersmoothieta ja teetä

9.00 omena ja teetä

11.45 haukimureketta, perunaa, parsakaalia ja tomaattia

16.00 kauraleipää päällisillä, vichyä ja teetä

19.00 broilerin paistileikettä, bataattiranuja, tulista kermaviilikastiketta ja vihanneksia

KESKIVIIKKO

viikon 22 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15

5.20 kauraleipää päällisillä, kipollinen lakkoja ja teetä

9.00 kupillinen teetä

11.15 itse tehty kanasalaatti

14.15 kaurapuuroa marjoilla

16-17.30 treeni: kyykky 6 x 3 ja leuat 5 x max.

kävely kotiin + palkkari

19.00 pastaa, jauhelihaa, hapankaalia, perunasalaattia ja tomaattia

21.30 Ehrmannin protskuvanukas

TORSTAI

VIIKON 22 RUOKAPÄIVÄKIRJATöissä 7.30-15

5.20 ruisleipää päällisillä, persikka ja teetä

9.15 omena ja teetä

12.00 pastaa, jauhelihaa ja vihanneksia

14.15 riisikakkuja ja banaania

16-17.30 treeni: tempausveto sylistä, tempausveto polvista + raakatempaus, yhden käden pystypunnerrus, pullover käsipainolla

Treenin jälkeen pala kakkua

kävely kotiin + palkkari

19.00 lasagnea iso lautasellinen (otin lisää) + vihanneksia

PERJANTAI

viikon 22 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15

5.20 ruisleipää päällisillä, smoothieta ja teetä

9.00 teetä

11.15 lasagnea ja vihanneksia

14.00 riisikakkuja ja banaania

16-17.30 pitkä pk-alueen crossfit treeni, jossa juoksua, kahvakuulaheilautuksia, askelkyykkyjä paino sylissä ja tuplanaruhyppyjä

kävely kotiin + palkkari

19.00 lasagnea ja vihanneksia

21.30 vihersmoothien loppu (samaa kuin aamulla)

LAUANTAI

VIIKON 22 RUOKAPÄIVÄKIRJA09.00 ruisleipää paistetulla kananmunalla ja juustolla + teetä

11.15 kakkubuffetissa pala sitruuna-marenkipiirakkaa, pala appelsiini-suklaakakkua ja pala vegaanista suklaa-pähkinäkakkua

13.30 synttäreillä muutama pizzaleipä ja pala marjapavlovaa

16.30 mustikkasmoothie, jossa banaania, avocadoa, mustikoita, heraa ja kauramaitoa

19.30 Pågenin pohjaan tehty pizza, jossa jauhelihaa, ananasta, polarjuustoa, tomaattipyreetä ja päällä avocadoa ja raakaa sipulia

21.30 kauraleipää päällisillä

SUNNUNTAI

9.30 kolme ruisleivän puolikasta juustolla ja paistetulla munalla + teetä

12.00 riisikakkuja ja banaania

13.30-15 treeni: kyykky +leuat

salilla pala kinkkupiirakkaa

17.00 perunaa, possunpihvejä, parsakaalia ja hapankaalia

19.00 omena

21.30 banskujäde, jossa jäinen banaani, vaniljavanukasta, mustaherukoita ja kauramaitoa

viikon 22 ruokapäiväkirja

Ruokapäiväkirjan myötä alan ratkomaan noita alussa mainitsemiani ongelmiani. Välillä ärsyttää totaalisesti, kun tämä arki on näin kiireistä. Olisipa ihanaa kun joka päivä olisi aikaa tehdä ruokaa ja laittaa kotia kuntoon, mutta kun ei. Yritän poistaa sotkut näkökentästäni ja keskittyä vain siihen olennaiseen. Haluan kuitenkin pysyä järjissäni myös arjen keskellä ja stressaamista ei synny koskaan mitään hyvää. Tehdään se mikä onnistuu ja jätetään muu myöhemmäksi. Josta tulikin mieleen, että täytyy ladata taas kuvattuja asioita myyntiin…Harmittaa suunnattomasti kun en enää ehdi reseptejä testailemaan blogia varten. Ennen ne olivat tämän blogin suola!

Miltäs viikon 22 ruokapäiväkirja näyttää?

Ps. Nyt kannattaa suunnata Elloksen sivuille, siellä on nimittän kesäalet menossa! Aleihin pääset suoraan tästä* Siellä oli treenivaatteitakin vaikka millä mitalla 😉 Nyt saatte myös Elloksen oman malliston uima-asuista -25% alea! Valikoimaa pääset selailemaan tästä*. Minä taidan tänä vuonna hankkia pitkästä aikaa myös kokouikkarin! Tarjous on voimassa 19.6 asti.

Viikon 4 ruokapäiväkirja & treenit

PicsArt_01-31-03.07.02

Mä olen huomannut, että näiden ruokapäiväkirjojen teosta on suuresti hyötyä. Saan teiltä lukijoilta joka kerta hyviä vinkkejä ja muistutuksia esim. ruokamääristä sekä kalan sisällyttämisestä ruokavalioon. Ihan näin aluksi haluan suuresti kiittää kaikkia teitä, jotka jaksatte lukea blogia ja kommentoida ahkerasti. Kommentit on ovat blogin kirjoittamisessa sen todellinen suola ja aika tylsäksihän tämä kävisi, jos kukaan ei koskaan mitään kommentoisi. Otan myös aina mielelläni vastaan ideoita kirjoitusaiheista ja toteutan niitä parhaani mukaan!

Mutta viime viikon ruokiin ja treeneihin. Laskeskelin, että tein viime viikolla neljä crossfit-treeniä, yhden pidemmän kävelyn sekä yhden pilatestunnin. Käytiin duuniporukalla Yoga Nordicilla hot pilateksessa ja se oli todella hauskaa! Rankkaa ja hikistä, mutta hirmuisen hauskaa. Olen edelleen käyttänyt myös See How You Eat Coach-sovellusta ja pidän sitä erittäin pätevänä työkaluna monipuolisemman syömisen oppimiseen. Pätevin puhelinappi pitkään aikaan! Mä olin aikaisemmin todella laiska pilkkomaan esimerkiksi salaattia ruualle ja kuittasin koko asian vain ajatuksella ”en jaksa”. Nykyään syön ruualla aina vihanneksia ja pyrin syömään päivän aikana myös hedelmiä sekä marjoja. Vaikka olen ollut viime aikoina vähän stressaantunut niin olo on ollut silti todella energinen! Ja onhan se kiva katsella jälkeenpäinkin miten värikkäiltä ja houkuttelevilta annokset näyttävät 😉

MAANANTAI

PicsArt_01-31-01.07.47Unohdin kuvata melkein koko päivän ruuat, hyi minua!

5.30 2 kauraleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla, kipollinen mustikoita + teetä

9.00 töissä välipalaksi mandariini ja teetä

11.00 lounaaksi S-marketista haettu kana-cesarsalaatti

14.00 puuroa, raejuustoa ja marjoja

15.30-17 crossfit-treeni, treenin aikana Osmolite 20g + glutamiini 5g

17.15 palkkari: 30g protskua + pari rkl viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin

19.00 spagettia, jauhelihakastiketta ja vihanneksia

21.15 iltapalaksi turkkilaista jogurttia marjoilla ja pähkinöillä

TIISTAI

PicsArt_01-31-01.09.137.00 aamupalaksi kauraleipää, salaatilla, juustolla ja kananmunilla + kuppi teetä

9-9.35 kävely töihin

9.45 Njie suklaavanukas

13.15 edellisen päivän illalliselta jäänyttä ruokaa + vihanneksia

16.00 mandariini & Barebar-raakapatukka

19.00 4 siivua (kyllä!!) mielettömän hyvää luomu ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla

21.00 pieni annos turkkilaista jogurttia ja marjoja

KESKIVIIKKO

PicsArt_01-31-01.10.225.30 ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla + teetä

ei välipalaa töissä aamulla, koska kiire

11.30 riisiä, broilerin filettä ja vihanneksia

15.30 pari ruisleipää juustolla ja kananmunalla, mandariini + teetä

17.30-18.30 Hot pilates

18.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

19.45 bataattimuussia, itämaisittain maustettua lohta, salaattia ja fetajuustoa

21.00 nukkumaan, joten ei iltapalaa tänään

TORSTAI

PicsArt_01-31-01.11.315.30 kauraleipää, kinkkua, juustoa, tomaattia + teetä

9.00 mandariini, Barebar-raakapatukka + teetä

11.15 lounaalla edellisen päivän ruokaa

14.15 3 riisikakkua, kinkkua, avocadoa ja kurkkua

16.00-17.30 crossfit-treeni, treenin aikana 20g osmolite + 5g glutamiini

17.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhe

17-45-18.15 kävely kotiin

19.30 ja taas spagettia, jauhelihakastiketta, avocadoa sekä vihanneksia

21.00 maapähkinävoi-nicecream kiivillä

PERJANTAI

PicsArt_01-31-01.12.435.30 kauraleipää, salaattia, kinkkua, kurkkua ja paprikaa + teetä

9.00 mandariini  +teetä

10.00 muutama mini-Toblerone

11.15 kana-feta-pastasalaattia ja avocadoa

14.00 puuroa, raejuustoa, granaattiomenan siemeniä ja pähkinöitä

15.30-17 crossfit-treeniä, todella pitkä ja hikinen setti! Treenin aikana 20g osmolite + 5 g glutamiinia

17.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin + kauppareissu

19.00 riisiä, kanaa ja salaattia

21.20 appelsiini ja maidoton omena-kanelijäätelö

LAUANTAI

PicsArt_01-31-01.14.03

9.00 smoothiebowl ja teetä

10.30-12.15 leffassa tytön kanssa. Siellä noin kourallinen karkkia

13.30 Mäkkärin Grande big mac -ateria

14-16 touhuilua kotona, nälkä ei ollut kiitos mäkkimätön! Muutaman namin söin tänä aikana

16.15-17.15 päikkärit <3

17.30-19 saunassa, siellä paljon vettä

19.30 rapeita kalafileitä ja itse tehtyä remoulade-kastiketta

loppuillan aikana karamellia jonkun verran

SUNNUNTAI

PicsArt_01-31-01.19.2410.15 kauraleipää juustolla ja kananumalla +teetä

13.45 anoppilassa riisiä, kanaa ja vihanneksia + fetaa

16-18 crossfit treeniä  + voimistelua open gymissä

18.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

18.20-18.50 kävely kotiin

19.30 riisiä, kanaa, remoulade-kastikkeen jämät, fetaa ja vihanneksia

21.15 Njie vaniljavanukas

PicsArt_01-31-03.07.29OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totesin tuossa viikon aikana ettei puuro sovi jostain syystä mulle. Se turvottaa aivan mielettömästi ja saa vastan möyrimään todella epämiellyttävällä tavalla. Joko nuo oireet tulevat puurosta tai raejuustosta, mutta en välitä vielä lähteä testaamaan kummastako. Lauantai oli ruokien puolesta mitä oli, mutta yhtenä päivänä viikossa saa ollakin. Syödään sitä mitä huvittaa ja silloin kun huvittaa. Mäkkiateria takasi megaähkyn koko loppupäiväksi! Smoothiebowlit ja banskujäden olen löytänyt taas uudelleen ja viimeksi eilen tein iltapalaksi protksupitoista banskujädeä. Ihan huippuja!

Ja jos ihmettelette miksi ruokapäiväkirja näyttää nyt tältä niin sain uudenlaiseen muotoiluun idean Outi Karitalta. Tykästyin tähän itsekin, joten päätin ottaa kokeiluun. Mitä tykkäätte?

Miltäs näytti viime viikko? Kysykää, kommentoikaa, antakaa palautetta! Ja jos tykästytti niin painakaapa sydämen kuvaa <3 Ja minuthan löytää snäpistä nimimerkillä jonnamusakka ja instasta jonna_musakka 😉

Ps. Vlogissa on uusi video! Löydät sen täältä.

Ateriaideoita viikolle 49!

kollaasi

*Sis. mainoslinkin

Olin eilen kaksissa pikkujouluissa ja olin melko varma ettei tänään tule ulos minkään sortin postausta, mutta toisin kävi, ateriaideoita on taas tarjolla! Täällä ollaan erittäin virkeänä suunnittelemassa tulevaa viikkoa. Joka sunnuntai tsekkaan kalenterin ja työvuorot ja suunnittelen treenit menojen mukaan. Viikon suunnitteluun luuluu vahvasti myös tulevan viikon ruokien miettiminen ja mahdollisten reseptien etsiminen. Tulevalla viikolla kokkailua helpottaa taas Makuviikon ruokaboksi eli kaupasta ei tarvitse kovin kummoisia ostella. Lähdetään tytön kanssa perjantaina siskon luokse Kuopion suunnalle eli viikko on siltäkin osin vajaa. Arvatkaapa mitä mä pääsen opettelemaan ensi viikonloppuna? Karjalanpiirakoiden tekoa! Vitsi mä olen innoissani! Taito, jonka olen halunnut oppia jo monta vuotta ja kohta voin tehdä karjalanpiirakoita kotonakin ihan omin pikku kätösin 😉 Perinneruokien valmistaminen on taito, jota kannattaa vaalia ja olen niistä itsekin vasta innostunut enemmän. Mutta mennäänpä asiaan, eli ateriaideoita viikolla 49, olkaapa hyvät!

Maanantai: Tomaattikeitto

100714-2014-07-09-003-800x669Tomaattikeitto on aina silloin tällöin paikallaan! On aikoja kun suorastaan himoitsen tomaattikeittoa, mutta sen jälkeen saattaa mennä pitkiäkin aikoja ettei se maistu ollenkaan. Nyt saattaisi taas olla tomaattikeiton mentävä tila vatsassa 😉 Ohjeen löydät täältä.

Tiistai: Viljattomat tortillat & banskujäätelö

img_20140916_213619-800x800 kuvia-0181-800x603Me tehdään usein tortilloja herkkupäivänä, mutta niitä voi hyvin tehdä myös viikollakin! Viikolla valitsen itse väliin hieman terveellisemmät ainekset ja jätän juustokastikkeet ja muut soosit jääkaappiin. Tortiillaletut on helppoa tehdä myös itse! Myös viikolla on ihanaa syödä välillä jälkkäriä ja mikäs sopisi paremmin arkiherkutteluun kuin banskujäde 🙂 Ohjeet molempiin löydät täältä.

Keskiviikko: Minimurekkeet bataattikuorrutteella

2015-08-11-08-22-01-1-800x600Ruualla on kiva myös välillä vähän leikitellä niin kuin näissä bataattikuorrutteisissa minilihamurekkeissa! Murekkeet on tehty kätevästi muffinssivuokiin. Muffinssivuokia voi siis käyttää muuhunkin kuin makeaan leivontaan 😉 Nämä hauskat minimurekkeet olivat koko perheen mieleen! Ohjeen löydät täältä.

Torstai: Yön yli hautunut ohrapuuro

2016-03-14-07-50-12-1-800x600Mä rakastan puuroja ja varsinkin oikein pitkään haudutetut puurot ovat mun suurta herkkua! Usein aamut ovat niin kiireisiä ettei puuroa paljon haudutella, vaan se on parin minuutin mikrotus ja ääntä kohti. Crock pot* on mahdollistanut haudutettujen puurojen teon myös arkena, koska puuro valmistuu ihan itsestään yön aikana! Suorastaan nerokas keksintö 😉 Ohjeen löydät täältä.

Perjantai: Nyhtökanavuoka & tomaatti-avocadosalsa

nyhtokanavuokaTässä perjantairuokaa parhaimmillaan! Koko ruoka kanoineen ja riiseineen kypsyy kätevästi samassa vuoassa ja ruuan kypsyessä jää aikaa valmistaa raikas tomaatti-avocadosalsa. Pidän itse valtavasti tällaisista yhden vuoan ruuista niiden kätevyyden vuoksi. Ja tämä on herkullista kuin mikä! Lämmmin suositus nyhtökanavuoalle 🙂 Ohjeen löydät täältä.

Lauantai: Kinkku-aurajuustopiirakka & Mariannejuustokakku

kinkku-aurajuustopiirakkamariannejuustokakkuLauantai ja aikaa leipoa! Maistuisiko suolainen vai makea? Kinkku-aurajuustopiirakka on meidän perheen ikisuosikki ja se toimii vielä seuraavanakin päivänä ateriana, kun kylkeen lisää vain raikasta salaattia. Juustokakun valmistelu kannattaa aloittaa jo perjantai-iltana, jos tahtoo päästä helpommalla, mutta aikaisin aamullakin tehtynä se ehtii itapäivän herkkuhetkiin valmiiksi 😉 Kinkku-aurajuustopiirakan ohjeen löydät täältä ja mariannejuustokakun ohjeen täältä.

Sunnuntai: Aamiaiseksi shaksuka

shaksukaMitäpä jos tekisit sunnuntain kunniaksi aamupalaksi jotain mitä et ole koskaan valmistanut? Shaksuka on perinteinen israelilainen aamupala, jossa tomaattikastike kohtaa haudutetut kananmunat. Shaksuka on viljaton sekä maidoton, joten se sopii mainiosti myös allergikoille! Ohjeen löydät täältä.

Minä alan täällä kaivamaan jääkaapista viikon varrelta sinne jääneet jämät ja loihdin niistä itselleni herkullisen jämäaterian! Sunnuntai on hyvä päivä kaivella kaikki jämät jääkaapista ja hyödyntää ne ruuanlaitossa. Hävikkiruokaa parhaimmillaan 😉

Monipuolista ruokaa – viime viikon safkoja!

PicsArt_07-07-03.56.11

Mä olen viimeisen viikon aikana syönyt monipuolisemmin kuin aikoihin. Varsinkin vihanneksia uppoaa päivässä mieletön määrä enkä osaa vielä ostaa vihanneksia kerralla kovin moneksi päiväksi. Aina ne loppuvat kesken! Ruokailurytmiä olen saanut taas opetella uudestaan ja alkuun jäi joitakin aterioita välistä. En vaan saanut niitä mahtumaan päivääni. Tämäkin seikka tulee korjaantumaan kunhan pääsen töihin ja olen vurokaudesta hereillä huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä.

Mun ruokavalioon kuuluu tällä hetkellä viisi ateriaa päivässä + palkkari salin jälkeen. Suurimmat hiilarimäärät syön treenin jälkeen, mutta tulee niitä pieninä annoksina pitkin päivää. Kaloreista mulla ei ole hajuakaan, mutta ruokia punnaan jonkun verran. Vihanneksia syön niin paljon kuin napa vetää eli aika paljon! Jokaisella aterialla tulee jonkinlaisia vihanneksia/kasviksia/juureksia tai hedelmää ja marjoja. Täytyy sanoa etten ole ainakaan nälässä elänyt..

Processed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 preset

Tässä Ainon tekemässä ruolavaliossa olen tykännyt paljon erilaisista vaihtoehdoista. Ruokavaliossa on valmiina useampi vaihtoehto aterioille ja jos mikään niistä ei miellytä niin sitten voi omin pikku käytösin laskea makrot kohdalleen haluamistaan raaka-aineista. Välillä olen tehnyt ruuaksi erittäin askeettista kanaa ja riisiä tai jauhelihaa ja pastaa, mutta on näihin päiviin mahtunut paljon muutakin, kuten bataattihampurilaista, banskujädeä, vihanneskeittoa ja kana-nuudeliwokkia.

Positiivisinta on ollut huomata oma innostus varioida ruokia ja tehdä niistä omanlaisia. Käytän paljon mausteita ja yrititkin ovat alkaneet hiipiä lautaselle. Dieettiruokako muka tylsää ja pahan makuista!? Varmaan joo, jos sellaista haluaa tehdä ja syödä. Mä en halua. Ruokavalioon kuuluu myös kaksi cheatmealia kahdeksan viikon aikana, mutta vielä ei ole tarvetta eikä halua moisille. Ensi viikossa on mulle jo ihan riittävästi haasteita, kun jäädään tytön kanssa mökille, jossa anoppi hoitaa ruokapolitiikkaa. Ehkäpä laitan oman lusikkani siihen soppaan 😀 En ole ottanut tästä hommasta stressiä enkä aio ottaa jatkossakaan. Jos nyt joku ei mene gramman tarkasti niin mitä sitten? Ei elämä siihen lopu. Hyvää oloahan tässä ollaan etsimässä eikä mitään rantakuntoa.

Processed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 preset

Tänään on ollut harvinaisen rasittunut ja ärsyttävä päivä. Olen siivonnut aamusta asti ja sehän se varmaan ottaakin päähän niin kovasti. Muuten olotila on ollut aamusta iltaan varsin energinen. Jos tämä päivä vielä tästä piristyy niin sitten heitän jonkun kotitreenin, mutta muuten menee ihan lihashuoltohommissa. Kuten näkyy niin en ota treenistäkään kauheita paineita. Jos ei huvita niin ei huvita. Haluan nauttia liikkumisesta, en ajatella sitä kaloreiden kulutusmuotona!

Kuuman aamun viilennys

Processed with VSCO with k2 preset

Jestas miten kuumia päiviä täällä on ollut! Aamusta lähtien saa hikoilla kuin pieni porsas. Joka paikka valuu hikeä, vaatteet kastuu ja olo on inhottavan nihkula. Tykkään lämpöisestä joo, mutta kun mennään yli 20 asteen niin viihdyn mieluiten varjossa. Jännityksellä odotan meidän Kreetan matkaa ja ilmaston lämpötilaa siellä. Viime elokuun Turkin reissu oli yli 30 asteen helteineen pikkasen liikaa mulle!

Mä olen tällä viikolla juonut aamupalaksi smoothieta ja eräänä tuskaisen kuumana aamuna muistin pakkasessa olevat banaanit. Perinteinen smoothie muuttui ihanan viileäksi smoothiebowlin ja banskujäden risteytykseksi. Voin kertoa, että toimii!! Helpottaa suunnattomasti sitä inhottavan nihkeää olotilaa 😉 Tässä viileässä aamupalassa on pakastettua banaania ja mustikoita, vähän pinaattia, protskujauhetta ja nesteenä loraus vettä. Mielettömän hyvää!