Kun ammatillinen itsetunto talloutuu pohjamutiin

Processed with VSCO with j4 preset

Ajattelin kirjoittaa tänään huomattavasti kevyemmästä aiheesta, mutta nyt tuntuu että mun täytyy kirjoittaa juuri tästä aiheesta, vaikka se ei kovin helppoa olekaan. Aloitin opiskelut nykyiseen ammattiini bioanalyytikoksi (laboratoriohoitaja) vuonna 2006. Pääsin jo ensimmäisenä kesänä töihin ja olen siitä asti ottanut verinäytteitä todella aktiivisesti. Olin kaikki lomat ja vapaapäivät töissä ja tein hommia myös iltaisin. Opin suhteellisen taitavaksi näytteenottajaksi nopeasti. Tänä päivänä mulla käy asiakkaita keskimäärin 40 päivässä. Joskus vähemmän ja joskus paljon enemmänkin. Työ on asiakasmääriltään todella vaihtelevaa ja flunssakaudet ovat meillä kaikista ruuhkaisimpia. Työhöni kuluu siis pääasiassa verinäytteiden ottoa ja siinä ohella mm. spirometria-puhalluksia sekä EKG:n ottoa. Lisähommia analytiikan parissa on laidasta laitaan.

Olen omasta mielestäni nykyään jo todella taitava näytteenottaja enkä muista, että lähivuosina olisi epäonnistunut suonien kanssa niin, että näytettä ei olisi saatu. Saan näytteet melkeinpä aina yhdellä pistolla, mutta silloin tällöin sattuu myös niitä hankalempia tapauksia, joita joudun pistämään kahdesti. Mulla käy myös sellaisia asiakkaita, jotka tulevat vain minun luokseni, koska heidän mielestään saan näytteet parhaiten. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä jonkun korvaan, mutta se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on kertoa, että olen oikeasti hyvä ja taitava siinä mitä teen työkseni. Tuskinpa olisin enää näissä hommissa, jos en olisi hyvä.

Noh, nyt ryömitään niin pohjamudissa kuin vain ryömiä voi. Mulle on kahden viikon aikana sattunut kaksi asiakasta, joita pistäminen on sattunut oikeasti. Toisesta huomasin heti, että nyt sattui ja pisto osui todennäköisesti hermoon. Oma pistotyylini ei ole mikään ronski ja pistän ihan ihon pintaan ja vasta siitä varovasti etsin suonen, jos se ei ole ihan pinnassa. Pistän siis todella nätisti. En siis usko, että näytteenottotekniikassa oli mitään vikana ja näin, että kyseiseen suoneen on pistetty aiemminkin. Uskon, että minulle (ja hänelle) sattui vain todella huono tuuri. Tämä olisi voinut sattua kenen kohdalle tahansa. Outoa on se, että kuinka hermo on voinut liikkua ihon alla niin ettei siihen ole aiemmin pistetty? Vai onko se liikkunut nimenomaan sivulta keskelle johon pistin. En tiedä, täytynee kysyä viisaammilta. Jo tätä ensimmäistä tapausta murehdin viikkotolkulla, koska en todellakaan halua satuttaa ketään! Juuri kun ehdin toipua ensimmäisestä tapauksesta niin eilen tuli toinen. Tämä henkilö vain ei ollut halunnut sanoa näytteenoton aikana, että sattui, ja viisi päivää myöhemmin minäkin tästä asiasta vasta kuulin. En ymmärrä miksi ihmiset eivät kerro jos sattuu? Aina pitää kertoa! Aina pitää kertoa jos pelkää tai pyörtyy helposti. Se helpottaa meidän työtämme ja myös asiakkaan oloa. Ja aina pitää kertoa jos sattuu, ihan aina. Tuskin kenenkään labranhoitajan tarkoituksena on satuttaa? Ei minun ainakaan. Itse haluan tietää ihan jo senkin takia, että voin miettiä teinkö jotain väärin tai onko vaikka näytteenottovälineet vaihtuneet ja kipu johtuu niistä.

Mulla on tällä hetkellä aivan järkyttävä stressi päällä. Mä reagoin stressiin vatsallani eikä mikään ole pysynyt sisällä eilisen jälkeen. Tiedän etten voi tilanteeseen vaikuttaa millään tavalla ja todennäköisesti kaikki on vain huonoa tuuria. Silti mietin, että onko minussa yhtäkkiä jotain vikana? Enkö enää osaakaan työtäni? Hämmentävintä tässä on se, että tänäänkin on käynyt vaikka kuinka monta asiakasta, jotka ovat kehuneet miten näytteenotto on onnistunut parhaiten koskaan. Silti takaraivossa jyskyttää, että olen ihan paska. Ehkä otan tällaiset liian herkästi itseeni, en tiedä, mutta kun en tahdo satuttaa ketään.. Uskallanko kohta tulla töihinkään?

Eipä siinä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Niitä riittää varmasti jatkossakin.

 

Fyysinen jaksaminen töissä

Processed with VSCO with c1 preset

Kaupallinen kampanja: Suecos.

Osa teistä ehkä tietääkin, että olen ammatiltani biolanalyytikko eli laboratorionhoitaja. Työ ei sinänsä ole fyysisesti kovin raskasta, mutta itseään joutuu kannattelemaan vaikka missä asennoissa pitkin päivää ja kävelyä tulee työpäivän aikana useita kilometrejä. Laboratoriohoitajilla on eniten vaivoja juuri olkapäissä, niskoissa ja hartioissa, ranteissa, sormissa sekä selässä. Koska työasennot ovat välillä kaukana ergonomisesta, niin itseään pitää osata ja pystyä kannatella oikein, ja työvälineiden sekä -vaatteiden on oltava työhön sopivia. Fyysistä työssä jaksamista edistää toki urheileminen sekä lihaksiston sekä kunnon vahvistaminen, mutta on olemassa myös muita tärkeitä seikkoja, jotka vaikuttavat fyysiseen jaksamiseen ja työkykyyn.

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset

Työssä on paljon tilanteita ja asentoja joihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan, mutta yksi tärkeä tekijä, joilla huonoja työasentoja pystyy korjaamaan, ovat hyvät kengät. Otan paljon verinäytteitä päivän aikana. Parhaimpina päivinä minulla saattaa käydä 50-60 asiakasta. Koska olen kohtuullisen lyhyt (163 cm) niin helpointa ja ergonomisinta näytteenotto on minulle seisten. Istuen jalkani eivät yllä kunnolla maahan ja jaloilla olisi kuitenkin saatava hyvä tuki lattiaan, jotta pystyn liikkumaan tuolin kanssa ja reagoimaan esimerkiksi pyörtymistilanteisiin. Siinä ei paljon ilmassa sätkivät jalat auta.

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset

Olen käyttänyt työssäni monenlaisia kenkiä aina halvoista malleista kalliisiin. Tärkeintä työkengissä on kestävä ja helposti puhdistettava materiaali, hengittävyys sekä seisomatyöhön sopiva pohjat. Kengät eivät missään nimessä saa olla liukkaat tai sopimattomat jalkaan. Sain loppukeväästä testattavaksi Suecosin Skollit, joilla olen tepastellut täällä töissä siis jo useamman kuukauden (pois lukien sairasloma). Myös työkaverillani on samanlaiset kengät käytössä. Skollit näyttävät hyvin paljon crocseilta ja ovatkin hyvin kevyttä materiaalia. Minulla oli joskus crocsit käytössä, mutta luovuin niistä, koska ne eivät hengittäneet kunnolla ja jalat hikosivat päivän aikana todella paljon. Suecosin Skoll-kengät soveltuvat kaikille seisomatyöläisille aina kampaajista kaupan kassalla työskenteleviin ja värivaihtoehtoja on saatavilla lukuisia. Jokaiselle siis jotakin! Minun ammatissani pukukoodi on suhteellisen tarkka ja siksi valikoin itselleni valkoiset työkengät. Nämä ovat toki aremmat lialle, mutta kengät ovat materiaaliltaan todella helpot puhdistaa sekä desinfioida!

Tässä vähän speksejä Suecosin Skoll-työkengistä

  • ultrakevyet jalassa
  • rentouttavat jalkoja, polvia ja selkää
  • lukuisia eri värivaihtoehtoja
  • voidaan käyttää pohjallisen kanssa tai ilman
  • hengittävät hyvin ilmastointiaukkojensa ansiosta
  • sisäpohjan nystyt stimuloivat jalkojen verenkiertoa
  • pyöreä kärki antaa tilaa varpaille
  • liukumaton pohja kuivalla alustalla
  • edulliset
  • helppo puhdistaa

Ehkä turhamainen juttu, mutta minusta on ihan mukavaa ettei sukat näy kauheasti työkengistä. Ei haittaa sukkien kuviot tai reiät! Bonusta ja plussaa näissä kengissä on edullisuus. Esimerkiksi tämä oma mallini maksaa 39,90e, joka ei mielestäni ole liikaa pyydetty laadukkaasta kengästä vai mitä olette mieltä? Suosittelen valitsemaan yhtä numeroa suuremman koon kuin mitä normaalisti käytätte. Itselläni on kengät normaalisti koko 39, mutta näissä se oli aivan liian nafti. Sen sijaan koko 40 on täydellinen.

Processed with VSCO with c1 preset

Tässä myös samaisia kenkiä käyttävän työkaverin ajatuksia kengistä:

  • hyvät työhön, jossa seisotaan ja kävellään paljon
  • kengät ovat kevyet
  • hengittävät, uskomatonta kyllä, todella hyvin
  • miellyttävät jalassa
  • valkoiset likaantuvat helposti, mutta ovat helpot myöskin puhdistaa
  • kokonaisarvosana 9+

Tsekkaa Askelterapian nettikauppa ja sivut täältä (paljon muitakin kenkiä) ja Suecos Skoll kengät täältä.

Minkäslaiset kengät teillä on työkäytössä?

Jos saisit muuttaa yhden asian itsessäsi

Oletteko koskaan pistäneet merkeille etten hymyile oikeastaan missään kuvassa hampailla? Siihen on olemassa erittäin hyvä syy ja se on vaivannut mua siitä asti kun mulle vaihtui rautahampaat joskus ala-asteella. Mulla ei ole mitkään maailman suorimmat hampaat ja miehen hellyttävästi kutsuma kolikkoautomaatti on aika hyvä kuvaus mun etuhampaista 😀 Olen monta kertaa asiasta puhunut hammaslääkärillä ja muksuna mulla olikin raudat suussa aika kauan. Hampaat suoristuivat ja olivat tosi kauniit. Meni kuitenkin noin kuukausi niin hampaat oli taas kääntyneet vinoon ja rako entisellä paikallaan. Nyt yritän elää asian kanssa, koska mitään kiskoja en todellakaan tahdo suuhuni.

PicsArt_1415709810882

Mua ei haittaa yhtään vaikka raskauden jäljiltä vatsanahka on arpinen ja löysä varmasti ikuisesti. Mua ei haittaa pikku sellut jaloissa tai se ettei mun tissit ole läheskään yhtä terhakat kuin ennen raskautta. Ei mua haittaa mun rasvainen ihokaan, mutta toi hammasjuttu on aina vaikuttanut todella vahvasti mun itsetuntoon ja koulussa mua kiusattiinkin välillä hammasraon vuoksi. Tiedän, että etuhampaisiin voisi varmasti jotkut kuoret laitattaa, mutta kalliiksihan se tulee. Viime hammaslääkäri käynnillä kuulin purevani yön aikana aika voimakkaasti hampaita yhteen ja etuhampaiden päät on aika ohuet. Voi siis olla, että sattuman kaupalla joudun laitattamaan kuoret hampaisiin ja saan kauniimman hymyn 🙂

C360_2014-11-11-14-37-31-823Nyt mä olen vakaasti päättänyt hyväksyä tämänkin asian. Onhan se kulkenut jo parikymmentä vuotta mun mukana eikä ihan heti ole poiskaan lähdössä. Jatkossa siis blogissa tullaan näkemään enemmän hammashymyjä! Onko teillä jokin asia, jonka tahtoisitte itsessäni muuttaa? Sellainen joka on vaivannut teitä vuosikausia?

C360_2014-11-11-15-09-37-940

Kuuntelin päivällä radioo ja siellä puhuttiin ihmisten tyytyväisyydestä omaan työpaikkaansa ja ammattiinsa. Mä ajauduin labranhoitajaksi ihan sattumalta. En ollut tietoinen koko ammattikunnasta, mutta kun lopetin Tekun niin ajattelin että jotainhan tässä on tehtävä. Jossain ammattikorkeakoulujen hakuoppaassa näin sitten ilmoituksen bioanalyytikon koulutuksesta ja sinnehän sitten hain. Ekalla kerralla en edes päässyt sisään vaan olin jollain varasijalla 75. Tokalla yrityksellä pääsin kouluun kolmanneksi parhailla pisteillä ja sillä tiellä ollaan! Mä tiedän ettei musta tule koskaan mitään korkeantason johtajaa enkä sellaiseksi haluakaan. Luulin aluksi suuntautuvani jonnekin yksinäiseen tutkimustyöhön, mutta työharjoitteluissa tajusin viihtyväni ihmisten seurassa todella hyvin. Taidan olla melko onnekkaassa asemassa, koska voin oikeasti sanoa rakastavani työtäni ja koen olevani siinä hemmetin hyvä! En vaihtais tätä mihinkään. Tulevaisuuden näkymätkin on hyvät, koska lääkärikeskukset ja sairaalat eivät pyöri ilman labraa ja labranhoitajia. Palkkaus on mun mielestä ihan ok ja mulle riittävä. Varsin tyytyväinen siis olen. Mites teillä, oletteko jo unelma-ammatissa vai haluaisitteko jotain muuta? Jos opiskelette tai olette tyttömänä niin mitä tahtoisitte tehdä? Mikä työssä tekee onnelliseksi?

No niin on hieno kokoelma selfieitä tässä postauksessa 😀