Tyhmä ei ole se joka pyytää

Processed with VSCO

Mä olen aloittanut kirppiksillå kiertäminen joskus yläasteella. Muistan, että kotipaikkakunnalla oli pieni ja nuhjuinen kirppari, jossa suurin osa myytävästä tavarasta oli kauheaa shaibaa. Silloin tällöin sieltä kuitenkin löytyi jotain ihanaa ja olin aivan haltioissani. Sainhan edullisesti hankittua itselleni kauniita ”uusia” vaatteita. Käytettyjen vaatteiden ostaminen hävetti kuitenkin niin paljon etten koskaan kertonut kenellekään mistä vaatteet olivat peräisin. Tiesin ettei kukaan kavereistani ostanut vaatteita kirpparilta ja pelkäsin, että minulle naurettaisiin.

Nykyään Kirppareilta ja fb-kirppiksiltä ostaminen on trendikästä ja ekologista. Voidaan siis sanoa, että olen ollut trendien aalloharjalla jo teini-ikäisenä 😀 Myyn itse paljon hyväkuntoista, mutta minulle tarpeetonta tavaraa ja ostankin paljon kamaa ja vaatteita käytettynä eikä muuten yhtään nolota! Käyn aika vähän varsinaisilla pöytäkirppareilla, koska kotona netin kautta shoppaaminen ja myyminen on paljon helpompaa. Ehkä pöytäkirpparilla saisi omia tavaroita kerralla myytyä enemmän, mutta se vaatisi joko oman läsnäolon tai vierailun kirpparilla päivittäin eli aikaa kuluisi siihen touhuun ihan tuhottoman paljon. Fb-kirppareissa ainakin säästää aikaa, mutta melkoista aikataulujen yhteensovittamistahan se ostajan kanssa on.

Processed with VSCO

Tänään pyörähdin taas pitkästä aikaa Orivedellä Hohto-kirpparilla, jossa on hienot tilat ja aina paljon ihmisiä liikkeellä. Suurin osa tavarasta on hyväkuntoista ja fiksusti hinnoiteltua ja melkein aina olen sieltä tehnyt hyviä löytöjä. Mutta sitten on näitä, jotka kiikuttaa myyntiin ihan kauheaa skeidaa ja luulevat saavansa siitä vielä hyvät rahat! Kuka oikeasti haluaisi ostaa käytettyjä leikkuulautoja, rikkinäisiä kenkiä tai nuhjaantuneita ja reikäisiä vaatteita? En minä ainakaan! Ihan ällöttää katsella valkoisia puseroita, joissa on kainalossa keltaiset läikät tai kauluksissa meikkivoidekerros. Miten ihmiset kehtaa tuoda sellaisia edes myyntiin? Ja sitten on näitä, jotka tuovat uuden vaatteen myyntiin ja luulevat saavansa siitä saman hinnan kuin kaupassa. Juu ei! Sitten ihmetellään miksi ne omat kamat eivät mene kaupaksi. Nytkin oli monessa pöydässä tasan samat ylihinnoitellut tai rikkinäiset tavarat myynnissä kuin edellisellä kerralla kuukausi sitten. Ehkä pitäisi joku kello kilkattaa päässä, jos kukaan ei niitä tavaroita huoli…Mutta tyhmähän ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa!

Processed with VSCO

Tein minä tänään hyviäkin löytöjä! Ostin itselleni kaksi uudenveroista paitaa 4 eurolla ja tytölle fleeceasun puvun alle 4 eurolla ja hyväkuntoiset goretex kengät 8 eurolla. Kun myydään hyvälaatuista kamaa oikealla hinnalla niin menee varmasti kaupaksi! Silläpä munkin nurkat ja kaapit ovat tyhjentyneet vauhdilla 😉

Minkälaisia kirppiskokemuksia teillä on? Ostatteko tai myyttekö itse paljon? Mitä hyviä löytöjä olette tehneet?