Miksi miehet eivät osta kukkia?

*Sisältää mainoslinkkejä

miksi miehet eivät osta kukkia

Pari viikkoa sitten minulle tuli miespuolinen asiakas, joka kantoi kädessään isoa kukkapuskaa. Saatoin olla hiukan kysyvän näköinen, koska hän tuumasi että vaimolle täytyy viedä kukkia. Jutustelin siinä asiakkaan kanssa ja selvisi ettei heillä mitään suurempaa merkkipäivää ole, mutta hän tykkää yllättää vaimon säännöllisin väliajoin kukilla ja pienillä lahjoilla. Siis oikeastiko on vielä olemassa tuollaisia herrasmiehiä, jotka ostavat kukkia ja lahjoja ihan vain rakkauden osoituksena? Kyllä, niitäkin vielä löytyy!

Itsehän olen toivoton romantikko, mutta sellaista en ole toiseksi puoliskoksi saanut. En koe sitä mitenkään huono piirteenä, mutta valehtelisin jos sanoisin etten toivoisi jonkinlaista pyyteetöntä muistamista useammin kuin synttärinä ja äitienpäivänä. Kyllä minä tykkäisin, jos minulle tuotaisiin kukkia silloin tällöin. Mielellään vaikka joka viikko! Mutta ei, siihen pisteeseen ei vielä(kään) ole päästy. Aivopesu jatkukoon edelleen. Ollaan tästä asiasta puhuttu monet kerrat ja kuulemma herra tietää kyllä miten paljon pidän kukista. Hän ei kuulemma vain ole sen tyyppinen, joka muistaa kukkia ostaa tuosta noin vain. Ehkä se on toisilla miehillä synnynnäisempää kuin toisilla. Toiset ovat romantikkoja ja toiset eivät. Toki meillä tehdään muunlaisia pieniä tekoja vaikkei kukkia satelekaan joka viikko. Tai kuukausi.

miksi miehet eivät osta kukkia
Kaunis maljakko täältä.

Saatoin syntymäpäiväni aikoihin huokaista ääneen, että olisipa kiva saada kukkia. Tyttö nokkelana likkana oli laittanut tämän korvan taakse ja viime lauantaina töistä kotiin tullessa minua odottikin kaunis ruusukimppu, jonka tyttö oli halunnut minulle ostaa. Oli kuulemma oikein muistuttanut miestä, että nyt äidille pitää ostaa kukkia <3 Ihana tyttö ja ihana mies! Leikkokukat ovat kauniita ja pidän tunnelmasta minkä ne kotiin tuovat. Haluaisin, että meillä olisi aina tuoreita kukkia olkkarissa, mutta samalla mietin myös rahamäärää, joka niihin uppoaa. Eiväthän kukatkaan mitään ilmaisia ole. Toiset naiset eivät kukista juuri perusta, mutta itse tykkään kovasti sekä leikkokukista että perinteisistä viherkasveista. Minulla on kotona kultaköynnös, joka on matkannut meidän mukana ainakin sen 12 vuotta ellei jo kauemminkin. En edes muista koska olen sen meille ostanut. Minulla on myös flamingokukka, jonka taisin saada mieheltä syntymäpäivälahjaksi 6-7 vuotta sitten ja vieläkin se voi hyvin, kukkii ja kukoistaa. Haluaisin meille paaaaljon kasveja lisää, mutta tila loppuu kesken. Ehkä pitäisi alkaa laittelemaan niitä enemmän seinille ja katosta roikkumaan…

Olisipa kuitenkin ihanaa saada kukkia ainakin kerran kuukaudessa vai mitä olette mieltä? Tuoko teille puoliso usein kukkia ihan pyytämättä?

Julkaisin eilen uuden my day -videon tubeen. Mun muita videoita pääset katsomaan täältä. Muistakaahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään 😉

Edellinen postaus: Testissä Vileda Robot VR 101

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Miten sinä arvotat arkesi?

*Sisältää mainoslinkkejä

Miten sinä arvotat arkesi
Paita: fb kirppis, housut: Sportamore ja kengät: täältä.

Meillä on töissä monen eri ammattiryhmän edustajia. Kaikki työskennellään kuitenkin terveydenhuollon parissa ja tunnetaan toistemme toimenkuvat kohtuullisen hyvin. Moniammatillisessa työympäristössä saa usein mielettömän hyviä keskusteluja aikaiseksi ja ruokatunnit ovat varsin rikkaan keskustelun aikaa. Joskus keskustelun taso on mitä on (perjantaina :D), mutta usein niistä jää paljonkin ajattelemisen aihetta. Perjantaina keskusteltiin arvoista ja siitä miten itse kukin arkensa ja elämänsä arvottaa. Mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä ei niinkään.

Puhuttiin paljon treenaamisesta arjen keskellä. Monille on hankalaa löytää aikaa edes kahteen treenikertaan viikossa ja toiset taas treenaavat helpostikin sen neljä kertaa viikkoon. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Mulle treenaaminen on niin tärkeää, että arvotan sen omassa elämässäni melkoisen korkealle. Silloin kun joku asia on tärkeää, sitä priorisoidaan ja sille järjestetään aikaa. Uhrataan ehkä jotain muuta sen edestä, mutta niin se elämä vain pyörii. Kaikkea ei voi saada.

Miten sinä arvotat arkesi
Huppari ja housut täältä.

Ennen halusin aina pitää lauantaina välipäivän treeneistä ja viettää koko päivän kotona. Nyt taas treenaan mieluummin lauantaina, kun on aikaa, ja lepään mieluummin viikolla. Arvostan suunnattomasti aikaa, jota saan viikolla viettää kotona. Tarvitsen yksinkertaisesti enemmän lepoa viikolla kuin viikonloppuna ja vietän mielelläni ne vähäiset tunnit viikolla kotona perheen parissa. Omat arvoni muuttuvat selkeästi jaksottain. Nyt korkeimmalla ovat perhe, treenaaminen ja koti ja priorisoin elämäni niiden mukaan. En esimerkiksi juokse kaikenmaailman kekkereissä, koska haluan olla kotona. En käy viikonloppuisin baareissa ja juhlissa, koska haluan pystyä treenaamaan. Joudun työpäiväni aikana tapaamaan kymmeniä eri ihmisiä, joten vapaa-aikana haluan olla vain tuttujen ihmisten ympäröimänä ja pienen hetken mielelläni myös yksin. Tehdä vain omia juttujani.

Nyt keho vaatii selkeästi lepoa, joten salitreenit saavat jäädä pieneksi hetkeksi ja panostan lepoon ja lihashuoltoon. Mulla on vähän semmonen ongelma etten saa kotona tehtyä lihashuoltoa, koska kaikki muut asiat vievät olevinaan huomion pois lihashuollosta. Nyt on pakko priorisoida asiat taas uusiksi ja panostaa enemmän omaan hyvinvointiin ja jättää kotiasiat vähemmälle. Toisaalta haluaisin myös jatkaa kodin tyhjentämisprojektia, mutta nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa sille. Se saa siis odottaa hetken.

Miten sinä arvotat arkesi
Paita: fb-kirppis ja housut: sportamore (Nike).

Nämä mainitsemani asiat ovat enemmänkin jokapäiväisiä pienempiä elämänarvoja, jotka tosin ovat läsnä ihan koko ajan. Voisihan näihin vielä lisätä mm. itse tehdyn ruuan, kierrättämisen, hyväntekeväisyyden ynnä muut, mutta halusin nostaa esille nyt vain nämä muutamat asiat, jotka tulivat esille ruokapöytäkeskusteluissa. Jos meidän tyttö vaikkapa harrastaisi jotain lajia, pitäisi taas asiat priorisoida uudestaan hänen harrastuksensa ympärille. Vielä ei siinä vaiheessa olla, joten mennään nyt näillä vain. Tätäkin palettia on välillä haasteellista pyörittää…

Mitkä asiat te arvotatte omassa arjessanne korkeimmalle?

Edellinen postaus: Viikon 5 ruokapäiväkirja – kiitti menkat

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Rullaisipa arki täydellisesti

rullaisipa arki täydellisesti

Jotain uutta ja outoa on tapahtunut mun elämässä. Yhtäkkiä aikaa jää enemmän ja enemmän kaikkeen kivaan ja niitä ikävämpiä juttuja on hoidettavana entistä vähemmän. Aina ei ole ollut näin. On ollut aikoja, jolloin arki ahdistaa ja stressasin pienistäkin asioista suunnattoman paljon. Maanantai oli päivistä pahin, koska silloin raskas arki alkoi ja edessä oli vielä monta raskasta päivää. Töissä oli kiirettä ja kotona odotti kaaos. Oli hankalaa hengittää ja ahdisti koko ajan eikä kyse ollut edes suurista asioista. Silloin ymmärsin, että jotain on pakko tehdä, koska arki on ja pysyy, sitä ei pääse pakoon. Sitä sen sijaan voi muuttaa, jos oikein haluaa. Mietin useasti, että rullaisipa arki täydellisesti. Minkälaista elämä olisi, jos arki rullaisi jouhevasti ilman suuria ponnisteluita. Luulen, että tällaiset ajatukset ovat tuttuja aika monelle perheelliselle ruuhkavuosia elävälle. Vai olenko väärässä?

Tein ajatustyötä aika pitkään. Mietin mitkä ovat sellaisia asioita, jotka eniten ahdistaa. Mitkä asiat vievät eniten päivässä aikaa ja energiaa. Tein listan ja pääsin asioista aika hyvin selville. Meillä suurin aikasyöppö oli kodin kunnossapitäminen ja koska tiesin miten paljon se minun mieltäni painaa, aloin panostamaan siihen eniten. Toinen oli tavaran määrä ja rahankulutus. Olen näistä asioista puhunut aikaisemminkin ja tulen varmasti puhumaan vielä monta kertaa. Sen verran tärkeitä asioita nämä ovat elämässäni ja uskon, että moni teistä painiskelee samojen mietteiden kanssa. Arjen ei pidä olla ahdistavaa, vaan nautinnollista ja ihanaa! Jotta se olisi sellaista, jokaisen pitää miettiä minkälaista arkea arvostaa. Mitä siihen haluaa ja mitkä asiat haluaa karsia pois.

Meillä on pieni asunto ja tavaraa oli jumalattoman paljon. Olen innokas kirppistelijä ja varsinkin myymään niissä, joten otin vastaan kaiken tavaran mitä esimerkiksi miehen sukulaiset meille tarjosi myytäväksi. Ja sitä tavaraahan kuulkaa riitti! Arvostan itse suuresti kierrätystä, mutta en halua mitään käyttökelpoista heittää roskiin. Jätettä tule tässä maailmassa muutenkin ihan riittävästi. Viime aikoina olen päättänyt etten jää mitään tavaroita hilloamaan meille, vaan myymättömät tavarat viedään esim. SPR:lle. Niinpä eilen kuskasin sinne kaksi isoa säkillistä hyväkuntoisia vaatteita ja tänään lähtee iso laatikollinen muuta käyttökelpoista tavaraa. Jännä miten jokaisen tavaran lähdettyä on aina pikkuisen helpompi hengittää. Mitä vähemmän tavaraa on sitä vähemmän on kotona siivottavaa. Ja sitä enemmän on aikaa kaikelle muulle.

Yksi asia minkä haluaisin opetella vielä, on ruokalistan suunnittelu. Sitä en vain jostain syystä osaa tehdä. Olisi niin paljon helpompaa, kun suunnittelisi viikon ruokalistan aina sunnuntaisin, kävisi kaupassa ja tekisi osan jo pakkaseen valmiiksi odottamaan viikkoa. Sillä tavalla säästyisi sekä aikaa että rahaa. Mutta kun ei osaa. En tiedä miten saisin itseni oppimaan vielä tämäkin tavan? Ostan usein ruokia tarjouksesta ja suunnittelen ruuat sen ympärille. Eihän sunnuntaina voi vielä tietää viikon tarjouksia. En tiedä mikä olisi hyvä tapa. Olisiko teillä asiaan vinkkejä?

Minkälainen on teidän mielestänne hyvä arki? Mitä siihen kuuluu?

Alla video mun viime viikon eräästä arki-illasta. Videolla näätte mitä meillä arkena tapahtuu ja mistä haaveilen tällä hetkellä 🙂 Mun muita videoita pääset tsekkailemaan tästä. Muistahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään!

Edellinen postaus: Viikon 3 ruokapäiväkirja – Ihan vaan vähän lipesin

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Tällainen minä olen

tällainen minä olen

Tällainen minä olen enkä muuksi muutu. Viittä vaille 35-vuotiaana tunnen jo itseni ja omat tapani kohtuullisen hyvin. Tiedän myös sen, että tuli mun kommenttiboksiin ihan minkälaista kommenttia tahansa, ne eivät minua muuta millään tavalla. Joskus tuntuu, että siellä lukijoiden puolella on ihmisiä, jotka yrittävät kommenteillaan vaikuttaa mun mielipiteisiin, kiinnostuksen kohteisiin tai elämääni, mutta ei se ihan niin mene. Kuten tämä dieettiasia. Montako kommenttia olen saanut, että muutuin sillä sekunnilla tyhmäksi ja tyhjänpäiväiseksi ihmiseksi, kun aloitin dieetin? Aika monta. Ei yksi dieetti kenenkään elämää kovin krittiisesti muuta. Ei se minua muuta millään tavalla (no fyysisesti ehkä kyllä), mutta ajatukset, unelmat ja elämänkatsomus on edelleen täysin sama.

Rakastan treenaamista ja rakastan ruokaa. Testailen mielelläni uutuuksia ja kirjoitan niistä. Olen edelleen äkkipikainen, mutta iloinen ja energinen. En pidä kylmästä, mutta minusta on ihanaa vetää villasukat iltaisin jalkaan. Olen oppinut rakastamaan siivoamista ja puuhailisin kotona aamusta iltaan, jos olisi mahdollisuus. Tykkään kuvata videoita ja kirjoittaa blogia. Rakastan työtäni ja ihmisten kanssa olemista. Haluan kehittää itseäni jatkuvasti ja oppia uutta. Tarvitsen paljon unta, mutta usein en malta mennä iltaisin nukkumaan ajoissa.

Toki elämässä on asioita, jotka muuttuvat koko ajan. Ihminen muuttuu koko ajan monien eri asioiden vaikutuksesta. Perusolemus ja ihmisen sisin ei kuitenkaan koskaan muutu. Jokainen meistä on juuri sellainen kuin on ja hyvä niin. Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Ja minä olen juuri tällainen kuin olen eikä sitä kukaan minulta pois vie. Alla video, jonka julkaisin tänään. Mun muita videoita pääset tsekkailemaan tästä ja on siellä ainakin yksi jota en ole blogiin linkittänyt. Muistahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään 😉

Rauhallista sunnuntaita!

Ps. Käykääs lukemassa mun kirjoittama postaus Parempaa oloa -blogista!

Uuden vuoden lupaukset vuodelle 2018!

uuden vuoden lupaukset vuodelle 2018

Jösses, tässähän viedään vuoden viimeistä päivää! Ei ihan uskoisi, että huomenna on jo tammikuu sillä näin vielä tänä aamuna orvokkien kukkivan pihamaalla. Minä olen tähän päivään asti päässyt pyöräillen töihin ja vaikka toisaalta kunnon talvea toivonkin, niin silti haluaisin päästä läpi talven pyörällä töihin. Eli en pistä pahakseni vaikkei kunnon talvea tulisikaan missään vaiheessa (näin itsekkäästi ajateltuna) 😀 Tämä vuosi on mulle ollut huomattavasti parempi kuin edellinen, jolloin sattui ja tapahtui vähän liikaakin. Tämän vuoden ikävin sattumus oli ehkä se, kun ranteesta löydettiin kuluma, jonka vuoksi jouduin lopettamaan crossfitin. No, elämä on täynnä muutoksia ja tämä oli vain yksi sellainen muiden joukossa.

Kaivelin esille vuoden 2017 lupaukset, jotka kuuluivat näin:

Vuonna 2017 lupaan:

  • saattaa projektin eteinen kuntoon päätökseen (ei ole tapahtunut vieläkään 😀)
  • vähentää tavaran määrää entisestään (check!)
  • vähentää ruokahävikkiä kotona (check!)
  • syödä fiksummin ja herkutella maltillisemmin (juu ja ei, saattoi karata käsistä jossain vaiheessa…)
  • treenata kovaa ja fiksusti (check!)
  • vähentää ulkomuodosta murehtimista ja keskittyä itse tekemiseen (check!)
  • panostaa edelleen liikkuvusharjoitteluun (alkuvuodesta juu, loppuvuodesta ei niinkään)
  • parantaa peruskuntoa lenkkeilemällä (not gonna happen)
  • opetella neulomaan ja virkkaamaan (todellakin, aloitin juuri villasukkien neulomisen!)
  • opetella tekemään enemmän asioita käsilläni ja askarrella enemmän (check!)
  • löytää tytölle mieluisa harrastus (uiminen, check!)
  • käydä miehen kanssa useammin treffeillä (no saman verran ollaan käyty kuin aina ennenkin eli liian vähän)

Täytyy sanoa, että ihan hyvät lupaukset olin tälle vuodelle tehnyt ja jopa onnistunutkin niissä kohtuullisen hyvin. Eteinen on ikuisuusprojekti, jota en tunnu koskaan saavan päätökseen. Paitsi nyt ollaan lähellä! Saatiin nimittäin joululahjaksi rahat kaappiin, jota olen suunnitellut eteiseen, mutta projektihan on laajentunut alkuperäisestä eli pitäisi maalata seinää jne. No, hyvässä alussa ollaan kuitenkin 😀 Ruokavalio mulla on elänyt elämänvaiheiden mukaan. Kun on ollut huonoja jaksoja elämässä, on ruokailutkin menneet pyllylleen, mutta viime kuukaudethan ovat menneet mallikkaasti. Tällä hetkellä pohdin jatkanko enää dieettiä vai siirtyisinkö plussakaloreille. Jotain muutosta on tulossa, sen lupaan 😉 Vuoden aikana sain laitettua virkkaushommat alulle ja pari päivää sitten aloitin elämäni ensimmäisen villasukkaprojektin. Jännästi koukuttavaa puuhaa! Tänä vuonna tartuin myös härkää sarvista ja opettelin tapetoinnin salat. Tätäkin projektia olin vältellyt vaikka kuinka kauan, koska pelkäsin etten osaa. No, tekemällä oppii ja nyt suunnittelen olohuoneen tapetointia. Kotia varten on mielessä jos jonkinlaista kivaa projektia!

uuden vuoden lupaukset vuodelle 2018
Elämäni ensimmäiset villasukat tulossa!

Uuden vuoden lupaukset vuodelle 2018

Vuodelle 2018 lupaan:

  • hoitaa eteisen vihdoin ja viimein kuntoon
  • toteuttaa enemmän unelmia ja suunnitelmia sen sijaan, että ajattelisin ”sitten kun” ja ”pitäisi
  • kartuttaa kädentaitoja entisestään, rohkeasti!
  • päästä matkustamaan ainakin kaksi kertaa vuoden aikana
  • jatkaa youtube-videoiden tekoa itseäni kiinnostavista aiheista ja miettiä vähemmän mitä muut niistä ajattelevat
  • panostaa entistä enemmän hyvinvointiin, tämä keho kun ei laiminlyöntejä kestä
  • opetella villasukka-mestariksi!
  • kokeilla ainakin yhtä (mielellään useampaa) uutta lajia
  • nauttia treenaamisesta ilman sen suurempia tavoitteita
  • etten pakota itseäni juoksemaan, kuten edellisinä vuosina (en vain pidä siitä)
  • kokeilla rohkeammin uusia reseptejä ja ruokia
  • käydä useammin ravintolassa syömässä
  • ottaa elämän muutokset positiivisemmin vastaan
  • vähentää tavaran määrää kodissa entisestään ja opetella vieläkin säästäväisempää elämäntapaa
  • käyttää rahaa oikeasti tärkeisiin asioihin
  • nauttia elämästä!

Aika pitkä lista, mutta mikään noista kohdista ei ole mahdoton toteuttaa (paitsi ehkä ikuisuusprojekti eteinen 😀). Pakko myöntää, että ensi vuodelta kaipaan taas enemmän ruokaan liittyviä asioita elämääni ja vähemmän rajoituksia. Harmittaa ettei blogiinkaan ole tippunut niin paljon viime aikoina uusia reseptejä kuin olisin halunnut. Mutta kohta tämä projekti on lopussa, siltä alkaa vähän tuntumaan! Ennen kaikkea haluan nauttia elämästä tulevana vuotena ja tehdä asioita, joista oikeasti pidän.

Onko teillä lupauksia vuodelle 2018? Ratkiriemukasta Uutta Vuotta toverit <3

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Viikon 51 ruokapäiväkirja – Jouluruokia, nam!

Lue myös: Startti terveellisempään vuoteen

Haluaisin olla edes jossain asiassa hyvä

Haluaisin olla edes jossain asiassa hyvä

Viime päivinä minut on vallannut vahvat keskinkertaisuuden tunteet. Elämässä on ajanjaksoja jolloin kaikki tuntuu takkuavan ja tuntuu ettei mikään onnistu. Minulla on menossa juuri sellainen elämänvaihe. Suoraan sanottuna vihaan tätä tunnetta, kun tuntuu etten ole missään asiassa hyvä. En edes sellaisissa, joista pidän todella paljon. En tiedä onko tämä joku minun sisäinen keinoni ajaa itseäni eteenpäin vai mitä tämä on, mutta ärsyttävää se on joka tapauksessa. Elämässä täytyy olla haasteita ja niitä tuntuu tällä hetkellä riittävän. Ei, ne eivät ole mitään konkreettisia haasteita, jotka muut voisivat nähdä. Ne ovat haasteita, jotka ovat vain omassa päässäni ja vain minä koen ne.

Tuntuu, että läpi elämäni olen ollut kaikessa vain keskinkertainen. Sanotaan, että jokaisella meistä on asia, jossa tulee todella hyväksi. Vähän niin kuin persoonariippuvainen piirre. Se on meillä kaikilla. Yksi on lahjakas piirtämään tai laulamaan, toinen urheilemaan ja kolmas älykäs tai kielellisesti lahjakas. Minä en ole koskaan ollut missään asiassa hyvä. Koulussa en ollut missään erityisen lahjakas, urheilussa en ole koskaan ollut erityisen hyvä (vaikka kuinka haluan!), sisustuslehtiä rakastan, mutta mulla ei ole minkäänlaista sisustajan silmää, blogi junnaa paikallaan, koska en ole erityisen hyvä kirjoittamaan saati kuvaamaan…Lista on loputon. Miksi en saa olla hyvä asioissa, joista oikeasti pidän?

Ennen kuin tämä menee ihan masisteluksi niin pakko kertoa, että uskon minunkin löytävän joskus sen asian missä olen oikeasti hyvä. Sehän voi olla jokin sellainen mitä en ole koskaan ajatellutkaan ja ajaudun sen pariin ihan sattumalta viiden tai kymmenen vuoden päästä? Minua ei ärsytä mikään muu niin paljon kuin se, että tunnen itseni epäonnistujaksi asioissa, joista pidän. Sen sijaan moni muu onnistuu näissä asioissa vasemmalla kädellä ja se tuntuu välillä epäreilulta. Sekin asia täytyy vain hyväksyä, koska en voi vaikuttaa toisten elämään millään tavoin.

Haluaisin vain niin kovin löytää sen mun ”jutun”. Onko teillä koskaan tällaisia fiiliksiä?

No mutta nyt mutruhuulet piiloon sillä kohta päästään nauttimaan joulusta kaikin siemauksin! Täällä on siivoiltu ja koristeltu kotia koko päivä, mutta hommaa riittää vielä huomisellekin 🙂 Mitä te aiotte leipoa jouluksi?

Edit. Tässä teille vielä mun eilen julkaisema video töllisteltäväksi, jos kiinnostelee! Mun muita videoita pääset tsekkailmaan täältä. Muista tilata myös kanava, se ei maksa mitään 🙂

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Pieleen mennyt parisuhdeviikonloppu

Kuka maksaa treffeillä?

*Sisältää mainoslinkkejä

kuka maksaa treffeillä?
Mekko täältä. Tapetti täältä. Musta lelukori tähdellä Outlet Tukku.

Mä en ole koskaan päässyt kokemaan kunnon treffikulttuuria. Mun nuoruudessa hengailtiin kyllä, mutta ei mitenkään kummemmin käyty treffeillä ja se harmittaa kyllä näin jälkikäteen. Muistan joskus nuorempana, että roikuin useinkin Kiss FM:n kuuluisassa chatissa ja jutustelin kundien kanssa. Jonkun niistä näin ihan ohi mennen kaupungilla, mutta treffeille asti en päässyt. Ehkä eteen ei vain koskaan sattunut oikeanlaisia ihmisiä. Olisi ollut hauskaa kokea jenkkisarjojen treffailumeiningit leffoineen ja ravintolaillallisineen, mutta ehkä en enää lähde sille linjalle näin 12 vuoden suhteen jälkeen 😀

Olen ymmärtänyt, että tinderin myötä ihmiset käyvät aika paljon treffeillä, olenko oikeassa? On ollut ihanaa seurata, kun kaverit ovat valmistautuneet ihan täpinöissään tapaamiseen kundin kanssa, jonka ovat vain hetken ”tunteneet” keskustelujen kautta. Se on sitä nykyaikaa, että tutustutaan helpommin netissä. Itse taas olen sitä kansakuntaa, joka hoitaa tutustumisen mieluummin kasvokkain ja miehenkin tapasin aikanaan salilla. Toki jos tässä elämänvaiheessa haluaisin tutustua uusiin ihmisiin niin se tapahtuisi varmasti juurikin salilla, töissä tai netissä. Ei ole aikaa hihhuloida kaduilla ja tapahtumissa ja etsiä elämänkumppania.

No niin, sitten ollaan päästy treffeille asti. On menty leffaan ja syömään. Ateriat on nautiskeltu ja tulee laskun aika. Kumpi maksaa? Kenen teidän mielestä pitäisi maksaa treffeillä? Vai laitetaanko lasku kenties puoliksi? Minä ilahtuisin kovasti, jos mies maksaisi, mutta olisin valmis itsekin maksamaan puolet. Se ei ole mulle mikään kynnyskysymys. Se olisi ehdoton turn off, jos mies laittaisi minut maksamaan kaiken. Ei tarvitsisi soitella enää sen jälkeen. Sen verran perinteinen nainen olen, että miehen pitäisi maksaa edes osa. Hyvien käytöstapojen mukaan varmasti itse tarjoutuisin maksamaan puolet, mutta antaisin miehen maksaa kaiken, jos hän niin haluaisi. Kumpi vain käy. En ole itse sitä tyyppiä, joka kaipaa rahalla mälläämistä enkä siis haluaisi, että minua vietäisiin minnekään ökykalliiseen ravintolaan syömään. Ihan joku peruskiva rafla käy vallan mainiosti, jossa on hyvää ruokaa ja pystyy keskustelemaan ja tutustumaan.

Miehen kanssa meillä on treffi-ilta tulossa lauantaina, kun tyttö menee serkkunsa luokse yökylään. Oman miehen kanssa tilanne on totta kai erilainen, kun ihmisen jonka kanssa vasta tutustutaan. Meillä tärkeintä on hyvä ruoka ja syödään yleensä hyvin nopeasti ja vähin äänin. Ollaan naurettu monta kertaa meidän yhteisiä raflakertoja: kumpikin keskittyy ensimmäiset 10 minuuttia vain ruokaansa eikä sano sanaakaan. Päätetään aina ensin ottaa jälkiruokaa, mutta ei loppujen lopuksi maltetakaan, vaan ostetaan enemmin jotain hyvää kotiin. Meidän treffi-iltoina mies on itse asiassa tainnut maksaa melkein joka kerta, vaikka olen tarjoutunut kustantamaan itsekin. Varsin perinteinen ihminen siis hänkin!

Mites teidän mielestä: kuka maksaa treffeillä?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

 

Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Meillä on nyt tilanne päällä. Tilanne, johon olisi ihan kiva saada jokin kaikkia miellyttävä ratkaisu. Minä olen koko ajan jumissa ja mies on koko ajan ihan jumissa. Syynä on tähän tuo meidän ihana jälkikasvumme, joka on alkanut kömpiä meidän sänkyymme joka yö ja mielellään tulisi sinne jo heti illalla. Meidän sänky on 180 cm leveä, mutta ei siellä ole tällä hetkellä yhtään ylimääräistä tilaa. Iso mies, minä ja pitkä tytön roikale kera kolmen kissan niin läheisyyttä alkaa olla enemmän kuin tarpeeksi. Illat menee taistellessa nukkumaanmenosta, kun hän ei millään jäisi omaan sänkyynsä. En tiedä onko nyt menossa joku ihme kausi taas vai mikä on…

Yhtenä iltana tyttö sanoi, että hän pelkää omassa huoneessaan. En tiedä onko tämä totta vai sanooko hän niin vain koska haluaa meidän sänkyyn. Hän ei osaa sanoa mitä pelkää, mutta pelkää vain. Tuleeko lapsille tällaisia kausia? Hän täyttää maaliskuussa kuusi. Tyttö on muuten hyvin reipas ja rohkea ja olen itse yhdistänyt tämän siihen ettei hän vain yksinkertaisesti halua nukkua omassa sängyssään. Niinpä taistelu alkaa heti illasta ja toisinaan hän nukahtaa omaan sänkyyn ja toisinaan hänet on pakko ottaa viereen, jotta saa itse jonkinlaisen unirauhan. Pitäisikö tässäkin asiassa pysyä jämptinä vai tarvitseeko asiaan edes kiinnittää sen enempää huomiota? Antaa tulla vain meidän sänkyyn jos niin haluaa?

Minusta on ihanaa, kun hän on vieressä, mutta ei se ole mukavaa sellaisen yön jälkeen, kun herää niskat solmussa ilman peittoa seinään litistettynä. Ja näinhän käy joka yö kun tyttö on vieressä. Herään joka kerta kun hän kääntää kylkeään tai mätkäyttää minua kädellä naamaan. Ja sanomattakin lienee selvää ettei siellä sängyssä mitään aikuisten juttuja tapahdu kun lapsi on keskellä…Ollaan monta kertaa tehty niinkin, että ollaan kannettu mimmi omaan sänkyyn nukahtamisen jälkeen. No, sieltähän se vain kömpii ennen pitkää meidän keskelle. Mahtaako teistä kukaan muu kamppailla saman ”ongelman” kanssa ja olisiko hyviä neuvoja tilanteen hoitamiseen? Olisi nimittäin ihanaa saada edes joskus nukkua kokonainen yö ihan rennosti koko oman sängynpuolikkaan leveydellä.

Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Kolme on jo ihan liikaa

kolme on jo ihan liikaa
Kuva: Kaisa K.

Kolme on jo ihan liikaa, todellakin.

Kun puhutaan lapsista. Istun juuri junassa kohti Tikkurilaa. Hypättiin tytön kanssa perjantaina junaan ja matkustettiin siskon tykö Kuopion liepeille. Tämä oli ainoa mahdollinen viikonloppu ennen joulua millon kummallakaan ei ollut mitään menoja. Jännästi nämä joulun ajan viikonloput täyttyy ennätystahtia. Tekemistä on enemmän kuin riittävästi ja levätäkin pitäisi jossain vaiheessa. Mielenkiintoinen yhtälö!

Meidän tytöllä on serkkuja useampikin Kuopion seudulla ja päätettiin iskeä useampi kärpänen samalla iskulla. En ole pitkään aikaan nähnyt veljenpoikaa ja otettiin hänet siskoineen myös minun siskoni luokse yökylään, jotta serkukset saavat tutustua taas toisiinsa. Ja pääsinhän itsekin siinä samalla rakentamaan jonkinlaista sidettä veljenpoikaan, joka on jo 2,5-vuotiaana melkoisen hauska ja vekkuli tyyppi! Viime kerralla matkustin Kuopioon ihan yksin ja saatiin siskon kanssa vain olla ja chillata. Tällä kertaa tehtiin kaikkea muuta. Voin sanoa, että tällä hetkellä väsyttää niin helvetisti.

Ihan liikaa kaikkea

Pakko nostaa hattua teille kaikille, joilla muksuja on perheessä useampi. Henkilökohtainen mielipiteeni tällä hetkellä on, että kolme lasta on mun mielenterveydelle ihan liikaa. Koko ajan on jotain kitinää ja kärhämää käynnissä. Aina on joku, joka ei ole tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin. Koko ajan saa laittaa ruokaa ja siivota jälkiä. Pyyhkiä pyllyä ja vaihtaa vaippaa. Viihdyttää tai komentaa. Pukea ja riisua. Aamusta iltaan ja koko ajan. Ei hetken rauhaa missään vaiheessa. Ehkä olen tottunut liian hyvälle, mutta ei olis mun juttu. Tykkään meidän elämästä juuri tällaisena kuin se nyt on. Toisaalta, lapsista on toisilleen myös seuraa, mutta on niissä hommaakin. Ehkä omaan elämääni sopisi maximissaan kaksi lasta ja onhan se toinen ollut suunnitelmissa jo kauan, mutta katsotaan nyt miten käy.

Ihan varmasti myös kolmen muksun kanssa elämiseen tottuisi ja kuulemma kolme on helpompi kuin kaksi. Mene ja tiedä. Ei ole kokemusta niin olen aika jäävi sanomaan tähän mitään. Lapset ovat ilo ja rikkaus, mutta ei minusta suurperheen äidiksi olisi. Haluan myös omaa aikaa ja rauhaa joka päivä. Muulloinkin kuin aamu viideltä tai ilta yhdeltätoista. Eilen illalla, kun lapset oli saatu yksi toisensa jälkeen nukkumaan, istuttiin siskon kanssa aivan umpiväsyneinä sohvalla ja vain tuijotettiin jotain laihdutusleikkauksista kertovaa ohjelmaa. Ei puhettakaan mistään henkevistä keskusteluista. Vain kaksi naista ja lasittuneet ja väsyneet katseet suunnattuna kohti telkkaria.  Kun sain pään tyynyyn, nukahdin sillä sekunnilla. Kunnes heräsin yöllä kun toinen tytöistä pyöri kylmissään sängyssä pudotettuaan peiton. Ja toisen kerran kun toinen halusi vessaan. Ja kolmannen kerran kun joku halusi taas vessaan. Ei ehkä ihmekään, että odotan pääsyä omaan sänkyyn ja töihin 😀 Kyllä, kolme on jo ihan liikaa.

Miten te useamman lapsen vanhemmat oikein pyöritätte koko palettia? Jääkö itselle aikaa päivässä ollenkaan?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Elämä on puhelimessa

*Sisältää mainoslinkkejä

elämä on puhelimessa

Kuvaan päivittäin puhelimella. Yleensä ruokia, mutta usein jotain muutakin. Tulin taas siihen lopputulokseen, että pitäisi kuvat enemmän arkea, koska silloinhan se elämä tapahtuu. Snäppään ja kuvaan instastooriin, mutta ne kuvat poistuvat vuorokauden sisällä ja painuvat unholaan. Ei niitä asioita ja aikoja enää kukaan muista. Kuvien välityksellä muistot tulvivat taas mieleen ja huomaan kuinka nopeasti aika huristaa. Löysin vähän aikaa sitten kuvia, jotka oli otettu meidän tytöstä 2015. Miten pieneltä ja pulleaposkiselta hän niissä näyttikään! Löysin myös kuvia työkaverin halloween-bileistä, erilaisista blogitapahtumista, mökiltä ja kotoa. Tällaisiakaan asioita ei muista ellei kuvia olisi. Nykyaikana elämä on puhelimessa ja tietokoneella. Siellä missä kuvatkin ovat. Harvoin tulee enää teetettyä kuvia, vaikka pitäisi. Tietokoneelle ne unohtuvat eivätkä välttämättä löydy koskaan.

Mennäänpä sitten tsekkamaan mitä mun puhelimen kätköistä oikein löytyikään!

elämä on puhelimessa

Lenkillä eilen anoppilan maastoissa. Teki hyvää ulkoilla ja miettiä syntyjä syviä. Yskän takia en ole uskaltanut mennä salille, mutta jo kävelylenkki piristi mieltä kummasti!

elämä on puhelimessa

Viime viikonlopun herkkuja. Kumpikaan ei pahemmin sykäyttänyt tai singonnut herkkujen top 3:een, mutta menihän nuo!

elämä on puhelimessa

Salilla viime viikolla. En juurikaan harrasta salilla peiliselfieitä, mutta kun kukaan ei ollut näkemässä….

elämä on puhelimessa

Blog awardseissa Katrin kanssa kuvausseinällä ja ruuatkin oli mielettömän hyvät!

elämä on puhelimessa

Mun uusi kamera! Siinä on niin monta vipua ja vipstaakkelia etten ole ehtinyt kaikkea edes opettelemaan // Annan kanssa kimppaselfie Blog awardseissa.

elämä on puhelimessa

Even ylisöpö Ingrid. Haluan meille samanlaisen söpöläisen <3

elämä on puhelimessa

Tein tytölle kasvomaalauksen halloweeniksi. Ihan hyvä näin ensikertalaiselle!

elämä on puhelimessa

Blog awardseissa sai käydä ottamassa bilehileet ja minähän otin!

elämä on puhelimessa

Ikeassa haaveilemassa ihanista keittiöistä, uudesta sohvasta ja eteisen kaapista // Anopin orkideat kukkivat aina vaan, oli vuodenaika mikä tahansa!

elämä on puhelimessa

Jos tekisi lehdistä yhden ison kasan ja hyppäisi sinne…?

elämä on puhelimessa

Kisumisut köllöttävät lempipaikallaan sohvan selkänojalla. Tiivistii kylki kyljessä niin kuin aina.

elämä on puhelimessa

Olen pikku hiljaa järjestellyt kotona kaappeja ja tässä keittiön yksi laatikoista. Nyt sieltä löytää etsimänsä helposti!

elämä on puhelimessa

Tekaisin työpaikan syysbrunssille amerikkalaisen porkkanakakun ja pääsin samalla testaamaan Tupperwaren kakkukupua. Kätevä oli!

Kuvaatteko te paljon puhelimella vai jääkö kuvat ottamatta arjen tiimellyksessä?

Ps. Nyt House of Brandonilla KAIKKI -20% (paitsi kosmetiikka) eli kannattaa mennä tsekkaamaan ainakin treenivaatteet ja ulkovaatteet! Voimassa 13.11 asti.

 

Viime viikonlopun touhuja

viime viikonlopun touhuja

Niin kuin kerroinkin jo teille, että olen ollut viime aikoina poikkeuksellisen stressaantunut. Sain teiltä ihan mielettömästi hyviä vinkkejä ja palaan niihin ja kommentteihin vielä myöhemmin. Uskon, että ihan vain kirjoittamalla ajatuksia auki ja teidän avullanne pääsen tästä tilanteesta eroon. Joskun on vain pakko kuulla totuus muiden suusta ennen kuin sen ymmärtää itse oikeasti. Eilisen illan vietin etsiskellen vinkkejä hitaampaan elämään ja stressin poistamiseen. Olen asian kanssa vasta alussa, mutta jostainhan se on aloitettava. Huomaan usein ajattelevani, että tuokin pitää tehdä. Yritän muuttaa ajattelumalliani ja sanoa sen sijaan tuon voisin tehdä kun on aikaa. Siitä ei tule samanlaista pakon tunnetta kuin pitää tehdä sanoista. Eilen otin iltavuoron jälkeen ihan chillisti. Jätin kotityöt tekemättä vessan pesua ja kissojen hiekkalaatikon siivousta lukuunottamatta. Hoidan asioita pikku hiljaa ilman pakottamista ja itseni rankaisemista. Ehkä tässä on jo hyvä alku?

Viime viikonlopun touhuja saattekin katsella videolta. Omasta mielestäni tämä on ehkä paras video mitä olen tehnyt. En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tykkäsin tästä itse niin paljon, että piti ihan eilen illalla itsekin katsoa se uudelleen. Mun muita videoita pääset tsekkailemaan täältä ja muistahan tilata kanavaa, se ei maksa mitään 🙂 Kovasti lähestytään jo 300 tilaajan rajaa, ihan mahtavaa!

Hyvää viikonloppua tyypit! Me lähdetään nyt kaupoille ja tytöllä onkin tänään illalla kaverisynttärit. Saadaan miehen kanssa pari tuntia omaa aikaa 🙂 Meinasin leipoa tänään lime-sitruunapiirakkaa ja laittelen reseptiä sitten tännekin. Instasta mut löydät nimellä jonna_musakka ja snäpistä jonnamusakka. Nähdään siellä!

Miten pääsisin eroon stressistä!?

miten pääsisin eroon stressistä

Mä olen aina ollut todella helposti sressaantuvaa tyyppiä. Itseni tuntien voisin olla se henkilö, joka vetää itsensä burn outiin töiden vuoksi sillä en osaa aina kanavoida asioita oikein. Mietin liikaa ja teen liikaa. Murehdin sitä että mietin liikaa ja sitä etten tee riittävästi. En tiedä kauanko tätä on jo jatkunut, mutta nyt huomaan että käyn jotenkin ylikierroksilla ihan koko ajan. Ihan kuin verenpaineet olisivat todella korkealla vaikka ne eivät ole. Päässä suhisee ja olo on hermostunut.

Mikä mua sitten stressaa? Elämä. Työt, koti ja vapaa-aika. Aamut ja illat. Yötkin välillä. Aamulla kun herään, tuntuu ettei pakka pysy käsissä ja koko ajan on kiire. Aina ollaan kuitenkin ajallaan päiväkodilla ja töissä. Meillä ei ole minuuttiaikataulu, mutta silti paniikki on päällä koko ajan. Murehdin jo valmiiksi aikaa, kun täytyy alkaa kulkemaan bussilla ja herätä taas aikaisemmin. Töissä painetaan satalasissa koko päivä. On tuhat ja sata asiaa hoidettavana ja langat täytyy pitää käsissä koko ajan. Ei ole aikaa pysähtyä. Töiden jälkeen ainoa päivän huokaisuhetki on treeni. Siellä ei tarvitse miettiä mitään ja salilla saan rentoutua. Keskittyä vain itseeni. Kukaan ei vaadi mitään eikä kysele mitään. Teen mitä haluan ja nautin siitä. Sitten alkaa kotirumba. Pyykit, ruoka, siivoukset, seuraavan päivän kamat, iltapesut- ja sadut. Aika ei millään riitä kaikkeen ja mietin koko ajan, että tuo pitäisi tehdä vielä ja tuo ja tuo. Kun pysähdyn istumaan ja syömään päässä jyskyttää koko ajan ettei saa pysähtyä, koska hommia on tehtävänä. Ja nukkuakin pitäisi ehtiä. Nukun liian vähän ja teen liian paljon. Ja usein käy niin, että vaikka teen, en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Ja seuraavana aamuna ralli alkaa alusta. Viikonloput eivät ole sen helpompia. Pitäisi tehdä kaikkea kivaa. Pitäisi tehdä myös ne asiat mitä ei ehdi viikolla. Pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei voi pysähtyä ja olla vain. Aina on jotain kesken.

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

miten pääsisin eroon stressistä

Tämä on varmasti tyypillistä ruuhkavuosia elävälle perheelliselle. Elämässä on vain liikaa kaikkea ja tällä hetkellä tuntuu ettei langat ole enää mun käsissä. Räjähdän hetkenä minä hyvänsä ja kaikki leviää käsiin. Tämä olotila on oikeasti kammottava enkä tiedä miten siitä pääsee eroon. Miten voisin rentoutua iltaisin sen verran, ettei elämä olisi vain suorittamista. Millä saan tämän hermostuneisuuden pois? On turha sanoa ”no älä vain stressaa, älä mieti”. Voin sanoa ettei tepsi. Yritetty on. Aivoja ei noin vain pistetä pois päältä. En tiedä. Pitääkö opetella meditomaan tai jotain? Mutta millä ajalla? Otin töissä jo puheeksi, että lyhentäisin mun työviikkoa, mutta todennäköisesti se ei onnistu. Päätin kuitenkin heti, että jos tässä on pakko valita oman terveyden ja työpaikan väliltä niin valitsen ensimmäisen. Onhan noita töitä tekevälle. Täytyy ottaa asia puheeksi vähän vakavemmalla sävyllä. Kun nyt vain tuntuu etten jaksaisi tätä hullunmyllyä enää kovin kauan. Jostain päästä on pakko hiljentää tahtia tai minä olen kohta aivan loppu. Ei ihme, että olen koko ajan kipeänä kun elämä on koko ajan tällaista…

Onko teistä joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Mikä tähän auttaa? Miten pääsisin eroon stressistä?

Kuvat ihan randomräpsyjä viime viikonlopulta, kun piti vähän testailla uutta kameraa.