Kuka pudottaa minut alas täältä?

kuka pudottaa

Nyt vedetään sellaista nousukiitoa elämässä, että heikompaa hirvittää. Toki olen ollut vasta lomalla, mutta muutenkin nyt tuntuu luistavan paremmin kuin aikoihin. Tällaisina hetkinä pelottaa, koska matto vedetään taas jalkojen alta ja alamäki alkaa. Olen huomannut, että elämä on ylä- ja alamäkiä. Välissä voi olla hetken tasaista ja niistä hetkistä oppii kyllä nauttimaan alamäkien jälkeen. Olen todella motivoitunut, energinen ja innostunut monesta asiasta. Outo tunne, kun ensin on menty pitkän aikaa matalalentoa ja toivottu että yleisfiilis kääntyisi taas ylöspäin.

Jännä miten ensin harmittelin kovasti, kun jouduin lopettamaan säännölliset crossfit-treenit. Siis minähän olin hetken aivan palasina. En halunnut palata kuntosalitreeneihin, mutta nyt kun olen taas päässyt niihin sisälle, on into valtava! Hankaluuksia toki on ja kroppa jumittaa paljon enemmän kuin ennen. Niskat on jumissa koko ajan, koska jäkitän niitä joka treenissä, mutta eiköhän siitäkin vaivasta päästä eroon ajan kanssa. Täytyy vain tehostaa lihashuoltoa ja ensi viikolla olenkin menossa taas pitkästä aikaa osteopaatille. On ollut mahtavaa huomata miten lihakset ja koko kroppa alkaa tottua uudenlaiseen kuormitukseen ja voimatasot kasvavat päivä päivältä. Olen löytänyt taas kävelylenkit palauttavana liikuntamuotona ja huomannut jälleen miten paljon ne vaikuttavat omaan mieleen. Mulla on tapana miettiä syntyjä syviä kävellessä ja suunnitella tulevia. Viime aikoina parhaat ideat onkin tulleet juuri ulkoillessa. Raitis ilma kirkastaa koko mielen.

Pari kuukautta sitten meillä kävi kotona siivooja ja koti oli silloin ihanan siisti ja puhdas hetken aikaa. Nyt kaikki on mullin mallin ja yritän pitää kaaosta edes jotenkin kurissa. Ihmetyksekseni en ole stressannut asiaa ollenkaan, vaan tehnyt sen minkä olen jaksanut ja ehtinyt. Mietin aamulla pari hommaa, jotka on tehtävä päivän aikana ja kaikki muu on plussaa. Tälle päivälle on esimerkiksi eteisen tason siivous ja imurointi. Eilen keskityin pyykkäämiseen ja vaatteiden viikkaamisen kaappiin. Ehkä olen ennen ahnehtinut liikaa ja vaatinut itseltäni mahdottomia. Ei kai sellaisten vaatimuksien alla kukaan jaksa? Itse kai sitä on itsensä pahin vihollinen ja asettaa riman liian korkealle. Toivon hartaasti, että tämä chilli vaihe elämässä jatkuu pitkään ja saan nauttia rauhallisesta ja seesteisestä elämästä, eikä kukaan tule pudottamaan minua alas täältä pilvilinnoista!

Kuinka sun viikko on mennyt?

Löydänkö täältä itseni?

Yritän olla läsnä, mutta olen jossain muualla. Välillä pysyn hetken juuri tässä, kunnes luisun taas jonnekin pois. Jo vähän aikaa olen elänyt jonkinlaista murrosta. Jotain on meneillään, mutta en tiedä mitä. En tiedä mikä minua odottaa, mutta jotain erilaista on tulossa. Sen vain tuntee. Olen jo hetken ollut todella väsynyt. En niinkään fyysisesti vaan henkisesti. Ei, en tarkoita että olisin masentunut tai mikään olisi vialla. Jotain on…eri tavalla. Jotain on tulossa. Jotain on pakko tulla.

Olen väsynyt töissä. Väsynyt ihmisiin, joiden parissa rakastan työskennellä. Väsynyt kirjoittamaan ja keksimään aina vain uusia ja mielenkiintoisa aiheita. Mun pää ei tuota tällä hetkellä mitään järkevää tai julkaisukelpoista. Tätäkin postausta mietin jo eilisillasta asti. Mistä kirjoitan? Miksi en keksi mitään kirjoitettavaa? Sitten päätin vain purkaa sydäntäni. Selaan blogeja ja ihmettelen mistä kirjoittajat ammentavat kaikki mahtavat ja oivaltavat aiheensa. Minä en keksi mitään. Istun töissä ja mietin miksi en jaksa enää kuunnella ketään? Miksi minua ei kiinnosta? Miksi vaellan koko ajan omiin ajatuksiini kuin odottaen jotain uutta? Sulkien kaiken muun ympäriltäni. Tuntuu ettei minulla ole tällä hetkellä mitään annettavaa.

Minulla alkoi perjantaina kahden viikon loma ja lähdettiin heti mökille. Täällä olen saanut ajatella omiani, kuljeskella sienimetsässä ja ilostua kanttarelleista ja suppilovahveroista. Olen ollut taas kipeänä enkä ole uskaltanut vieläkään treenata. Ehkä sekin tuo oman alakulonsa. Huomaan etten ole vähään aikaan ollut sinut oman kroppani kanssa, mutta tällä hetkellä en tee asialle mitään. Me lähdetään nimittäin ensi torstaina viikoksi Turkin lämpöön ja sinne en aio kantaa mukanani tätä olotilaa tai kroppa-ahdistustani. Vasta loman jälkeen mietin asiat uusiksi. Voihan olla, että fiilikset ovat aurinkoenergian ansiosta aivan erilaiset?

Ehkä löydän itseni täältä metsän keskeltä tai viimeistään Turkin lämmöstä? Siihen asti vaellan omissa maailmoissani.