On oltava enemmän läsnä

on oltava enemmän läsnä

Viime viikolla vietin kotona neljä päivää flunssaa potien. Niistä päivistä kolmena tyttö oli myös kotona. Oli outoa olla arkena kotona koko päivän, koska en ole sairastanut viimeiseen yhdeksään kuukauteen ollenkaan. Päivät meni aika lailla makoillessa ja itseään parannellessa. Oli aikaa olla ja ajatella. Havahduin taas siihen miten nopeasti aika vierii ohi. Lapsen kasvusta ja taitojen kehittymisestä sen huomaa. Toki siitäkin, että aina on joko maanantai tai perjantai ja kuukin tuntuu vaihtuvan joka viikko. Nyt ollaan jo syyskuussa ja meidän ulkomaanreissuun on aikaa pikkusen reilu kaksi viikkoa. Matkaan, jota on odotettu jo monta kuukautta.

Arjessa sitä uppoutuu helposti omiin askareisiin ja kulkee automaatiolla aamusta iltaan. Moni tapahtunut asia unohtuu, koska ei ole läsnä siinä hetkessä. Aina on olevinaan liian kiire jo seuraavaan asiaan. Ei muista pysähtyä ja nauttia niistä pienistä ohikiitävistä hetkistä. Hetkistä, jotka oikeasti ovat elämässä tärkeintä. Sohvalla pötköttäessä tajusin, että on oikeasta oltava enemmän läsnä. Kun on oma perhe, kaikki muu on toisarvoista. Tästä syystä jätin esimerkiksi blogin lepäämään viikonlopuksi. Halusin tehdä asioita perheeni kanssa enemmin kuin istua koneen ääressä naputtamassa. Remppasin tytön huonetta ja sain kaksi vuotaa tapettia jo seinälle. Tänään jatkan urakkaa töiden jälkeen. Käytiin anoppilassa syömässä ja jätin tietokoneen kotiin. Otin pienet nokoset ja kävin illalla salilla. Tyttö oppi viime viikolla ajamaan polkupyörällä ja ollaan vietetty sen jälkeen ulkona aikaa tuntitolkulla. Outoa kun tytön voi ottaa vaikka lenkille mukaan eikä tarvitse enää perässä raahata. Tänään mentiin ekaa kertaa myös päiväkotiin pyörillä. Tyttö ajoi edessä ja minä takana. Ihan hullua, mutta samalla helpottavaa!

on oltava enemmän läsnä

on oltava enemmän läsnä

on oltava enemmän läsnä
Paita täältä / housut täältä / kengät ikivanhat (Aleksi13).
Kotona keskityn nykyään kaikkeen muuhun paitsi someen ja siihen mitä netissä tapahtuu. Saatan toki katsella ruokaa laittaessani tubesta videoita, mutta siihenpä se aika lailla jää. Haluan käyttää sen vähäisen aikani iltaisin ennemmin itseeni ja perheeseeni kuin asioihin, joilla ei ole niin paljon merkitystä. Asioihin, jotka voivat odottaa huomiseen. Läsnäoloa ja keskittymistä olen oppinut selkeästi joogasta ja pidän tästä piirteestä todella paljon. Ehkä jo tänään aion hihhaloitua vähän lisää ja tehdä mindfulness-tunnin kotona. Mä olen ollut viime aikoina todella väsynyt. En ymmärrä miksi tai mihin se liittyy, mutta väsymys on hyvin kokonaisvaltaista. Ihan jo senkin vuoksi yritän tosissani keskittyä pieniin hetkiin kotona: yhteisiin ruokailuhetkiin, lautapelien pelaamiseen ja ulkoiluun. Ehkä tämä on vain jotain syysväsymystä, en tiedä, mutta en jaksa ainakaan alkaa siitä stressaamaan. Mieluummin nautin niistä asioista, jotka ovat hyvin juuri nyt.

Rentouttavaa maanantaita!

Kuvat: Katri Gruner.

Ps. Ellokselta saatte nyt -30% tilauksen kalleimmasta tuotteesta koodilla 365413.

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 10.9.2017 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi
yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä tuotemerkkeihin Odd Molly, Vagabond, UGG, Odd Molly Home, Spanx,
Morris ja Marimekko.

Tänään myös viimeinen päivä saada -30% alennusta treenivaatteista!

Ilman yrittämistä ei voi epäonnistua

epäonnistumisen pelko

Jo vuosia mua on jokin estänyt tekemästä asioita. Se jokin on epäonnistumisen pelko. Olen jättänyt asioita tekemättä sen vuoksi, että pelkään epäonnistuvani. Olen tiennyt jo pitkään, että tuosta tunteesta täytyy päästä eroon keinolla millä hyvänsä. En voi koko elämääni pysyä mukavuusalueella ja huomaamatta olen itseasiassa osa-alua kerrallaan ottanut tilanteen haltuun. Nyt olen päättänyt selättää viimeisetkin möröt. Miksi juuri nyt? Ehkä siksi, että olen jo epäonnistunut elämäni aikana riittävän montaa kertaa ja huomannut ettei elämä siihen lopu, päinvastoin. Jokainen meistä epäonnistuu joskus. Olisi outoa jos ei epäonnistuisi!

Pelkäsin pitkään esiintymistä ja välttelin sitä kaikin keinoin. Sitten aloin kirjoittamaan blogia ja ottamaan kuvia. Esiintymistähän sekin on tavallaan. En ole mallina vieläkään kovin luonteva eikä minusta sellaista varmasti koskaan tulekaan. Pääasia, että kuvat ovat ihan ok ja menevät oman seulani läpi. Viime aikoina olen kunnostautunut myös vlogimaailmassa (tästä mun vlogiin) ja viimeisetkin esiintymispelot ovat kaikonneet. Videolla osaan olla luontevampi kuin kuvissa ja se on aika outoa! Olen sitä mieltä, että ihminen voi päästä peloistaan eroon ja kehittyä asioissa, jos vain oikein kovasti haluaa. Toisilla nämä tapahtuvat luonnostaan ja pikku hiljaa ja toiset joutuvat tekemään tosissaan töitä niiden eteen. Omalla kohdallani sekä että. Esiintymispelon olen selättänyt huomaamattani, mutta yksi pelko on vielä jonka eteen joudun tekemään oikeasti töitä ja se on epäonnistumisen pelko.

Olen halunnut jo vuosia osata tehdä kaikenlaisia remonttihommia kotona ja muutenkin tehdä asoita käsillä. Olen pikku hiljaa opetellut käsitöitä ja nyt pitäisi ottaa haltuun vielä erilaiset kodin nikkaroinnit. En tiedä miksi olen pelännyt niiden opettelua niin paljon etten ole halunnut edes alkaa opettelemaan. Syynä ei voi olla mikään muu kuin epäonnistumisen pelko. En uskalla edes aloittaa, koska olen varma että pyllylleen menee ja sanomista tulee. Nyt otin sitten itseäni niskasta kiinni ja päätin aloittaa silläkin uhalla, että epäonnistun ja joudun tekemään koko homman alusta. Kysyin joskus töissä eräältä asiakkaalta, joka harrastuksenaan remppaa asuntoja, että mistä kannattaa aloittaa. Hän sanoi, että rohkeasti vain tekemään. Hän itsekin on oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta. Suurin sysäys tälle koko asialle oli isäni kuolema 1,5 vuotta sitten. Isä oli todella taitava kirvesmies, joka osasi mitä vain. Ihailin isän käden taitoja jo pienenä tyttönä ja halusin oppia yhtä taitavaksi kuin hän. Kun isä kuoli, totesin että nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa jossittelu ja epäröinti. Ehkä teille tällainenkin olisi ihan pala kakkua, mutta ei minulle. Jokaiselle meistähän on ne omat mörkömme. Noh, päätin aloittaa pienellä mutta haastavalla projektilla eli tytön huoneen laitolla. Eilen revin tapetit seinästä ja tänään raahasin miehen Bauhausiin ostamaan tapetointi tarvikkeita. Tänään on vuorossa seinän kittaus ja myöhemmin ensi viikolla hiominen. Koko homma kulminoituu ensi viikon loppuun jolloin ryhdyn ensimmäistä kertaa elämässäni tapetointihommiin.

Vaikka epäonnistuisin, jatkan silti!