Koskaan ei tiedä mitä pinnan alla oikeasti on

Processed with VSCOKuva: Katri Viirret

Blogeja seuratessa blogin kirjoittajasta saa aina tietynlaisen kuvan. Ehkä kyseinen henkilö on juuri sellainen tai hän vain haluaa antaa itsestään tarkkaan harkitun kuvan. Blogin välityksellä on oikeastaan aika vaikeaa antaa itsestään realistista kuvaa ellei halua jakaa ihan kaikkia asioita ja ajatuksia elämästään. En minä ainakaan halua. On paljon asioita, joista en koskaan puhu täällä, koska en halua tai osaa kirjoittaa niistä. Rakastan itse blogeja, joissa kirjoittaja on hyvin samaistuttava ja samankaltainen ihminen kuin minä. En pidä blogeista, joissa kaikki on pelkkää pintaliitoa, juhlia, täydellisiä meikkejä ja uusia vaatteita sekä kalliita huonekaluja. Elämä ei ole täydellistä, joten en itse halua esittää, että se olisi täydellistä.

En tiedä minkälaisen kuvan te olette saaneet esimerkiksi minusta? Täältä puuttuu kaikki tuo pintaliito, koska en halua antaa nuorille lukijoille sitä kuvaa, että tavaraa tulee ovista ja ikkunoista ja elämä olisi helppoa näppisten näpyttelyä. Rahaa on vaikka muille jakaa ja jokainen viikonloppu yhtä juhlaa. Oikea elämä on minulle ihan jotain muuta. Se on tehtyjä työtunteja, maksettuja laskuja, rahahuolia, ajankäytön priorisointia, kotitöitä, välillä murehtimista, mutta on se myös iloa pienistä asioista! Olen itse henkeen ja vereen arki-ihminen ja vaikka siitä välillä natisenkin, niin mun mielestä se on sitä oikeaa elämää. Toki voisin jättää kaiken tämän blogin ulkopuolelle ja opetella kuvailemaan hienoja ja eteerisiä kuvia ja kirjoittaa blogiin vain kauniita korulauseita tai lainattuja mietteitä. Mutta kun minä haluan antaa itsestäni ja ajatuksistani juuri sellaisen kuvan minkälainen oikeasti olen. En tahdo feikata.

Entä kuinka moni meistä tietää mitä ystävälle tai työkaverille oikeasti kuuluu? Mitä hänen päänsä sisällä liikkuu? Veikkaan, että aika harva. Suomalainen kulttuuri on sellainen, että kavereita on paljon, mutta oikeita ystäviä aika vähän. Siis sellaisia ystäviä, joille voi kertoa ihan mitä tahansa. Itselläni tällaiset ihmiset ovat aika harvassa. Ihmisistä ei aina edes huomaa, jos heillä on isoja huolia tai murheita. Itse haluaisin, että olisi aina ihminen, jolle voisin kertoa suurimmatkin murheeni ja onneksi minulla sellaisia onkin, mutta kaikilla ei ole. Kysymys mitä kuuluu on helppoa kuitata sanoilla ihan hyvää, mutta entä jos ottaisikin toista kädestä kiinni ja kysyisi mitä sulle oikeasti kuuluu? Saisiko vastaukseksi jotain muuta? Olisiko helpompaa avautua?

Tämä koko teksti oli vain tällaista tajunnanvirtaa, joka lähti liikkeelle kun luin netistä mun suosikkibloggaajien Annan ja Sebastianin eronneen. Enpä olisi ikinä arvannut! Blogimaailmassa (saati oikeassa elämässä) ei koskaan tiedä mitä siellä pinnan alla oikeasti tapahtuu. Harmillista, tykkäsin heistä kovin.

Aamulla annetut lupaukset eivät pidä koskaan

Processed with VSCO

Olin ennen illan virkku ja aamun torkku. Nykyään olen aamun virkku ja illan vielä virkumpi. Energisimmilläni olen myöhään illalla tai aikaisin aamulla heti aamupalan jälkeen. Joka aamu mietin miten ihanaa olisi jäädä kotiin touhuilemaan sen sijaan, että työt kutsuvat. Herään nykyään arkiaamuisin 5.15, mutta olen miettinyt pitäisikö kello laittaa herättämän vieläkin aikaisemmin, jotta ehtisin puuhastella vähän omia juttujani. Ennen mua ei saanut viikonloppuisin sängystä ylös ennen kymmentä, mutta nykyään kello herättää myös lauantaina seitsemältä. Tähän ratkaisuun olen päätynyt joka lauantaisen migreenin myötä. Siitä kirjoittelin enemmän täällä.

Koska aamulla ei aikaa jää millekään ylimääräisille askareille niin olen kova tekemään listaa asioista, jotka täytyy hoitaa töiden jälkeen. On siivousta, kaapin järjestelyä, pyykinpesua, tavaroiden myyntiin laittamista, joogaamista, lukemista. Ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä! Pää on täynnä lauseita ”tuon teen heti kun tulen kotiin”. Iltapäivällä olo on kuitenkin jo niin nuupahtanut, että pötkähdän sohvalle ja usein jään niille sijoilleni. Ja taas kaikki ne omassa päässäni luvatut asiat jää tekemättä ja siirtyvät seuraavan päivään. Miten sitä onkaan välillä näin saamaton?

Processed with VSCO with a8 preset

Mä olen tosissani miettinyt palkkaavani meille siivoajan. Suurin osa näistä mun petetyistä lupauksista koskee kodin siistimistä, koska minusta olisi kiva jos olisi aina suht siistiä. Aika vain ei tahdo riittää siivoamiseen pientä pintarapsuttelua lukuun ottamatta. Suurin syy miksi en ole vielä siivoajaa meille palkannut, on häpeä. Meillä on oikeasti vaivaiset 65 neliötä kunnossa pidettävänä enkä saa edes sen kokoista asuntoa pysymään siistinä kolmea päivää enempää. Ei vain riitä aika eikä energia. Mutta ehkä alan pitämään kirjallista listaa kaikista näistä aamulupauksistani ja hoidan hommat alta pois ennen kuin istahdan sohvalle!

Tai ehkä alan siivoamaan lauantaisin klo 7, kun kuitenkin herään jo siihen aikaan.