Miksi verrata itseään muihin?

Olen tässä jo viikon päivät ihmetellyt, kun olotila on ollut kovin alavireinen. Alkuun luulin, että olen tulossa kipeäksi, mutta ei tämä siltä tunnu. Mieli on vähän matala ja viihdyn paremmin tällä hetkellä omien ajatusteni kanssa kuin seurassa. Pikkuhiljaa olen oppinut tunnistamaa tällaiset olotilat ja tiesin heti, että jotain on meneillä mutta en kyennyt hahmottamaan mitä. Päätin odottaa, sillä asioilla on aina tapata selvitä tavalla tai toisella tai haihtua omia aikojaan pois.

Eilen sitten sain ajatuksen päästä kiinni kesken treenien. Tällainen savolaissyntyinen tyyppi on yleensä suuna päänä joka paikassa ja juttua riittää vaikka harjanvarresta. Nyt huomasin kuitenkin olevani hiljainen ja poissaoleva. Tein sen mitä piti, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Jossain vaiheessa treeniä huomasin murehtivani miksi olen niin paljon huonompi kuin muut? Miksi mun treenipainot ei ole yhtä isot kuin monella muulla? Miksi olen näin paska edelleen? Silloin tajusin sen. Olen taas alkanut vertaamaan itseäni muihin, vaikka sitä ei todellakaan kannattaisi tehdä. Päätin vajaa kolme kuukautta sitten palatessani takaisin treenien pariin etten tee sitä virhettä enää koskaan, mutta niin sitä vaan ollaan taas tässä tilanteessa näiden ajatusten kanssa. Mitään järkeähän siinä ei ole ja ymmärrän sen itsekin. En koe olevani kovin kilpailuhenkinen, mutta joissain asioissa näköjään olenkin.

Mä en koskaan vertaa itseäni muihin millään muulla elämänalueella niin miksi vertaisin treeneissäkään? Jokainen varmasti tekee parhaansa, niin minäkin. Pitäisi aina muistaa peilata omia tuloksia vain ja ainoastaan omiin tuloksiin. Siinä vaiheessa, kun lähdetään vertaamaan itseään muihin missä tahansa asiassa (talous, ulkonäkö, menestys, treenaaminen…), mennään pahasti metsään. Toki kilpailut on ihan erikseen, mutta harvoin tällaisella vertailulla ainakaan hyvää mieltä itselleen saa! Jouduin käymään itseni kanssa eilen melkoisen keskustelun, että saan ajatukset taas reilaan ja fiiliksen paranemaan. Ei tässä elämässä voi tehdä kuin oman parhaansa, oli kysymys mistä tahansa.

Pikkasen paremmin mielin treeneihin ja viikonlopun viettoon!

Vanhenemisesta ja syyllisyyden tunteista

Processed with VSCO with 4 preset

Keskiviikkona vanhenin taas vuodella ja tauluun pärähti kokonaista 34-vuotta. Kuulostaa paljolta, mutta ei tunnu siltä! Parikymppisenä ajattelin, että yli kolmekymppinen on todella vanha. Nyt ajattelen, että parikymppinen on todella nuori. Ainakaan itse en tiennyt elämästä juuri mitään, vaikka silloin niin kovasti luulinkin. Moni sanoi, että tulen ajattelemaan asioista ihan eri tavalla vanhempana, mutta luulin tietäväni paremmin. Nyt täytyy myöntää etten tiennyt! Kyllä se näin on, että ikä tuo elämänkokemusta ja vasta tässä iässä alkaa oikeastaan vasta tuntemaan itsensä ja se ei ole ollenkaan huono asia. Mieluummin tämän ikäinen ja fiksumpi kuin tytön hupakko, joka olin parikymppisenä! Enkä nyt tällä sano, että kaikki parikymppiset ovat keskenkasvuisia. Puhuin ihan vain itsestäni 😉 Toki tässäkin iässä on ne omat murheensa ja välillä vaihtaisin ne mielelläni nuoruuden huolettomuuteen. Siitä huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois tästä elämästä. On ollut hyviä ja huonoja aikoja, mutta kaikista niistä on opittu jotain. Mä olen luonteeltani vähän sellainen, että asiat täytyy oppia kantapään kautta. Vaikka joku sanoisi, että älä tee näin, niin teen silti ja totean myöhemmin itse ettei olisi kannattanut 😀 Iän myötä olen tasaantunut luonteeltani aika paljon, mutta kyllä minusta edelleen löytyy see temperamenttinen mimmi, joka kiihtyy sekunnissa nollasta sataan ja omaa välillä aika kärkkäänkin kielen. Kaikkea en sentään enää möläytä samoin tein suusta ulos, vaan olen oppinut miettimään ja rauhoittumaan hetken. Iän tuomaa viisautta ehkä tämäkin!

Mä olen nyt pari päivää ollut tytön kanssa kotona. Keskiviikkona soitettiin kesken päivän päiväkodista, että tyttö on kuumeessa. Viimeinen puolitoista kuukautta on ollut meidän perheessä melkoista sairastelun aikaa. On ollut flunssaa ja vatsatautia. Välillä tyttö ja välillä minä. Tuntuu, että vähän väliä joutuu olemaan töistä poissa enkä pääse kunnolla työrytmiin kiinni. Harmittaa aiheuttaa lisäkuormitusta työkavereille ja tunnen tällä hetkellä järjetöntä syyllisyyttä siitä. Kaiken muun stressaamisen lisäksi vielä tämäkin. Yritä tässä nyt pitää stressilevelit alhaalla! Eilen minusta tuntui siltä, että olen sairastumassa itsekin ja vedin sen sortin tropit nassuun että kuolee kaikki hevosen kokoisetkin. Tänään olo on ollut ihan normaali, joten hetken saan huokaista helpotuksesta. Vielä kun tuon lapsen saisin vielä kuntoon.

Processed with VSCO with 4 preset

Eilinen meni omalta osalta ruokailuiden suhteen päin pylperiä. Olo oli niin huono ja väsynyt etten jaksanut juuri välittää. Tänään olen taas skarpannut senkin asian suhteen ja sain hoidettua kaikki eilisenkin rästihommat. Miten tätä hommaa aina kotona riittääkin? Laskujen maksun jälkeen on taas innostusta laittaa kamaa kirpparille myyntiin. Sen verran vähiin meni taas meikäläisen rahavarannot. Helmikuusta tulee siis varsinainen nuukailukuukausi ja se ei muuten ole mikään huono asia se! Tekee hyvää välillä itse kullekin 🙂 Huomenna lähden Tampereelle katsomaan Winter wareja ja kannustamaan meidän porukkaa voittoon. On siellä tosin monta muutakin hurrattavaa. Mahtavaa päästä pitkästä aikaa kisafiilikseen

Hyvää viikonloppua! Mitäs teillä on suunnitelmissa?