Minkälainen on täydellinen vartalo?

*Sisältää mainoslinkkejä

täydellinen vartalo

Kuuntelin pari päivää sitten bussissa teinityttöjen keskustelua. Tämä ei itseasiassa ollut edes ensimmäinen kerta, kun kuulen tällaisen keskustelun. Molemmat tytöistä oli kauniita ja hoikkia, trendikkäästi pukeutuneita teinejä.  Mutta se keskustelu sai mun niskakarvat nousemaan pystyyn: ”Miks mä oon näin *itun läski? Miks mä oon näin ruma? Mä oon niin ällöttävä. Miksi en ole kaunis? Miksi mulla ei ole täydellinen vartalo? Haluan täydellisen vartalon!”

Siis mitä! Kuljuin mielessäni, että älkää nyt herran jumala noin itsestänne ajatelko. Nuoret, nätit tytöt, joilla on elämä on vasta edessä eikä mitään syytä inhota itseään. En voi kieltää ettenkö itsekin välillä manaisi omaa kehoani ja miettisi miksi en ole sitä tai tätä. Loppujen lopuksi tulen kuitenkin siihen tulokseen, että olen hyvä juuri näin. Vikoine kaikkineen. Mun ei tarvitse olla täydellinen saati omistaa täydellistä vartaloa (jonkun muun silmissä). Mikä edes on täydellinen vartalo?

Alla asiasta videon pätkä! Mun muita videoita pääset tsekkaamaan tästä. Muistahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään 😉

Ps. Nyt 2 lasta pääsee yhden hinnalla HopLoppiin, jei! Tsekkaa tarjous täältä.

 

Edellinen video: Taco-kanapasta – uusi tuttavuus!

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

Paljon puhutaan nyt kehopositiivisuudesta, itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Mielestäni nämä ovat erittäin tärkeitä keskustelun aiheita ja lueskelen itsekin näistä aiheista mielelläni. Nuorempana en juuri kestänyt katsoa itseäni peilistä sain jatkuvasti kuulla miten en ollut sopiva ollenkaan. Olin lukioikäisenä pyöreä ja sain kyllä tuntea sen myös nahkoissani. En kirjaimellisesti, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Sanat läski, pullero, idiootti ja ruma syöpyivät mieleen ikuisesti. Niiltä sanoilta en nimittäin säästynyt. Ikävintä oli, että kuulin ne ihmisten suusta, jotka olivat olevinaan kavereitani. Näin jälkeenpäin ajateltuna he olivat kaikkea muuta, mutta pienellä paikkakunnalla ei ihmisiä päässyt karkuun.

Ei siis ihmekään, että minunkin itsetuntoni on on ryöminyt joskus pohjamudissa. Itsetunto alkoi nousta vähitellen vasta kun muutin suuremmalle paikkakunnalle ja sain elämääni uusia ihmisiä. Aloin treenaamaan ja kroppa muotoutumaan uudenlaiseksi. Jälkeenpäin olen haukkujilta kuullut ihmettelyä miten olenkaan muuttunut sekä ulkoisesti että ihmisenä, mutta heitä en ole enää elämääni huolinut. Enkä ole elämääni senkään jälkeen ottanut ihmisiä, joista olen aistinut epäluotettavuuden. Parempi pitää sellaiset ihmiset etäällä, koska heistä ei ole kuin harmia.

Miksi peilistä näkyy vain epäkohdat?

Olen täysin sitä mieltä, että jokaisen tulee saada olla sellainen kuin on. Siihen ei kenelläkään ole mitään sanottavaa. Myös itseään pitäisi oppia rakastamaan – ja saada rakastaa – sellaisena kuin on. Vaikka minullakin on tässä iässä jo kohtuullisen hyvä itsetunto, huomaan välillä näkeväni peilistä vain kaikki epäkohdat. Kun otin nämä postauksen kuvat pari päivää sitten salilla, näin peilistä vain liian pienet olkapäät, jenkkakahvat, liian pienen pyllyn, liikaa rasvaa ja liian pienet takareidet. En osannut iloita asioita, joita minulla jo on. Vahva ja terve kroppa, jämäkät reidet, vahva selkä, hyvät hauikset jne. Kaikki nämä jäivät negatiivisten ajatusten varjoon. Miten jälkeenpäin että miksi näin on?

Tiedän etten ole tyytymätön itseeni. Tiedän rakastavani omaa kehoani ja tiedän minkälainen ihminen olen. En tavoittele lihaksikasta kroppaa, bikinpyllyä tai x-mallista fysiikkaa. Rakastan treenata voimaa ja liikkuvuutta. Tiedä omat vahvuuteni ja heikkouteni. Haluan treenata mahdollisimman monipuolisesti ja ottaa selvää mihin tämä kroppa pystyy. Haluan olla joka vuosi paremmassa kunnossa kuin edellisenä vuonna. Kokeilla eri lajeja ja nauttia urheilusta. Ulkonäöllä, lihasmassalla tai kropan muodolla ei ole mitään tekemistä näiden tavoitteiden kanssa. Missä siis vika? Uskon, että vika on kuvissa ja kuvitelmissa, joita some syöttää meille koko ajan. Pitäisi olla tietyn kokoinen ja tietyn näköinen. Somessa näkyy vain täydellisiä ihmisiä täydellisine kroppineen. Ulkonäkö on viimeisen päälle huoliteltu, vaatteet viimeisintä huutoa ja kyllä, heiltä löytyy myös täydellinen bikinpylly ja tiimalasikroppa. Ei ihme, jos me tavalliset naiset tunnemme itsemme joskus vääränlaisiksi ja väärän kokoisiksi. Pitäisi aina muistaa ne omat tavoittteet sekä se ettei kaikki somessa tapahtunut ja kuvattu ole oikeaa elämää, vaan lavastettua ja photoshopattua.

Valehteleeko teidänkin peili joskus?

Lue myös Monnan Onko normaalivartalo nykyään jo ”se isompikokoinen”? sekä Jutan Oman kehon kritisoinnista. Molemmat todella hyviä tekstejä, suosittelen! Hyvä, että näistä asioista puhutaan.

Edellinen postaus: Viikon 7 ruokapäiväkirja – Ei treeniä, vain syömistä

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Rantakunto – olethan jo saavuttanut sen!?

*Sisältää mainoslinkkejä

rantakunto

Terveiset sairastuvalta! Tämä koko päivä on mennyt ihan koomassa, koska tytöllä puhkesi vatsatauti viime yönä yhdeltä ja sain nukuttua noin 10 minuutin pätkissä. Meinasin jättää jo blogin päivittämättä tältä päivältä, mutta en malttanut kuitenkaan. Kai olette jo huomanneet miten lehdet hehkuttaa kuinka voi päästä nopeasti ja helposti kesäkuntoon? Joka vuosi sama juttu! Tuskin tänäkään vuonna on pyörää keksitty uudestaan, päinvastoin. Mua alkaa suorastaan tympimään kaikki nuo laihduttamiseen liittyvät jutut kesän kynnyksellä…

Löysin vuoden vanhan instakuvani, joka on otettu meidän viime vuoden Kreetan matkalla. Siinä kysyn ”eikö edes lomalla voisi olla ajattelematta kilojaan? ”. Kaivelin samaisen postauksen blogistakin ja pääset lukemaan sen halutessasi täältä. Mulla meni pitkään leikkauksen jälkeen ennen kuin aloin taas hyväksyä kroppani ja olen totisesti tehnyt työtä sen sekä ajatusmaailmani eteen. Oli kauheaa katsoa peilistä kun vuosien työ valui sormien välistä enkä pystynyt tekemään asialle mitään. Nyt olen taas päässyt treenien makuun ja itseasiassa vähentänytkin treenaamista todella paljon! Suurin työ on pitänyt tehdä omien korvien välissä ja hyväksyä itsensä tällaisena kuin olen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Toinen vaihtoehto olisi vihata omaa kroppaa ja sellainen elämä ei kuulosta kauhean houkuttelevalta. Mitä vähemmän stressiä elämässä sen parempi!

rantakunto

Vaatii paljon työtä keneltä tahansa hyväksyä kroppansa sellaisena kuin se on, vaikka ei olisi siihen täysin tyytyväinen. Väitän, että kun työ korvien välissä on saatu tehtyä, alkaa myös fyysisiä muutoksia tapahtua, jos niin vain haluaa. Kesä, rantakunto ja lehtien laihdutusotsikot tuskin saavat ketään riemuitsemaan. Henkilökohtaisesti mua ei vois vähempää kiinnostaa laihduttaminen saati rantakunto. Jokaisen rantakunto on sellainen, kun viskaa vain bikinit niskaan, painelee rannalle ja nauttii kesästä ja auringosta. Miksi sen pitäisi olla mitään muuta? Miksi kaikkien pitäisi olla tiettyjen normien asettamassa ”rantakunnossa”? En ymmärrä laisinkaan sitä, että pitäisi tehdä kauhea duuni kesää varten, jotta ilkeää olla rannalla. Vieraita ihmisiähän siellä on eikä vieraiden mielipiteillä pitäisi olla meille minkäänlaista merkitystä vai mitä?

Tänä kesänä aion toteuttaa tasan samaa mentaliteettiä kuin viime vuonnakin. Nautin kesästä ja omasta kropastani sellaisena kuin se on. Nautin jäätelöstä, juhannuksesta ja lasista viiniä silloin tällöin. Nautin kauniista bikineistä ja rusketuksesta. Nautin uimisesta ja vähissä vaatteissa kulkemisesta. Nautin treenaamisesta sekä löhöämisesti. Nautin just mulle sopivasta rantakunnosta eli siitä samasta, jossa olen ympäri vuoden! Meikäläisen bikinikuvilta tuskin voitte välttyä tänäkään vuonna 😀

Mitä rantakunto sinulle merkitsee vai merkitseekö mitään?

Kannattaa käydä tsekkaamassa Ellokselta* josko aleista löytyisi upeat bikinit kesän swimmailuihin 😉 Elloksen oman valikoiman uikkareista ja biksuista saatte 25% alennusta 19.6 asti. Valikoimaan pääset tästä*.

Lue myös:

Ei jenkkakahvat ihmisestä tee huonompaa 

Ei enää niin tikin

Muutama sananen painosta

Minut löydät myös instasta nimellä jonna_musakka ja snäpistä jonnamusakka.

Miksi kaikkien pitää laihduttaa?

 

Huomaa taas, että kevät on ovella ja ihmiset alkaa taas kiinnittämään huomiota enemmän siihen mitä toppavaatteiden alta löytyy. Kohta saadaan lehdistä lukea kuinka on vielä aikaa ehtiä kesäkuntoon! Jes miten mahtavaa. Kaikkia haluaa laihduttaa, jotta kesällä näyttää hyvältä bikineissä ja voi pitää vähän treenitaukoa. Koska eihän kesällä kannata treenata. Silloin patsastellaan rannalla ja terdellä sidukkalasi kourassa. Syksyllä aloitetaan taas kesäkilojen karistelu ja armoton treenaaminen.

Viime viikkoina mun ympärillä on vellonut melkoinen laihdutusbuumi. Menin minne tahansa niin aina joku laihduttaa ja puhuu siitä. Murehditaan kun kiloja on kertynyt vaikka tekisi mitä. Siis mä en ymmärrä miks oon tämmönen läski, vaikka syön terveellisesti ja treenaan paljon! Siis oon ihan kauhee läski!! No voisko se paino nousta just sen takia, koska hoet ja stressaat tuota asiaa koko ajan!? Ihan normaalipainoiset kauniit ihmiset morkkaa ja haukkuu itseään koko ajan ja sitten ihmetellään, kun mitään ei tapahdu tiukasta ruokavaliosta huolimatta. Sen sijaan, että murehtii painon nousua tai ulkonäköä voisi miettiä miksi niin tekee? Miksi se asiaa tekee niin kovin kurjan olon? Onko ulkonäkö se kaikista tärkein asia maailmassa?

Mä olen niin kyllästynyt laihduttamiseen ja oman ulkomuodon murehtimiseen. Sen kanssa ei oikeastaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa: tehdä asialle jotain ja lopettaa valittaminen tai opetella pitämään itsestään sellaisena kuin on. Vaikka en itsekään ole missään uberkireässä kunnossa niin en sellaiseksi myöskään halua. Olen aikapäiviä sitten hyväksynyt sen tosiasian, että mun kroppaa ei ole luotu siihen. Tämän oivaltaminen helpotti elämää aika lailla. Voin satavarmasti luvata, että kun kaiken sen murehtimisen lopettaa tyystin, alkaa asiat rullaamaan ihan itsestään. Kun syö hyvin, terveellisesti ja riittävästi sekä harrastaa liikuntaa josta pitää, niin eihän siloin voi tapahtua kuin hyviä asioita! Turha stressaaminen pilaa kaiken. Onko kaiken pakko pyöriä vaakalukeman ympärillä? Eikö elämässä todellakaan ole mitään muuta? Eikö elämästä voi nauttia kuin tietyn kokoisena? Kuka sen määrittää minkä kokoinen tai näköinen juuri sinun pitää olla? Miksi pitäisi olla mitään muuta kuin on? Niinpä. Ei tarvitsekaan. Itsensä rakastaminen on asia, joka täytyy vain opetella. On ihan ok tykätä itsestään, vaikka vallalla tuntuu olevan ajatus, että itseään pitää vain morkata eikä koskaan saa olla tyytyväinen.

Tiedättekö mitä? Mä olen ainakin varsin hyvä juuri näin! Iloa ja rakkautta sun sunnuntaihin <3

Ehkä vähän rupsahtanut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*Sis. mainoslinkkejä.

Pelkään, että mies lähtee kävelemään, koska olen päästänyt itseni rupsahtamaan. Katsoin tänä aamuna Rakas, sinusta on tullut pullukka-ohjelmaa ja tuo lause kiinnitti huomioni. Olen näin itsekin ajatellut ja silloin tällöin ajattelen vieläkin, vaikka tiedän ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Kun yhteisiä vuosi on jo 11 niin toisen tuntee läpikotaisin. Ajatusmaailman sekä mieltymykset. En voisi kuvitellakaan, että tulisin jätetyksi iän tuomien merkkien vuoksi. Toki näin voi käydä, mutta silloin näkisin pahaa unta.

Minulla oli lukioiässä ja monta vuotta sen jälkeenkin todella huono itsetunto. Olin pyöreä enkä pitänyt itsestäni. Oli kauheaa kun en mahtunut vanhoihin vaatteisiini, joista olin lihonut ulos lukion alussa. Tunsin oloni ällöttäväksi ja yritin piilotella itseäni milloin mihinkin kaapuun. Eihän se kivaa ollut. Olin pyöreä vielä silloinkin kun tapasin nykyisen mieheni. Silti hän rakastui minuun ja halusi jakaa tulevaisuutensa minun kanssani. Mies treenasi jo silloin paljon ja hänen mukanaan innostuin itsekin enemmän. Paino alkoi tippua ja itsetunto koheni. Mulla on ollut ajanjaksoja jolloin itsetunto on ollut todella hyvä ja jaksoja jolloin olen taistellut ajatusteni kanssa. Viimeinen vuosi on mennyt vähän apeammissa merkeissä ja tällä hetkellä rakennan itsetuntoani pala palalta takaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen kävin A-lehdillä bloggaajien kuvauksissa. Minulle laitettiin ihana meikki ja kaunis tukka. Katselin itseäni peilistä ja vaikka silmien alle on alkanut tulla selkeästi lisää ryppyjä niin näky peilistä oli todella kaunis. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pidin näkemästäni. Juu, kiloja on enemmän kuin vaikka vuosi sitten eikä kaikki treenipöksyt mahdu enää jalkaan, mutta mitä sitten? Ainahan voi ostaa uusia! Jossain vaiheessa mietin, että kun vain saisin sen viisi kiloa pudotettua niin olisin tyytyväinen. Näinköhän olisin? Olotila on hyvä ja energinen näin viisi kiloa painavempanakin niin mitä suotta alkaa nälkää näkemään. Kauneuden- ja ihonhoitoon olen alkanut panostaa entistä enemmän, koska iho alkaa sitä selkeästi vaatimaan. Näistäkin asioista tulossa piakkoin lisää!

Jos se mies lähtisi muutaman silmärypyn ja viiden ylimääräisen kilon vuoksi kävelemään niin sitten saisi mennäkin! (Onneksi ei tarvitse tällaisia miettiä)

Ps. Offerillassa* jälleen todella hyviä tarjouksia! Itse ostin meille mattojen pesun (sis. kuljetuksen ja pesun) hintaan 59e. Saadaan joulumatto puhtaaksi ja lattialle 🙂 Suoraan tarjoukseen tästä*.

Kauppahalli24:n ruokaostosten kotiinkuljetus 3 kk:n ajan + 10e alennusta ostoksiin 9,90e! Tarjoukseen tästä*.

Hammastarkastus hammaskiven poistolla ja puhdistuksella 45e. Tarjoukseen tästä*.

Tunnin jalkahoito Forumissa 35e (tänne haluaisin itsekin!). Tarjoukseen tästä*.

Brasialainen sokerointi Forumissa 35e (tänne pitäisi mennä…). Tarjoukseen tästä*.

Kun ammatillinen itsetunto talloutuu pohjamutiin

Processed with VSCO with j4 preset

Ajattelin kirjoittaa tänään huomattavasti kevyemmästä aiheesta, mutta nyt tuntuu että mun täytyy kirjoittaa juuri tästä aiheesta, vaikka se ei kovin helppoa olekaan. Aloitin opiskelut nykyiseen ammattiini bioanalyytikoksi (laboratoriohoitaja) vuonna 2006. Pääsin jo ensimmäisenä kesänä töihin ja olen siitä asti ottanut verinäytteitä todella aktiivisesti. Olin kaikki lomat ja vapaapäivät töissä ja tein hommia myös iltaisin. Opin suhteellisen taitavaksi näytteenottajaksi nopeasti. Tänä päivänä mulla käy asiakkaita keskimäärin 40 päivässä. Joskus vähemmän ja joskus paljon enemmänkin. Työ on asiakasmääriltään todella vaihtelevaa ja flunssakaudet ovat meillä kaikista ruuhkaisimpia. Työhöni kuluu siis pääasiassa verinäytteiden ottoa ja siinä ohella mm. spirometria-puhalluksia sekä EKG:n ottoa. Lisähommia analytiikan parissa on laidasta laitaan.

Olen omasta mielestäni nykyään jo todella taitava näytteenottaja enkä muista, että lähivuosina olisi epäonnistunut suonien kanssa niin, että näytettä ei olisi saatu. Saan näytteet melkeinpä aina yhdellä pistolla, mutta silloin tällöin sattuu myös niitä hankalempia tapauksia, joita joudun pistämään kahdesti. Mulla käy myös sellaisia asiakkaita, jotka tulevat vain minun luokseni, koska heidän mielestään saan näytteet parhaiten. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä jonkun korvaan, mutta se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on kertoa, että olen oikeasti hyvä ja taitava siinä mitä teen työkseni. Tuskinpa olisin enää näissä hommissa, jos en olisi hyvä.

Noh, nyt ryömitään niin pohjamudissa kuin vain ryömiä voi. Mulle on kahden viikon aikana sattunut kaksi asiakasta, joita pistäminen on sattunut oikeasti. Toisesta huomasin heti, että nyt sattui ja pisto osui todennäköisesti hermoon. Oma pistotyylini ei ole mikään ronski ja pistän ihan ihon pintaan ja vasta siitä varovasti etsin suonen, jos se ei ole ihan pinnassa. Pistän siis todella nätisti. En siis usko, että näytteenottotekniikassa oli mitään vikana ja näin, että kyseiseen suoneen on pistetty aiemminkin. Uskon, että minulle (ja hänelle) sattui vain todella huono tuuri. Tämä olisi voinut sattua kenen kohdalle tahansa. Outoa on se, että kuinka hermo on voinut liikkua ihon alla niin ettei siihen ole aiemmin pistetty? Vai onko se liikkunut nimenomaan sivulta keskelle johon pistin. En tiedä, täytynee kysyä viisaammilta. Jo tätä ensimmäistä tapausta murehdin viikkotolkulla, koska en todellakaan halua satuttaa ketään! Juuri kun ehdin toipua ensimmäisestä tapauksesta niin eilen tuli toinen. Tämä henkilö vain ei ollut halunnut sanoa näytteenoton aikana, että sattui, ja viisi päivää myöhemmin minäkin tästä asiasta vasta kuulin. En ymmärrä miksi ihmiset eivät kerro jos sattuu? Aina pitää kertoa! Aina pitää kertoa jos pelkää tai pyörtyy helposti. Se helpottaa meidän työtämme ja myös asiakkaan oloa. Ja aina pitää kertoa jos sattuu, ihan aina. Tuskin kenenkään labranhoitajan tarkoituksena on satuttaa? Ei minun ainakaan. Itse haluan tietää ihan jo senkin takia, että voin miettiä teinkö jotain väärin tai onko vaikka näytteenottovälineet vaihtuneet ja kipu johtuu niistä.

Mulla on tällä hetkellä aivan järkyttävä stressi päällä. Mä reagoin stressiin vatsallani eikä mikään ole pysynyt sisällä eilisen jälkeen. Tiedän etten voi tilanteeseen vaikuttaa millään tavalla ja todennäköisesti kaikki on vain huonoa tuuria. Silti mietin, että onko minussa yhtäkkiä jotain vikana? Enkö enää osaakaan työtäni? Hämmentävintä tässä on se, että tänäänkin on käynyt vaikka kuinka monta asiakasta, jotka ovat kehuneet miten näytteenotto on onnistunut parhaiten koskaan. Silti takaraivossa jyskyttää, että olen ihan paska. Ehkä otan tällaiset liian herkästi itseeni, en tiedä, mutta kun en tahdo satuttaa ketään.. Uskallanko kohta tulla töihinkään?

Eipä siinä, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Niitä riittää varmasti jatkossakin.

 

Miksi lomallakin täytyy miettiä kilojaan?

Kuva: Reetta K.
Kuva: Reetta K.

Havahduin tänään siihen, että lomaa täällä Kreetalla on enää kaksi kokonaista päivää jäljellä. Vaikka ei olla tehty mitään ihmeellistä niin aika on lentänyt nopeammin kuin normaalisti! Miksi kello kulkee töissä liian hitaasti, mutta lomalla aivan liian nopeasti? Meidän hotellialueella on melkoisen paljon skandinaavista kansaa ja etenkin ruotsalaisia tulee vastaan joka nurkalla. Lapsiperheitä on todella paljon, mutta onhan tämä toki perhehotelli. Jengiä on kuin Stingin keikalla, mutta sekaan mahtuu vallan mainiosti. Tarpeen vaatiessa pääsee lähelle mereen uimaan tai omaan huoneeseen chillaamaan. Missään hurvittelemassa ei olla käyty sillä lähin yökerho on 29 km päässä 😀 Enpä niitä juuri kaipaakaan. Mulla on jääkaapissa pari päivää sitten ostettu viinipullo, josta olen muistaakseni kaksi lasillista ottanut. Melkoista krebaamista!

Mä en ole täällä jaksanut paljon ulkonäköäni miettiä, vaan olen painellut meikittä ja tukka nutturalla läpi päivän. Päivisin lämpötila on sen verran korkealla, että karderobi koostuu lähinnä bikineistä. Niillä olen hiihdellyt edes takaisin miettimättä mitä joku ulkopuolinen ajattelee. Musta on ollut vähän surullista huomata miten jotkut ihmiset selkeästi eivät pysty unohtamaan kilojaan edes lomalla. Täällä näkee yllättävän paljon ihmisiä, jotka verhoavat itsensä isoihin vaatteisiin ja käyttävät niitä jopa uima-altaissa. Tokihan en tiedä jos he eivät vain kestä aurinkoa, mutta epäilen, koska kaikki nämä itsensä verhoavat henkilöt ovat ylipainoisia. Mietin vain, että eikö edes lomalla voisi heittää inhottavat ajatukset omasta kropasta romukoppaan ja nauttia lämmöstä ja lomasta? Suurin osa muista lomailijoista on vieläpä täysin vieraita niin eihän sillä ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat!

On mullakin toki ne kropan tietyt alueet, joista en niin kauheasti pidä (vatsa), mutta pyrin pitämään negatiiviset ajatukset loitolla. Miksikö? Koska mun on pakko. Niin kuin joku aika sitten jo kirjoitin niin negatiiviset ajatukset omasta kropasta saattavat alkaa pienistä asioista, mutta pikku hiljaa ne paisuvat valtaviin mittasuhteisiin. Itselleni kävi juuri niin enkä aio enää päästää ajatuksiani niin synkkiin sfääreihin. Ennemmin alan treenaamaan enemmän heti kun pystyn ja teen asioille jotakin, jos joku niin kovasti häiritsee. Ehkä eniten kaipaan vanhaa kunnon lihasmassaa takaisin ja sitähän saa treenaamalla 😉 Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta kun elää suhteellisen terveellistä elämää niin ennen pitkää se näkyy myöskin kropassa. Näin haluan ainakin itse uskoa.

Mitäpä jos jokainen meistä menisi nyt peilin eteen ja vain kehuisi itseään? Mitä kaunista sinä näet peilissä?

Ei jenkkakahvat tee ihmisestä huonompaa

Kuva: Kaisa K.
Kuva: Kaisa K.

Mä olen ollut itselleni liian ankara. Aivan liian ankara. Olen kiinnittänyt huomiota ja tuhlannut energiaani asioihin, jotka ovat täysin turhanpäiväisiä ja merkityksettömiä. Yrittänyt kontrolloida asioita, joita ei todellakaan tarvitsisi ja vaikutus on ollut juuri päinvastainen kuin olen toivonut. Nyt olen kuitenkin oivaltanut taas jotain tärkeää, jonka joskus ymmärsin, mutta unohdin. Tiesin, että löydän vielä tasapainon, mutta se vie aikaa ja ajatustyötä. Asioilla kuitenkin on tapana loksahtaa kohdalleen, kun aika on oikea. Joskus me vaativat aikaa ja erilaisia tapahtumia ennen kuin niitä ymmärtää ja nyt musta tuntuu, että ymmärrän taas. Piti mennä kauas, että näkee lähelle.

Reilu vuosi sitten oli todella tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni. Itsetunto oli kunnossa enkä morkannut itseäni saati katsonut peilikuvaani inhoten tai häpeillen. Sitten tapahtui paljon asioita ja menetin pikku hiljaa itsetuntoni ja palJon muutakin. Aloin kiinnittämään huomiota asioihin, joita pystyisin kontrolloimaan. Samaan aikaan toisaalla elämässä tapahtui asioita, jotka veivät liikaa aikaa ja energiaa enkä jaksanut kiinnittää huomiota edes asioihin, joihin olisin voinut vaikuttaa. Katsoin peilistä vuosien työtä, joka valui hukkaan, koska en vain jaksanut. Urheilullinen elämäntyyli on ollut mulle aina kaikki kaikessa, mutta jos en pystynyt treenaamaan täysillä, oli vaikeaa saada itsestään irti yhtään mitään. En saanut kiinni oikein mistään. Jossain vaiheessa katosi itsetunto ja tilalle tuli itseinho. Tähän havahduin oikeastaan vasta vähän aikaa sitten. Blogiin tulleet kommentit, itsestäni otetut kuvat ja muutama lehtiartikkeli saivat tajuamaan, että nyt pitää ihan oikeasti lopettaa tai olen kohta samassa jamassa kuin parikymppisenä.

Siskon luona vietetty aika sai katseen omasta navasta muihin asioihin ja huomasin, että mun elämä on erittäin hyvää ja onnellista, vaikka mulla olis minkälaiset jenkkikset. Ei ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Ei se ole tae paremmasta elämästä. Ei mun tarvitse näyttää samalta kuin kymmenen vuotta sitten kunhan vaan olen terve ja voin tehdä niitä asioita, joista tykkään. Nyt ollaan jo aika pitkällä senkin asian kanssa. Ehkä tämä kaikki on ollut jotain mun omaa päänsisäisistä kriisiä muutosten kanssa, joita olen yrittänyt hallita kontrolloimalla itseäni. Ehkä mä toistan itseäni, mutta jos olen tehnyt (taas) tämän hienon oivalluksen niin toisto on sallittua. Itselleni nämä oivallukset ovat olleet suuri helpotus ja uskon, että nyt ollaan hyvän edellä! Ajatukset vaativat vielä jäsentelyä, mutta nyt on taas jotain loksahtanut pään sisällä oikeille urille ja se on aika hieno fiilis.

Ei enää niin tikis

Processed with VSCO with a4 preset

Kaupallinen yhteistyö: A-lehdet

Sali- ja fitnessmaailma on aika kovaa ja rankkaa. Salilla pyörii kireässä ja lihaksikkaassa kunnossa olevia tyttöjä tuon tuosta ja väkisinkin mieleen hiipii ajatus kun mä olen vain tällainen… En voi kieltää etteikö mielessä olis välillä käynyt, että olispa kiva olla paremmassa kunnossa kuin nyt, mutta sitten mietin että minkä takia? Olisinko onnellisempi jos olisin kireämmässä kunnossa? Parantaisiko se mun olkapään tai kohentaisiko itsetuntoa? Vastaus on joka kerta sama: ei, rasvamäärä ei ole millään tavalla sidoksissa mun onnellisuuteen, olkapään paranemiseen saatu itsetuntoon. Vaatteet ehkä mahtuisivat ja istuisivat paremmin, mutta hyvinhän nuo pysyvät päällä nytkin.

Uusin Kauneus&Terveys-lehti on treenipainotteinen ja luin sen yhdeltä istumalta kannesta kanteen. Erittäin hyvää settiä sanoisinko! Kaikista paras artikkeli kertoi 12 erilaisesta naisesta ja 12 erilaisesta kehosta. Oli pitkää, lyhyttä, laihaa, pyöreämpää, lihaksikasta, reitevää, skrodea, urheilullista, ihan laidasta laitaan siis! Jokaiselle hyvin erilainen tarina takana, mutta päällimmäisenä jokaisesta naisesta huokui rakkaus omaa kehoa kohtaan. Tämä pisti jälleen kerran ajattelemaan. Omaa kehoa tulisi rakastaa ja kannustaa pysymään terveenä. Jokainen meistä tietää itse milloin oma keho voi hyvin ja on terve. Ulkonäöstä sitä ei pysty päättelemään. Joku voi olla ylipainoinen, mutta terve ja tyytyväinen kroppaansa. Toinen taas hoikka, mutta vihaa omaa kehoansa. Kenestäkään ei näe ulospäin minkälainen hänen suhde on kroppaansa, mutta jokainen meistä tietää kuinka itse voi ja nimenomaan siihen asiaan tulisi panostaa.

Processed with VSCO with a4 preset

Vielä reilu vuosi sitten olin omasta mielestäni vielä todella hyvässä kunnossa, niin hengityselimellisesti kuin rasvaprosentillisesti. Sitten tuli tämä olkapäävaiva ja motivaation lasku. Treenikerrat harveni eikä liikunta oikein kiinnostanut. Vasta nyt olen taas alkanut saamaan treeni-intoa takaisin, mutta vie paljon aikaa rakentaa vanha lihasmassa takaisin. Rasvaprosentista ei enää niin väliä, koska en todellakaan jaksa alkaa mitään dieettejä vetämään. Välillä sekin on käynyt mielessä, että pitäisikö, mutta kenen takia? Katsotaan mitä koko ajan kovenevat treenit tuo tullessaan kunnon osalta, mutta eniten toivon saavani vanhan Jonnan takaisin. Sen, joka pystyi treenaamaan sata lasissa miettimättä koskeeko kohta johonkin. Haluan kropan, joka toimii kunnolla en sellaista, joka vain näyttää hyvältä. Muutama päivä sitten mietin, että ilkeänkö kuvata makkaroineni mitään vatsatreenivideota, mutta onhan meillä ihan tavallisillakin ihmisillä oikeus tehdä treenivideoita, vaikka vähän hyllyisi ja pullistelisi! Uskon, että suurin osa siellä ruudun toisella puolella olevista ihmisistä on samanlaisia tavallisia ihmisiä kuin minä ja haluan omalla esimerkilläni näyttää, että treenata voi myös ilman ulkonäöllisiä tavoitteita tai haaveena kisalavat!

Tällä hetkellä olen todella onnellinen tämän aamun hyvin sujuneesta kyykkytreenistä ja siitä energisestä fiiliksestä, jonka kunnon treeni sai aikaan! Mukavaa viikkoa just sulle 🙂

Ps. Jos Kauneus&Terveys kiinnostaa niin blogin lukijat saavat nyt lehteä 5 nroa hintaan 19,45 € (norm. 38,90 €) + lahjaksi House of Elliott Hollywood -rannekorun! Käytä koodia jonna1983 saadaksesi alennuksen. Tilata voit täältä.

Muutama sananen painosta

Processed with VSCO with kk1 presetMä en enää nykyään kauheasti painoani tarkkaile. Yhä harvemmin hyppään vaa´alle, vaikka se ihan näkyvillä keittiön nurkassa asustaakin. Paino on jo pitkään pyörinyt 64-65kg kieppeillä, joten oli aikamoinen yllätys, että tänä aamuna lukema olikin 67,8kg! Pituutta mulla on kaikki 163cm, joten äkkisiltään voi miettiä että tuollainen paino tämän pituiselle on jo aika paljon. Ollaan lähempänä seitsemää kuin kuuttakymppiä. Kipitin siltä seisomalta peilin eteen tsekkamaan miltä se 67,8kg tässä varressa oikein näyttää ja voin sanoa, että näytti paremmalta kuin aikoihin! Parhaimmalta koskaan tässä painossa. Juuri sopivan pehmeä, mutta kuitenkin atleettinen.

Moni teistä on kritisoinut mun syömisiä ruokapäiväkirjojen perusteella. Lähinnä ruuan määrästä, että syön liian vähän. Johan tuon vaakakin kertoo ettei ruokaa ainakaan liian vähän tule 😀 Ruokapäiväkirja kuvineen ei siis todellakaan kerro totuutta, koska kuvat voivat hämätä annoskokoa. Mulla ei koskaan ole ollut tapana valehdella syömisistäni eli en käy salaa jääkaapilla napsimassa välipaloja ja jätä niitä pois ruokapäiväkirjoista. Olisihan se jo itsensä huijaamistakin!

Välillä olen miettinyt, että onko mun oikea paikka täällä Fitfashionilla kaikkien kisaavien nuorien tyttöjen keskellä, jotka treenaavat ja syövät tunnon tarkasti ja näyttävät rasvattomilta suurimman osan vuotta. Koska motivaatiotahan täältä suurin osa tulee hakemaan eikö? Voiko muutaman kerran viikkoon treenaavasta, normaalia kotiruokaa syövästä pienen lapsen äidistä olla kenellekään motivaattoriksi? Tulin siihen tulokseen, että voi. Mä saan itse suurimman motivaationi nimenomaan perheellisistä ihmisistä, jotka saa ujutettua arjen keskelle treenit ja näyttävät ettei tarvitse olla millään kituruokavaliolla pysyäkseen kunnossa. Juuri tällainen ihminen koen itsekin olevani! Meitä tavallisia perheellisiä tallaajia on kuitenkin enemmän kuin kisaavia perheettömiä ihmisiä.

Ja mitä niihin vaakoihin tulee, heittäkää ne helvettiin. Puntarin lukema ei kerro yhtään mitään, peili kertoo.

Ps. Muistakaahan käydä äänestämässä omaa suosikkianne Indiedays Blog Awardseissa. Banneri tuossa oikealla! En pistä pahakseni, jos ääni menee minulle 😀

Pakko se on nyt myöntää

Kun täytin 30 niin mulle sanottiin, että siitä se alamäki alkaa. Aineenvaihdunta hidastuu, ryppyjä alkaa ilmestyä kasvoihin, ei jaksa juhlia, palautuminen hidastuu ja perse alkaa levitä. Ei tässä pitkälti yli 30:tä vielä olla (32v ja 4kk päälle jos täsmällisiä ollaan), mutta nyt joudun allekirjoittamaan jo osan noista väittämistä. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauan taaksepäin, kun mun paino pysyi hallinnassa ilman sen suurempaa yrittämistä. Nyt se on alkanut kivuta gramma grammalta ylöspäin ja muutamassa kuukaudessa olen kerännyt kolmisen kiloa painoa kupeitteni ympärille. Joo, tiedetään ettei puntarin lukema ole kaikki kaikessa, mutta kyllä eron huomaa jo peilistäkin. Ärsyttävää!

Takki Helly Hansen // t-paita: Reebok // Housut: Reebok // Kuulokkeet mieheltä lainattu :D
Takki Helly Hansen (saman tyylinen täällä.) // t-paita: Reebok // Housut: Reebok (saman tyylisiä täällä) // Kuulokkeet mieheltä lainattu 😀

Mun pitää alkaa nyt ihan tosissaan vähän miettimään mitä suuhuni pistän. Kuulemma syön hiilareita kokooni nähden aivan liikaa, sanoo mies. Voihan se olla, mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Kun on tottunut syömään vapaasti niin on vaikeaa alkaa rajoittamaan mitään. Toki treenaan suht paljon, mutta nyt kun olkapää on taas telakalla niin treenitkään ei ole olleet ihan niin kovia kuin aiemmin. Olen huomannut, että palautuminen treeneistä kestää paljon kauemmin ja lihakset ovat kipeämmät kuin ennen. Lihashuoltoon joudun kiinittämään huomiota entistä enemmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unta tarvitsen huomattavasti enemmän kuin ennen. Jos käyn jossain juhlimassa viikonloppuna niin palautuminen niistä kestää useamman päivän. Ja jos alkoholia erehtyy ottamaan niin olotila seuraavana aamuna on aivan kaamea! Hyi olkoon. Tässä vaiheessa elämää täytyy tosiaan alkaa jo miettimään perheenlisäysasioita. Halutaanko lisää lapsia? Yksi vai useampi? Jos lapsia tulee vielä lisää niin kohta puoliinhan niitä täytyy alkaa yrittämään. Ensimmäisenkin kanssa kesti vuoden ennen kuin hän ilmoitti tulostaan. Meneekö nyt kauemmin vai saanko enää ylipäänsä lapsia? Nämäkään asiat eivät ole ihan itsestään selvyyksiä.

OI000167-1

Vaikka tykkään olla just tässä iässä ja elämänvaiheessa missä olen nyt niin väistämättä muistelen kaiholla aikoja, jolloin olin vielä parikymppinen. Kaikki oli vielä avoinna ja energiaa hauskanpitoon riitti. Ei ollut huolta huomisesta! Nyt sitä huolehtii vähän liikaakin. Minkälainen tytöstä tulee vanhempana? Pääseekö opiskelemaan ja hyvään työpaikkaan? Onko mulla vielä tulevaisuudessa töitä? Pitääkö asunto vaihtaa isompaan ja jos pitää niin riittääkö meillä rahat?

OI000169-1

Täytyy mun kuitenkin sanoa, että tällä hetkellä olen varmasti henkisesti ja fyysisesti parhaimmassa kunnossa ikinä. Jaksan juosta paljon pidempiä matkoja kuin koskaan, olen vahvempi kuin koskaan ja tunnen itseni melko hyvin. Tiedän olevani melkoinen tuuliviiri ja osaan suhtautua siihen jo huumorilla, samoin mieheni. Tiedän, että olen virkeimmilläni illalla ja haluaisin alkaa touhuta kotona just kun täytyy mennä nukkumaan. Tiedän, että aamulla olen aina väsynyt ellen ole saanut nukkua vähintään 10 tuntia. Tiedän myös, että olen ihan hyvä tyyppi näin vaikka puntarinlukema onkin lähtenyt nousuun. Tiedän, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö, selluliitti tai kodin siisteys. Elämä on just nyt mallillaan, näin 32-vuotiaana! Minkähänlaista se on vuoden päästä?

Mitäs iän tuomia muutoksia te olette itsessänne huomanneet?

Ps. Kuvat on otettu tämän päivän juoksulenkin jälkeen. En ole koskaan jaksanut juosta näin hyvin ja pitkään, oon ihan innoissani!

I <3 me

Mulla oli nuorempana todella huono itsetunto. Olin vähän pyöreä ja sain helposti näppylöitä kasvoihin. Liikuin sellaisissa porukoissa, jossa oli paljon kundeja sain aika usein kuulla pyöreydestäni ja kyllähän se sattui. En muista olinko silloin vielä edes täysi-ikäinen, mutta muistan että kaikki nuo kommentit sattuivat ja ajattelin jatkuvasti miksi olen näin ällöttävä. Miksi mulle tulee näppylöitä ja miksi just mä olen tällainen löllerö. Vatvoin ulkonäköäni koko ajan.

04072014 2014-07-03 004

Sitten muutin suurempaan kaupunkiin, tutustuin uusiin ihmisiin ja aloin käydä salilla. Kroppa alkoi muuttua pikku hiljaa, mutta tunsin edelleen itseni rumaksi. Ei siinä paljon auta vaikka joku toinen kehuisi kauniiksi jos oman päänsä sisällä on ruma, lihava ja ällöttävä. Itsetunto alkoi parantua vasta kun tapasin nykyisen mieheni, jonka avulla ruokailuihin ja treenaamiseen tuli jotain järkeä. Bilettäminen ja typeryydet jäi kokonaan pois ja aloin miettiä mitä oikeasti haluaisin elämältäni. Aloin aikuistua. Kisadieeteillä näin että mullahan on ihan kivan näköinen kroppa siellä kaiken alla, mutta fitnesslajit ei aina ehkä ole ihan paras valinta ihmiselle, jolla on jo muutenkin ongelmia minäkuvan kanssa. Kirjoitin kisadiettieni aikana jo tätä blogia ja vaikka mua ei enää haukuttu plösöksi niin kuvaan astuivat erilaiset haukkumiset, jotka nekin nakertaa itsetuntoa aika lailla.

IMG_20140629_164617

Opin jollain ihmeen tavalla ohittamaan kaikki ikävät kommentit ja keskityin vain omaan tekemiseen. Samoihin aikoihin valmistuin myös koulusta ammattiini ja huomasin olevani siinä todella hyvä. Kannustankin kaikkia ihmisiä hakeutumaan sellaisten asioiden pariin, jotka oikeasti kiinnostavat, sanoivat muut mitä tahansa. Se tunne, kun ymmärrät olevasi jossain hyvä, parantaa itsetuntoa huimasti! Elämässä täytyy tehdä asioita joista nauttii itsensä, ei muiden, vuoksi. Ihan sama mitä muut sun tekemisistä tai harrastuksista ajattelee, tee just sitä mistä itse saat hyvä fiiliksen ja onnen tunteen!

Totta kai on edelleen päiviä jolloin ulkonäkö ei miellytä tai miettii että mitähän toikin kommentillaan tarkoitti. Musta on ollut jotenkin niin outoa huomata että siitä parikymppisestä hämmentyneestä tytöstä on kasvanut näinkin fiksu ja hyvän itsetunnon omaava nainen kuin minä. Uskallan sanoa, että mähän olen varsin hyvä näin ja rakastan itseäni juuri tällaisena kuin olen. Lapsen saaminen on opettanut sen, että täytyy elää tässä hetkessä ja heittää kaikki epäoleellinen romukoppaan. Meillä kaikilla on vain yksi elämä eikä sitä kannata käyttää itsensä vihaamiseen!

Kuva: aller media Oy.
Kuva: aller media Oy.

Mun piti tänään kirjoittaa ihan erilainen postaus kuin tämä, mutta joskus täytyy mennä ajatuksen virran mukana. Töihin tullessa kävelin peilin ohi ja hämmästyin kun näin itseni siitä. Kappas, mullahan on varsin mukavan näköinen runko ja mitä mun jaloille on tapahtunut! Looks nice 😉 Muistakaa kiinnittää huomiota päivittäin asioihin joista itsessänne pidätte!

20140729_072249

Mistä sä tykkäät itsessäsi?

Fitnessbuumi jyllää

Vieläkin vaan jaksaa aihe fitness ihmisiä puhututtaa. Lue esim. Marissan loistavia pohdintoja aiheesta täältä. Mä olen pessyt käteni aiheesta aika hyvin. Uskon, että omat kisakokemukseni vaikuttaa tähän välinpitämättömään suhtautumiseen aika paljon, koska tiedän mitä kisaaminen fitnesslajeissa vaatii ja mitä se antaa. Monet sanoo ettei esimerkiki bodyfitness tai kehonrakennus ole urheilua, mutta kyllä ne kuulkaa urheilua on! Kilpailuissa haetaan asioita, jotka ei mua itseäni enää motivoi millään tavalla treenaamaan, mutta tiedän kuinka paljon töitä on tehtävä sen lihasmassan ja kireyden eteen mikä kisoihin vaaditaan. Kunnioitan toki niitä, jotka jaksavat vuodesta toiseen salilla treenata, syödä säntillisesti ja vetää useita kisadieettejä, mutta samalla ymmärrän myös sen ettei ne ole enää mua varten. Minä arvostan nykyään tuloshakuista treenaamista eikä fitnesslavoilla todellakaan tulla kysymään paljonko kyykkäät tai vedät rinnalle. Sama pätee toisin päin: crossfit-kisoissa selän leveydellä tai kireällä sixpackilla ei ole mitään merkitystä, vain tuloksilla on merkitystä! Crossfit-kisoja seuratessani olen huomannut että ulkonäkö voi hämätä aika paljonkin..

kuvia 004

kuvia 005

Mitä tulee tuohon Marissan hiukan provosoivaan otsikkoon Fitness on vähän sama kuin olisi syömishäiriö niin kyllähän siellä varmasti totuuden siemen piilee. Lajin pariin eksyy valitettavasti henkilöitä, joilla on taipumus oman elämän tiukkaan kontrolliin ja altiste syömishäiriölle. Ihan kenelle tahansa syömishäiriö ei tosiaankaan puhkea, mutta aika vaarallisilla vesillä ollaan jos ei osata kuunnella omaa kroppaa ja sen signaaleja vaan annetaan toisen henkilön päättää kaikesta. Ei ole normaalia voida huonosti – edes dieetillä! Mä en henkilökohtaisesti jaksa enää lukea mitään kisaajien blogeja, jossa aiheet pyörii dieetin, riisin ja kanan sekä kiristyvän kropan ja mielialavaihteluiden ympärillä. Niiden aikakausi on mun elämässä ohi. Käyn toki edelleen katsomassa fitnesskisoja, mutta en todellakaan jaksa enää lukea mistään dieeteistä. Älkääkä käsittäkö väärin, on myös sellaisia kisaajien blogeja (kuten Outin fitnesselämää <3) joissa on aidosti muitakin kiinnostavia aiheita ja niitä kyllä luen edelleen 🙂

Keskiviikon juoksulenkin jälkeen.
Keskiviikon juoksulenkin jälkeen.

Eräs lukija kommentoi tovi sitten, että mun kaikista blogiin laittamista ruokaohjeista näkee sen ettei lähiömutsi voi koskaan saada unelmavartaloaan. Repesin aika totaalisesti. Tarkoittaako kaikilla unelmavartalo revittyä kuntoa, sixpackia ja suonikkaita käsiä? Ilmeisesti kommentin kirjoittajalla oli tämä oletus. Totta kai aina olisi mukavempaa olla vähemmissä rasvoissa tai viisi kiloa kevyempi, mutta mä en ole valmis tekememään kauheaa duunia ja kärvistelemään sellaisen asian eteen. Mä olen tällä hetkellä omaan kroppaani ja olotilaani enemmän kuin tyytyväinen. Olen pysynyt suht terveenä ja treenit kulkee. Elämä maistuu eikä huolta huomisesta! Ehkäpä lähiömutsi on jo saavuttanut unelmavartalonsa 😉 Ei mua haittaa yhtään etten ole yhtä hyvässä kunnossa kuin esim vuosi sitten. Tulokset treeneissä on se mikä merkkaa eniten ja että samat vanhat vaatteet mahtuu päälle ja voin syödä mitä haluan ja milloin haluan. En jaksa enää sitä järjetöntä kalorien laskemista ja ruoka-aineista stressaamista! Rentoa ja stressitöntä elämää, that´s what I call a LIFE <3

Perjantaina tehtiin itse bageleita!
Perjantaina tehtiin itse bageleita!

kuvia 002

Lauantain jälkiruoka: mutakakkua, jätskiä, mansikoita, kermavaahtoa, kinuskikastiketta ja nonparelleja <3
Lauantain jälkiruoka: mutakakkua, jätskiä, mansikoita, kermavaahtoa, kinuskikastiketta ja nonparelleja <3

Elämästä treenielämään. Viime viikolla mun treenit painottui kyykkäämiseen ja aerobisen kunnon nostamiseen sekä liikkuvuuden parantamiseen. Tiistaina kyykättiin vitosen sarjoja ja metconissa tehtiin pistoolikyykkyjä sekä burbeita. Mä en taivu edelleenkään kunnolla pistooleihin ja niissä on vielä paljon työstämistä. Oikealla jalalla pystyn tekemään pieni painolintti kantapään alla, vasemmalla en. Metconissa skaalasin pistoolit boxin päälle, mut ne tuntu vähän liian helpoilta. Ens kerralla sit matalemman painopinkan päälle 😉

100714 2014-07-08 001

100714 2014-07-08 002

100714 2014-07-08 003

100714 2014-07-08 004

100714 2014-07-08 006

100714 2014-07-08 007

100714 2014-07-08 009

100714 2014-07-08 011

Keskiviikkona tein pelkän juoksutreenin salilla eli juoksua 1 kierros: 800m, 1 min huili, 800m, 1 min huili, 400m, 1 min huili ja 400m. Aikaa meni 16 minsaa. Loppuun vielä kunnon liikkuvuustreenit nilkoille ja pohkeille. Perjantaina mun vasen olkapää vihoittelin niin paljon, että päätin jättää jerkkitreenit välistä. Olisin halunnut tehdä sen lauantaina, mutta olkapää oli edelleen todella kipeä, semisti varmaan tulehtunut 🙁 Päädyin sitten kyykkämään mun uuden PR:n eli 82,5kg! Jei 🙂 Loppuun liikkuvuustreeniä, josta noi postauksen ensimmäiset kuvatkin on. Sunnuntain treeni oli 10 kilsan pyörälenkki suoraan sängystä, piristi kummasti!

100714 2014-07-08 015

100714 2014-07-08 017

Tällä viikolla meillä on deload-viikko eli kevennellään treenejä ja annetaan kropan palautua. Tänään tiedossa fudista, jännää! 🙂

Ps. Tuossa oikealla sivupalkissa on linkki mun ruokablogiin (pääset myös tästä), jota herättelen henkiin ja muokkailen taas pikku hiljaa. Osittain reseptit on samoja kuin täälläkin, mutta yritän vähän jakaa ohjeita niin että täällä olis ne ”vähän terveellisemmät” ja tuolla toisessa ”ne toiset” 😀

Pss. Fitfashionilla on käynnissä kesäskaba, johon voit osallistua instagrammissa tägäämällä oman kesäisen treenikuvasi hashtagilla #fitfashionfi sekä käyttäjänimellä @fitfashionfi. Parhaimpia, pirteimpiä ja motivoimpia kesätreenikuvia palkitaan viikottain tuotepalkinnoin aina heinäkuun loppuun saakka 🙂 Kiva päästä näkemään teidän lukijoidenkin treenikuvia! Ei muuta kuin kuvailemaan ja tägäilemään 😉 Ja minuthan löytää instasta nimimerkillä jonnam1983!