Rantakunto – olethan jo saavuttanut sen!?

*Sisältää mainoslinkkejä

rantakunto

Terveiset sairastuvalta! Tämä koko päivä on mennyt ihan koomassa, koska tytöllä puhkesi vatsatauti viime yönä yhdeltä ja sain nukuttua noin 10 minuutin pätkissä. Meinasin jättää jo blogin päivittämättä tältä päivältä, mutta en malttanut kuitenkaan. Kai olette jo huomanneet miten lehdet hehkuttaa kuinka voi päästä nopeasti ja helposti kesäkuntoon? Joka vuosi sama juttu! Tuskin tänäkään vuonna on pyörää keksitty uudestaan, päinvastoin. Mua alkaa suorastaan tympimään kaikki nuo laihduttamiseen liittyvät jutut kesän kynnyksellä…

Löysin vuoden vanhan instakuvani, joka on otettu meidän viime vuoden Kreetan matkalla. Siinä kysyn ”eikö edes lomalla voisi olla ajattelematta kilojaan? ”. Kaivelin samaisen postauksen blogistakin ja pääset lukemaan sen halutessasi täältä. Mulla meni pitkään leikkauksen jälkeen ennen kuin aloin taas hyväksyä kroppani ja olen totisesti tehnyt työtä sen sekä ajatusmaailmani eteen. Oli kauheaa katsoa peilistä kun vuosien työ valui sormien välistä enkä pystynyt tekemään asialle mitään. Nyt olen taas päässyt treenien makuun ja itseasiassa vähentänytkin treenaamista todella paljon! Suurin työ on pitänyt tehdä omien korvien välissä ja hyväksyä itsensä tällaisena kuin olen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Toinen vaihtoehto olisi vihata omaa kroppaa ja sellainen elämä ei kuulosta kauhean houkuttelevalta. Mitä vähemmän stressiä elämässä sen parempi!

rantakunto

Vaatii paljon työtä keneltä tahansa hyväksyä kroppansa sellaisena kuin se on, vaikka ei olisi siihen täysin tyytyväinen. Väitän, että kun työ korvien välissä on saatu tehtyä, alkaa myös fyysisiä muutoksia tapahtua, jos niin vain haluaa. Kesä, rantakunto ja lehtien laihdutusotsikot tuskin saavat ketään riemuitsemaan. Henkilökohtaisesti mua ei vois vähempää kiinnostaa laihduttaminen saati rantakunto. Jokaisen rantakunto on sellainen, kun viskaa vain bikinit niskaan, painelee rannalle ja nauttii kesästä ja auringosta. Miksi sen pitäisi olla mitään muuta? Miksi kaikkien pitäisi olla tiettyjen normien asettamassa ”rantakunnossa”? En ymmärrä laisinkaan sitä, että pitäisi tehdä kauhea duuni kesää varten, jotta ilkeää olla rannalla. Vieraita ihmisiähän siellä on eikä vieraiden mielipiteillä pitäisi olla meille minkäänlaista merkitystä vai mitä?

Tänä kesänä aion toteuttaa tasan samaa mentaliteettiä kuin viime vuonnakin. Nautin kesästä ja omasta kropastani sellaisena kuin se on. Nautin jäätelöstä, juhannuksesta ja lasista viiniä silloin tällöin. Nautin kauniista bikineistä ja rusketuksesta. Nautin uimisesta ja vähissä vaatteissa kulkemisesta. Nautin treenaamisesta sekä löhöämisesti. Nautin just mulle sopivasta rantakunnosta eli siitä samasta, jossa olen ympäri vuoden! Meikäläisen bikinikuvilta tuskin voitte välttyä tänäkään vuonna 😀

Mitä rantakunto sinulle merkitsee vai merkitseekö mitään?

Kannattaa käydä tsekkaamassa Ellokselta* josko aleista löytyisi upeat bikinit kesän swimmailuihin 😉 Elloksen oman valikoiman uikkareista ja biksuista saatte 25% alennusta 19.6 asti. Valikoimaan pääset tästä*.

Lue myös:

Ei jenkkakahvat ihmisestä tee huonompaa 

Ei enää niin tikin

Muutama sananen painosta

Minut löydät myös instasta nimellä jonna_musakka ja snäpistä jonnamusakka.

Kesäkuntoon 2017

*Sisältää mainoslinkkejä

Joko siellä on kesädieetit ja kesäkuntoon projektit aloitettu? Kohta saadaan taas lukea lehdistä hyviä vinkkejä kuinka on vielä aikaa päästä bikinikuntoon helposti ja nopeasti! Miten mahtavaa hei, eikö? Ei tarvitse kuin yksi lehtiartikkeli lukea ja homma on jo puoliksi tehty. Paitsi ettei ole. Diettaaminen on ihan hanurista enkä itse lähde siihen hommaan varmasti enää ikinä. Kiristellä voin iha kevyesti pelkästään pieniä muutoksia ruokavalioon tekemällä, mutta varsinaiset dieetit ei nappaa yhtään. Itse kun tykkään kokkailla ja syödä melko vapaasti niin en pysty enkä halua mitään ruokavaliota orjallisesti noudattaa. Liian kurinalaista mulle 😀

Mä olen syönyt viime aikoina melko reippaasti hiilareita omiin tarpeisiin ja herkkujakin oon vetänyt pitkin viikkoa pienissä määrin. Viime viikolla pidin tiukkaa linjaa herkkujen osalta enkä napsinut töissä mitään tarjolla olevia keksejä tai suklaita suuhuni. Kroppa reagoi heti siihen ja tiivistyi viikon aikana ihan selkeästi. Mulla huomaa vatsan seudusta helposti kaikki tällaiset muutokset, ja kas kun solahti aiemmin inasen verran liian tiukat treenipökät ihan vaivatta tänään jalkaan! Melkoisen mukava tunne 🙂

Niken pitkähihainen täältä* // housut täältä*.
Jo parin viikon ajan olen haudutellut ajatusta pienestä hiilarikikkailusta. Oon jo pitkään syönyt myös lounaalla melkoisen pläjäyksen hiilaria ja huomannut miten se väsyttää iltapäivästä todella paljon. Ikävä tunne, mutta en ole jaksanut välittää siitä. Viime viikolla tuli mitta täyteen sen asian kanssa ja päätin, että nyt loppuu tämä nuupahtelu. Huomisesta alkaen lounaan hiilarimäärät vähenee roimasti ja kokeilen miltä olotila tämän muutoksen myötä tuntuu. Voi olla, että aamupalakin vaihtuu hetkeksi munakkaaseen, mutta aamiaisen kanssa mennään ihan fiilispohjalta!

Treeneissä meillä alkaa ensi viikolla juoksutreenit ja painonnosto. Juoksua yritän lisätä taas enemmän muutenkin ohjelmaan ja mökkeilykauden alkaessa se onkin helppoa ja nopea valinta. Kun maa on vielä mökillä märkää niin ei siinä viitsi mitään burpeita kauheasti vetää. Juoksua ja painoilla kolistelua siis tiedossa! Normaalisti stessaan kesää aika paljon, koska en pääse aina säännöllisesti treeneihin, mutta nyt odotan sitä innolla. Mulla on tuhat ja yksi ideaa mitä voin mökillä treenata! Powerblockit lähtee mökille mukaan ja tarkoituksena olis hankkia sinne myös renkaat ja väsätä leuanvetotanko sekä kyykkylava. Että ei mulla tule olemaan mitään hätää, pääasia kun saa tehdä edes jotain.

Mun kesäkunto 2017 tulee siis perustumaan pieneen hiilarikikkailuun sekä vaihteleviin treeneihin juoksua ohjelmaan lisäten. Just Go with the flow 😉 Onko teillä jotain suunnitelmia jo kesätreenejä varten?

Ostetaan rantakunto.

Joo-o, kesä tosiaan tulee kovaa vauhtia, mut mä en todellakaan ole valmis vielä siihen. Ainakaan mihinkään rantakuntoon. En lähelläkään. Siitä huolimatta aion hankkia uusia biksuja ja köllöttää rannalla ihan just sen verran kuin mieli tekee. Jos jonkun silmiä särkee katsella niin laittakoot silmät kiinni 😀 Mä olen kohta kaksi viikkoa ollut poissa treeneistä ja se alkaa näkyä ja tuntua. Ihan löysä olo on. Niistä vähäisistä vatsapaloista ei ole enää tietoakaan, jotka joskus tuolta alta pilkisti. Joka paikka tursuilee eikä tee mieli katsoa peiliin.Toivon hartaasti, että tämä allergiatukko tästä hellittäisi ja pääsisin hikoilemaan flunssapöhöt pois. Ruokavalio on onneksi pysynyt suht siistinä, mutta kaipaan niin kunnon treeniä! Uskon, että heti kun pääsen taas treenin makuun niin fiilis omasta kropastakin muuttuu täysin 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nahkarotsi & tähtipaita: H&M // housut: Zara // kengät: Reebok // laukku: kirppis // arskat: Glitter.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mä varasin meille elokuulle matkan Turkin Gümbetiin. Sinne samaan paikkaan, jossa oltiin viime syksynä, mutta nyt on vain eri hotelli kyseessä. Viime reissulla harmitti suunnattomasti, koska mulla oli tasan kahdet biksut matkalla mukana ja nekin vanhoja kuin mitkä. Nyt olen kuolannut uusia biksuja mm. Lindexiltä ja Ellokselta. Valikoima vaan on niin suuri etten teidä mistä edes aloittaa! Ajattelin marssia viikonloppuna Jumboon ja ahdistua sovituskopissa 😀 Tässä ”tilassa” ei koskaan kannattaisi ahtaa itseään pieniin biksuihin sovituskopin armottomassa valossa, mutta kait se on pakko. Haluan seuraavalle matkalle ja mökille kesäksi jotkut kivat uudet bikinit! Aiotteko te hankkia kesää varten uusia auringonottovermeitä vai menettekö vanhoilla? Mistä saa parhaat bikinit? Ellokselta kattelin tällaisia:

Valkoiset biksut täältä // Pinkit täältä // vaaleanpunaiset täältä // kuviolliset täältä // pinkit täältä // kuviolliset täältä.
Valkoiset biksut täältä // Pinkit täältä // vaaleanpunaiset täältä // kuviolliset täältä // pinkit täältä // kuviolliset täältä.

Mites siellä, joko olette rantakunnossa vai ei lähelläkään? Vai onko edes väliä? Kohta päästään jo biitsille köllimään lämpöiseen, jei!

 *postaus sisältää mainoslinkkejä.

 

Kesäkunto vai elämäsi mittainen kunto?

Kevät on laihdutuksen aikaa. On kevään kisat tulossa ja rantakelit muutaman kuukauden päästä tulossa. Kaikki haaveilevat bikinikunnosta, niin minäkin! Olen itse vuosien mittaan jättänyt dieetit pois, sain niistä tarpeekseni fitnessvuosinani. Aina olisi pitänyt olla kunnossa, jotta olisi ollut muiden silmissä jotain. Viimeisen dieettini vedin raskauden jälkeen ja olen yhä samoissa mitoissa. Fitnessvuosinani diettasin ulkonäön vuoksi, raskauden jälkeen toki myös ulkonäön, mutta myös terveyden vuoksi. Nyt olen miettinyt josko dieetit olisivat tässä? Miksi vetää dieettiä aina keväällä bikinikunnosta varten kun voisi olla kunnossa ympäri vuoden? Ja tarkoitan nimenomaan sellaista kuntoa missä itse viihtyy!

t5Dieettiohjeitahan on noin miljoona, mutta tässä sellaiset, jotka oikeastikin itse todennut toimiviksi. Ehkä moneen kertaan kuultuja joo, mutta voisiko niissä olla jotain perää, koska niin moni näiden nimeen vannoo? Nämä ohjeet eivät ole tarkoitettu sinulle, joka haluat kaikentässähetijanyt vaan sinulle, joka haluat terveellisestä, sporttisesta ja rennosta elämäntavasta ikuisen. Mä en usko pikadieetteihin!

1. Syö riittävästi

Elimistö tarvitsee polttoainetta toimiakseen. Liian vähällä ruualla ja suurella liikuntamäärällä tuloksena on syömishäiriö ja motivaation täyskuolema, joten SYÖ! Kunnollinen aamupala, kevyt salaattipainotteinen lounas, hitaita hiilareita sisältävä välipala ennen treeniä, runsas illallinen treenin jälkeen ja proteiinipitoinen iltapala. Suosi vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, hyviä rasvoja (avocado, pähkinät, oliiviöljy), proteiinin lähteinä kalaa, kanaa, lihaa ja maitotuotteita.  Suosi lautasmallia eli puolet lautasesta vihanneksia! Jos vatsasasi ei oireile niin voit hyvin syödä täysjyväistä leipää ja kaurapuuroa. Niihin ei todellakaan kuole, vaikka moni niitä karttaa kuin ruttoa! Minäkin olen vielä elossa 😉 Myös palautusjuoma on varsin hyödyllinen treenien jälkeen!

2. Kokkaa, kokeile, innostu

Etsi netistä, lehdistä ja kirjoista uusia reseptejä. Kokeile rohkeasti raaka-aineita ja valmistustapoja, joita et ole koskaan kokeillut. Tee normaalia kotiruokaa ja nauti siitä. Pidä välillä kasvispäiviä ja valmista vihanneskeittoja. Älä tee ruokailuista liian vaikeaa, kokkaamisen ja syömisen kuuluu olla suuri nautinto!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA3. Juo vettä

Vesi pitää aineenvaihduntaa yllä ja poistaa kuona-aineita kropasta. Varsinkin treenin aikana ja sen jälkeen elimistö tarvitsee paljon nestettä. Lisää treeniveteen vähän suolaa jolloin neste imeytyy elimistöön paremmin. Voit lisätä veden sekaan esim. lime- tai sitruunamehua jolloin se maistuu entistä paremmalta! Jos omistat soda streamin tai vastaavan niin kokeile tehdä itse hapotettua sitruunavettä. Stevialla makeutettuna on todella hyvää 🙂

4. Älä laske kaloreita 

Jos syöt läpi viikon siististi, säännöllisesti ja normaalia itse valmistettua kotiruokaa niin kaloreiden kyttääminen on täysin turhaa. Turha miettiminen  ja laskeminen aiheuttaa vain stressiä ja kortisolitasojen nousua. Elimistö kyllä kertoo milloin on nälkä ja koska vatsa on täynnä. Mitäpä jos kokeilisit heittää sen iänikuisen ruokavaa’an kaappiin ja opettelisit luottamaan itseesi ja elimistön signaaleihin?

kuva5. Herkuttele

Mun elämänfilosofiaan kuuluu herkuttelu sopivissa määrin. En kiellä itseltäni mitään, koska tiedän sen johtavan suuriin mielitekoihin. Syö kuusi päivää viikosta siististi ja yhtenä päivänä voit ihan hyvin herkutella!  Muista herkkupäivänäkin syödä normaalia ruokaa ja pitää ruokailurytmit tasaisina. Jos pelkäät homman lähtevän käsistä niin rajaa päivästä vaikka kahden tunnin jakso milloin saat syödä mitä vain ja sen jälkeen palaat normiruokiin. Myös cheat meal on varsin toimiva eli syöt yhden herkkuaterian alku-, pää- ja jälkiruokineen ja herkuttelut on siinä. Kokeile myös leipoa itse uusia juttuja!

6. Treenaa säännöllisesti

3-5 treenikertaa viikossa pitää sinut helposti kunnossa. Kroppa tiivistyy ja rasvaa palaa. Salilla saat hankittua lihaksia, joiden ansiosta lepoaineenvaihdunta kasvaa ja pysyt entistä helpommin kunnossa ympäri vuoden. Harrasta lajeja joista nautit, mutta testaile välillä myös uusia juttuja. Tavoitteiden asettaminen kasvattaa motivaatiota. Voit asettaa esim. jalkakyykyn ykkösmaksimiksi 80kg ja 3 kk tavoitteeksi, että jaksat juosta 5km yhteen menoon. Tavoitteet voivat olla mitä vain, kunhan ne motivoivat sinua jatkamaan! Jos tahdot saada samanaikaisesti lihaksia, kasvattaa voimatasoja sekä polttaa rasvaa niin aloita crossfit. Tämä ei ole vitsi! Laji on etenkin naisille erinomainen. Opit vetämään leukoja, kyykkäämään ja tempaamaan samalla kun aerobinen kunto nousee ja rasvaprosentti pienenee. Sinun ei tarvitse kuin käydä OnRamp, jossa opit liikkeiden tekniikat ja ilmestyä sen jälkeen tunneille. Kaikki on mietitty sinulle valmiiksi, teet vain mitä käsketään. Valmentaja on aina paikalla varmistamassa tekniikkasi ja treenikaverit kannustamassa. Suosittelen lämpimästi 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA7. Pidä lepopäivä

Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin treenata ei kannata ihan joka päivä. Hyvä sykli on kaksi treeniä yksi lepo tai jos olet edistyneempi niin kolme treeniä ja yksi lepo. Elimistö tarvitsee lepoa palautuakseen kovista treeneistä ja niinhän sitä sanotaan, että lihas kasvaa levossa 😉 Lepopäivät tekevät hyvää myös päälle. Lepopäivän jälkeen on aina mukava palata takaisin virkein mielin salille! Lepopäivinä voit tehdä ihan kevyttä aerobista liikuntaa (kuten kävelyä) ja harrastaa lihashuoltoa. Putkirullaus ja dynaamiset venytykset vetokumien avulla ovat loistavia liikkuvuuden parantamiseen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA8. Nuku riittävästi

Elimistö tarvitsee ruuan ja lepopäivien ohella myös riittävästi unta palautuakseen. Nuku vähintään 7h yössä, enemmän jos suinkin pystyt. Myös päiväunet ovat pop! Väsyneenä treenit takkuavat, tulee mielitekoja eikä elämä maistu kummoiselta muutenkaan. Itse olen väsyneenä alakuloinen ja voisin syödä jääkaapin tyhjäksi monta kertaa päivässä.

9.  Nauti elämästä

Muista nauttia elämästä. Elämä ei ole pelkkää ruokien punnaamista, kovaa treenaamista ja väkipakolla tehtyjä lihashuoltosessioita. Tapaa kavereita ja puuhastele perheen kanssa. Käy leffassa ja pyydä ystävä vaikka lenkille! Itse kaipaan sosiaalisuutta elämääni varsin usein ja pyrin ainakin puhelimitse pitämään yhteyttä ystäviin joihin on enemmän välimatkaa. Jo sekin piristää! Kauniilla säällä sisätreenin voi hyvin korvata ulkotreenillä. Lenkkeile, pelaa fudista ja nappaa kahvakuula mukaan ulos. Leiki lasten kanssa ja häärää pihalla. Arkiaktiivisuus on vain hyvästä ja mikäs sen parempaa jos samalla voi hoitaa myös sosiaalista elämää 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA10. Älä stressaa

Ehkä pahinta mitä voit tehdä, on stressaaminen. Opettele rentoa elämäntapaa, rentoa suhtautumista ruokaan ja relaksoitumista. Jätä työhuolet töihin ja puhu muut huolet aina selviksi asianomaisten kanssa. Ihmiset streessaa aivan liikaa esim. syömisistä. Voiko pulla keskellä viikkoa tehdä pahaa uudelle elämäntavallesi? No ei! Stressaaminen pullan syömisestä tekee. Päätä nauttia kaikesta mitä teet. Päätä nauttia elämästä ja jättää stressaaminen. Ajatuksista tekoihin! Mitä sitten jos koti on välillä sekaisin? Siivoa sitten kun siihen tulee fiilis. Mitään ei ole pakko tehdä, tee kaikki asiat omasta halustasi. Kun muutat ajatustapaasi pakosta omaan tahtoosi niin huomaat tekeväsi niitä inhoamisiakin asioita ihan huomaamattasi 🙂

Liian monet aloittavat kesäkuntoon diettaamisen aina keväällä ja kun kesä koittaa ja kunto on saavutettu, homma lyödään läskiksi. Onhan kesäkunto nyt saavutettu. Syksyn tullen huomataankin miten kesäkunto on dieetin jälkeisen mättämisen ansiosta kuin muisto vain. Mitäpä jos hyppäisitkin ainaisesta diettaamisesta ikuiseen elämäntapaan ja opettelisit rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet? Minä noudatan yllä olevan listan mukaista elämäntapaa vuoden jokaisena päivänä ja eniten olen iloinen siitä etten enää stressaa ulkonäöstä, ruuasta saati mistään muustakaan!

Sitten ei muuta kuin kohti ikuista kesäkuntoa!

kuva1Ps. Tafferilla on kiva instagram-kisa menossa. Ota asennekuva omasta matkastasi kohti vahvempaa huomista! Tägää kuvaan @tafferfinland ja käytä hashtagia #tafferme ja osallistut kisaan, jossa paras/hauskin/motivoivin kuva voittaa 100 euron taffer-tuotepaketin! Kisaan voit osallistua useammalla kuvalla ja aikaa kuvan laittamiseen on 23.3.2015 asti. VINKKI: Suomalaisena yrityksenä Taffer arvostaa suomalaista asennetta!