Viikon 23 ruokapäiväkirja – kuinka vähentää lihaa?

Viikon 23 ruokapäiväkirja on täällä! Viime viikosta on mieleen jäänyt lähinnä loppuviikko. Tyttö oli vatsataudissa koko perjantain ja olin itse järjettömän väsynyt. Tutut herkkuhimot palasivat väsymyksen myötä ja niitä oli todella vaikeaa vastustaa. Sain pidettyä himot suhteellisen hyvin kurissa, mutta muutamat lakut kyllä söin varsin hyvällä omalla tunnolla. Huomaan myös, että kun söin toissa viikonloppuna kakkuja sun muita, tekee ihan selkeästi enemmän myös mieli sellaisia. noh, ei auta kuin elää asian kanssa ja herkutella silloin kun siltä tuntuu! Jälleen kerran asia, josta ei kannata kauheasti sressata. Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten saisin muutettua ruokavaliotani hieman kasvispainotteisemmaksi, mutta multa puuttuu hyvät ideat kokonaan! Pitäisi löytää sellaisia ruokia, jotka kelpaavat myös 5-vuotiaalle. Kasvissosekeitot uppoaa hyvin, mutta siihen se jääkin. Onko ideoita?

No niin, sitten itse asiaan eli viikon 23 ruokapäiväkirja, olkaapa hyvät!

MAANANTAI

viikon 23 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15.30

5.30 kauraleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla + teetä

9.00 kuppi vihreää teetä

11.15 viikonlopulta jääneen pizzan jämät ja kananmuna

15.00 puuroa, marjoja ja kananmuna

kissan eläinlääkäri + tytön kaverisynttärit holopissa

1 pallo jäätelöä hoplopissa

19.00 kanaa, riisiä, ananasta, vihanneksia ja fetajuustoa

21.15 smoothie: banaania, avocadoa, heraa, marjoja ja kauramaitoa

TIISTAI

viikon 23 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15

5.30 kauraleipää päällisillä, edellisillan smoothieta + teetä

9.00 teetä ja battle oats patukasta puolet

11.15 kanaa, riisiä ja tomaattia

14.15 riisikakkuja ja banaania

16-17.30 treeni: mave, tempaushommia, pystypunnerrus ja pullover

18.45 jauheliha-perunalaatikkoa ja vihanneksia

21.15 kauraleipää päällisillä

KESKIVIIKKO

viikon 23 ruokapäiväkirjaTöissä 10-18

7.15 kauraleipää päällisillä, smoothieta ja teetä

9.50 Picnicin vihersmoothie

12.15 chmichurri-broilerikulho (oli sikahyvää!)

16.00 omena ja protskupatukka

19.30 jauheliha-perunalaatikko, avocadoa, porkkanaa ja fetajuustoa

TORSTAI

viikon 23 ruokapäiväkirjaTöissä 7.30-15.30

5.30 ruisleipää päällisillä + teetä

9.00 Ehrmannin protskuvanukas ja Nutisalin yogurttisekoitusta

11.15 jauheliha-perunalaatikkoa, tomaattia ja porkkanaa

14.15 puuroa ja marjoja

16-17.30 treeni: kyykky ja leuat + lihashuoltoa

kävely kotiin + palkkari

19.00 jauheliha-perunalaatikkoa, vihanneksia ja fetajuustoa’

21.15 itse tehty gluteeniton sämpylä kinkulla, juustolla ja kurkulla

PERJANTAI

viikon 23 ruokapäiväkirjaTyttö sairaana, kotipäivä.

8.00 kauraleipää salaatilla, juustolla ja paistetulla munalla + teetä

11.00 Battle oats -patukka

13.00 Kokkikartanon kinkku-ananaspasta

15.00 Superin suklaajäde

tässä välissä olen jotain syönyt, en vain muista mitä…

21.00 mysliä, ehrmannin protskuvanukas ja nutisalin salaattisekoitusta

LAUANTAI

viikon 23 ruokapäiväkirja

9.00 kauraleipää päällisillä, omenaa ja teetä

11.00 Reese´s karkkijutska

13.30 peruna-porkkanamuussia, kanaa, vihanneksia ja fetajuustoa

siivoamista 14.30-18

17.40 frezza Paulig -juoma

18.30 ranskalaisia ja nakkeja

19.30 leffaa katsellessa sipsejä ja dippiä

SUNNUNTAI

viikon 23 ruokapäiväkirja9.30 patonkia kinkulla, juustolla ja kurkulla

13.00 puuroa ja marjoja

14.30-16 treeni: mave ja tempushommia

17.30 edellisen päivän ruokaa

21.00 patonkia päällisillä

Jos ihmettelette miksi joiltain päiviltä puuttuu iltapala niin se johtuu yksinkertaisesti siitä etten aina syö sitä. Jos olen vielä iltaruuasta täynnä ja kylläinen niin en näe mitään järkeä syödä iltapalaa ihan vain syömisen ilosta. Vaikka onhan syöminen kyllä kivaa 😀 Töissä on ollut viime aikoina niin kiirettä, että klo 9 välipala on jäänyt tyystin pois tai olen korvannut sen ohimennen hörpätyllä teellä. Mutta kasvis- ja kalaruokia kaipaan ruokavaliooni enemmän ja ennen kaikkea sitä ettei ruokaan menisi aina niin kauheasti rahaa. Olen siihen löytänyt yhden hyvän konstin ja tästä aiheesta on itseasiassa tulossa video!

Miltäs näytti viikon 23 ruokapäiväkirja?

Pääsiäistä ja muuta – viikon 15 ruokapäiväkirja

Hellurei ja hellät tunteet. On aika valottaa taas meikäläisen syömäpuolta ja tsekata viikon 15 ruokapäiväkirja, ja viime viikollahan se poikkesi jonkin verran normaalista, koska pääsiäinen. Teki muuten ihan hyvää viettää aikaa ihan muissa ympyröissä. Huomasin ettei pääsiäisenä tullut herkuteltua samoissa määrin mitä kotona normaalisti viikonloppuisin. Meillä oli siskon luona niin paljon ohjelmaa ja aktiviteettia koko ajan, että kaupasta ostettu lauantain karkkipussikin jäi täysin koskemattomana matkalaukkuun. Pääsiäiseen asti noudatin samaa vanhaa kaavaa eli hiilareita aamupäivällä vähemmän ja treenin ympärillä suurimmat satsit. Alan pikku hiljaa kaipaamaan vaihtelua näihinkin ja nyt on kova mietintä mitä keksisin aamupaloille ja lounaille. Ei muuta kuin ideariihin pyörimään!

Viikon 15 ruokapäiväkirja

MAANANTAI

Töissä 7.30 – 15

5.30 munia, tomaattia, hapankaalia ja teetä

11.00 pakastevihanneksia, avocadoa ja anopin tekemään Lindströmin mureketta

14.15 riisikakkuja ja banaania

16-17 crossfit-treeni: maastavetoa, kulmasoutua, leukoja

19.15 jauhelihaa, makaronia ja vihanneksia

21.00 puuroa ja mustaviinimarjoja

TIISTAI

Töissä 7.30 – 15

5.30 munia, tomaattia, hapankaalia ja teetä

9.00 omena

11.15 kana-cesarsalaatti

14.15 riisikakkuja ja banaania

16-17 crossfit-treeni: rinnalle vetoja + etukyykkyä

19.00 jauhelihaa, makaronia, vihanneksia ja leipä päällisillä

21.15 puuroa marjoilla

KESKIVIIKKO

Töissä 7.30-16.30

5.30 munia, hapankaalia, kirsikkatomaatteja ja teetä

11.00 vihanneksia, avocadoa ja Lindströmin mureketta

14.00 puuroa, banaani ja pähkinöitä

15.30 Fastin Nax-patukka

18.30 pizzaa jääkaapin jämistä ja Pågenin pizzapohjasta

21.00 omenaa maapähkinävoilla

TORSTAI

Töissä 7.30-14

5.30 munia, hapankaalia ja tomaattia + teetä

9.00 teetä ja ehrmannin protskuvanukas

11.15 kaupan pinaattilettuja iso läjä

14.50 kotona smoothie, jossa banaania, avocadoa, marjoja, heraa ja kauramaitoa

17.15 Kardemummassa matkalla metvursti-ananasleipä + teetä

20.00 siskon luona hänen tekemää sikahyvää suolaista piirakkaa, salaattia ja kinkkujuustosarvia

PERJANTAI

9.00 puuroa vadelmilla ja kinkkujuustosarvia

12.00 kasvissosekeittoa raejuustolla ja pari lämmintä voileipää

14.00 mignon muna

17.00 muikkuja, juuresmuussia, salaattia ja leipää

18.00 töhnämuna

20.00 lasi viiniä

21.00 tuoreita sämpylöitä päällisillä +teetä

LAUANTAI

9.00 tuoretta pataleipää päällisillä + teetä

12.00 kasvissosekeittoa, raejuustoa, muikkuja ja leipää

Vajaan tunnin kävelylenkki

14.00 pari palaa mun tekemää kakkua, josta ei tullut ihan mitä piti…

17.00 bataattimuussia ja hirvenkäristystä + salaattia

19.00 lasi viiniä

21.00 uunituoreita sämpylöitä kinkulla, juustolla ja kurkulla

SUNNUNTAI

9.00 uunituoretta pataleipää ja sämpylä päällisillä + teetä

12.00 lihapullia kastikkeessa, perunaa ja salaattia

14.30 banaanilettuja mustikoilla

15.00 pala mun tekemää kakkua

17.00 pari tortillaa kanalla, avocadolla ja vihanneksialla

19.00 lasi viiniä

21.00 tuoreita sämpylöitä kurkulla, kinkulla ja juustolla

Treenikertoja ei viime viikolle juuri kertynyt. Pääsiäisen seutuun ulkoiltiin paljon ja käytiin kävelyllä, mutta mitään salitreenejä en tehnyt. Siskon luona oli joka päivä tosi hyvää ruokaa. Voi kun osaisi itsekin tehdä yhtä hyvää! Ei kai se auta kuin alkaa opettelemaan 😉 Sosekeittoja pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän. Niihin saa niin kätevästi tungettua kaiken ylimääräisen jääkaapista. Pitäisiköhän käydä kaupan kautta ja ostaa lisää juureksia tänään….

Miltäs näytti viikon 15 ruokapäiväkirja? Tuosta pilalle menneestä kakusta lisää juttua tuonnempana.

Väsyneenä ei jaksa panostaa – viikon 10 ruokapäiväkirja

Viime viikko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alkuviikko meni vielä ihan ok, mutta keskiviikon kohdalla alkoi aivan jumalaton väsymys. Päivät oli yhtä taistelua ja työpäivät meni lähinnä haukotellessa ja yrittäessä pysyä hereillä. Treenaamisesta oli turha edes haaveilla siinä tilassa. Onneksi olin alkuviikosta tehnyt suuren satsin makaronilaatikkoa niin ei tarvinnut kauheasti hellan ääressä viettää aikaa. Ylipäätään olen ylpeä, että yritin syödä suht normaalisti väsymyksestä huolimatta. Jokin aika sitten olisin vain huolehtinut, että tyttö saa ruokaa, mutta jättänyt itse syömättä.

Mennäänpä sitten katsomaan miten viime viikko sujui ruokailuiden osalta.

MAANANTAI

Töissä 7.30-15.00

5.30 kauraleipää päällisillä, omenaa ja teetä

9.00 Alpron kerrosjogurtti ja teetä

11.15 makaronilaatikkoa ja vihanneksia ja jälkkäriksi kaksi palaa raakasuklaata

14.15 riisikakkuja, avocadoa ja kylmäsavupaistia

16-17.20 crossfit + voimistelutreeni, jonka aikana 20g osmolite + 5g bcaa

17.30-18.00 kävely kotiin + palkkari

19.00 makrulootaa ja vihanneksia

21.00 kauraleipää juustolla ja keitetyillä munilla

TIISTAI

Töissä 10-18

6.45 kauraleipää päällisillä, mandariinia ja teetä

9.50 protskuvanukas

13.00 makrulootaa ja vihanneksia

17.00 riisikakkuja, avocadoa, kylmäsavupaistia ja mandariini

19-20 crossfit-treeni

20.15 palkkari

21.15 mitäs muutakaan kuin makrulootaa, avocadoa ja vihanneksia

KESKIVIIKKO

Töissä 7.30-15.00

5.30 kauraleipää juustolla ja lohella, bulgarialaista jogurtti mustikoilla ja teetä

9.00 protskuvanukas ja mandariini + teetä

11.15 sushia

13.30 kuppi teetä

15.30 Teho-sport patukka salilla (unohdin välipalan töissä)

16.00-17.45 voimistelutreeni + lihashuoltotunti

18-18.30 kävely kotiin + palkkari

19.00 banaani, koska nälkä

19.30 parmesaani kanaa ja pastaa

20.00 pari palaa tummaa suklaata

TORSTAI

Töissä 7.30-15.30

5.30 kauraleipää päällisillä + teetä

9.00 Alpron kerrosjogurtti, pähkinöitä ja teetä

11.15 edellisen päivän illallista + vihanneksia

14.30 riisikakkuja, levitettä ja kylmäsavupaistia

ihan koomassa kotona 16.30-18.30

19.00 makrulootaa ja tomaatteja

19.30 jälkkäriksi pipariminttu-lakritsijäätelö, en suosittele!

PERJANTAI

Töissä 7.30-15.00

5.30 kauraleipää päällisillä ja teetä

ei välipalaa, kiire töissä

lounaasta ei muistikuvaa

iltapäivällä kaksi kuppia kaakaota

ei hajua välipalasta

illalla tilattiin perhepizzaa, josta tuhosin 3 palaa.

LAUANTAI

9.00 ruisleipää päällisillä, mandariini ja kaksi kuppia teetä

11.30 banaani

12-13.30 crossfit-treeni, open laji 17.3

13.30 palkkari

14.00 smoothie, jossa banaania, avocadoa, marjoja, Alpron kookosjogurttia ja heraa

15.00 pari palaa perjantain pizzaa

illan mittaan irtareita n. 150g

19.00 ristikkoperunoita, salaattia ja uunilenkkiä

20.30 1/5 ben & jerry´sistä

SUNNUNTAI

9.30 aamupalaksi pari pehmopalaa päällisillä, mandariinia ja pari kuppia teetä

11.00 banaani

12-13.30 ulkoilua tytön kanssa

14.00 anoppilassa valkosipuliperunoita, kinkkua ja salaattia

Jälkkäriksi marjarahkaa

15-16 päiväunet

17.30 riisiä ja kasvispihvejä (ohje tulossa!)

20.30 Alpron kookosjogurttia, marjoja ja pähkinöitä

Makaronilaatikkoa söin vähän turhan monena päivänä, mutta se oikeasti pelasti mun viikon. En varmasti olisi jaksanut loppuviikosta laittaa mitään ruokaa, joten olipahan ainakin jotain mitä syödä. Parina päivänä napsin töissä myös suklaata ja jonkun keksin, mutta en muista koska. Pitäisi aina kuvata niin muistaisi, mutta nähtävästi ei sekään aina huvittanut. Mulle ei ole mikään ongelma myöntää, että olen nappaillut suklaata vähän siellä sun täällä. Jos joku on mun heikkous niin suklaa! Otan varmasti palan aina kun sitä on tarjolla. Ensi lauantaina meillä onkin tytön synttärit niin tulee ehkä herkuteltua ns. pohjanmaan kautta 😀

Miltäs viime viikko näytti?

Maalaiskanan parmesanleikkeet ja spagettia aglio et olio

*Sis.mainoslinkin

Älkää säikähtäkö otsikossa seisovaa sanahirviötä, sillä tämä ruoka oli todella hyvää! Tilasin pitkästä aikaa Makuviikon ruokaboksin ja aloitettiin testailut eilen tällä annoksella. Erilaiset ruokaboksit ja -kassit on hyvä tapa testailla uusia ruokia ja tuoda uudenlaisia makuelämyksiä pöytään. Sanoisin, että parmesanleikkeet eivät ehkä ole mistään kevyimmästä päästä, varsinkaan jos ruoka höystetään vielä kunnon tujauksella parmesaania. Mutta kukapa ei tykkäisi parmesaanista!? Mun mielestä myös viikolla voi syödä vähän paremmin ja vähän tuhdimmin. Mulla on ollut viime päivinä järjettömän kova energian tarve ja tämä annos vaimensi alati mouruavan mahan edes hetkeksi. Spagettiin tuo kivasti lisä makua öljyssä paistetut valkosipuli ja chili ja tämä kikka jää varmasti säännölliseen käyttöön. Jopa meidän chili- ja parmesaanivastainen tyttökin söi ruokaa suurella ruokahalulla ja pyysi jopa lisää. Kertonee aika paljon ruuan mausta 😉

Maalaiskanan parmesanleikkeet & spagettia aglio et olio

  • 1 pkt Naapurin maalaiskananpojan parmesanleikkeitä
  • spaghettia syöjien mukaan
  • suolaa & mustapippuria
  • 3 rkl öljyä
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 1/2 tuore chili
  • lehtipersiljaa
  • parmesaania raastettavaksi ruuan päälle
  • 1 rasia lehtikaalin versoja
  • 200g kirsikkatomaatteja

Ota kanat huoneen lämpöön. Keitä spaghetti ohjeen mukaan kypsäksi reilusti suolatussa vedessä.

Paista kanaleikkeet pienessä määrässä öljyä kypsiksi miedolla lämmöllä välillä käännellen. Kypsymiseen menee noin 10 minuuttia.

Kuori valkosipulit ja pilko ne pieneksi yhdessä chilin kanssa. Paista valkosipulia ja chiliä öljyssä, kunnes valkosipuli saa kauniin kullankeltaisen värin. Ripauta päälle hieman suolaa.

Kun spaghetti on kypsää, valuta vedet pois ja lisää valkosipuliöljy joukkoon. Sekoita huolellisesti.

Annostele spaghettia ja kanaa lautaselle, raasta päälle parmesaania silppua hieman persiljaa. Tarjoile lehtikaalinversojen ja kirsikkatomaattien kera!

Ps. Jos ruokakassin testaaminen kiinnostaa niin iso suositus Sannan ruokakassille*, Makuviikolle sekä Anton & Antonille!

Ateriaideoita viikolle 48!

photogrid_1480247723558

Heippa, taas olisi tarjolla ensi viikolle ateriaideoita ja ruokavinkkejä! Nämä koosteet ovat saaneet sen verran hyvän vastaanoton, että jatkan näitä vielä ainakin hetken. Olen saanut näistä itsekin ateriaideoita viikon varrelle, toimivat siis myös muistutuksena jo testatuista resepteistä minulle. Näitä koosteita tehdessäni hämmästelen joka kerta miten paljon olenkaan kokannut ja jakanut täällä reseptejä. Meillä on ainakin syöty hyvin ja monipuolisesti 😀

Maanantai: tattari-punajuuririsotto

2015-10-06-08-08-42-1-800x600-1

En ole kauheasti tehnyt risottoja, koska mulle tulee aina niistä mieleen koulun herne-maissi-paprikalla höystetyt muka risotot. Ravintoloissa olen kyllä syönyt mielettömän ihania risottoja, mutta jostain syystä kotikeittiössä niitä syntyy harvemmin. Ehkä pelkään epäonnistuvani ja siksi en uskalla edes yrittää! Tämä tattari-punajuuririsottoon gluteeniton ja maidoton. Ohjeen löydät täältä.

Tiistai: Täytetty bataatti ja avocadokastike 

2015-12-13-12-11-29-1-800x600

Meillä syödään usein bataattia, milloin keittona milloin uunissa kypsennettynä. Tiesittekö, että bataatin voi helposti kypsentää myös mikrossa? Mies harrastaa mikrokypsennystä silloin tällöin, mutta pääasiassa kypsennys hoidetaan meillä uunissa. Olen jonkin verran tehnyt tällaisia täytettyjä bataatteja ja nämä ovat kyllä mainioita! Ohjeen löydät täältä.

Keskiviikko: Viljattomat suklaa-protskuvohvelit

2016-04-24-10-19-47-1-800x600

Arkenakin on kiva panostaa aamupalaan. Minulla on tapana valmistaa iltavuoroaamuina jokin vähän parempi aamupala. Usein teen vohveleita tai banskulettuja, joskus jonkin herkullisen smoothiekulhon tai puuron pidemmän kaavan mukaan. Ei muuta kuin vohvelirauta esille ja vohveleiden paistoon! Ohjeen löydät täältä.

Torstai: Jauheliharatatouille

kuvia-0511-800x653

Vihanneksien pilkkominen salaatiksi kyllästyttää välillä. Hyvä tapa lisätä kasviksia ruokavalioon, on kypsentää niitä ruuan seassa. Salakavalasti saan lisättyä niitä myös tytön lautaselle. Hän kyllä syö vihanneksia paljon, mutta kaikki vähänkään erikoiset jäävät salaatissa syömättä. Ruuan seassa ne sen sijaan uppoavat mainiosti! Ohjeen löydät täältä.

Perjantai: Vähähiilarinen suolainen piirakka

kuvia-0051-800x478

Löysin tämän karppaajan piirakan ohjeen vuosia sitten Karppaajan reseptikirjasta. Vanha kuva on kauhea, mutta piirakka on todella hyvää! Suosittelen kokeilemaan. On parempaa kuin moni hiilaripitoinen piirakka. Ohjeen löydät täältä.

Lauantai: Terveellinen mustikkapiirakka

kuvia-0101-800x450

Pyhitetään lauantai tällä kertaa terveellisemmille herkuille, kun on joulu ja joulun ähkyt tulossa! Piirakan ainesosaluettelo saa ehkä epäilemään piirakan herkullisuutta, mutta olkaa ennakkoluulottomia ja koleilkaa. Tämä oli todella hyvää ja terveellistäkin vielä 😉 Ohjeen löydät täältä.

Mustikkaraakakakku

kuvia-0123-800x619

Kun on mustikkalinjalle lähdetty niin jatketaan samalla malliilla. Jos yllä oleva piirakka ei innostaa niin miten olisi mustikkaraakakakku? Tämä kakku on todella täyteläinen ja herkullinen. Kakku on täyttä tavaraa ja hyviä asioita täynnä. Tätä kun syöt niin fiilis on todella hyvä ja energinen. Ohjeen löydät täältä.

Sunnuntai: pestopasta

2016-09-12-08-57-43-1-800x600

Pestopasta on ehdottomasti mun suosikkipasta. Mieletöntä sunnuntai- ja lohturuokaa! Teen usein pestopastaa, kun olen yksin kotona. Syön sitä järjettömän määrän sohvalla istuen ja lempparisarjojani katsellen. Täydelliseen sunnuntaihin kuuluu aina pestopasta! Ohjeen löydät täältä.

Oi että, ainakin itselleni herahti vesi kielelle näitä reseptejä kerätessä ja katsellessa. Toivottavasti löytyi teillekin jotain uutta ja kiinnostavaa! Mitä te aiotte kokkailla ensi viikolla? Ideoita otetaan mieluusti vastaan. Meille tulee huomenna ensimmäistä kertaa Makuviikon ruokakassi, joten jotain erilaista ja normaalista poikkeavaa on luvassa 😉

 

Ateriaideoita viikolle 45!

photogrid_1478432414463

*Sis.mainoslinkin

Mikäs onkaan mukavampi tapa lopetella viikkoa kuin miettiä seuraavan viikon ruokia valmiiksi! Itse kun rakastan ruokaa yli kaiken ja reseptejäkin on kertynyt blogihistoriani aikana melkoisesti niin yritän saada tällaisen ideapostauksen tehtyä teille valmiiksi joka viikko. Miltäs kuulostaa? Meillä on tapana suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa valmiiksi sunnuntaina ja valmistetaan samalla useamman päivän ruuat kerralla. Näin säästyy aikaa, rahaa ja hermoja! Tässä ruokaideoita viikolle 45, olkaapa hyvät 🙂

Maanantai: Jauheliha-bataattivuoka 

kuvia-0015-800x552

Aloita viikko tekemällä suurempi satsi ruokaa! Kuva ei tee ruualle oikeutta (koska vanha), mutta tämä jauheliha-bataattivuoka on yksi blogini suosituimpia ja hatuimpia reseptejä. Ohje on gluteeniton ja maidottomat saat siitä korvaamalla voin öljyllä. Ohjeen löydät täältä.

Tiistai: Ellan täyteläinen kookospuuro

2015-09-07-09-58-15-1-800x600

Tiistaille herkullinen idea aamupalaksi! Ellan täyteläinen kokospuuro on ehkä parasta puuroa, jota olen koskaan syönyt. Makeutta banaanista ja rusinoista, makua kookoksesta ja ihanaa suutuntumaa manteleista. Reseptin löydät täältä.

Keskiviikko: Chili-katkarapuja sta

kuvia-0131-800x452

Tämäkin resepti on pitkälti yli kaksi vuotta vanha, mutta toimii edelleen! En juuri pidä katkaravuista, mutta tässä pastaa ne maistuvat todella hyvältä. Tulisuutta voi jokainen säädellä helposti chilin määrällä. Helppo ja nopea arkiruoka! Reseptin löydät täältä.

Torstai: Porkkanakeitto raejuustolla

2015-10-19-07-29-12-1-800x600

Rakastan keittoja yli kaiken, varsinkin erilaisia sosekeittoja! Ne ovat täyttäviä, mutta samalla suhteellisen kevyitä. Teen aina kerralla suuremman satsin, jolloin keittoa riittää myös seuraavalle päivälle töihin. Reseptin löydät täältä.

Perjantai: Pinaattinen uunilohi bataattimuussila 

img_20150220_185141-800x800

Reseptejä selatessa huomasin, että olen käyttänyt aika paljon bataattia eikä ihme – pidän siitä valtavasti! Lohi on aina hyvää, mutta siihen kaipaa välillä vaihtelua. Reseptin pinaattikuorrutus tuo kivasti lisää loheen ja bataatinkin voit halutessasi korvata perunalla tai koko lisukkeen jollain ihan muulla! Reseptin löydät täältä.

Lauantai: Tortillapizzaa ja leivontaa 

tortillapizza

Lauantaina tykkään itse viettää hieman enemmän aikaa keittiössä, mutta se aika kuluu yleensä leipomiseen. Tortillapizzat ovat todella hyviä ja näppäriä tehdä! Valmistuvat hetkessä  joten aikaa jää muullekin. Reseptin löydät täältä.

Jos jauhopeukalo kovin vipattaa niin kokeile vaikkapa suussa sulavia brookieseja tai terveellisempää 3 raaka-aineen suklaakakkua!

kuvia-007-800x355

2016-01-04-07-50-06-1-800x600-1

Sunnuntai: Puolukka-kookos smoothiebowl

2016-02-14-07-40-08-1-800x600

Mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa sunnuntai aamulenkillä raikkaassa säässä ja nautiskella terveellinen ja ravitseva smoothiebowl aamupalaksi! Itse kaipaan aina sunnuntaina jotain terveellistä ja freshiä lauantain herkutteluiden jälkeen. Reseptin löydät täältä.

Toivottavasti saitte kivoja ideoita näistä itsellenne ja arkikokkailut helpottavat edes vähän! Olisiko tällaiselle koosteelle tilausta jatkossakin? Ja hei, omia ideoita arkikokkailuihin saa jakaa kommenttiboksiin!

Ps. Vielä tämän päivän saatte Ellokselta 50% alennusta tuotteista, joissa merkintä POISTOMYYNTI! Kannattaa käydä tsekkaamassa josko löytyisi jotain kivaa kotiin tai salille 😉 Suoraan tuotteisiin pääset tästä*. Itse tilasin juuri lakanoita sekä alusvaatteita! Nämä tarjoukset voimassa siis enää tämän päivän!

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee tuotteita, joissa on merkintä POISTOMYYNTI. Alennus on voimassa 6.11.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin, tilaajaetuihin tai kampanjahintaisiin tuoteisiin. 

Pohjattomat ruokakaapit

Processed with VSCO with a6 preset

Terveiset täältä keskeltä ei mitään! Lunta sataa ja on kylmä. Mökkiä täytyy lämmittää joka päivä, koska hän on jo niin kovin iäkäs ja hauras. Nurkista vetää ja lämpö karkaa. Eristeenä seinien välissä on sammalta eikä suinkaan mitään villaa. Pahimmat raot on teipattu umpeen jesarilla, mutta ikkunoiden vieressä käy välillä niin kammottava veto, että tukkakin hulmuaa päässä! Mitään en silti vaihtaisi pois. Tästä paikasta on muodostunut 11 vuodessa mullekin niin rakas etten täältä malttaisi olla talvellakaan poissa ei olisi ihan pakko. Silti salaa toivon, että jossain vaiheessa saatais laitettua pikkusen paremmat eristykset seiniin! Vettähän tänne ei myöskään tule eli pylly jäässä saa jo näillä keleillä istua huussissa. Ei kannata juoda paljon niin ei tarvitse mennä ulos 😀

Processed with VSCO with a6 preset

Käytiin viikonloppuna kaupassa ja ostettiin kaikki tarpeellinen kaappeihin. Niin vain isolla porukalla ruoka hupenee salakavalasti ja jo eilen jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Leipä oli loppu, samoin moni muukin ruoka-aine. Laiskempaa tilanne saattaisi kauhistuttaa, mutta meitä tällainen lähinnä kiehtoo. Miehen kanssa mietittiin päät sauhuten mistä taiotaan ruokaa. Koluttiin kaappeja läpi ja selattiin nettiä ja heiteltiin ideoita. Lastattiin ruoka-aineita pöydälle ja alettiin kehittelemään menua: riisin jämät kiehumaan, karjalanpaistin jämät pöytään, nahistuneita vihanneksia ja valmissalaatin jämät. Jälkkäriksi pakkasesta korvapuusteja. Minä taioin vielä kuivakaapin antimista ehkä maailman parhaat sämpylät (resepti tulossa illalla!). Saatiin muuten massut täyteen ja ruokahävikki minimiin 😉 Tänään jatkettiin kaappien tyhjäämistä ja keiteltiin hernekeittoa. Oli hyvää pitkästä aikaa! Merkillistä miten tyhjistäkin kaapeista saa niin paljon hyvää syötävää aikaiseksi, kun viitsii vähän miettiä.

Processed with VSCO with a6 preset

Kyllä ihminen pärjäisi aika pitkälle, kun jaksaa vähän koluta kaappeja ja miettiä. Ei kai joka päivä tarvitse olla viimeisen päälle evästä nenän edessä? Ainakin itse ostan aivan liian usein vain uutta kaappeihin, vaikka siellä olisi kaikenlaista käyttökelpoista ruokaa. Ja tulisihan siinä säästöäkin, kun käyttäisi välillä varastot ihan tyhjiin. Veikkaan, että pari kuukautta tässä meneekin kaappeja aika ahkerasti kolutessa ja tarjousten perässä juostessa, koska rahatilanne on nyt todella tiukka. Luulen sen tekevän vain hyvää ja tilanne on toivottavasti ohimenevä. Saadanpahan ainakin kaapit tyhjennettyä ja pakon edestä syödään normaalista poikkeavaakin ruokaa 🙂

Processed with VSCO with a6 preset

Anoppi sai jostain haltuunsa volgansienen ja teki kombutsaa. Hitsi vie miten hyvää! Taidan varastaa osan sienestä itselleni ja tehdä kombutsaa kotona ;)
Anoppi sai jostain haltuunsa volgansienen ja teki kombutsaa. Hitsi vie miten hyvää! Taidan varastaa osan sienestä itselleni ja tehdä kombutsaa kotona 😉

Onko teillä tapana käyttää välillä ruokakaappien antimet tyhjiin? Mikä on sun paras kaappien tyhjennys resepti?

Treeniä ja tavoitteita tukeva ruokavalio

Processed with VSCO with c3 preset

Mun ruokavalio on ollut viimeisen kahden viikon melko siisti. Päivästä toiseen olen syönyt suurin piirtein samalla rungolla ja kroppakin on peilin mukaan tiivistynyt aika kivasti. Mitään dieettiä tässä ei todellakaan olla vetämässä, mutta katson nyt vähän tarkemmin mitä suuhuni pistän. Pari viikkoa sitten sain aloitella koventamaan treenejä ja mies teki mulla ihan oikean saliohjelman. Olkapään takia en ole mitään saliohjelmaa aikaisemmin käyttänyt, vaan olen tehnyt milloin mikäkin on sattunut huvittamaan. Nyt treeneissä on polkaistu uusi vaihde silmään ja samalla myös ruokavalio on laitettu uuteen uskoon.

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Mun tavoitteena treeneissä on tällä hetkellä tulla vahvemmaksi ja kerätä vanha lihasmassa takaisin. Vasemmassa ja oikeassa kädessä on havaittavissa aika suuri puoliero varsinkin lihasmassan osalta ja se täytyy saada balanssiin. Salin ohella käyn lenkillä silloin kuin suinkin ehdin. Kulutus ei todellakaan ole enää samaa luokkaa kuin crossfittiä harrastaessa mikä tietää myös pienempää ruokamäärää. Me lähdettiin nyt miehen kanssa kokeilemaan mikä ruokamäärä mulle on sopiva ja miten päivän hiilihydraatit kannattaa sijoittaa. Mä olen kohtuullisen herkkä hiilihydraateille eli suuresta määrästä ei ole apua, vaan tietyn rajan yli mentäessä kaikki vain kertyy fylliksi ympärille. Tarkoitus ei todellakaan ole syödä mitään minikaloreita, vaan etsiä se mulle sopiva määrä, jolla jaksan treenata hyvin ja kehityn, mutta toisaalta myös pysyisin kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Muistelen, että parhaimpina bodausaikoinani mun kalorimäärä oli keskimäärin 2300 kcal/vrk ja se oli mulle aika sopiva. Tällä hetkellä mennään noin 2000 kalorissa viikolla ja viikonloppuna otan rennommin. Crossfittiä treenatessa sain syödä just niin paljon kuin halusin eikä se ainakaan rasvan kertymisenä näkynyt! Intervalli-tyylinen treenaaminen siis sopii mun kropalle suhteellisen hyvin. Salilla ei juuri sykkeet nouse muuta kuin kyykätessä ja tarkoituksena onkin ottaa välillä treenien loppuun sykkeitä nostattavia lihaskunto-osuuksia tai porraskonetta, crossaria tai muuta vastaavaa.

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCOProcessed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Nyt ruokavaliokokeilun kanssa on lähdetty liikkeelle niin, että ensimmäiset varsinaiset hiilarit syön vasta ennen treeniä välipalalla. Treenijuomassa on vähän hiilaria, samoin palautusjuomassa. Myös treenin jälkeisessä ateriassa on reilusti hiilihydraatteja riisin, bataatin tai pastan muodossa. Aamupäivällä taas syön hyvin proteiini+rasva-painotteisesti ja tämä systeemi on ainakin toistaiseksi tuntunut aika hyvältä. Jäämme jännityksellä odottamaan miten tämä toimii 😉 Ehkä parasta tässä on se, että lauantaina voi herkutella niin paljon kuin sielu sietää ja muutenkin voin leipoa ja syödä terveellisempiä herkkuja viikollakin! Ennen treeniä syötäväksi olen tehnyt mm. viljattomia mustikkamuffinsseja ja banaani-suklaaleipää. Kelpaa 😉

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Processed with VSCO with c3 preset

Miltäs syömiset näyttää ja kuulostaa?

Vihdoin tajusin oman ruokavalioni perimmäisen idean

Processed with VSCO with c3 preset

Sis. mainoslinkin

Mä olen aika ajoin kokenut itseni epäonnistujaksi, koska en ole jaksanut noudattaa mitään ruokavaliota kovin pitkään. Elän täysin kausissa mitä ruokavalioon tulee. Välillä syön täysin viljattomasti ja maidottomasti. Välillä vedän vihanneksia enemmän kuin vegaanit. Välillä leivon hullun lailla terveellisiä herkkuja ja välillä taas kaikkea sokerilla ja vehnäjauhoilla höystettyä. Välillä totaalikieltäydyn leivästä ja välillä syön sitä joka aterialla. Vaihtelen koko ajan ruokavalion runkoa enkä koskaan pysy kauan hyväksi havaitussa systeemissä. Välillä olen ajatellut, että mitähän tekin siellä ruudun toisella puolella minusta ajattelette. Suurin osa bloggaajista on fakkiutunut johonkin tiettyyn ruokavaliomalliin eivätkä siitä lipsu yhtään. Se on mun mielestä hienoa, mutta ilmeisesti sellainen ei ole mua varten.

Processed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 preset

Mä olen melkoinen tuuliviiri. Olen aina ollut ja tulen varmasti aina olemaan. Se kuuluu mun perusluonteeseen. Innostun asioista helposti ja todella paljon, mutta innostus laskee nopeammin kuin lehmän häntä. Mulla pitää olla todella kova motivaatio asiaa kohtaan, että saan sen kestämään. En usko, että musta olisi esimerkiksi kisadieetille enää. En vain jaksaisi viettää enää niin kurinalaista elämää ja syödä jonkin paperilapun mukaan. Never say never, mutta siltä nyt tuntuu. Eikä mun tarvitsekaan! Mun ei tarvitse ahtautua samaan muottiin kuin muut ja fakkiutua yhteen tiettyyn ruokavaliomalliin. Mä olen liian levoton luonne siihen.

Processed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 presetProcessed with VSCO with c3 preset

No mikä se mun ruokavalion perimmäinen idea sitten on? Se on kuulkaa monipuolisuus! Ja vaihtelu. Niin ja fiiliksen mukaan eläminen myös. Mun ruokavalio elää kulloisenkin elämäntilanteen ja kiinnostuksen aiheiden mukaan. Siihen vaikuttaa myös olotila omassa kropassa sekä innostuminen esimerkiksi edullisempaan ruokaan tai kasvisruokan. Nyt mun ei ainakaan tarvitse enää murehtia miten epäkelpo ja tuuliviiri bloggaaja olen 😀 Terveellisyys toki on se kaiken punainen lanka rentouden ohella. Ei musta mitään nipoa saa varmasti koskaan. Rakastan yksinkertaisesti ruokaa liikaa! Kuvissa mun viime viikon ruoka 🙂

Mikä sun ruokavaliosi perimmäinen idea on?

Ps. House of Brandonin ystävämyynnit käynnissä vielä kaksi päivää! Siellä on satoja tuotteita sekä syysuutuuksia naurettavan edullisesti. Jos siis tarvitset syysvaatteita tai muuten vain uusia mageita vaatteita niin tsekkaa ystikset täältä. Voimassa siis vain 11.9.2016 asti!!!

Mustapippurijuusto-broilerit ja uunijuurekset

Processed with VSCO with c3 preset

Rakastan juustoa yli kaiken ja voisin oikeasti elää sillä! Laittaisin juustoa mielellään jokaiseen ruokaan, söisin sitä suoraan paketista tai vuoraisin vähintään leivän sillä. En tiedä koska tämä juustorakkaus on syttynyt, mutta parempaa en tiedä. Pidän ihan kaikista juustoista ja ostan silloin tällöin isommista marketeista pieniä paloja useampaa juustolaatua ja maistelen niitä hartaudella. Juuston ohella pidän myös helposta kotiruuasta ja tässä uuniruuassa yhdistyvät sekä helppous että juusto. Ruoka mun makuun! Kätevintä tässä ruuassa on se, että kaikki paistuvat samassa astiassa yhtä aikaa kypsiksi. Aikaa ja vaivaa menee siis ainoastaan vihannesten pilkkomiseen ja broiskujen maustamiseen ja täyttämiseen.

Mustapippurijuusto-broilerit ja uunijuurekset

  • 500-600 g broilerin maustamattomia pihvejä/ohutleikkeitä
  • 100g pippurituorejuustoa (Pirkka)
  • suolaa
  • coctailtikkuja

UUNIJUUREKSET

  • 1-2 kesäkurpitsaa
  • 2 paprikaa
  • 2-3 punasipulia
  • perunoita
  • öljyä ja mausteita

Ota broilerit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistusta. Kuori (perunat) ja pilko vihannekset ensimmäisenä lohkoiksi. Laita ne kulhoon ja valuta sekaan pari ruokalusikallista (oliivi)öljyä sekä reilusti mausteita. Sekoita hyvin. Kaada vihannekset laakeaan uunivuokaan odottamaan.

Nosta broilerit leikkuulaudalle ja mausta suolalla molemmin puolin. Leikkaa tuorejuustosta yhtä monta lohkoa kuin broileripihvejäkin on. Nosta yksi nokare juustoa per pihvi ja painele juustoa hieman pienemmäksi. Käännä broileri kääröksi juuston ympärille ja kiinnitä coctailtikulla. Asettele broilerikääröt vihannesten päälle uuniastiaan. Paista uunissa 225 asteessa 25-30 minuuttia, kunnes sekä broilerit että vihannekset ovat kypsiä.

Tarjoile raikkaan salaatin kera!

Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Olen muokannut reseptiä omiin raaka-aineisiin sopivaksi.

Kotiruoka kunniaan – viime viikon ruokia!

Processed with VSCO with a6 preset

Vaikka noudatankin suhteellisen tarkkaa ruokavaliota läpi viikon niin päivässä on yksi ihana hetki jolloin höllään ja se on iltaruoka tai treenin jälkeiseksi ateriaksikin sitä voidaan kutsua, jos olen kyseisenä päivänä treenannut. Mulle ei muutenkaan ole maailman loppu, jos päivän ruokailut eivät suju suunnitelman mukaan. En siis edelleenkään ole mikään nipo tämän asian suhteen. Mulle tärkeintä on, että ruoka on hyvää ja että nälkä lähtee ja pysyykin poissa vähän aikaa. Aamuisin vedän melkeinpä aina smoothien, koska se on arkena ylivoimaisesti helpoin valinta. Teen sen aina illalla valmiiksi jääkaappiin odottamaan jolloin aamulla ei tarvitse tehdä muuta kuin keittää kahvit.

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Mutta siihen iltaruokaan. En ole enää punnaillut iltaruuallekaan edes hiilareita, koska tykkään silloin syödä ihan tavallista kotiruokaa. Pidän siitä ylivoimaisesti kaikista eniten! Mies on meillä ruokavaliostaan tarkempi, joten hän tekee usein itselleen omat hiilarit. Lihoja syödään kaikki samoja. Itse taas tykkään tehdä esimerkiksi lihapullia ja pottumuussia, makaronilaatikkoa ja jauhelihakastiketta spagetilla. Kaikkea perinteistä, helppoa ja nopeaa. Ruokaa, joka on kunnon kotiruokaa ja maistuu myös lapselle.

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Herkkuja mun ei ole juuri tehnyt mieli, kiitos sopivien ruokaikuvälien ja riittävän ruokamäärän. Mökillä toki söin jälkiruokarahkan ja ostin sinne itselleni myös sour&cream-maustettuja pähkinöitä sekä raakasuklaata. Gracelandia katsellen vetelin niitä hyvillä mielin nassuuni vuorotellen. On ollut mielettömän hienoa huomata ettei joka lauantai tarvitse ostaa kauheaa kasaa herkkuja vain sen takia, että on lauantai. Marjoja sen sijaan tuli syötyä mökillä aivan jumalaton määrä! Onneksi niistä ei ehkä voi saada yliannostusta 😀 Mutta on kyllä ollut hienoa huomata ettei herkkuja tee edelleenkään mieli. Ruokavalio on siis kunnossa. Leipää muuten söin pitkästä aikaa pari palaa alkuviikosta eikä tehnyt kovin hyvää..Ostin siis pakkaseen taas pussillisen Sunnuntain kaura-porkkanasämpylöitä. Jos iskee leivän nälkä jonain päivänä 😉

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Herkullista alkavaa uutta viikkoa!

Herkkuhimot ovat poissa – viime viikon ruokajuttuja

Processed with VSCO with c2 preset

Noudatin Ainon tekemää ruokavaliota kolme viikkoa melko tarkasti ja nyt olen pari viikkoa menny vähän löysemmin. Runko on edelleen sama, koska huomasin miten hyvä olo mulla on koko ajan. Gluteenia ei tule oikeastaan ollenkaan ellei sitten valmista esim. normaalia pastaa tai syö leipää tms. Valkoista sokeria tähän ruokavalioon ei kuulu ollenkaan, mutta toki sokeria tulee muissa muodoissa esimerkiksi hedelmistä ja leivonnaisista, joissa käytän useimmiten kookossokeria. Valkoiseen sokeriin, karkkeihin tai normileivonnaisiin en ole koskenut viimeiseen 5-6 viikkoon viime viikonlopun festarijädejä lukuunottamatta. En ainakaan muista, että näin olisi käynyt.

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Selvästi sokerin syöminen lisää sokerinhimoa, koska itsekin olen normaalisti kovin herkkujen perään. Nyt ei ole kuitenkaan mitään tehnyt mieli tummaa suklaata lukuunottamatta. Mielenkiintoinen olotila! En aio jatkossa olla mikään herkkujen totaalikieltäytyjä, koska tässä on juhlia ja lomareissua tulossa, joista haluan nauttia täysin siemauksin. Toki jos niissäkään tilanteissa ei tee mieli mitään makeaa niin turha sitä on itseensä väkisin ahtaa. Tämä olotila on tällä hetkellä niin loistava, että yritän pitää tämän mielessä jatkossakin. Sokerinhimo ottaa nopeasti vallan. Jos sille antaa pikkusormen niin…

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Nykyään netti on täynnä mitä ihanimpia herkkuja, joissa ei ole käytetty sokeria laisinkaan, vaan makeutusta tulee luonnollisemmista lähteistä. Mun suuhuni nämä maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin normaalit kakut ja pullatkin, joten miksi en suosisi niitä! Töihin paluu on vienyt niin paljon energiaa ettei voimia leipomiseen ole iltaisin ollut, mutta sunnuntaina yritän saada jotain aikaiseksi. Mulla on takataskussa yksi ihana jätskiresepti ja pari muuta, jotka vaikuttavat lupaavilta. Mutta ensin mun täytyy testata ne 😉

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Processed with VSCO with c2 preset

Kuvien perusteella mun syömiset ehkä näyttävät tylsiltä ja ykstoikkoisilta, mutta en kyllä itse koe niitä niin. Iltaisin olen treenin jälkeen ollut niin nälissäni, että ateria on jo masussa ennen kuin muistan kuvaa napata 😀 Joskus näinkin! Pääasia, että ruoka maistuu hyvältä, saan riittävästi energiaa ja olotila on mainio. Siitä tiedän, että ruokavalio on kohdillaan 😉

Makoisaa viikonloppua!

Yhden pannun ihmeruoka aka arjen helpottaja

Processed with VSCO with c2 preset

Mikä on ihmeruoka!? No en tiedä, mutta kuulosti hauskalta niin tästä tuli sitten yhden pannun ihmeruoka. Itse tykkään arkisin laittaa mahdollisimman nopeaa ruokaa. Aikaa on muutenkin vähän iltaisin, ja koska muutama nälästä kurniva ruoka on ruokittavana, niin yritän valmistaa mahdollisimman helppoa, nopeaa ja terveellistä ruokaa. Mikä onkaan helpompaa kun heittää kaikki ainekset samalle pannulle ja antaa niiden kypsyä siinä kylki kyljessä? Helppoa kuin mikä ja siinä samalla voi vaikka tyhjentää astianpesukoneen ja pyyhkiä tasot puhtaiksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Tässä yhden pannun ihmeruoassa on sopivasti protskua, riittävästi hiilaria ja kaupan päälle ravinnerikkaita vihanneksia. Aikaa vie ainoastaan kuoriminen ja pilkkominen sekä tietysti paistaminen, mutta sitä ei lasketa koska ainekset paistuvat kuin itsekseen. Ruokakeon päälle paistetaan vielä kananmunaa rasvaa ja makua tuomaan ja jos olet viitseliäs niin voit valmistaa vielä jonkin kastikkeenkin kaveriksi! Minulla oli tarkoitus edellisenä päivänä tehdä itse majoneesia, mutta siitä tulikin kastiketta, joten ripottelin sitä annoksen päälle. Toimi! Mitä isompi pannu sitä enemmän siihen mahtuu tavaraa, joten omalla mielikuvituksella voi ruokaisuutta lisätä vaikka kuinka paljon. Meidän arkea helpottava pannullinen ihmettä sisälsi seuraavia raaka-aineita.

Yhden pannun ihmeruoka

  • 400g jauhelihaa
  • yksi bataatti (noin 500g)
  • 1 parsakaali
  • iso nippu lehtikaalia
  • pari sipulia
  • 1 kananmuna paistettuna jokaiselle (paistettu jälkikäteen)
  • öljyä tai voita paistamiseen
  • paljon mausteita!
  • itse tehtyä kastiketta (keltuaista, öljyä, omenaviinietikkaa, ketsuppia, sinappia, mausteita)

Kuori ja pilko ensimmäisenä bataatti pieniksi. Paista bataattikuutioita viitisen minuuttia voissa/öljyssä. Kuori ja pilko sipuli pieniksi. Pilko myös parsakaali. Lisää jauheliha, sipulit sekä parsakaali bataattien sekaan ja jatka paistamista noin 20 minuuttia. Lehtikaali kannattaa lisätä pannulle vasta aivan paistamisen loppupuolella! Mausta ruoka hyvin ja paista vielä jokaiselle omaan annokseen kananmunat. Tarjoile raikkaan salaatin sekä itse tehdyn kastikkeen kera 🙂

Ps. Olen lisäillyt blogin facebook-sivulle ruokakuvaosion blogissa julkaistuista resepteistä. Olen sinne jo jonkin verran lisäillyt kuvia ja linkittänyt niistä suoraan postauksiin. Kunnianhimoinen tavoite olisi saada tallennettua sinne kaikki reseptit linkkeineen!

Huhtikuun reseptit

PhotoGrid_1469716594672

Muistin eilen etten ole hetkeen taas tehnyt kuukausikoostetta resepteistä. Viimeksi olen näköjään käsitellyt maaliskuun, joten nyt vuorossa huhtikuu. Huhtikuussa en nähtävästi ole leiponut juurikaan mitään. Muistaakseni kuitenkin olen syönyt ja vieläpä aika hyvin niin oletan, että kaikki mun ruuat ovat olleet niin tylsiä etten ole reseptejä tänne jakanut. Muutamia lukuunottamatta. Kaiken kaikkiaan olen jakanut huhtikuussa reseptejä kokonaista kuusi kappaletta, mutta tässä on pari niin tykkiä reseptiä, että mielestäni ne ansaitsevat uusintakierroksen.

Tässäpä siis huhtikuun reseptit.

Jumalaisen hyvä snickers raakakakku

Snickersraakakakku-800x600Tämä raakakakku tosiaan maistuu ihan snickersille ja on varmasti yksi parhaista tekemistäni raakakakuista. Miehen mielestä tämä on kaikista mun tekemistä kakuista ihan kärkitaistelussa. Kakku pakastetaan, joten siitä voi nautiskella pitkään ilman huolta pilaantumisesta. Reseptin löydät täältä.

Itse tehdyt vappumunkit

munkitTehtiin miehen siskon kanssa vappuna itse munkkeja. Minä en ollut koskaan niitä itse tehnyt, mutta olivat niin hyvän makuisia etten koskaan enää osta vappumunkkeja kaupasta! Reseptin löydät täältä.

Viljattomat suklaa-protskuvohvelit

viljattomat suklaa-protskuvohelitMä olen oikeastaan vasta näiden vohveleiden jälkeen alkanut käyttämään proteiinijauhetta leivonnassa. Oletin sen muuttavan koostumusta ällöttäväksi ja tuomaan vohveleihin jauhomaisen suutuntuman, mutta olin väärässä! Nykyään laitan aina proteiinijauhetta banskulettuihin sekä erilaisiin vohveleihin. Reseptin löydät täältä.

Maailman mehukkainta broileria

broileri crockpotissaJos tahdot mehukasta broileria, valmista se pitkään hauduttamalla crockpotissa. Haudutin kokonaisen broilerin kerralla meidän crockpotissa ja siitä tuli mielettömän maukasta ja mehukasta! Kylkeen pinaattiriisiä ja vihanneksia ja terveellinen sekä täyttävä ateria on valmis!Reseptin löydät täältä.

Hauskat pöllömuffinssit

pökkömuffinssitNämä pöllömuffinssit ovat ehkä hauskimpia ja söpöimpiä leivoksia ikinä! Tehtiin näitä siskon luona pääsiäisenä, kun juhlittiin meidän tytön synttäreitä Itä-Suomen porukalla siinä samalla. Muffinssit on minttusuklaisia, pursotus vispikermaa ja silmät dominon puolikkaita joihin on laitettua karkit päälle. Helppoja ja hauskoja! Reseptin löydät täältä.

Helppo melonisorbetti

melonisorbettiMeidän tyttö rakastaa vesimelonia ja varmasti eläisi sillä jos voisi. Keksin tehdä melonista sorbettia ja sehän upposi lapsukaiseen oikein mainiosti! Hyvä keino lisätä hedelmiä lapsen ruokavalioon: pakasta & surauta blenderissä sorbetiksi! Reseptin löydät täältä.

Ihmeellisen hiljaista on ollut huhtikuussa leivontarintamalla, mutta ei se aina iske. Oikeastaan näin heinäkuussakin on ollut kohtuullisen hiljaista, mutta kyllä tämä vauhti vielä tästä kiihtyy 😉 Mitäs kivaa te olette viime aikoina lautaseltanne löytäneet?

Kolmen viikon ruokavalion tulos -2,1kg

Processed with VSCO with c1 preset

Vietettiin tytön kanssa mökkielämää reilu viikko ja olin ihan varma ettei sinä aikana enää tapahdu mitään painolukemassa, koska en noudattanut Ainon tekemää ruokavaliota 100%:sti. Söin kuitenkin säännöllisesti ja ohjelman mukaan, mutta yhden aterian päivässä söin samaa ruokaa kuin kaikki muutkin eli anopin tekemää ehkä maailman parasta ruokaa. Anopin safkoissa on se hyvä puoli ettei ne ole mitään överirasvamättöjä vaan monipuolista ja hyvistä raaka-aineista valmistettua maukasta kotiruokaa. Pyrin mökillä treenaamaan aina aamupäivällä, jolloin päivän hiilariaterian söin heti sen jälkeen ja kevyemmät ateriat vasta myöhemmällä. Tämä tuntui toimivan hyvin, koska vaakalukemassa tapahtui selkeitä muutoksia. Sitäkin selkeämmin säännöllinen ruokailu näkyi olossa ja peilissä!

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset

Olen edelleen jatkanut samalla ruokavaliolla, koska totesin sen itselleni hyväksi. Selkeä rungon ansiosta olen jaksanut tehdä päivämenoihin ruuan mukaan eikä ruokailuvälit ole enää karanneet niin pitkiksi kuin ennen. Aikaisemminhan ajattelin vain syöväni jotain sitten, kun palaan kotiin mikä tarkoitti jopa 5-6 tunnin mittaisin ruokailuvälejä. Voitte arvata, että tyhjensin aina koko jääkaapin kotiin tullessa! Vihanneksia olen valmistanut edelleen monipuolisesti ja mietinkin, että pitäisikö ottaa ohjelmistoon yksi uusi tai harvemmin kätetty vihannes per viikko.  Tulisi samalla testattua uusia reseptejäkin!

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset

Mökillä söin kasapäin marjoja ja sama meno on jatkunut täällä kotonakin. Kerättiin pakkanen jo puolilleen mustikoita, mansikoita ja vähän lakkojakin ja odotan kuumeisesti, että pääsen taas marjametsään! Vielä pitäisi tehdä tilaa pakastimeen musta- ja punaviinimarjoille. Tai sit täytyy lähteä pakastinostoksille… Mitään herkkuja mun ei ihme kyllä ole edelleenkään tehnyt mieli! Viljattomia suklaahippukeksejä tein viikolla ja niitä olen muutaman syönyt, mutta siinäpä se. Raakakakkua täytyy tehdä pakkaseen odottamaan, jos herkkunälkä iskee. Minä kun noista raakajutuista niin kovin pidän 🙂

Processed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with c1 preset

Mutta nyt täällä alkaa festarivalmistautuminen vol 2! Toinen päivä Tikkurila festareita lähtee käyntiin ja yritetään olla haukkana paikalla heti 13.30, kun Anna Abreu nousee lavalle. Festareilla on muuten todella hyvät ruuat ja tänään saatan jonkun bursan vetäistä. Ja 3 kaverin jäätelöä 😉