Uusien asioiden ostaminen kielletty

Uusien asioiden ostaminen kielletty

Olen jo jonkin aikaa tarkastellut omaa rahan käyttöäni osaamatta tehdä sille oikeastaan mitään. Olen tietoinen mitä mun pitäisi tehdä (tai jättää tekemättä), mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Olen odottanut niin sanottua inspiraatiota ja nyt se taisi sitten tulla! Olen viime aikoina puhunut paljon rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta innoissani. No, into ei ole laantumaan päin, päinvastoin. Ahmin innolla kaikkea aiheeseen liittyvää tekstiä niin kirjoista kuin netistäkin. Kuulun moniin säästämistä koskeviin fb-ryhmiin ja etsin koko ajan vain lisää. Olen aina ollut tosi huono kommentoimaan ja toimimaan millään tavalla twitterissä, mutta nyt olen aktivoitunut silläkin puolella. Lueskelen paljon sijoittajien twiittejä ja imen aiheesta kaiken mahdollisen itseeni. En muista koska viimeksi olisin jostain asiasta ollut näin innoissani!

Budjettia en ole vieläkään saanut laadittua, mutta olen tarkastellut kuitenkin omaa tiliäni aktiivisesti. On todella helppoa vain maksella kaikki pankkikortilla ja unohtaa saman tien. Kuun lopussa mietin, että miten on rahat taas näin vähissä, vaikka en ole ostanut juuri mitään. Tiliä tarkemmin tarkastellessa totuus on ihan toinen. Minä käyn ihan liikaa kaupassa tekemässä niitä kuuluisia pikkuostoksia. Aina sieltä lähtee mukaan jotain pelkästään mieliteon vuoksi. Tässä kuussa pelkästään minä olen ostanut meille ruokaa melkein 200 eurolla. Siihen lisäksi miehen tekemät isot ostokset perjantaisin, niin huomataan että ruokaan menee aika paljon rahaa kuukaudessa. Tämä on asia, jossa voisin varmasti säästää ihan vain suunnittelemalla ruokaostokset paremmin. Mekin käydään monesti sunnuntaina Lidlissä tekemässä ruokaostoksia, mutta aina sieltä lähdetään vain pienten ostosten kanssa, koska ei tiedä mitä viikolla haluaa syödä. Hölmösti ajateltu. Lidlistä kannattaisi ainakin iso kasa vihanneksia kantaa kotiin, koska siellä ne ovat halvempia kuin muualla.

Uusien asioiden ostaminen kielletty

Tämä kuu on ollut poikkeuksellinen kulutuksen osalta. Rahaa on mennyt kaikkeen normaalista poikkeavaan melkoinen määrä. Ainoat shoppailut, jotka olen tehnyt, ovat kohdistuneet Suomalaiseen kirjakauppaan, josta olen ostanut yhden kirjan ja kasan erilaisia askartelutarvikkeita yhteensä 62 eurolla. Kirjakaupat ovat kukkakauppojen ohella paikkoja, joissa multa lähtee mopo käsistä. Rakastan kasveja, kirjoja ja nykyään vielä askartelutarvikkeitakin. Ihan pommipaikkoja mulle. Pahintahan tässä on se, että meidän duunin alakertaan avattiin Suomalainen kirjakauppa, jossa on aina kaikkea ihanaa! Joskus pystyn kävelemään katsomatta ohi, toisinaan taas en. Apteekkiin on tässä kuussa mennyt noin 50 euroa, koska flunssa ja astma. Hammaslääkäriin meni melkein 120 euroa, Hoplop synttäreiden loppusummaan 117 euroa ja junalippuihin 139 euroa. Bussilipusta köyhdyin tänään 106,50 euroa ja pizzaan ja mäkkäriin on tässä kuussa uponnut yhteensä 42 euroa. Että onhan noissa!

Normaalikuukaudesta voitaisiin jättää pois osa apteekkikuluista, hammaslääkäri, Hoplop ja junaliput eli pyöreästi noin 500 euroa. Ilmankos tili onkin ollut tyhjänlainen! En ollut edes tajunnut kuinka paljon mulla on tässä kuussa mennyt rahaa kaikkeen ylimääräiseen. Avartava kokemus! Kävin tänään ostamassa bussilipun ja päätin, että ensi kuussa en enää osta, vaan laitan pyörän ajokuntoon. Päätin myös etten osta mitään uutta eli kaiken uuden ostaminen on kielletty. Poikkeuksena toki tytön kaverisynttärit joille pitää jokin lahja ostaa. Olen muutenkin miettinyt, että mikä järki maksaa kauheita summia esimerkiksi treenivaatteista, kun käytettynä saa uudenveroisia ja Lidlissäkin on itse asiassa nyt todella kivan näköisiä! Lidl on mun ihan suosikkikauppa, koska sieltä löytyy aina kaikkea kivaa ja edullista. Teen tytölle viikonloppuna synttärikakun ja mies kävi ostamassa Lidlistä kakkutyllat. Katsotaan saanko aikaiseksi tytön haluaman yksisarviskakun 😀 Mun ei siis ole tarkoitus myöskään alkaa nyt kauheita määriä ostelemaan vaatteita ja huonekaluja käytettynä, koska niihinkin saa halutessaan ison summan rahaa menemään. Jos jotain hankin, niin käytettynä, mutta harkiten. Tytölle ollaan etsitty pitkään jo parvisänkyä, mutta sopivaa ei ole vielä tullut eteen. Jos tulee, niin se hankitaan, mutta käytettynä sekin.

Oletteko te tarkastelleen omaa tiliänne viime aikoina? Meneekö rahaa johonkin ihan turhaan?

* Kuvat: Pixabay.

Lue myös: Miksi puskurirahastoon säästäminen kannattaa? & Saako rahalla brassailla?

Edellinen postaus: Näin mulla menee just nyt

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka