Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Meillä on nyt tilanne päällä. Tilanne, johon olisi ihan kiva saada jokin kaikkia miellyttävä ratkaisu. Minä olen koko ajan jumissa ja mies on koko ajan ihan jumissa. Syynä on tähän tuo meidän ihana jälkikasvumme, joka on alkanut kömpiä meidän sänkyymme joka yö ja mielellään tulisi sinne jo heti illalla. Meidän sänky on 180 cm leveä, mutta ei siellä ole tällä hetkellä yhtään ylimääräistä tilaa. Iso mies, minä ja pitkä tytön roikale kera kolmen kissan niin läheisyyttä alkaa olla enemmän kuin tarpeeksi. Illat menee taistellessa nukkumaanmenosta, kun hän ei millään jäisi omaan sänkyynsä. En tiedä onko nyt menossa joku ihme kausi taas vai mikä on…

Yhtenä iltana tyttö sanoi, että hän pelkää omassa huoneessaan. En tiedä onko tämä totta vai sanooko hän niin vain koska haluaa meidän sänkyyn. Hän ei osaa sanoa mitä pelkää, mutta pelkää vain. Tuleeko lapsille tällaisia kausia? Hän täyttää maaliskuussa kuusi. Tyttö on muuten hyvin reipas ja rohkea ja olen itse yhdistänyt tämän siihen ettei hän vain yksinkertaisesti halua nukkua omassa sängyssään. Niinpä taistelu alkaa heti illasta ja toisinaan hän nukahtaa omaan sänkyyn ja toisinaan hänet on pakko ottaa viereen, jotta saa itse jonkinlaisen unirauhan. Pitäisikö tässäkin asiassa pysyä jämptinä vai tarvitseeko asiaan edes kiinnittää sen enempää huomiota? Antaa tulla vain meidän sänkyyn jos niin haluaa?

Minusta on ihanaa, kun hän on vieressä, mutta ei se ole mukavaa sellaisen yön jälkeen, kun herää niskat solmussa ilman peittoa seinään litistettynä. Ja näinhän käy joka yö kun tyttö on vieressä. Herään joka kerta kun hän kääntää kylkeään tai mätkäyttää minua kädellä naamaan. Ja sanomattakin lienee selvää ettei siellä sängyssä mitään aikuisten juttuja tapahdu kun lapsi on keskellä…Ollaan monta kertaa tehty niinkin, että ollaan kannettu mimmi omaan sänkyyn nukahtamisen jälkeen. No, sieltähän se vain kömpii ennen pitkää meidän keskelle. Mahtaako teistä kukaan muu kamppailla saman ”ongelman” kanssa ja olisiko hyviä neuvoja tilanteen hoitamiseen? Olisi nimittäin ihanaa saada edes joskus nukkua kokonainen yö ihan rennosti koko oman sängynpuolikkaan leveydellä.

Miten saada lapsi nukkumaan omassa sängyssään?

Elämä ilman lasta on ihanan helppoa

elämä

Tämä viikko on varsin omituinen. Tyttö lähti mökille eilen ja me vietetään miehen kanssa siis kaksistaan aikaa kotona. Outoa, kun koti on niin rauhallinen ja hiljainen. Normaalisti tyttö höpöttää koko ajan jotakin tai meillä on hänen kavereitaan kylässä. Lastenohjelma pauhaa iltaisin televisiossa ja koko ajan joku on pyytämässä jotain. Omaa ruokaa saa harvoin yhdeltä istumalta syödä loppuun saati katsoa mitään ohjelmaa televisiosta silloin kun haluaa. Aina on jokin tavara hukassa tai joku paikka myllätty mullin mallin. Tekemistä riittää näinkin pienessä kodissa aamusta iltaan eikä se siihenkään lopu.

Tyttö meni ensin maanantai-iltana serkulleen yöksi ja sieltä lähtivät eilen aamulla junalla mökille. Jo maanantaina havahduin siihen etten tajunnut ajankulua kotona ollenkaan. Normaalisti ruuat, pisut ja pesut rytmittää illat kellon tarkasti, mutta nyt yhtäkkiä ei ollutkaan mitään pakollisia menoja. Katselin töllöä ja puoli kymmenen aikaan huomasin, että vielä on seuraavan päivän ruuat laittamatta ja suihkussa käymättä. Normaalisti olen jo hampaiden pesulla tuohon aikaan. En edes muista koska olisin viimeksi ennen nukkumaanmenoa lukenut lehteä sängyssä. Normaalisti mun iltalukeminen koostuu My little ponysta tai Frozenista. Jo näinkin pienistä asioista olen repinyt iloa jo kahtena iltana peräkkäin!

Ihanaa kun saa päättää ihan itse mitä syö ja laittaa ruuaksi. Ei tarvitse miettiä suostuuko jälkikasvu syömään samaa vai pitääkö laittaa kaksi eri ruokaa. Kukaan ei kinua jäätelöä jälkkäriksi tai tekemään jääpaloja myöhään illalla. Eilen illalla lähdin lenkille kuuden aikaan illalla, ihan tuosta noin vain! Ei tarvinnut miettiä kuka katsoo tytön perään tai koska täytyy olla takaisin. Tällaistako elämä oli ennen lasta? Olin unohtanut tämän vapauden tunteen aivan kokonaan. Ei rajoituksia, vaatimuksia tai sen suurempia velvollisuuksia. Saan siivoilla kotona silloin kun huvittaa tai olla siivoamatta. Pyykätä täytyy vasta kun alusvaatteet loppuu, ei silloin kun lempimekko on likaisena. Tänään aion laittaa aikuisten ruokaa. Mieli on tehnyt pestopastaa jo kauan, mutta tyttö ei sitä suostu syömään, joten on jäänyt laittamatta. Tänään menen muutenkin ihan fiiliksellä. Jos huvittaa vain köllöttää ja katsoa netflixiä, teen sen. Jos huvittaa alkaa repimään tytön huoneesta tapetteja pois, teen sen, mutta tänään en stressiä ota mistään.

Tiedättekö, päivääkään en vaihtaisi tästä elämästä pois! Vaikka välillä on raskasta niin elämä antaa enemmän kuin ottaa 🙂 Tän viikon mä kuitenkin nautin täysin siemauksin!

En ymmärrä omaa lastani

Processed with VSCO with a6 preset

Arki on tällä hetkellä todella raskasta. Tällä viikolla en ole päässyt yhtään kertaa ajoissa nukkumaan ja mietin jo eilen, että onkohan mun ajankäytön hallinnassa jotain pahasti vialla? Mutta ei, en oikeastaan mitään pystyisi tekemään nopeammin tai mitään jättää tekemättä. Joskus sitä hommaa vaan on niin paljon, että ne tehdään yöunien kustannuksella. Eilen illalla mun aika kotona meni treenin jälkeen kuta kuinkin näin: ruokailu, tytön kanssa leikkiminen, petivaatteiden vaihto, suihku, kissan hiekkalaatikon siivous, iltapala tytölle, iltapala itselleni ja samalla laskujen maksaminen, seuraavan päivän kamojen laittaminen, nukkumaan. Unta sain viime yönä reilut 6h mikä ei riitä mulle ollenkaan.

Ja sitten on tuo lapsi. Hermoni änkyräkireälle vääntävä kaiken aikaa kiukutteleva ja oikutteleva lapsi. Ehdin muutama viikko takaperin miettiä miten helppoa meillä on. Kaikki sujui kuin tanssi eikä suurempia kähinöitä ja vääntöjä ollut. Elettiin todella rauhallista aikaa. Olisihan se pitänyt tietää, että se oli vain tyyntä myrskyn edellä. Poissa on se äidin pieni kiharapäinen enkeli ja vaihtokaupassa sain äkäisen pikku pirulaisen, joka tuntuu ärsyttävän minua joka käänteessä ihan tahallaan. Mikään ei ole hyvin ja kaikkeen sanotaan lähtökohtaisesti ei. Jos jotain pyydän tekemään niin sitä ei tasan tarkkaan tehdä tai tehdään juuri päinvastoin. Ruoka on pahaa ja vaatteet vääriä. Kaikki kiukuttaa ja suututtaa. Jos joku ei mene oman mielen mukaan, tapahtuu sen sortin itkupotkuraivarit ettei ole ennen nähty. Aamut on yhtä helvettiä ja illat ihan perseestä. Olen varma, että minun lapseni on vaihdettu päiväkodissa johonkin toiseen. Niin suuri tämä muutos on.

Nukkumaanmeno on aivan mahdotonta showta joka ilta. Toissa iltana mentiin ajoissa sänkyyn, luettiin iltasatu ja alettiin nukkumaan. Tai siis minä aloin. Vielä yhdentoista aikaan illalla sain potkun selkääni kun en vastannut johonkin hänen kysymykseensä. Meni hermot. Illalla häntä ei saa millään nukkumaan vaan hän jää tahallaan venkuloimaan milloin mihinkin. Ja sitten alkaa se juomaan ja vessaan -ralli. Aamulla väsyttää ja kiukku on sen mukaista. Mitkään vaatteet eivät ole hyvät ja uloskin pitäisi saada lähteä pelkissä kengissä fleecessä. Tänä aamuna mietin ihan tosissani, että annan lähteä niissä vaatteissa. Siinähän oppisi, kun ei muuten asia mene perille. Pakotin loppujen lopuksi tytön pukuunsa, koska hullunahan en olisivat päiväkodissa pitäneet! Ehkä pitäisi vain yrittää olla rauhallinen, mutta aina ei vain jaksa eikä pysty. Sitten on vielä se järkyttävän suuri takertuminen. Päiväkodista en meinaa millään päästä lähtemään, kun tyttö roikkuu vaatteissa ja huutaa kuin hyeena. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mitään ongelmia. Onko tämä nyt sitä menettämisen pelon vaihetta vai mitä? Kotona hän viihtyy todella paljon sylissä ja jos minä luen hänelle vaikka iltasatua niin hän huutelee koko ajan isiä ja haluaa hänetkin lähelle. Omituista.

En aina ummarra. Kokemuksia?

Syyllisyys, joka puskee päälle jatkuvasti

Processed with VSCO with 6 preset

Siitä lähtien kun tyttö syntyi vajaa viisi vuotta, olen tuntenut päivittäin syyllisyyttä jostain. Aluksi siitä etten oli hyvä äiti, nukutan hänet sisälle parvekkeen sijaan ja siitä että lopetin imetyksen lääkärin määräyksestä tytön ollessa 7 kk ikäinen. Jokainen kasvuvaihe on tuonut tullessaan omat aiheet tuntea syyllisyyttä. Pahinta oli aika kun palasin töihin, vaikka mitään syytä ei olisi ollut noihin tunteisiin. Mutta kuulemma en ole ainoa, jolla näitä fiiliksiä tulee!

Syyllisyys taitaa olla vanhempien perisynti. Tuskastellaan asioista, joista ei oikeasti tarvitsisi. Jos vielä tekee sen virheen, että eksyy keskustelupalstoille niin soppa on valmis. Aina löytyy joku joka osaa asiat paremmin ja aina juuri sinun tapasin on jonkun mielestä se kaikista huonoin. Opin aika pian ettei muiden mielipiteitä ja neuvoja kannata kuunnella. Varsinkin jos niitä tuputetaan väkisin. Usein juuri nämä tuputtajat ovat niitä kaikista kärkkäimpiä arvostelijoita, jotka pönkittävät omaa paremmuuttaan parjaamalla muita. Ainoa, jonka mielipiteisiin olen kasvatusasioissa luottanut, on oma siskoni. Vieraiden mielipiteisiin tai neuvoihin en usko pätkän vertaa.

Processed with VSCO with 6 preset

Noista tunteista on vaikeaa päästä eroon. Aina löytyy aihetta potea syyllisyyttä. Kesällä olin tytön kanssa todella paljon, koska vietin 9 viikkoa kotona olkapääleikkauksen jälkeen. Silloin podin huonoa omaatuntoa lähinnä siitä kun en jaksanut olla kiinnostunut treenaamisesta. Olisihan sitä voinut kaikkea tehdä, mutta ei huvittanut. Nyt olen taas päässyt treenien makuun ja halunkin treenata viikon aikana mahdollisimman paljon. Viime päivinä olen havahtunut syyllisyyden tunteisiin treeneistä. Tiedän, että jaksan olla parempi äiti ja ihminen, kun saan välillä nollata päätä. Minusta ei koskaan olisi äidiksi, joka omistaa jokaisen minuutin vuorokaudesta lapselle ja unohtaisi itsensä täysin. Mulla kaatuisi seinät päälle. Silti aina välillä pintaan puskee ajatus, että tämänkin ajan voisin viettää lapsen kanssa, jonka salilla vietän. Koska tahdon kuitenkin treenata ja pitää itsestäni huolta niin vastapainona annan kaiken huomioni kotona lapselle. Eilenkin piirreltiin ja leikittiin pitkät tovit barbeilla. Minusta on myös tärkeää antaa lapselle itsestään huolehtimisen roolimalli. Nyt pitäisikin alkaa katselemaan hänelle joku mieluisa harrastus 😉

Onko siellä muita syyllisyyttä tuntevia äitejä?

Processed with VSCO with 6 preset