Mun crossfit-ura on virallisesti ohi

hyvästi crossfit

Olen jo jokin aikaa siirtynyt punttitreenien pariin Powerfit Vantaalle, jossa kuntoutin myös olkapääni leikkauksen jälkeen. Heinäkuun lopussa heräsin eräänä aamuna vasen ranne todella kipeänä ja ajattelin, että treeneissä se on vain vähän venähtänyt, tärähtänyt tai jotain muuta pientä. Onhan näitä kremppoja ollut jo vuosikausia, mutta olkapään operaatiota lukuun ottamatta kaikki ovat menneet ohi viikossa parissa. Nyt ei kuitenkaan käynyt niin. Toissa viikolla kipu ranteessa oli jo niin paha että se haittasi työntekoa. Kaikki kiertoliikkeet teki tuskaa enkä pystynyt pitämään mitään painavaa kädessä ellei ranne ollut kunnolla tuettu. Ranteesta kuului ilkeää rusahtelua ja sen jälkeen koko kämmenselkää jomotti vietävän paljon. Menin lääkäriin, josta sain ultralähetteen. Ultrassa ei näkynyt mitään, joten jatkoin matkaani työterveyslääkärille, josta sain lähetteen käsikirurgille. On muuten onni olla tällaisessa paikassa töissä, koska kaikki asiat tapahtuvat todella nopeasti. Käsikirurgilla ei kauan mennyt vian selvittämiseen ja lopputulos oli juuri se mitä itsekin olin ajatellut. Vika on kolmiorustossa. Olen virallisesti vanha, koska kolmiorustostahan löytyi kuluma, joka johtuu mun työstä, iästä ja treeneistä. Kuulemma hyvin tyypillinen mun kaltaiselle käsillä töitä tekevälle, +30-vuotiaalle ja paljon treenaavalle. Luut kämmenselässä ovat synnynnäisesti minulla ahtaat ja joku siellä on hangannut rustoa niin, että sinne on tullut kulumaa, joka aiheuttaa nyt kipua. Asialle ei ole mitään tehtävissä.

Tällä hetkellä treenaan siis salilla kivun sallimissa rajoissa ja käytän tarvittaessa rannesiteitä. Töissä ranteen kanssa tulee hyviä ja huonoja päiviä ja tarvittaessa käytän kipulääkkeitä. Jos kipuilu jatkuu vielä joulun jälkeen niin ranteesta otetaan magneetti ja tarvittaessa leikkaamalla tehdään rustolla lisää tilaa. Toivon ettei tarvitse mennä leikkaukseen, vaan tämä asettuu omia aikojaan. Aika näyttää! Harmittaa suunnattomasti, koska tämäkin vaiva on tällainen jolle ei mitään mahda. Crossfit-treenien pariin en enää palaa, ainakaan aktiivisesti. Mulla on edelleen 10 kerran kortti crossfit Vantaalle, mutta käyn siellä pääasiassa lihashuoltotunneilla. Tuleepahan sitten tehtyä lihashuoltoakin aktiivisesti ainakin kerran viikossa ja samalla näen salin huikeaa porukkaa. Eniten tulee ikävä kaikkia niitä ihania ihmisiä joihin sain crossfitin parissa tutustua. Toki heitä näen jatkossakin, mutta en enää niin usein.

Nyt olen jo kuukauden verran ajanut kroppaa sisään salitreeneihin ja voin sanoa, että on ollut paikat aika kipeinä! Mies tekee mulle saliohjelmat, joten niitä mun ei tarvitse miettiä ollenkaan. Luotan tässä asiassa häneen 100%. Omin päin haahuilisin vain salilla saamatta mitään aikaan. Nyt mulla on joka kerta eri ohjelma hyppysissä, jonka saan itselleni edellisenä iltana. Sopii mulle varsin hyvin! Koska olen ihminen, joka kaipaa aina tavoitteita niin nyt lähdetään sitten rakentamaan lihasmassaa takaisin. Osittain se on kyllä säilynytkin, mutta on lihasryhmiä, jotka ovat huomattavasti pienemmässä kunnossa nyt kuin ennen crossfittiä. Hauskaa nähdä mitä tapahtuu!

Kivaa viikon alkua tyypit!

Nyt mulle alkaa riittämään

nyt mulle alkaa riittämään

Tiedättekö, kun välillä on niitä asioita joita venyttää ja venyttää ja jossain vaiheessa tule mitta täyteen? Silloin kun mitta tulee täyteen, alkaa tapahtua. Mulla on nyt juuri sellainen tilanne päällä ja tilanne liittyy täysin treenaamiseen. Olen taas melkein kaksi viikkoa ollut poissa treeneistä, koska ranne kipeytyi erään treenin jälkeen ja on edelleen niin kipeä ettei edes kyykkytangon alle ole asiaa. Viime päivinä en ole kyennyt paistinpannuakaan kannattelemaan vasemmalla kädellä saati tehnyt mitään muutakaan. Ranne ei kestä yhtään painoa. Ennen ranteen kipeytymistä ehdin treenata kaksi viikkoa ja sitä ennen podinkin selkääni kaksi kuukautta. Urheilija ei tervettä päivää näe vai miten se meni?

Vaikka minä crossfitistä kovin pidänkin niin nyt olen alkanut miettiä, että pitäisiköhän ihan oikeasti vaihtaa lajia. Ei tässä ole enää mitään tolkkua kun koko ajan on joku paikka *askana. Olen tätä miettinyt jo aiemminkin, mutta aina ajatellut että jos vielä kerrankin sattuu jotain niin sitten lopetan. Enkä ole lopettanut. Aina tulee se ”jos vielä…”. Mulla on niin kova pää etten haluaisi luovuttaa. Laji on mulle rakas ja ihmiset sen parissa ja meidän salilla niin mahtavia tyyppejä etten haluaisi lähteä sieltä pois. Koen olevani luuseri jos luovutan. Järjellä kun ajattelee niin ennemmin sen on luuseriutta olla kuuntelematta kroppaansa ja hajottaa itsensä kerta kerran jälkeen. Treenata pari viikkoa ja olla taas poissa monta viikkoa. Kuulostaako järkevältä? Ei minunkaan mielestäni. Ihmetyttää vain mikä tässä mun kropassa on vikana, kun on näin loukkaantumisherkkä? Teen paljon lihashuoltoakin, joten siitä ei pitäisi olla kiinni. Ehkä se on tämä ikä, koska ei näitä vaivoja muutama vuosi sitten ollut.

Eniten tulisin kaipaamaan ihmisiä ja yhteisöllisyyttä. Salilla yksin puurtaessa kaipaan ihmiskontakteja, mutta kuntosalilla kaikki hiihtelee menemään luurit korvissa. Voimatreeni on kuitenkin se mun juttu eli jos päädyn crossfitin lopettamaan niin siirryn kuntosalille treenaamaan. Myös jooga on tullut jäädäkseen ja olen tälläkin viikolla joogannut useampana päivänä! Siinä touhussa ei ainakaan paikat hajoa. Tai ehkä alan treenaamaan vain kotona kehonpainolla? Ääh, en tiedä. Hemmetin vaikea tilanne. Haluaisit tehdä jotain mitä et pysty, mutta et haluaisi luopuakaan siitä. Mietin jo, että lopettaisin vain treenamisen vähäksi aikaa ja odottelisin aikaa, kun tiedän mitä tehdä. Olisin vain vähän aikaa ja tekisin kotijuttuja. Olisin lapsen kanssa ja laittelisin ruokaa. Ei kuulosta huonolta sekään, mutta itseni tuntien, kaipaisin urheilua. Vaikeaa!

Mikä siis neuvoksi?