Miksi muiden mielipiteillä olisi väliä?

Miksi muiden mielipiteillä olisi väliä?

Hävettää myöntää, että teen eräitä asioita. Toisaalta mietin, että miksi pitäisi hävetä yhtään mitään. Aikuinen ihminen saa tehdä juuri sitä mitä haluaa ilman, että pitäisi miettiä mitä muut siitä ajattelevat. Ehkä se onkin juuri se, että pelkää toisten reaktiota tai että heidän kuvansa minusta muuttuisi. Näin netin välityksellä varsinkin ihmisistä ei saa mitenkään ihan oikeaa kuvaa. Väitän, että aika harva teistäkään tietä minkälainen ihminen oikeasti olen. Jotkut teistä ovat suuttuneet vain yhden lauseen tai sanan vuoksi ja väittäneet, että olen sen perusteella hirveä ihminen. Jos olisimme jutelleet kasvotusten, tuskin olisi tullut samaa fiilistä. Mutta näin se menee, kun ihmiset muodostavat toisistaan kuvia vain kirjoitusten perusteella. Mun huumorintaju esimerkiksi jää näin blogin kautta monilta oppimatta. Olen hyvin sarkastinen ihminen ja olen huomannut, että luettuna sarkasmi johtaa helposti vääriin käsityksiin. Ilman ilmeitä ja eleitä siltä katoaa pohja. En osaa olla hauska, jos en pysty käyttämään sarkasmia. Ehkä siksi minusta saattaa saada melko vakavan kuvan. No jaa, mistäpäs minä sen tietäisin minkälainen kuva teillä on minusta.

Huomaan silloin tällöin häpeäväni jotain asioita. Miksi me mietitään niin paljon mitä muut meistä ajattelevat? Miksi muiden mielipiteillä olisi väliä? Ihmiset hakevat hyväksyntää ja haluavat kuulua joukkoon. Ehkä siksi hävettää myöntää tiettyjä asioita. Nuorena oli pakko pukeutua samalla tavalla kuin kaverit ja käyttäytyä samalla tavalla. Muuten ei kuulunut joukkoon. Yläasteella ja lukiossa ollessani hävetti myöntää, että kävin ostamassa vaatteita kirpparilta. Silloin olisi pitänyt olla koko ajan uusia ja hienoja vaatteita. Jos ei ollut, sinua saatettiin kiusata tai sorsia. Valhetelin monestakin vaatteesta, että olin ostanut sen juuri uutena. Ei meillä ollut varaa ostella jatkuvasti uutta ja häpesin kotiolojani muutenkin. Harvoin vein kotiini ketään kaveria, koska pelkäsin että minulle naurettaisiin.

Nykyään on ihan sama mitä minusta ajatellaan enkä juuri välitä muiden mielipiteistä. Vain läheisten ihmisten mielipiteet merkitsevät jotain. Aikuisuus on saanut aikaan sen, että tiedän kuka olen eikä sitä muiden mielipiteet juuri hetkauta. Silti on muutama asia, jotka vähän hävettää kertoa ääneen. Kuten se, että latasin pari päivää sitten Jodelin ja luen säännöllisesti vauva-palstaa. Niissä on oikeasti kuran joukossa myös mielettömän hyviä ja inspiroivia keskusteluita! Tietyssä seurassa hävettää myöntää ääneen, että katson Temppareita ja tällä hetkellä myös Exiä rannalla Ruotsia Ruutu+:sta. Rakastan realitysarjoja, mutta monetkaan eivät niitä arvostan ja leimaavat niitä katsovat tyhmiksi. No, tiedän etten ole tyhmä, joten voin nämä asiat nyt ihan ääneen myöntää 😀 Hävettää myöntää myös etten ole ajanut säärikarvoja 3 viikkoon enkä lakannut varpaankynsiä aikoihin. Ehkä näin naisena pitäisi pitää huolta näistä asioista, mutta on ollut kaikkea muuta. Bisneksiä ja sen sellaista 😀 Niihin on aina hyvä vedota!

Mitä asioita sinä häpeät kertoa ääneen?

Edellinen postaus: Hyvän treenin meriitit

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

 

Sukupuolineutraalius puhututtaa ja mietityttää

sukupuolineutraalius

Olen mielenkiinnolla lueskellut Umpun blogissa käytävää keskustelua sukupuolineutraalisuudesta (vai sukupuolineutraaliudesta…?). Toki aihe on vilahtanut tuon tuosta mediassa, mutta en ole perehtynyt aiheeseen sen enempää. Olen muodostanut oman (ehkä liiankin jyrkän) mielipiteeni vain sen tiedon perusteella mikä minulla on jo ollut olemassa. Lähtökohtaisesti ajattelin, että koko asia on taas turhanpäiväistä vouhotusta. Ihan jonnin joutavaa tietyn ryhmän ajamaa huuhaata. Mutta mutta. Huomasin taas miten paljon omaan mielipiteeseeni vaikuttaa kun etsin ja luen asiasta enemmän.

Sukupuolineutraalius – mitä se on?

Koin asian negatiiviseksi, koska en yksinkertaisesti ymmärtänyt asiaa. Perustin mielipiteeni muiden sanomisiini ilman sen kummempaa miettimistä. Koin, että sukupuolineutraalius on minulta pois, koska tutut ja turvalliset asiat muuttuvat jälleen enkä ymmärtänyt käsitteen sisältöä. Ajattelin, että on epäreilua ettei tyttöni saa enää olla tyttö vaan hänestä tehdään muuhun massaan uppoava ”henkilö”. Kysehän ei kuitenkaan ole siitä ja ymmärsin sen asioita hetken pohdittuani. Tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia, mutta ilman stereotypioita. Ei ajatella, että tytöt leikkivät kotileikkiä ja pojat pelaavat jalkapalloa, vaan lapsi on lapsi, joka voi tehdä mitä haluaa sukupuolestaan huolimatta ja se on ihan ok. Että pyritään olla ajattelematta että tyttö on tietynlainen ja poika tietynlainen. Jokainen lapsi ja ihminen voi olla minkälainen vain sukupuolestaan huolimatta. On jännää miten huomaan, että olen itse ajatellut juuri näin ihan tiedostamattani tai tietämättäni mistään sukupuolineutraaliudesta. Olen itsekin ollut nuorempana poikatyttö, joka pelaa mieluummin palloa ja pukeutuu ”äijämäisesti” kuin virkkaa ja pukeutuu pinkkiin mekkoon. Tätä asiaa olen miettinyt näin vanhemmallakin iällä. Miksi en viihdy mekoissa ja tykkää meikata, vaan pelaan mieluummin konsolipelejä ja pukeudun tennareihin ja lököhousuihin? Miksi en ole niin nainen kuin moni muu? Olen aina pitänyt itseäni vähän kummallisena, mutta persoonastahan se vain on kiinni. Minua on kiinnostanut yksinkertaisesti eri asiat kuin monia muita. Oma tyttöni taas on niin prinsessa kun vain voi olla! Ja molemmat asiat on ihan ok ja meidän molempien on annettu olla sellaisia kuin olemme.

Tämä aihe herättää todella paljon tuntemuksia puoleen jos toiseen. Toiset kiistävät asian ja toiset kannattavat sitä fanaattisesti. Itse olin ensin vastaan, mutta nyt olen siirtynyt kannattajiin, mutta on vielä paljon asioita joita en ymmärrä enkä pysty sisäistämään. On esimerkiksi outoa ajatella, että perinteisistä ammattinimikkeistä poistuu esimerkiksi mies-sana (palomies, sähkömies jne). Tähänkin varmasti tottuu, mutta kyllä se kummalliselta kuulostaa. Tai että neuvolassa saa sukupuolineutraalin neuvolakortin eikä tytöille tai pojille tarkoitettua. Entäs äitiyspakkaukset? Tuleeko niihinkin (vai onko jo tullut) sukupuolineutraalit vaatteet? Entä jos haluaa tyttöjen vaatteita tai poikien vaatteita? Tuntuu väärältä ettei sellaista saa (vai saako?). Entä onko lapselle helpompaa olla sukupuolineutraali vai hämmentääkö se vain lasta, kun hän ei tiedä mikä hän on? Tullaanko lapsia, joilla on sukupuolineutraali nimi, kiusaamaan päiväkodissa ja koulussa enemmän kuin muita juuri nimen vuoksi? Korvataanko uimahalleissa naisten ja miesten osastot unisex-osastoilla? Entä vaateliikeet: tuleeko naisten ja miesten vaatteille yhteinen osasto, jossa aikuisten vaatteet ja lapsille lasten vaatteet? En tiedä, kuulostaa varmasti oudolta, mutta tällaisia asioita mietin ja uskon, että moni muukin miettii ja pohtii näitä ja onhan tässä miettimistä!

Uskon, että kasvava sukupolvi kasvaa sukupuolineutraaliin ajattelumalliin eikä se ole heille mitenkään kummallinen asia. Meillä vanhemmilla sukupolvilla taas on asiassa paljonkin sulateltavaa. Mielestäni on vain hyvä, jos ihmisiä ei arvoteta heidän sukupuolensa perusteella vaan jokaisella on samat lähtökohdat, mutta voiko joku väittää että tämä muutos tulee olemaan kaikille helppo? Osalle meistä varmasti on, mutta isolle osalle ei. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia ja minullakin on miljoonia kysymyksiä mielessä ja huolen aiheitakin. Ymmärrän, että tämä asia on hyvä niiden ihmisten kannalta, jotka eivät koe olevansa perinteisesti naisia tai miehiä, mutta itse en ole koskaan pitänyt outona tai vähemmän hyväksyttävänä sitä ettei mahdu perinteiseen muotiin: ei tunne olevansa mies eikä nainen. Tai on syntynyt naiseksi, mutta tunteekin olevansa mies ja toisinpäin. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä täytyy olla samat lähtökohdat sukupuolesta, iästä tai perimästään huolimatta. Olenko siis tietämättäni kannattanut aina sukupuolineutraaliutta? Äh, nyt alkaa olla mieli jo niin solmussa näiden ajatusten kanssa, että parempi lopettaa tähän. Enivei, on hyvä että asiasta puhutaan, jotta kaikki saavat tietoa tästä. On hyvä, että ihmisiä herätellään kärkkäämmilläkin kirjoituksilla ja kyseenalaistetaan asioita. Vai mitä olette mieltä?

Mitä mieltä aiheesta? Onko mun ajatukset ihan hakoteillä? Mietityttääkö sinuakin sukupuolineutraalius? Korjaa ihmeessä, jos ymmärrän jotain väärin!

 

Miksi kehuminen ja kiittäminen on niin vaikeaa?

banneri
Kuva: Timo Pyykkö / A-lehdet.

Kiittäminen, kehuminen ja anteeksi pyytäminen. Asioita, jotka minun mielestäni kuuluvat jokapäiväiseen kohteliaaseen käytökseen. Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin, mutta nyt on tarve kirjoittaa uudestaan, koska asia on ollut omassa elämässäni hyvin pinnalla viime aikoina. Olen itse töissä asiakaspalveluammatissa ja ihan päivittäin saan ihmetellä ihmisten käytöstä. On nimittäin todella yleistä ettei aikuiset ihmiset tunne sanaa kiitos tai anteeksi.

Minä olen pyrkinyt opettamaan tytölle pienestä pitäen, että aina täytyy kiittää ja aina täytyy pyytää anteeksi. Varsinkin anteeksi pyytäminen on ollut hänellä välillä työn ja tuskan takana, mutta liittynee ikään tämä taistelu. Omasta lapsestahan saa koulutettua juuri niin kohteliaan ihmisen kuin haluaa ja oma esimerkki on aina paras esimerkki. Mutta entäs vieraat ihmiset? Heidän käytökseen ei juuri voi vaikuttaa. Toiset eivät vain ymmärrä, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Melkein joka aamu joku asiakas myöhästyy, joku vähemmän ja joku vähän enemmän. Viime viikolla eräs asiakas oli 25 minuuttia myöhässä ja kun anteeksipyyntöä ei kuulunut, sanoin hänelle että olet aika paljon myöhässä. Tässä vaiheessa voisi olettaa kuulevansa pahoittelut, mutta toisinpa kävi. Naureskellen hän tokaisi, että noh ihan vähän vain olen myöhässä hehheh…Eipä paljon naurattanut, koska hänelle varatusta tutkimusajasta oli kulunut jo puolet. Tällaisia tapauksia kohtaan päivittäin. Eipä tulisi itselleni mieleen naureskella moisessa tilanteessa. Minua hävettäisi.

Mutta sitten on näitä aivan ihania ihmisiä, jotka kiittävät kohteliaasti ja pyytävät anteeksi minuutinkin myöhästymistä. Tänään sain todella vuolaat kehut eräältä asiakkaalta, vaikka toimin niin kuin aina työssäni toimin. Töykeiden asiakkaiden jälkeen yltäkylläiset kehut saavat todella hyvälle mielelle ja vielä kun asiakas mainitsee, että toivottavasti myös teidän johtoporras tietää miten hyviä ja tehokkaita työntekijöitä teillä on, niin kyllähän siinä hymy tulee huulille. Miksi ihmeessä kehuminen on usein niin vaikeaa? Pakko sanoa, että olen petrannut tässä asiassa todella paljon ja jos kehuille on aihetta niin niitä varmasti annankin! Tiedän miten hyvän mielen pieni, ja ehkä omasta mielestä vähäpätöinen kehu, tuo vastaanottajalle niin miksi en sitä sanoisi?

Muistetaan siis, että kehu päivässä piristää kaikkien mieltä! Eiks joo?

Ps. Mitäs tykkäätte kuvasta? Kuva on osa Fitfashionissa tapahtuvaa freesausta ja me bloggaajat päästiin ihan ammattivalokuvaajan kuvattavaksi! Mä ainakin tykkään 🙂

Päiväkotien säännöt: täytyykö kaikki kutsua synttäreille?

Processed with VSCO with a9 preset

Luin pari päivää sitten netistä erään päiväkoti-ikäisen pojan äidin kirjoittaman pyynnön vanhemmille. Tämä pyyntö oli kirjoitettu muistaakseni iltasanomien yleisönosastolle. Äiti kertoi pojan olevan päiväkodissa ryhmässä, jossa oli pojan lisäksi tyttöjä sekä viisi poikaa. Poika on tiiviisti osa tätä kuuden hengen poikaporukkaa, jossa pojat leikkivät keskenään päivittäin ja ovat hyviä kavereita keskenään. Silti tämä poikaporukan hiljaisin poika jätetään aina kutsumatta toisten poikien syntymäpäiville. Äiti mainitsi myös ettei pojan leikkitaidot ole ihan samalla tasolla muiden lasten kanssa ja uskoi tämän olevan syynä kutsujen puuttumiseen. Äiti vetosi kirjoituksessaan vanhempiin: miksi tämä yksi ainoa poika jätetään kutsumatta joka kerta? Se särkee sekä hänen että poikansa sydämen.

Meidän tytön päiväkodissa synttärikäytäntö tehtiin selväksi varsin varhaisessa vaiheessa. Kutsut saa jakaa päiväkodissa, jos kutsuu koko ryhmän. Muutoin yhteystiedot saa selvittää itse ja hoitaa kutsujen toimittamisen omalla ajalla. Mielestäni tämä on ollut varsin toimiva ratkaisu ryhmässä, jossa on parikymmentä lasta. Pidimme ensimmäiset kaverisynttärit tytön täyttäessä neljä ja hän sai kutsua synttäreilleen viisi haluamaansa ystävää. Kun on kyse noinkin isosta päiväkotiryhmästä niin meillä ei mitenkään olisi varaa järjestää synttäreitä noin isolle laumalle eikä kaikki varmasti edes mahtuisi meidän kotiin. Synttärit järjestettiin HopLopissa ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.

Näin isossa ryhmässä useampi jää aina kutsumatta eikä synttärikutsuja ole meillekään kauheasti sadellut. Toisaalta tytöllä taitaa olla kolme tai neljä läheistä kaveria päiväkodissa joiden synttäreille kutsu aina tuleekin. Itse ymmärrän täysin tällaisen ettei kaikkia kutsuta. Sitä en sijaan ymmärrä jos ryhmässä tosiaan on vain ne kuusi poikaa ja aina vain yksi jätetään ulkopuolelle. Se on todella julmaa! Vanhemmat yleensä tietävät keiden kanssa oma lapsi ryhmässä leikkii ja paljonko lapsia ryhmässä on. Minusta aikuisten pitäisi puuttua tähän peliin, koska tuollainen on jo selvää kiusaamista. Lapsi ei ymmärrä miksi kaverit jättävät hänet aina ulkopuolelle, vaikka päiväkodissa ollaankin hyviä ystäviä.

Ymmärrän siis täysin pojan äidin huolen ja jos tällainen sattuisi omalle kohdalle, puuttuisin peliin varmasti. Toki jokainen saa kutsua synttäreilleen ketä haluaa, mutta miksi jättää vain se yksi kutsumatta, jos hän on kuitenkin muiden kaveri yhtä lailla? Pitäisi muidenkin lasten vanhemmilla vähän olla järkeä päässä ja miettiä miten käyttäytyisi jos sama tilanne sattuisi oman lapsen kohdalle. Tuntuisiko mukavalle? No ei varmasti! Eikö voisi kerralla typistää kutsutut vaikka kolmeen jolloin muitakin jäisi kutsumatta tai sitten kutsua kaikki viisi? No, vanhempia on niin paljon kuin lapsiakin ja ehkä osa ei vaan osaa ajatella tilannetta omalle kohdalle…

Kuinka teillä toimitaan synttäreiden kanssa? Kuinka te toimisitte tällaisessa tilanteessa?

 

Fitness vääristää terveellisiä elämäntapoja

Processed with VSCO with a7 preset

Fitness on todella loppuun kaluttu aihe, mutta silti mua pistää aina välillä suututtamaan ihan todenteolla. Tunnustan, menin ja lueskelin vauva-palstaa, koska oli tylsää. Sieltä saa ainakin hyvät naurut jos ei muuta! Eksyin ketjuun Onko nuorten naisten fitnessintoilu karannut käsistä. Ai että miksi eksyin? Koska siellä puhuttiin myös meistä Fitfashionin bloggaajista, jotka olemme kuulemma langanlaihoja ja pylly aina töröllään kameralle 😀 Fitness elämäntapana ja käsitteenä kiinnostaa minua todella. On kiinnostanut jo vuosia! Enkä varmasti olisi kisahommiinkaan koskaan lähtenyt jos ei olisi kiinnostanut.

Silloin tällöin nähdään fitnesskisaajien julkituloja, jossa he kertovat miten fitness on pilannut heidän elämänsä. Sen enempää näihin paneutumatta uskon, että nimenomaan näiden kommenttien vuoksi Fitness lajina ja elämäntapana on saanut niin huonon ja ”sairaan” maineen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että jokainen meistä on yksilö, joka tekee omat päätöksensä. Koskaan ei pitäisi antaa ajaa itseään sairauteen tai sen partaalla olevaan tilanteeseen vain sen takia, että valmentaja käskee. Jokaisen meistä luulisi tietävän milloin asiat eivät ole ihan kunnossa. Muistan itsekin nuo kisadieettiajat jolloin olo oli väsynyt eikä uni tullut. Tiesin näiden olevan ”normaaleja” asioita dieetin loppumetreillä, mutta koskaan en tuntenut itseäni sairaaksi. Oli päiviä jolloin olo oli toki niin heikko, että otin puhelun valmentajalle. Silloin pidettiin lepopäivä tai kaksi. Kisadieetti on kahden kauppa. Kisaajan täytyy osata tulkita omaa oloaan, mutta valmentajalla täytyy myös olla sen verran ammattitaitoa ettei hän tieten tahtoen aja kisaajaa yli rajojen. Tässä yhtälössä kun isketään kaksi puupäätä yhteen niin tulos ei varmasti ole hyvä.

Processed with VSCO with a7 preset

Lausahdus fitness vääristää terveellisiä elämätapoja on aika hazardi. Tällaisen väitteen takana seisova ihminen on todella kapeakatseinen persoona. Fitness käsittää niin paljon muutakin kuin kisalavat ja änkyräkireässä kunnossa olevat ruskeat ihmiset. Mulle fitness on elämäntapa johon kuuluu kokonaisvaltainen hyvinvointi (henkinen sekä fyysinen), terveellinen mutta rento ruokailu, monipuolinen treenaaminen, kehonhuolto, palautuminen ihan kaikki! Ennen kaikkea se on hyvinvointia. Toki se joillekin voi olla jotain ihan muuta, mutta näin itse asian ainakin käsitän. Fitness edustaa minulle nimenomaan terveellisiä elämäntapoja ja itsestään huolehtimista, ei suinkaan syömishäiriötä tai kilpirauhasongelmia. Näistä ongelmia kohtaa aika pieni prosentti fitnessharrastajista ja näistä kärsivät olisivat todennäköisesti sairastuneet ennemmin tai myöhemmin ihan ilman fintessharrastustakin. Toki sen äärimmilleen vieminen varmasti myös edesauttaa sairastumista, mutta tuskinpa kaikesta voi syyttää pelkkää fitnesstä?

Mitä fitness sinulle edustaa? Syömishäiriöisiä ihmisiä vai terveellistä elämäntapaa?

Lue myös Piian todella hyvä postaus aiheesta: Fitness ei pilaa elämääsi. Teet sen ihan itse!

Miksi negatiivista palautetta on helpompaa antaa kuin kiitosta?

Processed with VSCO with c1 preset

Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin, mutta nyt on ihan pakko kirjoittaa uudestaan. Tämä on aihe, joka jaksaa hämmentää itseäni aina vain uudestaan. Palautteen antaminen. Saan sitä päivittäin työssäni ja pyrin sitä itsekin aina antamaan, kun tarve vaatii. Joskus olen ollut ihminen, joka ei ole uskaltanut antaa negatiivistakaan palautetta saati positiivista, mutta nykyään se ei ole mikään ongelma. Negatiivisen palautteenkin voi antaa ihan asiallisesti ja mielestäni sellaisena se menee parhaiten perille. Asiallinen palaute saa palautteen saajan miettimään, puuttumaan asiaan ja ehkä muuttamaan toimintaansa, jos tarve vaatii. Mutta sitten on näitä ihmisiä, jotka haukkuvat ja parjaavat ihan siitä ilosta, että voivat. Tuntuu, että joillekin se on oikein harrastus.

En tiedä onko se suomalainen kulttuuri vai mikä, mutta kiitosta kuulee edelleen todella harvoin. Miksi niin harva kiittää esimerkiksi bussikuskia? Tämän asian tiimoilta muuten täytyy lähteä vähän sivuraiteille. Osa bussikuskeista ei vaivaudu kyytiin noustessa edes tervehtimään takaisin, vaikka kuinka kuuluvaan ääneen toivottaisin hyvät huomenet. Tällaiset ihmiset eivät saa myöskään minulta kiitosta lähtiessäni. Sen sijaan tervehtivät ja ystävälliset saa. Heitä kiitän kuuluvaan ääneen aina bussista poistuessani, koska mielestäni he ansaitsevat sen. Myös kaupan kassa ansaitsee kiitoksen, samoin kaikki muutkin ihmiset, jotka palvelutilanteessa tapaan. Minulla on myös tapana kiittää asiakkaita käynnistä labrassa. Ainakin omasta mielestäni kiittämisestä ja kiitoksen saamisesta tulee hyvä mieli. Miksi sitä on kuitenkin niin vaikeaa sanoa?

Mutta siihen negatiiviseen palautteeseen. Miksi antaa palautetta asiasta johon saaja ei voi vaikuttaa millään tavalla? Ainakin täällä terveydenhuollon maailmassa sellaista palautetta saadaan todella paljon. Ihmiset eivät useinkaan ajattele nenäänsä pidemmälle. Otetaan esimerkkinä vaikka laboratoriossa pyörtynyt asiakas. Koska haluan huolehtia asiakkaan loppuun asti ja päästää hänet lähtemään vasta kun näen hänen oikeasti olevan kunnossa, seuraavan asiakkaan aika todennäköisesti myöhästyy. Asiakas valittaa tästä pahoitteluistani huolimatta. Tilanne johon en voi vaikuttaa millään tavalla. Pitäisikö minun nakata vain pyörtynyt ja huonovointinen ihminen pihalle, jotta aikataulut pitävät? Entä jos tämä sattuukin valittajan itsensä kohdalle? Olisiko hän samaa mieltä vielä asiasta? Entäpä potilas, joka saa infarktin vastaanotolla ja lääkärin ajat myöhästyvät tämän takia? Tai että asiakas itse on mennyt väärään paikkaan? Tämäkin on yleensä meidän vika…Tällaisia valituksia tulee liian usein ja en voi sanoa etteikö ne harmittaisi, koska ne ovat asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään. Samalla myös ymmärrän, että ne kertovat jotain valittajasta itsestään. Ehkä päivä on lähtenyt heti aamusta väärille raiteille ja hänen täytyy purkaa paha mielensä johonkin. Ehkä hänellä on kiire. Mene ja tiedä.

Tänään nämä turhanpäiväiset valittajat kiukuttavat toden teolla. Tulee fiilis, että ihan sama miten hyvin työnsä tekee niin mikään ei riitä. Aina on joku, jota ei miellytä. Joku, joka valittaa turhasta. Joskus toivoisin, että ihmiset vetäisivät päänsä pois perseestä ja miettisivät pari kertaa ennen kuin suunsa aukaisevat, mutta se lienee turha toivo. Jotta homma ei menisi pelkäksi negistelyksi niin viime päivinä olen kohdannut myös näitä ihania ihmisiä, jotka muistavat kiittää ja antavat myös positiivista palautetta. Ette ehkä usko, mutta edes se yksi ihana palaute voi joskus merkitä hyvinkin paljon! Se voi saada koko kurjan viikon kääntymään hyväksi. Joten antakaa myös kiitosta silloin kun siihen on aihetta! Itse kiitin vuolaasti viimeksi eilen eräässä liikkeessä hyvästä palvelusta, jossa etsin lahjaa. En kerro mitä, koska lahjan saaja todennäköisesti lukee tätä 😀

Kiitosten täyteistä viikonloppua!

Köyhällä ei ole varaa elää terveellisesti

OI000014-1

Terveelliset elämäntavat ovat asia, josta puhutaan paljon. Terveellisiin elämäntapoihin liitetään usein myös kalleus. Treenaaminen maksaa, ruoka maksaa ja vitamiinit ynnä muut lisäravinteet maksavat. Sanotaan, että köyhällä ei ole varaa elää terveellisesti, mutta onko tosiaan näin? Onko terveelliset elämäntavat rahasta vai omasta viitsimisestä kiinni? Ihan varmasti, jos eletään oikeasti pienillä valtion tuilla eikä rahat riitä edes mahdollisiin lääkkeisiin, on pakko nipistää jostain ja se jokin on aivan liian usein ruoka. Mielestäni se on kuitenkin väärin. Hyvä ja terveellinen ruoka on asia, joka saa meidät voimaan paremmin ja jos viitsii vähän miettiä niin ne pienetkin pennoset saa riittämään muuhunkin kuin halvimpiin eineksiin. Moni unohtaa sen, että nimenomaan terveellisempi ruokavalio johtaa terveempään kehoon, joka voi taas mahdollistaa esimerkiksi lääkkeistä luopumisen (esim. diabetes, verenpaine, kolesteroli). Työssäni kohtaan tällaisia ihmisiä päivittäin, jotka pelkästään ruokavaliota muuttamalla ovat päässeet eroon lääkkeistä. Käsittelen tässä postauksessa lähinnä ihmisiä, jotka elävät pienellä rahalla. Jätetään sairauksien aiheuttamat seikat (masennus, kyvyttömyys hoitaa itseään, haluttomuus ym) ulkopuolelle. Heidän kohdallaan asia on jo ihan eri.

Elin itse todella pienellä rahalla opiskeluaikana niin kuin varmasti moni muukin on tehnyt. Onneksi oli olemassa edes edullinen kouluruoka. Omille muuttaessani ostin lähinnä eineksiä, koska en osannut laittaa ruokaa enkä siitä mitään tiennytkään. Söin halpoja hampurilaisia, purkkilihapullia, pizzoja ja pinaattilettuja. Mitä nyt sattui milloinkin edullisimmin löytymään. Lihoin parissa kuukaudessa yli 10 kiloa ja olo oli huono ja surkea. Tätä jatkui aika pitkään. Vasta parikymppisenä aloin kiinnostua treenaamisesta ja ruuanlaitosta sekä ravinnosta ylipäänsä. Huomasin kuinka paljon hyvä ja terveellinen ruoka vaikuttaa omaan oloon vs einekset. Löysin halpoja vaihtoehtoja myös terveellisistä ruoka-aineista. Söin paljon broilerin maustamattomia koipia, jauhelihaa, seitä, riisiä, makaronia, perunaa ja muita seosongissa olevia kasviksia, vaikka en sesongista silloin mitään tiennytkään. Opettelin tekemään itse sämpylöitä ja valmistamaan ruokaa.

Processed with VSCO with c3 preset

Saatan olla mustavalkoinen tämän asian suhteen, mutta uskon että jos ihmiset jaksaisivat ottaa selvää ravinnosta niin myös pienemmällä rahalla olisi mahdollista elää terveellisesti. Kun tekee itse ruokaa ja leipoo leipää niin siinä säästää jo pitkän pennin. Metsät ovat näin alkusyksystä täynnä ilmaisia marjoja ja sieniä. Villiyrttejä voi kerätä ja kuivata talvea varten mielin määrin. Kauden kasvikset ja vihannekset ovat aina halvimpia ja useissa kaupoissa on hyvät tarjoukset myös niistä hedelmien ohella. Leipää ja proteiinin lähteitä voi ostaa tarjouksesta useamman kerralla ja pakastaa. Laatikkoruoat ja keitot ovat varmasti kaikista edullisimpia ja kun niistä pakastaa annoksia valmiiksi niin on aina jotain terveellistä ja edullista saatavilla. Uskon, että kaikki lähtee ihmisestä itsestään (ellei taustalla ole juurikin sairauksia tms) sekä saadusta kasvatuksesta. Jos on jo lapsena oppinut laittamaan ruokaa ja leipomaan niin ymmärtää varmasti ravinnosta enemmän kuin ihmiset, jotka on kasvatettu einesruuilla ja kaikki on aina tehty valmiiksi. Meillä ei juuri kotona puhuttu ruuan hinnasta, mutta ruoka tehtiin aina alusta loppuun itse. Oma mielenkiintoni ruuanlaittoa kohtaan kumpuaa varmasti juurikin lapsuudesta (vaikkakin innostuin enemmän vasta myöhemmällä iällä) ja opiskeluaikoina eletyt rahattomat vuodet on jättäneet jälkensä siinä määrin etten minäkään tahdo tuhlata ruokaan ylenmäärin. Ruokaa voi ostaa ja laittaa myös hyvinkin edullisesti!

Terveelliseen elämäntyyliin kuuluu myös liikunta. Siitäkään ei tarvitse maksaa omaisuuksia. Jokainen meistä voi lähteä kävelemään tai juoksemaan eikä maksa mitään. Netti on pullollaan ilmaisia treenivideoita ja -ohjelmia, kuten Blogilates ja Bodyrock. Tässäkin asiassa kaikki on kiinni omasta viitsimisestä. Jos on varaa laittaa yhtään rahaa liikkumiseen niin seurat ja kansalaisopistot järjestävät liikuntakursseja välillä todella edullisesti. Kunnalliset kuntosalit ja uimahallitkin ovat suhteellisen edullisia. Liikkuakin voi varsin monipuolisesti pienemmällä rahalla, mutta se vaatii ihmiseltä itseltään motivaatiota ja jaksamista etsiä hyviä vaihtoehtoja. Itsekin olen miettinyt onko järkevää maksaa kuntosalimaksua, kun en siellä pysty käymään olkapään takia kuin 2-3 kertaa viikossa. Kotona treenaisin ilmaiseksi. Toisaalta itselleni on tärkeää nimenomaan salin fiilis, joten luovun sen sijaan jostain muusta.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä?

Sano silloin kun on jotain sanottavaa

Processed with VSCO with acg preset

Kävin eilen salilla. Tympäisi koko touhu ihan jonkun verran, koska taas piti treenata jalkoja. Päätin tehdä takareisipainotteisen treenin. Liikkeistä ei mitään hajua. Päätin miettiä lämmittelyn aikana treenin valmiiksi ettei aikaa menisi miettimiseen itse treenin aikana. Ja niinhän minä tein. Valmis suunnitelma päässäni suunnistin ensin takareisilaitteelle ja siitä ns. toiminnalliselle puolelle. Toiminnallisella puolelle on mm. rata kelkan työntöä varten, vieressä vielä suurempi rata esim. renkaan pyöritystä varten, köysiä, kahvakuulia, leuanvetorigit ja niissä renkaat, bokseja ym toiminnallisen treenin oheistuotteita. Katselin hetken ympärilleni ja kun totesin ettei ketään ole treenaamassa kelkkaradalla, kannoin siihen kahvakuulat ja viereen otin boksin ajatuksena tehdä ensin askelkyykkykävelyä ja heti perään boksihyppyjä. Lämmittelin ja otin parit tuntumasarjat. Ja sitten alkoi tapahtua. Eräs wannabe-crossfittaaja tuli ja alkoi asentelemaan omia treenejään samalla puolella. Meitä oli jo siinä useampi tyyppi tekemässä omia juttujaan ja minä aloittelemassa omaa treeniäni. Niin hän siinä hetken asetteli painojaan, siirsi mun käsipainot syrjään, koska hänen piti päästä juuri sille radalle kantamaan levypainoja. Hän oli jo varannut itselleen viereisenkin radan overhead askelkyykkyjä varten eikä sit näköjään voinut kannella painojaan samalla radalla. Ei voinut ei. Niin tämä tyyppi tuli ja siirteli mun kamojen lisäksi myös muiden kamat ”koska hän nyt tarvitsee vähän enemmän tilaa”. Kukapa ei?

Processed with VSCO with acg preset

Tiedätte, että mä treenasin aika pitkään crossfittiä ja tiedän mitä laji on ja rakastan sitä edelleen. En siis todellakaan halua morkata lajia tai sen harrastajia, mutta joku roti pitää olla tässäkin touhussa. Jos haluaa treenata crossfittiä normisalilla niin on myös rakennettava treeninsä sen mukaan. Jos ei kykene niin varsin lähellä on ihan virallisia crossfit-saleja (joilla itsekin treenaisin jos vaan pystyisin). Kun itse menin ns. normisalille tekemään crossfit-treeniä niin rakensin treenini niin, että pystyn sen tekemään mahdollisimman pienessä tilassa ja häiritsemättä muita. Minun mielestä se on kohteliasta. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan ajattele niin. Toiset valtaavat kaiken mahdollisen alan miljoonille eri liikkeilleen. Ja juuri silloin kun sali on muutenkin täynnä väkeä! Mutta tiedättekö mikä tässä kaikessa on silti ärsyttävintä? Se, että annoin jonkun toisen määrätä mun treeniä ja siirrellä mun kamoja hänen mielensä mukaan. Se etten sanonut mitään. Aivan liian usein myötäilen muita ja hymyilen vain nätisti, vaikka mielessäni huudan ”et saatana koske mun kamoihin! Mä olin tässä ensin ja myös pysyn tässä!” Mutta ei. Mekaanisesti hymyillen siirryin muualle ja annoin toisen ihmisen pilata mun treenin. Mitä tästä opimme? Sano silloin kun on jotain sanottavaa ja pidä puolesi. Aina.

Lopputreenin ärsyttikin niin paljon etten viitsinyt kameraakaan kaivaa repusta treenikuvia varten. Halusin vaan pois. Ihania pukkarikuvia siis <3

Perjantaimietteitä – Onks noloo käyttää snäppiä?

Toppi: Taffer // Kuva: Katri Viirret
Toppi: Taffer // Kuva: Katri Viirret

Eilen täällä Fitfashionissa ja Snapchatissa keskusteltiin kovasti aikuisten snäpin käytöstä. Itsehän vaatustelin snäppiä pitkään, kunnes Too big to be me: n Anna ylipuhui mut sinne. Alkuun olin ihan pihalla siitä enkä tykännyt yhtään. Snäppäsin todella vähän, mutta kun löysin itse hyviä seurattavia niin akitvoiduin itsekin.

Umpun blogissa on mielenkiintoista keskustelua yli kolmekymppisten snäppäämisestä. Toiset diggaa ja toiset pitää sitä äärimmäisen nolona ja mun aika vaikea ymmärtää miksi? Toki meitä on moneen junaan, mutta enhän minäkään hauku esimerkiksi persicopen käyttäjiä huomionhakuisiksi noloiksi idiooteiksi vaikken sitä itse käytä saatI ymmärrä. Välihuomautuksena etten siis todellakaan ajattele niin 😀 Välillä porukka torppaa asiat suoralta kädeltä vain sen takia etteivät itse ymmärrä niitä. Jos ei itse tykkää niin sitten ei tykkää. Mikä hemmetin pakko on lytätä ne, jotka tykkää?

Mä itse tykkään snäpistä sen arkipäiväisyyden vuoksi. Suurin osa blogeista ja instastakin on siloteltua pintaliitoa ja tarkkaan harkittuja kuvakulmia. Kauniita katsoa joo, mutta ei oikeaa elämää. En toki halua katsella ketään istumassa aamu*askalla ja pari snäppääjää olen tämän takia jättänytkin seuraamatta. Tykkään katsella ihmisten arkista puuhaamista ja höpöttelyä omasta elämästä ja mielenkiinnon kohteista. Snäpistä saa nykyään todella hyviä ideoita ja motivaatiota esimerkiksi treenaamiseen! Jos teillä on heittää hyviä treenipainotteisia snäppääjiä niin bring it on! Kaikista parasta snäpissä on kauempana asuvien kavereiden ja sukulaisten näkeminen. Tuskin kukaan meistä jaksaa jokaista pikku asiaa soittaa? Snäpistä voi helposti heittää kuvana tai videona kysymyksen tai kuvaterveisen. Tällä tavalla mä näen esimerkiksi mun vanhoja koulukavereita ja siskon tytöt joka ikinen päivä! Aikaa koko touhuun menee ehkä 15 minsaa päivässä eli ei juuri mitään 😉 Ja ne koiranaamat sun muut – nehän on vain hauskoja huumoripläjäyksiä! Ei kai elämän tarvitse olla niin hemmetin vakavaa? Välillä on hyvä tehdä itsensä naurun alaiseksi ja hassutella.

Mites teillä snäpin kanssa – hot or not? Ja minuthan sieltä löytää nimellä jonnamusakka 🙂

En ehkä koskaan mene naimisiin

Processed with VSCO with a5 preset

Lukijan toiveesta avaan nyt vähän ajatuksiani avioliitosta ja siitä miksi minä en ole mennyt naimisiin. Tai siis me. Kaksihan siihen käsittääkseni aina tarvitaan 😀 Meillä on miehen kanssa jo kohtuullisen pitkä yhteiselo takana. Syksyllä tulee täyteen 11 yhteistä vuotta ja mun mittapuulla se on melko pitkä aika katsella samaa naamaa päivästä toiseen. Nuorempana seurustelusuhteet kestivät max 1,5 vuotta ja sitten alkoi kyllästyttää. Parikymppisenä mietin tällaisen suhteen lopetettuani, että jaksanko oikeasti koskaan katsella yhtäkään miestä pidempään. Sitä oikeaa ei vain tuntunut löytyvän ei sitten millään. Alkuhuuman kadottua mun kiinnostus lopahti täysin ja luulin ettei sellaista miestä ole olemassakaan, joka saisi mun kiinnostuksen pysymään yllä pidempään.

No sitten tuli se päivä, kun eräs isokokoinen mörökölli käveli eteen. Siitä se pikku hiljaa lähti. Tämä mies vei multa jalat alta täysin, mutta koko ajan mietin loppuuko tämäkin suhde reilun vuoden jälkeen. Ei loppunut. Aika pian muutettiin yhteen ja reilu vuosi yhdessä oltuamme ostettiin asunto. Siitä parin vuoden kuluttua mentiin kihloihin. Treenattiin molemmat ahkerasti eikä kiire ollut minnekään. Sovittiin, että naimisiin mennään, mutta mennään sitten kun siltä tuntuu. Tuli muutto Helsinkiin ja tyttö syntyi, kun yhteisiä vuosia oli vietetty jo kuusi. Aika kului todella nopeaan! Välillä mietittiin josko mentäis naimisiin, mutta asia jäi puheiden tasolla.

Ja nyt yhteisiä vuosia on jo reilu 10 ja edelleen asia mietitään. Mitään esteitä avioliitolle ei ole eikä kyse suinkaan ole siitä ettei toinen sitä haluaisi. Mulla ei ole koskaan ollut palavaa halua päästä naimisiin saati järjestää kirkkohäitä. En kaipaa suuria bileitä tai lahjamäärää. Häämatkan voisin kyllä ottaa 😀 En tiedä miksi näin ajattelen, mutta avioliitto ei ole mulle kovinkaan tärkeä asia. Onhan sillä tietysti tiettyjä juridisesti kannattavia puolia (perinnönjako, taloudelliset sitoumukset, elatusvelvollisuus jne), mutta siinä ne sitten onkin. Testamentin voi tehdä avoliitossakin ja raha-asiat on ainakin vielä toistaiseksi tasaveroiset ja ihan kunnossa. En sano ettenkö koskaan menisi naimisiin, mutta aika epätodennäköistä se on. Ja jos saadaan joskus yhteinen aivopieru ja päätetään yhtäkkiä halutakin naimisiin niin sen tehdään maistraatissa. Mä vaan en jaksa mitään häähössötyksiä.

Mun naimisiin menemättömyydelle ei siis ole mitään järkevää selitystä. Ei vaan ole tuntunut tärkeältä. Meillä on ihan hyvä näin ja rakkautta riittää ilman avioliittoakin. Enkä usko, että avioliitto muuttaisi asiaa suuntaan tai toiseen. Yhteinen asuntolaina ja lapsi kyllä sitoo meitä aika vahvasti yhteen, ei siihen avioliittoa (tällä hetkellä) tarvita. Satuin eilen lueskelemaan mun luonnehoroskooppia ja sielläkin sanottiin ettei vesimies ole avioituvaa tyyppiä 😀

Mitäs ajatuksia teillä avioliitosta? Haluatteko naimisiin tai oletteko jo menneet? Kirkkohäät vai maistraatti?

Tuplaoharit

Avaisempa näin maanantain kunniaksi sanaisen arkkuni aiheesta käytöstavat. Tai lähinnä niiden puute. En ole itsekään mikään tapaetikettien tohtori, mutta mielestäni omaan kuitenkin perushyvät käytöstavat. Tervehdin, kiitän, kättelen, avaan oven ja luovutan paikkani bussissa vanhuksille. Teen töitä ihmisten parissa ja olen oppinut, että ensivaikutelma kertoo jo aika paljon. Yritän tehdä tilanteen mahdollisimman miellyttäväksi ja mukavaksi ihmisille, koska kovinkaan moni ei verikokeisiin tule reimusta kiljuen. Omalla käytöksellään voi kertoa minkälainen ihminen on ja saada toisen rentoutumaan lyhyenkin tuttavuuden perusteella. Olen aina puhelias ja kohtelias ja kohtelen kaikkia samalla tavalla. Ihan niin kuin kuuluukin ja tästä olen saanut paljon kiitosta.

Mutta sitten on ne joilla ei käytöstavat maistu yhtään. Mä en vihaa mitään muuta niin paljon kuin myöhästymistä sovitusta tapaamisesta. Varsinkaan jos ei viitsitä edes ilmoittaa, että myöhästyy. Punaista mä näen siinä vaiheessa kun ei vaivauduta paikalle ollenkaan. Mä olen nähnyt työssäni monia tapamyöhästelijöitä, jotka tulevat joka ikinen kerta myöhässä. Toiset pahoittelevat, toiset eivät. Koska mun työni on aika pitkältä kellon kanssa juoksemista ja aikatauluissa pysymistä niin myöhästelijät saavat odottaa omaa vuoroaan ja jos eivät pahoittele myöhästymistään niin muistan nykyään kauniisti mainita asiasta. Eilen mulle tehtiin oharit. Vieläpä tuplasti. Olin sopinut tapaamisen blogiin liittyen ja matkustin sinne bussilla. Odottelin paikan päällä puoli tuntia ja lähdin pois. Hukkasin siis aikaani pari tuntia turhan takia. Otti päähän aika rankasti. Illalla sovin erään henkilön kanssa kirppisvaatteiden hausta. Hän itse ilmoitti, että haluaa tulla hakemaan vaatteet luotani tiettyyn aikaan, mutta ei koskaan ilmaantunut paikalla. Ei pahoitellut eikä laittanut mitään viestiä. Näissä kirppishommissa tällaisia tapauksia tulee aivan liian usein. Oli syy aina mikä tahansa niin mun mielestä on rehtiä ilmoittaa jos ei pääse paikalle tai myytävä tuote ei syystä tai toisesta enää kiinnostakaan.

Kysynpä vaan, että onko se niin vaikeaa hallita ihan normaalit käytöstavat? Tuskin siitä kenellekään on liian suurta vaivaa ja ehkäpä itselleenkin saattaisi saada paremman mielen ilahduttamalla muita vaikka antamalla tietä ruuhkaisessa liikenneympyrässä tai sanomalla kiitos. Tai ehkä se on vain tämä perussuomalainen yrmeä luonne…

Testissä Alpron uudet välipalat

Processed with VSCO with c1 preset

Mä saisin kulumaan ruokakaupoissa aikaa vaikka kuinka paljon. Tykkään kävellä ja ihmetellä ihan rauhassa. Tsekkailla tuoteselostuksia ja vertailla hintoja. Etsin aina uutuuksia ja ostan niitä mielelläni kokeiluun, jos tuote on yhtään minun makuni mukainen. Pitkäaikaisimmat lukijat ovat varmasti huomanneet, että uutuuksien ostelu ja maistelu on mun ja anopin yhteinen harrastus varsinkin kesäaikaan mökillä! Herkkupäiväksi ostetaan usein herkku-uutuuksia ja viikolle sitten jotain terveellisempää. Viime viikolla löysin lähikaupan hyllystä Alpron uusia välipaloja, jotka ovat hyviä vaihtoehtoja rahkalle. Ostin heti maisteltavaksi kolme uutta tuotetta! Siskon tytön pääsivätkin sopivasti mun kanssa pöydän ääreen näitä ihmettelemään eikä kukaan tainnut tyrmätä mitään näistä ensi istumalta.

Processed with VSCO with c1 preset

Maustamaton Alpro Go on

Tässä hyvä maidoton kasvipohjainen vaihtoehto rahkojen suurkuluttajille. Koostumus on paksumpi, mutta ei ihan niin paksu kuin rahkassa. Maku on suhteellisen mieto ja tykkäsin itse tästä mm. bataatti-linssikeiton pinnalla sekä välipalana mustikoiden ja pähkinöiden kera. Tämä tuote sisältää energiaa 71 kcal, hiilihydraattia 2,5g, rasvaa 3,6g ja (soija)proteiinia 6,2g per 100g.

Processed with VSCO with c1 preset

Alpro Go on passionhedelmä

Passionhedelmä on koostumukseltaan paljon jogurttimaisempi kuin yllä oleva maustamaton kaverinsa. Mieltäisin tämän enemmän nimenomaan välipalalle ja miksipäs ei vaikka smoothien sekaan. Jogurtin alta löytyi ihana kerros kirpsakkaa passionhedelmähilloa ja tästä tuli heittämällä mun suosikkituote! Kiva lisä esimerkiksi viikonloppujen aamupalalle. Tämä tuote sisältää energiaa 84 kcal, hiilihydraatteja 8,5g, rasvaa 2,9g ja proteiinia 5,2 per 100g. Sisältämänsä sokerin vuoksi en ehkä käyttäisi päivittäin.

Processed with VSCO with c1 preset

Alpro Go on mustaherukka

Mustaherukassa koostumus on myös jogurttimainen ja pohjalta löytyy aimo annos herkullista hilloketta. Tämäkin on todella hyvän makuinen, mutta näistä kahdesta maussa vie voiton passionhedelmä. Kiva lisä tämäkin vaikka viikonloppujen aamiaiselle. Ravintoarvot ovat aika lailla samat kuin passionhedelmässä.

Processed with VSCO with c1 preset

Lisää tuotteista voit lukea täältä. Ainesosaluettelo teitä kiinnostaa ainakin 😉

Oletteko jo maistaneet näitä tuotteita ja mitäpä olitte mieltä? Oletteko löytäneet kauppojen hyllyltä jotain sellaisia uutuuksia, joita kannattaisi ostaa ja maistaa?

Pelottava blackout

Kuva: Katri Viirret.
Kuva: Katri Viirret.

Sattuipa eilen töistä lähtiessä. Kerrotakoon alustukseksi, että olen töissä suuressa rakennuskompleksissa, jonka läheisyydessä on juna-asema ja bussiterminaali. Ajatuksena oli mennä töistä kotiin junalla. Menin pukuhuoneeseen ja vedin vaatteet niskaan. Sanoin heipat duunikaverille ja lähdin kävelemään kohti jana-asemaa. Seuraava muistikuva oli kun havahduin ihan toisaalta bussiterminaalista eikä kerrassaan mitään havaintoa miten olen sinne mennyt ja kuinka kauan olen siellä seisonut. Vähän aikaa ihmeissäni siinä pyörittyäni tajusin etten ole ollenkaan siellä missä pitäisi ja lähdin kävelemään junalle, josta luonnollisesti myöhästyin. Eihän tässä sinänsä mitään ihmeellistä tai kummallista eikä mitään sattunut, mutta fiilis oli melko friikki tämän jälkeen. Suru voi kuulemma aiheuttaa tällaisia ”mustia hetkiä”.

Pelottavaa on myös ollut kaikki nämä asioiden unohtelut, joita tapahtuu joka päivä ja koko ajan. Töissä on pakko kirjoittaa esim. nielunäytteiden ajat ylös koska en muuten muista moneksiko minuutiksi olen laittanut kellon soimaan. Lähden usein työpisteeltäni kävelemään ja tekemään jotain. Unohdan kuitenkin saman tien mitä olin menossa tekemään ja palaan takaisin työpisteelleni. Eikä tässä kaikki!

Mua suorastaan vituttaa kaikki ihmiset, jotka nillittää turhanpäiviäisistä asioista. Ihan vaikka esimerkkinä eiliseen postaukseen viitaten, kun jotkut kävivät kommentoimassa jotain e-koodeista ja lisäaineista. Eikö ole oikeasti elämässä muuta sisältöä kuin tuijottaa jotain helvetin e-koodeja, lisäaineita, ilman saasteita, toisten ruokavaliota tai ulkonäköä muutama asia tässä nimetäkseni. Mä en elä mitään täydellistä elämää enkä yritäkään. Mun ruokavalio ei ole 100% puhdas tai e-kooditon enkä sitä haluakaan. Syön sellaista ruokaa mikä maistuu hyvältä ja käyn välillä mäkkärissä. Juon välillä limpparia ja viiniä. Lämmitän ruokani joskus mikrossa muoviastiassa. Ostan luomua vain kun on varaa eli en juuri koskaan. Koenko silti olevani jotenkin huonompi ihminen kuin te, jotka luulette elävänne jotenkin niin helvetin paljon parempaa elämää, koska välttelette kaikkea edellä mainittua ja jaksatte muistuttaa kaikista mahdollisista haitoista aina sopivan tilaisuuden tullen? Ei, en todellakaan koe. Tunnen eläväni! Haluan elää elämää niin ettei tarvitse pelätä jokaista hemmetin säilöntäainetta tai e-koodia. Haluan nauttia elämästä niin kauan kuin tätä kestää sillä tiedättekö – taival täällä maan päällä saattaa loppua hyvin piankin, kuka tietää. Enkä todellakaan halua miettiä kuolinvuoteellani että voi kun nyt en olisi tehnyt sitä tai tätä tai jättänyt asioita tekemättä sen vuoski, että te perhanan terveysintoilijat pelottelette ihmisiä muka oikeilla tiedoillanne! Uskon, että aika moni muukin ajattelee samalla tavalla vai olenko aivan väärässä?

Eiköhän elämä ole silloin hyvin eletty, kun se tuntuu siltä että se on hyvin eletty. Mä en niin vaan jaksa yhtään mitään turhanpäiväistä nipottamista. Kiitos ja anteeksi.

Tiedätkö mitä oma kullannuppusi puuhaa?

Snapchat-8296443595470032442-1

Luin eilen facebookiin linkatun jutun kouluikäisistä lapsista, jotka estivät bussin etenemisen hyppimällä bussin eteen. Eräs matkustaja oli videoinut koko tapahtuman bussin sisäpuolelta, joten lasten kasvot ovat melko helposti tunnistettavissa. Kun nämä fiksut lapset vihdoin päästivät bussin eteenpäin niin yksi näistä järjenjättiläisistä kruunasi koko homman kivittämällä bussin ikkunoita. Muutenhan olisin sivuuttanut tämän jutun tuumammalla Onneksi ei ole oma lapsi, mutta juttu herätti mielenkiintoni, koska tämä tapahtui aivan kotinurkillani. Kyseisen jutun voit lukea täältä.

Oma tytär on vielä sen verran nuori, että tiedän missä hän menee ja mitä puuhailee, mutta entä sitten kun ikää tulee lisää? Vielä toistaiseksi hän on todella hyväkäytöksinen ja toivon, että pysyykin sellaisena. Mitään kummallisia rangaistuskeinoja ei olla jouduttu käyttämään. Joskus satunnaisesti tablettikieltoa, mutta ei oikeastaan muuta. Muistan itse lapsuudestani, että meillä annettiin ihan kunnon tukkapöllyt tai piiskaa persiille jos teki tuhmuuksia. Nykyään lapsen fyysinen kurittaminen ei ole hyväksyttävää enkä voisi itse kuvitellakaa antavani omalle lapselleni piiskaa saati tukistavani. Mutta mistä sitä tietää mitä oma lapsi puuhastelee kavereiden kanssa? Joukossa tyhmyys tiivistyy? Täytyy vain yrittää luottaa ja toivoa, että hän ei saisi päähänsä mitään tyhmyyksiä. Isänsä on ollut nuorempana melkoinen villikko ja keksinyt koiruuksia jos jonkinlaisia enkä ole minäkään ihan rauhallisimmasta päästä ollut. Jos tyttö tulee vanhempiinsa niin tuskin käy elämä yksitoikkoiseksi jahka tästä vielä kasvaa!

Mitkä rangaistuskeinot sitten on sallittuja esimerkiksi tällaisessa tapauksessa, jossa hypitään bussin eteen ja kivitetään bussia? Sakot vanhemmille? Jos kyse on varattomasta perheestä niin ei ole mitään mistä maksella. Oko tällaisissa tapauksissa aina kyse huonosta kasvatuksesta vai ennemminkin huonosta seurasta? Itse olen kyllä vierestä nähnyt, että ns. hyvin kasvatettu lapsi tekee tyhmyyksiä ihan samalla tavalla kuin vähän sinne päin kasvatettu. Entä rangaistus kurittomalle lapselle? Kännykkä pois ja kotiaresti? Itse laittaisin varmasti lapsen kotiarestiin ja jos saisi viikkorahaa niin se hetkeksi pois. Miten te toimisitte? Minkälaisia rangaistuskeinoja teillä on käytössä jos lapsi käyttäytyy huonosti?

Toivottavasti nämä pikku pirulaiset saadaan kiinni ja saavat ansaitsemansa rangaistuksen! Ei paljon ole näillä lapsilla järki päätä pakottanut tässä touhussa. Tuossahan olisi voinut sattua iso vahinko!

 

Ps. Olettehan huomanneet, että Junkyardilla ja House Of Brandonilla on menossa mega-alet!? Kauheasti olis kaikkea kivaa… Tilasin itse juuri ison kasan vaatetta Junkyardilta ja niistä tulossa postausta piakkoin!

Kuka on riittävän fit?

Processed with VSCO with hb1 preset

Aina aika ajoin itselleni herää ajatus, että olenko enää sopiva tänne fitfashionille, kun olen kuitenkin perheellinen ihminen ja ne fitnesskisavuodet on jo mennen elämän juttuja. Sitten muistan, että aika harvan elämä on pelkkää fitnesskisaamista saati kurinalaista fitness-elämää. Itse koen olevani enemmän hyvinvointibloggaaja kuin fitnessbloggaaja. Mulle itselleni fitnessbloggaaja nimestä tulee mieleen nimenomaan kisaajat ja ihmiset joiden elämä hyvin pitkälti pyörii kisaamisen, treenaamisen ja tiukan ruokavalion ympärillä. Hyvinvointibloggaajan elämään taas mahtuu paljon kaikenlaista muutakin, kuten se perhe, koti, terveelliset elämäntavat, sisäinen hyvinvointi, liikunta sekä rento suhtautuminen ruokaan. Omalla kohdallani toki hyvin pitkälti myös leipominen ja ruuanlaittokin. Toki voin tämän lokeroinnin saralla olla väärässäkin, mutta näin itse koen nämä asiat.

Jotkut ovat olleet sitä mieltä ettei perheelliset bloggaajat kuulu tähän portaaliin tai sellaiset, jotka bloggaa muustakin kuin fitneksestä. Mutta kuka jaksaa oikeasti lukea saati kirjoittaa pelkästään treenaamisesta tai ruokavaliosta. Varsinkin jos se koostuu pitkälti samoista asioista päivittäin. Elämä muuttuu ja elämäntilanteet muuttuvat. Suurin osa tämän hetken fitness-Pirkoista saattaa parin vuoden päästä olla jo perheellisiä eikä tiukat ruokavaliot, kisabikinit saati dieetit kiinnosta pätkän vertaa. Aika monelle näin on käynyt ja monelle näin tulee myös käymään. Niin että kuka sen määrittää millon oot riittävän fit tänne? Pitääkö olla rasvat kympissä kesät talvet? Oletko sillon riittävän fashion bloggaamaa jos sulla on releet vimosen päälle? Niin että kun erehdyt laittamaan päällesi paidan viime vuoden mallistosta niin kengän kuva vaan persuuksille? Ja auta armias jos et raskauden jäljiltä ole heti bikinikunnossa niin turha on tänne kirjoitella! Ja raskaudesta ja lapsista et sitten kirjoita ollenkaan! Nih. Kun ei kuulemma kuulu tänne sellaiset irstailut. Ihme jengiä.

Processed with VSCO with hb2 preset

No, leikki leikkinä. Eikö ole oikeasti hienoa, että jokainen meistä bloggaajista on erilainen ja jokaiselle lukijalle löytyy jotain? Ketään lukijoistakaan tuskin pystyy lyömään yhteen tiukkaan muottiin niin miksi bloggaajienkaan pitäisi tähän kyetä? Meitä on täällä perheellisiä ja perheettömiä. On nuoria vastavalmistuneita tai vielä opiskelijoita sekä meitä jo pidempään työelämässä olleita. On fanaattisia treenaajia sekä omaksi ilokseen jumppaavia. On salilla treenaavia muskelimimmejä, painonnostosta ja thrustereista innostuneita crossfittaajia, joogaajia sekä kestävyysurheilua harrastavia. On miehiä ja naisia. Toisia kiinnostaa ruuanlaitto ja leivonta. Jotkut ovat vegaaneja ja toiset vannovat lihan nimeen. Onhan näitä, mutta hyvä kun on! Aika helvetin tylsäksi kävisi tämäkin portaali jos kaikki olisi samasta puusta veistettyjä vai mitä olette mieltä? Ja ainahan voi klikkailla vain sinne omaan suosikkiblogiinsa jos muut ei kiinnosta!

Tämä crossfittiin hurahtanut perheen äiti kävi eilen tekemässä winter warin vikan karsinnan ja olipahan menoa kerrakseen! Jalat on tällä hetkellä aivan muussina, mikä ihanan kamala tunne 😉 Nyt alkaa lapsen kanssa touhuilu ja illalla vielä ruokakauppaan. Ai niin, näistähän ei saanut kirjoittaa. Ne kun ovat liian arkisia juttuja eikä yhtään fit. Hyi.