Testissä Joosua Visurin vatsatreeni

Testissä Joosua Visurin vatsatreeni

Jos minä jotain vihaan niin se on vatsojen treenaaminen. Olen yrittänyt löytää liikkeitä, joita jaksaisin tehdä edes kerran viikossa, mutta ei niin ei. Jännästi jätän vatsat aina treenin loppuun ja sitten onkin jo kiire kotiin. Lopun varmaan arvaatte. Tekemättä jäi! Vatsoja olisi hyvä tehdä ainakin pari kertaa viikkoon ihan jo hyvän keskivartalotuen vuoksi. Vahvoja vatsalihaksia tarvitaan normaalissa arjessa, painavien asioiden nostamisessa, kävelemisessä sekä salilla mm. kyykkäämisessä sekä maastavedoissa. Jos keskivartalo on heikko, voi sattua pahastikin, kun kehon tuki puuttuu raskaissa liikkeissä. Ehkä pitäisi alkaa tekemään joissakin treeneissä vatsat ensimmäisenä, mutta esim. ennen kyykkytreeniä tätä virhettä ei kannata tehdä. Tekniikkaa on hankalaa pitää jämäkkänä, jos vatsat on jo aivan väsyneet.

Sain uusimman Sport-lehden kotiin, koska siellä oli minustakin pieni juttu (wohoo! 15 minutes of fame!). Silmiini sattui Ristiote-kanavalta tutun Joosua Visurin vatsatreeni, jonka luvattiin kestävän vain 5 minuuttia. Voisiko oikeasti 5 minuutin treeni olla tehokas? Sitä lähdin testaamaan sunnuntaina. Ja kyllä, treeni oli todella tehokas ja taitaa jäädä mun ohjelmistoon. Ainakin vähäksi aikaa 😀 Suosittelen kokeilemaan! Alla video treenistä. Mun muita videoita pääset katselemaan täältä. Muistahan tilata myös kanava, niin saat jatkossa ilmoituksen aina kun uutta sisältöä ilmestyy. Kanavan tilaaminen ei maksa mitään 😉

Edellinen postaus: Treenipostausten top 10 suosikit

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Ihan killeri vatsatreeni!

*Sisältää mainoslinkkejä

ihan killeri vatsatreeni
Paita: Nike // housut: Better bodies // kengät täältä.

Nyt on kuulkaa ihan killeri vatsatreeni luvassa! Mä olen todella laiska treenaamaan vatsoja ja voisi sanoa, että vatsatreeni on pohkeiden ohella tällä hetkellä mun suuri inhokki. Kyse ei ole siitä ettenkö saisi tuntumaa, vaan siitä että vatsat ovat niin ärsyttävät treenata. Joskus tein YouTubesta vatsatreenejä monta kertaa viikossa ihan into piukeana. Nykyään joudun pitkin hampain pakottamaan itseni tekemään edes pari sarjaa. I love me -messuilla törmäsin Jessica Reimaniin, joka on tehnyt pt:n hommia vuosikausia ja tosi tykissä kunnossa itsekin (instagram @jessicareiman). Kysyin Jessicalta josko hän voisi laatia mulle hyvän vatsatreenin jonka tekemiseen ei menisi kauan, mutta joka olisi kuitenkin todella tehokas. Luvassa on siis Jessican ihan killeri vatsatreeni! Tätä treeniä olen itsekin tehnyt jo monta kertaa ja joka kertaa huomaan pientä edistystä. Vatsat ei hapota enää ihan niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja jaksan tehdä enemmän toistoja putkeen. Roikkuminen on muuten hyvä tapa huoltaa myös olkapäitä. Auttaa mulla todella paljon olkapäiden liikkuvuuteen ja jopa siinäkin olen huomannut selkeää edistystä. Leikkauksen jäljiltä on vielä pieni jäykkyys olemassa, mutta kohta alkaa olkapääkin olla entisen veroinen. Eihän siinä mennyt kuin 1,5 vuotta…Mutta nyt olen ainakin löytänyt hyvä tyylin treenata vatsoja. Valitsen muutaman eri liikkeen ja paukutan ne putkeen. Pieni tauko väliin ja sama setti uudestaan. Ei muuten kauan tarvitse kärsiä tällaisissa rykäisyissä!

Treeniin kuuluu kolme eri liikettä, jotka tehdään putkeen. Tee tätä kolmen liikkeen komboa 3-4 sarjaa ja pidä sarjojen välissä minuutin tauko. Tee jokainen toisto huolella ja ajatuksen kanssa. Pystytkö tekemään koko treenin pilkkomatta sarjoja? Minä en pystynyt!

Alla video kuinka toteuttaa treeni ja tarkemmat ohjeet liikkeisiin, nauttikaa! Mun muita videoita pääset katselemaan täältä ja muistahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään! Pistähän kommenttia tulemaan kiinnostaako tällaiset treenivideot? Tehdäänkö lisää?

PS. Käykäähän ilmoittamassa itsenne Fitnesstukun joulukalenteriin (aukeaa kun menette sivuille) tästä. Siellä on kaikkea kivaa luvassa! Tällä viikolla Fitnesstukulla Propudin vanukkaat ja pirtelöt -40% alessa! Njien tuotteisiin suoraan tästä.