Mainoksen uhri.

Moikka täältä erittäin helteisestä mökkimaisemasta! Tultiin taas perjantaina mökille ja ollaan täällä seuraavat pari viikkoa. Päätin jo lähtiessä, että ruokailuiden osalta pysytään nyt hyvin ruodussa ja niin oon tähän mennessä tehnytkin. Päälaelle itseään taputtaa hän. Parina päivänä ollaan lounaalla syöty täytettyjä paprikoita sekä tortilloja, mut loppupäivän oonkin sit mennyt ihan normisafkoilla. Täytyy myöntää että pari jätskiäkin oon hotkaissut, mut niistä en stressiä ota, kokonaisuus ratkaisee 🙂

Torstaina kävin salilla tekemässä jalka-vatsapainotteisen treenin. Boxkyykyssä tein uuden ennätyksen, 102,5kg tein kolmosen! Vielä olisin voinut vähän suurempaa painoa kokeilla, mut yksinkertaisesti ilman varmistajaa en uskaltanut. Sen verran alkaa painoa jo olla niskassa, että loukkaantumisriski kasvaa huomattavasti jos esim. keskivartalo tai tasapaino pettää jostain syystä. Pelasin siis varman päälle.

Pre-workout meal: luomutar.fin luomumysliä, banskua ja maitoa.
Pre-workout meal: luomutar.fin luomumysliä, banskua ja maitoa.

Salille meni hän.
Salille meni hän. Huppari: casalla, housut: better bodies

PicsArt_1372944135045
Toppi: puma, housut: SOC

Min buuti.
Min buuti.

Paperilla treeni näytti tältä:

  • BOX-Squat 3rm (102,5kg) Video 100kg kyykystä TÄÄLLÄ.
  • AMRAP 80% (11*82,5kg)
  • Dimel Deadlift 2×20 35% 1rm Deadlift (32,5kg)

3 rounds

Päivän bodauksena tein vähän takareisiä maaten niin saavat nekin välillä jonkinlaista ärsykettä. Toi jälkimmäinen kolmen kierroksen vatsasetti oli muuten aika hauska ja raskas. En ainakaan mä pystynyt tekemään minuuttia putkeen kumpaakaan liikkeistä.

Hollow rock.
Hollow rock.

kuvia 003

Flutter kicks.
Flutter kicks.

kuvia 005

Workout done!
Workout done!

Perjantaille olin vielä suunnitellut tekeväni aamutreenin, mut lähdettiinkin jo niin ajoissa ajelemaan mäkille etten enää kerennyt salille. Kirjastosta kerkesin kuitenkin hakemaan vähän mökkilukemista 🙂

kuvia 006

Aamukunto.
Aamukunto.

Matkustus outfit :)
Matkustus outfit: ginatricot.

Saatoin maistaa jädeä matkalla, järjettömän hyvää oli!
Saatoin maistaa jädeä matkalla, järjettömän hyvää oli!

Ennen mökille tuloa poikettiin Orivedellä ruokakaupassa ja tyhjennettiin puolet kaupasta. Siellä oli viisi eri tuote-esittelijää ja kyllä se vaan niin on, että mut (ja näköjään anoppikin) on helppo puhua ympäri ostamaan melkein mitä tahansa jos vaan maistamaan pääsee 😀 Mukaan tarttui uutta sinappia, chilisiä lisä- ja säilöntäaineettomia Tannisen kastikkeita, leippää ja salaatinkastiketta. Onneks noita tuote-esittelijöitä ei ihan joka päivä satu eteen. Menis kaikki rahat ruokakauppaan!

Siipisoosi ja punasipulihilloke oli mun valintoja.
Tannisen chilinen Siipisoosi ja punasipulihilloke oli mun valintoja. Molemmat sopii tosi hyvin broiskun kanssa!

Ei löydy mitään ylimääräistä!
Ei löydy mitään ylimääräistä!

kuvia 012Eilen illalla heitin taas mökkitreenin. Treenailin tempauksen tekniikkaa sekä tangolla että uudella kahvakuulalla.

IMG_20130706_195639

Collage2

Tämmöstä lelua ihmettelin myös.
Tämmöstä lelua ihmettelin myös.

Lisäksi jumppasin hitusen myös olkapäitä, hauiksia ja ojentajia. Kohtuu hyvät pumpit irtos jälleen kerran!

PicsArt_1373135531995

Collage

Collage3

Collage4

kuvia 044

kuvia 032

Muutamia ruokajuttuja vielä ennen loppuhuipennusta.

Spiruliinaa....mikä makunautinto :D
Spiruliinaa….mikä makunautinto 😀

Tänä aamuna pitkästä aikaa puuroa!
Tänä aamuna pitkästä aikaa puuroa!

Eilen tehtiin tortilloja.
Eilen tehtiin tortilloja.

kuvia 023Mietittekö koskaan minkälaisen kuvan annatte itsestänne muille ihmisille? Aika useinhan ihminen, jota näet päivittäin ohi mennen, onkin aivan erilainen pienen jutustelun jälkeen kuin mitä oli ajatellut. Suurin osa bloggaajista jakaa itsestään vain tietyt asiat blogissaan ja osa elämästä jää pimentoon lukijoilta, kuten pitää ollakin. Mä en esimerkikis kauheasti viljele täällä mun sarkastista huumoariani enää, koska sain siitä aika ikävää palautetta jokunen vuosi sitten. Sarkasmia on vaikea erottaa näin tekstin seasta ja se antaa helposti kirjoittajasta leuhkan sekä omahyväisen kuvan. Näin ei kuitenkaan ainakaan omalla kohdallani ole. Tämä vain esimerkkinä. Noh, mä päätin tehdä teille ihkaensimmäisen videoterveyhdyksen! Olisi mielenkiintoista tietää muuttaako se jollakin tavalla teidän mielikuvaa minusta? Olitteko ehkä kuvitelleet mulle erilaisen äänen? Otan mielelläni vastaan ideoita ja aiheita videopostauksiin! Näitä voisin tehdä useamminkin:)

Ensimmäisessä videoterveydyksessä pientä pohdintaa kisaamisesta, kun sinne kisalavoille on muakin taas yritetty ylipuhua, ja juttua treenisuunnitelmista. Videoon pääset TÄSTÄ. Enjoy 🙂

Ps. Pikkasen jänskätti 😀

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Se on kesä ny!

Tiedättekö mistä tietää, että kesä on tullut? No tietenkin siitä, että pääsee taas mökille! Miedän mökille ei tule vettä ja yöllä on juostava ulkohuussiin vaikka kuinka olis pimeää ja tulis vettä taivaan täydeltä. Mökillä on vanha puusauna ja vieressä pieni ”oja” jossa hulluimmat käyvät pulahtamassa kylmässä vedessä. Yksi hienointa mökille pääsyssä on tietysti itse matka sinne. Helsingistä ajaa möksälle vajaat kolme tuntia, mutta jokainen matka menee yhtä nopeasti. Perinteisesti lastaan kassin täyteen hömppälehtia ja puolessa välissä matkaa pysähdytään aakkosmestaan ostamaan lihikset, karuskia ja jädet. Herkut jää kyllä multa nykyään hyllyynsä, mutta lehdet pakkasin tänään jo hyvissä ajoin mukaan.

Mökkimatka lukemiset.
Mökkimatka lukemiset.

Hahaa, aiemmin taisin mainita käyneeni vaa´alla ja järkyttyneeni kun viikossa olin saanut kerättyä melkein kolme kiloa ”ylimääräistä”. Eilen sekin juttu selvis. Meidän mimmi oli saanut rikottua puntarin 😀 Kunto eilen aamulla näytti tältä.

 

Sieltä pikku poset :) Hah, mähän oon kasvanut!
Sieltä pikku poset 🙂 Hah, mähän oon kasvanut!

kuvia 003kuvia 004Eipä ainakaan omaan silmään näytä kovin pahalta, vai mitä ootte mieltä? ”oikea” paino on siis pikkusen reilu 63kg tällä hetkellä. Aika siististi oon viikolla syönyt ja viikonloppuna vähän rennommin. Toimii ainakin tällä hetkellä 🙂

Kuten jo aiemmin mainitsin niin tällä viikolla treenijako on ollut vähän erilainen. Maanantaina tein salilla selän ja kädet. Selälle leukoja vastaotteella ja t-kulmasoutua superina, alataljaa kapealla kahvalla sekä ylätaljaa lapiokahvalla. Käsille tein quatrosarjan: hauiskääntö scott mutkatangolla + ranskalainen mutkiksella + hauikset mutkiksella + pushdown taljassa. Kaikki liikkeet siis putkeen ja sit vasta tauko. Näitä kolme kierrosta. Ihan kiva setti!

Leukoja vastaotteella.
Leukoja vastaotteella.

kuvia 011

Ylätaljaa lapiokahvalla.
Ylätaljaa lapiokahvalla.

 

Yhden sarjan tein näin väärinpäin ja kaksi normaalisti.
Yhden sarjan tein näin väärinpäin ja kaksi normaalisti.

 

Hauiksia mutkatangolla.
Hauiksia mutkatangolla.

 

Annakin sattui samaan aikaan salille niin vähän pöllöiltiin taas :D
Annakin sattui samaan aikaan salille niin vähän pöllöiltiin taas 😀

Eilen jumppasin jalkoja. Veikkaan, että mun vasemmassa polvessa on nyt jotain vikaavikaavikaa.. Se vihloo kävellessä ja varsinkin rappusia noustessa. Kyykkäämään kyllä pystyn, mut kyllähän se koskee ja seuraavana päivänä polvi on tosi jäykkä. Sama vaiva oli joskus muutama vuosi sitten ja samassa polvessa. Peruja itsepuolustus lajien vuosilta 🙁

Jumpalle menossa. Pitkähihainen oli vähän liikaa...
Jumpalle menossa. Pitkähihainen oli vähän liikaa…

Etureisille tein hackia, en ihan syvään asti vaan niin pitkälle kuin polvi antoi periksi. Takareisille koukistuksia maaten pyramidisarjoilla, istuen koukistusta vipuvarsikoneessa ja leveää prässiä superina.

Perberille tein hip thrustia tangolla sekä takapotkuja taljassa jalan ulkosyrjää kattoa kohti kääntäen. Pohkeita vielä seisten koneessa ja vatsoille jalkojennostoja tasapenkillä, rutistuksia maaten sekä polkupyörävatsoja. Tulihan taas tehtyä ja tänään on paikat aika imakan hellinä 🙂 Ihan niin kuin pitääkin kunnon treenin jälkeen!

Hip thrust tangolla.
Hip thrust tangolla.

 

Piiiitkiä ja kiduttavia sarjoja kunnon puristuksella!
Piiiitkiä ja kiduttavia sarjoja kunnon puristuksella!

 

Mun jalkoja haukuttiin pari postausta sitten tikuiksi niin siinä ne nyt on. TIKUT:
Mun jalkoja haukuttiin pari postausta sitten tikuiksi niin siinä ne nyt on. TIKUT.

Saas nähdä kuinka toi ruokapuoli sujuu mökillä. Anopilla on tapana ostaa kaapit täyteen herkkuja ja se kun vielä tekee niin pirun hyvää safkaa! Kovasti olen suunnitellut treenejä mökille ja käydään perjantaina testaamassa Oriveden uusi sali, joka avattiin muistaakseni vuosi sitten sinne. Ihan mukava päästä uudelle salille 🙂

Loppuun vielä parit ruokakuvat viime päiviltä.

kuvia 007
Näitä puristelen veden sekaan joka aamu.

 

Uusin keksintö smoothien sekaan!
Uusin keksintö smoothien sekaan!

 

Eilisen illallinen: jauhelihakastiketta ja pastaa. Vierellä kasa sämpylöitä.
Eilisen illallinen: jauhelihakastiketta ja pastaa. Vierellä kasa sämpylöitä.

 

Salilta ostin Scitecin MSM:ää. Jos sais jotain helpotusta noihin nivelkipuihin..
Salilta ostin Scitecin MSM:ää. Jos sais jotain helpotusta noihin nivelkipuihin..

 

Mies teki sunnuntaina julmetun hyvää hedelmärahkaa: kermarahkaa, kermavaahtoa ja hedelmäcoctailia. Noilla aineksilla ei voi tulla pahaa!
Mies teki sunnuntaina julmetun hyvää hedelmärahkaa: kermarahkaa, kermavaahtoa ja hedelmäcoctailia. Noilla aineksilla ei voi tulla pahaa!

Näköjään noi kännykällä otetut kuvat tulee tänne pienempänä, mut eipä anneta niiden häiritä 🙂 Eiköhän sekin asia saada muuttumaan. Meillä on nimittän melkoisen pätevä koodari tuolla taustalla!

Nyt mä alan ruokkimaan itseni ja lapseni ja kohta alkaakin kissojen metsästys. Ne pirulaiset aistii joka kerta kerta kun lähdön aika tulee ja luikkiivat kuka minnekin jemmaan. Täysi työ joka kerta  saada karvakolmikko kiinni kuljetusmökkeihinsä!

Follow my blog with Bloglovinp>

Tulipahan tempastua.

Heippati arvon herrasväki! Kuinkas teidän viikonloppu on sujunut? Täällä sitä normaalia eli kotihommia, treeniä, lauantaina cheat meal ja tänään on syöty vähän mitä sattuu. Sillä lailla 🙂 Nooh, huomenna taas paluu tuttuun ja tavalliseen ruotuun. Can´t wait!
Oon muuten ollut koko viikon omituisen väsynyt. Yhtään kotitreeniä en saanut viikon aikana aikasiks hyvästä aikomuksesta huolimatta. Sen sijaan oon nukkunut välipäivinä sekä tänään parin tunnin päiväunia. Yksinkertaisesti vaan on väsyttänyt tosi paljon joka päivä.
Viime viikolla ostin salilta maisteltavaks Leaderin uutta puddingia, toffee-hasselpähkinää. Makeaa se oli ja maistui ihan toffeelle, mut jotain siitä puuttui… Ei ainakaan voittanut Fastin minttusuklaata!
Toffee-hasselpähkinä puddingia.

Parina aamuna oon värkkäillyt aamupalaksi smoothien. Jotenkin tuollainen nestemäinen aamupala sopii mulle paremmin. Ällöttävää jos heti aamusta on kauhean täysi olo. Smoothieen oon tunkenut vähän kaikkea mitä kaapista löytyy: protskujauhoa, maustamatonta jogurttia, pähkinöitä, ananasta, marjoja, vehnän alkioita… mitä nyt millonkin!

Aamusmoothie :
Lidlistä mies toi tämmöstä kahvia. Jumankekka miten hyvää!

Maximia on nyt täällä testailtu ja tuota Hypotonic sports drinkiä ollaan käytetty treenin aikaisessa juomassa. Enpä ole mitään eroa maltoon huomannut, paitsi maun tietysti, koska malto ei maistu millekään. Purkki kumisee nyt tyhjyyttään ja hyvin kelpasi sekä miehelle että minulle 🙂

Maximia sain testattavaksi Buzzadorilta.

Treenit on kulkeneet vähän turhankin hyvin viime aikoina. Oon saanut järjettömän hyvän tuntuman joka treenissä ja nyt on kroppa taas aika hakatun oloinen. Huominen lepopäivä tulee tarpeeseen 🙂 Vähän olen suunnitellut itselleni erilaisia treeniviikkoja. Nythän oon mennyt aika lailla samalla ohjelmalla koko ajan. Liikeiden paikkaa ja sarjojen pituuksia olen jonkun verran vaihdellut,mut en sen kummempaa.

Perjantaina treenasin selkää ja vähän takaolkapäitä sekä pohkeita. Takaolkapäitä ensin käsipainoilla kulmassa ja sit selän kimppuun. Selälle tein leukoja kapealla kahvalla, t-kulmasoutua, kulmasoutua myötä-ja vastaotteella ja kun en räkkivetoa päässyt tekemään niin tein selänojennuksia kunnon puristuksella ja maastavetoa kahvakuulalla superina. Pitkiä ja kiduttavia sarjoja! Veti selän aika buenosti jäkkiin, kantsii kokeilla 😉 Ja hei, vedin leukoja kympin lisäpainolla!! Iso bodypeukku mulle 😉

Videoita on toivotta niin tässä heti alkuun yksi video t-kulmasoudusta. Menossa kolmas sarja.

Alla vähän kuvamatskua kulmasoudusta, jonka oon normaalisti tehnyt heti leukojen jälkeen, mutta nyt vasta kolmantena liikkeenä. Pikkusen pienemmillä painoilla jouduin tekemään, mut hyvinhän tuo meni perille joka tapauksessa.

Valmistautuu.

Tanko pukeilta..

Kunnon venytys.

Ja supistus!

32 kg Kahvakuulalla maastavetoa.

Selkä suorana alas.

Treenin päälle ne perinteiset.
Paita flagnorfail.com, takki BB/gazoz

Vatsat on kivasti jonkun nestehötön peitossa vaikka paino ei ole noussut…

Lauantaina käytiin Sellossa kaupoilla ja pyörähdettiin samalla myös stadiumissa, ylläripylläri 😀 Itkin kyllä erittäin pahasti verta koko reissun ajan koska siellä olis ollut vaikka mitä ihania treenikuteita mitä ei nettisivuiltakaan löydy, nyyh! Useampikin rytky jäi kummittelemaan mieleen pahasta. Kai se pitää vaan kimppalottoa nyt oikeasti laittaa menemään 😀

Tän lauantain cheat mealina tehtiin itse hampurilaisia. Tuhottoman hyviä! Sämpylät ostettiin valmiina, mutta pihvit tehtiin itse (mies teki). Väliin vielä cheddaria, punasipulia, ketsuppia ja hampparikastiketta, slurps! Voittaa mäkkärin mätökkäät sata nolla.

Yhden söin..

No oikei, kaks! Saatto upota kolmaskin 😀

Jälkkäriks vetäsin vielä Arnold´sin Spinnyn joka oli tällä kertaa aikamoinen pettymys. Kovin kuiva ja mauton 🙁 Sittenpä olinkin jo valmis unten maille. Tosi asiassa luin varmaan pari tuntia sängyssä.. Ei ihme että aina väsyttää kun kukun vaikka kuinka pitkään joka ilta kirjaa lukien. Ei vaan malta lopettaa!

Tänään olin taas ajoissa salilla, mut oli sinne eksynyt jokunen muukin. Mulla oli vuorossa olkapäät ja kädet ja lisäks tein vähän vatsoja ja pyllyn puolikkaita. Aikamoinen maratontreeni siitä sit tulikin, mut hyvin jaksoin.

Kaivelin kaapista vanhan addun takin ja hyvin meni päälle!

Olkapäille otin ensin vipareita taljassa selän takaa. Ne on mulle aika hyviä, koska selän takaa tehtynä epäkkäät ei aktivoidu niin helposti kuin normi sivuvipareissa. Noiden jälkeen teinkin triplasetin: pystypunnerrusta koneessa väärin päin + sivu+etuviparit levypainoilla + etunostot levypainolla. Huh huh, että olin hapoilla! Muutaman viikon välein on hyvä tehdä tällainen kunnon hermotustreeni. Saa ainakin uutta ärksykettä lihaksille 😉

Pystypunnerrusta koneessa.

Yläasennossa jätetään vähän vajaaksi, ei siis lukita kyynerpäitä!

Myöskin ala-asennossa jännitys päällä koko ajan, hitaat negatiiviset!

Etunostoja levypainolla.
Hitailla negatiivisilla tämäkin 🙂

Mitäs mä tein käsille? Vähän kaikenlaista! Alkuun dippiä ja hauiksia mutkatangolla vuorosarjoina. Sen jälkeen Scottia taljassa ja hauiskääntökä vinopenkissä kässreillä superina. Ojentajille supersarjana toimi pushdown köydellä ja ranskalainen käsipainoilla. Pari sarjaa otin loppuun vielä hammeria ja kapeita punnerruksia superina. Nyt kädet tuntuu siltä että tulipahan tempastua 😀 Tumput on täysin tapettu!

Huomenna pidän välipäivän. Kovasti tekis mieli käydä lenkillä (ehkä jopa vähän juoksemassa) ja tehdä joku kotitreeni. Katsotaan mikä on taas väsymyksen taso huomenna… Nyt tää painuu unten maille. Tai siis kirjaa lukemaan. Pakko saada kesken oleva opus luettua, kun kirjastossa odottaa jo uusi 🙂

Möyrimässä.

Haudi! Täällä aletaan olla jo elävien kirjoissa ja ensimmäistä kertaa puleentoista viikkoon pääsin tänään vähän jumppailemaan. Voimat on ihan kadoksissa, mutta niinhän ne aina on sairastelun jälkeen. Pääasia kunhan vaan pääsee taas takaisin kiinni normaali rutiineihin ja salitreeneihin! Nyt osaa taas terveyttä arvostaa ihan uudella tavalla, kun on joutunut homehtumaan täällä neljän seinän sisällä tekemättä mitään.

Jiihaa! Jumpalle 🙂
Iloista naamaa 😀
Onko muskulat vielä tallella?

Viikonloppu sujahti taas ohi vauhdilla. Perjantaina tein itse pizzaa ja mutakakkua ja eilen niitä sit tuhottiin parempiin suihin. Mutakakusta osa tosin joutuu pakkaseen, kun ei vaan enää uppoa 😀 Eilen mies kotiutui laivareissulta tuliaisten kera. Sain täydennystä mun Biotherm-arsenaaliin, muutamat lonkerot (jos satun joskus jonnekin lähtemään) ja tilaamiani suku(vika)lakuja.

Kinkku-ananas-aurajuustopizza. Ihan ite tein. Ihan ite kyllä söinkin 🙂

Minttu-suklaa mutakakkua!

Taas on talo täynnä tohtori pippuria…

Tuliaislonkerot ja karuskit. Riittää vähäks aikaa?

 Salille päräytin taas heti aamusta, ysin aikaan taisin olla huudeilla. Ja tyhjällä mahalla totta kai, kuten joka sunnuntaiseen rituaaliin kuuluu! Pumppailin olkapäitä ja käsiä, kevyen kevyesti. Kunhan vähän maistelin ja haistelin et miltäs se tuntukaan. Sarjat pidin melko pitkinä ja sarjamäärätkin jätän vähemmälle kuin normaalitreenissä. Aika varovasti saa taas alotella ettei vaan tule uudestaan kipeäksi tai jotain jälkijuttuja!

Molemmat topit h&m, housut better bodies/Gazoz.

 Alottelin jumpan olkapäillä. Neljä sarjaa pystypunnerrusta käsipainoilla istuen ja neljä sarjaa sivuvipareita käsipainoilla.

Sivuvipareita.

Hieno kuvakulma, eikö? 😀

 Käsille tein dippiä 5kg lisäpainolla ja hauiskääntöä tangolla vuorosarjoina. Toisena liikeparina otin hauiksia scottissa mutkatangolla ja ranskalaista vinopenkillä samaisella tangolla.

Ranskalaista vinopenkillä.

Persjalkasen piti kehitellä tuollainen patentti niin saan paremman venytyksen ja liikeradan. Varsinkin käsipaoinoilla erittäin toimiva!

Scottia mutkatangolla.

Pitkiä ja tunnustelevia sarjoja.

 Loppuun otin muutaman sarjan vatsoja kohdistaen tonne mun ongelma-alueelle eli alavatsoihin.

Alaselkä kunnolla kiinni penkkiin, napa sisään ja jalkoja hitaasti kaaressa kohti lattiaa.

Vatsoilla puristetaan jalat ylös! Lisää vastusta saa laittamalla levypainon jalkapöydän päälle.

 Loppuun parit hassuttelut salin pukkarissa kun ei ollut kauhea kiire bussille. Niin, tajuttiin vasta nyt että eihän miehen tartte mua kotona sunnutaisin odotella tytön kanssa vaan mä voin treenin jälkeen matkustaa dösälläkin anoppilaan. Siinä taas kaks pöljää…. 😀

Oho, hymy!

Sinne se notkea tyttö taipuu….

Viikonloppuna mä näköjään elän sämpylöillä. Käytiin eilen taas mimmin kanssa kävelemässä heti aamusta pitkä lenkki ja ihan uutta reittiä mentiin! Sitä ennen aamupalaa..

Sämpylää ja klementiini.

Välipalalla sämpylä kera broiskun rintafileen! Uuh, kun oli hyvää 🙂
Saatiin vihdoin ja viimein mimmille oikean kokoiset kumpparit! Itse asiassa tänään hän suostui ensimmäistä kertaa ylipäätään kävelemään ulkona kengillä. Sitten kun hän tajusi miten niillä mennään niin vauhtia muuten riitti 😀
Hiekkalaatikolla möyrimässä.

Isi vähän avitti pylleröinnin jälkeen.

Ihanaa kun alkaa ilmat lämmetä, aurinko paistaa ja on kevät! Nyt voidaan lapsukaisenkin kanssa olla entistä enemmän pihalla kun neitokainenkin nyt siellä osaa kävellä ja möyriä. Kohtahan se on ostettava hiekkalaatikolla lapiot, sankot ja pelit!

Kuinkas teillä on viikonloppu sujunut? Olitteko paljon ulkosalla? Mä värkkäilen tässä vielä parit ohjelmat, laittelen ruokaa ja sen sellaista perusjuttua. Huomennahan sitä voisi vetäistä kotijumpan jos kunto sen vaan sallii!! 🙂

Everybody mush mush.

Jaahas, en taas tiedä mistä alottais! Pariin päivään en ole blogia päivitellyt, vaikka asiaa olis ollut kuinka. Ollaan vietetty perheiltoja: puuhailtu yhdessä, touhuttu tytön kanssa ja katottu miehen kanssa ihan kahdestaan leffaakin! Harvinaista herkkua 🙂

Arvonta suoritettu ja arpaonni suosi nimimerkkiä Janna955! Onnittelut Janna 🙂 Laitatko mulle osoitteesi tulemaan sähköpostiini [email protected] niin laitan lehden tulemaan sulle!

Perjantaina pyörähdettiin mimmin kans taas vaihteeksi kirppiksellä. Löytyihän sieltä vaikka ja mitä: pari paitaa mulle ja erinäistä krääsää kotiin.

Vanhan mallinen kello, Ikean peltipurkkeja ja anopille tuollainen taulu.

Keittiön seinälle taulu. Kissataulua kissaihmiselle 🙂

Tytskä sai lisää dubloja. Osu ja uppos 🙂

Iltapäivällä salille selkätreenin pariin. Ihan ookoo treeni, oli vaan ajatus jossakin muualla koko ajan. Tein sen mitä lapussa luki niin hyvin kuin pystyin. Eipä voi sanoa, että mikään maailman paras jumppa olis ollut mut tulipahan tehtyä.

1. Takaolkapäät taljassa 3x
2. Leuanvedot kapealla kahvalla 3x
3. Kulmasoutu vastaotteella 4x
4. T-kulmasoutu 4x
5. Räkkiveto 3x
6. Pohkeet istuen 2x

Kapeat leuanvedot tein ikään kuin soututyylillä eli en pyrkinyt nostamaan itseäni mahdollisimman hyvin vaan kaartamaan selkää ylhäällä, jotta liike tulisi enemmän soututyylisesti. Vaikea selittää, mutta hyvin kävi ainakin lapojen väliin. Hitaita ja hallittuja toistoja, kunnon puristuksella. Viisi kiloa sain lisätä painojakin vyötärölle 🙂 Räkkiveto tein 110 kilolla kolme sarjaa. En edes muista millon olisin tuollaisilla painoilla tehnyt. Vaikka ajatus oli jossain muualla niin voimaa näkyi olevan kohtuullisen hyvin.

Leuanvetoa kapealla kahvalla. 
Lisäpainot, tsek!!!

 Noissa kuvissa vähän vilahtaa mun uudet hankinnat eli versa grippsit! Aivan loistavat välineet, ei tartte niitä perhanan remmejä enää tuhrata tangon ympärille. Versoissa on vaan sellainen kuminen läpyskä jolla napataan tangosta kiinni, kevyesti kierretään tangon ympärille ja ote muuten pitää! 54e tuli versoille hintaa ja ovat kyllä jokaisen lantin arvoiset 🙂

Ei se ihan aina kiinnosta…

Huomasin joitakin kuukausia sitten, että meilläkin heitetään ruokaa ihan liikaa roskiin. Jääkaappiin siis unohtuu kasviksia, rahkoja, mitä nyt millonkin pilaantumaan. Oon nyt ottanut tavaksi ainakin kerran viikossa käydä koko jääkaapin läpi ja yrittänyt keksiä jonkun ruuan mihin tungen kaiken mahdollisen. Siitäpä se syntyi perjantainkin eväs eli Everybody mush mush 😀

Kaalia, paprikaa, kesäkurpitsaa, punasipulia, valkosipulia. Öljyä pannulle ja kaikki sinne töhisemään.

Sekaan tomaattipyreen loput sekä ruokakermaa ja paljon mausteita. Haudutellaan kannen alla.

Viereen tyrkkäsin possunfileen jämät. Eipä mennyt taas ruokaa hukkaan!
Perjantaina leivoin myös kuningatarkakkua…

Ja laitettiin mimmille uudet tarrat seinään 🙂
Niissäpä sitä riittikin ihmettelemistä!

Lisäravinteet hallussa jo pienestä pitäen 😀

Lauantaina vietettiin aamupäivä Jumbossa koko perheen voimin. Ensin mentiin syömään Fonda del Soliin, jossa oli taas aivan loistava palvelu. Ei uskallettu mimmille vielä mitään tilata listalta niin ystävällisesti tarjoilija toi hänelle patonkia ja kurkkua syötäväksi 🙂

Alkuruuaksi tapaslautanen ja alla on mun lounas: pihviä ja uunikasviksia

Kierreltiin ruuan päälle vähän kaupoilla ja vietiin tyttö Jumbon leikkipaikalla puuhastelemaan muiden lasten kanssa. Hauska oli nähdä miten innoissaan toinen viiletti siellä muiden joukossa. Muutenkin tytskä ihan selvästi nauttii kun ympärillä on paljon ihmisiä ja hässäkkää. Ai niin, olenkos mä maininnut että toi meidän töttöröö ihan oikeasti nyt kävelee? Kotosallakin tepastelee jo vaikka kuinka. Välillä toki konttaa, mutta koko ajan kävelymatkat lisääntyy 🙂 Jumbosta mukaan tarttui yksi treenipaita (stadiumista) sekä leffa ja vähän nätteysjuttuja mulle Anttilasta. Halvalla selvittiin tällä kertaa 🙂

Kaupoille lähdössä.
Tukka auki, huomaatteko 😀

Tyttö ei suostunut koko päivänä nukkumaan päiväunia, mut saatiin hänet illalla varsin ajoissa unille. Kerrankin saatii miehen kanssa katsoa leffa ihan kahdestaan! Katsottiin Rahalla saa 2, joka perustuu Jens Lapiduksen Stockholm Noir kirjasarjaan. Ykkönen oli jo tosi hyvä, mut eipä ollut tämä kakkososakaan huono! Lauantaina mulla on aina cheatmeal ja tällä kertaa….

Tortilloja! Söin neljä 😀 Nää on ehkä parasta mitä tiedän!

Jälkiruuaksi vähän jätskiä, pari palaa tummaa suklaata ja kourallinen aakkosia. Sit olinkin jo ihan täys..

Tänään aamulla oli kroppa kohtuullisen hyvin tankattu eilisen cheatmealin jäljiltä, joten salille mars heti aamusta! Vuorossa olkapäät ja kädet. Niin ja vähän bärssiä. Sen treenaaminen kun nyt tuntuu olevan pinnalla niin pakkohan se munkin on etten huonommaksi jää 😀

Vähän poseja ennen treeniä.
Tortillamaha!!!
1. Pystypunnerrus kp 4x (vähän pudotuksia ja pakkotoistoja)
2. Sivuviparit kp 3x (pudotussarjoja)
3a. Dippi 2x
3b. Hk tangolla 2x
4a. Hk scott mutkatangolla 3x
4b. Ranskalainen mutktangolla vinopenkillä
5a. Hipthrust tangolla 2x
5b. Sumokyykky kp 2x

Pystypunnerrusta sain ekassa sarjassa tehtyä 20 kilosilla kaikki neljä toistoa 😀 Oli vähän raskasta! Siihen sit perään pudotus 15 kilosiin niin johan alkoi tuntua. Ei sen pidä aina olla niin vakavaa…Dippiin sain laittaa jo 7,5 kilon lisäpainot ja sillä vielä tein ysin, jei! Dippi kulkee nyt hyvin, menee just sinne minne pitääkin 🙂 Tuo ranskalainen vinopenkillä oli varsin loistava liike! Painoin koko ajan kyynerpäitä yhteen niin etteivät yhtään päässeet leviämään sivuille, kunnon venytyksellä eikä missään vaiheessa kyynerpäitä lukkoon! Morjens miten hyvä liike 😉

Sivuvipareita.
Hitailla negatiivisilla!

Loppuun otin muutamat poset pukkarissa kun ei ollut muita näkemässä.

Laiheliini.
Vatsat hävis treenin aikana jonnekin.

Tuplat edestä.
Sivulta. Ei ihan pöllön näkönen?

Luulin näkeväni olkapäät..

Möh? Se olikin joku muu.

Nyt tää painuu unille. Tuhosin äsken tortillojen jämät niin kait se pitää huomenna jotain kotireeniä kehitellä 😀

Uusien haasteiden edessä.

Halloota! Miten teidän pääsiäinen on mennyt? Treeniä, herkuttelua, sukulointia vai kaikkia? Me ollaan oltu ihan kotosalla. Salilla ollaan käyty (mies kaksi kertaa päivässä) ja anoppilassa. Vähän olen kotosalla puuhastellut yhtä sun toista pientä, lueskellut lehtiä ja katsellut rästiohjelmia boksilta. Ihan tavallista elämää siis, ei mitään kummallista 🙂

Ulkosalla.

Perjantaina kävin treenaamassa jalat. Kyykky oli edelleen raskasta ja vielä ollaan pikkusen jäljessä siitä missä olin ennne kevyttä viikkoa ja sitä seurannutta vatsatautia. Kesällä olis tavoitteena kyykätä satku, mut onneksi toi ”kesällä” on melkoisen laaja käsite 😀

Nopeet tsekit ennen treeniä.
Näinkö ne bikinikisaajat tekee?

1a. Takareidet maaten 4x
1b. Takareidet istuen 4x
2. Kyykky 5x
3a. Hack väärin päin leveällä 3x
3b. Hip thrust 3x
4a. Pohkeet seisten 3x
4b. Pohkeet istuen 3x
5. Jalannostot roikkuen 3x
6. Vatsakone 3x

Takaosastoon panostetaan edelleen ja näin tullaan tekemään jatkossakin. Takareisiä oon saanut jo vähän kasvatettua, mutta kyllä nekin työtä vaatii kaiken muun ohella. Aika killeri yhdistelmä on tuo hack väärin päin ja hip thrus. Saa takaosasto kunnolla kyytiä!

Jalannostoja roikkuen.
Ehkä paras vatsaliike?

Lauantai olikin sit mielenkiintoinen päivä. Ei niinkään tapahtumiensa puolesta vaan päätösten puolesta. Jo parin viikon ajan oon pähkäillyt dieetin lopettamista ja nyt siihen tuli sit viimenen niitti. Oon ollut viime viikkoina aika väsynyt, kärttyinen ja välillä alla päin. Tästä tuli mieheltäkin palautetta ja siitä se ajatus sitten lähti 🙂 Nyt on aika siirtyä hiljalleen plussakaloreille ja alkaa hankkia lisää pihviä kroppaan. Dieettiviikkoja tuli muistaakseni 19 (saattoi olla kahdeksankintoista..) ja kiloja lähti reilut 13. Pääsin tavoitteeseeni ja jonkin verran siitä ylikin 🙂 Ensimmäinen pelko tietysti oli, että nyt mä sitten lihon taas, mut ei tässä niin tule käymään. Tunnen kroppani jo sen verran hyvin, että tiedän sen olevan herkkä keräämään rasvaa. Ruoka- ja treenisuunnitelmat on siis tehtävä sen mukaan ettei rasvaa pääsisi kauheasti kertymään. Painon annetaan nousta hiljalleen. Herkkujen mättämisen osalta en usko olevan mitään ongelmaa, koska mulla ei ole minkäänlaisia mielitekoja. Haluan vain syödä normaalia kotiruokaa ja välillä vähän soveltaa ruokavaliota. Tätä oon odottanut eniten!

Eilen mä kyllä vähän herkuttelin 😀 Tilattiin pizzat ja katsottiin leffaa. Muutaman lusikallisen maistoin uutta Ben&Jerry´siäkin. Karkkeihin en kajonnut. On tainnut karkkiaika mennä jo ohi 🙂 Leffasta jäi multa osa katsomatta kun oli pyykinlaittoa, pottailua, tytön iltapalaa sun muuta oheistoimintaa. Kylläpä se uus Bondi tulee joskus telkustakin.

Pizzatime!!!

Hyvää oli, mut ei ehkä Caramel Sutran veroista?

Leivoin illalla myös suklaakinuski-piirakkaa, jota MeNaisissa kehuttiin ehkä maailman parhaaksi leivonnaiseksi. Voin sanoa ettei se sitä ollut. Ei ollut pahaa, mutta makeaa se oli! Laitan reseptin tuonne ruokablogin puolelle jahka kerkiän 🙂

Suklaakinuski-piirakkaa.

Tänään ei muuten ollut energiasta salilla puutetta 😀 Hyvin toimi pizzatankkaus! Tyhjällä vatsalla suuntasin tekemään käsi treenin. Mun piti treenata rintakin siinä samassa jumpassa, mut näköjään unohtu..

Ei yhtään lavastettu tilanne.
Kamera kädessä mä treenaan aina 😀

1a. Dippi 4x
1b. Hk tangolla 4x
2a. Ranskalainen mutkatangolla 4x
2b. Hk vinopenkillä käsipainoilla tasatahtiin 4x
3a. Pushdown tangolla 3x
3b. Punnerrukset kapealla 3x
4a. Hk scott kapealla taljassa 3x
4b. Hk scott leveällä taljassa 3x
5. Jalannostot penkillä maaten 3x
6. Keppikierrot 2x

Hauiksia vinopenkillä.

Hauberia scottissa.


Dippiin sain jo laittaa lisäpainon ja edelleen kulki hyvin! Ei kipuja missään 🙂 Muuten teinkin käsille aika perussettiä. Loppuun otin tuollaiset saman lihasryhmän supersarjat ja jumppasin kädet kunnolla loppuun. Tuo taljascott kapealla+leveällä on aika hyvä yhdistelmä. Kannattaa kokeilla! Salin pojilta opin taas uuden alavatsaliikkeen. Otan teille joku kerta kuvamateriaalia siitä 🙂

Huomaa, että sain treenata aika yksin..
Ehhhhh…

Vaikka dieetti on ohi niin ette tule välttymään seurantakuvilta ja painopäivityksiltä. Toivottavasti muutaman kuukauden päästä voin jo nähdä jotain kehitystä kropassa. Dieetillä kehityksen (siis rasvan palamisen) näkee suht nopeasti, mutta lihaksen kasvua ei ihan niin nopealla syklillä huomaakaan. Muutaman kuukauden välein on hyvä kuvien ja mittanauhan avulla tarkastella kehitystä. Mä en tosin ole koskaan ollut mikään kovin nopea kehittymään niin kolmekin kuukautta saattaa silloin olla liian lyhyt aikaa. Katsotaan mitä tapahtuu! Rähinällä täällä treenataan edelleen ja nyt kun ruokaa saadaan vähän enemmän koneeseen niin luulis tuloksiakin tulevan.

Tässä vielä muutama kuvatus viime päiviltä, lähinnä ruokaa ja jälkikasvua.

Eilen päivällä peruna-jauhelihalaatikkoa ja vihanneksia.

Tonnikalaa, sipulia ja vihanneksia.

”Offielämän” ensimmäinen ateria: rahkaa, marjoja ja pähkinöitä.

Lauantaina kaupoille lähössä 🙂

Naptime 🙂

Huomenna taas salihommia ja pääsen korkkaamaan uuden treeniohjelman. Nyt aletaan vähän enemmän panostaa tuonne selkäosastolle, laitetaan siivet kasvuun 😀 Nyt mä meen pöydän puhdistukseen. Joku oli roskakatokseen hyljännyt pöydän jonka roudasin meille kukkapöydäksi. Hullua miten ihmiset heittävät ihan käyttökelpoista kamaa pois! Tarttis meidänkin taloyhtiöön saada sellainen paikka, jonne ihmiset voisivat viedä tarpeettomia tavaroita pois. Tämmöset puuhastelijat ja tuunailijat vois sitten käydä hakemassa niitä omaan käyttöön 😀

Piirakkatalkoot.

Hahaa, ennen kuin härskeimmät siellä laittaa mielikuvituksensa valloilleen niin puhutaan ihan syötävistä piirakoista joita taioin viikonloppuna sattuneista syistä kaksin kappalein 😀 Hyi teitä.. Aina vaan piirakat mielessä.  Kävi näemmä tällä(kin) kertaa niin, että nappasin mustikkapiirakkaa varten kaupasta suolaisen piirakkataikinan vaikka piti ottaa makea. Jouduin väkertämään piirakoita ihan urakalla, mutta arvatkaas millaisia!

Mustikka-mascarponepiirakka. Ohje täällä. Taivaallista!

Hieman erikoisempi versio suolaisesta piirakasta: kalkkunanakkipiirakka! Ohje täällä

Tämmöstä se oli lautasella ja vaikka kuulostaa epämääräiseltä niin vei kielen perssiiseen! Nam. Piirakalle siis 😀

Ja koska erittäin poukkoileva kirjoitustyyli on minulle ominaista niin peruutetaan perjantaihin ja perjantain treeneihin. Kävin silloin EB:llä – rakkaalla ja Helsingin parhaalla salilla – tekemässä olkapäät ja selän. Olkapäille kyseessä oli viikon toinen treeni, joten päätin tehdä jotain hieman erilaista 🙂

1. Six ways + pystypunnerrus kp 4x
2. Takaolkapäät koneessa 4x
3. Leuat mo ja vo 4x
4. T-kulmasoutu 3x
5. Rack-veto 3x
6. Ylätalja eteen leveällä 4x
6. Ylätalja niskan taakse 4x

Tuo olkapääliikehän on kaikille varmasti tuttu 😀 Näin meidän salin guru-Petterin tuota liikettä viime viikolla tekevän ja pakko oli kokeilla. Sopi tällaiseen pumppitreeniin kuin nenä päähän. Jos joku sille tietää ”oikean” nimen niin minua siitä valaiskoon 🙂

Ensin nosto reisien sivuilta ylös (sivuvipari tyyliin).

Sivuilta puristetaan käsipainot eteen.
Edestä ylös.

Ylhäällä pystypunnerrus ja samaa reittiä takaisin: ylhäältä eteen, edestä sivulla ja sivulta reisien viereen. Siinä oli yksi toisto!

Koko liike tehdään hitaasti ja hallitusti. Ylös nostot räjähtävästi ja alas laskut hitaasti ja jarruttaen. Tällä jos ei tuntumaa ja pumppia tule niin ei millään!

Selkätreenissä vedin leukoja omalla painolla myötä- sekä vastaotteella. Kahdessa viimeisessä sarjassa tein kevennyksen nostamalla jalat edessä olevalle tangolla, jolloin sain itse puskettua jaloilla kroppaa ylöspäin ja samalla autettua vielä muutaman lisätoiston. Räkkivedossa otin jälleen kerran vähän pidempiä, 12-15 toiston, sarjoja ja keskityin puristamaan yläasennossa koko selän matkalta. Ylätaljat tein 30 sekunnin palautuksilla ja varsinkin niskan taakse tehtynä kyllä tuntui! Mun on tosi hankala saada mitään tuntumaa tuonne yläselkään lapojen väliin, mutta tuolla niskan takaa versiolla ei ollut tuntumasta puutetta. On meinaan vielä tänäänkin selkä hellänä perjantain treenistä 😉

Treenin jälkeen ne perinteiset. Saatto olla ennenkin.

Lauantaina huilattiin. Aamulla käytiin anopin ja miehen siskon kanssa tuossa ihan lähellä lasten kirppiksellä, mutta heittäydyin kitsaaksi enkä ostanut tytölle kuin yhden mekon ja collegeasun. Rahaa meni vitonen. Olishan siellä ollut vaikka ja mitä, mutta meillä tursuaa joka paikka jo ennestään leluja ja mimmin vaatteita. Päivä meni ruokaa laitellessa ja noita piirakoita värkätessä. Illalla mies karkasi katsomaan lätkää ja me tyttöjen kesken siivottiin vaatekaapista pois kaikki isot ja käyttämättömät vaatteet. Eipä jäänyt vaatekaappiin juuri mitään!

Tytön kanssa syötiin samoja eväitä: kanakastiketta, vihanneksia ja mimmillä vielä pottua.

Sunnuntaina päästiin ukon kanssa taas yhteisjumpalle. Mulla oli vuorossa viikon toinen jalkatreeni ja keskityin tässä treenissä enemmän tuonne takaosastolle. Vähän kyllä kyykättiinkin 🙂

Hahaa, kalsariposet ennen treeniä 😀
Vähän sivulta kans.

No oli mulla ihan treenihousutkin matkassa 😀

1. Takareidet maaten 3x (lyhkäsiä sarjoja)
2. Askelkyykky tangolla 4x
3. Etukyykky 2x
4. Takakyykky 1x (kahdella pudotuksella)
5a. Hip thrust tangolla 3x
5b. Loitontajat 3x
6. Pohkeet istuen 1x 1,5 minsan sarja
7. Jalannostot roikkuen 3x

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli tuo askelkyykky tangolla. En ole varmaan koskaan tehnyt! Vähän joutu alkuun tasapainoa hakemaan, mutta yllättävän nopeasti se alkoi luistamaan. Loistavasti otti perberiin ja takareisille 🙂 Pohkeille tein tuollaisen vähän erikoisemman setin eli katsoin kellosta puoltoista minsaa ja sen aikana vaan tein hitaita ja hallittuja toistoja. Kunnon supistuksella ja venytyksellä. Kramppiin sain molemmat pohkeet 😀

Etukyykkäily lämmittelyä.

Alas asti mennään!

Ilmeellä jo lämmittelysarjassa 😀

Eilen kävin poikkeuksellisesti treenaamassa kun tänään piti mun ystävän tulla kylään. Kyläily peruuntui, mutta tulipahan tehtyä ainakin hyvä treeni! Jumppa oli pakko tehdä melko nopealla tahdilla, koska mies tulee maanantaisin vähän myöhemmin kotiin ja senkin piti keretä vielä salilla. Tahkosin sit 29 sarjaa rintaa ja käsiä 40 minuuttiin. Se on aika paljon mulle!

1. Pena kp 5x
2a. Pushdown tangolla 4x
2b. Kapea pena 4x
2c. Ranskalainen kp 4x
3a. Hk tangolla 4x
3b. Hk kp vinopenkillä 4x
3c. Hk köydellä taljassa 4x

Rinnalle tein penkkiä käsipainoilla pyramidina ja nopeilla palautuksilla. Taisin aloittaa 10kg käsipainoilla ja joka sarjaan nostin painoja ja tein niin monta toistoa kuin meni. Käsille tein triplasarjoja eli kolmeliikettä putkeen ja sitten vasta tauko. Tauonkin pidin maximissaan minuutin pituisena. Kohtuullisen turvoksissa oli tumput, kyllä veri kiersi! Nyt on alkanut suonetkin tulla pintaan tuolta pehmeän alta. Moit vaan teillekin 🙂

Sunnuntain nautinnollinen aamupala omassa rauhassa ja hiljaisuudessa klo 06.

Tänään en mee salille treenaamaan, mut meen venyttelemään ja pitämään samalla yhden yhteistyöpalaverin. Siitä lisää myöhemmin 🙂 Eiks oo ärsyttävää tämmönen heruttelu 😀 Ihan hyvä ettei tälle päivälle sattunut treeniä, koska mimmi päätti herättää tänä aamuna klo 04.30… Oliskohan taas hampaita tulossa, kun ihan selkeää kipuitkua se itkeskeli eikä hellittänyt kuin buranalla. Mun piti tänään tehdä himatreeni, mut oon ollut koko päivän sen verran kuutamolla että päätin ottaa ihan levon kannalta. Päiväuniakaan en saanut jostain syystä nukuttua, ei vaan uni tullut 🙁

Nyt on kuulkaa nälkäkin tainnut asettua tähän taloon. Viime viikon loppupuoli ja koko tän viikon (kaikki nää kaksi päivää) mulla on ollut järkyttävä nälkä. Koko ajan. Kalorit on täysin samat kuin ennenkin, mutta jotain nyt on meneillään. Sunnuntaina sain kaiken lisäksi syödä vaikka kuinka paljon ja siitä huolimatta paino ei noussut juuri mitään ja nälkä tuli ilmeisesti jäädäkseen. Tekis mieli napostella vähän kaikkea, mut en mä napostele. Ei anna nuppi periksi. Tänään olen tosin luvan kanssa syönyt rasvaa vähän enemmän ja se näkyy nostattavan suonia entistä enemmän pintaan! Mielenkiintoista…

Ai niin!!! Mä pääsen kesällä pidettävälle Nicole Wilcinsin leirille, jei 🙂 Siellä toivottavasti saan vähän infoa omasta fysiikastani ja tasosta, että kannattaako haaveilla kisaamisesta (ainahan kannattaa haaveilla!) ja jos niin missä lajissa ja millon. Hihii, mä olen niiiiiin innoissani!

Mites teidän viikkon on hurahtanut käyntiin? Onko kovia treenejä tälle viikolle tiedossa ennen pyhiä?

Helsinki-matkailua.

Me ollaan asuttu Helsingissä nyt puoltoista vuotta. Sillon kun muutettiin niin olin aivan innoissani miten pääsen shoppaamaan keskustaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Arvaatteko miten on käynyt? Keskustan puolella käynnit voi varmasti laskea yhden käden sormilla 😀 Ei taidakaan olla ihan niin urbaani cityihminen kuin luulin. Onhan se tosin hienoa, että on mahdollisuus tehdä vaikka mitä, kuten lähteä extempore risteilylle vaikka Tukholmaan 🙂 Sitä päivää odotellessa…

Eilen koppasin tytön matkaan ja lähdettiin heti aamusta bussilla kohti Kamppia. Mulla olis siellä yksi miitinki, jonka jälkeen mentiin vielä kaverini Emmin kanssa lounaalle Picniciin. Emmin kanssa treenattiin Kuopiossa samalla salilla ja meillä on nyt saman ikäiset mukelotkin niin yhteyttä on tullut pidettyä jonkin verran. Jännä muuten huomata miten moni tuttu on muuttanut Helsinkiin sen jälkeen kun mekin tänne rantauduttiin. Vielä kun ehtisi kaikkia näkemäänkin!

Tämmösissä vetimissä eilen miitingissä.
Paita kirpparilta, housut H&M.

Ainoat vaatekaapin sopivat housut.
Isolla kahvilla Robert´s coffeessa. On se oma keittämä silti parasta!

Tytöllä riitti ihmeteltävää.

Tyypillä pää pyöri kuin väkkärä. Hyvä kun syöttiksessä pysyi 🙂

Lounaan jämät 😀 Nälkäinen ehti vetämään paahtopaisti-vuohenjuusto-salaatin ennen kameran esiin saamista. Tyttö söi patongin.

Pieni kosmopoliitti söi myös villasukkia.

Tytölle tekisi varmasti ihan hyvää päästä näkemään vähän enemmän muutakin elämää kuin tämä meidän lähiö. Sen verran innoissaan hän katseli ympäriinsä ja osoitteli busseja, ihmisiä ja kauppojen ikkunoita. Täytyykin alkaa suunnitella uutta reissua johonkin päin Helsinkiä heti ensi viikolle 🙂 Kuka lähtee treffeille!? Musta on kyllä ihanaa kun joka päivä ei tartte reissata jonnekin vaan välillä saa ihan vaan olla kotona ja käydä kävelyllä auringon paisteessa. Lapsen kanssa liikkeelle lähteminen on aina vähän hankalampaa, kun täytyy miettiä syömiset, vaipanvaihdot, mahdolliset itkupotkuraivarit, lelut mukaan jne. Väsyneitä oltiin molemmat kotiin tullessa.

Hieman väsynyt pieni reissaaja 😀

Väsytti tai ei niin salille kävi taas iltasella Jonnan tie. Viimeinen pelkkä käsitreeni ennen uutta treenijakoa. Vaihdan tässä välissä nelijakoisen treeniohjelmani kolmijakoiseen. Ihan vaan vaihtelun vuoksi. Tovin aikaa on tullut jo tahkottua tuota nelijakoista niin onhan se aikakin jo vaihtaa 🙂

Jumpalle kirmaamassa.
Casallin hupparin löysin kirpparilta 🙂 Tsih!
1a. Dippi omalla painolla 4x
1b. Hk suoralla tangolla 4x
2a. Ranskalainen vinopenkillä kp 3x
2b. Hk vinopenkillä kp 3x
3a. Pushdown köydellä 3x
3b. Hammer kp 3x
4a. Hk scott mutkatangolla 2x
4b. Ranskalainen mutkatangolla 2x
Intervalli crossarilla 10 minsaa.

Päätinpä taas pitkästä aikaa kokeilla dippiä. Sen kanssa on tullut päätä hakattua seinään jo vuosikausia, mutta aika ajoin vaan tekee mieli sitä tehdä. Mullahan on aikaisemmin rintaranka kipeytynyt tosi pahasti dippaamisesta eikä olkapäätkään ole varsinaisesti hurraata huutaneet. Ainakin nyt omalla painolla tehtynä sain ojentajat hyvään pumppiin eikä rintaranka tai olkapäät pistäneet vastaan. Katsotaan mitä tapahtuu ensi kerralla kun otan mukaan lisäpainon….Yritin vetää koko jumpan suhteellisen kovalla temmolla että saisin tehtyä paljon sarjoja. Mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin, mut vielä on parantamisen varaa. Pudotussarjojakin tein muutamissa liikkeissä. Hah, tänään on muuten kätöset aika kipeinä. Perille näköjään meni 🙂

Dippiä omalla painolla.

Kohtuullisen alaskin pääsin!

Vähän häiritsee kun tuo seinä on noin lähellä. Siihen vielä joku tissikuva nenän eteen niin avot 😀

Ranskalaista mutkatangolla.

Ei lukita käsiä yläsennossa!

Sinne otsalle lasketaan.

Viimesiä toistoja…

Ja ojentajilla puristamalla ylös!

Ihanainen Annakin kerkesi tekemään pienen habailutreenin ohjauksiensa välissä. Naurettiinkin, että hauiksiahan bikinikisaajan nimenomaan täytyy priorisoida 😀

Hauiskääntöä vinopenkillä.

Perille meni!
Pitkä ja pätkä 🙂

Blogimammat <3

 Ääh, mulla on vieläkin vatsat kauhian kipeet siitä mun edellisestä kotitreenistä! Varsinkin alavatsat on aivan killerikipeet. Tahtoisin tänään tehdä jotain vatsajuttuja painojen kanssa, mutta ehkä on fiksuinta jättää välistä?

Eilinen illallinen: kanaa, fetaa, kurkkua, tomskua ja OMG -lightmehua!!! 😀

Just tässä samalla survoin suuhuni treeniä edeltävän hiilariaterian joka tällä kertaa sisälsi 400g bataattia. Nyt odotellaan mahan laskeutumista ja sitten suuntaan salille tekemään olkapäät ja selän 🙂 Täytyykin vähän suunnitella että mitä kaikkea sitä tekis… Olkapäille jokin pumppijuttu, koska olen ne jo kerran tällä viikolla treenannut ja selälle ainakin leukoja, t-kulmasoutua ja räkkivetoa! Pistetään se selkä kasvamaan, prkl! 😀

Huomenna voisin leipasta taas jotakin. Onko hyviä ehdotuksia? Mitäs teillä on suunnitelmissa viikonlopulle?

Ps. Mä laittelen niitä vertailukuvia tulemaan ihan omana postauksenaan. Kaivelen sekaan jotain vanhojakin kuvia arkistojen kätköistä 🙂

Tsippadai.

Nää kevyet viikot on melkosta tsippailua. Kaksi päivää olin treenaamatta kokonaan ja puuhastelin vaan kotona. Aika outoa, kun oli kotonakin aikaa tehdä asioita mitä ei normaalisti ehdi 🙂



Suuntasin eilen aamulla matkani kohti Runeberginkatua ja Optimal Performancen toimistoa. Tuttavani Emma tekaa OP:lla biosignaturemittauksia sekä ruoka- ja treeniohjelmia. Lainaus Optimal Performancen sivuilta:

”Rasvan sijoittuminen kehossa kertoo hormonitasapainosta pitkällä aikavälillä. BioSignaturen avulla voidaan arvioida rasvan jakautumista ja siten havaita, miten nykyiset ruokailutottumuksesi ja elämäntapasi vaikuttavat hormonitasapainoosi. Rasvan kertyminen voimakkaasti tietylle alueelle voi heijastaa tietyn tai useamman hormonin epätasapainoa.” Lue lisää hormonitoiminnasta sekä biosignaturemittauksen kulusta täältä.
Ennen mittausta käytiin Emman kanssa läpi esitietolomake, jonka toimitin hänelle edellisenä päivänä. Mietittiin myös yhdessä mitä lisäyksiä ja muutoksia voisin kokeilla ravinto-ohjelmaani. Seuraavaksi olikin mittauksen vuoro. Mittaus tehtiin pihdeillä 12 eri kehon pisteestä. Millimetrien perusteella ohjelma laski rasvaprosentin, rasvattoman lihasmassan sekä antoi analyysin hormoniprofiilista. Tulokset oli aika lailla sitä mitä odotinkin eli kortisoli siellä oli eniten koholla (navan alue). Mielestäni mulla ei nyt ole kovinkaan stressaava elämänvaihe menossa eli siitä en usko kortisolitasojen nousun johtuvan. Myös raskaudella saattaa olla omat näppinsä tässä asiassa pelissä. Palailen näihin hormoniasioihin enemmän kunhan otan niistä itsekin lisää selvää. Mä nimittäin vakaasti uskon oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan sekä hormonitasapainon yhteyteen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen 🙂

No mitäs toimenpiteitä jatkossa? Mulla on vatsahappotesti tuolla odottamassa, samoin magensiumtesti pitäisi tehdä. Sinkkitestin tein mittauksen yhteydessä ja sinkki mulla tuntuu imeytyvän suht hyvin. Aina on kuitenkin parantamisen varaa 🙂 Aion myös tehdä kalaöljytankkauksen lähiakoina sekä ottaa taas viherjauheen ravinto-ohjelmaan mukaan. Näillä pienillä muutoksilla eteen päin. Seuraava mittaus tehdään dieetin loppupuolella tai heti sen loputtua ja siitä eteen päin tasaisin väliajoin. Mielenkiintoista nähdä mitä muutoksia saadaan aikaan!

Emman officella, täystuho matkassa 🙂

 Paluumatka ei sujunut ihan niin kuin siellä yhdessä paikassa. Ootettiin tytön kanssa bussia ja juuri edellinen bussi roiski kaikki hemmetin loskapaskat mun ja vaunujen päälle. Kaikki muut autoilijat osasivat ajaa ohi niin ettei kukaan kastunut, mutta tämä saatanan vammapää ilmeisesti huomasi tilaisuutensa tulleen… Mulla kastu farkut reisistä nilkkoihin asti KOKONAAN ja puolet vaunuista oli kuran peitossa. Jouduin vielä seisomaan koko 45 minuutin matkan kotiin asti. Polvet oli ihan vaan pikkasen kipeet kotiovella… Kaikkea sitä.

Mamman pikku kiharapää <3

Pääsin taas mukaan uuteen Buzzador-kampanjaan ja lahjakortti Valion Onni-puuroja varten kolahti eilen postiluukusta 🙂 Viikonloppun vieraillaan Prismassa puuro ostoksilla! Oon just kirjoittamassa postausta myös Belvita-kampanjasta eli sellainenkin tulossa viimeistään perjantaina. Tykkään kyllä tästä Buzzador-systeemistä kun olen päässyt testailemaan ilmaiseksi vaikka mitä tuotteita 🙂

Lahjakortti puuroloihin 🙂

 Posti-setä toi pienen kirjapaketin. Nää oli muuten tilattu ennen sitä mun ostolakko-päätöstä 😀 Kirjat olen nyt selaillut läpi ja pari lähtee palautukseen.

Nämä palauta. Ei ollut mulle tossa Sundellin kirjassa oikein mitään 🙁

 Nämä taas jäävät asustamaan mun ennestään jo kohtuullisen täyteen kirjahyllyyn.

Kaisa Jaakkolan uusi opus, Leila Lindholmin Pala kakkua ja tommonen pieni kirjanen Makeat herkut.

 Eilen kun oli kotosalla vähän tylsää niin vaihtelin keittiöön uuden maton ja siitähän se sit taas lähti. Iski Puuska. Tuleeko teille koskaan tilannetta, että teette jonkun pienen homman ja sen seurauksena kohta on puoli kämppää uudessa uskossa? Järjestelin siinä samalla sit vähän eteistäkin uuteen uskoon. Pientä hienosäätöä vielä ja siitähän tulee ihan siedettävä!

Kevät tuli keittiöön! Verhoja tulee tuskin koskaan…

 Tänään kävin salilla tekemässä kevyen treenin rinnalle ja käsille. Ei mitään raskaita liikkeitä, kevyttä pumppailua vaan eikä missään nimessä sarjoja loppuun asti. Meni vissiin 20 minsaa koko treeniin 😀 päälle vielä yläkropan venyttelyä. Jalat jätin nyt omaan rauhaansa, kun ne hierottiin eilen auki. Oli muuten sisäreidet aika jumissa! On ainakin leveät hackit ja prässit menneet perilla….

Pikku poset himassa ennen salille lähtöä.
Ja ne perinteiset salilla 😀

 Salin omistajan Mikon kanssa höpöttelin vähän kisajuttuja. Oon noilta kokeenemmilta ujosti kysellyt, että kannattaako mun edes mistään kisoista haaveilla. Massaa pitää saada tiettyihin paikkoihin jonkun verran, mut onhan tässä vielä tovi aikaa 🙂 Dieettiä jäljellä vielä muutama viikko ja sit aletaan lihatalkoisiin!

Hauiskääntöä taljassa.
Hyvä liike pitkästä aikaa tehtynä 🙂

Perjantaina tulee mun sisko porukoineen tytskän synttäreitä juhlistamaan ja alotin tänään leivontaurakan savuhärkätortun teolla. Se on mun bravuuri 😀 Lisäksi keittelin fudgeista täytekakulle päällisen.

Fudget tulilla.

Ja menossa jääkaappiin.

Kakkuun tule vadelma-daimtäyte ja päällinen noista fudgeista. Saattaapi olla aika makiaa 🙂 Lisäksi aattelin tehdä tulisia pepperonimuffinsseja, juustokakkua sekä punajuuri-suklaamuffinssejä. Saahan nähdä mitä niistä tulee! Huomenna urakka jatkuu 🙂 Mies vie tytön anoppilaan niin saan touhuta rauhassa. Siivotakin pitäis! Onneks ei oo salipäivä.

Yllätystreeni.

Kuinkas teillä on viikonloppu sujunut? Tuliko treenattua vai herkuteltua? Vai molempia? Täällä sekä että 🙂

Eilen meillä oli ihan peruslauantai. Isommille kaupoille ei oikeastaan ollut asiaa niin isäntä lähti heti aamusta salille ja pienelle kauppareissulle ja minä lähdin tytön kanssa ulkoilemaan.

Oltiin juuri lounaalla kotosalla, kun sain erittäin mukavan puhelun Annalta ja ehdotuksen mammojen lauantaitreenistä. Mähän en normaalisti jumppaa lauantaisin, mut nyt en kyllä voinut jättää lähtemättä! Äkkiä kamat kasaan ja East Bodylle.

Mammat jumpalla 🙂

Yhteiskuvat, tsek!

Mulla oli ohjelmassa kätöset, nuo nirunarut, jotka eivät juuri kasvamisesta välitä. Plussille kun pääsen niin alkaa armoton käsien kasvatus! Haluun iiiiiisot habat ja paksut muskulaiset ojentajat 😉

1. Kapea penkki 3x
2. Hk tangolla 3x
3a. Pushdown köydellä 3x
3b. Ranskalainen kp vinopenkillä 3x
4a. Hk scott mutkatangolla 3x
4b. Hk kp vinopenkillä 3x
5. Pushdown tangolla 1x kahdella pudotuksella
Loppuun valikoima vatsoja

Lähtiessä tuli isännältä ohjeet ottaa alkuun molemmille ryhmille massaliikkeet eli vähän isommilla painoilla lyhyempiä 4-6 toiston sarjoja. Kapeaa penkkiä otin raskaimman sarjan 57,5kg ja hauiksia suoralla tangolla kaikki sarjat 27,5kg. Ihan hyvin nousee sarjapainot hiljalleen ja sehän tietää sitä ettei lihasta pitäis palaa vaikka rasva tiriseekin. Mun mielestä varsin optimaalinen yhtälö 😀 Loput käsiliikkeet teinkin saman lihasryhmän supersarjoina. Vähän pidempiä sarjoja ja lyhyemmät palautukset. Kohtuullisen hyvä pumppi tuli! Ihan mukava on tehdä välillä isommillakin painoilla noita lyhyempiä sarjoja ja käyttää pikkasen ronskimpaa tekniikkaa. Uskon vakaasti ettei pelkällä nätillä puristelulla pystytä saamaan itsestä kaikkea irti. Välillä on hyvä hullutella 😉

Epäilevä katse silmissään…
…hän nostaa tangon telineestä…

ja vääntää scottia kuin viimeistä päivää, viimeiseen toistoon saakka!

 Treenin jälkeen otettiin pienet hassutteluposet 😀 Näitä on kiva välillä harjoitella! Ei sen tartte olla aina niin vakavaa vaikka kisat onkin tavoitteena. Annan kanssa tähdätään samaan kisa-ajankohtaan, mutta eri sarjaan.

Vatsa sisään 😀 Meitsi tsekkaa vieressä kuinka toimenpide täytyy suorittaa.

Ryhdikkäästi etuposet 🙂

Pakko se ojentajakin oli johonkin kuvaan saada…

 Posettelujen jälkeen siirryttiin vatsapalikoiden jumppaukseen. Mä tein ehkä viisi tai kuusi sarjaa sekalaisia, omalla painolla tehtäviä, liikkeitä. Oon kovin ihastunut salitreeneissäkin käyttämään kotijumpista tuttuja vatsaliikkeitä. Erityisesti sellaisia, joissa käytetään koko vatsan aluetta, kuten linkkuveiset, ja erilaisista lankuista tykkään myös.

Anna vatsajumpan jälkeen. Nyt sekin on tehty!

Sit olikin aikaa chillata ja höpöttää…
….ja kaivella kamera taas laukusta 😀

 Perusposet vielä heitettiin. Annalla poseeraukset menee tosi luontevasti, mutta tää jäykkä rautakanki saisi harjoitella niitä ehkä enemmän…

Miks mun olkapäät häviää aina kameran edessä!? Todistettavasti ne on siellä!

Oikea sivu. Kovin on jäykkää, ei taivu..
Hmph.

Vasen puoli on ihan yhtä jäykkä kuin oikeakin.

Rintaposekin piti harjoitella.
Ja tuplia takaakin yritin.

Niin se vaan aina menee, että peilistä näyttää jo omaan silmään suht hyvältä ja kyllä ne olkapäätkin sieltä näkyi. Kameran vaan kun ottaa käteen niin itku tulee kuvia katsoessa. Kyllähän tässä jonkun muhkuran saa hankkia ympäri kroppaan ennen kuin olen tyytyväinen. Mä olen perusrakenteeltani tosi pieni (pituutta 163 cm) ja siro, mutta uskon että jos saan muskulaa oikeisiin kohtiin niin tästä saadaan hiottua ihan hyvä fysiikka kisoja ajatellen. Isoin en varmasti tule koskaan olemaan, mutta ei kisoissa pärjääminen aina suurinta lihasmassaa vaadikaan. Kun on hyvä rakenne ja muskulaa oikeissa kohdissa niin sillä mennään pitkälle. Ensin vaan vaaditaan ne muskulat oikeisiin paikkoihin 😀

Jotta ei mene ihan fitnekseksi koko postaus niin tällaista tein perjantaina. Tänään pääsin sitä maistamaan ja oli HYVÄÄ! <3

Appelsiinsuklaa-juustokakkua. Nam. Ohje ruokablogin puolella!

Huomenna jutut jatkuu tän päivän tapahtumilla. Oon ajanut itseni nyt treeneissä aika piippuun ja nyt on aika kevennellä. Tänään on vähän tankkailtu ja huomenna jatkuu. Näillä eväillä eteen päin 🙂

Ps. Osa kuvista on Annan kameralla otettuja, mutta en muista mitkä kun vaihdeltiin niitä sähköpostilla.

Pss. Reilu 10kg fläsää pudoteltu!

Loppu viikko eli viikonloppu,

Onkohan hyvin vietetty viikonloppu jos ei yhtään muista mitä on tehnyt? Ei varmaankaan ole tapahtunut mitään kovin erikoista? Treenejä parit, ruuanlaittoa, vähän leipomista, kotona oleilua, tytön kanssa touhuamista… Melko normaali perhearkea siis!

Äsken saatoin itseni ajan tasalle ja tein tunnuksen Instagrammiin. Mut löytää sieltä nimellä jonnam1983 🙂 Vähän oon käsi vielä ton homman kans, mut jotain kuvia jo sinne lisäilin. Kai se pitäis joku naamakirja-sivukin tehdä tälle blogille jossakin vaiheessa, kun aikaa on….

Tässäpä tulee perjantaista eteen päin juttua ja kuvia melko sekailaisessa järjestyksessä. Enjoy 😀

Perjantain lounas broiskua, fetajuustoa, raejuustoa ja vihanneksia. Niin ja lounaslukemiset 😀

Lounaalla otan aina omega3-litkun.

Tytön kanssa ulos lähdössä

Mamman pikku apuri purkaa kauppakasseja! Omansa löysi heti 😀

 Neidistä on tullut oikein hyvä pikku apuri kaikessa purkamisessa. Kauppakassit hän purkaa, pyykkikorit ja kun mä täytän pyykkikonetta niin hän heittelee sitä mukaan likaisia vaatteita ulos. Loputon homma…

Postista tuli hennesin paketti. Arvatkaa kuka levitteli kaiken lattialle?

This is my stuff!

Please, no photoshooting here.

 Perjantaina iski lounaan jälkeen järkyttävä palellus. Mulle käy näin aika usein lounaan jälkeen. Mistähän johtuu? Mä oon vähän heikkona villatakkeihin ja niitä on noin sata erilaista kaapissa roikkumassa. Kaivelin esille yhden vanhimman ja rakkaimman <3

Hrrrrrr…..
Perus kotimutsi-look 😀

 Iltapäivällä oli taas mun vuoro lähtee salille. Oli perusperjantain väsy päällä, mut kyllä se sieltä väistyi kun pääsin tositoimiin! Jalkoja vuorossa, kuten nykyään aina perjantaisin. Ihan liikaa oli tuttuja salilla ja suurin osa treeniajasta meni lärisemiseen. Sain sit tehdä jumpan aika kiireellä…

Jumpalle mars!
Koivet kasvuun!
1. Takareidet maaten 6x
2. Kyykky 3x
3a. Kyykky 2x
3b. Leveä hack väärinpäin 3x
3c. Askelkyykky kävely 3x max

Kyykkyä otin nyt 70 kilolla kolme sarjaa, jei! Sieltä ne painot nousee pikku hiljaa dieetistä huolimatta 😉 Koska aikaa oli mennyt niin paljon jutusteluun niin tein loppuun tuollaisen mukavan triplasetin: kyykkyä 60 kilolla, hackia väärinpäin leveällä jalka-asennolla ihan pohjaan saakka 30 kilolla ja askelkyykky kävelyä 2,5 kilon levypainot käsissä niin pitkälle kuin pääsin. Ihan hyvää vaihtelua on tehdä pienet triplasetti hulluttelut välillä! Ainakin on jalat olleet aika kipiät perjantain jälkeen… Pohkeet jätin sunnuntaille ihan suosiolla. Mieluummin teen ne kunnolla myöhemmin kuin kauheassa kiireessä vähän sinne päin.

Koivet vähän pumpissa treenin jälkeen..
Hyvä kun kantoivat bussille asti!

Lauantaina pidin totaalilevon kaikesta urheilusta niin kuin teen kerran viikossa. Päivään kuului isommassa ruokakaupassa käynti, ruuanlaittoa, leivontaa ja ulkoilua tytön kanssa. Ihan mukiin menevä lauantai siis 🙂 Ainoa miinuspuoli oli kauhea hedari joka ei meinannut lähteä millään pois! Ulkoilu sit vihdoin ja viimein vei viimeisetkin jyskytyksen rippeet mennessään 🙂

Päivän hiilariannos eli kipollinen puuroa!
Yritin laitella pyykkejä ja järjestellä mimmin vaatteita…

Tässä lopputulos 😀 Kaikki päätyi lattialle niin kuin aina.

Mimmille ostin hennesiltä pari yöpukua, kun on kasvanut vanhoista ulos.

Muutamat paidat myös toi posti hennesiltä.

Nämä paidat kävin ostamassa mimmille Jumbon hennesiltä.

Keittiöönkin vähän uutta väriä! Nyt on hömppämaukkaa taas tuettu rahallisesti kohtuullisen paljon…

 Lauantaina leivottiin Kinuskikissan ohjeiden mukaan minttusuklaa-muffeja. Mä sanon noita nökkösiks 😀 Taikina on muffinsitaikina ja kahden nökkösen välissä on Philadelphia marabou tuorejuustoa, naaaams! Ohje tulee tuonne ruokablogin puolelle 🙂

Juuri uunista tulleet nökköset. Niissä on pätkistä!!!

Täytteineen kaikkineen. Ei nää kovin kauniita ole, mut hyviä ne on 🙂

Tänään päästin isännän kanssa taas yhdessa salille. Ei saatu riitaa aikasiks, kun mulla oli käsitreeni ja miehellä jalkatreeni. Apua varmistamiseen kyllä sain aina kun halusin, mut muuten sain jumppailla ihan issekseen. En enää tykkää että joku huohottaa koko ajan korvan vieressä kun on yksin tottunut puurtamaan. Kiva kuitenkin saada toi oma zemppari välillä messiin 🙂 Mokoma orjapiiskuri.

Mahan ihmettelyä ennen treeniä.
Ei se enää niin kauheen näkönen ole…

Mut töitä on tehtävä!

Treeni meni näin:
1a. Kapea pena 3x
1b. Hk scott mutkatangolla 3x
2a. Ranskalainen mutkatangolla 3x
2b. Hk tangolla 3x
3a. Hk kp vinopenkissä 2x
3b. Hk mutkatangolla leveällä 2x
3c. Hammer kp
4a. Ranskalainen kp vinopenkillä 2x
4b. Punnerrukset kapealla 2x
4c. Kickback kp 2x
Loppuun isännän pohje-kuolema-special!

Kapeeta penkkiä otin nyt parhaimman sarjan 57,5kg eli siinäkin tulee koko ajan sarjapainot ylös päin. Liikkeet 1a-b ja 2a-b tein vuorosarjoina eli pidin pikku huilin liikkeiden välissä ja sit jatkoin. Kolmosessa ja nelosessa tein triplasetin eli aina kolme liikettä ihan putkella ja sit vasta tauko. Ensin tein raskaat liikkeet vähän isommilla painoilla pois alta ja sitten hyydytin lihat vielä triplaseteillä. Kohtuullisen toimivalta tuntui 😀 Kädet oli (ja on vieläkin) ihan spagettia. Varsin onnistunut treeni siis!

Hauiksia vinopenkillä.

Puristaa!!!!

Hauiskääntö mutkatangolla.
Viimesiä toistoja 🙂

Pohkeita ihmettelin myös. Ovat ehkä vähän kasvaneet?

Workout done!
Tyytyväisenä anopin lihapatojen ääreen!

Treenin jälkeen mentiinkin joka sunnuntaiseen tapaan anopille lounaalle ja koska anopilla on huomenna synttärit niin olihan siellä kakkua ja vaikka vallan mitä tarjolla. Ja kyllä, maistoin kaikkea! 🙂 Tälläkin viikolla paino tuli alas yli kilon. Katsotaan miten ensi viikolla käy kun oon tän loppuviikon mennyt pienellä herkuttelulinjalla (to ja tänään).

Huh, johan oli taas kuvia! Niitä eksyy välillä kameralle vähän liiankin kanssa. Oliko liikaa? Joitakin kun tuntuu ärsyttävän jos blogissa on liikaa kuvia… Ite kyllä tykkään lukea blogeja joissa kuvia on paljon. En mä pelkkää tekstiä rivi toisensa jälkeen jaksa tuijottaa.

Huomenna ehkä jotain himatreeniä taas 🙂

Tulihan se sieltä.

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille! Kuinkas se on maanantai pyörähtänyt käyntiin ja miten meni sunnuntai? Mä olin vähän tööt koko eilisen päivän. Aamusta iltaan vaan haukuttelin ja energiat oli ihan kadoksissa. Haahuilin vaan eteen päin. No, näitä päiviähän tulee aina välillä!

Tytskän lempipuuhaa on tyhjentää kämpän kaikki laatikot.
Haa, isin Fifa!

Siinä se seistä tönöttää ilman mitään tukea!

Ihan alkuun saatte sen mun kyykkyvideon minkä otin viime perjantain jalkatreenistä. Videolla näkyy hyvin mun perus ”virhe” eli bärssi lähtee nousemaan ennen aikojaan. Näin tapahtuu sekä kyykyssä että mavessa jos ajatus ei pysy mukana. Hyvin oon saanut sitä kitkettyä pois mut aina silloin tällöin mokomat peppunostot puskee mukaan sarjoihin. Videolla tangossa 70kg, joka on mulle jo aika paljon.

Oon kehuskellut varmaan kyllästymiseen asti miten hyviä treenejä oon tehnyt. No eilen tein kyllä paskimman jumpan pitkään aikaan. Mies oli kerrankin mukana ihan vaan spottaamassa mua, mutta siitä huolimatta tuntui ettei treenifiilistä ole eikä tule. Kohtuullisen monta kertaa taisin miehellekin suutahtaa vaikka toinen tarkoitti vain hyvää. Sillon kun on tuollainen paskafiilis kuin eilen niin ei siinä oikein mikään auta. Kotiin olisi pitänyt jäädä, mut enpä näköjään jäänyt.

Jalat on näköjään keränneet lihasmassansa takas..
Tommoset ikivanhat Betterin pökät löysin kaapista.

Käsiä jumpattiin ja ihan hyvä tuntuma tuli ja voimaakin oli, mut pää ei ollut kyllä yhtään mukana. Omasta mielestäni olin vain lähinnä helvetin heikko ja peilikin nauroi mulle päin naamaa.

1. Kapea penkki 2x, molemmissa sarjoissa yksi pudotus
2. Hk scott mutkatangolla 2x, molemmissa sarjoissa pudotusta, rest pausea tai negatiivista.
3a. Ojentajat köydellä pään yli 2x pitkiä sarjoja
3b. Pushdown köydellä 2x, pitkiä sarjoja
4a. Hammer kp 1x
4b. Hk kp 1x
5. Pushdown tangolla x miljoona

Posetusyritystä treenin jälkeen.

Tänään on kyllä kätöset olleet aika kipeet. Kapeeta penkkiä otin 55 kilolla pitkästä aikaa ja kutonen taisi ekassa sarjassa tulla. Scottia tein tällä kertaa mutkatangollaja taidanpa tehdä seuraavallakin kerralla! Oli kerrassaan loistava 🙂 Noi mun kädet vaatii panostusta aika kovasti. Mokomat eivät tahdo kehittyä ei sitten niin millään, mutta jospa niihin joku tolkku saatais kun pääsen taas plussakaloreille! Kuvia ei tästä treenistä tullut juuri otettua, kun ei tuo mies ollut kovin innokas kuvaamaan…

Katkoin viimeset tulppaanit pilttipurkkiin 🙂

Treenin jälkeen mentiin anopille sunnuntailounaalle. Kauhoin naamaariin kauheat satsit pottuja ja lihapullia, salaattia ja leipääkin upposi. Kroppa tuntui olevan ihan pohjaton kaivo. Nälkä ei meinannut lähteä ei millään. Jälkkäriksi pannaria, manzikkahilloa ja kermistä. Anoppi oli taas ostellut erilaisia hedelmiä maisteltaviksi: annoonaa, granaattiomenaa ja passionhedelmiä. Kaikista haalin itselleni siemeniä jos niistä saisi vaikka jotakin itämään 🙂 Noi aina nauraa mun kasvatusyritelmille, kun ei ne ihan aina ota tuulta alleen 😀 Kahvin kanssa vetäsin pienten päikkäreiden jälkeen vielä yhden leivän lisää ja vaarin tekemän korvapuustin. Vois luulla, että olisin ollut ihan ähkyssä, mut en ollu. En lähelläkään.

Passionhedelmiä. Nää on kyllä hyviä!
Annoona. Aika omituisen näköinen?

Granaattiomenaa. Vois olla hyvää salaatissa?

Mimmi vähän pötkötteli leikkien lomassa 🙂

Illalla tehtiin pizzaa. Ihan luvan kanssa ahmaisin sitäkin melko järkyttävät satsit, mut tiedättekö mitä? Paino nousi tasan sata grammaa eilisestä, vaikka söin kuin eläin. Tuli ilmeisesti tarpeeseen.

Pizza menossa uuniin. Päällä tomaattipyrettä, palvikinkkua, katkarapuja, ananasta ja lopussa  laitettiin vielä 15% juustoa.

Näitä monta isoa palasta! Nams 🙂

Tehtiin pizza alusta loppuun asti itse ja pohjakin oli erittäin onnistunut ja rapea. Allekirjoittanuthan sen teki niin ei se huonoakaan voi olla. Pohjan tein Valion ohjeella.

Aineet pohjaan:

  • 25g hiivaa
  • 2 dl vettä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 dl öljyä
  • 5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon muut ainekset ja ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota hyvin liinan alla (20-30 min). Kauli tai taputtele taikina uunipannun kokoiseksi tai 2-4 pieneksi pizzaksi. Nosta pohja leivinpaperin päälle, lisää täytteet ja paista uunissa 225 asteessa n.15 minuuttia tai kun juusto alkaa saada väriä.

Tänään käytiin aamulla mimmin kanssa ulkosalla kävelemässä reilun 40 minsan lenkki ja iltapäivällä tein pienen kotitreenin. Dailyhiitiltä tein tämän ja tämän jumpan. En viitsinyt noita kuvata, kun eivät olleet kovin kummoisia. Oli vähän omituisia liikkeitä… Toi jälkimmäinen oli kyllä ihan hyvä jumppa, kannattaa katsoa 🙂 Aloitin myös kolmatta jumppaa tekemään, mut viidennen liikkeen jälkeen jätin kesken kun tajusin miten pitkä se oikeesti on. Samaisen jumpan voisin tehdä torstaina kun mies ottaa tytön mukaan anoppilaan. Saan täällä hyppiä ja ryskää ihan mielin määrin sit 😀

Muutama selkäkuva tältä päivältä.

Läski on aika tiukassa tuolla selkäpuolella.

Eikä muskuloista läheskään kaikki ole vielä tullut takaisin!

Meillä on nykään aika hitti tuo kävelykärri. Mimmi ravaa ihan onnessaan sen kanssa ees taas. Kikatus vaan kuuluu kun törmää johonkin 🙂

Seinä tuli vastaan.

Onnellinen kärräilijä 🙂

Nyt meillä alkaakin iltapuuhat ja sit suihkun kautta unille! Huomenna selkäjumpalle 😉

Maailman paras sunnuntai.

No niin, nyt seuraa jatkoa mun viikonlopun treeneihin. Tyttö tosiaan sairastui taas lauantaiyönä ja alkoi itkeskellä puoli kahden aikaan. Siinäpä mulla meni nelisen tuntia valvoessa välillä tyttö vieressä ja välillä omassa sängyssään. Alkuun hän nukahti mun kainaloon, mut enhän mä pystynyt siinä nukkumaan. Välillä torkahdin, mutta säpsähdin välittömästi hereille kun tyttö yhtään liikahti. Joskus puoli neljän aikaan hän suostui vihdoin ja viimein nukahtamaan omaan karsinaansa ja mäkin sain vähän unta palloon. Unisaldoksi tuolle yölle tuli mahtavat 5,5h.

Vähistä yöunista huolimatta olo oli aamulla ihmeen virkeä ja into treenaamaan kova! Käsitreeni oli tiedossa ja mikäs siinä oli jumpatessa kun ei muita salilla näkynyt. Sai ihan rauhassa pistää itselaukaisijan kamerasta laulamaan ja posotella äänekkäästi menemään 🙂

                           
                              Uusi treenipaita hennesiltä, aivan huippu!
Housut SOC/stadium.

Kevyet lämmittelyt kepinpyörityksineen ja venyttelyineen alle ja eikun menoksi. Kotoa olin saanut ohjeet tehdä käsitreenin Marko Savolaisen opeilla eli neljä liikettä sekä hauiksille että ojentajille eikä alle 15 toiston sarjoja. Kaksi sarjaa per liike. Liikkeet tehtiin vielä kaupan päälle superina.

1a. Ranskalainen mutkatangolla 2x
1b. Hk suoralla tangolla 2x
2a. Kapea penkki 2x
2b. Hauiskääntö scott taljassa 2x
3a. Kickback kp 2x
3b. Hammer kp 2x
4a. Pushdown köydellä 2x
4b. Hauisnostatus kp 2x
5. Sivuviparit kp 15 toistoa 4kg –> 8kg
Intervalli soutulaitteella 15 minuuttia

Ranskalainen mutkatngolla.

Tuollaista pientä painolinttiä käytän penkin jalan alla, saa paremman venytyksen.

Hauiskääntö suoralla tangolla.

Ranteet löysinä, hauiksilla rutistellen.

Kapea penkki vapaalla tangolla.

Jätetään vähän rinnasta vajaaksi ja pusketaan suoraan ylös päin, ei kohti telineitä.

Hauiskääntö scott taljassa.

No ei ainakaan hauikset siellä pullistele.

Kickback käsipainoilla, ilmeellä of course.

Ja kunnon puristus!

Hammer käsipainoilla yhtä aikaa.

Ei tarvitse nostaa tämän ylemmäksi. Kunnolla puristaen!

Rivakalla tahdilla tein ja harvinaisen hyvä tuntuma ja pumppi oli läpi treenin. Sain tehdä melkein kaikki liikkeet isommilla painoilla kuin mitä alkuun oletin. Ranskalaisessa otin normaalia kapeamman otteen tangosta (käsien välissä oli ehkä kämmenen mentävä rako) ja tuntui kyllä paljon paremmalta kuin aikaisemmin! Pienillä muutoksilla näköjään saa helpostikin lisää tuntumaa. Kaikki muut liikkeet teinkin vanhalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Sivuvipareitakin sain viskoa isommilla painoilla kuin normaalisti. En ees muista millon olis viimeksi ollut kasikiloiset kädessä!

Rinta sivulta itselaukaisija-pose.

Ihan kun mulla olis olkapäät?
Sama läheltä ja reiskat jännitettynä + helvetin typerä ilme.

Niin kuin tiedätte niin mulla on ollut vähän vaikeita dieetin osalta muutamat viime viikot. Paino on vain noussut vaikka olen mennyt ihan ohjeiden mukaan. Nyt se on taas pikku hiljaa alkanut laskea ja nyt näyttää siltä, että tällä viikolla mahdollisesti päästään uusiin ennätyslukemiin 🙂 On tehnyt monta kertaa mieli luovuttaa, on ärsyttänyt ja ahdistanut suunnattomasti kun pää ja kroppa ei ole samassa veneessä. Nyt oon kuitenkin tosi onnellinen etten ole poikennut mulle suunnitellusta ohjelmasta ja se näköjään palkitaan. Tai ainakin näyttää siltä, että palkitaan. Mulla on kalorit tällä hetkellä n. 1800 kcal eikä niitä haluttais ihan kauhean paljon alemmas laskea enää. Kalorinvaihtelut vois olla mahdollisia kokeilla ja aerobispuolella on kyllä parantamisen varaa vielä. Vaikka paino ei tosiaankaan ollut eilen alimmillaan niin kunto oli mun mielestä paras koko dieetillä. Ja näyttää ihan kuin lihastakin olis tullut paikka paikoin vähän lisää 🙂

Joko nää riittäis?
Hohoo, ei tosiaan kun vauhtiin on päästy!

Pikku hiljaa alkaa mielessä muotoutua ajatus mahdollisesta kisaamisesta. Ei vielä ens vuonna eikä ehkä seuraavanakaan, mutta joskus. Mies palautti tämänkin asian osalta mut maan pinnalle: ”3kg lisää lihasta niin voit alkaa suunnitella kisoja”. Näinhän se on ja siihen pyritään. Aikaa se vie, mutta ei kai tässä elämässä muuta olekaan kuin aikaa 🙂

Tänään kävin pitkästä aikaa kunnon hikipuuskutus-aamulenkillä. En tyhjällä vatsalla vaan heradrinkin voimin. Ulkona oli kaikki kävelytiet niin loskan peitossa, että sain työnnellä rattaita taas vaakatasossa. Sisulla vedin 45 minsaa ja hiksa oli aika kova 😀 Lihava tyttö siellä puuskutti taas kuin eläin. Samalla reissulla kävin lunastamassa myös liput kevään Fitness Classiciin! Mahtavaa päästä taas nuuskimaan kisafiilistä ja kannustamaan tuttuja katsomoon 🙂

Intervallin jälkeen.
Vihdoin ohi!

Katse hamaan tulevaisuuteen ja ruokapöytään.
Tiedossa laskiaispulla!

Kotitreenit jäi tänään tekemättä, kun sain oikein muksan hedarin iltapäivällä. Mulla on taipumusta jännitysmigreeniin ja siltähän se taas kovasti vaikutti. Ei muuta kuin panadolia nassuun, lämpimästi päälle ja lattialle harrastamaan venyttelyä. Venyttelin koko kroppaa yhden Näkijän jakson verran ja nyt alkaa hiljalleen elämä helpottaa. Onneksi noita kotitreenejä ei ole mikään pakko tehdä vaan oon niitä veivannut ihan omaksi ilokseni. Niihin jää koukkuun 😉

Sit mentiin köllölleen ja venyteltiin.
Reisikin sieltä löytyi.

Huomenna taas salihommiin. Joskohan pystyisi jonkinlaista raskasta vetoa tekemään selälle… Vatsojakin pitäis varmaan ihan painojen kanssa tehdä, kröhöm…

Miten teidän viikko on alkanut?

Viime päivien tapahtumia.

No niin! Täällä ollaan taas 🙂 Minähän sitten tosiaan tulin viime keskiviikkona kipeeksi ja eilen oli ensimmäinen normaali päivä. Torsaina (?) sit kipeytyi vasen polvi ja se on vieläkin ihan sökö. Aerobiset ja kyykkytreenit saan unohtaa vähäksi aikaa ja se vähän ahdistaa. Dieetti ei ole viimeisen viikon aikana edennyt niin kuin pitäisi niin kyllähän tämmöinen vaiva tuo pientä lisäjännitystä touhuun. Tällä viikolla alin paino oli muistaakseni 69,1 eli plussilla ollaan puolisen kiloa. Kunto on kyllä ollut paras koko dieetin aikana eli jotain tuolla tapahtuu vaikka paino sinkoileekin minne sattuu. Nyt vaan pää kylmänä ja tehdään asiat niin kuin pitääkin. Stressaaminen ei ainakaan paranna tilannetta 🙂

Saattekin nyt päivitykseen kuvia pelkästään kännykällä otettuna. Puran kameran kuvat koneelle vasta huomenna. Niitäkin taitaa olla ihan jokunen. Kohtuullisen sekavia postauksia siis tulossa lähipäivinä 😀

Kipeenä ollessa parina päivänä tässä oli mun päivän hiilarit.

Flunssan aikaan tuli taas syötyä aika huonosti. Huonolla en tarkoita huonolaatuista ruokaa vaan ruokamääriä. Söin siis aivan liian vähän, kun ei vaan ollut nälkä. Herkkuihin en sortunut kertaakaan, koska lauantaina oli tiedossa herkkupäivä synttärien kunniaksi. Parina päivänä yllä oleva ateria oli mun ”hiilariateria”. Pari palaa Real-leipää, aamupalajuustoa, viljakalkkunaa ja vihanneksia. Miten voikaan leipä maistua hyvältä pitkästä aikaa! Nestettä muistin onneks juoda aika hyvin päivittäin. Ruokailuvälit vaan venyi hävyttömän pitkiksi, kun nälkä ei tullut missään vaiheessa.

Perjantaina käytiin tytön kanssa taas Fidassa pyörähtämässä, kun siellä oli kaikki puoleen hintaan. Tein taas löytöjä 😉 Samalla reissulla noudettiin paketti postista. Pääsin mukaan Buzzadorin Belvita-kampanjaan!

Mä rrrrrakastan postipaketteja!

Mitäs sieltä paljastuikaan?

Monta monituista laatikkoa Belvita-keksejä!

Kerron teistä näistä kekseistä lisää myöhemmin kunhan tutustun niihin itsekin paremmin. Noita jogurtti-versioita jo maistelinkin viikonloppuna ja eipä olleet ainakaan pahoja! Buzzadorissahan periaatteena on ”puskaradio” meininki eli buzzadorit saavat tuotteita ilmaiseksi kotiin testattavaksi ja kavereille jaettavaksi. Tuotteista keskustellaan muiden kanssa ja mielipiteet ja havainnot raportoidaan buzzadoriin. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen eikä yhteenkään kampanjaan ole pakko osallistua jos ei tahdo. Nyt Buzzadoreiksi etsitään etenkin bloggaavia’henkilöitä, mutta kaikki ovat toki tervetulleita! Rekisteröimään pääset tästä. Tällä hetkellä Belvitan blogikilpailussa on pääpalkintona Ipad3. Kelpais ainakin mulle 😉

Torstain aamumaha.
Ja reiskat. On niihinkin vähän lihaa tullut?

 Tässä vähän vertailuna torstain ja lauantain mahaa. Neisteitä ainakin poistunut…

Kylkiluutkin tulee pikku hiljaa esiin!
Pilkottaa, pilkottaa 🙂

Lauantaiaamuna mä pääsin pitkästä aikaa kampaajalle! Laitettiin aika lailla samanlainen tukka kuin edelliselläkin kerralla. Seuraavan kerran lisätään vähän vaaleutta 🙂 Viikolla jo suunnittelin, että leikkaan lyhyen polkkatukan mut en mä sit raaskinutkaan. Jos vielä vähän aikaa kasvattelis.

Tötterön alla.
Vielä kulmat ja ripset laittamatta.

Iltapäivällä meille tuli kakkukahville isännän vanhemmat ja vaari sekä hänen siskonsa lapsineen. Sain kuin sainkin kaikki leipomukset tehtyä, vaikka siihen perjantaina kahdeksan tuntia menikin. Lauantaina ei tarvinnut kuin kuorrutella kakku. Oli muuten ensimmäinen onnistunut täytekakku, jonka tein! Ei ehkä mikään kakkumaailman Giselle, mut hemmetin hyvän makuinen 🙂

Nätti kuin sika pienenä!

Savuhärkätorttu. Tää on aivan liian hyvää! Ohje täällä

Pizzapuusteja ja sitruunapitkoa. Ja ihan ite tein 🙂

Laittelen noista kaikista ohjeet tulemaan kun suinkin vaan kerkeen ja ehdin. Pizzapuustien taikinan jouduin tekemään kahteen kertaan, kun ensimmäinen taikina ei suostunut kohoamaan. Kaiken tein toisellakin kerralla ihan samalla tavalla ja hyvin kohosi. Ei ummarra.

Lahjojakin sain! Vaikka ei kai näin vanaha enää mitään lahjoja tartte!?

Ihana Swarowskin rannekoru <3
Ja FinnJewelssin kaulakoru. Mä niin tykkään hopeisista koruista!

Eilen pidin herkkupäivän. Päivä meni ihan suht nätisti, mut illallahan se vähän repes käsistä 😀

Aamu alkoi näillä.

 Päivällä siivoilun lomassa vetelin kalkkunaleikettä suoraan paketista. Kahvituksella upposi totta kai omia leipomuksia sievoinen kasa. Jonkun kerran kävi käsi myös namipussilla päivän aikana 🙂

Illalla tehtiin nacholautaset.

Jauhelihaa+papuja+juustoraastetta. Lisäksi kastikkeet.

Myös mimmille olis kelvannut 😀

Näiden jälkeen piti sit syödä vähän lisää omia leipomuksia ja maistaa suklaajädeä. Voin sanoa ettei tänä aamuna olitila ollut mikään kovin briljantti. Hiilarikrapula on melkein pahempi kuin viinakrapula. Normaalin sunnuntaiseen tapaan lähdin aamulla tyhjällä vatsalla salille. Jalkoja kun en tuon polven takia pysty nyt jumppaamaan niin tein kierron seuraavan treenin eli kätöset.

Uusi Addun toppi Fidasta 3e.
Innokkaana jumpalle mars!

Supersarjoja tein taas kerran. Ensimmäisenä supersettinä ranskalainen mutkatangolla ja hauiskääntö suoralla tangolla, toisena sarjana kapea pena vapaalla tangolla ja hauiskääntö scottissa taljassa. Tässä setissä tein vikoissa sarjoissa molemmissa liikkeissä yhdet pudotukset. Viimeistelin kunnon pumpin 😉 Painojakin sain taas kerran lisätä! Viimeisenä tein quatrosarjan eli neljä liikettä putkeen tässä järjestyksessä: pushdown köydellä, hauisnostatus kp, kickback kp ja hammer sivulle kp. Tässä vikassa setissä toistomäärät oli vähän suurempia. Treeni loppuun viskelin vähän vipareita ja kävin venyttelemässä. Mitään intervalleja en pystynyt tekemään eikä olis kyllä huvittanutkaan 😀

Jotain siellä jo näkyy!

Pukkarissa hauispose.
Yiritin kuvata topin takaosaa. En onnistunut 😀

Loppuun parit vaatekuvat eiliseltä ja tältä päivältä.

Yhtään en tiedä mikä tän kuvan idea oli?
Ehkä esitellä uudet kulmat, tukkaa ja koru?

Anopille lähössä tänään.

Halpa outfit: farkut miehen siskolta ja paita Fidasta, 3e.

Mitäs teidän viikonloppuun on kuulunut? Ootteko juhlineet tai tehneet hyviä löytöjä? Mitä muuten tykkäsitte viime keskiviikon Jutan ohjelmasta??? Siinä oli mimmillä muuten asenne kohdallaan enkä yhtään ylläty jos Laura nähdään tulevaisuudessa lavalla! Tuollaisella asenteella laihduttaminen ja treenaminen olisi helppoa kelle tahansa.  Facebookin päivityksessä hän kertoikin asettaneen tavoitteen vähän kovemmaksi ja tähtää fitness fysiikkaan! Lauran blogi löytyy täältä.

Soijaa pukkaa.

Töttöröö! Mitäs teidän lauantai-iltaan kuuluu? Täällä katsellaan putousta (siitä otsikko) ja mä olen saanut nuuhkia pizzan ja suklaakakun tuoksuja oikein urakalla 🙂 Jee jee, onneks mulla on seitä odottamassa tuolla jääkaapissa. Sama asiahan se on 😀

Pakkasta on ollut viime päivinä turhan paljon niin ei olla mimminkään kanssa paljon ulkoiltu. En viitsi ihan räkäistä ja tukkoista muksua viedä pihalle kovin pitkäksi aikaa. Mieskin tuossa jonkun flunssan sairasteli, mut mä olen onneksi vielä säästynyt *sormet ristiin ja pään koputus pöytään*

Eilen kävin salilla tekemässä käsijumppaa. Sain viime viikolla hyviä neuvoja isoilta pojilta hauistreeniin ja otin ne nyt testiin. Täytyy sanoa ettei ne ihan omiaan puhuneet 🙂 Ohjeena oli ottaa tangosta apinaote (kaikki sormet samalla puolen tankoa), pitää ”ranteet auki” eli löysinä ja ulos päin ja ajatella liikerata enemmän pyöreänä kuin vain ylös ja alas kääntelynä. Vaikeatahan noita on selittää, mutta tajusin aika hyvin kun toinen näytti esimerkkiä.

Ojentajille kokeilin kapeaa penkkiä smithissä niin, että kyynerpäät osoittaa sivuilla ja ote on melko kapea. Otti hyvin ojentajiin, mutta ranteet huusi leipää 🙁 Kapean penkin kanssa hauiksia tangolla superina uudella systeemillä ja sain tiputtaa painojakin aika lailla. Otin noiden lisäksi vielä ranskalaista mutkatangolla ja scottia taljassa superina sekä kickbackia käsipainoilla ja hammeria sivulle superina. Tuli testattua pari sarjaa myös hauisnostatusta mitä Kerttu on tehnyt jonkun kerran, mut en tainnut osata vielä tehdä ihan oikein.

Hammeria käsipainoilla.
Vuorotahtiin näemmä.

Käsistäkin jotain lähtenyt 🙂

Puristaa puristaa!

Treenin päälle tein intervallin sijaan saman jumpan kuin viimeksi kotona. Toimi aika hyvin sykkeen nostattajana ja hikijumppana tässäkin kohtaa.

Hikijumpan jälkeen.
Tyytyväinen kuin mikä.

Selvisin vaikka gymbossista loppui patterit.

Tänä lähdettiin joka lauantaiseen tapaan liikenteeseen heti aamusta. Mentiin ensin anoppilaan ja ehkä ensimmäistä kertaa koko dieetin aikana jouduin tekemään omat eväät mukaan.

Vielä saa syödä kolminumeroisen luvun verran 🙂

Kaurahiutaleet ja raikut messiin.

Iltapäivällä passitin ukon salille (kauheesti pisti vastaan :D), mimmin unille ja aloin jumppaamaan, mut siitä myöhemmin koska nyt pukkaa iltapuuhia!

Rentouttavaa lauantai-illan jatkoa!