Easy like a Wednesday morning

Vapaa aamu, harvinaista herkkua mulle. Yritän nykyään suunnitella viikot niin, että iltavuoroaamuina ei olisi treenejä tai mitään ylimääräisiä suunnitelmia. Nämä aamut on oikeastaan ainoita hetkiä, jotka voin omistaa vain ja ainoastaan itselleni. Viikonloppuisin on aina jotain suunnitelmia ja päivät lipuu ohi kauhealla vauhdilla. Koskaan ei ole aikaa olla yksin ja tehdä just sitä mitä haluaa. Paitsi tänään.

C360_2015-01-28-15-59-31-829Meillä on ollut töissä todella hektinen viikko. Tiedättekö tunteen, kun kiireisen päivän jälkeen on ihan puulla päähän lyöty eikä voi olla edes varma onko kaikki asiat tulleet hoidetuksi? Mä oon työpäivän jälkeen vaan istunut sohvalla puoli tuntia, tuijottanut seinää ja yrittänyt saada ajatukset järjestykseen. Treenien kevyt viikko tuli todelliseen tarpeeseen, koska tässä henkisessä stressitilassa olisin helposti sairastuttanut itseni kovilla treeneillä. Ihanaa vähän hiljentää tahtia ja tehdä mukavia mukatreenejä.

C360_2015-01-28-16-00-16-281Ulkoilun lisäksi yksi hyvä tapa rauhoittua on kirjojen lukeminen ja keittiössä häärääminen. Iltaisin luen kirjaa siihen asti kunnes uni alkaa tulla. Kissat purisee vieressä ja mies ja tyttö tuhisevat unisina. Vaikka kello on silloin jo paljon niin nautin suunnattomasti siitäkin pienen pienestä omasta hetkestä. Luen tällä hetkellä Tuija Lehtisen uusinta kirjaa Armon aika ja tykkään siitä valtavan paljon! Kaikki Lehtisen kirjat on mielettömän hyvin kirjoitettuja ja pystyn eläytymään henkilöihin ja tapahtumiin täysin. Musta on hauskaa kuvitella henkilöt tietyn näköisiksi ja pystyn näkemään myös miltä kaikki kirjassa esitetyt paikatkin näyttävät. Onko Tuija Lehtinen teille kirjailijana tuttu? Minä olen lukenut hänen jokaisen kirjansa 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänään vein tytön kymmenen maissa päiväkodille ja lähdin itse pienelle kävelylle. Ulkona oli kauhean liukasta ja lenkki jäi aika lyhyeksi. Tallustin lenkin päätteeksi kauppaan ja unohdin taas heti ulko-ovella mitä olin sieltä menossa hakemaan. Latasin ostoskorin täyteen kaikkea kivaa (tomaatit ja kananmunathan onkin todella kivoja….) ja pysähdyin jätskialtaalle ihmettelemään uusia WheyHey-protskujädejä. Melkein ostin yhden, mutta hinta oli sen verran suolainen, että jätin vielä hyllyyn. Protskujäde ei kyllä kuulosta yhtään hyvältä. Mahtaako olla syötävää?

C360_2015-01-28-16-41-06-447Kauppakassi täynnä tavaraa raahustin kotiin ja ryhdyin samoin tein leivontahommiin. Mun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla banaanileivän reseptiä ja tästä tulikin todella hyvää! Banskuleivän lisäksi tein suklaa-chiavanukkaan, josta tuli niin julmetun hyvää etten olis malttanut säästää sitä töihin. Menin ja nuolin blenderin kannunkin ihan perusteellisesti 😀 Kaupasta ostin myös punajuuria vaikka en yhtään tiedä mitä niistä tekisin? Onko ideoita mihin niitä voisi käyttää?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATäällä minä nakotan töissä nyt ilta kahdeksaan asti ja odotan vesi kielellä banskuleivän kimppuun pääsyä 😀 Muistinpa tässä juuri, että mullahan on sunnuntaina synttäritkin ja joku kakku pitäisi ehkä leipoa! En muistanutkaan teille kertoa, että tehtiin viime lauantaina superhyviä hampurilaisia kotona. Tehtiin itse pihvit, mutta sämpylät ostettiin  valmiina kaupasta. Väliin vielä majoneesia ja vähän vihanneksia niin hyvä tulee 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIlta näyttäisi jatkuvan melko rauhallisissa merkeissä mikä sopii mulle vallan mainiosti. Jaksaa loppuviikon painaa taas duunia kun saa edes yhden päivän ottaa vähän rauhallisemmin 🙂 Leppoisaa keskiviikkoiltaa!