Treeneissä puhaltaa uudet tuulet

Teistä jotkut ovat ehkä pistäneet merkille mun snäpit uudesta valmentajasta ja ehkä treenvideoistakin on paistanut läpi etten enää treenaa niin kuin aikaisemmin. Mulla on jo pitkän aikaa ollut halu muuttaa treenejä melko radikaalisti, mutta uskallus on puuttunut. Olen halunnut olla crossfittaaja, joka osaa paljon asioita, on kestävä sekä vahva. Viimeinen puoli on kuitenkin todistanut sen etten voi olla sellaista mitä kroppa ei kestä. Mä olen heilunut salilla viimeiset 15 vuotta ja oppinut sen, että muhun tarttuu kaikista parhaiten voima. Ei sekään mitään mahdotonta tahtia, mutta progressiivisesti kuitenkin. Crossfitin osalta leikkauksen jälkeinen aika oli todellista nousukiitoa. Kroppa kesti suhteellisen hyvin, vaikka olinkin suurista lihashuoltoon käytetyistä tuntimääristä huolimatta koko ajan jumissa. Olin totta kai iloinen, kun kehitystä tapahtui niin paljon koko ajan, mutta takaraivossa jyskytti kuitenkin koko ajan ajatus toisenlaiseen treeniin siirtymisestä.

Painonnosto on se mitä rakastan suunnattomasti vaikka en ole siinä hyvä enkä ole sitä pystynyt tekemään sitä kunnolla yli vuoteen. Joku siinä kiehtoo minua suunnattomasti. Leikkauksen jälkeen ajattelin, että painonnosto jää vain haaveeksi, koska olkapää ei sitä kestä. Sekä fyssari että uusi valmentajani olivat asiasta eri mieltä. Käyn tällä hetkellä taas fyssarilla, koska vasen lapa ei toimi kunnolla. Siitä johtuen olkapää on oireillut myös töissä. Nyt teen paljon hommia sen eteen että lapa saadaan taas hereille ja olkapääkin on pysynyt nyt useamman viikon ihan normaalina. Päätin vähentää crossfit-treenejä, kun olkapää alkoi uudestaan oireilemaan. Siirryin tekemään enemmän voimaa ja vähensin cf-treenit 1-2 viikossa. Homma ei kuitenkaan tuntunut mielekkäältä ilman minkäänlaisia konkreettisia tavoitteita monen ihmisen suosittelemana päädyin ottamaan yhteyttä Speedsterin Laura Niemelään. Lauran opissa on paljon crossfittaajia ja hän opettaa itse painonnostoa omalla salillaan.

Olen nyt muutaman viikon treenannut Lauran ohjelmilla ja voi pojat miten kulkee! Olen ollut täysin liekeissä joka treeni. Toki tästä hommasta puuttuu nyt crossfitille ominainen yhdessä tekeminen, mutta ei se ole haitannut tähän mennessä yhtään. Samojen tyyppien kanssa pyörin salilla edelleen 🙂 Olen tehnyt nyt kolme voimatreeniä viikossa ja siihen lisäksi crossfittiä/lenkkiä sen verran kun tuntuu hyvältä. Kroppa palautuu tällä hetkellä nopeammin kuin peruscrossfittiä tehdessä mikä tuntuu todella hyvältä. Treffattiin eilen Lauran kanssa ja tsekattiin muutamat harjoitteet lavan herättelyyn ja sen jälkeen vedettiin hyvä tovi tempauksen tankojumppaa. Mä en muista koska mun olkapäät ja selkä olis olleet näin hellänä, hyvässä mielessä! Miettikää, 15kg kilon tangolla voi löytää uusia lihaksia 😀 Eipä ole koskaan aiemmin tempaukset tuntuneet näin helpoilta ja kevyiltä. Mulla on ollut huono tapa ylianalysoida koko liikettä ja siitä lähdetään nyt opettelemaan pois. Nyt mielessä on vain muutama asia, joita täytyy noudattaa jokaisessa liikeessä ja toistossa, joten homma helpottuu siltä osin todella paljon. Painonnosto on äärimmäisen mielenkiintoista. Ihan huippua, jos pystyn taas treenaamaan sitä enemmän. Mun treeniohjelmaan tulee ensi viikolla muutoksia ja odotan niitä innolla!

Vitsi tää homma on taas älyttömän mukavaa 🙂 Alla video viime viikon sunnuntain treenistä, enjoy! Ja muistakaahan tilailla kanavaa niin lisää videoita tulee. Pääset tilaamaan kanavan videon alakulmassa olevasta ”näytä video youtubessa” namiskan kautta!

Hyvää äitienpäivää!

10 sporttista faktaa minusta

Tiedätte, että urheilen säännöllisesti ja pidän muutenkin aktiivisesta ja energisestä elämäntavasta. Urheilu on jo pikku tytöstä asti ollut osa mun elämää ja tulee varmasti olemaankin koko lopun elämää, jos terveys sen vain sallii. Olen itse treenaajana sellainen, että mulla pitää olla aina joku päämäärä tai tavoite. Tavoitteen täytyy olla suhteellisen haastava etten kyllästyä, koska olen äärimmäisen helposti kyllästyvää sorttia. Tällä hetkellä treeneissä puhaltaa uudet tuulet ja olen palkannut itselleni crossfitin lisäksi ulkopuolisen valmentajan. Tykkään todella paljon voimatreeneistä sekä painonnostosta ja näihin panostan nyt vihdoin ja viimein tosissani. Olkapään ehdoilla tosin. Jännää nähdä mitä alkaa tapahtumaan, kun pistän kaiken effortin asioihin, joista olen haaveillut jo pitkään. Joskus täytyy uskaltaa tehdä niin kuin sydän sanoo! Alla video, jossa 10 sporttista faktaa minusta. Tiesittekö jo ne kaikki?

Jos tykkäilette videoista niin käykäähän tilailemassa mun kanava täältä. Sivun oikeassa laidassa on punainen ”Tilaa” namiska ja sitä kun painaset niin saat ilmoituksen mun uusista videoista. Tubetusrintamalla tulossa myös kaikkea uutta ja jännää!

Rakkaudesta painonnostoon

Meillä oli eilen boksilla huikea ilta! Päästiin uppoutumaan painonnoston saloihin Anni Vuohijoen opissa. Jos joku ei Annia tunne niin sen lisäksi, että Anni on aivan huikea tyyppi ja coach niin Anni on menestynyt sekä painon- että voimannostossa Suomen-, Euroopan- ja Maailmanmestaruuskisoissa. Ei siis mikään ihan turha likka! Mä olen ollut aikaisemminkin Annin opissa ja jos aika riittäisi niin hakeutuisin crossfitin ohella myös painonnostotreeneihin Annin valvovan silmän alle. Mistäpä sitä koskaan tietää, vaikka joku päivä aloittaisin painonnoston ihan säännöllisesti, sen verran kiehtovaa touhua se on! Mun aikaisempia postauksia Annin seminaareistä voit lukea esim. täältä, täältä ja täältä.

kuvia 039

Tiedän, että olen edelleen todella huono tempauksissa ja rinnallevedoissa ja teen virheitä paljon. Oli silti hienoa kuulla Annilta, että mun liikkuvuus on parantunut huimasti sitten viime kerran ja tempauksetkin näyttää paremmilta kuin koskaan. Sain Annilta todella hyviä neuvoja mun virheiden korjaamiseksi ja alan työstämään niitä nyt ihan urakalla. Suurin vikahan mulla on se etten saa ojennettua lantiota kunnolla ja sen takia loikin helposti eteenpäin. Unohdan myös aika usein tuoda rinnan ulos mikä taas johtaa siihen että yläselän tuki pettää ja ylhäälä tanko lentää liian taakse, koska en pysty hallitsemaan sitä.

Annin tekemänä kaikki näyttää niin helpolta!
Annin tekemänä kaikki näyttää niin helpolta!

kuvia 034kuvia 035kuvia 036kuvia 037

Tärkeintä on nyt lähteä työstämään noita itselle vaikeita asioita. Nyt on niin hyvät vinkit käytössä, että satavarmasti sitkeällä treenillä saan tekniikat taas paremmiksi! 🙂 Alla esimerkkiä miten tanko lentää liian taakse kun rinta ei ole ulkona heti alusta lähtien.

kuvia 045kuvia 046kuvia 044Puhuttiin paljon liikkeiden rytmityksestä ja se onkin sitten se seuraava mihin panostan kunhan saan lantion haltuun. Annin tempauksia kun katsoo niin koko liike käy niin säpäkästi että kun tanko lähtee liikkeelle niin Anni onkin jo tangon alla kyykyssä. Mulla taas koko liike on niin hemmetin hidas ja rytmityksetkin vielä ihan pielessä. Nopeita allemenoja on treenattava paljon! Sain välillä ihan onnistuneitakin toistoja, mutta suurin osa oli omasta mielestäni jollain tavalla epäonnistuneita. Kun yhden asian muistan niin toinen unohtuu. Videoille taidettiin saada kaikki epäonnistuneet 😀

Raakatempauksia.
Raakatempauksia.

kuvia 042kuvia 043

Tempausten jälkeen tehtiin vielä rinnallevetoja ja työntöjä ja niissäkin mä loikin eteenpäin, koska lantio ei ojennu kunnolla ja paino taitaa edelleen karata liian paljon päkiöille. Rinnallevedoissakin sain muutaman ihan nappiin mennen toiston jolloin tanko oikeasti tuntui todella kevyeltä! Myös näissä rytmitykset on vähän hakusessa, mutta eiköhän nekin sieltä tule kun vaan tahkoan tekniikkaa lisää ja lisää. Mä niin haaveilen, että pääsisin kerran pari viikossa treenaamaan pelkkää painonnostoa!

Näiden painnonnostoliikkeiden kanssa on ollut jännä huomata, että epäonnistumiset ei todellakaan saa mua lannistumaan vaan yrittämään aina vaan kovemmin. Työstän näitä ajatuksissani aika paljon melkeinpä päivittäin ja se on jotenkin mulle kaikista helpoin päästä jyvälle tekniikoista. Toisillehan esim. tempaus on kuin vettä vaan ja kaikki natsaa kohilleen suunnilleen toisella treenikerralla, mutta mulle nää on olleet tosi vaikeita! Samaa ajattelutapaa voi käyttää melkein mihin elämäntilanteeseen tahansa eli ei pidä lannistua epäonnistumisista vaan yrittää vieläkin kovemmin. Ennen pitkää yrittäminen palkitaan ja epäonnistumisen sijasta huomaakin onnistuvansa yhä useammin, eiks joo?

En tiedä mikä painonnostossa viehättää, mut jostain kumman syystä diggaan siitä ihan kympillä. Ehkä se on vaan rakkaudesta lajiin 😉 Kiitos Anni huikeasta setistä jälleen kerran!

Anni Vuohijoen tempaus-klinikka, osa 2 + tortillafiesta.

 Kuten olette jo varmaan huomanneet niin olen itse tykännyt Annin painonnosto-klinikoista tosi paljon ja suosittelen kyllä sellaiselle menemään jos mahdollisuus tulee! Nyt sellainen itse asiassa onkin tarjolla eli Anni vettä Crossfit Lauttasaaressa kuusipäiväisen painnonosto-kurssin 20.1-5.2. Kaksi ensimmäistä kertaa harjoitellaan tekniikoita ja neljä seuraavaa vedetään ihan oikeita treenejä. Paikkoja on enää neljä jäljellä eli kannattaa olla nopea jos mielii mukaan! Itsekin tahtoisin tuonne, mut meiltä on vähän turhan pitkä matka lähteä julkisilla Lauttasaareen asti 🙁 Lisätietoja Annin painonnosto-kurssista löydät täältä.

Niin se tempaus-klinikan kakkospäivä. Lauantaina treenit aloitettiin tanko jumpalla, joka tehtiin pareittan: 3x vauhtiveto, 3x niskan takaa punnerrus leveällä ja 3x valakyykky. Näitä muutama kierros. Sen jälkeen siirryttiin tekemään ihan kunnon treeniä eli tempausta, tempausta ja vielä kerran tempausta!

kuvia 001

kuvia 002

kuvia 003

kuvia 004

kuvia 005

Vedettiin alkuun pareottain 4x tempaus nivusista nousevilla painoilla, 4x tempaus reisistä ja 4x maasta asti. Mä en kauheasti painoja nostellut, koska tahdon tekniikan ensin kuntoon ennen kuin lähden hiluja lisäilemään. Olisko ollut 20kg ”suurin” paino 😀 Jostain se on lähdettävä!

kuvia 006kuvia 007

kuvia 008

kuvia 009

JO kuvia katsoessa huomaa miten mun vasen olkapää on paljon kireämpi kuin oikea ja tanko kulkee vinossa. Working on it.. Musta tuntuu että mun on tosi hankala löytää sopivaa leveyttä jaloille alle menon jälkeen ja varmaan senkään takia en pääse kyykkyyn asti. Tää on vaikeeta!

kuvia 010
Tonilla se on vähän helpompaa 🙂

kuvia 011

Kuten kuvista näkyy niin Tonilla tempaus on vähän helpompaa kuin mulla 😀 Treenin loppuun tehtiin vielä kiinalaisia ja venäläisiä vetoja eli periatteessa siis treenattiin tempauksen vetovaihetta epäkkäiden vetoon asti ja kiinalaisissa oli vielä lisänä pieni alle meno. Huikeita treenejä ja kasa päin hyviä vinkkejä! Tällaiset ammattilaisen opastukset on kehittymisen kannalta korvaamattomia eli niihin kannattaa aina hakeutua jos vaan on mahdollisuus. Huomenna oliskin sit tarkotus taas treenailla tempausta 😉

20140113_161659Miehellä oli lauantaina työporukan kemut niin me vietettiin loppupäivä mun treenien jälkeen mimmin kanssa kahdestaan. Leikittiin paljon, nukuttiin pitkät päiväunet, syötiin hyvin ja vähän siivoiltiin. Sitä tavallista perhe-elämää 🙂

IMG_20140112_165039
Uusimmassa FitLaihdu-lehdessä on tuttuja 😀

kuvia 016
Sooseja ja täytteitä tortilloille oli vaikka minkälaisia! Lihapuolelta oli tarjolla jauhelihaa, tulista jauheliha-papuhöystöä ja mulle kanaa.

IMG_20140112_164303
Hei hei vieraat! 🙂

Anni Vuohijoen tempaus-klinikka, osa 1.

kuvia 015

 

Heippa! Kuten kuvasta ja otsikosta näkyy niin minäkin oon päässyt taas treenaamaan 🙂 Nyt ollaankin sit jännän äärellä, että olenko varmasti riittävän terve treenaamaan vai iskeekö pöpö uudestaan. Tän taudin kanssa nimittäin mikään ei ole ollut varmaa. So far so good!

Mahtava Vuohijoen Anni kävi pitämässä meille marraskuussa rinnalleveto-klinikkaa ja nyt Anni tuli pitämään Crossfit Vantaalla kaksipäiväisen klinikan aiheena ihanan kamala tempaus. Rinnalleveto-klinikasta pääset lukemaan tästä. Tempausta treenattiin siis kahtena päivänä ja 1,5 kerrallaan.

kuvia 001

kuvia 002

kuvia 003

kuvia 004

kuvia 005Ekana päivänä homma aloitettiin ihan nollasta. Lähdettiin tsekkaamaan jokaisen liikkuvuutta ja harjoteltiin liikerataa alkuun kepillä ennen kuin siirryttiin kiinni tankoihin. Tehtiin myös perinteinen viivatesti eli jokainen veti viivan varpaiden eteen ja temmatessa ja allemenoja treenatessa piti pysyä viivan takana. Enpä aina pysynyt eli loikkaan vähän eteen päin. Rinnallevedon kans tätä ongelmaa ei ollut.

kuvia 007

kuvia 008

kuvia 009 kuvia 010 kuvia 011 kuvia 012

 

kuvia 014

 

Pelkän mustan kepin kanssa pääsin vielä temmatessa ihan hyvin alas asti ja valakyykytkin meni kohtuullisen hyvin, mut vaikeudet alkoi siinä vaiheessa kun otin 15kg tangon käteen. Tätä olen ihmetellyt aiemminkin ja luulin että yksinkertaisesti vaan oon ihan paska tempauksessa, mutta sen paskuuden lisäksi myös liikkuvuus yläkropassa on ihan onneton. Sinänsä oli kiva saada vahvistus omille ajatuksille huonolle liikkuvuudelle ja oli mahtavaa myös tietää, että asia on korjattavissa niinkin yksinkertaisella asialla kuin keppijumpalla ja liikkuvuusharjoittelulla 🙂 Jälleen kerran kirosin sitä etten tajunnut salivuosien aikana venytellä tai tehdä juuri mitään liikkuvuuden eteen. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä vaan panostakaan myös liikkuvuusharjoitteluun vaikka tavoitteena olisikin pelkkä lihasmassan kasvatus! Se nimittäin palkitsee tulevaisuudessa 🙂

kuvia 018
Jonna, ne olkapäät taakse..

kuvia 019

 

kuvia 016kuvia 021 kuvia 022 kuvia 024Keppijumpan jälkeen siirryttiin neljän ryhmiin, jossa jokainen teki 1) pelkän vedon epäkkäillä, 2) tempauksen nivusista, 3) tempauksen reideltä ja 4) tempauksen nilkoista. Oli tosi opettavaista seurata toisten tekemistä, mut samalla tajusin myös oman surkeuteni vaikken vielä tolle huonolle liikkuvuudelle vielä mitään mahdakaan. Muiden toistot näyttin niin helpoilta ja jokainen pääsi alas asti. Pakkohan munkin on päästä joku päivä!?

kuvia 029 kuvia 030 kuvia 031 kuvia 032 kuvia 033 kuvia 034 kuvia 035

 

Hankaluus oli myös sormilukon pitäminen tempaus-otteella. Mulla meni tosi nopeesti iho ihan helläksi ja orastaville vesirakkuloille peukalon hangoista. Samoin peukalot itsessään tykkäsivät vähän kyttyrää varsinkin valakyykkyn osuudessa. Tempauksen kanssa on vielä todella paljon tekemistä, koska huomasin ennen jokaista toistoa kertaavani noin miljoona asiaa mielessäni mitkä täytyy yhden toiston aikana muistaa: purista pakaroilla ja takareisillä, kädet löysinä, yläselkä tiukkana, tuo tanko selällä syliin, ponnistus ja veto epäkkäillä, allemeno, tangon vastaanotto, mene niin syvään kuin pääset ja siinä pysäytys ja kyykkää siitä alas… huh!

kuvia 036 kuvia 037 kuvia 048 kuvia 049 kuvia 050 kuvia 051 kuvia 052 kuvia 053

 

Anni kiersi katsomassa meidän jokaisen toistoja ja korjasi tekniikkaa koko ajan jos korjattavaa oli. Ja olihan sitä 😀 Lopussa käytiin vähän läpi sitä miten kannattaa lämmitellä ennen tempaustreenejä ja mitä kaikkea tehdä itse treenissä. Aika kauan menee ennen kuin saan kasaan ne vaadittavat 10 000 toistoa jolloin koko liikkeen pitäis tulla kohtuullisen helposti ja selkäytimestä asti! Mulla on ykkösprioriteettina nyt liikkuvuuden parantaminen ja sen seuruksena tangon alle pääseminen kyykkyyn asti.

kuvia 064 kuvia 072

 

Vaikka videoita katsoessa tempauksen liike näyttää yhtenäiseltä niin yksi asia siellä on hyvin tärkeä, jota en itsekään tiennyt: tangon kiinni otto. Eli tanko täytyy ennen kyykkäystä saada otettua hyvin kiinni ja pysäytettyä ettei paino tule sukkana läpi ja toisto päätyy persiilleen lattialle. Tuota vaihetta ei näe ollenkaan, kun koko liike tulee automaattisesti. Siellä se kuitenkin on 🙂 Varmaan ymmärsitte mitä tarkotan 😀 Sitä toi ylläoleva Annin piirustus tarkoittaa!

Loppuun vielä pienenä motivaatiopläjäyksenä Annin video.

….to be continued… nyt syömään!