Miksi miehet eivät osta kukkia?

*Sisältää mainoslinkkejä

miksi miehet eivät osta kukkia

Pari viikkoa sitten minulle tuli miespuolinen asiakas, joka kantoi kädessään isoa kukkapuskaa. Saatoin olla hiukan kysyvän näköinen, koska hän tuumasi että vaimolle täytyy viedä kukkia. Jutustelin siinä asiakkaan kanssa ja selvisi ettei heillä mitään suurempaa merkkipäivää ole, mutta hän tykkää yllättää vaimon säännöllisin väliajoin kukilla ja pienillä lahjoilla. Siis oikeastiko on vielä olemassa tuollaisia herrasmiehiä, jotka ostavat kukkia ja lahjoja ihan vain rakkauden osoituksena? Kyllä, niitäkin vielä löytyy!

Itsehän olen toivoton romantikko, mutta sellaista en ole toiseksi puoliskoksi saanut. En koe sitä mitenkään huono piirteenä, mutta valehtelisin jos sanoisin etten toivoisi jonkinlaista pyyteetöntä muistamista useammin kuin synttärinä ja äitienpäivänä. Kyllä minä tykkäisin, jos minulle tuotaisiin kukkia silloin tällöin. Mielellään vaikka joka viikko! Mutta ei, siihen pisteeseen ei vielä(kään) ole päästy. Aivopesu jatkukoon edelleen. Ollaan tästä asiasta puhuttu monet kerrat ja kuulemma herra tietää kyllä miten paljon pidän kukista. Hän ei kuulemma vain ole sen tyyppinen, joka muistaa kukkia ostaa tuosta noin vain. Ehkä se on toisilla miehillä synnynnäisempää kuin toisilla. Toiset ovat romantikkoja ja toiset eivät. Toki meillä tehdään muunlaisia pieniä tekoja vaikkei kukkia satelekaan joka viikko. Tai kuukausi.

miksi miehet eivät osta kukkia
Kaunis maljakko täältä.

Saatoin syntymäpäiväni aikoihin huokaista ääneen, että olisipa kiva saada kukkia. Tyttö nokkelana likkana oli laittanut tämän korvan taakse ja viime lauantaina töistä kotiin tullessa minua odottikin kaunis ruusukimppu, jonka tyttö oli halunnut minulle ostaa. Oli kuulemma oikein muistuttanut miestä, että nyt äidille pitää ostaa kukkia <3 Ihana tyttö ja ihana mies! Leikkokukat ovat kauniita ja pidän tunnelmasta minkä ne kotiin tuovat. Haluaisin, että meillä olisi aina tuoreita kukkia olkkarissa, mutta samalla mietin myös rahamäärää, joka niihin uppoaa. Eiväthän kukatkaan mitään ilmaisia ole. Toiset naiset eivät kukista juuri perusta, mutta itse tykkään kovasti sekä leikkokukista että perinteisistä viherkasveista. Minulla on kotona kultaköynnös, joka on matkannut meidän mukana ainakin sen 12 vuotta ellei jo kauemminkin. En edes muista koska olen sen meille ostanut. Minulla on myös flamingokukka, jonka taisin saada mieheltä syntymäpäivälahjaksi 6-7 vuotta sitten ja vieläkin se voi hyvin, kukkii ja kukoistaa. Haluaisin meille paaaaljon kasveja lisää, mutta tila loppuu kesken. Ehkä pitäisi alkaa laittelemaan niitä enemmän seinille ja katosta roikkumaan…

Olisipa kuitenkin ihanaa saada kukkia ainakin kerran kuukaudessa vai mitä olette mieltä? Tuoko teille puoliso usein kukkia ihan pyytämättä?

Julkaisin eilen uuden my day -videon tubeen. Mun muita videoita pääset katsomaan täältä. Muistakaahan tilata myös kanava, se ei maksa mitään 😉

Edellinen postaus: Testissä Vileda Robot VR 101

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Mitä hyvä ja kestävä parisuhde vaatii?

mitä hyvä ja kestävä parisuhde vaatii

Nuorempana mun seurustelusuhteet katkesivat aina 1,5 vuoteen. Se oli mulle jokin maaginen raja, jossa huomasin ettei tämä ihminen ole oikeasti minua varten. Tai ainakaan lopun elämää kestävää parisuhdetta varten. Muistelen, että tuossa kohtaa arki alkaa hiipiä suhteeseen ja sen kestävyys todella punnitaan. Minulla ne eivät kestäneet, vaan koin kyllästyneeni kaikkeen: toiseen ihmiseen ja yhteiseen arkeen. Homma ei vain toiminut. On aina ikävää lopettaa parisuhde, mutta joskus se vain on tehtävä, vaikka se satuttaakin toista osapuolta. Elämme tätä elämää kuitenkin pääasiassa itseämme varten, joten minulle on ollut tärkeää lähteä suhteista, joissa en ole ollut enää onnellinen.

Nykyisen mieheni kassa ollaan tavallettu yhteistä matkaa yli 12 vuotta. Hänenkin kohdallaan mietin päättyykö tämä maagiseen 1,5 vuoteen vai saako suhde jatkoa. Kyllähän se sai eikä loppua näy. Me muutetiin yhteen 6 kk seurustelun jälkeen ja kihloihin mentiin muistaakseni kun yhteisiä vuosia oli neljä tai viisi. En jaksa edes muistaa niin kauas! Yhteinen asuntolaina otettiin 9 vuotta sitten ja tyttö syntyi vajaa 6 vuotta sitten. Häitä ei olla vietetty vieläkään. Ehkä jossain välissä nekin voisi hoitaa pois alta. Muita suhteen virstanpylväitä ei taidakaan olla enää ”suoritettavana”.

Mitä hyvä ja kestävä parisuhde vaatii? En toki voi puhua kuin omasta kokemuksestani, mutta kumppanin täytyy olla samalla aaltopituudella, erityisesti samankaltainen huumorintaju on mulle tärkeää. Meillä viljellään välillä todella mustaa huumoria, joka ulkopuolisen korvaan saattaisi kuulostaa hyvin erikoiselta. Jopa loukkaavalta toista osapuolta kohtaan. Kiero huumori on se meidän juttu. En sano, että ulkonäkö on ihmisessä tärkeää, mutta kumppanissa täytyy olla ”se jokin” mikä herättää huomion ja mikä saa kiinnostumaan toisesta. Jokaisella meistä on oma ”se jokin”. Itse kiinnitin huomion pilkkeeseen silmäkulmassa ja ihan yleiseen käytökseen. Olen aina tykännyt isokokoisista miehistä ja tässä yksilössä sekin pisti silmään jo ensimmäisellä kerralla. Hän oli suorastaan jumalallisen komea ja on sitä vieläkin. On kiva, kun vielä 12 vuoden jälkeenkään en meinaa saada silmiäni irti tuosta miehestä. Hänessä on minun makuuni kaikki palikat kohdallaan.

Hyvä ja kestävä parisuhde vaatii luottamusta, yhteisymmärrystä ja arvostusta toista kohtaan. On oltava halu pitää parisuhde kasassa tuli eteen mitä tahansa. Koska elämä on, niin välillä eteen tulee vaiketakin jaksoja ja ne täytyy vain jaksaa ylittää, jotta onni jälleen kukoistaa. Suhteen eteen täytyy jaksaa tehdä töitä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. On osattava puhua ja pystyttävä puhumaan omista ajatuksista sekä tunteista. Harva meistä on ajatustenlukija, vaikka välillä sekin taito tulisi todella tarpeeseen. Miehistä kun ei aina ota selvää. No, ei varmaan naisistakaan (ainakaan minusta, kuultu on :D). Parisuhteessa on opittava nauramaan itselleen ja myös sille toiselle. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Hauskuus ja huumori kantavat aika pitkälle. Yhteinen arki on varsinkin lapsiperheissä melkoista palapelin rakentamista. Kun molemmat halauvat osallistua rakennukseen, jää aika hoitaa myös parisuhdetta sekä keskustella asioista. Yhteiset harrastukset ovat varmasti hyvä juttu, mutta eivät pakollisia, kunhan vain on jotain yhteisiä mielenkiinnon kohteita. On opittava rakastamaan myös niitä toisen ihmisen virheitä ja omituisuuksia. Meillä mun unohtelu ja keskittymiskyvyn puuten on ihan yleinen läppä. Eilenkin unohdin avaimet kotiin uimaan lähtiessä ja odoteltiin tytön kanssa rappukäytävässä miestä salilta reilun tunnin ajan. Ei kuulemma ollut ensimmäinen kerta kun unohdan avaimet kotiin. Eikä varmasti viimeinen! Sanoisin, että kaikista tärkeintä on kuitenkin ystävyys. Se tunne, kun huomaat, että oma kumppanisi on paras ystäväsi, tuntuu aivan mahtavalta. Rakkaus ei enää roihua niin intohimoisena kuin alkuaikoina (se oli ehkä enemmän hullaantumista silloin), mutta rakkaus yhdistettynä syvään ystävyyteen saa suhteen kestämään. On vaikeaa erottaa mistä alkaa rakkaus ja mihin päättyy ystävyys, kaikki on yhtä ja samaa. Jos meille tulisi joskus ero, surisin varmasti enemmän sitä, jos joutuisin luopumaan parhaasta ystävästäni. Sen kestäisin, jos rakkaus loppuisi, mutta ystävyyden loppumista en.

Toivon, että näillä eväillä jatketaan seuraavatkin 12 vuotta 🙂 Mitä hyvä ja kestävä parisuhde vaatii sinun mielestäsi?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Kana-pekonimättösalaatti

Pieleen mennyt parisuhdeviikonloppu

pieleen mennyt parisuhdeviikonloppu

Saatiin viime viikonloppuna pitkästä aikaa viettää ihan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Meillä ei ole koskaan ollut kauheasti tarvetta viedä tyttöä yökylään, mutta pakko myöntää, että aikuisten välinen yhteinen aika on parisuhteelle äärimmäisen tärkeää. Me ollaan siinä mielessä onnekkaita, että miehen sisko ja vanhemmat asuvat suhteellisen lähellä ja ovat aina innokkaita ottamaan tytön yökylään. Suurimmaksi osaksi homma on mennyt niin, että he ovat itse ehdottaneet voisiko tyttö tulla heille. Näin kävin myös viime viikonloppuna ja kyllähän se meille sopi!

Viikonloppuna tyttö oli loppujen lopuksi kaksi yötä poissa kotoa. Ensin serkullaan ja seuraavan yönä mummalla. Jostain syystä käy aina niin, että koko viikonloppu menee ihan plörinäksi, kun yhteistä aikaa olisi. Niin kävi tälläkin kertaa. Olin perjantaina Ultra Bran konsertissa, kun mies ilmoitti, että yksi kissoistamme ontuu vasenta etujalkaansa. Lauantaiaamuna kissa vain makasi eteisen lattialla flegmaattisena ja todettiin, että nyt on pakko lähteä Viikin eläinsairaalaan. Oltiin Viikissä jo seitsemän aikaan aamulla silmät ristissä jokaisella. Olin itse mennyt vasta puolen yön aikaan nukkumaan, joten univelkaa oli jo siinä vaiheessa ihan kiitettävästi. Vietettiin pari tuntia eläinsairaalassa ja lähdettiin pari saturaista köyhempinä kotiin kissan kanssa, jonka jalassa oli joku tulehdus.

Koko loppupäivä meni ihan sumussa molemmilla. Käytiin kiinalaisessa syömässä ja ruoka oli ihan kuraa. Ostettiin kotiin illalla pizzaa ja sekin oli ihan kuraa. Ruissipsit eivät maistuneet yhtään samalta kuin duunin herkkubrunssilla. Edes jäätelö ei maistunut ja maattiin vain molemmat sohvalla uupuneina ja omissa maailmoissamme. Sunnuntai ei ollut yhtään sen parempi. Siivottiin illalla varmaan kolme neljä tuntia tuholaismyrkyttäjien tuloa varten ja painuttiin yliväsyneinä yhdentoista aikaan nukkumaan.

Viime viikonlopusta oli kyllä laatuaika kaukana, mutta kärsittiin sentään yhdessä 😀 Sen kerran kun saadaan yhteistä aikaa niin miksi juuri silloin pitää kaikki kura kaatua niskaan? Ihme juttu. En tiedä, ehkä odotukset olivat liian korkealla ja siksi kaikki tuntui menevän mönkään. Olisihan se kiva ollut, että kaikki menisi odotetusti ja saataisiin viettää pitkästä aikaa kiva viikonloppu kaksistaan. Ehkä ensi kerralla sitten!

Onko teille sattunut samanlaisia tapauksia?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Lahjaideoita itselle ja muille

Kuka maksaa treffeillä?

*Sisältää mainoslinkkejä

kuka maksaa treffeillä?
Mekko täältä. Tapetti täältä. Musta lelukori tähdellä Outlet Tukku.

Mä en ole koskaan päässyt kokemaan kunnon treffikulttuuria. Mun nuoruudessa hengailtiin kyllä, mutta ei mitenkään kummemmin käyty treffeillä ja se harmittaa kyllä näin jälkikäteen. Muistan joskus nuorempana, että roikuin useinkin Kiss FM:n kuuluisassa chatissa ja jutustelin kundien kanssa. Jonkun niistä näin ihan ohi mennen kaupungilla, mutta treffeille asti en päässyt. Ehkä eteen ei vain koskaan sattunut oikeanlaisia ihmisiä. Olisi ollut hauskaa kokea jenkkisarjojen treffailumeiningit leffoineen ja ravintolaillallisineen, mutta ehkä en enää lähde sille linjalle näin 12 vuoden suhteen jälkeen 😀

Olen ymmärtänyt, että tinderin myötä ihmiset käyvät aika paljon treffeillä, olenko oikeassa? On ollut ihanaa seurata, kun kaverit ovat valmistautuneet ihan täpinöissään tapaamiseen kundin kanssa, jonka ovat vain hetken ”tunteneet” keskustelujen kautta. Se on sitä nykyaikaa, että tutustutaan helpommin netissä. Itse taas olen sitä kansakuntaa, joka hoitaa tutustumisen mieluummin kasvokkain ja miehenkin tapasin aikanaan salilla. Toki jos tässä elämänvaiheessa haluaisin tutustua uusiin ihmisiin niin se tapahtuisi varmasti juurikin salilla, töissä tai netissä. Ei ole aikaa hihhuloida kaduilla ja tapahtumissa ja etsiä elämänkumppania.

No niin, sitten ollaan päästy treffeille asti. On menty leffaan ja syömään. Ateriat on nautiskeltu ja tulee laskun aika. Kumpi maksaa? Kenen teidän mielestä pitäisi maksaa treffeillä? Vai laitetaanko lasku kenties puoliksi? Minä ilahtuisin kovasti, jos mies maksaisi, mutta olisin valmis itsekin maksamaan puolet. Se ei ole mulle mikään kynnyskysymys. Se olisi ehdoton turn off, jos mies laittaisi minut maksamaan kaiken. Ei tarvitsisi soitella enää sen jälkeen. Sen verran perinteinen nainen olen, että miehen pitäisi maksaa edes osa. Hyvien käytöstapojen mukaan varmasti itse tarjoutuisin maksamaan puolet, mutta antaisin miehen maksaa kaiken, jos hän niin haluaisi. Kumpi vain käy. En ole itse sitä tyyppiä, joka kaipaa rahalla mälläämistä enkä siis haluaisi, että minua vietäisiin minnekään ökykalliiseen ravintolaan syömään. Ihan joku peruskiva rafla käy vallan mainiosti, jossa on hyvää ruokaa ja pystyy keskustelemaan ja tutustumaan.

Miehen kanssa meillä on treffi-ilta tulossa lauantaina, kun tyttö menee serkkunsa luokse yökylään. Oman miehen kanssa tilanne on totta kai erilainen, kun ihmisen jonka kanssa vasta tutustutaan. Meillä tärkeintä on hyvä ruoka ja syödään yleensä hyvin nopeasti ja vähin äänin. Ollaan naurettu monta kertaa meidän yhteisiä raflakertoja: kumpikin keskittyy ensimmäiset 10 minuuttia vain ruokaansa eikä sano sanaakaan. Päätetään aina ensin ottaa jälkiruokaa, mutta ei loppujen lopuksi maltetakaan, vaan ostetaan enemmin jotain hyvää kotiin. Meidän treffi-iltoina mies on itse asiassa tainnut maksaa melkein joka kerta, vaikka olen tarjoutunut kustantamaan itsekin. Varsin perinteinen ihminen siis hänkin!

Mites teidän mielestä: kuka maksaa treffeillä?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

 

Entä jos tulee ero?

*Sisältää mainoslinkkejä

entä jos tulee ero?

En ole pitkään aikaan nähnyt painajaisia. En oikeastaan mitään unia. Painajaisia näen silloin kun mieltäni painaa jokin asia, joten tästä voitanee päätellä että viime aikoina on eletty suhteellisen huoletonta elämää. Mun painajaiset liittyy nykyään aina parisuhteeseen ja olen tainnut siitä asiasta mainita täällä blogissakin aiemmin. Nuorempana näin aina unta, jossa me asuimme vielä vanhassa kotitalossa. Lähdin hämärällä viemään roskia vähän matkan päähän roskalaatikolle ja kun käännyin takaisin kotiin, oli talo ilmiliekeissä. Joku tumma hahmo lähti kävelemään minua kohti ja yritti saada minut kiinni. Uni päättyi aina siihen, kun mies oli tarttumassa minuun kiinni. Viime yönä heräsin kahden aikaan aivan järkyttävään puristuksen tunteeseen kurkussa. Haukoin henkeä ja itkin. Tällaista ei ole tapahtunut ihan hetkeen. Vihaan painajaisia, koska tunteen niiden aikana ovat niin voimakkaita!

Mies kävi viime viikonloppuna laivalla ja painajainen liittyi siihen. Olin nuorempana todella mustasukkainen, mutta olen tästä ominaisuudesta päässyt 97% eroon. Jostain syystä laivareissun jälkeen pieni piru olkapäälläni alkoi ilkkua ja oli pakko kysyä mieheltä että oliko hän ollut ihmisiksi. Tiedän ettei tämä ihminen loukkaisi minua koskaan sillä pahimmalla tavalla, mutta siitä huolimatta pieni huoli kaikui takaraivossa. Niin kuin se tekee aina näiden reissujen jälkeen. Tiedän nimittäin että minunkin miehellä ottajia riittäisi kyllä kun ei ole mistään rumimmasta päästä ja luonteeltaankin hän on joka naisen unelma.

No kahdelta yöllä heräsin painajaiseen, jossa hän olikin tavannut laivalla jonkun toisen ja sanoi haluavansa eron. Ilkkui vielä oikein kuinka paljon onnellisempi hän on tämän uuden naisen kanssa. Aikani pyörin sängyssä miettien asiaa ja yrittäen haihduttaa unta pois mielestäni. Uni kuitenkin jatkui ja kolmen jälkeen heräsin siihen uudestaan. Aloin miettiä mitä jos tulee ero? Siis ihan oikeasti. Miten mun elämä muuttuisi? Sehän muuttuisi todella paljon. Menettäisin rakastamani ihmisen ja parhaan ystäväni. 12 yhteisen vuoden jälkeen elämääni tulisi ammottavan suuri aukko. En pääsisi enää mökille ja joulun vietot pitäisi miettiä uudestaan. Ehkä vaihtaa asuntoakin, koska en pystyisi yksin maksamaan lainaa. Rahat olisivat todella tiukilla ja joutuisin huolehtimaan kaikesta yksin. Siis ihan yksin. Ulkomaan matkoista olisi turha haaveilla. Miten lapsen huoltajuus sovittaisiin? Vuoro viikoin? Löytäisinkö koskaan enää ketään? Haluaisinko edes? Tällaisia ajatuksia kun pyörittelin tunnin verran päässäni niin itkuhan siinä tuli.

Koko aamu on mennyt melko alavireisissä tunnelmissa. Tällaisten unien ja ajatusten hetkellä vasta ymmärtää kuinka paljon oikeastaan toista rakastaakaan. Arjen keskellä se joskus unohtuu, mutta on hyvä että se palautuu välillä rankemmalla kädellä mieleen. Tiedän, että mun on ihan turha pelätä tai miettiä tällaisia asioita, mutta mietin silti. Päätä ei voi kääntää yhtäkkiä off -asentoon. Mielikuvitus on liian vilkas ja tällä hetkellä kiroan sen juuri sinne minne päivä ei paista. Liikaa ajatuksia päässä. Ihan turhia ajatuksia!

Huh, kyllä tästäkin päivästä vielä selvitään voittajana!

Hei, Elloksen Black Tuesday -tarjoukset ovat voimassa vain 24h! Kannattaa tsekata läpi, siellä on mm. treenivaatteita alessa (joista itse maksoin täyden hinnan…) Tsekkaa tarjoukset tästä.

Lue myös:

Kuinka teillä riidellään?

Mistä löytyy täydellinen kumppani?

Miksi puolison exää vihataan?

Helvetin parisuhde

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

 

Onko ok olla mustasukkainen?

Mustasukkaisuus – asia, josta en kauheasti pidä. Olin itse joskus nuorempana todella mustasukkainen johtuen huonoista kokemuksista. Useammassa suhteessa jouduin petetyksi ja ne jättivät tosi syvän luottamuspulan kaksilahkeiseen väkeen. Parikymppisenä seurustelin kundin kanssa, joka oli todella mustasukkainen ja vasta silloin tajusin miltä mun seurustelukumppaneista on mahtanut tuntua. Mikään ei ole kauheampaa kuin se, että epäillään kaikkia tekemisiä ja sanomisia. Kytätään, räksytetään ja painostetaan. En saanut hengata porukassa, jossa oli miehiä saati jutella exien kanssa. Mutta hän itsehän toki oli aivan täydellinen ja puhtoinen. Oikea unelmakumppani mielestään. Noh, kauan ei kestänyt se suhde ja onneksi ei, sillä nurkan takana odotti se oikeasti maailman ihanin mies 😉

Alla video aiheesta Onko ok olla mustasukkainen? Toivottavasti tykkäätte! Muistahan tilailla myös kanava 🙂 Mun kanavan ja muut videot löydät täältä.

Onko teillä kokemusta mustasukkaisuudesta parisuhteessa?

Lue myös:

Miksi puolison exää vihataan?

Edellinen postaus:

Koko kropan liikkuvuustreeni

Kuinka teillä riidellään?

riidellään
Kuva: Outi Karita.

Kuinka teillä riidellään? Riidelläänkö teillä paljon?

Olen miettinyt jo tovin näitä riitelyasioita. Muistan, että lapsuudessa meillä huudettiin aina riitojen keskellä. Ehkä siksi olen vielä nykyäänkin varsin kovaääninen. Ainakin miehen mielestä. Omasta mielestäni puhun normaalilla äänellä, mutta hänen mielestään huudan. Hän taitaa olla normaalia herkkäkorvaisempi tai minä normaalia kovaäänisempi. Mene ja tiedä. Tässä asiassa tyttö on tullut minuun, sillä hänenkin äänenvolyymi nousee melko herkästi. Silti en itse koe sitä huutamiseksi. Mies on toista mieltä. En ole yllättynyt.

Kuinka meillä riidellään?

Olen luonteeltani todella äkkipikainen joskin tasoittunut iän myötä aika paljon. Sytyn hetkessä ja hihat palaa asioihin todella nopeasti. Olen tosin opetellut malttamaan mieleni useimmissa tilanteissa, mutta aina se ei onnistu. En halua, että tyttö oppii tätä tapaa minulta, mutta taitaa olla jo myöhäistä. Hän on ihan yhtä temperamenttinen kuin minäkin. Tällä hetkellä jopa pahempi, mutta se kuulunee ikään. Mies taas on rauhallisuuden perikuva. Niin rauhallinen, että joskus jopa ärsyttää. Kun hän suuttuu, on tosi kyseessä. Joskus mietin miten kaksi näin temperamentilta erilaista ihmistä on pysynyt yhdessä melkein 12 vuotta. Ehkä ne on ne kuuluisat vastakohdat? Meidän isot riidat näiden vuosien aikana on laskettavissa yhden käden sormilla enkä enää muista mistä ne edes alkoivat. Varmaan jostain ihan normaaleista asioista. Kyllä meilläkin ääntä nostetaan kun riidellään, mutta yleensä se loppuu lyhyeen, kun kumpikin alkaa hetkeksi mököttämään ja miettimään asiaa omassa päässään. Sen jälkeen kumpikin saa kertoa oman mielipiteensä ja solmitaan rauha.

Oikea tapa riidellä?

Niin, tapoja riidellä on varmasti tasan yhtä monta kuin on riitelijääkin. Jokaisella omansa, ehkä lapsuudesta opittu. Pakko sanoa, että olen vuosien mittaan kehittynyt riitelyssä. Aikaisemmin lukkiuduin täysin enkä saanut sanaakaan suustani. Olisin halunnut puhua, mutta en jostain syystä kyennyt. En vain saanut sanaakaan suustani. Tässä vuosien mittaan on ollut pakko opetella puhumisen jalo taito ja nimenomaan opetella kertomaan mitä omassa mielessä liikkuu. Toinen ei voi minun ajatuksiani lukea, vaikka se paljon helpompaa olisikin. Korotan edelleen ääntäni suutuspäissäni, mutta se on minun tapani purkaa paineet ulos. Sen jälkeen rauhotun ja puhun suuni puhtaaksi. Näin meillä toimitaan ja tuntuu olevan sopiva keino meille, koska mitään ei ole jäänyt riitojen jäljiltä hampaan koloon. Tytön kanssa yritän olla maltillisempi, mutta vaikeaahan se välillä on, kun kaksi samanlaista äkkipikaista luupäätä on vastakkain. Mies sanookin, että me ollaan tytön kanssa kuulemma kuin kissa ja koira, aina nahistelemassa. Mun ja tytön nahistelu on kuitenkin vain lähimmäisen rakkautta ja mulla menee hermot, koska haluan huolehtia hänestä, mutta hän pistää kaikessa vastaan. Sitten tytöltäkin menee hermot ja kinastellaan aikamme, kunnes puhutaan asia halki, halataan ja rakastetaan. Ja sitten tulee taas uusi asia, josta nahistella.

Riitely puhdistaa ilmaa kun se tehdään oikein ja toista osapuolta loukkaamatta. Olen opetellut sen ettei äkkipikaisuuksissaan kannata sanoa mitään sellaista, jota katuisi myöhemmin. Se on kannattanut. Ehkä senkin takia meidän riidat on nopeasti ja helposti käsiteltyjä eikä niistä jää koskaan paha mieli. Puhumisen jalo taito on myös sellainen, joka kannattaa ehdottomasti opetella. Se on vaikeaa jos sitä ei osaa, mutta palkitsee kyllä. Sen voin luvata! On niin paljon helpompaa jatkaa yhteiseloa, kun mitään ei jää sanomatta tai hampaankoloon. Pätee muuten ystäviin ja sisaruksiin myös 😉

Kuinka teillä riidellään? Pistäkäähän kommenttiboksi laulamaan!

Lue myös:

Miksi puolison exää vihataan?

Parisuhdematkalla Tallinnassa

Ehkä vähän rupsahtanut

En ehkä koskaan mene naimisiin

Ja sitten meni kuppi totaalisesti nurin

Mistä löytyy täydellinen kumppani?

Helvetin parisuhde

Lue myös Maaret Kallion kolumni asiaan liittyen!

Parisuhdeaikaa

Meillä on käynyt hyvä tuuri, koska miehen vanhemmat ja sisko asuvat suhteellisen lähellä meitä. Heistä on ollut tarvittaessa suuri apu tytön kanssa heti syntymästä lähtien. Tyttö on ollut onneksi todella helppo lapsi eikä meillä ole koskaan ollut suurta tarvetta saada häntä hoitoon. Silti on mukavaa, kun hän aina silloin tällöin pääsee serkkutytön luokse yökylään ja me saadaan miehen kanssa hetki yhteistä aikaa. Sitä kun ei koskaan ole liikaa. Arki on hektistä ja kun molemmat treenaa aktiivisesti niin illat mennään läpsystä vaihto -tekniikalla. Meillä tämä systeemi toimii, joillain toisilla ei ehkä toimisi.

Eilen saatiin mahdollisuus kahdenkeskiseen vuorokauteen ja suunnitelmissa oli leffaa ja ravintolareissua. Matkaan tuli kuitenkin pari muuttujaa ja suunnitelmat muuttuivat lennosta. Päädyttiin hakemaan mäkkäristä puuhasäkki ja katsottiin kotona Wolf of wallstreet. Enpä muista milloin viimeksi oltaisiin kahdestaan katsottu leffaa kotona! Siitä on jokunen vuosi aikaa. Pakko myöntää ettei tehty mitään erikoista ja meidänlaisille kotihiirille se sopi vallan mainiosti. Pelkkää chilliä koko ilta. Me ei olla kumpikaan kovin intohimoisia kaupungilla juoksijoita saati shoppailijoita ja meidän leffareissukin kaatui oikeasti siihen, että elokuva olisi alkanut vasta kuudelta. Kauhea ajatus lähteä ensin bussilla keskustaan ja olla siellä yömyöhään 😀 Mukavuudenhaluista porukkaa!

Tällaisina kahdenkeskisinä hetkinä punnitaan parisuhteen tila. Kun on lapsi tai useampi koko ajan jaloissa pyörimässä, ei aikaa juuri jää parisuhteen hoitamiselle. Oli ilo huomata, että meillä klikkaa edelleen yhtä hyvin kuin 11 vuotta sitten. Miehen sanoin jopa paremmin. Paitsi että minä olen kuulemma rupsahtanut ja hän vain komistunut 😀 Tällaista läppää meillä heitetään koko ajan. Leikkimielistä kuittailua ja sarkasmia, ihan parasta! Mä en kaipaa parisuhteelta mitään rakkauden ylistämistä ja lahjojen tuomista. Parasta on ne pienet arkipäivien teot ja yhteinen huumori, joka saa edelleen nauramaan. Mun mielestä on erittäin tärkeää, että parisuhteessa on hauskaa ja saa nauraa koko ajan. Kun kumpikin saa olla se oma hölmö itsensä, eihän siitä voi muuta tulla kuin hyvä ja pitkäikäinen suhde. Ehkä jopa elämän mittainen 😉 Täyden kympin viikonloppu siis vietetty!

Mitä asioita te arvostatte parisuhteessa?

Miksi puolison exää vihataan?

Processed with VSCO

Tyttö herätti minut viime yönä kahden aikaan vessaan ja juomaan. Normaalisti saan aika nopeasti heräämisen jälkeen unen päästä kiinni, mutta en tällä kertaa. Pyörin sängyssä kohtuuttoman paljon ja mietiskelin niitä näitä. Yön pikkutunneilla ajatukset harhailevat ja risteilevät sinne tänne ja poukkoilen asiasta ja muistosta toiseen. Pitäisi kirjata joskus kaikki yöllä mietityt asiat ylös. Niistä saisi melkoisen hauskan tarinan aikaiseksi!

No, ajatus johti toiseen ja aloin miettimään jostain minulle tuntemattomasta syystä omaa nuoruuttani. Minulla oli nuorempana muutama pidempi seurustelusuhde, jotka kestivät 1,5-3 vuotta. Siinä ajassa toisen oppii jo tuntemaan joten kuten. Olin noina aikoina kauhean epävarma itsestäni ja se näkyi ikävä kyllä järkyttävänä mustasukkaisuutena. Välillä mustasukkaisuuteen oli tosin aihettakin, kun toinen ei käyttäytynyt kaikkien normien mukaisesti. Empä voi väittää itsekään olleeni mikään maailman puhtoisin enkeli, mutta se ei ollut nyt tämän jutun pointti. Muistan noina aikoina vihanneeni suunnattomasti seurustelukumppanini exiä. En pysynyt toimimaan heidän kanssaan missään tilanteissa. Olin kateellinen ja mustasukkainen. Samalla tavalla käyttäydyin myös eron jälkeen exän uuden kumppanin seurassa. En ymmärtänyt itsekään mikä minua vaivasi. Ehkä se oli se oma epävarmuus ja tyytymättömyys omaan kehoon.

Kauas ollaan tultu noista päivistä. Ikä on tuonut kokemusta ja järkeä päähän. Itseluottamus on aivan eri luokkaa nykyään kuin 10 vuotta sitten. Toisaalta olen myös saanut luotettavan kumppanin rinnalleni, mutta olen itsekin kasvanut näinä vuosina henkisesti todella paljon. Lähinnä naurattaa ne nuoruuden äksyilyt. Miksi vihata ihmistä, jota en edes tunne. Eihän toisen menneisyyttä voi muuttaa! Nykyisen mieheni kanssa yhteistä taivalta on jo yli 11 vuotta ja olin aika mustasukkainen meidänkin seurustelusuhteen alussa. Luottamus kasvoi huonojen suhteiden jälkeen hitaasti, mutta varmasti. Nykyään ajattelen niin, että jos tuo tuosta lähtee jonkun toisen matkaan niin sitten sen on määrätty tapahtuvaksi juuri sillä tavalla. Toista ei voi omistaa eikä kahlita.

Olen eronnut kaikista suhteistani hyvissä väleissä. Asiat on puhuttu halki eikä mitään pitäisi periaatteessa olla hampaan kolossa toista vastaan. Olen ollut joidenkin exien kanssa tekemisissä erojen jälkeenkin ja ollaan ihan hyvissä väleissä. Toisten kanssa taas en ole puhunut moniin vuosiin ja sekin on ihan ok. Kautta rantain olen joistain ex-poikaystävistäni kuullut ettei heidän nykyinen kumppaninsa anna pitää minuun yhteyttä. Kaiken lisäksi en ole näitä minua vihaavia nykyisiä koskaan tavannutkaan tai korkeintaan kerran! En ymmärrä tätä alkuunkaan. Olenko edelleen niin suuri uhka heille vai mistä homma kiikastaa? En todellakaan haikaile yhdenkään exäni perääni, mutta olisi kiva silloin tällöin kuulla mitä heille kuuluu. Ihmetyttää muutenkin tällainen käytäntö, että puolison exää haukutaan ja kyräillään lähes aina. Sama oman exän nykyisen kumppanin kohdalla. Onko ihmiset vain niin epävarmoja itsestään ja pönkittävät haukkumalla ja mustamaalaamalla omaa itsetuntoaan?

Että tällaisia mietteitä yön pikkutunneilla! Onko teillä ajatuksia tästä asiasta?

Parisuhdematkalla Tallinnassa

Processed with VSCO with 6 preset

Käytiin miehen kanssa viime viikonloppuna parisuhdematkalla Tallinnassa päiväseltään. Onnistuin voittamaan meille paikat Matkapoikien testiryhmään, jonka mukana päästiin testaamaan Tallinnassa vielä yleisölle kiinni oleva escape room. Mä en edes muista koska olisin viimeksi ollut Tallinnassa saati laivalla! En ainakaan tytön syntymän jälkeen ja siitäkin on kohta viisi vuotta. Jo viime vuonna suunniteltiin laivareissua, että tyttökin pääsisi laivalle, mutta jostain syystä se jäi. No, ensi keväänä sitten!

Hypättiin Viking xprs:iin lauantaina 11.30 ja muihin ryhmäläisiin tutustumisen ja skumppalasillisen jälkeen sännättiin tsekkaamaan ruokapaikat ja taxfree. Laitettiin muutama killinki pelikoneeseen ja onnistuttiin voittamaan sieltä lounasrahat. Ilmainen lounas siis! Sää oli niin sumuinen ja tuulinen ettei kannella juuri viihtynyt enkä saanut miestä mukaan päivätansseihin, vaikka kuinka maanittelin. Sinänsä ei yllättänyt yhtään 😀 Mikään parkettien partaveitsi kun ei ole haaviin tarttunut.

Processed with VSCO with 6 preset

Processed with VSCO with 6 preset

Tallinnan päässä hypättiin taksiin ja ajeltiin muutaman kilometrin matka kiipeilykeskus Ronimisministeeriumille, jossa uusi escape room sijaitsee. Meitä ennen tätä pakohuonepeliä ei siis ollut kukaan sen keksijää lukuun ottamatta päässyt testaamaan. En ole itse koskaan käynyt escape roomissa Suomessa, mutta olen paljon kuullut niistä ja tiedän niiden periaatteen. En voi kauheasti paljastaa mitä Tallinnan versiossa tehtiin, mutta tiedän sen olevan täysin erilainen kuin muut. Sanotaanko näin, että siellä on escape room viety nextille levelille! Jännittäväähän se oli kuin mikä, mutta harmillisesti mies joutui lopettamaan ensimmäiseen huoneeseen, koska ei pystynyt kiipeämään huoneesta ulos. Tähän pakohuonepeliin liittyy myös kiipeilyvaljaat 😉 Enempää en paljasta. Huikea kokemus kaikinpuolin!

Escape roomissa ei saanut kuvata niin saatte kuvan paikan ovesta.
Escape roomissa ei saanut kuvata niin saatte kuvan paikan ovesta.

Pelailujen jälkeen mentiin Kotchi Ait ravintolaan olutmaisteluun, jossa oli tarjolla myös pientä suolaista naposteltavaa. Todella ihana ja tunnelmallinen ravintola ja varmasti näihin aikoihin todella suosittu! Ravintola sijaitsee ihan laivaterminaalin kupeessa, joten siitä hilpaisee nopeasti tarvittaessa laivaankin. Suosittelen lämpimästi, jos menette Tallinnaan. Pikaisen SuperAlko reissun jälkeen lähdettiin takaisin laivalle, jossa meitä odotti yhteinen keskusteluhetki muiden ryhmäläisten kanssa kera salaattibuffetin. Tehtiin paluumatkalla muutamia joululahjahankintojakin, mutta ei mitään kovin suuria. Konjakkia ja suklaata, sitä perinteistä 🙂

Processed with VSCO with 6 preset

Processed with VSCO with 6 preset

Processed with VSCO with 6 preset

Tämä reissu oli mulle ja miehelle ensimmäinen kahdenkeskeinen matka pitkään aikaan, vaikka ei kauan kestänytkään. Tyttö oli koko viikonlopun hoidossa, joten saatiin ensimmäistä kertaa tytön syntymän jälkeen olla kaksi yötä putkeen ihan kahdestaan! Aika outoa, mutta varsin vapauttavaa. Ja tekee ehdottomasti hyvää parisuhteellekin! Nyt suunnitelmissa onkin laivareissu Tukholmaan vuoden alkupuolelle, koska saatiin Matkapojilta lahjakortti kiitoksena ryhmään osallistumisesta. Silloin pääsee tyttökin mukaan! Kaiken kaikkiaan itselleni tuli ihan erilainen kuva koko Matkapoikien konseptista. Mahtavaa, että heilläkin on nuoremmat otettu nyt enemmän huomioon ja matkapaketteihin saadaan meillekin uusia ja mielenkiintoisia reissuja! Käy tsekkaamassa Matkapoikien tarjonta tästä. Eivät ole ainakaan hinnalla pilattuja 😉

PS. Kannattaan katsoa vlogista mun aiheeseen liittyvä Parisuhdeaikaa-video! Pääset vlogiin tästä.

Ehkä vähän rupsahtanut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*Sis. mainoslinkkejä.

Pelkään, että mies lähtee kävelemään, koska olen päästänyt itseni rupsahtamaan. Katsoin tänä aamuna Rakas, sinusta on tullut pullukka-ohjelmaa ja tuo lause kiinnitti huomioni. Olen näin itsekin ajatellut ja silloin tällöin ajattelen vieläkin, vaikka tiedän ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Kun yhteisiä vuosi on jo 11 niin toisen tuntee läpikotaisin. Ajatusmaailman sekä mieltymykset. En voisi kuvitellakaan, että tulisin jätetyksi iän tuomien merkkien vuoksi. Toki näin voi käydä, mutta silloin näkisin pahaa unta.

Minulla oli lukioiässä ja monta vuotta sen jälkeenkin todella huono itsetunto. Olin pyöreä enkä pitänyt itsestäni. Oli kauheaa kun en mahtunut vanhoihin vaatteisiini, joista olin lihonut ulos lukion alussa. Tunsin oloni ällöttäväksi ja yritin piilotella itseäni milloin mihinkin kaapuun. Eihän se kivaa ollut. Olin pyöreä vielä silloinkin kun tapasin nykyisen mieheni. Silti hän rakastui minuun ja halusi jakaa tulevaisuutensa minun kanssani. Mies treenasi jo silloin paljon ja hänen mukanaan innostuin itsekin enemmän. Paino alkoi tippua ja itsetunto koheni. Mulla on ollut ajanjaksoja jolloin itsetunto on ollut todella hyvä ja jaksoja jolloin olen taistellut ajatusteni kanssa. Viimeinen vuosi on mennyt vähän apeammissa merkeissä ja tällä hetkellä rakennan itsetuntoani pala palalta takaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen kävin A-lehdillä bloggaajien kuvauksissa. Minulle laitettiin ihana meikki ja kaunis tukka. Katselin itseäni peilistä ja vaikka silmien alle on alkanut tulla selkeästi lisää ryppyjä niin näky peilistä oli todella kaunis. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pidin näkemästäni. Juu, kiloja on enemmän kuin vaikka vuosi sitten eikä kaikki treenipöksyt mahdu enää jalkaan, mutta mitä sitten? Ainahan voi ostaa uusia! Jossain vaiheessa mietin, että kun vain saisin sen viisi kiloa pudotettua niin olisin tyytyväinen. Näinköhän olisin? Olotila on hyvä ja energinen näin viisi kiloa painavempanakin niin mitä suotta alkaa nälkää näkemään. Kauneuden- ja ihonhoitoon olen alkanut panostaa entistä enemmän, koska iho alkaa sitä selkeästi vaatimaan. Näistäkin asioista tulossa piakkoin lisää!

Jos se mies lähtisi muutaman silmärypyn ja viiden ylimääräisen kilon vuoksi kävelemään niin sitten saisi mennäkin! (Onneksi ei tarvitse tällaisia miettiä)

Ps. Offerillassa* jälleen todella hyviä tarjouksia! Itse ostin meille mattojen pesun (sis. kuljetuksen ja pesun) hintaan 59e. Saadaan joulumatto puhtaaksi ja lattialle 🙂 Suoraan tarjoukseen tästä*.

Kauppahalli24:n ruokaostosten kotiinkuljetus 3 kk:n ajan + 10e alennusta ostoksiin 9,90e! Tarjoukseen tästä*.

Hammastarkastus hammaskiven poistolla ja puhdistuksella 45e. Tarjoukseen tästä*.

Tunnin jalkahoito Forumissa 35e (tänne haluaisin itsekin!). Tarjoukseen tästä*.

Brasialainen sokerointi Forumissa 35e (tänne pitäisi mennä…). Tarjoukseen tästä*.

Tyttö, joka oppi puhumaan tunteistaan

Processed with VSCO with b5 preset

Mun lapsuudessa tunteista ei juuri puhuttu enkä muista, että olisi puhuttu paljon muustakaan. Pääpiirteittäin en muista lapsuudestani kauheasti mitään ja nuoruuskin on pelkkää sumua. Olen aina ollut todella temperamenttinen ja kiihdyn nollasta sataan sekunnissa. Nykyään pystyn ehkä vähän paremmin hillitsemään itseäni, mutta en aina. En todellakaan toivo, että lapsestani tulee samanlainen kiukkupussi, mutta siltähän tuo jo uhkaavasti näyttää. Voi olla kotoa opittu tapa tai perusluonteeseen kuuluvaa. Onneksi itsekin olen iän myötä hieman tasaantunut, joten ehkäpä hänenkin kohdallaan käy samoin.

Mitä parisuhteisiin tulee niin en ole koskaan ollut kovin hyvä ratkomaan riitoja ja erimielisyyksiä. Sen muistan, että kotona huudettiin ja sen jälkeen mökötettiin. Itse olen soveltanut hyvin pikälti samaa käytäntöä. En vain koskaan osannut avata suutani, vaikka sanottavaa olisi ollut kuinka. Sen sijaan saatoin pitää mykkäkoulua parikin päivää ja odottaa, että tilanne laantuu. Näin jälkikäteen olisi ehkä kannattanut opetella puhumaan niin olisin välttynyt monelta ikävältä tilanteelta. Luulen, että puhumista on vaikeuttanut myös seurustelukumppanit, joilla keskustelutaidot ovat olleet vähintään yhtä vajavaiset kuin itselläkin. Kun laitetaan yhteen kaksi tuppisuuta niin eihän siinä hyvä heilu.

Käänteen tekevä hetki mulle oli nykyisen mieheni (edelleen siis avomieheni) tapaaminen, jonka kanssa ollaan porskutettu menemään jo 11 vuotta. Hänen perheessään puhutaan kaikesta, mikä oli mulle aikomoinen shokki alussa. En voinut käsittää miten läheinen joku perhe voi olla ennen kuin näin heidät yhdessä. Ei meillä syöty montaa kertaa viikossa yhdessä saati soiteltu päivittäin. Kaikki tämä oli mulle aivan uutta ja outoa. Se minkä jouduin toden teolla opettelemaan heti alussa, oli puhuminen. Tämä mies kun haluaa selvittää asiat heti puhumalla. Aikansa siinä meni ennen kuin pystyin puhumaan, mutta onneksi hän ymmärsi minua ja taustojani. Hitto vie se oli vaikeaa, mutta silti kaiken sen arvoista! Edelleen saatan joskus pistää mykkäkoulun pystyyn, mutta eipä siinä kauan jaksa mökötellä kun toinen vain tokaisee, että ”tuu puhumaan sitten kun oot mökötyksesi mököttänyt”. Ja sovintohan tehdään vasta sitten kun olen suostunut taas puhumaan. Nykyään näitä mykkäkouluja on todella harvoin ja meillä puhutaan suut puhtaiksi aina kun on sanottavaa. Olen huomannut puhumisen helpottavan elämää melko lailla! Ei tarvitse arvuutella tai miettiä että mitähän se toinen miettii. Mielestäni asioista keskustelu on yksi parisuhteen (ja muidenkin ihmissuhteiden) tärkeimmistä taidoista. Joskus puhuminen on vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa ja puhumisenkin voi opettelemalla opetella 😉

Mites teillä, puhutaanko asiat suoraan vai pidetäänkö mykkäkoulua?

 

En ehkä koskaan mene naimisiin

Processed with VSCO with a5 preset

Lukijan toiveesta avaan nyt vähän ajatuksiani avioliitosta ja siitä miksi minä en ole mennyt naimisiin. Tai siis me. Kaksihan siihen käsittääkseni aina tarvitaan 😀 Meillä on miehen kanssa jo kohtuullisen pitkä yhteiselo takana. Syksyllä tulee täyteen 11 yhteistä vuotta ja mun mittapuulla se on melko pitkä aika katsella samaa naamaa päivästä toiseen. Nuorempana seurustelusuhteet kestivät max 1,5 vuotta ja sitten alkoi kyllästyttää. Parikymppisenä mietin tällaisen suhteen lopetettuani, että jaksanko oikeasti koskaan katsella yhtäkään miestä pidempään. Sitä oikeaa ei vain tuntunut löytyvän ei sitten millään. Alkuhuuman kadottua mun kiinnostus lopahti täysin ja luulin ettei sellaista miestä ole olemassakaan, joka saisi mun kiinnostuksen pysymään yllä pidempään.

No sitten tuli se päivä, kun eräs isokokoinen mörökölli käveli eteen. Siitä se pikku hiljaa lähti. Tämä mies vei multa jalat alta täysin, mutta koko ajan mietin loppuuko tämäkin suhde reilun vuoden jälkeen. Ei loppunut. Aika pian muutettiin yhteen ja reilu vuosi yhdessä oltuamme ostettiin asunto. Siitä parin vuoden kuluttua mentiin kihloihin. Treenattiin molemmat ahkerasti eikä kiire ollut minnekään. Sovittiin, että naimisiin mennään, mutta mennään sitten kun siltä tuntuu. Tuli muutto Helsinkiin ja tyttö syntyi, kun yhteisiä vuosia oli vietetty jo kuusi. Aika kului todella nopeaan! Välillä mietittiin josko mentäis naimisiin, mutta asia jäi puheiden tasolla.

Ja nyt yhteisiä vuosia on jo reilu 10 ja edelleen asia mietitään. Mitään esteitä avioliitolle ei ole eikä kyse suinkaan ole siitä ettei toinen sitä haluaisi. Mulla ei ole koskaan ollut palavaa halua päästä naimisiin saati järjestää kirkkohäitä. En kaipaa suuria bileitä tai lahjamäärää. Häämatkan voisin kyllä ottaa 😀 En tiedä miksi näin ajattelen, mutta avioliitto ei ole mulle kovinkaan tärkeä asia. Onhan sillä tietysti tiettyjä juridisesti kannattavia puolia (perinnönjako, taloudelliset sitoumukset, elatusvelvollisuus jne), mutta siinä ne sitten onkin. Testamentin voi tehdä avoliitossakin ja raha-asiat on ainakin vielä toistaiseksi tasaveroiset ja ihan kunnossa. En sano ettenkö koskaan menisi naimisiin, mutta aika epätodennäköistä se on. Ja jos saadaan joskus yhteinen aivopieru ja päätetään yhtäkkiä halutakin naimisiin niin sen tehdään maistraatissa. Mä vaan en jaksa mitään häähössötyksiä.

Mun naimisiin menemättömyydelle ei siis ole mitään järkevää selitystä. Ei vaan ole tuntunut tärkeältä. Meillä on ihan hyvä näin ja rakkautta riittää ilman avioliittoakin. Enkä usko, että avioliitto muuttaisi asiaa suuntaan tai toiseen. Yhteinen asuntolaina ja lapsi kyllä sitoo meitä aika vahvasti yhteen, ei siihen avioliittoa (tällä hetkellä) tarvita. Satuin eilen lueskelemaan mun luonnehoroskooppia ja sielläkin sanottiin ettei vesimies ole avioituvaa tyyppiä 😀

Mitäs ajatuksia teillä avioliitosta? Haluatteko naimisiin tai oletteko jo menneet? Kirkkohäät vai maistraatti?

Väärinymmärrysten viikonloppu

Processed with VSCO with a6 presetMun viikonloppu oli touhua ja tohinaa päällä. Tuntuu etten oikein ehtinyt asettua missään vaiheessa, kun piti olla menossa jo seuraavaan paikkaan. Aikaa ei normaaleille kotitöille ollut oikeastaan ollenkaan, koska senkin vähän vapaa-ajan käytin lauantaina iltapäivällä päiväuniin. Pyykkiä olen kyllä pessyt ja astioita tunkenut koneeseen, mutta muuten täällä onkin joka paikka mullin mallin, villakoirat juoksee ovella vastaan ja kukatkin kohta nuupahtaa kuivuuttaan.

Processed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetPerjantaina kävin illalla Katrin järjestämillä Kosmetiikkaa & kuohuvaa kutsuilla, jossa esiteltiin luonnonkosmetiikkaa. Mulla on tainnut olla luonnonkosmetiikasta aika lailla väärä kuva. Oon aina luullut, että ne on jotenkin huonompia kuin kaikilla mahdollisilla aineilla kyllästetyt normikosmetiikat. Väärässäpä olin ja kun pääsin itsekin tuotteita kokeilemaan ja näin Katrille loihditun meikin niin heräsi kiinnostus kokeilla tuotteita itsekin. Meikkipohjasta tuli todella tasainen ja kaunis ja luomiväreissä oli kunnolla pigmenttiä!Vielä en kuitenkaan itselleni mitään tilannut, koska ylimääräistä rahaa ei juuri ole, mutta ehkäpä joulupukki kuulee mun mietteet….;) Kutsuille lähtö ei taas sujunut ihan suunnitelmien mukaan, koska paita, jonka olin suunnitellut laittavani päälle, ei mahtunutkaan mulle hartioista ja sormet ei totelleet yhtään kampauksen kanssa. Yritin väkertaa itselleni jotain kaunista lettikampausta, mutta tommonen ihme sykerö siitä vain tuli. Harjoitellaan, harjoitellaan…

Processed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetProcessed with VSCO with a6 presetLauantai sen sijaan alkoi harvinaisen paskoissa merkeissä. Meillä on ollut miehen kanssa todella vähän kahdenkeskistä aikaa viime aikoina ja kun yritin purkaa siitä johtuvia ajatuksiani aamulla, ei lopputuloksena ollut kuin iso riita. Mies ei millään ymmärtänyt mitä ajoin takaa vaan käsitti asiat ihan väärin ja sitten oltiin ihan solmussa. Pelkkää huutoa ja väärin ymmärrystä. Tein sen mitä ei ehkä pitäisi tehdä ja laitoin miehelle salille kävellessä asiani tekstarilla. Joskus kun toinen ei vaan ymmärrä niin on parasta esittää asiansa kirjallisena. Vaihdettiin muutamat viestit mun treenin aikana ja asiat alkoi taas selkeytyä. Jännä miten 10-vuoden yhdessäolonkin jälkeen tulee tilanteita, kun ei vaan tajua toisen ajatuksia yhtään. Mä olen kuulemma aika ajoin vieläkin täysi mysteeri ja sen on varmasti ihan totta 😀 Loppujen lopuksi mulla oli helkkarin hyvä treeni ja loppuilta sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtiin ruuaksi itse hamppareita, saunottiin ja katsottiin Putousta. Arvostan rauhallisia lauantai-iltoja yli kaiken. Melkeinpä ainoa ilta kun saa oikeasti olla ihan rauhassa. En ymmärrä miten jotkut jaksaa ravata baareissa joka viikonloppu. Mulle jo duuniviikot on ihan riittävän rankkoja!

Processed with VSCO with a6 presetSelvitetäänkö teillä koskaan parisuhdeasioita tekstiviestillä? Entä vieläkö se oma kumppani on aika ajoin täysi mysteeri?

Hottikset – siis ihan oikeasti!?

hottikset

Katsoin eilen ensimmäisen jakson sarjasta Hottikset. Mut valtasi niin hirveä myötähäpeän määrä etten ole ihan äskettäin samanlaista tuntenut. Sarjassa tuntui olevan vain yksi täysipäinen ihminen, kaimani Jonna, mutta menohan voi muuttua tästä vaikka kuinka paljon. Mä en oikeasti diggaa yhtään ihmisiä, jotka pitävät itseään parempana kuin muut eikä heille kelpaa mikään. Nämäkin ”hottikset” ovat asettaneet kumppanilleen niin järkyttävät kriteerit etteivät varmasti tule niillä ketään koskaan löytämään. It´s gonna be a very lonely life…

Toivon koko sydämestäni, että suurin osa sarjasta on valmiiksi kirjoitettua provosointia, koska eihän kukaan oikeasti voi ajatella niin kuin nuo sarjaan osallistuneet ihmiset, eihän!? Musta on aina hienoa, että ihminen laittaa itsensä likoon ja uskaltaa etsiä elämänkumppania, mutta se että mahdollinen kumppani tuomitaan jo ulkonäön perusteella (esim. pieni tummentuma etuhampaassa…), on pikkasen liikaa. Nämä sarjan ihmiset tuntuvat olevan niin täynnä itseään ettei mikään kelpaa. He etsivät täydellistä kumppania, mutta ovatko he itse täydellisiä? Eivät todellakaan, vaikka niin tuntuvatkin ajattelevan. Mulle ehdoton turn off on tuollainen järjetön itserakkaus ja oman paremmuuden korostaminen. Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Toivottavasti näiden tyyppien pilvilinnat romahtaa jossain vaiheessa, koska guess what, täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan! Meissä kaikissa on omat virheemme ja se jos mikä tekee ihmisestä mielenkiintoisen.

Ärsyttävä ohjelma ja ärsyttävät ihmiset. Pakko siis jäädä seuraamaan ja sehän tämän formaatin tarkotus varmasti onkin. Mites te, oletteko katsoneet Hottiksia ja mitä mielipiteitä herätti?

Ps. Käykääs äänestämässä mun lomakuva voittoon täällä. Äänestäneiden kesken Lomamatkan arpoo kasan palkintoja, mm. 500e matkalahjakortteja! Mun kuvan löydät nimimerkillä JonnaM.