Kun pelko estää tekemästä asioita

Processed with VSCOcam with t1 preset

Mä olen huomannut pelkääväni enemmän kuin ennen. Yön hiljaisina tunteina, kun odottelin kellon soittoa töihin, mietiskelin tulevaa matkaa ja kävin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi koneen putoamisesta aina lapsen katoamiseen. Näitä perinteisiä. Noi nyt on vielä ihan realistisia pelkoja ja varmaan jokainen niitä joskus miettii, mutta näiden lisäksi mulle on tullut ihan typerä pelko – epäonnistumisen pelko.

Processed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 preset

Hölmöintähän tässä on oikeastaan se, että epäonnistumisen pelko liittyy treenaamiseen. Haluaisin kehittää itseäni treeneissä ja tiedän, että kehittyisin parhaiten jos vaan uskaltaisin osallistua eri kisojen karsintoihin. Olen aina ollut sellainen, että kilpailutilanne saa musta irti suorituksia joihin en edes uskonut pystyväni. Tästä hyvänä esimerkkinä on mun eka osallistuminen winter warien karsintoihin pari vuotta sitten. Olin siihen mennessä uskaltanut tehdä esim. valakyykkyä 20 kilolla ja karsinnoissa tein liikettä 45 kilolla! En olisi ikinä uskonut, että ylipäänsä selviän karsintalajeista, mutta niin vain tein. Okei, kolmannen kohdalla sairastuin mutta kuitenkin.

Processed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 presetProcessed with VSCOcam with t1 preset

Nyt mulla on ollut sormi liipaisimella jo monta kertaa, viimeksi Helsinki Showdownin karsintojen alkaessa. Mutta ei. Viime hetkessä hannaan, koska luulen epäonnistuvani. En niinkään pelkää epäonnistuvani muiden silmissä, vaan nimenomaan henkilökohtaisella tasolla. En ymmärrä miksi tästä on nyt tullut mulle näin iso kynnys, koska eihän toi ole ollenkaan iso asia! Tiedän etten mihinkään kisoihin näillä taidoilla tai voimilla pääsisi ja yritän puhua itselleni, että kannattaisi kokeilla lajeja ihan vain oman kehittymisen kannalta. Mutta kun ei. Milloin minusta tuli tällainen hannari? Että voi pientä ihmistä ärsyttää oma käyttäytyminen.

Mietinpä vaan, että paheneeko tämä tilanne vielä tästä muillekin osa-aluille vai saanko itseni hallintaan ja uskallan yrittää? Miksi mahdollisesta epäonnistumisesta on yhtäkkiä tullut näinkin suuri mörkö? Eihän sillä ole kerta kaikkiaan mitään väliä vaikkei aina onnistuisikaan! Vielä kun saisin itsenikin uskomaan sen… Onko teillä koskaan tällaisia itsenne sisäisiä kamppailuja? Haluatte palavasti tehdä jotain, mutta ette kuitenkaan uskalla? Oletteko päässeet pelosta yli, miten? Ääh, miten ärsyttävää.