Meillä on aina ovet auki

Lapsen asuin isossa omakotitalossa vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja alueella oli taloja melko harvakseen. Joka paikkaan mentiin pyörällä ja kavereille rymyttiin metsäpolkuja pitkin metsän läpi. Meitä oli todella tiivis kaveriporukka ja jokainen meistä sai mennä ja tulla toisten kodeissa miten halusi. Aina oli ovet auki ja aina sai ruokaa. Ei siinä juuri lupia kyselty kuka syö milloin ja missäkin. Sama pelinhenki oli joka kodissa.

Nykyään ihmiset tuntuvat eristäytyvän omiin koteihinsa ja hyvä kun naapureita tunnetaan edes ulkonäöltä. Monia ei edes kiinnosta mitä naapureille kuuluu. Kun uutettiin Helsinkiin, meitä varoiteltiin asuinalueen rauhattomuudesta. Ympärillä on niin vuokra-asuntoja kuin omistuskotejakin eikä koskaan ole mitään harmia ollut. Joskus on jollain ollut vähän villimmät uuden vuoden bileet ja pari kertaa on ottanut päähän naapurin neljätuntinen pianokonsertti, mutta siinäpä ne harmistukset oikeastaan olivatkin. Me asutaan pienessä kerrostalossa, jonka asukasvaihtuvuus on ollut todella pientä. Seinän takana on naapuri vaihtunut 5,5 vuoden aikana kaksi kertaa ja ykköskerroksessa myös pari kertaa. Kaikki muut naapurit ovat pysyneet samoina. Mun mielestä on ihanaa, että on omaa rauhaa mutta on myös hienoa että voi milloin vain mennä pimputtamaan naapurin ovikelloa ja pyytää apua. Me pysähdytään usein naapureiden kanssa vaihtamaan kuulumisia ja alakerran naapureiden kanssa ollaan vaihdeltu saunavuorojakin. He myös muistavat tytön syntymäpäivät ja pudottelevat kivoja yllätyksiä tytölle silloin tällöin postiluukusta. Pakko sanoa, että meidän kohdalle on sattunut aivan mahtavia naapureita!

Meidän naapurustossa asuu myös paljon tytön tarhakavereita ja viikon sisään on useampana iltana ollut joku tytön kavereista meillä leikkimässä. Niin vain on tämäkin elämänvaihe saavutettu! Minusta on ihanaa, kun tytöllä on kavereita kylässä ja saadaan elämää taloon. Meillä on aina ovet auki ja meille saa aina tulla. Ihan niin kuin munkin lapsuudessa tehtiin. Lupa täytyy totta kai aina olla kysyttynä ettei kenenkään vanhemmat ihmettele huolissaan minne lapsi on kadonnut. Eilen meillä oli ensimmäistä kertaa tytön kaveri myös syömässä ja vitsi miten hauskaa neitokaisia oli seurata! Olen päättänyt aikoja sitten ettei meillä ajeta ketään ruoka-aikaan pois vaan kaikki kutsutaan syömään. Tytöillä tuntuikin olevan kova nälkä leikkien jälkeen, joten ei muuta kuin ruokaa nassuun ja takaisin leikkimään. Mulle tällainen oli lapsena päivänselvää ja näin haluan toimia aikuisenakin.

Mites teillä menee naapureiden kanssa?