Lasi on aina puolityhjä

Olen aina kuulunut niihin ihmisiin, jotka ajattelevat että ”pessimisti ei pety”. En tiedä mistä tämä ajatusmaailma on lähtöisin, ehkä kotoa ehkä jostain muualta. Ehkä se kuuluu minun perusluonteeseeni? Ajattelen usein ettei tästä mitään kuitenkaan tule, kun jotain uutta ja jännittävää on tapahtumassa. Valmistaudun näin mahdolliseen pettymykseen. Enpähän ainakaan tipu niin korkealta pilvilinnoista. Otan pettymykset usein todella raskaasti. Märehdin jonkin aikaa huonoa tuuriani ja mietin miksi aina minulle käy näin? Vähän aikaa asioita pyöriteltyäni huomaan kuitenkin ettei tilanne ollutkaan niin paha kuin ensin luulin.

Mies on melkoinen positiivisuuden perikuva. Ajattelee aina asioista hyviä puolia ja kannustaa positiivisuuteen. Tässä asiassa vastakohdat todellakin täydentävät toisiaan! Mies on monta kertaa sanonut, että minunkin elämä voisi olla paljon helpompaa jos lasi olisi joskus puoliksi täynnä eikä aina puolityhjä. Se on ihan totta ja olen kovasti yrittänytkin. Omaa ajatusmaailmaa vain on kovin vaikeaa muuttaa sormia napsauttamalla. Mikään asia ei tapahdu yhdessä yössä ja voin rehellisesti kertoa, että olen makustellut tätä asiaa jo todella pitkän tovin. Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta tiedän myös senkin että muutos vie aikaa. Todella paljon aikaa.

Viime lauantaina heräsin niskat jumissa, väsyneenä ja päänsärkyisenä. Lähtökohdat päivän alulle olivat siis jo valmiiksi huonot. Äyskin ja kiukuttelin, vaikka eihän niin kannattaisi tehdä. Kukaan muu ei ollut syyllinen olotilaani. Olo tuntui epäreilulta. Miksi taas yksi lauantai menee näissä merkeissä? Mies kysyi lähdenkö metsään ja meinasin jo jättää menemättä. Kuka muka haluaisi pääkipuisena lähteä metsään rämpimään? Lähdin kuitenkin mustikan kuvat silmissäni mukaan ja joku asia metsässä kävellessä naksahti päässäni. En ole koskaan aiemmin osannut miettiä ajatusteni muuttamista konkreettisesti juuri siinä hetkessä. Mielessä olivat vielä edellisen päivän kauheat uutiset Turusta ja siinä mustikkapuskan ääressä kyykistellessä tajusin ettei oma olotila tai elämä todellakaan parane ainakaan voivottelemalla. Niinpä päätin kääntää ajatuksiani toiseen suuntaan. Ok, päähän koskee ja olo on kurja, mutta olisiko tässä päivässä jotain iloista, positiivista ja ihanaa? Kyllä. Rauhallinen hetki metsässä. Upea luonto. Ilmaiset marjat. Hyvä sää. Lauantai ja vapaapäivä. Hyvä seura. Iloinen lapsi. Olen elossa. Ymmärsin, että näin aikoina jokainen hetki voi olla viimeinen, joten niistä kannattaa oikeasti nauttia. Täytyy keskittyä hyviin asioihin, ei huonoihin. Nauttia siitä mitä on, ei murehtia siitä mitä ei ole. Näin. Askel ja ajatus kerrallaan.

Ehkä vähän ajan päästä minunkin lasi on puoliksi täynnä. Ainakin suurimman osan ajasta.