Perhanan pikkuostokset (eli rahapäiväkirja viime viikolta)

perhanan pikkuostokset

Lupasin teille tehdä rahapäiväkirjaa useammalta viikolta, joten tässäpä tulee taas! Edellinen päiväkirja oli varsin maltillinen, koska vietettiin kyseinen viikko mökillä. Viime viikolla päästin taas sellaisen asian äärelle, joka ärsyttää minua suunnattomasti. En päässyt kertaakaan ”kunnolla” kauppaan, vaan jouduin tekemään pitkin viikkoa pieniä ostoksia ja kaikkihan sen tietää miten käy, kun lähdet ostamaan kauppaan vain pari pientä juttua. Kun näen kaiken tämän aukikirjoitettuna, ymmärrän että nyt on oikeasti tehtävä jotain. On istuttava miehen kanssa alas ja mietittävä minä päivänä käydään isosti kaupassa. On myös laadittava ruokalista, jotta tiedetään mitä sieltä kaupasta ostetaan. Hankin viime viikolla itselleni tarvikkeet bullet journalia varten, jonne alan suunnittelemaan ruokalistaa ja viikon kulkua etukäteen. Ehkä sillä tavalla saataisiin kaupassa ramppaaminen oikeasti loppumaan.

No katsotaanpa ensin miltä viime viikon rahapäiväkirja oikeastaan näyttääkään!

Maanantai:

ruokakauppa 2,80e (2 x energiajuoma ja Läkerol-rasia töihin), suomalaisesta kirjakaupasta 2 bullet journalia (toinen treeneihin ja toinen muuhun arkeen), kuitukärkikyniä ja muutama tarra-arkki, 44,65e

Tiistai:

Resq clubin kautta hevikassi, salaattikassi, 20 kpl susheja 19,50, K-Supermarketista aamupalatarvikkeita 5,27e, tytölle uusi valo pyörään 12,90e

Keskiviikko:

S-marketista teetä, Elovenan välipalakeksejä ja välipalatarvikkeita töihin 6,91e.

Torstai:

K-kaupasta maapähkinävoita pari purkkia, Alpron jogurttia ja leipää 9,28e

Perjantai:

junaan eväitä (pillimehu, riisipiirakoita, täytetty leipä…) 9,03e + suomalaisesta tytölle uusia piirustustarvikkeita, vihko ja minulle viivotin, 24,85e + karkkitorilta viikonlopuksi pari namijuttua 2,48e + uusi täytetty leipä 3,95e koska unohdin päivällä ostetun kotiin jääkaappiin!!

Sunnuntai:

eväitä junaan S-marketista, 6,84e + junan ravintolavaunusta jäätelö 2,20e

Rahaa paloi viikon aikana yhteensä 150.66e, joista ruokaan 65,87e ja muuhun 84.79e. Tuo kaiken muun osuus oli viime viikolla aika suuri, koska ostin tosiaan itselleni bullet journal tarvikkeita ja uusia kyniä sekä minulle että tytölle. Meillä kuluu todella paljon kyniä, tusseja ja erilaisia askartelutarvikkeita, koska piirrellään ja askarrellaan aika paljon. Jos en treenaisi aktiivisesti, niin väkertelisin kotona varmasti kaikkea pientä ja kivaa illat pitkät. Bullet journalista tulossa juttua lisää myöhemmin!

perhanan pikkuostokset
Susheja Resq Clubin kautta 5e/10 kpl.

Mun ruokaostokset olivat viime viikolla suurimmaksi osaksi täydennysostoksia ja mietin, että mitähän minä olen syönyt oikein viime viikolla? Maanantaina riisiä ja nyhtökaura-currya (nyhtis pakkasesta), tiistaina Resqn kautta ostettuja susheja, keskiviikkona ja torstaina runsaita salaatteja ja viikonloppu menikin siskon tykönä. Hyvin olin ainakin saanut käytettyä kaappien ja pakkasen antimia sekä hävikkiruokaa! Viime viikolla käytin rahaa johonkin joka päivä. Ensi viikolle voisin laittaa tavoitteeksi kaksi rahatonta päivää, ainakin! Olen alkanut kirjaamaan kaikki menot ja tulot tarkasti bullet journaliin, koska haluan vähentää rahankulutusta roimasti ja ennen kaikkea järkevöittää sitä. En vieläkään osaa suunnitella seuraavan viikon ruokia valmiiksi, jotta voitaisiin tehdä ostokset viikonloppuna niitä varten. Sen takia noita käyntejä kauppaan tuleekin niin usein. Noh, ompahan jotain mitä opetella ja tätäkin tarkoitusta varten olen kyllä keksinyt ratkaisun. Vain toteutus uupuu 😀 Nuo perhanan pikkuostokset on saatava pois kokonaan!

Tämmöinen rahapäiväkirja tällä kertaa! Herääkö ajatuksia/ideoita/vinkkejä?

Edellinen postaus:

Mielettömän mehevä kaalilaatikko soijarouheesta

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.