Turvattu tulevaisuus vai elämä tässä ja nyt?

turvattu tulevaisuus

Olen seurannu viime päivinä paljon säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä ryhmiä ja osallistunut niissä keskusteluihinkin. Linkkasin myös blogin facebook-sivulle jutun 28-vuotiaasta Harrista, jonka tavoitteena on vähentää työntekoa tuntuvasti viimeistään 50-vuotiaana. Tavoitteeseen hän pääsee säästämällä ahkerasti ja sijoittamalla rahansa osakkeisiin, rahastoihin sekä sijoitusasuntoihin. Ajatuksena mielenkiintoinen, mutta toteutunee vain harvalla ja todella asiaan vihkiytyneeltä. Olen itse aloittanut rahastoon säästämisen noin 10 vuotta sitten, kun ostettiin miehen kanssa ensimmäinen asunto. Rahaston perustaminen oli fiksuin teko ikinä. Sitä ennen en ollu koskaan säästänyt penniäkään ja elin täysin kädestä suuhun. Kaikki mitä tuli myös meni. Haaveilin ulkomailla reissaamisesta, mutta en tehnyt asian eteen mitään konkreettista. Ihmettelin miten kaikilla muilla on varaa matkustaa, mutta minulla ei. Näin jälkeenpäin ajateltuna siihen olisi ollut varsin yksinkertainen keino: säästäminen.

Tällä hetkellä maksan kolmea eri opintolainaa pankille ja lisäksi maksamme yhdessä miehen kanssa asuntolainaa. Yhden opintolainan saan maksettua pois ensi kuussa ja asuntolainakin menee huhtikuun puolella alle sadantonnin! Olen aina ollut kova tuhlaamaan, mutta pikku hiljaa ajatusmaailma on alkanut muuttumaan. En halua työntää rahaani enää materiaan, vaan mieluummin kulutan sen elämyksiin, kuten matkustamiseen, ja laitan lopun säästöön. Moni kritisoi säästämistä sillä, että haluaa elää elämäänsä tässä ja nyt mieluummin kuin Sit kun -elämää. Entä jos kerron teille, että voit tehdä molemmat! Säästämisen kanssa ei tarvitse mennä nollasta sataan, vaan voi ihan hyvin myös elää eläämänsä tässä ja nyt. Kaikkien ei tarvitse säästää jokaista ylimääräistä pennosta, joka laskujen jälkeen jää yli, vaan rahaa voi laittaa myös vain pienen summan sivuun ja kuluttaa loput. Jasmin Hamid antoi omassa blogissaan melkoisen hyvän neuvon, jota hän oli itse aiemmin käyttänyt. Hän laski ensin itselleen säästämistavoitteen, siis summan joka täytyy säästää vuodessa. Jos hän sai kyseisen summan säästöön, hän sai kuluttaa 20% summasta ihan mihin vain huvitti: käsilaukkuun, matkaan tai hemmotteluhoitoihin. Näin säästämisessä oli jokin konkreettinen ja palkitseva tavoite. Nerokasta, eikö?

turvattu tulevaisuus

Jokainen meistä voi säästää vaikka vain pienen summan kuukaudessa. Itse olen vakuuttunut rahastoista, koska niissä summa kasvattaa pikku hiljaa korkoaan ja raha on hyvin hajautettua. Tämäkään ei ole rakettitiedettä. Valitsin itse omat rahastoni yhdessä Dansken pankkivirkailijan kanssa, koska en ymmärtänyt rahastoista yhtään mitään. Ensin säästin 50 euroa/kk, äitiyslomalla 30e/kk ja tällä hetkellä 150e/kk kahteen eri rahastoon. Lisäksi tytön lapsilisät menevät hänen omaan rahastoonsa. Hänellä on täysi-ikäisenä kohtuullisen hyvä potti odottamassa esimerkiksi omaa asuntoa varten! Näiden lisäksi olen alkanut ostamaan pienillä summilla osakkeita hyviksi havaituista yrityksistä. Osakkeita ostan vain jos ylimääräistä rahaa jää muun elämisen jälkeen. Kaiken tämän muun säästämisen lisäksi laitan joka kuukausi pienen summan sivuun ulkomaan reissua varten. Nyt te mietitte tässä vaiheessa, että mistä multa jää tuollainen summa laittaa sivuun? No palkasta tietenkin. Mun alalla bruttopalkka on n. 2600-2700 euroa, riippuen toki työpaikasta. Olen koko ajan alkanut enemmän ja enemmän tiedostamaan mihin raha oikeastaan menee. Aika paljon sitä on kulunut ihan turhuuksiin ja niistä olen saanut nipistettyä nyt jonkin verran pois. Siksi uskalsin avata toisen rahaston, johon menee 50 euro kuussa (toiseen menee 100e/kk). Myös mies laittaa joka kuukausi suunnilleen saman verran omiin rahastoihinsa. Uskon, että halutessani voisin säätää kuukaudessa vieläkin enemmän, mutta en tiedä halauanko!

Tämä varmasti kuulostaa siltä, että elämä meillä on kauheaa kituuttamista? Voin kertoa ettei ole. Me eletään elämää myös tässä ja nyt, mutta haluan henkilökohtaisesti turvata myös tulevaisuuteni. Tiedän ettei ole takuita elänkö edes eläkkeelle asti, mutta ajattelen että sitten ainakin lapsi saa hyvät avut tulevaisuuttaan varten. Mulle säästäminen ei myöskään ole mikään pakko. Jos näyttää, että kuukaudesta on tulossa todella tiukka, silloin ei laiteta mitään säästöön. Mulle on tärkeämpää saada pesämunaa tulevaisuutta varten kuin tuhlata kaikki saman tien. Me ei oikeastaan tarvita mitään ja siksi rahaa ei mene mihinkään turhuuksiin. Haluan toki laittaa kotia ja siihen kulutan rahaa aika ajoin, muttta en joka kuukausi. Mieluummin säästän rahaa hetken haluamaani asiaan ja mietin ostopäätöstä kuin ryntään suin päin ostoksille. Usein se kauheasti haluamiani asia jää kuitenkin kauppaan. Avain liian usein jonkin asian ostaminen on enemmän mieliteko kuin oikea tarve. Tämän kun ymmärsin, kuluttaminen väheni todella paljon.

Jos pitäisi valita turvattu tulevaisuus tai elämä tässä ja nyt, niin valitsisin turvatun tulevaisuuden. Onneksi ei tarvitse valita, vaan voi halutessaan toteuttaa molemmat! Säästeliästä viikkoa kamut <3

Mihin asioihin te säästätte vai säästättekö mihinkään? Paljon kuukaudessa irtoaa säästämiseen?

Mielessä just nyt x 5 (+3)

*Sisältää mainoslinkkejä

mielessä just nyt

Minut valtasi eilen mieletön motivaatiopuuska! Pää on niin täynnä ideoita ja ajatuksia etten pysty niitä vielä edes jäsentelemään kunnolla. Jännä, että joskus pää kumisee tyhjyyttään eikä pysty kuin tuijottamaan lasittunein silmin eteenpäin. Päässä ei liiku silloin kerrassaan mitään. Ja sitten on näitä päiviä, kun aivot tuottavat materiaalia ennätystahdilla! Enkä nyt puhu pelkästään blogista vaan elämästä yleensä. Olen innostunut uusista asioista ja mieleen on noussut myös vanhoja juttuja uudella twistillä.

Mun mielessä just nyt on:

Uuden asunnon hankinta

Selaan joka päivä innoissani asuntoilmoituksia ja olen saanut tämän innostuksen tarttumaan myös mieheen. Meidän alueella on hyvin myynnissä meidän kriteerit täyttäviä koteja, mutta me halutaan vielä seurailla markkinoita hetken aikaa. Seuraava asunto tulee ehdottomasti olemaan rivitalo, jossa on oma kiva piha. Asunto on lähellä nykyistä päiväkotia hyvien liikenneyhteyksien vieressä. Pankista ei ole vieläkään kysytty lainaa, mutta tiedetään suurin piirtein kuinka paljon voidaan saada lainaa. Mitään ökykallista asuntoa tässä ei todellakaan olla ostamassa, koska halutaan tehdä elämässä muutakin kuin maksaa asuntoa.

mielessä just nyt

Säästäminen ja sijoittaminen

Mulla oli jo tovin raha-asiat todella hyvällä mallilla enkä tuhlaillut mihinkään ylimääräiseen. Viime aikoina olen mystisesti alkanut taas shoppailla ja kuluttaa rahaa ihan tyhmiin juttuihin ja tiedostan tämän itsekin. Siksipä onkin helppoa laittaa rahahanat kiinni. Haluan säästää kuukaudessa mahdollisimman paljon mm. matkustamiseen. Minulla menee joka kuukausi rahaa myös rahastoon, mutta nyt olen alkanut tutkimaan enemmän myös osakesijoittamista. Mun villi haave olisi joskus saada hankittua sijoitusasuntokin, mutta se saattaa jäädä haaveeksi. Tänään ostin muuten ensimmäiset osakkeeni!

Jouluaskartelut ja -lahjat

Joulu tulee kovaa vauhtia tänäkin vuonna ja sormet alkavat syyhytä askartelun pariin. Olen katsellut mm. Pinterestistä ihania jouluaskarteluita ja ainakin pari juttu täytyy toteuttaa meille pienellä budjetilla. Ostin jo viime vuonna läjän joulupalloja ja kranssipohjan, mutta en saanut pallokranssia aikaiseksi. Ehkä tänä vuonna jo saisin? Päiväkodin aikuisille aion tehdä lahjaksi keksitaikinat lasipurkissa, mutta materiaalit puuttuu vielä. Myös joulukortteihin on jo idea valmiina, mutta matskut puuttuu. Joululahjojen kanssa mulla on aina lähtenyt ihan lapasesta, mutta tänä vuonna en aio sitä virhettä tehdä. Parille lapsiperheelle hankin Flamingon vesipuistoon liput, mutta miehelle on vaikea keksiä mitään…Onko ehdotuksia lahjaksi treenaavalle miehelle, jolla on jo kaikkea (eli minut :D)? Pari muutakin lahjaa on vielä hankittavana, mutta enköhän selviä helpommalla tänä vuonna!

mielessä just nyt
Tällainen joulukalenteri tänä vuonna!

Uusien taitojen opettelu

Mulla on vaatehuoneessa olemassa ompelukone, jota en ole käyttänyt vuosiin. Haluaisin niin kovin opetella taas ompelemaan itselleni ja tytölle vaatteita ja kotiin kaikkea kivaa. Kun vain olisi aikaa! Kiva olisi päästä myös erilaisille ruuanlaittokursseille tai vaikkapa valokuvauskurssille ja ilmajoogaan. Innostuin viime vuonna virkkaamisesta, mutta se on nyt vähän jäänyt. Yritin tehdä bambulangasta tiskirättejä enkä osannut. Siitäkös ne hermot sitten meni ja heitin koko koukun laatikkoon odottamaan parempaa päivää. Pitäisi olla joku neuvomassa kädestä pitäen, että oppisin. Sitä päivää odotellessa.

mielessä just nyt

Kodin siistimisprojekti jatkuu + kierrättäminen

Pakko takoa, kun rauta on kuumaa. Sekä miehellä että mulla on kova kuumotus tyhjentää asuntoa. Halutaan tyhjentää asunto turhasta tavarasta, koska a) halutaan elää siistimmässä kunnossa ja säästää aikaa siivoukselta ja b) asunto on helpompaa sitten joskus laittaa myyntiin kun kamaa ei ole niin paljon. Olen vienyt tavaraa kierrätykseen ja olen myynyt jotain myös pois. Huomaa, että kirppisinnostus on ehkä vähän laantunut ihmisiltä, koska tavaroita ei saa enää niin helposti myytyä kuin ennen. Olen päättänyt säilyttää ylimääräisiä tavaroita 2 viikkoa, jonka jälkeen vien ne kierrätykseen. En siis jätä kamaa nurkkiin pyörimään vaikkei ne menisikään kaupaksi. Yritän päästä eroon ajatuksesta ”ehkä tarvitsen tätä vielä joskus”. Mulle on kertynyt aivan hirveä kasa erilaisia lehtiä, koska olen uskonut lukevani niitä vielä uudestaan. No en ole lukenut. Nyt olen alkanut luopua kaikista niistä pikku hiljaa. Kannan lehtiä päivittäin töihin ja myös kierrätykseen. Minähän olen intohimoinen kierrättäjä ja meillä kierrätetään kaikki mahdollinen: paperi, pahvit, muovi, lasi, metalli, biojäte…ihan kaikki! Kohtasin pari päivää sitten roskiksilla erään vanhemman miehen, joka alkoi päivittelemään ihmisten välinpitämättömyyttä kierrätystä kohtaan. Juteltiin hänen kanssaan pitkä tovi ja taisin kuulkaas saada hengenheimolaisen! 😀 Mun mielestä kierrättäminen ei ole yhtään vaivalloista, päin vastoin. Sehän on hauskaa, varsinkin kun tietää että kaikki menee hyötykäyttöön ja omalta osaltani voin ehkäistä paskaan hukkumista.

mielessä just nyt

Ompahan melkoisen marttamaiset asiat mielessä just nyt 😀 Huomaattekos, ei ole mitään treeniin tai dieettiin liittyvää. Että sinä joka vähän aikaa sitten kommentoit, että voisin lopettaa dieettivouhotukset ja peiliin tuijottelit niin tiedätkös mitä? En ole koskaan niin tehnytkään! Kyllä mun mielessä pyörii ihan muut asiat.

Käykäähän hei tsekkaamassa mun iso vaatepaketti, jonka latasin huuto.netiin huudettavaksi! huutakaa pois kasa hyväkuntoisia (osa uusia) vaatteita niin saan taas nurkkia tyhjemmäksi. Paketin löydät täältä.

Tuolta Offerillasta kannattaa muuten tsekkailla joululahjoja! Mulla on ajatuksena antaa tänä jouluna enemmän aineettomia lahjoja (kuten juuri Flamingoon liput) ja Offerillasta löytyy todella hyviä lahjakortteja erilaisiin hoitoihin, ravintoloihin, aktiviteetteihin jne. Suosittelen!

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka