Smoothiekulho – Tämän hetken välipalasuosikki

 

Päivän aikana syön iltapalan lisäksi kaksi välipalaa. Töissä välipalojen on oltava nopeita ja helppoja syödä, koska aikaa syömiseen ei yksinkertaisesti mun hektisessä työssä aina ole. Usein mulla on matkassa jokin hedelmä ja pähkinöitä aamupäivälle ja iltapäivällä ennen treeniä syön useinmiten riisikakkuja, avocadoa ja leikkelettä. Viikonloppuisin ja välipäivinä panostan ajallisesti enemmän välipalan tekoon. Mun tämän hetken ehdoton suosikki on erilaiset smoothiekulhot. Jos aikaa on jostain syystä vähemmän niin surautan juotavan smoothien, mutta muulloin mun valinta on kaunis, ravitseva ja täyttävä smoothiekulho.

Pidän eniten kulhoista, joissa on ruhtinaallinen määrä marjoja sekä hedelmiä, mutta makean nälkään valmistan överisuklaisen version. Smoothiekulhoihin on helppoa upottaa iso määrä vihanneksiakin ja melkeinpä jokainen kulho sisältää ainakin pinaattia. Rasvanlähteeksi valitsen usein avocadoa, koska se tuo smoothieen ihanan kermaisen ja pehmeän koostumuksen. Nestettähän näihin ei juuri tarvitse, mutta jos käytän jäisiä banaaneja, niin lorautan kaveriksi kauramaitoa, kookosmaitoa (sopii hyvin mm. puolukoiden kanssa!) tai ihan vain tilkan vettä.

Tässä pari viime aikoina valmistettua smoothiekulhoa!

Överisuklainen makean nälän tappaja

  • 1 jäinen banaani
  • 1 mitallinen suklaaprotskua
  • 3 taatelia
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • loraus kauramaitoa
  • 2 rkl maapähkinävoita

Surauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi. Kaada smoothie haluamaasi kulhoon ja koristele esimerkiksi banaanilla, pilkotuilla pähkinöillä, maapähkinävoilla ja parilla palalla raakasuklaata.

Raikas vitamiinipommi 

  • 1 jäinen banaani
  • 2 dl mustaviinimarjoja
  • puolikas avocado
  • 1 mitallinen vaniljaprotskua
  • 2 rkl turkkilaista jogurttia
  • loraus kauramaitoa

Surauta kaikki ainekset tasaiseksi blenderissä, kaada kulhoon ja koristele omenansiivuilla, kookoshiutaleilla, cashewpähkinöillä ja granaattiomenan siemenillä.

Minua kiehtoo suunnattomasti smoothiekulhojen muokkaaminen loputtomiin. Pienillä raaka-aineiden vaihtelulla saa aikaan aina uusia makuelämyksiä ja koristelu on hauskaa näpräämistä vaikken siinä kovin lahjakas olekaan!

Mikä on sun smoothiekulho suosikki?

Lue myös: Lauantaiaamun vihreä smoothiebowl, Hedelmäinen smoothiebowl, Puolukka-kookos smoothiebowl, Suklainen smoothiebowl ja Trendikäs smoothiebowl.

 

 

 

 

 

Herkuttelua viikolla – viikon 5 ruokapäiväkirja

No niin, on taas aika tsekata miten ruokailut sujuivat viime viikolla ja mitä kaikkea tulikaan tungettua kurkusta alas. Päällimmäisenä muistikuvana on synttärijätski tiistaina sekä lauantaireissu Winter wareihin. Erittäin usein tuollaisilla kisareissuilla unohdan syödä ja juoda säännöllisesti. Tällä kertaa olin pakannut riittävästi eväitä mukaan ja myös söin niistä jokaisen. Myös vesipulloa kävin täyttelemässä säännöllisesti ja sen seurauksena ravasin myös toiletin puolella säännöllisesti 😀 Oravan rakko jo sitä rataa. Jonkunlaisia smoothieta ja tai banskujäätelöitä olen vääntänyt harva se päivä ja tällä viikolla myös mun kun 5-vuotias tyttö hurahti niihin. Nyt mietitäänkin iltaisin yhdessä, että mitä sinne törppöön oikein laitettaisiin!

Viime viikon ruokailut sujuivat kuta kuinkin seuraavasti.

MAANANTAI

5.30 kaksi siivua kauraleipää juustolla ja kanamunalla + teetä

9.00 töissä omena ja teetä

11.00 lounaalla kanaa, riisiä ja salaattia

14.00 kolme riisikakkua kinkulla, avocadolla ja kurkulla

16-17 crossfit-treeni: lihashuoltotunti

17.15-17.45 kävely kotiin + palkkari

19.00 paistettua punakampelaa, perunaa ja vihanneksia

19.30 kaksi palaa Fazerin sinistä

21.00 banskujäde, jossa pakastettu banaani, vaniljaheraa ja punaviinimarjoja

TIISTAI

6.45 kaksi kauraleipää pinaatilla, juustolla ja kananmunalla, mandariini ja teetä

9-9.40 kävely töihin iltavuoroon

9.50 3 riisikakkua avocadolla, kinkulla ja kurkulla

13.00 Picnicin kana-fetasalaatti avocadolla + pala moniviljapatonkia

16.00 CocoVin Superprotein brownie + teetä

19.00 pekoniin käärittyä lihamureketta, avocadoa, fetaa ja vihanneksia

21.00 omenaa ja maapähkinävoita

KESKIVIIKKO

5.30 kauraleipää salaatilla, kinkulla, juustolla ja tomaatilla + teetä

9.00 töissä mandariini, teetä ja 1 pala korvapuustipitkoa + 1 pala omena-kanelipitkoa (koska synttärit!)

11.00 lohkoperunoita, pekoniin käärittyä lihamureketta ja vihanneksia

14.00 3 riisikakkua, kinkkua, avocadoa ja kurkkua

15-15.30 olin matkalla treeneihin, kun tuli puhelu päiväkodilta että tyttö on sairastunut. Ei treeniä siis..

16.00 2 kauraleipää avocadolla ja kananmunalla + teetä

17.00 muutama pala Fazerin sinistä

19.00 riisiä ja pekoniin käärittyä lihamureketta + vihanneksia

20.00 Purkillinen 3 kaverin paahdettu pähkinä & kinuski -jätskiä, ihan yksin söin!

TORSTAI

Kotona tytön kanssa. Oma olokin oli todella huono..

8.30 kaksi kauraleipää kinkulla, salaatilla ja paprikalla + teetä

12.30 kaksi lihapiirakkaa juustolla ja ketsupilla

13.00 pala mustikkapiirakkaa

13.30-16.30 päiväunet tytön kanssa

17.00 kaksi palaa kauraleipää kinkulla, aamupalajuustolla ja paprikalla + teetä

20.30 smoothiebowl: banaania, mustaherukoita, avocadoa, turkkilaista jogurttia, vaniljaprotskua ja kauramaitoa & päällä omenaa, granaattiomenan siemeniä, kookoshiutaleita ja cashewpähkinöitä

PERJANTAI

Olo vallan mainio! Mistään pöpöistä saati väsymyksestä ei tietoakaan.

9.30 kaksi palaa kauraleipää, hevosen lihaa, juustoa ja paprikaa + teetä

13.30 spagettia, pekoniin käärittyä lihamureketta ja avocadoa

15.00 banaani

16.30-18 salilla höntsäilemässä

18.15-18.45 kävely kotiin + palkkari

20.15 tortillapizzaa, jossa jauhelihaa, ananasta, juustoa, punasipulia ja avocadoa

21.30 viili ja saksanpähkinöitä

LAUANTAI

 Päivä kului Winter wareissa Tampereella

7.45 kaksi kauraleipää avocadolla, salaatilla, paprikalla ja kinkulla + teetä

11.30 riisiä, jauhelihaa, ananasta, punasipulia ja avocadoa, hyvää myös kylmänä!

12.45-13.30 pussillinen raakasuklaakuorrutettuja manteleita

16.30 taskulämmin proteiinivanukas

18.30 automatkalla kaksi kauraleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla

21.15 muutama nakki ketsupilla

SUNNUNTAI

9.00 kaksi palaa kauraciabattaa pinaatilla, juustolla ja paistetulla kananmunalla

11.30 vaarin luona teetä ja yksi pims keksi

14.00 Subin 30 cm:n pulled chicken patongista 3/4 ja jälkkäriksi suklaavanukas

16-18 crossfit-treenit: maastaveto, shoulder press ja voimisteluohjelmaa

18.20-18-45 kävely kotiin + palkkari

19.30 Tortillapizza samoilla täytteillä kuin perjantaina

21.00 smoothiebowl, jossa banaania, pinaattia, mustaviinimarjoja, vaniljaheraa, kauramaitoa, mandariini ja turkkilaista jogurttia

Muutama päivä meni selkeästi huonommin, mutta mä en satunnaisesta herkuttelusta huonoa omatuntoa pode. Tuo kolmen kaverin jäätelö oli muuten siitä jännä, että se ei maistunut alkuun juuri miltään, mutta mitä enemmän sitä söi sitä paremmaksi se muuttui! Ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa niin purkki oli tyhjä…Torstai nyt meni ihan plörinäksi kun oli niin huono olo ja nukuin pitkät päiväunet. Olin ihan varma, että minullekin on flunssa tulossa, mutta väärässä olin. Avocadoa mulla uppoaa ihan kivasti päivän aikana, koska se vain on niin hyvää 😉

Sain viime viikolla Valiolta ihanan brunssilähetyksen, josta olisi tarkoitus tällä viikolla kokkailla jotain hyvää! lähetys sisälsi uusia rahkatuotteita sekä tykötarpeita muutamiin ruokiin. Reseptivihkossa oli vaikka mitä herkullisia reseptejä, joita on pakko päästä testailemaan, nams 🙂 Bataattilaatikko oli mielettömän herkullisen kuuloista ja suklaamuffinsseja on ehkä pakko tehdä…

No miltäs näytti viime viikko?

Lauantaiaamun vihreä smoothiebowl

Processed with VSCO with c2 preset

Viime lauantaina tein pitkästä aikaa aamupalaksi smoothiebowlin. Auoin vimmoissani laatikoita ja kaappeja ja heittelin blenderiin aineksia summa mutikassa. Joitakin aikoja sitten tein melkeinpä päivittäin smoothiebowleja, erilaisia terveellisiä jäätelöitä sekä perussmoothieita, mutta sitten innostus loppui syystä tai toisesta. Nyt innostus on taas löytynyt tämän herkullisen vihreän smoothiekulhon myötä! Smoothiekulhot on siitä käteviä, että niihin saa upotettua kauhean määrän vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Mun perusohjeeseen kuuluu aina esimerkiksi iso määrä pinaattia. Se ei maistu eikä näy millään tavalla, mutta tuo mukanaan kuitenkin aimoannoksen terveellisiä ja hyvää tekeviä asioita. Näissä on myös se etu, että nälkä pysyy pitkään poissa kun muistaa myös proteiininlähteen, mutta ähkyä näistä ei saa tekemälläkään!

Tämä mun omenan vihreä smoothiekulho ei sisällä omenaa nimestään huolimatta, mutta oli kyllä paras aamupala hetkeen!

Omenan vihreä smoothiebowl

  • 1 jäinen banaani
  • pieni kourallinen jäisiä mangokuutioita paloja
  • puolikas avocado
  • muutama kourallinen pinaattia
  • 3 taatelia
  • loraus sitruunamehua
  • noin 0,5 dl kauramaitoa
  • pari rkl turkkilaista jogurttia
  • 1 kauhallinen vaniljaprotskua

Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi. Itse vedän ensin jäiset asiat jäänmurskaus-toiminnolla sileäksi ja lisään muut ainekset vasta sen jälkeen. Jos blenderissäsi on tällainen toiminta, suosittelen käyttämään sitä 😉

Koristele smoothiekulho esimerkiksi pähkinöillä, marjoilla, hedelmillä, siemenillä…mitä ikinä kaapistasi löydätkään! Omani koristelin pekaanipähkinöillä, granaattiomenan siemenillä, kookoslastuilla ja chia-siemenillä.

Teettekö te usein smoothiekulhoja ja mitä laitatte niihin?

Processed with VSCO with c2 preset

Viikon 4 ruokapäiväkirja & treenit

PicsArt_01-31-03.07.02

Mä olen huomannut, että näiden ruokapäiväkirjojen teosta on suuresti hyötyä. Saan teiltä lukijoilta joka kerta hyviä vinkkejä ja muistutuksia esim. ruokamääristä sekä kalan sisällyttämisestä ruokavalioon. Ihan näin aluksi haluan suuresti kiittää kaikkia teitä, jotka jaksatte lukea blogia ja kommentoida ahkerasti. Kommentit on ovat blogin kirjoittamisessa sen todellinen suola ja aika tylsäksihän tämä kävisi, jos kukaan ei koskaan mitään kommentoisi. Otan myös aina mielelläni vastaan ideoita kirjoitusaiheista ja toteutan niitä parhaani mukaan!

Mutta viime viikon ruokiin ja treeneihin. Laskeskelin, että tein viime viikolla neljä crossfit-treeniä, yhden pidemmän kävelyn sekä yhden pilatestunnin. Käytiin duuniporukalla Yoga Nordicilla hot pilateksessa ja se oli todella hauskaa! Rankkaa ja hikistä, mutta hirmuisen hauskaa. Olen edelleen käyttänyt myös See How You Eat Coach-sovellusta ja pidän sitä erittäin pätevänä työkaluna monipuolisemman syömisen oppimiseen. Pätevin puhelinappi pitkään aikaan! Mä olin aikaisemmin todella laiska pilkkomaan esimerkiksi salaattia ruualle ja kuittasin koko asian vain ajatuksella ”en jaksa”. Nykyään syön ruualla aina vihanneksia ja pyrin syömään päivän aikana myös hedelmiä sekä marjoja. Vaikka olen ollut viime aikoina vähän stressaantunut niin olo on ollut silti todella energinen! Ja onhan se kiva katsella jälkeenpäinkin miten värikkäiltä ja houkuttelevilta annokset näyttävät 😉

MAANANTAI

PicsArt_01-31-01.07.47Unohdin kuvata melkein koko päivän ruuat, hyi minua!

5.30 2 kauraleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla, kipollinen mustikoita + teetä

9.00 töissä välipalaksi mandariini ja teetä

11.00 lounaaksi S-marketista haettu kana-cesarsalaatti

14.00 puuroa, raejuustoa ja marjoja

15.30-17 crossfit-treeni, treenin aikana Osmolite 20g + glutamiini 5g

17.15 palkkari: 30g protskua + pari rkl viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin

19.00 spagettia, jauhelihakastiketta ja vihanneksia

21.15 iltapalaksi turkkilaista jogurttia marjoilla ja pähkinöillä

TIISTAI

PicsArt_01-31-01.09.137.00 aamupalaksi kauraleipää, salaatilla, juustolla ja kananmunilla + kuppi teetä

9-9.35 kävely töihin

9.45 Njie suklaavanukas

13.15 edellisen päivän illalliselta jäänyttä ruokaa + vihanneksia

16.00 mandariini & Barebar-raakapatukka

19.00 4 siivua (kyllä!!) mielettömän hyvää luomu ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla

21.00 pieni annos turkkilaista jogurttia ja marjoja

KESKIVIIKKO

PicsArt_01-31-01.10.225.30 ruisleipää salaatilla, juustolla ja kananmunalla + teetä

ei välipalaa töissä aamulla, koska kiire

11.30 riisiä, broilerin filettä ja vihanneksia

15.30 pari ruisleipää juustolla ja kananmunalla, mandariini + teetä

17.30-18.30 Hot pilates

18.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

19.45 bataattimuussia, itämaisittain maustettua lohta, salaattia ja fetajuustoa

21.00 nukkumaan, joten ei iltapalaa tänään

TORSTAI

PicsArt_01-31-01.11.315.30 kauraleipää, kinkkua, juustoa, tomaattia + teetä

9.00 mandariini, Barebar-raakapatukka + teetä

11.15 lounaalla edellisen päivän ruokaa

14.15 3 riisikakkua, kinkkua, avocadoa ja kurkkua

16.00-17.30 crossfit-treeni, treenin aikana 20g osmolite + 5g glutamiini

17.45 palkkari: 30g protskua + viherjauhe

17-45-18.15 kävely kotiin

19.30 ja taas spagettia, jauhelihakastiketta, avocadoa sekä vihanneksia

21.00 maapähkinävoi-nicecream kiivillä

PERJANTAI

PicsArt_01-31-01.12.435.30 kauraleipää, salaattia, kinkkua, kurkkua ja paprikaa + teetä

9.00 mandariini  +teetä

10.00 muutama mini-Toblerone

11.15 kana-feta-pastasalaattia ja avocadoa

14.00 puuroa, raejuustoa, granaattiomenan siemeniä ja pähkinöitä

15.30-17 crossfit-treeniä, todella pitkä ja hikinen setti! Treenin aikana 20g osmolite + 5 g glutamiinia

17.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

17.30-18 kävely kotiin + kauppareissu

19.00 riisiä, kanaa ja salaattia

21.20 appelsiini ja maidoton omena-kanelijäätelö

LAUANTAI

PicsArt_01-31-01.14.03

9.00 smoothiebowl ja teetä

10.30-12.15 leffassa tytön kanssa. Siellä noin kourallinen karkkia

13.30 Mäkkärin Grande big mac -ateria

14-16 touhuilua kotona, nälkä ei ollut kiitos mäkkimätön! Muutaman namin söin tänä aikana

16.15-17.15 päikkärit <3

17.30-19 saunassa, siellä paljon vettä

19.30 rapeita kalafileitä ja itse tehtyä remoulade-kastiketta

loppuillan aikana karamellia jonkun verran

SUNNUNTAI

PicsArt_01-31-01.19.2410.15 kauraleipää juustolla ja kananumalla +teetä

13.45 anoppilassa riisiä, kanaa ja vihanneksia + fetaa

16-18 crossfit treeniä  + voimistelua open gymissä

18.15 palkkari: 30g protskua + viherjauhetta

18.20-18.50 kävely kotiin

19.30 riisiä, kanaa, remoulade-kastikkeen jämät, fetaa ja vihanneksia

21.15 Njie vaniljavanukas

PicsArt_01-31-03.07.29OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totesin tuossa viikon aikana ettei puuro sovi jostain syystä mulle. Se turvottaa aivan mielettömästi ja saa vastan möyrimään todella epämiellyttävällä tavalla. Joko nuo oireet tulevat puurosta tai raejuustosta, mutta en välitä vielä lähteä testaamaan kummastako. Lauantai oli ruokien puolesta mitä oli, mutta yhtenä päivänä viikossa saa ollakin. Syödään sitä mitä huvittaa ja silloin kun huvittaa. Mäkkiateria takasi megaähkyn koko loppupäiväksi! Smoothiebowlit ja banskujäden olen löytänyt taas uudelleen ja viimeksi eilen tein iltapalaksi protksupitoista banskujädeä. Ihan huippuja!

Ja jos ihmettelette miksi ruokapäiväkirja näyttää nyt tältä niin sain uudenlaiseen muotoiluun idean Outi Karitalta. Tykästyin tähän itsekin, joten päätin ottaa kokeiluun. Mitä tykkäätte?

Miltäs näytti viime viikko? Kysykää, kommentoikaa, antakaa palautetta! Ja jos tykästytti niin painakaapa sydämen kuvaa <3 Ja minuthan löytää snäpistä nimimerkillä jonnamusakka ja instasta jonna_musakka 😉

Ps. Vlogissa on uusi video! Löydät sen täältä.

Smoothiekulho kuin aurinko

Processed with VSCO with c2 preset

Tänään on ollut tämän viikon mukavin päivä. Flunssa alkaa olla selätetty ja muutkin huolet käsitelty pois alta. Olen itse ihminen, joka elää hyvin pitkälti tunteella ja kun tunne-elämä on solmussa tai mieli mustana, niin se vaikuttaa minuun hyvin voimakkaasti. Kun saan minua huolettavat asiat käsiteltyä niin elämä alkaa taas näyttää varsin valoisalta. Niinpä olen taas energiaa, riemua ja valoa täynnä! Tänään kävin kaverin kanssa I love me-messuilla pyörähtämässä, mutta edes valtava ihmispaljous ei saanut mua ahdistumaan. Kierreltiin ja ihmeteltiin ihan rauhassa ja sain hankittua kaiken mitä lähdinkin hakemaan eli Familonilta itselleni uuden peiton, Leaderilta raakasuklaata (paljon!!!) ja Foodinilta ceyloninkanelia. Mitäpä sitä ihminen muutakaan tarvitsee? 🙂

Eilen mun alkoi pitkästä aikaa tekemään mieli kunnon smoothieta. Sainkin eräältä lukijalta hyvän vinkin, että kannattaa ostaa pakkaseen mangokuutioita valmiiksi ja minähän ostin. Halusin tehdä jonkun todella raikkaan ja hedelmäisen smoothien, joten tästä smoothiesta tulikin kirkas ja valoisa kuin aurinko keltaisten ainesten ansiosta. Halusin myös smoothiestani lusikoitavaa, joten jätin nesteen vähemmälle ja nautiskelin välipalani kulhosta. Tämän terveellisen ja pirtsakan smoothien saat surautettua vain viidestä raaka-aineesta!

Processed with VSCO with c2 preset

Smoothiekulho kuin aurinko

  • 1 dl jäisiä mangokuutioita
  • puolikas pakastettu banaani
  • 3-4 rkl jäisiä lakkoja (valinnainen)
  • 1 dl ananspaloja + nesteeseen 3-4 rkl ananaksen mehua
  • 1 mitallinen vaniljan makuista heraa

Laita kaikki ainekset blenderiin nestettä (ananasmehu) lukuunottamatta. Laita aluksi nesteestä vain puolet ja lisää sitä sen mukaan kuinka paksua tai juoksevaa smoothiestasi haluat. Itse jouduin kaapimaan aineksia muutamaan kertaan blenderin seinuksilta ennen kuin sain tasaista massaa, joten ole kärsivällinen!

Nautiskele aamupalaksi tai välipalaksi kera teekupposen 🙂

Kuuman aamun viilennys

Processed with VSCO with k2 preset

Jestas miten kuumia päiviä täällä on ollut! Aamusta lähtien saa hikoilla kuin pieni porsas. Joka paikka valuu hikeä, vaatteet kastuu ja olo on inhottavan nihkula. Tykkään lämpöisestä joo, mutta kun mennään yli 20 asteen niin viihdyn mieluiten varjossa. Jännityksellä odotan meidän Kreetan matkaa ja ilmaston lämpötilaa siellä. Viime elokuun Turkin reissu oli yli 30 asteen helteineen pikkasen liikaa mulle!

Mä olen tällä viikolla juonut aamupalaksi smoothieta ja eräänä tuskaisen kuumana aamuna muistin pakkasessa olevat banaanit. Perinteinen smoothie muuttui ihanan viileäksi smoothiebowlin ja banskujäden risteytykseksi. Voin kertoa, että toimii!! Helpottaa suunnattomasti sitä inhottavan nihkeää olotilaa 😉 Tässä viileässä aamupalassa on pakastettua banaania ja mustikoita, vähän pinaattia, protskujauhetta ja nesteenä loraus vettä. Mielettömän hyvää!

Maaliskuun reseptit

mokkapalat_maaliskuun_reseptit

Jep, luitte ihan oikein: MAALISKUUN reseptit. On näköjään vähän unohtuneet nämä resptien koostepostaukset. Noh, hätähän ei ole tämän näköinen, koska resptithän vain paranevat ajan myötä. Eikös se niin mennyt? Oikeastaan ihan kiva selailla taas vanhempia reseptejä, koska en muistanut näidenkaan kaikkien olemassa oloa. Pää liian täynnä kaikkea (ainakin räkää tällä hetkellä) niin ei siellä kaikki reseptit pysy yhdessä koossa. Pysyisikin! Olisi aina kattava määrä ruokaohjeita mukana, kuinka kätevää. Ei olisi enää koskaan ongelmaa mitä tänään syötäisiin?

No mutta, mennäänpä maaliskuun resepeihin ennen kuin juttu karkaa ihan muihin sfääreihin.

Maaliskuun reseptit

kollaasiYön yli haudutettu ohrapuuro // suklaakakku mukissa (viljaton) // pääkallomössö // bataatti-linssikeitto.

kollaasi2Kana-aurapasta // sitruuna-inkiväärishotti flunssaa vastaan // perinteiset mokkapalat // hedelmäinen smoothiebowl.

kollaasi4Maailman parhaat lihapullat (paleo) // banaani-maapähkinävoiraakapuuro.

Hitsi vei, voisin tehdä näistä jokaista uudestaan! Noi lihapullat ja bataatti-linssikeitto ovat mieleettömän hyviä ja smoothiebowl olis mitä parhain aamupala tai välipala. Eniten ehkä kaipaan tähän hetkeen inkiväärishottia, lämmintä teetä ja mokkapaloja <3

Hedelmäinen smoothiebowl

Processed with VSCO with c1 preset

Smoothiebowlit ovat tainneet tulla jäädäkseen mun ruokavalioon. Teen niitä ehkä pari kertaa viikossa ja aina kiireettöminä aamuina. Kiva mietiskellä aineksia rauhassa ja yrittää näpertää jotain koristelua päälle. Mä olen todella huono koristelussa ja yleensä vain päädyn roiskimaan epämääräisen kasan asioita kulhoon päällimmäiseksi. Vielä on opettelua tässäkin hommassa sillä teen joka kerta aivan liian ison kulhollisen lusikoitavaa smoothieta. Tämän hedelmäisen version värkkäsin sunnuntaina ja 1/3 osa päätyi miehen syötäväksi. Todella täyttävää tavaraa, mutta niin hyvää! Ja terveellistä 😉

Hedelmäinen smoothiebowl

  • 1 pakastettu banaani
  • kourallinen pakastemangon paloja
  • 1 mitallinen maustamatonta protskua
  • 1 tl macajauhetta
  • 1 tl nu3:n ruusunmarjajauhetta
  • 1,5 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)
  • 1 dl jäisiä puolukoita
  • 1 dl lehtikaalia
  • 3 rkl Alpron kookosjogurttia
  • koristeluun kiiviä, viinirypäleitä ja mustaviinimarjoja

Laita kaikki ainekset koristeluun käytettäviä aineksia lukuun ottamatta tehokkaaseen blenderiin ja aja massa tasaiseksi. Kaada paksu smoothie syvälle lautaselle ja koristele esimerkiksi viipaloidulla kiivillä, viinirypäleillä ja jäisillä mustaviinimarjoilla.

Nauti ja maistata myös aamukamuilla

* ruusunmarjajauhe saatu.

Tammikuun reseptit

9

Huhheijakkaa, kohta mennään jo maaliskuussa! Ja sehän tietää sitä, että reilun kuukauden päästä alkaa mökkeilykausi, ou jeah 😉 Luulin kokkailleeni tammikuussa paljonkin, mutta reseptejä oli eksynyt blogiin yhdeksän kappaletta. Oletteko testailleet mitään mun reseptejä tai olisiko jotain mitä kaipailisitte tänne? Enemmän arkiruokaa? Levonnaisia? Välipaloja? Laittakaa kommenttiboksi laulamaan!

Tällaisia reseptejä tammikuussa.

kol2

Suklainen kerrosraakakakku // Trendikäs smoothiebowl // Kaura-Kookossämpylät // Samettinen suklaavanukas.

kol111

Suklainen purnukkapuuro // Viljattomat omenahyveet // Tammikuun suosikkimehu // Suklainen smoothiebowl.

Smoothiebowleista tykkään hurjan paljon, koska ne on järjettömän hyviä ja todella helppoja tehdä. Ei muuta kuin latoo tavaraa blenderiin ja surauttaa sekaisin. Tykkään tehdä myös erilasia vanukkaita, koska helppous. Noiden tekemiseen ei mene muutamaa minuuttia kauempaa ja vanukkaat tekeytyvät ihan itsestään jääkaapissa. Mehua olen tehnyt itse jonkin verran, mutta nyt kärsin suunnattomasta ideoiden puutteesta sillä saralla. Täytyy alkaa metsästämään hyviä ohjeita! Tuo ensimmäisen kuvan Kolmen raaka-aineen suklaakakku on muuten testaamisen arvoinen juttu. Suosittelen tekemään myös päällisen!

Ruokien osalta mentiin koko tammikuu varsin normaaleissa merkeissä: kalaa melko paljon, vähän vähemmän lihaa. Kanaan olen saanut yliannostuksen enkä ole syönyt sitä pitkään aikaan. Onni on ollut anoppi, joka laittaa meidän matkaan pari kertaa viikossa ruokaa. Ei ole itse tarvinnut sillä asialla juuri päätään vaivata!

Lue myös postaukset: Oletteko kuulleet Rahkariinista?, Mitä syötäisiin kun ei keksi mitä syötäisiin? ja Onneksi ruoka lohduttaa.

Puolukka-kookos smoothiebowl

Processed with VSCO with c1 preset

*postaus sisältää mainoslinkkejä.

Uppista keikkaa, taas tuli tekaistua yksi smoothie kulhossa eli smoothiebowl! Surautin tämän perjantaiaamuna mun uudella KitchenAidilla, pätevä vehje ettenkö sanoisi. Yritän kovasti tyhjennellä meidän marjavarastoja pakkasesta ja erilaiset smoothiet ja nicecreamit ovat tähän oikein hyvä keino. Tällä kertaa upotin pinaatin lisäksi kipposeen kauhean kasan marjoja ja koristeeksi maukkaita Luontaistukun luomu cashewpähkinöitä. Sanottakoon, että tästä tuli aika iso annos!

Puolukka-kookos smootiebowl

  • 1,5 dl kookosmaitoa
  • 1 jäinen banaani
  • 4 jääpalaa
  • 4 dl huuhdottua pinaattia
  • 1 mitallinen maustamatonta heraprotskua
  • 2 dl jäisiä puolukoita
  • 1 dl jäisiä mansikoita
  • koristeeksi puolukoita, cashewpähkinöitä, kaakaonibsejä ja kookosmaitoa

Laita kaikki ainekset koristeita lukuunottamatta tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Smoothien kuuluu olla aika tönäkkää, hieman jäätelömäistä tavaraa. Kaada smoothie syvään kulhoon ja koristele haluamillasi asioilla. Erilaiset pähkinät ja siemenet tuovat sielään rakenteeseen kivaa rousketta 😉

Processed with VSCO with c1 preset

Ps. Vielä tänään 14.2 saatte Ellokselta jo alennetuista ALE-tuotteista -25% pois koodilla 335705! Kannattaa käydä tsekkaamassa jos on tarvetta vaikka uusille treenivaatteille, sisustusjutuille tai vaikkapa lastenvaatteille!

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee alehintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 14.2.2016 asti. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Design by -tuotteisiin.

Suklainen smoothiebowl

Processed with VSCO with c1 preset

No niin, on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää syödä normaalisti. Normaalisti tarkoittaa tässä muutaman päivän syömättämyyden jälkeen, että syön edes jotain. Pieniä aterioita useamman kerran päivässä niin, että pääsen taas normaalirytmiin kiinni ja saan voimat takaisin. Vähän heikolla hapella tässä on oltu eikä syömättömyys ainakaan paranna oloa. Mulle helpointa on saada alas tällä hetkellä nestemäisiä asioita, kuten mehuja sekä smoothieita. Smoothiebowlit on tainneet tulla jäädäkseen mun ruokavalioon, sen verran metkoja ne on! Yhtä hyviä kuin smoothiet, mutta lusikoitava muoto + koristelut tekevät niistä jopa parempia kuin normismoothiet. Kiireeseen normismoothie ja hitaampiin hetkiin smoothiebowl 😉

Tämänkertainen smoothiebowl ei ole mikään maailman kaunein kenties, mutta pahan makuiseksi en voi sitä haukkua hyvällä mitenkään. Käyttäkää ihmeessä maustamattoman heran sijasta suklaaheraa ja tuotoksen värikin muuttuu varmasti aavistuksen houkuttelevammaksi.

Suklainen smoothiebowl

  • 1 pakastettu banaani
  • reilu desi mantelimaitoa tai muuta maitojuomaa
  • 3 rkl maapähkinävoita tai muuta pähkinävoita
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 mitallinen maustamatonta heraa (käytä suklaata jos mahdollista!)
  • 1 avocado
  • 3-4 tuoretta taatelia kivet poistettuna
  • 4-5 jääpalaa
  • koristeluun esim. banaania, kaakaonibsejä, kookoshiutaleita tai pilkottua minttusuklaa Questbaria

Laita kaikki ainekset sekaisin blenderiin ja blendaa tasaiseksi. Jos massa on liian tönäkkää niin lisää hieman nestettä. Koristele kauniiksi ja nautiskele!

Processed with VSCO with c1 preset

Trendikäs smoothiebowl

Processed with VSCO with c1 preset

Mä olen jo pitkään ihastellut instagramissa ja blogeissa kulhoihin tehtyjä lusikoitavia smoothieita eli smoothiebowleja. Periaatteessa tavara on samanlaista kuin juotavassa smoothiessa, mutta paljon paksumpaa. Smoothiebowliin saa tungettua uskomattoman paljon tavaraa, vihanneksiakin! Tämä on varsin kätevä tapa lisätä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä päivään. Omaani tungin nimittäin 5 kourallista pinaattia 😉 Annos oli iso ja täyttävä, mutta siitä jäi todella hyvä fiilis! Sellainen kivan kevyt, mutta vatsa oli silti täysi. Ja tämä kulhollinen terveysasioita piti muuten nälän pitkään loitolla!

Tämä on hyvä tapa nauttia ”jäätelöä” aamupalaksi 😉

Trendikäs smoothiebowl 

  • 5 kourallista pinaattia
  • 2 dl jäisiä mustikoita
  • 1 jäinen banaani
  • noin desi kauramaitoa tai muuta nestettä
  • 4-5 jääpalaa
  • 1 rkl mantelivoita
  • 1 tl macajauhetta
  • 1 mitallinen maustamatonta heraprotskua

Laita kaikki ainekset tehokkaaseen blenderiin ja blendaa sekaisin. Kaada smoothie syvään kulhoon ja koristele esimerkiksi kookoshiutaleilla, mustikoilla ja kaakaonibseillä!

Processed with VSCO with c1 preset