Nyt mulle alkaa riittämään

nyt mulle alkaa riittämään

Tiedättekö, kun välillä on niitä asioita joita venyttää ja venyttää ja jossain vaiheessa tule mitta täyteen? Silloin kun mitta tulee täyteen, alkaa tapahtua. Mulla on nyt juuri sellainen tilanne päällä ja tilanne liittyy täysin treenaamiseen. Olen taas melkein kaksi viikkoa ollut poissa treeneistä, koska ranne kipeytyi erään treenin jälkeen ja on edelleen niin kipeä ettei edes kyykkytangon alle ole asiaa. Viime päivinä en ole kyennyt paistinpannuakaan kannattelemaan vasemmalla kädellä saati tehnyt mitään muutakaan. Ranne ei kestä yhtään painoa. Ennen ranteen kipeytymistä ehdin treenata kaksi viikkoa ja sitä ennen podinkin selkääni kaksi kuukautta. Urheilija ei tervettä päivää näe vai miten se meni?

Vaikka minä crossfitistä kovin pidänkin niin nyt olen alkanut miettiä, että pitäisiköhän ihan oikeasti vaihtaa lajia. Ei tässä ole enää mitään tolkkua kun koko ajan on joku paikka *askana. Olen tätä miettinyt jo aiemminkin, mutta aina ajatellut että jos vielä kerrankin sattuu jotain niin sitten lopetan. Enkä ole lopettanut. Aina tulee se ”jos vielä…”. Mulla on niin kova pää etten haluaisi luovuttaa. Laji on mulle rakas ja ihmiset sen parissa ja meidän salilla niin mahtavia tyyppejä etten haluaisi lähteä sieltä pois. Koen olevani luuseri jos luovutan. Järjellä kun ajattelee niin ennemmin sen on luuseriutta olla kuuntelematta kroppaansa ja hajottaa itsensä kerta kerran jälkeen. Treenata pari viikkoa ja olla taas poissa monta viikkoa. Kuulostaako järkevältä? Ei minunkaan mielestäni. Ihmetyttää vain mikä tässä mun kropassa on vikana, kun on näin loukkaantumisherkkä? Teen paljon lihashuoltoakin, joten siitä ei pitäisi olla kiinni. Ehkä se on tämä ikä, koska ei näitä vaivoja muutama vuosi sitten ollut.

Eniten tulisin kaipaamaan ihmisiä ja yhteisöllisyyttä. Salilla yksin puurtaessa kaipaan ihmiskontakteja, mutta kuntosalilla kaikki hiihtelee menemään luurit korvissa. Voimatreeni on kuitenkin se mun juttu eli jos päädyn crossfitin lopettamaan niin siirryn kuntosalille treenaamaan. Myös jooga on tullut jäädäkseen ja olen tälläkin viikolla joogannut useampana päivänä! Siinä touhussa ei ainakaan paikat hajoa. Tai ehkä alan treenaamaan vain kotona kehonpainolla? Ääh, en tiedä. Hemmetin vaikea tilanne. Haluaisit tehdä jotain mitä et pysty, mutta et haluaisi luopuakaan siitä. Mietin jo, että lopettaisin vain treenamisen vähäksi aikaa ja odottelisin aikaa, kun tiedän mitä tehdä. Olisin vain vähän aikaa ja tekisin kotijuttuja. Olisin lapsen kanssa ja laittelisin ruokaa. Ei kuulosta huonolta sekään, mutta itseni tuntien, kaipaisin urheilua. Vaikeaa!

Mikä siis neuvoksi?

Treenaaminen ei ole kaikki kaikessa

treenaaminen

Joku tuolla jo kyseli, että eihän tästä blogista tule mitään höpö höpö Fitness -blogia kun olen innostunut vähentämään sokeria ruokavaliostani. Ei todellakaan tule, sen lupaa! Ihmisten elämäntavat järkyttää -postauksessa minulle kommentoitiin, että elän fitnesskuplassa ja oletan, että kaikki muutkin elävät samalla tavalla. Ei, en todellakaan elä missään fitnesskuplassa enkä oleta, että kaikki elävät näin niin kuin minä. Jokainen saa elää juuri sellaista elämää kuin haluaa, ei se ole minulta pois. Toisaalta, välillä tuntuu että minun elämäntapani on toisilta pois, koska siitä tulee silloin tällöin kommenttia. Että kaikki on minulle niin helppoa. Tällä hetkellä on helppoa, se on pakko myöntää, mutta tähänkin pisteeseen pääsemiseksi on tehty tuhansia tunteja töitä! Treenaaminen ja (suhteellisen) terveellinen ruokavalio on muodostunut minulle pikku hiljaa elämäntavaksi, mutta minä olenkin opetellut tätä tapaa elää jo 14 vuotta. Ehkä siinä tarttuu jo jotain oppeja käytäntöön.

treenaaminen

treenaaminen

No se siitä. Ainakin itse koen eläväni ihan normaali elämää. En mitään superterveellistä tai kilpaurheilijan arkea. Treenaan silloin kun pystyn ja syön niin kuin hyvältä tuntuu. Tästä saadaankin hyvä aasinsilta treeniasioihin. Viime viikolla pääsin salille neljästi, joka on mulle aika lailla passeli määrä. Olen nyt tehnyt vähän aikaa pelkkää voimatreeniä ja huomaan sen sopivan mun kropalle todella hyvin. Viime viikolla tein myös yhden pidemmän crossfit-treenin voimatreenien lisäksi. Olen pistänyt merkille etten oikeasti voi tehdä montaa kertaa viikossa kauheita tykityksiä, koska kroppa ei yksinkertaisesti kestä. Ehkä sen voisi pikku hiljaa totuttaa korkeampiin treenimääriin, mutta jos totta puhutaan niin ei mua edes kiinnosta treenata tämän enempää. Rajansa kaikella. Vaikka se todella rakasta ja hauskaa puuhaa onkin niin on mulla muutakin elämää ja se muu elämä on mulle todella tärkeää.

Treenaaminen ei todellakaan ole mulle kaikki kaikessa. Perhe on mulle kaikki kaikessa ja elän täysin sen ehdoilla. Jos viikolla on perheen omia menoja, synttärijuhlia tai tytön harrastuksia, niin treenit väistyvät aina niiden tieltä. Viime viikolla oli niin paljon kaikkea häppeninkiä, että ohjelmoin itselleni vähän pidemmän treenivapaan. Olin siis treenaamatta 5 päivää putkeen. Teki hyvää! Henkilökohtaisesti rakastan myös kotona olemista ja siellä touhuilua ja joskus huvittaa enemmän puuhailla kotona kuin mennä treenaamaan. Silloin ollaan kotona. Ei se niin vakavaa ole eikä sali tai treenit mihinkään katoa! Mutta. Aina on olemassa myös mutta. Joskus joudun myös rajoittamaan henkilökohtaista elämääni että pääsen treenaamaan. Senpä vuoksi olen vähentänyt blogitilaisuuksissa ja -tapahtumissa juoksemista todella paljon. Totta kai haluisin niissäkin käydä, mutta elämää joutuu usein priorisoimaan. Huomiselle ja ensi viikolle olisi useampi tapahtuma joihin haluaisin kovasti mennä, mutta en yksinkertaisesti voi. Elämä on valintoja tässäkin asiassa 😉

treenaaminen

Kuinka te saatte sovitettua treenaamisen ja arjen viikkoon? Onnistuuko helposti?