Fitistä fätiksi ja takaisin

Processed with VSCO with a6 preset

Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että rakastan tositv -ohjelmia enkä edes häpeä sanoa sitä! En silti katso ihan mitä tahansa rikkaiden ihmisten rellestyksiä, vaan minua puhuttelee enemmän tosielämän onnistumiset. Seuraan jonkin verran myös parisuhdekoukeroihin liittyviä realityohjelmia, kuten Temptation islandia, mutta pääasiassa mun suosikkeja on erilaiset laihdutusohjelmat. Vaikka en itse mikään laihduttaja olekaan niin minusta on mielenkiintoista nähdä mitä sarjojen ihmisille tapahtuu. Mistä he lähtevät liikkeelle ja mihin tulokseen pääsevät. Mitä kokevat matkan varrella ja koska oivallus terveellisemmästä elämästä tulee. Usein näissä ohjelmissa tunteita ei säästellä ja kyllä, usein myös minä itkeä tihrustan sohvalla! Mä olen tällainen herkkis, joka eläytyy jopa ohjelmiin niin valtavasti, että koen tunteet yhtä vahvasti kuin ohjelmien henkilötkin. Enkö edes häpeä myöntää sitä 😀 Realityohjelmissa on se hienous, että oma arki ja murheet unohtuu täysin hetkeksi. Saa heittää ajatukset nurkkaan ja nollata päätä. Toimii mainiosti ainakin mun kohdalla!

Tämän hetken suurin suosikki on subilla keskiviikkoisin tuleva Fitistä fätiksi ja takaisin. Jokaisessa jaksossa on yksi personal trainer ja yksi asiakas ja heidän matkaansa seurataan kahdeksan kuukauden ajan. Alussa traineri lihottaa itseänsä neljän kuukauden ajan fätiksi, jotta hän ymmärtää lihomisen tuomat fyysiset ja psyykkiset vaikutukset. Neljän kuukauden lihotuskuurin jälkeen valmentaja alkaa pudottamaan painoa yhdessä ylipainoiset asiakkaan kanssa. Ohjelmaa on tullut vaikka kuinka monta jaksoa nyt, mutta viime jakso oli tähän astisista parhain. Siinä oli niin mielettömän ihania tyyppejä ja aivan loistava valmentaja, että oli pakko kirjoittaa ohjelmasta! Kaikki ohjelman valmentajat eivät ole olleet kovin mielenkiintoisia tyyppejä saati sellaisia, jonka itselleni haluaisin, mutta viime jakson kaverin huolisin traineriksi milloin vain enkä vähiten siksi, että hän treenaa crossfittiä 😀 Ainoa asia mikä tässä ohjelmassa mietityttää on se, että vaikka valmentajat lihottaa itseään noin 20kg niin eiväthän he missään nimessä lihavia ole! Suurin osa heistä on lähtökunnoltaan änkyräkireitä ja kun siihen lisätään parikymppiä painoa niin he ovat ihan normaalin näköisiä. Toissa jaksossa naisvalmentaja oli vain 152 cm pitkä ja hänessä kyllä painon lisäys näkyi selkeästi, mutta muissa ei niinkään paljon.

Minä saan näistä ohjelmista hurjasti lisää motivaatiota itselleni niin hullulta kuin se kuulostaakin! Alan miettimään omia tavoitteitani ja keinoja päästä niihin, vaikka ne eivät laihdutukseen liitykään. Mulle toisten onnistumisen näkeminen toimii motivaattorina ja siksi näitä sarjoja viihteen lisäksi katselenkin. Toki motivaatiota saa salilta treenikavereista, mutta myös tämä on hyvä keino lisätä sitä ja pohtia omia unelmia ja keinoja saavuttaa ne. Juuri eilen katselin boksilta Fitistä fätiksi ja takaisin ja mietin miten haluan kääntää mun tämän viikon yhden treenin paremmaksi. Mietin mitä minun pitäisi tehdä sen eteen ja menin tänään ja tein sen. Ja hyvinhän se onnistui! Välillä sitä vaan kaipaa tsemppausta enemmän kuin toisina päivinä ja tsemppi voi tulla mitä ihmeellisemmistä asioista, kuten mulla laihdutusohjelmista 😀 Väliäkö sillä mistä tulee kunhan tulee!

Onko Fitistä fätiksi ja takaisin teille tuttu? Mistä te saatte motivaatiota lisää?

Ensimmäinen paska treeni

PicsArt_01-17-03.16.32

Mun treenaaminen leikkauksen jälkeen on ollut räjähdysmäisen nousujohteista. Viimeiset pari kuukautta voimatasot on nousseet kauhealla vauhdilla, liikkuvuus parantunut ja olkapää vahvistunut. Osan liikkeistä olen joutunut aloittamaan ihan alusta ja joitakin en pysty vielä tekemään ollenkaan. Perustreeniä ja kestävyyttä pystyn paukuttamaan hyvällä tahdilla, mutta edelleen joudun kiinnittämään todella paljon huomiota olkapäähän ja sen asentoihin. Jokaisessa liikkeessä kehitystä on kuitenkin tullut todella nopealla tahdilla ja voimatasot alkavat olla melkein samat kuin vuosi sitten!

Crossfit on siitä jännä laji, että pitkän aikaa treenit saattaa kulkea kuin unelma. Sitten tule seinä vastaan ja tuntuu ettei mikään onnistu. Jokin tekniikka ei natsaa, vaikka kuinka yrittää hioa sitä tai voimatasot eivät nouse, vaikka mitä tekisi. Mä yritän pitää nyt pääni kylmänä ja keskittyä vain vahvistamaan itseäni, mutta se pieni suuruuden hullu huutelee välillä olkapäältä ja vaatii enemmän kuin mihin olisi rahkeita. Näin kävi eilen. Asetin itselleni aivan liian suuret tavoitteet treenissä ja kaikkihan sen tietää miten siinä käy: paska maku ja epäonnistumisen fiilikset taskussa lähdin talsimaan treeneistä kotiin. Ja vaikka ymmärrän oman tilanteeni ja tasoni niin silti epäonnistumista on vaikeaa hyväksyä! Me tehtiin eilen treeneissä clean & jerkiä, jonka tiedän olevan tällä liikkuvuudella mulle todella haastavaa varsinkin nyt, kun olkapää ei ole vielä 100% kunnossa. Se haittaa paljon mm. rinnallevetoa, koska en saa nostettua kyynärpäitä riittävän ylös. Ylös työnnöt tuntuvat varsin hyviltä, mutta rinnallevedot ei edellä mainitusta syystä ja sekös mua kiukutti! Ennen niin helppo liike on nykyään todella vaikea. Lyhyt pinna ja kaikki mulle nyt heti mentaliteetti eivät ole kauhean hyvä yhdistelmä.

Mä tiesin, että ensimmäinen huonon treenin päivä tulee ja nyt se tuli. Itse asiassa hyvä, että tuli. Nyt tiedän mihin täytyy panostaa (yläkropan liikkuvuus & tekniikka), jotta pääsen painonnostossakin takaisin vanhalle tasolle. Treenaaminen on siitä hauskaa, että haasteita tulee eteen koko ajan. Työelämässä haasteita ei enää tule kauhean paljon, joten jostain itsensä kehittämisen kohteita on hankittava. Huomaan, että osaan nyt ottaa epäonnistumiset ihan eri tavalla vastaan kuin vuosi sitten. Jään toki miettimään niitä, mutta pystyn kuittaamaan ne olankohautuksella ja lupauksella kiinnittää huomiota asioihin, joissa epäonnistuin.

Missä asioissa te olette kohdanneet haasteita viime aikoina?

Ps. Videolla pari liikettä, joissa olen onnistunut viime päivinä! Ensimmäiset leuat leikkauksen jälkeen kulki yllättävän kevyesti ja kyykytkin kulki jalkojen väsymyksestä huolimatta 😉