Meillä on aina ovet auki

Lapsen asuin isossa omakotitalossa vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja alueella oli taloja melko harvakseen. Joka paikkaan mentiin pyörällä ja kavereille rymyttiin metsäpolkuja pitkin metsän läpi. Meitä oli todella tiivis kaveriporukka ja jokainen meistä sai mennä ja tulla toisten kodeissa miten halusi. Aina oli ovet auki ja aina sai ruokaa. Ei siinä juuri lupia kyselty kuka syö milloin ja missäkin. Sama pelinhenki oli joka kodissa.

Nykyään ihmiset tuntuvat eristäytyvän omiin koteihinsa ja hyvä kun naapureita tunnetaan edes ulkonäöltä. Monia ei edes kiinnosta mitä naapureille kuuluu. Kun uutettiin Helsinkiin, meitä varoiteltiin asuinalueen rauhattomuudesta. Ympärillä on niin vuokra-asuntoja kuin omistuskotejakin eikä koskaan ole mitään harmia ollut. Joskus on jollain ollut vähän villimmät uuden vuoden bileet ja pari kertaa on ottanut päähän naapurin neljätuntinen pianokonsertti, mutta siinäpä ne harmistukset oikeastaan olivatkin. Me asutaan pienessä kerrostalossa, jonka asukasvaihtuvuus on ollut todella pientä. Seinän takana on naapuri vaihtunut 5,5 vuoden aikana kaksi kertaa ja ykköskerroksessa myös pari kertaa. Kaikki muut naapurit ovat pysyneet samoina. Mun mielestä on ihanaa, että on omaa rauhaa mutta on myös hienoa että voi milloin vain mennä pimputtamaan naapurin ovikelloa ja pyytää apua. Me pysähdytään usein naapureiden kanssa vaihtamaan kuulumisia ja alakerran naapureiden kanssa ollaan vaihdeltu saunavuorojakin. He myös muistavat tytön syntymäpäivät ja pudottelevat kivoja yllätyksiä tytölle silloin tällöin postiluukusta. Pakko sanoa, että meidän kohdalle on sattunut aivan mahtavia naapureita!

Meidän naapurustossa asuu myös paljon tytön tarhakavereita ja viikon sisään on useampana iltana ollut joku tytön kavereista meillä leikkimässä. Niin vain on tämäkin elämänvaihe saavutettu! Minusta on ihanaa, kun tytöllä on kavereita kylässä ja saadaan elämää taloon. Meillä on aina ovet auki ja meille saa aina tulla. Ihan niin kuin munkin lapsuudessa tehtiin. Lupa täytyy totta kai aina olla kysyttynä ettei kenenkään vanhemmat ihmettele huolissaan minne lapsi on kadonnut. Eilen meillä oli ensimmäistä kertaa tytön kaveri myös syömässä ja vitsi miten hauskaa neitokaisia oli seurata! Olen päättänyt aikoja sitten ettei meillä ajeta ketään ruoka-aikaan pois vaan kaikki kutsutaan syömään. Tytöillä tuntuikin olevan kova nälkä leikkien jälkeen, joten ei muuta kuin ruokaa nassuun ja takaisin leikkimään. Mulle tällainen oli lapsena päivänselvää ja näin haluan toimia aikuisenakin.

Mites teillä menee naapureiden kanssa?

Kaksi treenaavaa aikuista – kuinka pyörittää arkea?

Me ollaan miehen kanssa molemmat urheiltu aktiivisesti teini-ikäisistä asti. Minä pelasin paljon erilaisia pallolajeja ja myöhemmin treenasin karatea useamman vuoden. Sitten mulla tulikin parin vuoden tauko urheilusta ennen kuin löysin kuntosalin ja sieltä salilta tuo miehen köriläskin tarttui matkaan. Elämä oli varsin helppoa silloin kun sai mennä ja tulla ihan vapaasti. Treenattiin aina yhdessä ja toisesta oli paljon apua spottaajana  ja potkimaan persuuksille, jos itselle sattui huono päivä. Sitten tuli lapsi ja yhteistreenit loppui siihen paikkaan.

Äitiyslomalla ollessa minä lähdin salille heti kun mies tuli kotiin ja läpsystä vedettiin vaihto mun treenin jälkeen. Tästä se meidän systeemi sitten oikeastaan lähtikin hioutumaan. Molemmilla on treenipaikat vaihtuneet useampaan otteeseen ja alkuun pieniä hankaluuksia toi mun iltavuorot. Kaikki palikat on loksahtaneet paikoilleen pienen harjoittelun jälkeen ja nyt meidän arki soljuu aika lailla vaivatta. Meistä kummallaan ei ole oikeastaan muita menoja kuin työt ja treenit, joten jompikumpi on aina tytön kanssa kotona. Mä olen vähentänyt paljon blogitilaisuuksissa juoksemista, koska haluan panostaa treenaamisen nyt kun pystyn taas treenaamaan kunnolla. Me yritetään suunnitella lepopäivät niin, että oltaisiin välillä molemmat yhtä aikaa kotona, mutta ainakin viikonloppuisin vietetään kolmisin aikaa ihan kunnolla.

Meillä systeemi toimii niin, että minä menen suoraan töistä treeneihin ja olen aina viimeistään kuudelta kotona. Mies hakee tytön tarhasta ja lähtee vasta seitsemäksi salille. He käyvät iltapäivällä ulkoilemassa yhdessä ja ainakin kerran viikossa tyttö käy jomman kumman kanssa uimassa. Minä hoidan yleensä iltatoimet, paitsi jos ollaan molemmat illalla kotona. Ruuanlaitto on usein minun vastuulla, koska miehellä on aika tarkat omat ruokajutut. Minä taas syön tytön kanssa ihan normaalia kotiruokaa. Ennen nukkumaanmenoa me puuhastellaan tytön kanssa kotona kaikenlaista ja minä pidän vielä pienen venyttelyhetken. Siinäpä se päivä onkin taas kulunut! Kotityöt meillä tekee se joka ehtii. Pyykkiä pestään lähinnä viikonloppuna, mutta tiskikonetta saa olla tyhjentämässä ja täyttämässä lähes päivittän.

Meillä systeemi toimii näin, on toiminut jo vuosia. Kunhan tyttö alkaa harrastaa enemmän niin asioita täytyy miettiä taas uudestaan Ja jos joskus vielä siunaantuu toinen lapsi perheeseen niin eiköhän me laiteta homma pyörimään myös silloin 🙂

Kuinka teillä sujuu arjen pyöritys ja treenaaminen?