Mä oon tosi hyvin säilynyt

*Sisältää mainoslinkkejä

Käväisin lauantaina pitkästä aikaa baarissa treenikamujen kanssa. Hotelli Vantaalla aka ruotsinlaivasimulaattorissa oli ysäribileet käynnissä ja jengiä aika hyvin liikenteessä. Tykkään käydä hyvässä porukassa ulkona, koska nimenomaan ne ihmiset tekevät illasta hauskan ja mielenkiintoisen. En mene baariin etsiäkseni uusia tuttavuuksia, vaan viettääkseni aikaa juuri niiden ihmisten kanssa kenen kanssa sinne olen mennytkin.

Mun on kauhean vaikea hahmottaa ihmisten ikiä, koska harvoin kukaan näyttää juuri oman ikäiseltään. On tosi vaikeaa hahmottaa myöskään sitä minkä ikäiseltä itse näyttää eikä sillä ole mulle juuri merkitystäkään. Tunnen olevani ja näyttäväni juuri oman ikäiseltäni eli 34-vuotiaalta. Illan aikana tuli useampi minulle tuntematon miespuolinen henkilö juttelemaan kanssani. Ikää kysyttäessä vastasin, että todennäköisesti olen vanhempi kuin sinä, koska nuorilta he minun silmissäni näyttivät. Ja niinhän se asia loppujen lopuksi olikin. Olin näitä kysyjiä noin vuotta vanhempi ja aina sain kommentiksi ”No et varmasti ole 34!” No juu, kyllä vain olen. ”Sä oot todella hyvin säilynyt. Et näytä yhtään yli kolmekymppiseltä!” Aha. En tiedä olisiko pitänyt olla imarreltu vai mitä, mutta minua lähinnä nauratti.

Muistan kuinka nuorempana oli niin siistiä, kun joku kehui vanhemman näköiseksi. Nyt sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Olen sen ikäinen kuin olen ja tunnen itseni juuri sen ikäiseksi. Tykkään, että ajatusmaailma on ihan erilainen kuin 18-vuotiaana jolloin halusin näyttää kaksivitoselta. Eikä mua pari ryppyä silmäkulmassa haittaa, päinvastoin. Elämä saa näkyä niin ulkonäössä kuin luonteessa ja ajatusmaailmassakin. Se on vain normaalia. On ollut hauskaa huomata miten nuorempana kolmekymppinen oli sikavanha, mutta nykyään en todellakaan ajattele samalla tavalla. Tällä hetkellä 40 ei edes ole kaukana eikä mua ahdista sekään millään tavalla. Mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän ikää miettii. Tiedän, että ikä tuo vain kokemusta ja erilaisia asoita elämään ja se on vain hienoa. Ikä ei varsinaisesti kerro ihmisestä mitään. Tunnen monia alle 20-vuotiaita, jotka ovat todella kypsiä ajatusmaailmaltaan, mutta myös monia yli 30-vuotiaita jotka ovat ihan keskenkasvuisia vieläkin. iän perustella ihmisestä ei siis varsinaisesti voi sanoa yhtään mitään vai mitä olette mieltä?

Mutta onhan se silti mahtavaa kuulla olevansa hyvin säilynyt edes sen pari kertaa vuodessa kun käy baarissa 😀

Jos säkin haluat näyttää tosi hyvin säilyneeltä niin klikkaappa ittes House of Brandonille Mid season alennusmyynteihin* ja shoppaa sieltä tosi vetävät vermeet kesän menoihin!

Valehtelisin, jos väittäisin etten treenaisi myös ulkonäön vuoksi

Processed with VSCO with 6 preset

*Sis.mainoslinkin

Mä olen urheillut oikeastaan koko ikäni. Teininä juoksin, pelasin lentopalloa, treenasin karatea ja yritin käydä salilla. Lukiossa urheilu oli vähän harvinaisempaa, mutta joka viikko päätin aloittaa ainakin lenkkeilyn ja laihtua. Olin silloin pullukka tyttö, joka ei tiennyt ravinnosta yhtään mitään. Luulin, että voista ja jauhoista tehty jauhelihakastike on terveellisintä mitä voi olla. Viikonloppun siideri ja hampurilaiset maistuivat. Joka viikon sunnuntaina punnitsin itseni ja katsoin itseäni peilistä. Totesin etten koskaan voi laihtua! Ja niin kovasti kun yritin…

Processed with VSCO with 6 preset

Parikymppisenä löysin tieni kaverin matkassa kuntosalille. Opin pikkuhiljaa treenaamaan ja jotain ravintopuolestakin. Tapasin salilla mieheni ja siitä se sitten lähti. Lihakset alkoivat kehittyä pikkuhiljaa ja treenipainot kasvaa siinä samalla. Opin syömään oikein ja pudotin painoa 65 kiloon. Painoin silloin saman verran kun painan itse asiassa nytkin. Kuntosalitreeni ja lenkkeily oli mun suuret intohimot monta vuotta ja innostuin kisaamaankin pariin kertaan fitnessjutuissa. Kroppa muuttui koko ajan ja mitä enemmän tuli lihasta, sen helpompaa rasvamäärän ylläpito oli. Muutamia vuosia sitten sain tarpeekseni salihommista ja siirryin crossfitin pariin. Jälleen kroppa alkoi muuttua lajille ominaiseksi. Sain syödä ihan mitä tahansa ja herkutella kuinka paljon vaan eikä mikään näkynyt missään. Sanomattakin on selvää, että tykkäsin! Tällainen herkuttelija ja suursyömäri kun olen. Ulkonäkökeskeinen treenaaminen jäi ja nautin suunnattomasti, kun peilillä ei ollut enää mitään merkitystä. Vain kehitys oli asia, jota seurasin. Ja sitähän tuli!

Processed with VSCO with 6 preset

Sitten meni olkapää ja alamäki alkoi. Jouduin olemaan pitkiä aikoja treenaamatta, mutta ruokahalu säilyi. Sanomattakin lienee selvää, että peilikuva alkoi muuttua eikä tosiaankaan parempaan suuntaan. Aloin taas kiinnittää huomiota ulkonäkööni ja koko ajan löystyvään vartaloon. Vaatteet eivät enää istuneet ja vihasin sitä fiilistä, kun kaikki puristaa. Niin minusta tuli jälleen ulkonäkökeskeinen ihminen. Halusin näyttää hyvältä, mutta samalla olin niin alamaissa koko ajan etten jaksanut tehdä yhtään mitään. Olisin toki voinut lenkkeillä ja vahtia ruokavaliotani tarkemmin, mutta ei huvittanut. Niinpä  nyt ollaan tässä tilanteessa kuin ollaan. En ole näistä ajatuksista täällä juuri huudellut, koska usein omaan vartaloon liittyvät ajatukset tuomitaan. Nyt en oikeastaan jaksa enää välittää, tiedättekö miksi? Koska olen taas oikeilla raiteilla!

Processed with VSCO with 6 preset

Pääasiassa treenaan tällä hetkellä kuntouttaakseni ja vahvistaakseni kroppaa. Nämä ovat mun pääprioriteetit. Mutta en voi täysin sulkea pois ajatusta ettenkö treenaisi myös ulkonäön vuoksi enkä aio tästä valehdella teillekään. Mun kroppa on muuttunut niin paljon viimeisen vuoden aikana etten tunne enää oloani hyväksi. Päivä päivältä kroppa kuitenkin vahvistuu ja tiivistyy ja mun mieli piristyy samalla. Mä en todellakaan tavoittele mitään uberkireää fitnessmimmin kroppaa, vaan sitä samaa vanhaa mikä mulla oli vuosi sitten. Siinä kunnossa tunsin oloni hyväksi, olin vahva ja energinen. Tuohon pisteeseen haluan takaisin ja sinne olen nyt matkalla. Crossfit on ehdottomasti mun laji, olen boksilla kuin kotonani ja mun motivaatio on nyt todella kova. Haluan kehittyä koko ajan ja tällä hetkellä se on helppoa, koska olen aloittanut taas nollasta. Näitä fiiliksiä olen kaivannut niin paljon! Vielä on hitokseen iso duuni tehtävänä, mutta eihän mulla ole muuta kuin aikaa! Crossfitin lisäksi treenaan Hiekkaharjun Foreverillä ja vahvistan kaikkia pikkulihaksia, joita ei niin paljon tule treenattua crossfitissä. Kerran kaksi viikossa teen ihan perusbodausta ja tällä hetkellä tämä tuntuu varsin toimivalta systeemiltä!

Processed with VSCO with 6 preset

Ei muuta kuin parempaa vuotta 2017 kohti!

Ps. Sportamorella tänään -25% melkein kaikesta! Alennettuihin tuotteisiin pääset tästä*. Mä taidan tilata itselleni joululahjaksi uudet Nanot 😉

Ehkä vähän rupsahtanut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*Sis. mainoslinkkejä.

Pelkään, että mies lähtee kävelemään, koska olen päästänyt itseni rupsahtamaan. Katsoin tänä aamuna Rakas, sinusta on tullut pullukka-ohjelmaa ja tuo lause kiinnitti huomioni. Olen näin itsekin ajatellut ja silloin tällöin ajattelen vieläkin, vaikka tiedän ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Kun yhteisiä vuosi on jo 11 niin toisen tuntee läpikotaisin. Ajatusmaailman sekä mieltymykset. En voisi kuvitellakaan, että tulisin jätetyksi iän tuomien merkkien vuoksi. Toki näin voi käydä, mutta silloin näkisin pahaa unta.

Minulla oli lukioiässä ja monta vuotta sen jälkeenkin todella huono itsetunto. Olin pyöreä enkä pitänyt itsestäni. Oli kauheaa kun en mahtunut vanhoihin vaatteisiini, joista olin lihonut ulos lukion alussa. Tunsin oloni ällöttäväksi ja yritin piilotella itseäni milloin mihinkin kaapuun. Eihän se kivaa ollut. Olin pyöreä vielä silloinkin kun tapasin nykyisen mieheni. Silti hän rakastui minuun ja halusi jakaa tulevaisuutensa minun kanssani. Mies treenasi jo silloin paljon ja hänen mukanaan innostuin itsekin enemmän. Paino alkoi tippua ja itsetunto koheni. Mulla on ollut ajanjaksoja jolloin itsetunto on ollut todella hyvä ja jaksoja jolloin olen taistellut ajatusteni kanssa. Viimeinen vuosi on mennyt vähän apeammissa merkeissä ja tällä hetkellä rakennan itsetuntoani pala palalta takaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen kävin A-lehdillä bloggaajien kuvauksissa. Minulle laitettiin ihana meikki ja kaunis tukka. Katselin itseäni peilistä ja vaikka silmien alle on alkanut tulla selkeästi lisää ryppyjä niin näky peilistä oli todella kaunis. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pidin näkemästäni. Juu, kiloja on enemmän kuin vaikka vuosi sitten eikä kaikki treenipöksyt mahdu enää jalkaan, mutta mitä sitten? Ainahan voi ostaa uusia! Jossain vaiheessa mietin, että kun vain saisin sen viisi kiloa pudotettua niin olisin tyytyväinen. Näinköhän olisin? Olotila on hyvä ja energinen näin viisi kiloa painavempanakin niin mitä suotta alkaa nälkää näkemään. Kauneuden- ja ihonhoitoon olen alkanut panostaa entistä enemmän, koska iho alkaa sitä selkeästi vaatimaan. Näistäkin asioista tulossa piakkoin lisää!

Jos se mies lähtisi muutaman silmärypyn ja viiden ylimääräisen kilon vuoksi kävelemään niin sitten saisi mennäkin! (Onneksi ei tarvitse tällaisia miettiä)

Ps. Offerillassa* jälleen todella hyviä tarjouksia! Itse ostin meille mattojen pesun (sis. kuljetuksen ja pesun) hintaan 59e. Saadaan joulumatto puhtaaksi ja lattialle 🙂 Suoraan tarjoukseen tästä*.

Kauppahalli24:n ruokaostosten kotiinkuljetus 3 kk:n ajan + 10e alennusta ostoksiin 9,90e! Tarjoukseen tästä*.

Hammastarkastus hammaskiven poistolla ja puhdistuksella 45e. Tarjoukseen tästä*.

Tunnin jalkahoito Forumissa 35e (tänne haluaisin itsekin!). Tarjoukseen tästä*.

Brasialainen sokerointi Forumissa 35e (tänne pitäisi mennä…). Tarjoukseen tästä*.

Miksi lomallakin täytyy miettiä kilojaan?

Kuva: Reetta K.
Kuva: Reetta K.

Havahduin tänään siihen, että lomaa täällä Kreetalla on enää kaksi kokonaista päivää jäljellä. Vaikka ei olla tehty mitään ihmeellistä niin aika on lentänyt nopeammin kuin normaalisti! Miksi kello kulkee töissä liian hitaasti, mutta lomalla aivan liian nopeasti? Meidän hotellialueella on melkoisen paljon skandinaavista kansaa ja etenkin ruotsalaisia tulee vastaan joka nurkalla. Lapsiperheitä on todella paljon, mutta onhan tämä toki perhehotelli. Jengiä on kuin Stingin keikalla, mutta sekaan mahtuu vallan mainiosti. Tarpeen vaatiessa pääsee lähelle mereen uimaan tai omaan huoneeseen chillaamaan. Missään hurvittelemassa ei olla käyty sillä lähin yökerho on 29 km päässä 😀 Enpä niitä juuri kaipaakaan. Mulla on jääkaapissa pari päivää sitten ostettu viinipullo, josta olen muistaakseni kaksi lasillista ottanut. Melkoista krebaamista!

Mä en ole täällä jaksanut paljon ulkonäköäni miettiä, vaan olen painellut meikittä ja tukka nutturalla läpi päivän. Päivisin lämpötila on sen verran korkealla, että karderobi koostuu lähinnä bikineistä. Niillä olen hiihdellyt edes takaisin miettimättä mitä joku ulkopuolinen ajattelee. Musta on ollut vähän surullista huomata miten jotkut ihmiset selkeästi eivät pysty unohtamaan kilojaan edes lomalla. Täällä näkee yllättävän paljon ihmisiä, jotka verhoavat itsensä isoihin vaatteisiin ja käyttävät niitä jopa uima-altaissa. Tokihan en tiedä jos he eivät vain kestä aurinkoa, mutta epäilen, koska kaikki nämä itsensä verhoavat henkilöt ovat ylipainoisia. Mietin vain, että eikö edes lomalla voisi heittää inhottavat ajatukset omasta kropasta romukoppaan ja nauttia lämmöstä ja lomasta? Suurin osa muista lomailijoista on vieläpä täysin vieraita niin eihän sillä ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat!

On mullakin toki ne kropan tietyt alueet, joista en niin kauheasti pidä (vatsa), mutta pyrin pitämään negatiiviset ajatukset loitolla. Miksikö? Koska mun on pakko. Niin kuin joku aika sitten jo kirjoitin niin negatiiviset ajatukset omasta kropasta saattavat alkaa pienistä asioista, mutta pikku hiljaa ne paisuvat valtaviin mittasuhteisiin. Itselleni kävi juuri niin enkä aio enää päästää ajatuksiani niin synkkiin sfääreihin. Ennemmin alan treenaamaan enemmän heti kun pystyn ja teen asioille jotakin, jos joku niin kovasti häiritsee. Ehkä eniten kaipaan vanhaa kunnon lihasmassaa takaisin ja sitähän saa treenaamalla 😉 Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta kun elää suhteellisen terveellistä elämää niin ennen pitkää se näkyy myöskin kropassa. Näin haluan ainakin itse uskoa.

Mitäpä jos jokainen meistä menisi nyt peilin eteen ja vain kehuisi itseään? Mitä kaunista sinä näet peilissä?

Ei jenkkakahvat tee ihmisestä huonompaa

Kuva: Kaisa K.
Kuva: Kaisa K.

Mä olen ollut itselleni liian ankara. Aivan liian ankara. Olen kiinnittänyt huomiota ja tuhlannut energiaani asioihin, jotka ovat täysin turhanpäiväisiä ja merkityksettömiä. Yrittänyt kontrolloida asioita, joita ei todellakaan tarvitsisi ja vaikutus on ollut juuri päinvastainen kuin olen toivonut. Nyt olen kuitenkin oivaltanut taas jotain tärkeää, jonka joskus ymmärsin, mutta unohdin. Tiesin, että löydän vielä tasapainon, mutta se vie aikaa ja ajatustyötä. Asioilla kuitenkin on tapana loksahtaa kohdalleen, kun aika on oikea. Joskus me vaativat aikaa ja erilaisia tapahtumia ennen kuin niitä ymmärtää ja nyt musta tuntuu, että ymmärrän taas. Piti mennä kauas, että näkee lähelle.

Reilu vuosi sitten oli todella tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni. Itsetunto oli kunnossa enkä morkannut itseäni saati katsonut peilikuvaani inhoten tai häpeillen. Sitten tapahtui paljon asioita ja menetin pikku hiljaa itsetuntoni ja palJon muutakin. Aloin kiinnittämään huomiota asioihin, joita pystyisin kontrolloimaan. Samaan aikaan toisaalla elämässä tapahtui asioita, jotka veivät liikaa aikaa ja energiaa enkä jaksanut kiinnittää huomiota edes asioihin, joihin olisin voinut vaikuttaa. Katsoin peilistä vuosien työtä, joka valui hukkaan, koska en vain jaksanut. Urheilullinen elämäntyyli on ollut mulle aina kaikki kaikessa, mutta jos en pystynyt treenaamaan täysillä, oli vaikeaa saada itsestään irti yhtään mitään. En saanut kiinni oikein mistään. Jossain vaiheessa katosi itsetunto ja tilalle tuli itseinho. Tähän havahduin oikeastaan vasta vähän aikaa sitten. Blogiin tulleet kommentit, itsestäni otetut kuvat ja muutama lehtiartikkeli saivat tajuamaan, että nyt pitää ihan oikeasti lopettaa tai olen kohta samassa jamassa kuin parikymppisenä.

Siskon luona vietetty aika sai katseen omasta navasta muihin asioihin ja huomasin, että mun elämä on erittäin hyvää ja onnellista, vaikka mulla olis minkälaiset jenkkikset. Ei ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Ei se ole tae paremmasta elämästä. Ei mun tarvitse näyttää samalta kuin kymmenen vuotta sitten kunhan vaan olen terve ja voin tehdä niitä asioita, joista tykkään. Nyt ollaan jo aika pitkällä senkin asian kanssa. Ehkä tämä kaikki on ollut jotain mun omaa päänsisäisistä kriisiä muutosten kanssa, joita olen yrittänyt hallita kontrolloimalla itseäni. Ehkä mä toistan itseäni, mutta jos olen tehnyt (taas) tämän hienon oivalluksen niin toisto on sallittua. Itselleni nämä oivallukset ovat olleet suuri helpotus ja uskon, että nyt ollaan hyvän edellä! Ajatukset vaativat vielä jäsentelyä, mutta nyt on taas jotain loksahtanut pään sisällä oikeille urille ja se on aika hieno fiilis.

Fitnesskissojen keskellä

Processed with VSCO with c1 preset

Mä oon päässyt aika hyvin tällä viikolla treenaamaan. Into on kova ja yritän kaikin voimin kuitenkin pitää järjen päässä ettei homma mene yli. Oon tälle viikolle mahduttanut useamman salitreenin, intervallilenkkiä (tänään suoraan sängystä), kevyemmän lenkin ja kotitreeniä. Tälle päivälle on tiedossa vielä kotitreeniä ja lihashuoltoa. Yritän pitää fokuksen koko ajan olkapään kuntouttamisessa ja kropan toimintakyvyn ylläpitämisessä. Salilla näkee kuitenkin koko ajan niin paljon kovassa kunnossa olevia mimmejä ja kundeja, että ajatus karkaa välillä väkisinkin omaan peilikuvaan.

Processed with VSCO with c1 preset

Kun vaakalukema alkaa näyttää jo aikoimoisia lukemia, mutta en tunnusta kuitenkaan lihoneeni. Tai ehkä vaan en huomaa sitä? Enivei, en voi kieltää etteikö olis mukavaa olla kovemmassa kunnossa ja pienemmissä rasvoissa, mutta olisinko tämän onnellisempi saavutettua sen? En usko. Näitä pohdintoja käyn aina silloin tällöin ja aina lopputulos on sama. Haluan treenata aktiivisesti mahdollisimman kovaa, mutta haluan syödä näin niin kuin olen syönyt tähänkin asti. Syön aina kun on nälkä ja just sitä mitä tykkään. Viikolla siististi ja viikolla rennommin. Leivon paljon ja teen herkkuja viikollakin. Terveellisempiä versioita tosin. En ole valmis luopumaan omasta elämäntavasta vain sen takia että näyttäisin paremmalta. Varsinkaan kun viihdyn omassa kropassani varsin hyvin. Treenaaminen on tällä hetkellä mulle erinomainen keino purkaa työstressiä ja se riittää mulle.

Kävin eilen tekemässä hyvän selkätreenin. Olkapää ei tykännyt ylätaljasta, mutta oikeastaan kaikkea muuta pystyin tekemään kivuitta. Tenniskyynerpää taas estää kulmasoudut, kun en pysty puristamaan vasemmalla kädellä kunnolla tankoa. Pientä kikkailua tämäkin treeni taas vaati, mutta onneksi powerfitillä on todella laaja valikoima laitteita. On vara mistä valita! Treenin loppuun tein vielä pienen 10 minuutin hikijumpan, jossa joka toisella minuutilla 15 boksihyppyä ja joka toisella 15 kahvakuulaheilautusta pään päälle. Kivasti tuli hiki ja sykkeet nousi 140 paremmalle puolelle.

Processed with VSCO with c1 preset

Processed with VSCO with c1 preset

Youtubesta löysin vielä muutaman videon crossfit treeneistä. Tuon surullisen kuuluisan chest to bar treenin jälkeen olkapää kipeytyi taas uudelleen. Onneksi ei niin pahasti kuin tammikuussa, mutta semitulehdus siellä taitaa taas olla päällä… Nyt vaan rauhassa 😉

Huomiohuora, feikki, mitä näitä nyt on.

Processed with VSCOcam with c1 presetMä olen nyt vähän aikaa tätä aihetta mietiskellyt ja lukenut siitä sivuvilmällä vähän sieltä sun täältä. Netissähän on se hienous, että voit anonyymistä käydä huutelemassa melkein millä sivustolla tahansa ja mitä tahansa. En alkuunkaan ymmärrä miksi ihmiset haukkuvat toisia netissä. Kai se on sitten niin helppoa verhoutua tekaistun nimimerkin tai anonyymiuden taakse. Voi kuinka hyvä mieli siitä varmasti tulee, kun saa lytätä tuntemattoman ihmisen maan rakoon omilla sanoillaan. Koska onhan sinulla siihen oikeus? Välillä ihmisten kommentteja blogeissa lueskellessani oikeasti mietin, että ilmeisesti tuokin ihminen kokee oikeudekseen kertoa bloggarille kuinka kommentoinnin kohde on ällöttävän ruma, oksettava, feikki enkämäkoskaanottaisitsesilareitataitekokynsiä. Jee, kylläpä tuli hieno mieli kun sai nostettua itsensä pikkasen ylemmäs muita!

Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Pääasia, että ihminen itse on tyytyväinen elämäänsä ja ennen kaikkea onnellinen. Mitäpä me muiden elämästä tiedämme? Niinpä, emme mitään. Yksi rakastaa laittautumista yli kaiken, meikkaa, ostaa laatukuteita, laitattaa tukan, kynnet ja ripset kuukausittain. Toista taas ei voisi nämä asiat vähempää kiinnostaa. Yksi hankkii silikonirinnat parantaakseen itsetuntoaan, toinen taas rakastaa urheilun muovaamia lihaksikkaita ja pieniä rintojaan. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta sanoa, että vain minun mielipiteeni on oikea. Näissä asioissa on yhtä monta oikeaa mielipidettä kuin on mielipiteen omistajaakin. Niinhän sitä sanotaan, että mielipide on kuin persereikä, jokaisella omansa! Kuten jo kerroinkin niin mua haukuttiin juntiksi vähän aikaa sitten, ihan vaan sen hetkisen pukeutumiseni vuoksi. Mä en koe kovin mielekkäänä, että ihmisiä arvotetaan ulkonäön perusteella. Tällainen haukkuminen ja huutelu kertoo enemmän siitä huutelijasta kuin kohteesta. En arvosta.

Musta on ollut aivan kauheaa seurata vierestä, kun erästä bloggariamme pommitettiin ja haukuttiin silikonirintojen vuoksi. Yhtäkkiä hänen olisi pitänyt olla velvollinen kertomaan niistä kaikille, mutta minkä ihmeen takia? Mitä hittoa se kellekään muulle kuuluu? Koen itse, että rinnat ovat kuitenkin aika yksityinen asia ja jos itse haluaisin hankkia silikonirinnat niin hankkisin ne. Ei siinä muiden mielipiteet paljon painaisi. Vain omilla ajatuksilla ja valinnoilla on merkitystä. Eräs tuttavani pääsi jokin aika sitten lihavuusleikkaukseen ja hän on sen jälkeen laihtunut todella paljon ja mikä tärkeintä – terveys on parantunut huimasti! Mutta mitä jotkut ihmiset ovat olleet tästä mieltä? On haukuttu feikiksi, heikoksi ja huomiohuoraksi. Tämä ihminen on kokenut hurjan muodon muutoksen ja on todella upean näköinen, mutta sama ihminenhän hän on sisäisesti kuin ylipainoisenakin. Näistä ilkeistä kommenteista voi päätellä sen, että ihmiset todellakin ovat kateellisia hänelle uudistuneesta ulkonäöstä. Ei kai tällaiselle kelkan käännölle muutakaan syytä voi olla. Ensin ollaan ystäviä, mutta kun toisen ulkonäkö muuttuu, niin muututaan vihollisiksi. Pitäisi ehkä muistaa se, että ihminen kaiken sen takana on kuitenkin ihan samanlainen kuin ennen. Ei se kenestäkään feikkiä tai huomiohuoraa tee, jos ostat uusia vaatteita ja laitat itsesi kauniiksi, vai tekeekö? Eikö ihminen saisi olla onnellinen uudesta upeasta ulkomuodostaan ja parantuneesta terveydestään? Pitäisikö se peittää ettei nyt mulle vain tule paha mieli?

Jotenkin tämä maailma on mennyt entistä pinnallisemmaksi ja kiinnitetään huomiota epäolleellisiin asioihin. Some tunkee kuvia silotelluista ja täydellisistä ihmisistä ja muovaa kauneuskäsitteitämme. Pitäisi olla sitä ja tätä eikä ainakaan yhtään erilainen. Mä olen aina ollut vähän tällainen oman tieni kulkija ja arvostan sitä, että jokaisella on omanlainen tyyli ja ote elämään eikä sellainen mikä valtavirran mielestä ehkä pitäisi olla. Jos haluaa kulkea ilman meikkiä kadulla lökävaatteissa niin silloin täytyy tehdä niin! Ei se kenestäkään huonompaa ihmistä tai ainakaan junttia tee. Just saying. Meillä ollaan kotona sen verran herkässä vaiheessa tytön kanssa, että on pakko miettiä miten puhuu ja käyttäytyy. En arvostele omaa ulkonäköäni tytön kuullen ja muutenkin yritän opettaa hänelle elämän peruasioita ja toisten ihmisten kunnioittamista. Päiväkodissa ollaan kaikkien kaveri eikä ketään jätetä leikkien ulkopuolelle. Mun mielestä on jo tässä vaiheessa tärkeää opettaa lapselle suvaitsevaisuutta.

Noh, tämä oli taas tällaista ajatusten virtaa enkä tiedä itsekään koko kirjoituksen pointtia. Pitkä sepustus ainakin tuli 😀 Ehkä se voisi olla se, että muistetaan olla kaikki sellaisia kuin olemme, mutta annetaan sen naapurinkin olla just sellainen kuin hän haluaa 😉 Muksaa alkavaa viikonloppua!

Jenkkakahvat – mistä noi tuohon ilmestyivät?

Processed with VSCOcam with c1 preset

Mä olen ollut ruumiinrakenteeltani aina sellainen, että läski kertyy ensimmäisenä vatsaan ja sieltä se lähtee viimeisenä poiskin. Nyt kun ikää on alkanut tulemaan lisää niin olen huomannut,  että vatsa kerää ylimääräistä entistä herkemmin! Mielestäni syön kuitenkin suht terveellisesti ja treenaan säännöllisesti ja silti rasvavarasto on viime aikoina kasvanut ihan näkyvästi vai onko se vain tämä loma!? Toki täällä olen syönyt enemmän kunnon ruokaa ja herkut päälle, mut jostain noi jenkkikset on hypänneet mun kylkiin! Vuosi sitten olin huomattavasti paremmassa tikissä ja vatsapalatkin sentään erotti. Nyt ne on tuolla jossain pehmeän alla. Kuvia ottaessa täytyy muistaa vetää vatsaa sisään jos ei halua muistuttaa tynnyriä. Ärsyttävää!

Nähtävästi täytyy aloittaa melkoinen kurinpalautus, kun pääsen kotiin. Ei kai tässä muukaan auta! Meidän salilla on mua monta vuotta vanhempia leidejä, jotka on aivan jäätävässä tikissä (terveisiä vaan Petralle ja Katrille!), joten ehkä mullakin on vielä mahkuja päästä entiseen kondikseen 😉

Suurimmaksi osaksi en jaksa välittää enää ulkonäöstä, mutta välillä ulkonäköasiatkin näköjään puskee väkisin pintaan (varsinkin täällä biksuissa tepastellessa). Tässä iässä on jo vähän pakko katsella mitä suuhunsa pistää ellei halua havahtua 10 vuoden päästä siihen, että on vetänyt homman herkuilla överiksi.  Läski kun on siitä vekkuli kaveri, että se pesiytyy kroppaan pikku hiljaa, ihan huomaamatta. Mieluummin pieni kurinpalautus nyt kuin täydellinen elämäntaparemontti nelikymppisenä!

Onko teillä herännyt koskaan samanlaisia fiiliksiä? Onko peilikuvassa näkynyt yhtäkkiä jotain omituista tai ylimääräistä?

Ps. Yritän vastailla teidän kommentteihin mahdollisimman pian! Tää netti ei jostain syystä tahdo wörkkiä kommenttien kohdalla 🙁 tökkii, tökkii…