En halua enää laihduttaa

En halua enää laihduttaa

Sunnuntaina vietettiin Älä laihduta -päivää. Mun mielestä sellainen voisi olla vaikka koko kuukauden aiheena. Näin kesän korvilla laihdutusjutut alkavat tulla taas korvista ulos, koska jokainen lehti tuuttaa niitä otsikot kirkuen. Olen tullut siihen tulokseen, että laihduttaminen on aivan helvetin turhaa touhua. Ymmärrän kisaamisen ja painoluokkalajit ja toki terveyden vuoksi painon pudottamisen, mutta kaikki muu onkin sitten ihan turhaa. Diettasin itse joitakin kuukausia sitten 5 kiloa pois ja kolme niistä on tullut jo takaisin. Mun keho pyrkii aina noin 65 kilon painoon ja siinä ollaan taas. Se on paino, jonka pystyn pitämään ilman suurempia ponnisteluita ja saan elää kaikin puolin normaalia elämää. Toki voisin kituuttaa ja pysyä hyvässä kunnossa, jos niin tahtoisin, mutta se ei ole minulle mielekästä elämää.

Voin rehellisesti myöntää etten ole sinut oman kroppani kanssa tällä hetkellä. Tuntuu, että nuo dieetin jälkeen palautuneet kilot ovat kaikki päätyneet taas vyötärölle mikä saa taas olon tukalaksi. Vihaan sitä, että housut kiristää ja joudun miettimään voinko laittaa jotain tiettyä paitaa salille päälle. Mietin jo, että pitääkö tässä taas alkaa dieetille jotta saa tuon alavatsaröllön pois. Sitten tulin järkiini. En jaksaisi taas siitä tiukkaa ruokavaliota ja lukkoon lyötyjä treenipäiviä. Paniikkia, jos ei pääsekään treenaamaan tai jos tiettyä ruoka-ainetta ei ole saatavilla. Haluan elää normaalia elämää, en laihduttaa. Vaihtoehdoksi ei siis jää muuta kuin totutella uuteen tilanteeseen ja hyväksyä se. Crossfittiä treenatessani näitä asioita ei tarvinnut miettiä. Kunnossa pysyi vaikka söi mitä ja kuinka paljon. Salitreeni ei kuluta niin paljon ellei tee lisäksi myös aerobista. Olen niiden kanssa vähän laiska, sen myönnän. Haluan treenata koska se on hauskaa, en se vuoksi että saisin pienemmän mahan tai kiinteämmät pakarat.

Mietin onko tärkeämpää näyttää hyvältä vai voida hyvin ja elää ponnistelematta koko ajan? Monet pystyvät valitsemaan molemmat, mutta mun on pakko valita jompikumpi. En yksinkertaisesti pysy alhaisissa rasvoissa ilman järjetöntä ponnistelua. Minä haluan elää rentoa elämää ilman, että jokaista suupalaa täytyy miettiä. Haluan poiketa hetken mielijohteesta kahvilaan ja ottaa palan kakkua jos siltä tuntuu. Tai tilata perjantai-iltana pizzaa. Elän toki terveellisesti muutenkin. Syön hyvin ja treenaan aktiivisesti. Siksipä olen päättänyt nauttia juuri niistä asioista ja lakata miettimästä miltä mun vatsa näyttää tai minkälainen vararengas siellä töpsöttää. Siellähän se tulee perässä ihan miettimättäkin.

En halua enää laihduttaa

Jos jotain tiedän varmaksi niin sen, että en halua enää laihduttaa. Ja sen, etten halua vihata omaa kehoani. Tiedän, että moni saattaa ajatella, että mitä mä tässä oikein valitan vatsastani, mutta täytyy muistaa se että meillä jokaisella on ne omat ongelmakohdat, joista ei kauheasti pidä. Nyt minä yritän vain opetella elämään asian kanssa ja jos vatsa ahdistaa, niin suunnataan katse jonnekin muualle. En halua enää joutua miettimään, että mitä vaatteita voin käyttää ettei vatsa näkyisi ja treenata ilman, että mietin asiaa koko ajan. Todennäköisesti kukaan muu ei sitä huomaa ja teen vain asiasta liian suuren omassa päässäni. En halua enää vihata omaa kehoani tai laihduttaa vain sen takia, että tuntisin oloni paremmaksi. Todennäköisesti löytäisin jonkun toisen asian, josta en pitäisi. Niinpä parasta on nyt vain olla kiltti itselleen ja opetella elämään tämän kropan kanssa 🙂

Vai mitä olette mieltä asiasta?

Julkaisin muuten eilen uuden videon! Nyt videoita on tullut aika hyvällä tahdilla, koska en tee enää niistä niin kauhean pitkiä. Arkea on mukava kuvata ja sitä tulee varmasti näkymään jatkossakin. Mietin, että pitäisiköhän ottaa tänne blogin puolelle kokeilu ja tehdä vähän aikaa vanhoja kunnon päiväkirjamaisia postauksia? Niitä mitä ennen aikaan tehtiin. Mä niin tykkäsin niistä! No, mietitään asiaa 😉 Videoihin vielä sen verran, että mun muita videoita pääset katselemaan täältä. Muistahan tilata myös kanava. Se ei maksa mitään!

Edellinen postaus: Viikon 17 ruokapäiväkirja – Mökkimättöä

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Jenkkakahvat – mistä noi tuohon ilmestyivät?

Processed with VSCOcam with c1 preset

Mä olen ollut ruumiinrakenteeltani aina sellainen, että läski kertyy ensimmäisenä vatsaan ja sieltä se lähtee viimeisenä poiskin. Nyt kun ikää on alkanut tulemaan lisää niin olen huomannut,  että vatsa kerää ylimääräistä entistä herkemmin! Mielestäni syön kuitenkin suht terveellisesti ja treenaan säännöllisesti ja silti rasvavarasto on viime aikoina kasvanut ihan näkyvästi vai onko se vain tämä loma!? Toki täällä olen syönyt enemmän kunnon ruokaa ja herkut päälle, mut jostain noi jenkkikset on hypänneet mun kylkiin! Vuosi sitten olin huomattavasti paremmassa tikissä ja vatsapalatkin sentään erotti. Nyt ne on tuolla jossain pehmeän alla. Kuvia ottaessa täytyy muistaa vetää vatsaa sisään jos ei halua muistuttaa tynnyriä. Ärsyttävää!

Nähtävästi täytyy aloittaa melkoinen kurinpalautus, kun pääsen kotiin. Ei kai tässä muukaan auta! Meidän salilla on mua monta vuotta vanhempia leidejä, jotka on aivan jäätävässä tikissä (terveisiä vaan Petralle ja Katrille!), joten ehkä mullakin on vielä mahkuja päästä entiseen kondikseen 😉

Suurimmaksi osaksi en jaksa välittää enää ulkonäöstä, mutta välillä ulkonäköasiatkin näköjään puskee väkisin pintaan (varsinkin täällä biksuissa tepastellessa). Tässä iässä on jo vähän pakko katsella mitä suuhunsa pistää ellei halua havahtua 10 vuoden päästä siihen, että on vetänyt homman herkuilla överiksi.  Läski kun on siitä vekkuli kaveri, että se pesiytyy kroppaan pikku hiljaa, ihan huomaamatta. Mieluummin pieni kurinpalautus nyt kuin täydellinen elämäntaparemontti nelikymppisenä!

Onko teillä herännyt koskaan samanlaisia fiiliksiä? Onko peilikuvassa näkynyt yhtäkkiä jotain omituista tai ylimääräistä?

Ps. Yritän vastailla teidän kommentteihin mahdollisimman pian! Tää netti ei jostain syystä tahdo wörkkiä kommenttien kohdalla 🙁 tökkii, tökkii…