Viikon 1 rahapäiväkirja – kitukuukausi alkaa

viikon 1 rahapäiväkirja

Rahasta on mukava keskustella, joten viikon 1 rahapäiväkirja esille ja analysointi käyntiin. Tammikuu on jostain syystä aina todellinen kitukuukausi. Tänä vuonna ei painanut edes joulun ostelut päälle, mutta oman typeryyden vuoksi saan elellä vähemmillä varannoilla kuin normaalisti. En siis ollut tajunnut tsekata palkkalaskelmaani ollenkaan ja niinhän siinä kävi, että tulorajat pamahtivat joulukuussa yli niin että rytinä kävi. Normaalin 18% sijaan maksoin veroa palkastani 40% ja voin sanoa, että sellainen lovi kukkarossa tuntuu! Eikä huonot uutiset vielä tähän lopu. Eilen pamahti postiluukusta opintolainan korkojen lyhennykset eli niihin pitäisi jostain kaivaa 180e. Onneksi on se puskurirahasto olemassa!! Ärsyttää kajota rahastoon, mutta pakkohan se tässä tapauksessa on. Tammikuusta tulee mulle todellinen kitukuukausi. Rehellisesti sanottuna mun tilillä on tällä hetkellä 40 euroa rahaa ja sillä pitäisi pärjätä kuun loppuun asti. Toki taloudessa on myös mies, joka tienaa, mutta olisi niitä omiakin menoja maksettavana…Ei auta kuin kärvistellä ja tyhjennellä taas kaappeja kirpparille myyntiin.

Viikon 1 rahapäiväkirja

Maanantai: ei ostoksia

Tiistai: Bussikortti 20e, 2 x Nocco 5e, raha kengistä työkaverille 40e ja kummitytölle joululahjaraha (yhteisesti ostetuista lahjoista+hänelle lahjaraha) 45e.

Keskiviikko: ei ostoksia

viikon 1 rahapäiväkirja

Torstai: kaksi laskua, yhteensä 71 euroa. R-kioskilta 2 x Nocco, yht. 5e. Alepasta ruokaostokset 15,79 + K-kaupasta ruokaostokset 10,42 euroa (kaikkea ei löytynyt alepasta). Kassiin eksyi vihanneksia ja hedelmiä, protskuvanukasta, riisifrutti tytölle, mausteita, nyhtökauraa, kaurakorppua ja kalkkunaleikettä.

Perjantai: Alepasta ostokset 18,79e: marjoja, vadelmaista kaurapuuroa, normikaurahiutaleita ja Suuri käsityö -lehti.

viikon 1 rahapäiväkirja

viikon 1 rahapäiväkirja

Lauantai: ei ostoksia

Sunnuntai: Prismasta Scart -johto nintendoon 9,95e.

Koko viikon kulut yhteensä 240,95e. Ei kuulosta miltään kituviikolta… Tästä ei voi kuin parantaa!

En ole vähään aikaa käyttänyt taas budjetointia tai laskuria kulujen syynäämiseen, mutta nyt voisi taas olla sen paikka. Tiedän omat sudenloukkuni kulutuksen osalta, mutta kun niitä ei näe konkreettisesti, ne on myös helppo ohittaa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Ostin siis työkaverilta kengät, vaikka en olisi oikeasti tarvinnut kenkiä. Mutta kun oli niin hienot ja uudet. Lehtitilauksia olen perunut viime aikoina vaikka kuinka paljon ja vain pari tilausta on jäljellä. Niistä en halua luopua, mutta tarkoitus ei ole myöskään alkaa ostelemaan lehtiä kotiin. Suuri käsityö -lehti houkutteli kovasti, koska olen taas niin kovin innostunut käsitöistä. Toisaalta, lehti on sellainen jota voi selata vuosikausia, mutta silti. Mies teki viikolla meidän suuremmat ruokaostokset, joten itse kävin lähinnä täydentelemässä puuttuvia asioita. Marjoja, vihanneksia ja hedelmiä meillä menee paljon viikon aikana ja niitä saa olla jatkuvasti ostamassa. Osti miten ison lastin tahansa, kaikki on menneet muutamassa päivässä. Yksi turha meno ovat Nocco -juomat mutta tunnun olevan niihin ihan koukussa…Yksi odottelee juuri jääkaapissa. Se on aina mun palkintoni iltavuorossa, kun kaikki pakolliset hommat ja paperityöt on hoidettu 😉

Onko teillä säästökausi menossa vai elelettekö ihan normaalin malliin? Miltäs viikon 1 rahapäiväkirja näyttää?

♥ SEURAA MINUA ♥

Palasia arjestani Instagramissa // Youtubessa // Facebookissa.

Snapchat: jonnamusakka

Edellinen postaus: Kuinka pitää koti siistinä – 6 vinkkiä!