Viikon 26 ruokapäiväkirja – mökkisafkaa!

viikon 26 ruokapäiväkirja

Helou! On taas aika tsekata mitä tämä mimmi on ahtanut kitusiinsa, joten tässä tulee viikon 26 ruokapäiväkirja. Viime viikko vietettiin hyvin pitkältä mökkimaisemissa. Yksi päivä vietettiin Tampereella ja Särkänniemessä, mutta muutoin ei juuri maisemat vaihtuneet. Leikkeleet olen nyt saanut jätettyä kokonaan pois ja jopa pidettyä kokonaisia kasvisruokapäiviäkin! En silti aiokaan olla ehdoton lihan suhteen ja varsinkin viime viikolla kerran päivässä söin aterian, joka sisältää lihaa. Ihan kauhean vaivalloista alkaa tekemään itselleen eri ruokaa, kun muut syövät samaa ruokaa. Kotona tämäkin asia varmaan helpottunee ja pikkuhiljaa alan tutkimaan myös hyviä kasvisruokavalion proteiinin lähteitä. Täytyy ehkä myös jossain välissä laskeskella päivän kalorien saantia. Viime viikolla osa päivistä jäi varmasti kalorien saannilta alhaisiksi, mutta eipä aktiivisuuttakaan ollut liiaksi!

Pidemmittä puheitta, viikon 26 ruokapäiväkirja, olkaapa hyvät!

MAANANTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

10.00 paahtoleipää juustolla ja paistetulla kananmunalla, tomaattia ja teetä

14.30 kanaa, riisiä ja parsakaalia

18.30 paahtoleipää juustolla ja vihanneksilla + teetä

21.00 miehen tekemää mustaherukkajädeä

TIISTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

10.00 kauraleipää juustolla ja paistetulla kananmunalla + teetä

14.30 jauhelihakastiketta, perunamuussia ja avomaankurkkua

16.30 mäkivetotreeni mökillä

18.00 kauraleipää juustolla ja vihanneksilla

19.00 kuppi teetä

21.30 Ehrmannin protskuvanukas

KESKIVIIKKO

viikon 26 ruokapäiväkirja

9.00 paahtoleipää vihanneksilla, juustolla ja paistetulla kananmunalla + teetä

11.30 riisikakkuja ja vaniljapuddingia

13.30 suklaa-vaniljapehmis

16.00 vegedog

19.00 Amarillossa kasvistortilloja

illalla muutama liitulaku videoita katsellessa

TORSTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

9.30 hotskan aamupalalla iso lautasellinen puuroa marjoilla ja hedelmäsalaatilla, riisipiirakoita juustolla ja vihanneksilla, munakokkelia, pari pikkupannaria ja teetä

11.00 treeni hotelli Ilveksen salilla

kauppareissulla vegaanijäätelö

14.30 smoothie, jossa banaania, marjoja, heraa ja kauramaitoa sekä avocadoa

15.30 puolikas korvapuusti, mansikoita ja teetä

18.30 kauraleipää päällisillä, mansikoita ja kirsikoita

21.15 fetasalaattia iso kipollinen

PERJANTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

10.00 kauraleipää vihanneksilla ja keitetyillä munilla, turkkilaista jogurttia ja mustaviinimarjoja + teetä

14.30 riisiä, kanaa ja vihanneksia

18.30 puuroa marjoilla

21.00 kasvisgrilleri ja pari kauraleipää, joissa päällä kasvispihvejä

LAUANTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

10.00 kauraleipää, päällä oivariinia ja kasvispihviä + teetä

kauppareissulla jäätelö

14.30 makaronia, jauhelihakastiketta ja salaattia

16.00 jäätelöä ja teetä ja pari Tescon keksiä

18.30 kauraleipää päällisillä ja teetä

21.00 kasvisgrillerija jäätelöä

SUNNUNTAI

viikon 26 ruokapäiväkirja

10.00 paahtoleipää salaatilla, juustolla ja keitetyllä kananmunalla + teetä

14.30 sisäfilettä, uusia perunoita, paistettua sipulia ja salaattia

17.00 tempaustreeni

18.30 riisipiirakoita aamupalajuustolla ja paprikalla

21.00 kasvisgrilleri ja puuroa marjoilla

Ruokailurytmi oli viime viikolla joka päivä kutakuinkin sama. Ruokailuiden väliset ajat olivat välillä aika pitkiä, koska jos ei mitään tee niin ei tule nälkäkään. Mökillä harvoin tulee muutenkaan nälkä. Treeniä sain muutaman viikkoon, hyvä saavutus lomaviikolle! Kohtuullisen siististi söin lomasta huolimatta, paitsi lauantaina kului jäätelöä ihan kiitettävä määrä 😀

Miltäs näytti viikon 26 ruokapäiväkirja?