Miksi verrata itseään muihin?

Olen tässä jo viikon päivät ihmetellyt, kun olotila on ollut kovin alavireinen. Alkuun luulin, että olen tulossa kipeäksi, mutta ei tämä siltä tunnu. Mieli on vähän matala ja viihdyn paremmin tällä hetkellä omien ajatusteni kanssa kuin seurassa. Pikkuhiljaa olen oppinut tunnistamaa tällaiset olotilat ja tiesin heti, että jotain on meneillä mutta en kyennyt hahmottamaan mitä. Päätin odottaa, sillä asioilla on aina tapata selvitä tavalla tai toisella tai haihtua omia aikojaan pois.

Eilen sitten sain ajatuksen päästä kiinni kesken treenien. Tällainen savolaissyntyinen tyyppi on yleensä suuna päänä joka paikassa ja juttua riittää vaikka harjanvarresta. Nyt huomasin kuitenkin olevani hiljainen ja poissaoleva. Tein sen mitä piti, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Jossain vaiheessa treeniä huomasin murehtivani miksi olen niin paljon huonompi kuin muut? Miksi mun treenipainot ei ole yhtä isot kuin monella muulla? Miksi olen näin paska edelleen? Silloin tajusin sen. Olen taas alkanut vertaamaan itseäni muihin, vaikka sitä ei todellakaan kannattaisi tehdä. Päätin vajaa kolme kuukautta sitten palatessani takaisin treenien pariin etten tee sitä virhettä enää koskaan, mutta niin sitä vaan ollaan taas tässä tilanteessa näiden ajatusten kanssa. Mitään järkeähän siinä ei ole ja ymmärrän sen itsekin. En koe olevani kovin kilpailuhenkinen, mutta joissain asioissa näköjään olenkin.

Mä en koskaan vertaa itseäni muihin millään muulla elämänalueella niin miksi vertaisin treeneissäkään? Jokainen varmasti tekee parhaansa, niin minäkin. Pitäisi aina muistaa peilata omia tuloksia vain ja ainoastaan omiin tuloksiin. Siinä vaiheessa, kun lähdetään vertaamaan itseään muihin missä tahansa asiassa (talous, ulkonäkö, menestys, treenaaminen…), mennään pahasti metsään. Toki kilpailut on ihan erikseen, mutta harvoin tällaisella vertailulla ainakaan hyvää mieltä itselleen saa! Jouduin käymään itseni kanssa eilen melkoisen keskustelun, että saan ajatukset taas reilaan ja fiiliksen paranemaan. Ei tässä elämässä voi tehdä kuin oman parhaansa, oli kysymys mistä tahansa.

Pikkasen paremmin mielin treeneihin ja viikonlopun viettoon!

Hyvä palkka vai onnellisuus – kumpi on tärkeämpää?

Opiskeluaikana olin varma etten koskaan tule työskentelemään asiakaspalvelussa. Olin sisäänpäin kääntynyt juro, joka ei juuri välittänyt uusien ihmisten tapaamisesta. Olin mieluummin yksin ja tein sitä omaa hommaani hiljaa ja muiden huomaamatta. Haaveilin tutkimustyöstä ja päätin hakeutua mikrobiologian, hematologian tai patologian labraan töihin, koska niissä saisin vain olla ja tehdä sitä omaa juttuani. Kuinkas sitten kävikään? Täällä minä olen työssä, jossa kohtaan monia kymmeniä ihmisiä päivässä ja rakastan sitä!

Asiakaspalvelussa parasta on juuri ihmiset. Näen päivän aikana todella monenlaisia persoonia, joista osa jää mieleen ja osa ei. Toisten kanssa juttua riittää vaikka kuinka, kun taas toiset haluavat olla hiljaa ja se on ihan okei. Mahtavinta tässä kaikessa on ne kaikki lukuisat elämäntarinat, joita kuulen päivittäin. Ihmisille tapahtuu kummallisia asioita. Toiset tarinat ovat rankkoja ja toiset taas iloisia. Molemmista saa perspektiiviä omaan elämään sekä paljon ajattelun aihetta. Tässä iässä ajatukset eivät ole enää kääntyneet oman navan sisään, vaan elämä tuntuu kiinnostavalta ja asioita jakaa mielellään myös ventovieraiden kanssa. Sitä kautta voi saada vertaistukea omaan elämään. Huomaa ettei ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa.

Viime viikolla kohtasin eräänä päivänä asiakkaan, jonka kanssa minulla ei päällisin puolin ole mitään yhteistä. Olemme aivan eri ikäisiä, eri ammateissa ja erilaisessa elämäntilanteessa. Silti tämä henkilö oli mielenkiintoisin ihminen aikoihin. Huomasin heti, että hänellä on sellainen elämänasenne, joka meillä kaikilla pitäisi olla. Elämä ei aina meni niin kuin suunnittelee, mutta sen ei pidä antaa lannistaa. Kaikesta huonosta vai löytyä myös hyvääkin, jos oikein jaksaa kaivaa. Tämä henkilö oli ollut ennen kovapalkkaisessa työssä, mutta työ oli armottoman stressaavaa ja hänellä oli enemmän vastuuta kuin toimenkuvaan oikeastaan kuuluikaan. Illat ja yöt meni murehtiessa työasioita. Sitten tuli yt:t ja hänen työsuhteensa irtisanottiin. Ensin tuli paniikki, mutta pian sen jälkeen ymmärrys että näin tämän piti mennäkin. Nyt hän saa puolet vähemmän palkkaa, mutta työ ei stressaa eikä vie yöunia. Työasiat voi unohtaa samalla kun painaa työpaikan oven takanaan kiinni. Ei huolta eikä murhetta. Hän kertoi olevansa onnellisempi kuin aikoihin, vaikka palkka on pienempi.

Nämä elämäntarinat on mun työni parasta antia. Ne valavat minuun itseenikin uskoa, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät parhain päin. Huonot ja ikävät asiat voivat muuttua hyviksi ja tehdä elämästä paremman. Raha ei todellakaan tuo onnea, vaikka se elämää helpottaakin. Ihminen tulee toimeen loppujen lopuksi aika vähällä. Tällaiset ajatukset on viime aikoina pyörineet mun päässä ja ihan aiheestakin. Meilläkin on todennäköisesti tulossa jossain vaiheessa yt:t eikä koskaan voi olla varma tuleeko lähtö vai ei. Mutta jos tulee niin edessä voi olla jotain paljon parempaa!

Kumpi on sinun mielestäsi tärkeämpää: hyvä palkka vai onnellisuus?