Swiss Diamond Prestige – Jokaisen kotikokkaajan unelmalahja!

Processed with VSCO with c3 preset

Meidän perheessä kokataan todella paljon. Hella kuumenee useamman kerran päivässä, kun sekä mies että minä paistellaan aamulla munia ja illalla muuta ruokaa. Meidän käytöllä pannut ja kattilat täytyy olla todella hyvälaatuisia ja kestäviä. Ollaan tehty aikaisemmin se virhe, että ollaan ostettu halpoja ja huonoja. Pitkässä juoksussa tällainen hetken säästö kyllä tulee kalliimmaksi kuin kerralla hyvän pannun ja kattiloiden hankinta. Mutta nyt meillä onkin sekä pannu että kattilat uusittu!

Processed with VSCO with c3 preset

Noin kuukauden päivät meillä on ollut käytössä Swiss Diamondin Prestige -paisitinpannu. Pannu on materiaaliltaan rosteria ja siinä on erikoisvalmisteinen XD -timanttipinnoite. 5-kerrosrakenteen ansiosta pannu lämpiää tehokkaasti ja tasaisesti, ja lämpö johtuu hyvin myls reunoihin. Tämän pannun kanssa olikin alkuun melkoista opettelua, kun meidän vanhoja pannuja piti kuumentaa täydellä teholla että pinta lämpeni edes vähän. Prestige taas lämpenee todella nopeasti eikä sitä itseasiassa saa edes kuumentaa täydellä teholla! Vanhoissa pannuissa raaka-aineet piti yrittää kasata mahdollisimman keskelle pannua, jotta ne kypsentyivät tasaisesti mutta uusi pannu taas kypsentää hyvin myös reunoilla.

Processed with VSCO with c3 preset

Non stick -pinnoitteen ansiosta esimerkiksi kanojen paistamiseen ei tarvitse läheskään niin paljon öljyä kuin ennen. Tänään tein pannulle mun ultimaalisen pannaritestin. Valmistin siis terveellisiä pikkupannareita, jotka yleensä jäävät helposti kiinni pannuun tai kärähtävät. Mökillä en voinut kesällä tehdä banskupannareita ollenkaan, koska pannu uutuudestaan huolimatta onnistui aina joko ali- tai ylikypsentämään pannarit. Prestige selviytyi testistä yllättävän hyvin, vaikka ensimmäinen erä menikin vähän harjoitellessa ja pannun uudenlaiseen paistotyyliin totutellessa. Prestige -pannua voi käyttää kaikilla lämmönlöhteillä ja sen voi laittaa myös uuniin aina 260 asteeseen saakka.

Processed with VSCO with c3 preset

Reilun kuukauden käytöllä en kyllä voi muuta kuin kehua tätä pannua! En ole vielä testannut miten pannu käyttäytyy uunissa, mutta eiköhän sekin ominaisuus saada testattua ihan lähipäivinä. Mielessä olisi tehdä ensimmäistä kertaa espanjalaista munakasta tai skillet cookie. Me varjellaan arvokasta pannua täällä kuin suurta aarretta eli se puhdistetaan huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen käsin eikä pannun lähelle viedä mitään naarmuttavia välineitä.

Tässä erinomainen lahjaidea ahkeralle kotikokkaajalle! Prestige -paistoastioita myy Stockmann sekä maahantuoja Mastermark Brands. Lisää pannusta ja paistoastioista täällä.

*Prestige -paistinpannu saatu blogiyhteistyönä

Valehtelisin, jos väittäisin etten treenaisi myös ulkonäön vuoksi

Processed with VSCO with 6 preset

*Sis.mainoslinkin

Mä olen urheillut oikeastaan koko ikäni. Teininä juoksin, pelasin lentopalloa, treenasin karatea ja yritin käydä salilla. Lukiossa urheilu oli vähän harvinaisempaa, mutta joka viikko päätin aloittaa ainakin lenkkeilyn ja laihtua. Olin silloin pullukka tyttö, joka ei tiennyt ravinnosta yhtään mitään. Luulin, että voista ja jauhoista tehty jauhelihakastike on terveellisintä mitä voi olla. Viikonloppun siideri ja hampurilaiset maistuivat. Joka viikon sunnuntaina punnitsin itseni ja katsoin itseäni peilistä. Totesin etten koskaan voi laihtua! Ja niin kovasti kun yritin…

Processed with VSCO with 6 preset

Parikymppisenä löysin tieni kaverin matkassa kuntosalille. Opin pikkuhiljaa treenaamaan ja jotain ravintopuolestakin. Tapasin salilla mieheni ja siitä se sitten lähti. Lihakset alkoivat kehittyä pikkuhiljaa ja treenipainot kasvaa siinä samalla. Opin syömään oikein ja pudotin painoa 65 kiloon. Painoin silloin saman verran kun painan itse asiassa nytkin. Kuntosalitreeni ja lenkkeily oli mun suuret intohimot monta vuotta ja innostuin kisaamaankin pariin kertaan fitnessjutuissa. Kroppa muuttui koko ajan ja mitä enemmän tuli lihasta, sen helpompaa rasvamäärän ylläpito oli. Muutamia vuosia sitten sain tarpeekseni salihommista ja siirryin crossfitin pariin. Jälleen kroppa alkoi muuttua lajille ominaiseksi. Sain syödä ihan mitä tahansa ja herkutella kuinka paljon vaan eikä mikään näkynyt missään. Sanomattakin on selvää, että tykkäsin! Tällainen herkuttelija ja suursyömäri kun olen. Ulkonäkökeskeinen treenaaminen jäi ja nautin suunnattomasti, kun peilillä ei ollut enää mitään merkitystä. Vain kehitys oli asia, jota seurasin. Ja sitähän tuli!

Processed with VSCO with 6 preset

Sitten meni olkapää ja alamäki alkoi. Jouduin olemaan pitkiä aikoja treenaamatta, mutta ruokahalu säilyi. Sanomattakin lienee selvää, että peilikuva alkoi muuttua eikä tosiaankaan parempaan suuntaan. Aloin taas kiinnittää huomiota ulkonäkööni ja koko ajan löystyvään vartaloon. Vaatteet eivät enää istuneet ja vihasin sitä fiilistä, kun kaikki puristaa. Niin minusta tuli jälleen ulkonäkökeskeinen ihminen. Halusin näyttää hyvältä, mutta samalla olin niin alamaissa koko ajan etten jaksanut tehdä yhtään mitään. Olisin toki voinut lenkkeillä ja vahtia ruokavaliotani tarkemmin, mutta ei huvittanut. Niinpä  nyt ollaan tässä tilanteessa kuin ollaan. En ole näistä ajatuksista täällä juuri huudellut, koska usein omaan vartaloon liittyvät ajatukset tuomitaan. Nyt en oikeastaan jaksa enää välittää, tiedättekö miksi? Koska olen taas oikeilla raiteilla!

Processed with VSCO with 6 preset

Pääasiassa treenaan tällä hetkellä kuntouttaakseni ja vahvistaakseni kroppaa. Nämä ovat mun pääprioriteetit. Mutta en voi täysin sulkea pois ajatusta ettenkö treenaisi myös ulkonäön vuoksi enkä aio tästä valehdella teillekään. Mun kroppa on muuttunut niin paljon viimeisen vuoden aikana etten tunne enää oloani hyväksi. Päivä päivältä kroppa kuitenkin vahvistuu ja tiivistyy ja mun mieli piristyy samalla. Mä en todellakaan tavoittele mitään uberkireää fitnessmimmin kroppaa, vaan sitä samaa vanhaa mikä mulla oli vuosi sitten. Siinä kunnossa tunsin oloni hyväksi, olin vahva ja energinen. Tuohon pisteeseen haluan takaisin ja sinne olen nyt matkalla. Crossfit on ehdottomasti mun laji, olen boksilla kuin kotonani ja mun motivaatio on nyt todella kova. Haluan kehittyä koko ajan ja tällä hetkellä se on helppoa, koska olen aloittanut taas nollasta. Näitä fiiliksiä olen kaivannut niin paljon! Vielä on hitokseen iso duuni tehtävänä, mutta eihän mulla ole muuta kuin aikaa! Crossfitin lisäksi treenaan Hiekkaharjun Foreverillä ja vahvistan kaikkia pikkulihaksia, joita ei niin paljon tule treenattua crossfitissä. Kerran kaksi viikossa teen ihan perusbodausta ja tällä hetkellä tämä tuntuu varsin toimivalta systeemiltä!

Processed with VSCO with 6 preset

Ei muuta kuin parempaa vuotta 2017 kohti!

Ps. Sportamorella tänään -25% melkein kaikesta! Alennettuihin tuotteisiin pääset tästä*. Mä taidan tilata itselleni joululahjaksi uudet Nanot 😉

Miksi kehuminen ja kiittäminen on niin vaikeaa?

banneri
Kuva: Timo Pyykkö / A-lehdet.

Kiittäminen, kehuminen ja anteeksi pyytäminen. Asioita, jotka minun mielestäni kuuluvat jokapäiväiseen kohteliaaseen käytökseen. Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin, mutta nyt on tarve kirjoittaa uudestaan, koska asia on ollut omassa elämässäni hyvin pinnalla viime aikoina. Olen itse töissä asiakaspalveluammatissa ja ihan päivittäin saan ihmetellä ihmisten käytöstä. On nimittäin todella yleistä ettei aikuiset ihmiset tunne sanaa kiitos tai anteeksi.

Minä olen pyrkinyt opettamaan tytölle pienestä pitäen, että aina täytyy kiittää ja aina täytyy pyytää anteeksi. Varsinkin anteeksi pyytäminen on ollut hänellä välillä työn ja tuskan takana, mutta liittynee ikään tämä taistelu. Omasta lapsestahan saa koulutettua juuri niin kohteliaan ihmisen kuin haluaa ja oma esimerkki on aina paras esimerkki. Mutta entäs vieraat ihmiset? Heidän käytökseen ei juuri voi vaikuttaa. Toiset eivät vain ymmärrä, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Melkein joka aamu joku asiakas myöhästyy, joku vähemmän ja joku vähän enemmän. Viime viikolla eräs asiakas oli 25 minuuttia myöhässä ja kun anteeksipyyntöä ei kuulunut, sanoin hänelle että olet aika paljon myöhässä. Tässä vaiheessa voisi olettaa kuulevansa pahoittelut, mutta toisinpa kävi. Naureskellen hän tokaisi, että noh ihan vähän vain olen myöhässä hehheh…Eipä paljon naurattanut, koska hänelle varatusta tutkimusajasta oli kulunut jo puolet. Tällaisia tapauksia kohtaan päivittäin. Eipä tulisi itselleni mieleen naureskella moisessa tilanteessa. Minua hävettäisi.

Mutta sitten on näitä aivan ihania ihmisiä, jotka kiittävät kohteliaasti ja pyytävät anteeksi minuutinkin myöhästymistä. Tänään sain todella vuolaat kehut eräältä asiakkaalta, vaikka toimin niin kuin aina työssäni toimin. Töykeiden asiakkaiden jälkeen yltäkylläiset kehut saavat todella hyvälle mielelle ja vielä kun asiakas mainitsee, että toivottavasti myös teidän johtoporras tietää miten hyviä ja tehokkaita työntekijöitä teillä on, niin kyllähän siinä hymy tulee huulille. Miksi ihmeessä kehuminen on usein niin vaikeaa? Pakko sanoa, että olen petrannut tässä asiassa todella paljon ja jos kehuille on aihetta niin niitä varmasti annankin! Tiedän miten hyvän mielen pieni, ja ehkä omasta mielestä vähäpätöinen kehu, tuo vastaanottajalle niin miksi en sitä sanoisi?

Muistetaan siis, että kehu päivässä piristää kaikkien mieltä! Eiks joo?

Ps. Mitäs tykkäätte kuvasta? Kuva on osa Fitfashionissa tapahtuvaa freesausta ja me bloggaajat päästiin ihan ammattivalokuvaajan kuvattavaksi! Mä ainakin tykkään 🙂

Päiväkotien säännöt: täytyykö kaikki kutsua synttäreille?

Processed with VSCO with a9 preset

Luin pari päivää sitten netistä erään päiväkoti-ikäisen pojan äidin kirjoittaman pyynnön vanhemmille. Tämä pyyntö oli kirjoitettu muistaakseni iltasanomien yleisönosastolle. Äiti kertoi pojan olevan päiväkodissa ryhmässä, jossa oli pojan lisäksi tyttöjä sekä viisi poikaa. Poika on tiiviisti osa tätä kuuden hengen poikaporukkaa, jossa pojat leikkivät keskenään päivittäin ja ovat hyviä kavereita keskenään. Silti tämä poikaporukan hiljaisin poika jätetään aina kutsumatta toisten poikien syntymäpäiville. Äiti mainitsi myös ettei pojan leikkitaidot ole ihan samalla tasolla muiden lasten kanssa ja uskoi tämän olevan syynä kutsujen puuttumiseen. Äiti vetosi kirjoituksessaan vanhempiin: miksi tämä yksi ainoa poika jätetään kutsumatta joka kerta? Se särkee sekä hänen että poikansa sydämen.

Meidän tytön päiväkodissa synttärikäytäntö tehtiin selväksi varsin varhaisessa vaiheessa. Kutsut saa jakaa päiväkodissa, jos kutsuu koko ryhmän. Muutoin yhteystiedot saa selvittää itse ja hoitaa kutsujen toimittamisen omalla ajalla. Mielestäni tämä on ollut varsin toimiva ratkaisu ryhmässä, jossa on parikymmentä lasta. Pidimme ensimmäiset kaverisynttärit tytön täyttäessä neljä ja hän sai kutsua synttäreilleen viisi haluamaansa ystävää. Kun on kyse noinkin isosta päiväkotiryhmästä niin meillä ei mitenkään olisi varaa järjestää synttäreitä noin isolle laumalle eikä kaikki varmasti edes mahtuisi meidän kotiin. Synttärit järjestettiin HopLopissa ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.

Näin isossa ryhmässä useampi jää aina kutsumatta eikä synttärikutsuja ole meillekään kauheasti sadellut. Toisaalta tytöllä taitaa olla kolme tai neljä läheistä kaveria päiväkodissa joiden synttäreille kutsu aina tuleekin. Itse ymmärrän täysin tällaisen ettei kaikkia kutsuta. Sitä en sijaan ymmärrä jos ryhmässä tosiaan on vain ne kuusi poikaa ja aina vain yksi jätetään ulkopuolelle. Se on todella julmaa! Vanhemmat yleensä tietävät keiden kanssa oma lapsi ryhmässä leikkii ja paljonko lapsia ryhmässä on. Minusta aikuisten pitäisi puuttua tähän peliin, koska tuollainen on jo selvää kiusaamista. Lapsi ei ymmärrä miksi kaverit jättävät hänet aina ulkopuolelle, vaikka päiväkodissa ollaankin hyviä ystäviä.

Ymmärrän siis täysin pojan äidin huolen ja jos tällainen sattuisi omalle kohdalle, puuttuisin peliin varmasti. Toki jokainen saa kutsua synttäreilleen ketä haluaa, mutta miksi jättää vain se yksi kutsumatta, jos hän on kuitenkin muiden kaveri yhtä lailla? Pitäisi muidenkin lasten vanhemmilla vähän olla järkeä päässä ja miettiä miten käyttäytyisi jos sama tilanne sattuisi oman lapsen kohdalle. Tuntuisiko mukavalle? No ei varmasti! Eikö voisi kerralla typistää kutsutut vaikka kolmeen jolloin muitakin jäisi kutsumatta tai sitten kutsua kaikki viisi? No, vanhempia on niin paljon kuin lapsiakin ja ehkä osa ei vaan osaa ajatella tilannetta omalle kohdalle…

Kuinka teillä toimitaan synttäreiden kanssa? Kuinka te toimisitte tällaisessa tilanteessa?

 

Testissä HoviRuoan Kasvispiirakka

Processed with VSCO with 4 preset

Surffattiin viime lauantaina anopin kanssa Jumbon cittarissa. Ihmeteltiin uutuuksia ja hypisteltiin kaikkea mahdollista. Suuressa ruokakaupassa käynti on mieleinen seikkailu joka kerta. Minusta on ihanaa tsekkailla uutuuksia, tutkia tuoteselosteita ja vertailla hintoja. Tartun helposti uutuustuotteisiin ja kaikkeen minkä olen esimerkiksi blogeissa nähnyt. Mainoksen uhri siis pahimmasta päästä 😀

Vegeruoka on ollut nyt kovasti pinnalla ja olen jonkin verran kärryillä senkin puolen uutuuksista sipsikaljavegaani-ryhmän ansiosta. Haluaisin testata myös vegeuutuuksia, varsinkin juustoja, mutta niiden järkyttävät hinnat ovat saaneet jättämään tuotteet toistaisekso hyllyyn. Kysynpä vaan miten vegaaneilla on varaa niihin kaikkiin! Kiskurihintoja sanon minä. Toisaalta, vegetuotteet ovat vielä niin uusia ettei kilpailijoita ja tuotetulvaa juuri ole. Toivottavasti hinnat kohtuullistuvat, kun ihmiset ostavat niitä enemmän.

Processed with VSCO with 4 preset

Cittarin vegehylly oli jo varsin kattava! Ensimmäiseksi silmiini hyppäsi HoviRuoan Kasvispiirakka, josta olen kuullut paljon kehuja. Hinta taisi olla parin euron kieppeillä, joten nappasin piirakan mukaan maisteltavaksi. Kasvispiirakka sisältää mm. tomaattia, porkkanaa, sipulia, paprikaa, purjoa sekä valkosipulia. Rasvaa 14g, hiilareita 34g ja protskua 8,4g per 100g. Yhden piirakan paino on 115 g. Kaloreita tästä kertyy ilman lisukkeita reilut 300. Tylsänä sekasyöjänä nakkasin väliin cheddarjuustoa, vihanneksia sekä ketsuppia, tuli varsin toimiva kombo! Lisää speksejä kasvispiirakasta täällä.

Processed with VSCO with 4 preset

Jos en olisi tiennyt syöväni kasvispiirakkaa niin enpä olisi lihapiirakasta erottanut. Tämä oli itse asiassa sata kertaa parempaa kuin lihapiirakka! Todella maukas sekä sopivan rasvainen. Sopii hyvin viikonlopun herkuksi. Lapsikin halusi maistaa ja söi mokoma puolet koko piirakasta. Seuraavan kerran täytyy kuulemma ostaa hänelle oma.

Äänestän HoviRuoan Kasvispiirakan jatkoon! Joko olette maistaneet?

Fitness vääristää terveellisiä elämäntapoja

Processed with VSCO with a7 preset

Fitness on todella loppuun kaluttu aihe, mutta silti mua pistää aina välillä suututtamaan ihan todenteolla. Tunnustan, menin ja lueskelin vauva-palstaa, koska oli tylsää. Sieltä saa ainakin hyvät naurut jos ei muuta! Eksyin ketjuun Onko nuorten naisten fitnessintoilu karannut käsistä. Ai että miksi eksyin? Koska siellä puhuttiin myös meistä Fitfashionin bloggaajista, jotka olemme kuulemma langanlaihoja ja pylly aina töröllään kameralle 😀 Fitness elämäntapana ja käsitteenä kiinnostaa minua todella. On kiinnostanut jo vuosia! Enkä varmasti olisi kisahommiinkaan koskaan lähtenyt jos ei olisi kiinnostanut.

Silloin tällöin nähdään fitnesskisaajien julkituloja, jossa he kertovat miten fitness on pilannut heidän elämänsä. Sen enempää näihin paneutumatta uskon, että nimenomaan näiden kommenttien vuoksi Fitness lajina ja elämäntapana on saanut niin huonon ja ”sairaan” maineen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että jokainen meistä on yksilö, joka tekee omat päätöksensä. Koskaan ei pitäisi antaa ajaa itseään sairauteen tai sen partaalla olevaan tilanteeseen vain sen takia, että valmentaja käskee. Jokaisen meistä luulisi tietävän milloin asiat eivät ole ihan kunnossa. Muistan itsekin nuo kisadieettiajat jolloin olo oli väsynyt eikä uni tullut. Tiesin näiden olevan ”normaaleja” asioita dieetin loppumetreillä, mutta koskaan en tuntenut itseäni sairaaksi. Oli päiviä jolloin olo oli toki niin heikko, että otin puhelun valmentajalle. Silloin pidettiin lepopäivä tai kaksi. Kisadieetti on kahden kauppa. Kisaajan täytyy osata tulkita omaa oloaan, mutta valmentajalla täytyy myös olla sen verran ammattitaitoa ettei hän tieten tahtoen aja kisaajaa yli rajojen. Tässä yhtälössä kun isketään kaksi puupäätä yhteen niin tulos ei varmasti ole hyvä.

Processed with VSCO with a7 preset

Lausahdus fitness vääristää terveellisiä elämätapoja on aika hazardi. Tällaisen väitteen takana seisova ihminen on todella kapeakatseinen persoona. Fitness käsittää niin paljon muutakin kuin kisalavat ja änkyräkireässä kunnossa olevat ruskeat ihmiset. Mulle fitness on elämäntapa johon kuuluu kokonaisvaltainen hyvinvointi (henkinen sekä fyysinen), terveellinen mutta rento ruokailu, monipuolinen treenaaminen, kehonhuolto, palautuminen ihan kaikki! Ennen kaikkea se on hyvinvointia. Toki se joillekin voi olla jotain ihan muuta, mutta näin itse asian ainakin käsitän. Fitness edustaa minulle nimenomaan terveellisiä elämäntapoja ja itsestään huolehtimista, ei suinkaan syömishäiriötä tai kilpirauhasongelmia. Näistä ongelmia kohtaa aika pieni prosentti fitnessharrastajista ja näistä kärsivät olisivat todennäköisesti sairastuneet ennemmin tai myöhemmin ihan ilman fintessharrastustakin. Toki sen äärimmilleen vieminen varmasti myös edesauttaa sairastumista, mutta tuskinpa kaikesta voi syyttää pelkkää fitnesstä?

Mitä fitness sinulle edustaa? Syömishäiriöisiä ihmisiä vai terveellistä elämäntapaa?

Lue myös Piian todella hyvä postaus aiheesta: Fitness ei pilaa elämääsi. Teet sen ihan itse!

Kyylääjän lempipäivät

Processed with VSCO with a5 preset

Mä olen viimeiset pari päivää lueskellut erinäisiä keskustelupalstoja hekotellen. Nyt on nimittäin menossa ne kuuluisat Kyylääjän lempipäivät! Jälleen koko Suomi sai tietoonsa kuka tienasi ja paljonko ja mitä kukakin veroja joutui maksamaan viime vuonna. Lehdet ja uutissivustot pursuaa juttuja julkkisten ja rikkaiden rahavarannoista ja keskistelupalstoilla hämmästellään miten toikin noin paljon tienaa!? En haluaisi sanoa tätä ääneen, mutta suurin osa kommenteista vaikuttaa vain kateellisten ruikutukselta. Onhan sen toki väärin, että joku muu on keksinyt loistavan idean ja tienannut sillä miljoonia ja hankkinut samalla itselleen varsin mukavan elämäntavan. Jos minä joudun kituuttamaan peruspalkalla niin ei kenelläkään muullakaan pitäisi olla oikeutta helppoon elämään! Vai? 😀

Mä valehtelisin, jos sanoisin ettei mua kiinnostais mitä muut tienaavat. En tosin halua tietää sen vuoksi, että kihisisin täällä kiukusta, koska en itse tienaa yhtä paljon. Mua yksinkertaisesti kiinnostaa minkälaisilla liikeideoilla Suomessa voi tehdä rahaa. On hienoa nähdä, että suomalaiset ovat vielä tänäkin päivänä niin idearikasta väkeä, että heidän keksinnöistään maksetaan miljoonia myös ulkomailla. Olisihan se toki hienoa olla nero, joka tienaa keksinnöllään omaisuuden, mutta taitaa olla mun kohdalla lottovoitto todennäköisempi kuin tuottoisa neronleimaus 😀

Processed with VSCO with a5 preset

Bloggaaminen on melko uusi toimiala Suomessa eikä sitä pidetä edelleenkään työnä. Moni hämmästelee miten pelkällä bloggaamisella voi tienata 80 000-90 000 vuodessa, koska eihän bloggaajat tee mitään. Tyhmäkin ymmärtää, että tuollaiseen vuosipalkkaan täytyy jo jotain tehdä oikein. Harvalle maksetaan tuollaista summaa tyhjästä vai mitä olette mieltä? Mua on naurattanut kommentoijat joiden mukaan on älytöntä, että harrastuksesta maksetaan noinkin paljon, mutta maksetaanhan esimerkiksi jääkiekkoilijoille melkoisia summia ”harrastamisesta”. Ihan samalla tavalla heidänkin uransa on lähtenyt harrastuksesta kuin bloggaajillakin. Toiset saavat vain homman vietyä ammattimaisemmalle tasolle kuin toiset. No, hankalia mielipideasioita nämä eikä bloggaajan elämää ja uhrauksia ymmärrä muu kuin toinen bloggaaja. Tai mistäpä minä mitään ammattibloggaajan elämästä tiedän, harrastelija kun olen ja sellaisena aion pysyäkin. Sen vaan sanon, että bloggaajalla on saletisti kovemmat paineet pysyä pinnalla ja suosittuna kuin mun kaltaisella vakityössä olevalla. En ehkä tahtoisi sellaisia paineita itselleni ottaa!

Oletteko te seuranneet uutisointia ihmisten tuloista viime päivinä tai kiinnostaako ne ylipäänsä ollenkaan?

Lisää postauksia aiheesta raha:

Tyhmä ei ole se joka pyytää

Jooga ei ole köyhien laji

Maailmanlopun meininki

Voiko 3,5 eurolla syödä monipuolisesti ja terveellisesti?

Köyhällä ei ole varaa elää terveellisesti

Kyllä Suomen luonto on kaunis ja antelias

Kuka vie kaikki mun rahat?

 

 

 

Tyhmä ei ole se joka pyytää

Processed with VSCO

Mä olen aloittanut kirppiksillå kiertäminen joskus yläasteella. Muistan, että kotipaikkakunnalla oli pieni ja nuhjuinen kirppari, jossa suurin osa myytävästä tavarasta oli kauheaa shaibaa. Silloin tällöin sieltä kuitenkin löytyi jotain ihanaa ja olin aivan haltioissani. Sainhan edullisesti hankittua itselleni kauniita ”uusia” vaatteita. Käytettyjen vaatteiden ostaminen hävetti kuitenkin niin paljon etten koskaan kertonut kenellekään mistä vaatteet olivat peräisin. Tiesin ettei kukaan kavereistani ostanut vaatteita kirpparilta ja pelkäsin, että minulle naurettaisiin.

Nykyään Kirppareilta ja fb-kirppiksiltä ostaminen on trendikästä ja ekologista. Voidaan siis sanoa, että olen ollut trendien aalloharjalla jo teini-ikäisenä 😀 Myyn itse paljon hyväkuntoista, mutta minulle tarpeetonta tavaraa ja ostankin paljon kamaa ja vaatteita käytettynä eikä muuten yhtään nolota! Käyn aika vähän varsinaisilla pöytäkirppareilla, koska kotona netin kautta shoppaaminen ja myyminen on paljon helpompaa. Ehkä pöytäkirpparilla saisi omia tavaroita kerralla myytyä enemmän, mutta se vaatisi joko oman läsnäolon tai vierailun kirpparilla päivittäin eli aikaa kuluisi siihen touhuun ihan tuhottoman paljon. Fb-kirppareissa ainakin säästää aikaa, mutta melkoista aikataulujen yhteensovittamistahan se ostajan kanssa on.

Processed with VSCO

Tänään pyörähdin taas pitkästä aikaa Orivedellä Hohto-kirpparilla, jossa on hienot tilat ja aina paljon ihmisiä liikkeellä. Suurin osa tavarasta on hyväkuntoista ja fiksusti hinnoiteltua ja melkein aina olen sieltä tehnyt hyviä löytöjä. Mutta sitten on näitä, jotka kiikuttaa myyntiin ihan kauheaa skeidaa ja luulevat saavansa siitä vielä hyvät rahat! Kuka oikeasti haluaisi ostaa käytettyjä leikkuulautoja, rikkinäisiä kenkiä tai nuhjaantuneita ja reikäisiä vaatteita? En minä ainakaan! Ihan ällöttää katsella valkoisia puseroita, joissa on kainalossa keltaiset läikät tai kauluksissa meikkivoidekerros. Miten ihmiset kehtaa tuoda sellaisia edes myyntiin? Ja sitten on näitä, jotka tuovat uuden vaatteen myyntiin ja luulevat saavansa siitä saman hinnan kuin kaupassa. Juu ei! Sitten ihmetellään miksi ne omat kamat eivät mene kaupaksi. Nytkin oli monessa pöydässä tasan samat ylihinnoitellut tai rikkinäiset tavarat myynnissä kuin edellisellä kerralla kuukausi sitten. Ehkä pitäisi joku kello kilkattaa päässä, jos kukaan ei niitä tavaroita huoli…Mutta tyhmähän ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa!

Processed with VSCO

Tein minä tänään hyviäkin löytöjä! Ostin itselleni kaksi uudenveroista paitaa 4 eurolla ja tytölle fleeceasun puvun alle 4 eurolla ja hyväkuntoiset goretex kengät 8 eurolla. Kun myydään hyvälaatuista kamaa oikealla hinnalla niin menee varmasti kaupaksi! Silläpä munkin nurkat ja kaapit ovat tyhjentyneet vauhdilla 😉

Minkälaisia kirppiskokemuksia teillä on? Ostatteko tai myyttekö itse paljon? Mitä hyviä löytöjä olette tehneet?

Tyttö, joka oppi puhumaan tunteistaan

Processed with VSCO with b5 preset

Mun lapsuudessa tunteista ei juuri puhuttu enkä muista, että olisi puhuttu paljon muustakaan. Pääpiirteittäin en muista lapsuudestani kauheasti mitään ja nuoruuskin on pelkkää sumua. Olen aina ollut todella temperamenttinen ja kiihdyn nollasta sataan sekunnissa. Nykyään pystyn ehkä vähän paremmin hillitsemään itseäni, mutta en aina. En todellakaan toivo, että lapsestani tulee samanlainen kiukkupussi, mutta siltähän tuo jo uhkaavasti näyttää. Voi olla kotoa opittu tapa tai perusluonteeseen kuuluvaa. Onneksi itsekin olen iän myötä hieman tasaantunut, joten ehkäpä hänenkin kohdallaan käy samoin.

Mitä parisuhteisiin tulee niin en ole koskaan ollut kovin hyvä ratkomaan riitoja ja erimielisyyksiä. Sen muistan, että kotona huudettiin ja sen jälkeen mökötettiin. Itse olen soveltanut hyvin pikälti samaa käytäntöä. En vain koskaan osannut avata suutani, vaikka sanottavaa olisi ollut kuinka. Sen sijaan saatoin pitää mykkäkoulua parikin päivää ja odottaa, että tilanne laantuu. Näin jälkikäteen olisi ehkä kannattanut opetella puhumaan niin olisin välttynyt monelta ikävältä tilanteelta. Luulen, että puhumista on vaikeuttanut myös seurustelukumppanit, joilla keskustelutaidot ovat olleet vähintään yhtä vajavaiset kuin itselläkin. Kun laitetaan yhteen kaksi tuppisuuta niin eihän siinä hyvä heilu.

Käänteen tekevä hetki mulle oli nykyisen mieheni (edelleen siis avomieheni) tapaaminen, jonka kanssa ollaan porskutettu menemään jo 11 vuotta. Hänen perheessään puhutaan kaikesta, mikä oli mulle aikomoinen shokki alussa. En voinut käsittää miten läheinen joku perhe voi olla ennen kuin näin heidät yhdessä. Ei meillä syöty montaa kertaa viikossa yhdessä saati soiteltu päivittäin. Kaikki tämä oli mulle aivan uutta ja outoa. Se minkä jouduin toden teolla opettelemaan heti alussa, oli puhuminen. Tämä mies kun haluaa selvittää asiat heti puhumalla. Aikansa siinä meni ennen kuin pystyin puhumaan, mutta onneksi hän ymmärsi minua ja taustojani. Hitto vie se oli vaikeaa, mutta silti kaiken sen arvoista! Edelleen saatan joskus pistää mykkäkoulun pystyyn, mutta eipä siinä kauan jaksa mökötellä kun toinen vain tokaisee, että ”tuu puhumaan sitten kun oot mökötyksesi mököttänyt”. Ja sovintohan tehdään vasta sitten kun olen suostunut taas puhumaan. Nykyään näitä mykkäkouluja on todella harvoin ja meillä puhutaan suut puhtaiksi aina kun on sanottavaa. Olen huomannut puhumisen helpottavan elämää melko lailla! Ei tarvitse arvuutella tai miettiä että mitähän se toinen miettii. Mielestäni asioista keskustelu on yksi parisuhteen (ja muidenkin ihmissuhteiden) tärkeimmistä taidoista. Joskus puhuminen on vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa ja puhumisenkin voi opettelemalla opetella 😉

Mites teillä, puhutaanko asiat suoraan vai pidetäänkö mykkäkoulua?

 

Testissä MyllyKiven siemen-täysjyvähiutale

Processed with VSCO with c3 preset

Meillä on anopin kanssa tapana ostella varsinkin mökille kaikenlaisia ruokauutuuksia maisteltavaksi. Usein jos saan jotain tuotteita kotiin blogin kautta niin anoppi on ensimmäinen minun lisäkseni, joka niitä pääse maistamaan. Meillä on pettämätön kahden hengen makuraati! Viime mökkireissulla (josta on jo ikuisuus!!) anoppi oli tehnyt visiitin Lidliin ja löytänyt hyllystä tällaista uutta puurosekoitusta. Pikkusen skeptisin mielin laitettiin puuro tulille lauantaiaamuna.

Processed with VSCO with c3 presetMyllyKiven siemen-täysjyvähiutale on valmistettu Suomessa ja se sisältää täysjyväkaurahiutaleita, täysjyväohrahiutaleita, täysjyväruishiutaleita, auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä sekä kurpitsansiemeniä. Tarkemmat kalorit ja makrot voit tsekata esimerkiksi täältä.

Processed with VSCO with c3 preset

Hintaa 500 gramman paketille oli muistaakseni kolmisen euroa. Ainesosat olivat sen verran vakuuttavat, että odotukset olivat kohtuullisen korkealla! Puuro oli helppo valmistaa ja täytyy sanoa, että vannoutuneelle kaurapuuron puputtajalle tämä oli todella kiva uusi tuttavuus. Tykkäsin etenkin siementen tuomasta suutuntumasta ja lisääväthän ne samalla hyvien rasvahappojen määrää puurossa! Normaalisti lisään aina kaurapuuroon jotain siemeniä ja/tai pähkinöitä mukaan, mutta tässähän ne ovat kätevästi jo mukana.

True fitnesstyyppihän lisää joukkoon tietysti raejuustoa ja marjoja! Äänestän jatkoon. Tuotetta myy Lidl.

 

 

 

Raakakakkuja maistelemassa tunnelmallisessa Rootsissa

Processed with VSCO

Ostin itselleni jokin aika sitten raakakakkujen maisteluillan mesenaattikampanjan kautta uuteen vegaanikahvila Rootsiin. Hiljattain avattu Roots huokuu hyvää oloa ja rentoutta ja kahvilan lisäksi pikan päältä löytyy myös joogastudio. Kun astuin kahvilan ovista sisään, olin myyty saman tien! Melkein kuin olisi kotiinsa mennyt. Sisustus on aivan ihana, kodikas ja persoonallinen. Maanläheisiä värejä, paljon itse tehtyä, luonnon kukkia ja viherkasveja. Monta ideaa lainattavaksi omaan kotiin! Kahvila on sisustettu kalusteilla, jotka ovat myynnissä ja niiden suunnitellusta vasta A&A Design. Kahvinhakureissu saattaa siis koitua kohtalokkaaksi kukkarolle 😀 Itse ostin mukaani kankaisen Trash-kassin, mutta kutkuttelemaan jäi myös metallinen tuoli sekä lamppu….Istuin ja ihastelin silmät ymmyrkäisinä ensimmäiset 15 minuuttia. Niin paljon katseltavaa kaunista Rootsissa oli! Snäpissä (jonnamusakka) ja instassa (jonnam1983) videoo vielä jonkin aikaa nähtävillä 😉

Processed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCO

Rootsista saa raakakkujen lisäksi myös aamiaista sekä lounasta ja kaikki tuotteet ovat siis vegaanisia. Tuotteet valmistetaan paikan päällä tai ne toimitetaan tarkkaan mietityiltä yhteistökumppaneilta. Tiskin takana häärää Greenstreetiltä tuttu Johannes, joten tiesin heti että kakut ovat priimaa eikä tarvinnut kyllä pettyä tälläkään kertaa! Vielä täyty joku päivä mennä testaamaan kahvilan paljon kehuttu lounas. Hernetempehamppari ja nyhtökaura flat bread kutkuttelisi kovasti 😉 Kahvilan menun löydät täältä.

Processed with VSCO

No mutta itse raakakakkuihin. Maistelutuokioon kuului neljää erilaista raakakakkua, joista kaikista sai lisämaistiaisiakin halutessaan (halusin!). Makuina oli puolukka-kinuski, suklaa-pähkinä, vadelma-lakritsi sekä mun all time favorite eli minttusuklaa. Tuo vadelma-lakritsi on Johanneksen mukaan suhteellisen uusi luomus ja se oli siitä jännänmakuinen, että oli pakko syödä lisää ja lisää..Kaikki kakut oli mielettömän hyviä ja vaikea olisi näistä valita voittajaa. Paitsi että minttusuklaa <3 Se on niin hyvää! Onneksi mulla on jääkaapissa vielä odottamassa pari pientä palaa. Rootsista saa muuten myös tilattua kakkuja juhliin ja kannattaa aina soittaa etukäteen, jos tahdot hakea mukaasi jotain tiettyä makua. Voipi nimittäin olla, että moni muukin on ollut samalla asialla…Lämpimät suosittelut Rootsille! On näkemisen ja maistamisen arvoinen paikka 🙂

Processed with VSCOProcessed with VSCOProcessed with VSCO

Joko olette käyneet Rootsissa?

Roots Helsinki – Vaasankatu 14

Avoinna: Ma-Pe 8-20 ja La-Su 10-18

Rootshelsinki.fi

Facebook-sivut

Miksi lomallakin täytyy miettiä kilojaan?

Kuva: Reetta K.
Kuva: Reetta K.

Havahduin tänään siihen, että lomaa täällä Kreetalla on enää kaksi kokonaista päivää jäljellä. Vaikka ei olla tehty mitään ihmeellistä niin aika on lentänyt nopeammin kuin normaalisti! Miksi kello kulkee töissä liian hitaasti, mutta lomalla aivan liian nopeasti? Meidän hotellialueella on melkoisen paljon skandinaavista kansaa ja etenkin ruotsalaisia tulee vastaan joka nurkalla. Lapsiperheitä on todella paljon, mutta onhan tämä toki perhehotelli. Jengiä on kuin Stingin keikalla, mutta sekaan mahtuu vallan mainiosti. Tarpeen vaatiessa pääsee lähelle mereen uimaan tai omaan huoneeseen chillaamaan. Missään hurvittelemassa ei olla käyty sillä lähin yökerho on 29 km päässä 😀 Enpä niitä juuri kaipaakaan. Mulla on jääkaapissa pari päivää sitten ostettu viinipullo, josta olen muistaakseni kaksi lasillista ottanut. Melkoista krebaamista!

Mä en ole täällä jaksanut paljon ulkonäköäni miettiä, vaan olen painellut meikittä ja tukka nutturalla läpi päivän. Päivisin lämpötila on sen verran korkealla, että karderobi koostuu lähinnä bikineistä. Niillä olen hiihdellyt edes takaisin miettimättä mitä joku ulkopuolinen ajattelee. Musta on ollut vähän surullista huomata miten jotkut ihmiset selkeästi eivät pysty unohtamaan kilojaan edes lomalla. Täällä näkee yllättävän paljon ihmisiä, jotka verhoavat itsensä isoihin vaatteisiin ja käyttävät niitä jopa uima-altaissa. Tokihan en tiedä jos he eivät vain kestä aurinkoa, mutta epäilen, koska kaikki nämä itsensä verhoavat henkilöt ovat ylipainoisia. Mietin vain, että eikö edes lomalla voisi heittää inhottavat ajatukset omasta kropasta romukoppaan ja nauttia lämmöstä ja lomasta? Suurin osa muista lomailijoista on vieläpä täysin vieraita niin eihän sillä ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat!

On mullakin toki ne kropan tietyt alueet, joista en niin kauheasti pidä (vatsa), mutta pyrin pitämään negatiiviset ajatukset loitolla. Miksikö? Koska mun on pakko. Niin kuin joku aika sitten jo kirjoitin niin negatiiviset ajatukset omasta kropasta saattavat alkaa pienistä asioista, mutta pikku hiljaa ne paisuvat valtaviin mittasuhteisiin. Itselleni kävi juuri niin enkä aio enää päästää ajatuksiani niin synkkiin sfääreihin. Ennemmin alan treenaamaan enemmän heti kun pystyn ja teen asioille jotakin, jos joku niin kovasti häiritsee. Ehkä eniten kaipaan vanhaa kunnon lihasmassaa takaisin ja sitähän saa treenaamalla 😉 Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta kun elää suhteellisen terveellistä elämää niin ennen pitkää se näkyy myöskin kropassa. Näin haluan ainakin itse uskoa.

Mitäpä jos jokainen meistä menisi nyt peilin eteen ja vain kehuisi itseään? Mitä kaunista sinä näet peilissä?

Miksi negatiivista palautetta on helpompaa antaa kuin kiitosta?

Processed with VSCO with c1 preset

Olen tästä aiheesta kirjoittanut aiemminkin, mutta nyt on ihan pakko kirjoittaa uudestaan. Tämä on aihe, joka jaksaa hämmentää itseäni aina vain uudestaan. Palautteen antaminen. Saan sitä päivittäin työssäni ja pyrin sitä itsekin aina antamaan, kun tarve vaatii. Joskus olen ollut ihminen, joka ei ole uskaltanut antaa negatiivistakaan palautetta saati positiivista, mutta nykyään se ei ole mikään ongelma. Negatiivisen palautteenkin voi antaa ihan asiallisesti ja mielestäni sellaisena se menee parhaiten perille. Asiallinen palaute saa palautteen saajan miettimään, puuttumaan asiaan ja ehkä muuttamaan toimintaansa, jos tarve vaatii. Mutta sitten on näitä ihmisiä, jotka haukkuvat ja parjaavat ihan siitä ilosta, että voivat. Tuntuu, että joillekin se on oikein harrastus.

En tiedä onko se suomalainen kulttuuri vai mikä, mutta kiitosta kuulee edelleen todella harvoin. Miksi niin harva kiittää esimerkiksi bussikuskia? Tämän asian tiimoilta muuten täytyy lähteä vähän sivuraiteille. Osa bussikuskeista ei vaivaudu kyytiin noustessa edes tervehtimään takaisin, vaikka kuinka kuuluvaan ääneen toivottaisin hyvät huomenet. Tällaiset ihmiset eivät saa myöskään minulta kiitosta lähtiessäni. Sen sijaan tervehtivät ja ystävälliset saa. Heitä kiitän kuuluvaan ääneen aina bussista poistuessani, koska mielestäni he ansaitsevat sen. Myös kaupan kassa ansaitsee kiitoksen, samoin kaikki muutkin ihmiset, jotka palvelutilanteessa tapaan. Minulla on myös tapana kiittää asiakkaita käynnistä labrassa. Ainakin omasta mielestäni kiittämisestä ja kiitoksen saamisesta tulee hyvä mieli. Miksi sitä on kuitenkin niin vaikeaa sanoa?

Mutta siihen negatiiviseen palautteeseen. Miksi antaa palautetta asiasta johon saaja ei voi vaikuttaa millään tavalla? Ainakin täällä terveydenhuollon maailmassa sellaista palautetta saadaan todella paljon. Ihmiset eivät useinkaan ajattele nenäänsä pidemmälle. Otetaan esimerkkinä vaikka laboratoriossa pyörtynyt asiakas. Koska haluan huolehtia asiakkaan loppuun asti ja päästää hänet lähtemään vasta kun näen hänen oikeasti olevan kunnossa, seuraavan asiakkaan aika todennäköisesti myöhästyy. Asiakas valittaa tästä pahoitteluistani huolimatta. Tilanne johon en voi vaikuttaa millään tavalla. Pitäisikö minun nakata vain pyörtynyt ja huonovointinen ihminen pihalle, jotta aikataulut pitävät? Entä jos tämä sattuukin valittajan itsensä kohdalle? Olisiko hän samaa mieltä vielä asiasta? Entäpä potilas, joka saa infarktin vastaanotolla ja lääkärin ajat myöhästyvät tämän takia? Tai että asiakas itse on mennyt väärään paikkaan? Tämäkin on yleensä meidän vika…Tällaisia valituksia tulee liian usein ja en voi sanoa etteikö ne harmittaisi, koska ne ovat asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään. Samalla myös ymmärrän, että ne kertovat jotain valittajasta itsestään. Ehkä päivä on lähtenyt heti aamusta väärille raiteille ja hänen täytyy purkaa paha mielensä johonkin. Ehkä hänellä on kiire. Mene ja tiedä.

Tänään nämä turhanpäiväiset valittajat kiukuttavat toden teolla. Tulee fiilis, että ihan sama miten hyvin työnsä tekee niin mikään ei riitä. Aina on joku, jota ei miellytä. Joku, joka valittaa turhasta. Joskus toivoisin, että ihmiset vetäisivät päänsä pois perseestä ja miettisivät pari kertaa ennen kuin suunsa aukaisevat, mutta se lienee turha toivo. Jotta homma ei menisi pelkäksi negistelyksi niin viime päivinä olen kohdannut myös näitä ihania ihmisiä, jotka muistavat kiittää ja antavat myös positiivista palautetta. Ette ehkä usko, mutta edes se yksi ihana palaute voi joskus merkitä hyvinkin paljon! Se voi saada koko kurjan viikon kääntymään hyväksi. Joten antakaa myös kiitosta silloin kun siihen on aihetta! Itse kiitin vuolaasti viimeksi eilen eräässä liikkeessä hyvästä palvelusta, jossa etsin lahjaa. En kerro mitä, koska lahjan saaja todennäköisesti lukee tätä 😀

Kiitosten täyteistä viikonloppua!

Köyhällä ei ole varaa elää terveellisesti

OI000014-1

Terveelliset elämäntavat ovat asia, josta puhutaan paljon. Terveellisiin elämäntapoihin liitetään usein myös kalleus. Treenaaminen maksaa, ruoka maksaa ja vitamiinit ynnä muut lisäravinteet maksavat. Sanotaan, että köyhällä ei ole varaa elää terveellisesti, mutta onko tosiaan näin? Onko terveelliset elämäntavat rahasta vai omasta viitsimisestä kiinni? Ihan varmasti, jos eletään oikeasti pienillä valtion tuilla eikä rahat riitä edes mahdollisiin lääkkeisiin, on pakko nipistää jostain ja se jokin on aivan liian usein ruoka. Mielestäni se on kuitenkin väärin. Hyvä ja terveellinen ruoka on asia, joka saa meidät voimaan paremmin ja jos viitsii vähän miettiä niin ne pienetkin pennoset saa riittämään muuhunkin kuin halvimpiin eineksiin. Moni unohtaa sen, että nimenomaan terveellisempi ruokavalio johtaa terveempään kehoon, joka voi taas mahdollistaa esimerkiksi lääkkeistä luopumisen (esim. diabetes, verenpaine, kolesteroli). Työssäni kohtaan tällaisia ihmisiä päivittäin, jotka pelkästään ruokavaliota muuttamalla ovat päässeet eroon lääkkeistä. Käsittelen tässä postauksessa lähinnä ihmisiä, jotka elävät pienellä rahalla. Jätetään sairauksien aiheuttamat seikat (masennus, kyvyttömyys hoitaa itseään, haluttomuus ym) ulkopuolelle. Heidän kohdallaan asia on jo ihan eri.

Elin itse todella pienellä rahalla opiskeluaikana niin kuin varmasti moni muukin on tehnyt. Onneksi oli olemassa edes edullinen kouluruoka. Omille muuttaessani ostin lähinnä eineksiä, koska en osannut laittaa ruokaa enkä siitä mitään tiennytkään. Söin halpoja hampurilaisia, purkkilihapullia, pizzoja ja pinaattilettuja. Mitä nyt sattui milloinkin edullisimmin löytymään. Lihoin parissa kuukaudessa yli 10 kiloa ja olo oli huono ja surkea. Tätä jatkui aika pitkään. Vasta parikymppisenä aloin kiinnostua treenaamisesta ja ruuanlaitosta sekä ravinnosta ylipäänsä. Huomasin kuinka paljon hyvä ja terveellinen ruoka vaikuttaa omaan oloon vs einekset. Löysin halpoja vaihtoehtoja myös terveellisistä ruoka-aineista. Söin paljon broilerin maustamattomia koipia, jauhelihaa, seitä, riisiä, makaronia, perunaa ja muita seosongissa olevia kasviksia, vaikka en sesongista silloin mitään tiennytkään. Opettelin tekemään itse sämpylöitä ja valmistamaan ruokaa.

Processed with VSCO with c3 preset

Saatan olla mustavalkoinen tämän asian suhteen, mutta uskon että jos ihmiset jaksaisivat ottaa selvää ravinnosta niin myös pienemmällä rahalla olisi mahdollista elää terveellisesti. Kun tekee itse ruokaa ja leipoo leipää niin siinä säästää jo pitkän pennin. Metsät ovat näin alkusyksystä täynnä ilmaisia marjoja ja sieniä. Villiyrttejä voi kerätä ja kuivata talvea varten mielin määrin. Kauden kasvikset ja vihannekset ovat aina halvimpia ja useissa kaupoissa on hyvät tarjoukset myös niistä hedelmien ohella. Leipää ja proteiinin lähteitä voi ostaa tarjouksesta useamman kerralla ja pakastaa. Laatikkoruoat ja keitot ovat varmasti kaikista edullisimpia ja kun niistä pakastaa annoksia valmiiksi niin on aina jotain terveellistä ja edullista saatavilla. Uskon, että kaikki lähtee ihmisestä itsestään (ellei taustalla ole juurikin sairauksia tms) sekä saadusta kasvatuksesta. Jos on jo lapsena oppinut laittamaan ruokaa ja leipomaan niin ymmärtää varmasti ravinnosta enemmän kuin ihmiset, jotka on kasvatettu einesruuilla ja kaikki on aina tehty valmiiksi. Meillä ei juuri kotona puhuttu ruuan hinnasta, mutta ruoka tehtiin aina alusta loppuun itse. Oma mielenkiintoni ruuanlaittoa kohtaan kumpuaa varmasti juurikin lapsuudesta (vaikkakin innostuin enemmän vasta myöhemmällä iällä) ja opiskeluaikoina eletyt rahattomat vuodet on jättäneet jälkensä siinä määrin etten minäkään tahdo tuhlata ruokaan ylenmäärin. Ruokaa voi ostaa ja laittaa myös hyvinkin edullisesti!

Terveelliseen elämäntyyliin kuuluu myös liikunta. Siitäkään ei tarvitse maksaa omaisuuksia. Jokainen meistä voi lähteä kävelemään tai juoksemaan eikä maksa mitään. Netti on pullollaan ilmaisia treenivideoita ja -ohjelmia, kuten Blogilates ja Bodyrock. Tässäkin asiassa kaikki on kiinni omasta viitsimisestä. Jos on varaa laittaa yhtään rahaa liikkumiseen niin seurat ja kansalaisopistot järjestävät liikuntakursseja välillä todella edullisesti. Kunnalliset kuntosalit ja uimahallitkin ovat suhteellisen edullisia. Liikkuakin voi varsin monipuolisesti pienemmällä rahalla, mutta se vaatii ihmiseltä itseltään motivaatiota ja jaksamista etsiä hyviä vaihtoehtoja. Itsekin olen miettinyt onko järkevää maksaa kuntosalimaksua, kun en siellä pysty käymään olkapään takia kuin 2-3 kertaa viikossa. Kotona treenaisin ilmaiseksi. Toisaalta itselleni on tärkeää nimenomaan salin fiilis, joten luovun sen sijaan jostain muusta.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä?

Sano silloin kun on jotain sanottavaa

Processed with VSCO with acg preset

Kävin eilen salilla. Tympäisi koko touhu ihan jonkun verran, koska taas piti treenata jalkoja. Päätin tehdä takareisipainotteisen treenin. Liikkeistä ei mitään hajua. Päätin miettiä lämmittelyn aikana treenin valmiiksi ettei aikaa menisi miettimiseen itse treenin aikana. Ja niinhän minä tein. Valmis suunnitelma päässäni suunnistin ensin takareisilaitteelle ja siitä ns. toiminnalliselle puolelle. Toiminnallisella puolelle on mm. rata kelkan työntöä varten, vieressä vielä suurempi rata esim. renkaan pyöritystä varten, köysiä, kahvakuulia, leuanvetorigit ja niissä renkaat, bokseja ym toiminnallisen treenin oheistuotteita. Katselin hetken ympärilleni ja kun totesin ettei ketään ole treenaamassa kelkkaradalla, kannoin siihen kahvakuulat ja viereen otin boksin ajatuksena tehdä ensin askelkyykkykävelyä ja heti perään boksihyppyjä. Lämmittelin ja otin parit tuntumasarjat. Ja sitten alkoi tapahtua. Eräs wannabe-crossfittaaja tuli ja alkoi asentelemaan omia treenejään samalla puolella. Meitä oli jo siinä useampi tyyppi tekemässä omia juttujaan ja minä aloittelemassa omaa treeniäni. Niin hän siinä hetken asetteli painojaan, siirsi mun käsipainot syrjään, koska hänen piti päästä juuri sille radalle kantamaan levypainoja. Hän oli jo varannut itselleen viereisenkin radan overhead askelkyykkyjä varten eikä sit näköjään voinut kannella painojaan samalla radalla. Ei voinut ei. Niin tämä tyyppi tuli ja siirteli mun kamojen lisäksi myös muiden kamat ”koska hän nyt tarvitsee vähän enemmän tilaa”. Kukapa ei?

Processed with VSCO with acg preset

Tiedätte, että mä treenasin aika pitkään crossfittiä ja tiedän mitä laji on ja rakastan sitä edelleen. En siis todellakaan halua morkata lajia tai sen harrastajia, mutta joku roti pitää olla tässäkin touhussa. Jos haluaa treenata crossfittiä normisalilla niin on myös rakennettava treeninsä sen mukaan. Jos ei kykene niin varsin lähellä on ihan virallisia crossfit-saleja (joilla itsekin treenaisin jos vaan pystyisin). Kun itse menin ns. normisalille tekemään crossfit-treeniä niin rakensin treenini niin, että pystyn sen tekemään mahdollisimman pienessä tilassa ja häiritsemättä muita. Minun mielestä se on kohteliasta. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan ajattele niin. Toiset valtaavat kaiken mahdollisen alan miljoonille eri liikkeilleen. Ja juuri silloin kun sali on muutenkin täynnä väkeä! Mutta tiedättekö mikä tässä kaikessa on silti ärsyttävintä? Se, että annoin jonkun toisen määrätä mun treeniä ja siirrellä mun kamoja hänen mielensä mukaan. Se etten sanonut mitään. Aivan liian usein myötäilen muita ja hymyilen vain nätisti, vaikka mielessäni huudan ”et saatana koske mun kamoihin! Mä olin tässä ensin ja myös pysyn tässä!” Mutta ei. Mekaanisesti hymyillen siirryin muualle ja annoin toisen ihmisen pilata mun treenin. Mitä tästä opimme? Sano silloin kun on jotain sanottavaa ja pidä puolesi. Aina.

Lopputreenin ärsyttikin niin paljon etten viitsinyt kameraakaan kaivaa repusta treenikuvia varten. Halusin vaan pois. Ihania pukkarikuvia siis <3